Kaspianmeren rantalomakohde Aktau

18.-19.8.2017

Aktaun sijainti Kaspianmeren rannalla kaukana kaikesta muusta sivilisaatiosta on varsin erikoinen. Karun autiomaan ympäröimästä kaupungista on valtavan pitkä matka kaikkialle, mutta silti Aktauhun on asettunut Turun verran väkeä (noin 180 000). Erikoinen sijainti selittyy sillä, että ympäristöstä löydettiin 1960-luvun tienoilla öljyä ja uraania. Neuvostoliitto perusti paikalle kaupungin (ja ydinvoimalan), joka vuoteen 1991 saakka tunnettiin nimellä Ševtšenko, ukrainalaisen runoilijan mukaan. Nyttemmin uraanibisnes ja ydinvoimala on ajettu alas, mutta onneksi öljy ja kaasu vielä elättävät Aktauta.

Aktaun rantapromenadin varrella on kauniita rakennuksia.

Jokaisesta kazakstanilaisesta kaupungista löytyy vastaava.

Öljyraha näkyi hyvin jo Aktaun lentoasemalla, missä odotti uutuuttaan kiiltelevä terminaali. Lentoasemalta ei ilmeisesti ole bussiyhteyttä Aktauhun, joka sijaitsee reilut 20 kilometriä etelään lentoasemalta. Taksilla matkaan ei kulu kauaakaan, sillä kazakit ajavat vauhdikkaasti. Hinnaksi sovimme 3 000 tengeä (noin 7,5 euroa). Matkalla kaupunkiin voi hyvin havaita, että on saavuttu keskelle aavikkoa. Tosin hevosia täälläkin kuljeskelee vapaina, kuten kaikkialla Kazakstanissa. Ilmeisesti elikot sitten jotain syötävää löytävät. Aavikolle enemmän sopivat kuitenkin kamelit, joita myös näkyi matkalla keskustaan.

Olimme varanneet majoituksen kolmeksi yöksi B&B Aktau -nimisestä majatalosta. Se sijaitsee melko lähellä keskustaa, kolmannella “mikrovyöhykkeellä” (kaz. 3 шағынаудан). Aktau on jaettu mikrovyöhykkeisiin, eikä varsinaisia tien nimiä ole paria pääkatua lukuun ottamatta. Taksi löysi hyvin perille mikrovyöhykkeen numeron ja talon numeron perusteella. Itse majatalo sijaitsee joskus 1960-luvulla rakennetussa kerrostalossa, sen pohjakerroksessa. Vastaanottoa ei ole ja meidät vastaanottaneen rouvan englannin taito rajoittui kolmeen sanaan. Saimme 40 eurolla suuren huoneen, missä oli valtava sänky, televisio, jääkaappi, mikroaaltouuni ja vieläpä ilmastointikin. Jokainen kapine oli kaiken lisäksi toimiva! Kuitenkin vessa-kylpyhuoneen ovessa oli reikä ja kaakeleita puuttui reippaasti, mutta eihän niitä tarvitsekaan suihkussa käymiseen. Nimestään huolimatta B&B Aktau ei todellakaan tarjoa aamupalaa. Emmekä sitä odottaneetkaan seuraavana aamuna.

Kaspianmeren rivieraa Aktaun keskustan eteläpuolella. Keskusta näkyy taustalla.

Aktaun vanhimman osan, ensimmäisen mikrovyöhykkeen taloja.

Majapaikka sijaitsee 800 metrin päässä Kaspianmeren rannalta. Matkalla sinne kuljetaan Aktaun vanhimman osan, ensimmäisen mikrovyöhykkeen poikki. Mitään hienoa vanhaakaupunkia on turha odottaa, vaan talot ovat vahvan neuvostohenkisiä. Sellaisia mitä 1960-luvulla on rakennettu.

Aamu oli pilvinen, mitä en odottanut säätietoja etukäteen katsellessani. Aktauhun kun luvattiin pelkkää auringonpaistetta ja yli +35 asteen lämpötiloja. Ehkä pilvisyys oli vain hyvä asia, sillä pilviverhon vihdoin väistyessä iltapäivällä, meinasi varjossakin sulaa. Vettä kuluu litratolkulla.

Kuljimme merenrantaa (vaikka Kaspianmeri on järvi…) pitkin, mutta vaikka Aktau onkin suunniteltu neuvostoeliitin lomakohteeksi, ei täältä löydy mitään maailmanluokan rantoja. Pääosin rantaviiva on kalliota tai sitten pikkukiveä (ja lasinsiruja ja muuta roskaa), mutta vähän hiekkaakin kyllä löytyy sieltä täältä. Merenpohja on kaikkea edellä mainittua, mutta uimaan pääsee hyvin. Ja rannalla oli “vaikeista” olosuhteista huolimatta paljon väkeä, muttei todellakaan länsimaalaisia. Aktaun turistit ovat kazakkeja ja venäläisiä sekä varmasti esimerkiksi Kaukasukselta tulevia. Onhan Aktauhun suoria lentoja esimerkiksi Georgiasta ja Azerbaidžanista.

Ak Bota -niminen puisto Aktaun keskustassa. Taustalla kohoaa maailmanpyörä, johon emme onnistuneet ostamaan lippua yrityksestä huolimatta.

Päivän Asu.

Neljännen mikrovyöhykkeen rakennuskantaa.

Lähestyimme keskustaa rantaa pitkin idästä päin. Rantaa ei pysty seuraamaan ohi keskustan, sillä etelään työntyvä pikkuinen niemi eli neljäs mikrovyöhyke katkaisee reitin. Niemi on hieman korkeampi ja sitä reunustavat vähän paremman väen asumukset. Sisäosissa on rumia neuvostokerrostaloja. Lähdimme kiertämään niemeä ja päädyimme Ak Bota -nimiseen puistoon, jonka kasvillisuus ei ehkä sovellu näihin aavikko-olosuhteisiin kovin hyvin. Ainakin aurinko oli tehnyt selvää useasta koivusta. Palmuja tänne pitäisi istuttaa! Ak Botassa on huvipuisto, mikä löytyy jokaisen kazakstanilaiskaupungin jostain keskeisestä puistosta. Maailmanpyörät ja hattarakojut löytyvät.

Kuljimme neljännen mikrovyöhykkeen kautta takaisin rannalle. Löysimme muutaman tasokkaamman hotellin, minkä lisäksi täällä on muita turistihoukutuksia, kuten lisää huvipuistolaitteita ja ravintoloita. Vaikka Aktau houkutteleekin turisteja, niin ei täältä matkamuistomyymälöitä kuitenkaan voi löytää. Missään ei myydä pyyhkeitä, postikortteja, magneetteja ja uimapatjoja. Kazakstanilais-venäläinen rantalomailu on hieman erilaista kuin Fuengirolassa ja Rodoksella.

Kaspianmeren rantaan on noussut korkeita rakennuksia, jotka eivät enää muistuta Neuvostoliitosta.

Näkymä järvelle rantapromenadilta.

Ravintolaan astellessamme, emme odottaneet saavamme lukea englanninkielistä ruokalistaa, mutta sellainen kaivettiin jostain. Hintataso aktaulaisessa rantaravintolassa on suomalaisesta näkökulmasta toki halpa: kahden hengen lasku juomineen ja alkupaloineen oli noin 15 euroa. Muuten syöminen Kazakstanissa on kalliimpaa kuin esimerkiksi Ukrainassa. Toki Kazakstan on Ukrainaa kehittyneempi valtiokin.

Ruoan jälkeen jatkoimme matkaa kohti länttä. Rannalla on leveä kävelybulevardi, jolta voi illan tullen vuokrata polkuautoja ja ties mitä. Pääosin kuitenkin kai lapsille. Ranta alkoi olla nähty, kävimme Citymarketissa (ei sama kuin Suomessa) ja lähdimme tutkimaan keskustan katuja. Entisessä neuvostokaupungissa tulee tietenkin olla jalustalle nostettu hävittäjämuistomerkki. Aktaussa paalun nokkaan on nostettu neuvostoliittolainen MiG-21. Oikein hieno muistomerkki. Hävittäjältä alkaa puisto, joka päättyy toisen maailmansodan muistomerkkiin. Siellä palaa se perinteinen ikuinen tuli.

MiG-21.

Toisen maailmansodan muistomerkki.

Ikuiselta tulelta sekä pohjoiseen että etelään kulkee Aktaun pääkatu, Kazakhstan Respublikasy Prezidentininy dangyly eli entinen Lenina! Kadulta voi löytää Burger Kingin, pankkeja, rahanvaihtokojun, rantaravintoloita halvempia ruokapaikkoja ja vaikkapa Mangistaun alueen museon. Se oli valitettavasti suljettu, kun sinne asti ehdimme.

Joissain muissa kazakkikaupungeissa kaduilla on kaupustelijoita riittämiin, mutta Aktaussa heitä ei juuri näe. Ehkä on liian kuuma. Ostimme vanhalta mummolta kuitenkin viinirypäleitä, jotka olivat melkein Suomen hinnoissa. Muutenkin hedelmien hinnat tuntuivat olevan Aktaussa pilvissä: vesimeloni maksoi 70 tengeä (noin 0,18 euroa). Almatyssä meloni kustansi ainoastaan 40 tengeä (noin 0,1 euroa).

Aktaun pääkatu.

Kävimme vielä päivän päätteeksi kaupassa ensimmäisellä mikrovyöhykkeellä. Vaikka kazakit olivat jo tässä vaiheessa osoittautuneet ystävälliseksi kansaksi, meni ystävällisyys vielä uusiin sfääreihin, kun kaupassa asioimassa ollut paikallinen mies, Talmas, tahtoi maksaa ostoksemme ja vaati lisätä sinne vielä muutakin. Niinpä yhtäkkiä meillä oli uzbekistanilaisia maidosta valmistettuja “karkkeja”. Kuulemma hyviä zakuska-paloja esimerkiksi oluen kanssa.

SCAT Airlinesin siivin Astanasta Aktauhun

18.8.2017

Kazakstan ei ole pelkkä kulissimainen ja hengetön Astana, eikä sen näkemällä ole nähnyt mitään. On matkattava muuallekin. Emme olleet aiemmin nähneet Kaspianmerta ja se oli yksi syy lentää kaupunkiin nimeltä Aktau. Juurikin sen Kaspianmeren rannalle.

SCAT Airlinesillä Aktauhun!

Nursultan Nazarbajevin kansainvälisen lentoaseman kotimaanterminaali.

Maailman yhdeksänneksi suurimmassa maassa lentäminen on miltei pakollista, ellei sitten halua istua päivätolkulla junissa. Kazakstanissa on useita lentoyhtiöitä, jotka lentävät järkihintaan maan sisäisiä lentoja. Ja ne lennot ainakin osaksi näkyvät ihan meikäläisissä lentohakukoneissakin, kuten Momondossa. Välille Astana–Aktau kazakstanilainen SCAT Airlines vaikutti parhaalta (eli halvimmalta) vaihtoehdolta. Momondo ohjasi varaamaan liput venäläisen Ozon Travelin sivuilta, jotka ovat ainoastaan venäjäksi eli kyrillisillä kirjaimilla. Google-kääntäjää apuna käyttäen saimme liput varattua. Varasimme samalle lipulle vielä lennon kolmen päivän päähän Aktausta Kaspianmeren pohjoisrannalle Atyrauhun. Hinnaksi yhdelle hengelle näille kahdelle lennolle tuli maltilliset 4 824 Venäjän ruplaa (noin 81 euroa).

Kotimaanterminaali sisältäpäin.

Iltapäivän Astanassa haahuiltuamme, otimme bussin numero 10 lentoasemalle. Bussimatka keskustasta kestää noin 20 minuuttia ja maksaa sen 90 tengeä (noin 0,2 euroa). Astanan lentoasema on nimetty maan Ensimmäisen Presidentin ja Kansakunnan Johtajan, Nursultan Nazarbajevin mukaan. Länsimaisesta näkökulmasta tämä on tietenkin vähän erikoista, sillä herra Nazarbajev on edelleen vallassa. Lentoasemalla on kaksi terminaalia, jotka eivät ole yhteydessä toisiinsa sisäkautta. Ykkönen on ulkomaanterminaali, kakkosesta eli vanhemmasta terminaalista lähtevät kotimaanlennot. Terminaaliin sisään mennessä on turvatarkastus, eivätkä nämä tarkastajat juurikaan osaa englantia. Rinkassani olleeseen puukkoon tarkastajat puuttuivat ja yrittivät ilmeisesti kertoa sen olevan kielletty, mutta enhän minä rinkkaa käsimatkatavaraksi ajatellut ottaakaan! Sain onneksi pitää puukkoni. Lähtöselvityksessä osattiin jo vähän enemmän kieliä, kunhan tiskille ensin päästiin. Etuilu on tapana tässäkin maassa ja ainakin lapset ja korkea ikä ovat hyväksyttyjä syitä kiilata jostain takaa koko jonon keulille.

Vesikannu lentoaseman vessassa kertoo, että on saavuttu länsimaisen kulttuuripiirin ulkopuolelle.

Astanan lentoaseman kauppa toivottaa tervetulleeksi verovapaille ostoksille.

Porttimme!

Kazakstanin lentoasemat ovat joka tapauksessa erittäin hyvin toimivia. Ne ovat selkeitä ja turvatarkastus on maailman nopein, sillä tarkastajia on paljon, eikä jonoja synny. Vesipullonkin saa viedä läpi, jopa sen 1,5-litraisen.

Itse lento DV 741 lähti suunnilleen ajallaan kello 18.50 ja oli siis SCAT Airlinesin operoima. Lentoyhtiö oli joulukuuhun 2016 Euroopan unionin mustalla listalla, kuten lähes kaikki kazakkiyhtiöt. Ja olihan koneella toki silmämääräisesti ikääkin. Muuten SCAT Airlines on kuin mikä tahansa täyden palvelun lentoyhtiö: ruoat ja juomat kuuluvat hintaan. Lisäksi heti nousun jälkeen ja vähän ennen laskua tarjoillaan karkkia. Turvademo ennen nousua kesti todella kauan, sillä se tehtiin erikseen kolmella kielellä: kazakiksi, venäjäksi ja englanniksi. Myös osa kuulutuksista tuli englanniksi. Tosin sellaisella englannilla, jota ei voi ymmärtää. Mutta eihän sitä lennoilla nyt mitään yleensäkään tarvitse ymmärtää.

Lentokoneen matkustamo.

Lennolla Aktauhun tarjoiltu ateria.

Astanan liepeillä on kaunis kosteikko.

Lentoaika Aktauhun oli 2 tuntia ja 20 minuuttia, mikä kertoo jotain maan koosta. Pääosin taivas oli pilvetön eli näkyvyyttä oli maahan asti. Lentokoneen ikkunasta selvisi hyvin, että Kazakstan on isoksi osaksi pelkkää karua ja tasaista aroa. Siellä täällä aron katkaisi satunnainen joki tai kanjoni. Kaspianmeren lähestyessä aro muuttui silkaksi aavikoksi. Nyt näkyi sitten suolajärviäkin. Muutenhan Aktaun sijainti meren ja aavikon välissä ei ole mikään luonnollisin sijainti suurkaupungille, mutta kaupunki täällä nyt kuitenkin on neuvostoaikojen peruina.

Vähän ennen laskeutumista Aktaun lentoasemalle. Taustalla suolajärvi.

Lentokoneemme perillä Aktaussa.

Aktau on tunnin jäljessä pääkaupunkia Astanaa, eli perillä oltiin kello kahdeksan jälkeen illalla, jolloin aurinkokin oli juuri laskenut. Aktaun lentoaseman terminaali on uusi ja toimiva: laukut sai nopeasti. Myös taksin saa nopeasti. Toisin kuin Astanan lentoasemalla, täällä ei ollut ainuttakaan virallisen taksin näköistä autoa. Perille Aktaun majapaikkaan kuitenkin pääsimme ja matkalla ensimmäiset kamelit havaitsimme.

Ensikosketus futuristiseen Astanaan

17.-18.8.2017

Kazakstan on viime vuosina pyrkinyt helpottamaan matkailijoiden maahanpääsyä. Tämän vuoden alusta Suomen kansalainen saa olla maassa ilman viisumia 30 päivän ajan, mikä tietysti oli yksi syy siihen, että päädyimme matkustamaan juuri Kazakstaniin. Myös Kazakstanin tämän vuoden aikana järjestämät suuret tapahtumat, kuten maailmannäyttely, Expo 2017, ovat hyvä syy ajoittaa matka juuri tähän vuoteen; ainakin saanee olla rauhassa korruptoituneilta viranomaisilta!

Wizzairin siivin Budapestistä Astanaan.

Finnair lentää Astanaan kahdesti viikossa maailmannäyttelyn vuoksi, minkä lisäksi esimerkiksi unkarilainen Wizzair halpalentää Budapestistä useamman kerran viikossa kaupunkiin. Menopaluun hinta oli noin 150 euroa. Me siis lähdimme matkaan Budapestistä, josta lentoaika Astanaan on vähän alle viisi tuntia. Pääosin kanssamatkustajamme olivat unkarilaisia, joita en hetkeäkään voi suositella matkaseuraksi; älkää ikimaailmassa lentäkö Budapestin kautta minnekään! Unkarilaiset olivat koko lennon ajan pääosin käytävällä kokoontumisiaan pitämässä ja eteläisenä kansana puhetta riitti kuin vanhasta radiosta. Onneksi kyseessä ei ollut yölento! Paitsi, että Astana on neljä tuntia Budapestiä (ja kolme tuntia Suomea) edellä, joten kello oli 1.30 (Astanan aikaa) yöllä, kun koneen pyörät ottivat Nursultan Nazarbajevin kansainvälisen lentoaseman kiitotiehen. Toki jo hieman ennen sitä unkarilaisystäväisemme antoivat raivokkaat aplodit onnistuneesta laskeutumisesta.

Vaikka viisumia ei EU-kansalainen enää Kazakstaniin tarvitsekaan, pitää maahan saavuttua kuitenkin täyttää maahantulokortti, jossa kysytään ihan vain perusasioita, kuten matkan syytä. Maahantulokortin ja passin kanssa marssitaan seuraavaksi passintarkastukseen, jossa selkeää englantia puhuva setä kysyy vielä osoitetta Kazakstanissa ja matkankestoa. Lopuksi hän lyö leiman passiin, kaksi leimaa maahantulokorttiin ja toivottaa tervetulleeksi maahan. Maahantulo on siis ainakin Astanassa nykyisin hyvin kivutonta. Maahantulokortissa kehotetaan rekisteröitymään maahan viiden päivän kuluessa, mutta lentoasemalta saadut kaksi leimaa kortissa tarkoittavat rekisteröitymisen olevan hoidossa, eikä siitä tarvitse enää stressata.

Хоккей! Kaupungin oma KHL-ylpeys Barys Astana pelasi 24.8. moskovalaista Spartak Moskovaa vastaan.

Kazakstanin kaupungit ovat täynnä patsaita: tässä runoilija Žambyl Žabajevin patsas Astanan Tashenov-kadun varrella.

Kun on maahan päästy, pitää mielellään päästä myös majapaikkaan ja siihen tarvitaan käteistä. Kazakstanin rahayksikkö on tenge. Elokuussa 2017 yksi euro oli noin 400 tengeä. Vaihdoin 50 euroa lentoasemalla suhteellisen hyvällä kurssilla. Lentoasemalla on toki myös pankkiautomaatti.

Sitten taksiin! Yöaikaan eli kello 23 jälkeen kentältä pääsee kylille vain taksilla, jonka hinnaksi lentokentän seinillä olevat kookkaat plakaatit kertovat 2 000–3 000 tengeä (noin 5–7,5 euroa). Onhan matkaa kuitenkin reippaat 15 kilometriä. Viralliset taksit kuskeineen odottavat ulkona siistissä rivissä. Pimeiden taksien kuljettajat metsästävät näköjään terminaalin sisällä ja hintapyynti on huomattavasti korkeampi. Aluksi neuvottelimmekin kyydin jo sisällä terminaalissa, mutta ulkona kuski johdatti meidät parkkipaikan laidalle autoon, missä ei ollut mitään taksiin viittaavaa. Ensimmäistä päivää uudessa kaupungissa ja maassa ei ehkä ole järkevää aloittaa jännittämällä, joten peruimme kyydin ja lähdimme virallisten taksien luo. Hinta tippui 3 000 tengeen (noin viisi euroa) ja englantiakin osattiin. Kuitenkin ennemmin tai myöhemmin Kazakstanissa matkaava huomaa, että jokainen auto on potentiaalinen taksi. Eli pimeiltä takseilta ei voi välttyä, jos kyytejä haluaa. Oikeita takseja ei ole liiaksi asti.

Jesiljoki halkoo Astanaa. Taustalla muun muassa presidentinlinna, Ak Orda, sinisine kupoleineen. Huomaa jalankulkija oikeassa alalaidassa.

Jesiljoen ylittävä silta.

Majoituimme keskustan pohjoispuolella Tashenov-kadulla sijaitsevassa Hostelland Astanassa. Huoneet on sisustettu Ikea-kamalla, ikkunaa ei aina ole, eikä edes minkäänlaista ilmanvaihtoa. Kylppäri ja vessa on jaettu, eikä wifikään kehuttavasti toimi. Booking.comin hinta kahden hengen huoneelle oli kuitenkin edullinen Astanaan: 6 750 tengeä (noin 16,9 euroa). Ja nukkumaanhan sitä tänne vain tultiin, ei aikaa viettämään.

Aamulla (klo 12.00) jätimme rinkan hostellille säilöön ja lähdimme pistäytymään Astanan uuteen futuristiseen keskustaan. Keskustaan (ja edelleen lentoasemalle) pääsee bussilla numero 10. Hinta on 90 tengeä (noin 0,2 euroa) ja busseissa kulkee lipunmyyjä. Päätimme näin aluksi kuitenkin kävellä keskustaan muutaman kilometrin matkan. Kiiltäviä pilvenpiirtäjiä ja futuristisia muotoja näkyy ympärillä, mutta missään ei ainuttakaan jalankulkijaa. Ainoastaan autoja leveillä bulevardeilla. Varta vasten pääkaupungiksi rakennettu Astana (jopa nimi Astana tarkoittaa “pääkaupunkia”) alkoi vaikuttaa kulissilta, kuin Pohjois-Korean Pjongjang, vaikken Pohjois-Koreassa olekaan vielä ehtinyt käydä. Matkalla ylitetään Jesiljoki (venäjäksi Išim), minkä jälkeen keskusta alkaa. Astanassa voi myös huomata, ettei kaupunkia ole suunniteltu jalankulkijoille, sillä erään vilkkaasti liikennöidyn monitasoliittymänkin joutuu alittamaan mutkaista (ja mutaista) polkua pitkin.

Taustalla presidentinlinna Ak Orda.

Astanan uutta ydinkeskustaa Bayterek-tornin juurella.

Keskustassa näimme sitten jo ihmisiä kaduillakin. Ongelmaksi muodostui järkevän ruokapaikan löytyminen. Hienostoravintoloita kaupungista kyllä tuntui löytyvän. Lopulta löysimme itsemme Keruen-ostoskeskuksen ravintolakerroksesta, jossa osassa ravintoloista saatavilla oli englanninkielisiä ruokalistojakin. Tässä vaiheessa kyrilliset kirjaimet olivat vielä opettelussa, mutta ne kyllä oppii pakon edessä muutamassa päivässä. Englannin kielellä ei tee Kazakstanissa yhtään mitään, eikä sitä kukaan osaa.

Keskustan parhaalla paikalla seisoo satametrinen Bayterek-torni, Astanan oma Eiffel-torni. Aikamme pyörimme ruokailun jälkeen tornin juurella, kunnes lähdimme takaisin hostellille noutamaan rinkkaamme. Vettäkin sateli. Tutkisimme lisää Astanaa parin viikon kuluttua ennen kotimatkaa.

Astanan maamerkki, Bayterek-torni.

Illalla lensimme Kaspianmeren rannalle Aktauhun. Siitä lisää omassa kertomuksessaan myöhemmin.

Retki Chalaadin jäätikölle

27.10.2016

Kaukasus on jo niin korkea vuoristo, että sieltä voi löytää jäätiköitäkin. Eräs Georgian puolelta helpoimmin saavutettavissa oleva jäätikkö kantaa nimeä Chalaadi. Se sijaitsee Svanetian alueella Venäjän rajan tuntumassa. Georgialaisen maastokartan mukaan jäätikkö näyttää mutkittelevan Venäjän puolelle saakka. Jäätikön alkuun, noin viiden kilometrin päähän Venäjän rajasta on helppoa päästä Mestian kylästä.

mestia37

Maisemaa Mestian jälkeen kohti koillista. Reitti Chalaadin jäätikölle kulkee laakson pohjaa aina taustalla keskellä näkyvän lumipeitteisen vuoren juurelle saakka.

mestia39

Mestian vanhin osa Laghami Mestiachalajoen vastarannalta nähtynä.

mestia38

Georgialaiset käyttävät edelleen laajalti vanhoja neuvostoautoja.

mestia40

Näkymä Mestiaan paikkakunnan lentoaseman kohdalta. Keskellä virtaa Mestiachalajoki.

Lähdimme matkaan aamutuimaan Mestian kylästä, ylitimme Mestiachalajoen ja kuljimme alkumatkan ajan joen itärantaa pitkin ohi Mestian lentoaseman ja pienen Lavladashin “kylän”. Sitten joki katosi näköpiiristä, muttei kuuloetäisyydeltä kuitenkaan. Maisemat olivat upeat kautta matkan: reitti kulkee laaksonpohjalla ja yli paritonnisia vuoria on molemmilla puolilla. Reitti on ajettavissa autolla lähes perille saakka eli paikkaan, missä Mestiachalajoen joutuu ylittämään uudelleen. Siis takaisin joen länsirannalle. Joen ylitys tapahtuu riippusiltaa pitkin, minkä vuoksi autolla ei ole pidemmälle mitään asiaa. Paikalla on myös Georgian rajavartioston pieni mökki liehuvine lippuineen. Jostain luin, että mukaan patikkaretkelle kannattaa ottaa passi mukaan, sillä sitä saatetaan haluta vilkaista Venäjän rajan läheisyyden takia.

mestia41

Lehmiä on paljon myös matkalla Chalaadin jäätikölle.

mestia42

Reitti jäätikölle on viimeistä puoltatoista kilometriä lukuun ottamatta ajettavissa autolla.

mestia43

Näille main loppuu autolla ajettava tie ja alkaa mutkitteleva polku halki kuusimetsän ja sen jälkeen koivikon. Keskellä näkymä jäätikölle.

mestia44

Polun alkupäätä.

Riippusillan ja rajavartijan kopin luota on hyvä näkymä niin Chalaadin jäätikölle, kuin myös ympäröiville vuorille. Mestiasta tuleva tie tyssää paikalla oikeastaan vuoreen, jolla korkeutta on 2 641 metriä. Sen takana oleva vuori, Dalalakhvra, on kuitenkin paljon korkeampi: 3 430 metriä merenpinnasta. Riippusilta on vain 1 627 metrin korkeudessa merenpinnasta, joten tähän mennessä olimme kavunneet Mestiasta noin kahdessa tunnissa vaivaiset 150 metriä ylöspäin. Riippusillan jälkeen alkaa reitin vaativin osuus, jolla on pituutta noin 1,5 kilometriä. Sen aikana noustaan halki erilaisten kasvillisuusvyöhykkeiden alkaen havumetsästä ja päättyen vaivaiskoivikkoon. Vaivaiskoivujen jälkeen jäljellä on enää kivikko, varsinainen pirunpelto! Toki näkymät ovat upeat, kun Chalaadin jäätikön kieli avautuu koko komeudessaan silmien eteen. Laaksossa oli hiljaista ja ainoastaan alati ympäröivien vuorten rinteiltä vyöryneet kivet pitivät meteliä.

mestia46

Matkalla kohti jäätikköä: kasvillisuus alkaa muuttua vaivaiskoivikoksi.

mestia47

Chalaadin jäätikkö.

mestia53

Jäätikkö lähestyy.

mestia51

Chalaadin jäätikkö on alkupäässään kivikerroksen peittämä.

Vähän ennen jäätikön saavuttamistamme, näimme hieman korkeammalla paikalla miehen kiikarin kanssa. Kohdalle päästyämme mies paljastui sotilaaksi rynnäkkökivääreineen kaikkineen. Kiikaroinnin suuntana oli tietenkin Venäjä. Kaikesta huolimatta mies huikkasi meille tervehdyksensä venäjäksi: zdrástvui! Siinä samalla meidät ohitti viiden hengen ryhmä norjalaisia, jotka eivät olleet suinkaan kävelleet koko matkaa Mestiasta, vaan heitä odotti auto kuljettajineen riippusillan luona. Perillä jäätikön reunalla kohtasimme myös kaksi muuta retkeilijää. Muuten paikalla saa olla kyllä rauhassa ja turvassa, varsinkin kun georgialainen asemies turvaa selustan. Jäätikön reuna sijaitsee 1 770 metrin korkeudessa merenpinnasta.

mestia49

Siinähän sitä nyt olisi.

mestia52

Jäätä!

mestia50

Ja näkymä toiseen suuntaan eli tulosuuntaamme.

Jäätikkö elää koko ajan, eikä aivan sen ääressä tee mieli viettää pitkiä aikoja, sillä jää paukahtelee äänekkäästi ajoittain. Samoin ympäröiviltä vuorilta alas syöksyvät kivenlohkareet eivät ole mukavinta seuraa. Itse asiassa iso osa jäätikön etureunasta on noiden vuorilta alas vyöryvien kivien peitossa.

Olimme takaisin Mestiassa hyvissä ajoin ennen pimeää, ja matka sinne kulkee samoja jälkiä pitkin. Kokonaisuudessaan reitti Mestiasta jäätikölle saakka on merkitty punavalkoisin merkein (siis Indonesian/Monacon lipuin), joita on tiheästi kivissä ja puissa. Etäisyys Mestiasta vaihtelee lähteestä toiseen, mutta Mestian matkailuneuvonnan mukaan jäätiköllä käymiseen kuluu aikaa kuutisen tuntia ja että käveltävää on yhteen suuntaan kymmenisen kilometriä.

mestia54

Paluumatkalla takaisin autotielle.

mestia48

Ensimmäiset lehmät ovat puolentoista kilometrin päässä jäätikön reunasta.

Seuraavan päivän aamuna matkustimme takaisin Kutaisiin. Matka kestää nelisen tuntia ja maksaa 25 laria (noin 9,8 euroa). Lippuja saa etukäteen Mestian keskusaukion kupeesta. Kutaisissa vietetyn päivän jälkeen lensimme takaisin Puolan Katowiceen.

Pyöräillen Lashtkhveriin ja takaisin

26.10.2016

Tietenkin Mestiassakin riittää katseltavaa, mutta sieltä on mukava tehdä myös lyhyitä retkiä lähiseudulle. Siihen tarvitaan omat jalat, polkupyörä, taksi tai vaikkapa mönkijä. Hotel Svaneti Mestian pääkadun varrella vuokraa mönkijöitä huimaan hintaan: hinta yhdelle tunnille on 50 laria (noin 19,6 euroa). Ja se on alennettu hinta kuulemma. Maastopyöriä vuokrataan niin ikään pääkadun varrella olevassa talossa. Talon portissa on näyttävä plakaatti kertomassa asiasta, joten paikka on helppo löytää. Tuntihinta on kymmenen laria (noin 3,9 euroa).

Maastopyörällähän sitten pääsee kaikkialle, jos vain jaksaa polkea ja muistaa, että ollaan Kaukasusvuoristossa. Lähdimme polkemaan kohti länttä ja päätien varressa olevia seuraavia kyliä.

mestia32

Maisemaa Lenjeristä.

mestia31

Lashtkhverissäkin törmää useisiin keskiaikaisiin puolustustorneihin.

mestia35

Lashtkhverin pääkatu.

mestia34

Sortunut puolustustorni Lashtkhverissä.

Ensimmäinen kyläyhteisö länteen päin on nimeltään Lenjeri ja siihen kuuluu useita pienempiä kyliä, kuten Lashtkhveri. Sinne päätimme poiketa, koska tiellä oli kahteen kirkkoon osoittava kyltti. Poljimme kylätietä pitkin eteenpäin ja maisema muuttui huomattavasti, mitä syvemmälle kylään pääsimme. Tie oli kurainen ja kuoppainen. Koirat haukkuivat talojen pihoissa ja ne koirat, jotka pääsivät tielle, olivat vain uteliaita. Lehmiäkin tietenkin oli, kuten Svanetiassa kaikkialla.

Mestian ydinkeskusta ei voisi poiketa juuri enempää Lashtkhverista, sillä täällä elellään kuin sata vuotta sitten Suomessa. Ehkä joudutaan menemään ajassa pidemmällekin. Lopulta emme löytäneet mitään kirkkoja, sillä opasteita ei ollut kuin se yksi ainoa päätien varressa. Olimme kai kääntyneet väärälle tielle jossain vaiheessa. Sen sijaan tie loppui kauniin kanjonin ääreen ja kanjonin pohjalla virtaa Mestian suunnasta tuleva Mulkhrajoki.

mestia30

Mulkhrajoki Lashtkhverin takana. Kuva otettu kohti länttä.

mestia29

Georgialaisetkin käyttävät vanhoja kuorma-autoja.

mestia33

Vierailu Lashtkhverissa on vierailu sadan vuoden taakse.

Muualle emme sitten ehtineetkään, sillä pyörän lukkoa ei enää saanutkaan auki ja satuimme olemaan paikassa, jossa ei vahingossakaan olisi ketään auttamassa. Onneksi repussa sattui olemaan kynsisakset, joiden metalliosilla saimme vaijerilukon murrettua. Seuraavaksi olisimme varmasti ryhtyneet murtamaan lukkoa kivillä hakkaamalla! Murtohommissa tuhraantui aikaa ja vähitellen alkoi olla hämärää. Oli kiirehdittävä takaisin Mestiaan.

mestia28

Mestian hautausmaa.

Paluumatkalla kävimme vielä paikallisella hautausmaalla, jossa kaksi lehmää oli syömässä haudoilta kukkia. Tietenkään eläimet eivät tykänneet tunkeilijoista, vaan lähtivät pakoon lähestyttäessä.

Lehmiä, vuoristomaisemia ja lisää lehmiä Mestiassa

26.10.2016

Mestia on noin 2 600 asukkaan pikkukaupunki tai suurehko kylä Svanetian alueella. Sijainti 1 500 metrin korkeudessa Kaukasusvuoristossa Venäjän rajan tuntumassa on Georgian eristäytyneimpiä. Paikkakunta muistuttaa Norjaa korkeiden vuortensa ja etäisyyksiensä vuoksi: linnuntietä matkaa toiseen kaupunkiin voi olla sata kilometriä vähemmän kuin tietä pitkin. Eli Tbilisistä ja Kutaisista tulevien on kierrettävä Zugdidin kaupungin kautta tai vaihtoehtoisesti lennettävä perille. Mitään muuta yhteistä Mestialla ja Norjalla ei sitten olekaan.

mestia22

Näkymä Mestiaan Svanetian museon pihamaalta. Taustalla paritonninen vuori.

mestia11

Tyypillinen katunäkymä Mestiasta.

mestia12

Mestialle tunnusomaista ovat korkeat keskiaikaiset puolustustornit, joita on kaikkialla.

Ehkä eristyneisyytensä ansiosta Mestiassa ja lähialueella on säilynyt muusta Georgiasta erillinen kulttuurinsa. Svanetiaa asuttavat alueen alkuperäiskansa svanit, jotka puhuvat omaa georgian kielelle sukua olevaa svanin kieltään. Toki he osaavat myös georgiaa, kuten myös laajalti venäjää. Eristäytyneisyyttä voinee myös syyttää siitä, että svanit ovat kovin varautuneita ja jopa tylyjä. Olin lukenut georgialaisten olevan hyvin ystävällistä porukkaa, mutta Mestiassa kohtelu on välillä jopa ilkeää. Kuten esimerkiksi kaupungin matkailuneuvonnassa. Onhan naapurissa toki myös vihollisista suurin eli Venäjä, minkä kanssa oli lyhyt sota vasta vuonna 2008.

Svanien kulttuurilla on myös omintakeinen arkkitehtuuri: Svanetialle tunnusomaista ovat korkeat keskiajalla, 800–1100-luvuilla rakennetut kiviset puolustustornit. Korkeita torneja näkyy kaikkialla Svanetiassa, missä vain on ihmisasutustakin. Unesco on ottanut ainutlaatuiset tornit maailmanperintöluetteloonsa.

mestia13

Aamuinen näkymä alas Mestiaan.

mestia16

Toinen näkymä Mestiaan.

Olimme nyt päätyneet siis mitä mielenkiintoisimpaan paikkaan Venäjän rajalle Georgian syrjäseudulle! Koko yön oli sadellut vettä, räntää ja lunta. Mestia sijaitsee laaksonpohjalla ympärillään yli 2 000-metrisiä vuoria ja aamukahdeksalta koko laakso oli täynnä sumua. Parissakymmenessä minuutissa sumu hälventyi ja näkymät olivat huikeat. Vuorten rinteiden kuuset olivat saaneet valkoisen kuorrutuksen yön aikana ja olipa lunta alhaalla kylässäkin siellä täällä.

Mestian kadut ovat mutkaisia ja paikoin hyvinkin kapeita. Tiet on kivetty ainakin siellä, missä on asutustakin. Paikkakunnan poikki kulkeva päätie on toki päällystetty asfaltilla ja sen varrella ei tiedä välttämättä missään jumalan selän takana olevansakaan. Aito Mestia alkaa siis heti pääkadulta poikettaessa. Kipusimme erästä mukulakivikujaa pitkin ylöspäin. Lehmien määrä kasvoi samaan tahtiin, mitä kauemmaksi pääsimme pääkadusta. Lumen määrä kasvoi ylemmäs rinnettä kavutessa. Lopulta vastaan tuli se sama sakea sumu, joka oli ollut hetki sitten vielä Mestian keskustassakin.

mestia21

Nauta laittaa päänsä pensaaseen.

mestia27

Tämä lauma vaihtoi vähän ennen kohtaamistamme viereiselle polulle.

Mestia on lehmäparatiisi, missä vähintään yksi lehmä on aina näköpiirissä katsoipa minne tahansa. Usein nautoja on useita. Lehmät eivät rajoitu vain vuoren rinteellä oleville pelloille, vaan niitä on myös kaduilla, kujilla, ihmisten pihoissa ja jopa hautausmaalla kukkia syömässä. Jopa Mestian pääkadulla törmää aina muutamaan elikkoon. Lehmien suunnattomasta määrästä johtuen myös jätöksiä on Mestian jokainen kolkka tulvillaan, eikä niihin astumista voi oikeastaan välttää. Eläimet ovat arkoja ja kääntävät päänsä turistin kävellessä ohi. Tai jos kohdalla sattuu olemaan puska, saa päänsä pistettyä sinnekin kätevästi.

mestia14

Mestian vanhin osa on nimeltään Laghami.

mestia15

Laghamin rakennuskantaa.

mestia17

Kristuksen kirkastumisen katedraalin vanhin osa on rakennettu 800-luvulla. Tuhat vuotta rakennus on tässä ollut ja on varmasti toisen mokoman.

Kuljimme soratietä hieman Mestian keskustaa korkeammalla kohti paikkakunnan vanhinta osaa Laghamia. Se sijaitsee vajaan parin kilometrin päässä Mestian keskustasta koilliseen. Satunnaisena suomalaisena matkailijana en tietenkään nähnyt mitään eroa Mestian uudempaan osaan, sillä silläkin on ikää jo ihan reilusti. Laghamin iästä kertoo joka tapauksessa se, että siellä sijaitsee Kristuksen kirkastumisen katedraali, jonka ensimmäinen kerros on rakennettu 800-luvulla. Kristinusko on todella vanhaa tässä osassa maapalloa! Kirkon toinen kerros on hyvinkin nuori, sillä se on rakennettu vasta 1100–1300-luvuilla. Kirkon ympärillä on pikkuinen viheralue, jossa on muutamia hautoja. Kirkon ensimmäiseen kerrokseen pääsee ilmeisesti koska tahansa, mutta toiseen kerrokseen ovi oli lukossa. Kirkossa kerrotaan olevan kauniita keskiaikaisia freskoja.

mestia19

Laghamissa kohtasimme myös kanoja.

mestia18

Mielenkiintoinen asuinrakennus Laghamissa.

mestia20

Matkalla takaisin Mestian keskustaan. Laghami taustalla. Ja sen taustalla lumihuippuinen Kaukasus.

Laghamista palailimme vähitellen takaisin lähemmäs Mestian ydintä. Tässä vaiheessa oli käynyt hyvin selväksi, että suunnilleen joka talossa on guesthouse eli perheet yrittävät tienata ylimääräistä rahaa majoittamalla turisteja. Paikallisten epäystävällisyys ei siis voi johtua ainakaan siitä, että me turistit olisimme kylässä ikään kuin tunkeilemassa. Eikä omassa majatalossamme, Guesthouse Ketevan Nigurianissa, siis todellakaan oltu ilkeitä, vaan päinvastoin.

mestia23

Pyhän Nikolaoksen katedraali Pyhän Hilarionin munkkiluostarin pihamaalla. Taustalla jälleen yksi näkymä Mestiaan.

mestia24

Pyhän Nikolaoksen katedraalin sisätiloja.

Mestiaa jakaa kahtia kaksi kirkasvetistä, vuorilta alkunsa saavaa jokea. Keskustan kohdalla Mestiachalajoki yhtyy syvällä kanjonissa virtaavaan Mulkhrajokeen. Pääosin kaupunki on muodostunut joen pohjoispuolelle, mutta eteläpuolellakin sijaitsee matkailijan näkökulmasta mielenkiintoisia käyntikohteita, kuten Pyhän Hilarionin luostari ja sen yhteydessä oleva pikkuinen Pyhän Nikolaoksen katedraali. Pihamaalla parveilleista munkeista päätellen kyseessä ei ole nunnaluostari. Mestiassa on myös toinen, suurempi kirkko, mutta se ei ollut tällä kertaa avoinna. Pihamaasta päätellen se ei ole ollut käytössä ihan vähään aikaan, vaikka uudehkolta vaikuttikin.
mestia25

Matkalla pääkatua pitkin kohti keskustaa.

Kuten todettua, Mestia on Svanetian alueen eli svanien keskus. Tämän etnisen ryhmän kulttuuria on vaalittu paikkakunnalla jo pitkään. Asiaa varten on ollut jo vuosikymmenten ajan historiaa ja etnografiaa käsittelevä Svanetian museo. Museo on uudistunut ilmeisesti aivan hiljattain ja on halpa käyntikohde. Opiskelijalippu maksoi ainoastaan yhden larin (noin 0,40 euroa). Esillä on Svanetian alueelta löytyneitä kolikkoja, iankaikkisen vanhoja ikoneita, aseita, vaatteita ynnä muuta jännää. Liian suuri museo ei ole ja sieltä selviytyy ulos nopeasti. (Siellä myös törmää tuttuihin naamoihin, kuten samalla lennolla Katowicesta tulleisiin miehiin ja edellisiltana ravintolassa olleeseen perheeseen. Pieni paikka, pienet piirit. Huomasimme sen vielä monesti Mestiassa.)

Museossa on hyvä matkamuistomyymälä, jonka tarjonnasta kannattaa ostaa postikortit, jos sellaisia harrastaa. Mestian keskustan toinen matkamuistomyymälä oli nimittäin aina suljettu ja toinenkin putiikki avoinna vain parin tunnin ajan illansuussa, jos silloinkaan. Tätä on off-sesonki Mestiassa.

Georgian Kaukasukselle parin päivän varoitusajalla

24.-25.10.2016

Georgia ja Kaukasusvuoristo ylipäätäänkin on kiinnostanut aina, mutta vakavissaan en ole sinne suunnalle milloinkaan matkaa suunnitellut. Nyt satuin kuitenkin olemaan Puolassa ja selailin sikäläistä halpalentotarjontaa. Puolet puolalaisistahan asuu Britanniassa ja loput muualla lännessä, joten lentoja ympäri Eurooppaa totisesti riittää ja halvalla. Wizzair on vähän aikaa sitten avannut lentoyhteyden Georgian Kutaisiin useasta eurooppalaiskaupungista, mukaan lukien Puolan Katowicesta. Katowicen-yhteys on kausiluonteinen, mikä saattoi olla syynä sille, että menopaluulento Kutaisiin irtosi alle sadalla eurolla. Menolentomme oli kauden toiseksi viimeinen ja paluu vastaavasti viimeinen.

Muutaman päivän varoitusajallakin voi Georgiaan suunnistaa, sillä suomalainen ei tarvitse maahan viisumia. Eikä passin voimassaoloajallekaan ole enää rajoituksia, kunhan nyt on voimassa sen ajan kun ajattelee maassa viipyä.

Halusin vuoristoon, Svanetian alueelle lähelle Venäjän rajaa. Georgian Bus -niminen yritys liikennöi suoraan Kutaisin lentoasemalta Svanetian “pääkaupunkiin” Mestiaan hintaan 40 laria (noin 15,7 euroa). Lipun voi varata kätevästi netistä ja sähköposteihinkin yritys vastaa kokemukseni mukaan saman tien. Toki Mestiaan pääsee halvemmallakin (25 laria eli noin 9,8 euroa), mutta se vaatii Kutaisiin menoa ja se on puolen tunnin taksimatkan päässä. Ja maksaa se matka Kutaisiinkin.

Majoituksia saa helposti ja lokakuu on jo off-sesonkia. Se tarkoittaa hyvää tarjontaa ja hyvin halvalla. Varasin guesthousen kolmeksi yöksi 75 larilla eli 29 eurolla.

mestia5

Georgiassa on paljon Ladoja.

mestia4

Svanetian alueelle luonteenomaista ovat korkeat keskiajalla rakennetut puolustustornit. Tässä yksi guesthousemme naapurista Mestiasta.

Katowicen lentoasemalla kaikki sujui hyvin, sillä lentoja oli lähdössä vain yksi eli lentomme Kutaisiin. Turvatarkastus on tutun tyly, kuten se on aina puolalaisilla lentoasemilla. Kullakin turvatarkastajalla tuntuu olevan aina omia sääntöjään. Wizzairin lento lähti maanantaina kello 23.55 ja laskeutui Kutaisin lentoasemalle (georgiaksihan lentoasema on lyhyesti ja ytimekkäästi Kutaisis David Aghmasheneblis Saxelobis Saertashoriso Aeroporti) vajaat kolme tuntia myöhemmin. Georgia oli kaksi tuntia Puolaa edellä ajassa (tunnin Suomea edellä), joten olimme viiden aikoihin paikallista aikaa passintarkastusjonossa. Jonot olivat täynnä puolalaisia, tšekkejä, bulgarialaisia ja romanialaisia. Samaan aikaan kun laskeutui myös lento Bulgarian Sofiasta. Passintarkastus eteni sujuvasti, kunnes itse pääsin tiskille Suomen passini kanssa. Tarkastaja ei tiennyt mitä tehdä, vaan joutui kysymään naapurikopista neuvoja. Lyhyen neuvonpidon päätteeksi sain leiman passiin nopeasti, eikä minua pyydetty ostamaan esimerkiksi viisumia.

Koska olin varannut etukäteen liput Mestiaan menevään pikkubussiin, menimme ilmoittautumaan Georgian Bussin tiskille. Siellä vaihdoin elektronisen lipun varsinaisiin bussilippuihin ja samalla saimme ilmaiseksi Geocellin paikalliset sim-kortit. Pikkubussin lähtöajaksi oli ilmoitettu kello 6.00, mutta lähdimme matkaan puolisen tuntia myöhässä. Lopulta pikkubussiin ei tullutkaan muita matkustajia, joten saimme yksityiskyydin pikkubussilla reilun neljän tunnin matkan päähän Mestiaan.

Tie kulkee Samtredian ja Zugdidin kautta, minkä jälkeen pian alkaa nousu Kaukasusvuoristoon. Tie on suhteellisen hyvässä kunnossa olevaa asfalttitietä, mutta välillä joudutaan väistelemään tielle pudonneita kivenlohkareita. Tai lehmiä. Tai sikoja. Kuljettaja paineli mutkaisella vuoristotiellä reipasta tahtia ja reippaasti soi myös musiikki autossa. Niin reippaasti, että korviin sattui. Kehotin laittamaan volyymia pienemmälle. Olin kuvitellut georgialaisten vihaavan Venäjää, mutta yllätyksekseni suurin osa musiikista oli venäläistä! Perille Svanetian keskuskylään Mestiaan saavuimme kello 11 aikoihin aamupäivällä.

mestia2

Guesthouse Ketevan Niguriani seuraavana aamuna. Majatalolla on oma puolustustorninsa.

mestia1

Majatalon yhteinen oleskelutila on tuulahdus jostain 1800-luvulta.

mestia6

Majatalon pihamaa.

Kylässä on matkailuneuvonta, jossa päätimme pistäytyä kysymässä guesthousemme sijaintia, sillä Booking.comin ilmoittamat sijainnit ovat kokemukseni mukaan sinne päin, eikä niihin kannata luottaa. Tälläkin kertaa majoitus oli eri paikassa, missä Booking.com oli sen sanonut olevan.

Guesthouse Ketevan Niguriani sijaitsee vajaan kymmenen minuutin kävelymatkan päässä Mestian keskusaukiolta. Rakennus on historiallinen ja siinä on alueen taloille tyypillinen korkea keskiaikainen puolustustorni. Talon alakerrassa asuu ystävällinen perhe isoäiteineen ja yläkerrassa on kolme vierashuonetta, kylpyhuone ja iso oleskelutila. Kerrottakoon, että huoneisiin ei ole avaimia lainkaan: “No keys, no problem!”. Lokakuun lopulla Mestiassa on kylmä ja luntakin saattaa olla. Ollaanhan 1500 metrin korkeudessa merenpinnasta. Tästä johtuen myös guesthouse on viileä, mutta siihen ratkaisuna on neuvostoaikainen lämmityspatteri, jonka saimme huoneeseemme hohkaamaan. Joka tapauksessa pitkät kalsarit on hyvä ottaa mukaan, jos Mestiaan matkustaa lokakuussa.

mestia10

Mestian pääkatu.

mestia8

Mestian moderni poliisiasema ei sovi katukuvaan millään tavalla.

mestia9

Pääkatua poliisiaseman kohdalta kohti itää.

Parin tunnin päiväunien jälkeen lähdimme tutustumaan Mestian kylänraittiin. Kylässä on kaksi pankkiautomaattia, joista toisesta (poliisiaseman lähellä sijaitsevalta) ei saanut rahaa ulkomaisilla korteilla. Liberty Bankin automaatti pääkadun itäpäässä antoi rahaa. Myös rahanvaihto hoituu samaisessa Liberty Bankissa, mutta se ei ollut enää illansuussa avoinna. Paremmalla kurssilla eurot vaihtuvat kuitenkin Mestian keskusaukion kupeessa olevassa Crystal-mikroluottopuljussa. Muuten Georgia tuntuu olevan dollarimaa, sillä niitä olisi voinut vaihtaa vielä myöhään illallakin auki olevassa rahanvaihtopisteessä kylän matkailuneuvonnan takana. Euroja ei siellä huolittu, vaikka tämä valtio kovasti eurooppalaisena haluaakin esiintyä.

Ruoka on ensimmäisiä asioita mitä Georgiasta mieleeni tulee. Mestian pääkadun varren Café Ushba tarjoili englanninkielisen ruokalistan ja herkullista ruokaa. Kaksi ihmistä söi viidellä eurolla, mutta yleensä ravintolalasku Mestiassa oli noin seitsemän euroa kahdelle hengelle. Nälkä kasvaa syödessä ja mieli tekee maistella ties mitä herkkuja! Georgialaiset jotenkin saavat ruoasta kuin ruoasta herkullista.

mestia3

Georgiassa oli parlamenttivaalit lokakuun alussa, mutta vaalimainokset ovat edelleen kaikkialla läsnä.

mestia7

Paikallinen leikkipuisto.

Mestian kaupat ovat pikkuisia ja niissä on suunnilleen yhtä suuri ja kattava valikoima kuin Länsi-Afrikassakin. Tosin täällä saa paikallisiakin tuotteita. Kassan takana istuva mummu laski ostokset helmitaululla. Sen käyttö taitaa Suomessa olla jo kadonnutta kansanperinnettä.

Krupa na Vrbasun kosket on köyhän miehen Plitvice

12.10.2016

“Miksi te haluatte Krupaan? Siellä ei ole yhtään mitään!”, totesi Banja Lukan hotellin vastaanottovirkailijatar. Koska hotellin wifi oli rikki, etsi hän meille kylään lähtevän linja-auton aikataulun. Aikataulun mukaan meillä olisi hyvin aikaa ennen bussin lähtöä, joten kävelimme Banja Lukan matkailuneuvontaan kysymään, olisiko Krupa na Vrbasu oikeasti näkemisenarvoinen paikka. Joka tapauksessakin kaiken varmistaminen useasta eri lähteestä on hyvä ajatus Bosnia-Hertsegovinassa, sillä aivan kaikki on päinvastoin kuin sen kuuluisi olla. (Absurdiudessaan maa on Euroopan parhaimmistoa: esimerkiksi edellisiltana olimme yrittäneet ostaa kaupasta olutpulloa, mutta sen saadakseen olisi täytynyt tuoda tyhjä tilalle. Emme saaneet vastausta, että mistä sen ensimmäisen sitten saa. Maassa lienee paljon “epäonnistunutta” nuorisoa, jotka joutuvat aina tyytymään vain yhteen pulloon tai jämähtävät vuosiksi tölkkeihin.)

krupa1

Krupa na Vrbasun kosket.

krupa6

Ei tämä aivan Niagaraa koossa voita, mutta täällä on taatusti vähemmän turisteja.

krupa3

Koskea.

Matkailuneuvonnassa saimme varmistuksen sille, että Krupa na Vrbasu todellakin olisi näkemisenarvoinen. Sen sijaan linja-autoaikataulu oli aivan toinen kuin mitä hotellimme oli meille kertonut. Päätimme luottaa matkailuneuvontaan, mikä kannatti. Noin 40 minuutin matka Krupa na Vrbasuun kulki jylhää kanjonia pitkin. Tällaisia maisemia ei ole Norjassakaan. Kanjonin pohjalla virtaa Vrbasjoki, joka hieman edempänä Jajcessa muodostaa hienon vesiputouksen.

Krupa na Vrbasu on pieni Banja Lukaan kuuluva kylä, jossa ei ole vesiputouksia, vaan hieno koskialue. Päätieltä on noin parinkymmenen minuutin kävelymatka koskille. Reitti on hyvin opastettu, minkä lisäksi perillä pitäisi olla ravintola. Näin lokakuussa sellaista ei ollut, eikä paikalla muutenkaan ollut muita kuin kaksi jauhokauppiasta ja koira. Koskissa on myllyjä, joissa jauhetaan vesivoimalla edelleen.

krupa2

Koskialueen jälkeen, kohti ylävirtaa, alkaa satumetsä.

krupa4

Salamanteri ilmeisesti.

Itse koskialue on pienehkö ja äkkiä katsottu, mutta jokea voi seurailla pitkään ylävirtaan. Polulla on paikoin penkkejä ja välillä joen yli pääsee siltaa pitkin. Vain kävellen. Paikallista villieläimistöä edusti joen ääressä kömpinyt mustakeltainen kolmikymmensenttinen salamanteri!

krupa5

Krupa na Vrbasun keskusta.

Krupa na Vrbasusta pois päästäkseen on seisottava bussipysäkillä ja odotettava. Linja-auto tulee sitten kun tulee, eikä mitään aikatauluja pysäkillä ollut. Muut odottajat pysäkillä ovat tietenkin lupaava merkki.

Ja Plitvice on siis naapurimaassa Kroatiassa sijaitseva kansallispuisto ja Unesco-kohde.

Banja Luka haltuun kahdessa päivässä

11.-13.10.2016

Banja Luka on Bosnia-Hertsegovinan serbialueen, Serbitasavallan, pääkaupunki. Täällä on serbien parlamentti ja muu hallintokoneisto. Asukkaita on noin 200 000 ja meininki on sen mukainen. Ja koska ollaan sentään pääkaupungissa, on kyrillisten kirjainten käyttö entistä yleisempää: iso osa kadunnimistä ja muista kylteistä on vain kyrillisillä kirjaimilla. Sen huomasimme jo bussin ikkunasta matkalla Doboj’sta Banja Lukaan. Bussimatka maksoi muuten 15,50 markkaa eli noin kahdeksan euroa.

Banja Lukan linja-autoasema, autobuska stanica, sijaitsee kaupungin pohjoispuolella. Vieressä kohoaa myös kaupungin hiljainen rautatieasema. Bussiasemalta pääsee kaupunkibussilla keskustaan hintaan 1,40 markkaa (noin 0,70 euroa). Lipun saa kätevästi kuskilta. Ainakin linjat 1,6 ja 8 ajavat keskustaan ja niitä lähtee jatkuvalla syötöllä. Me ajoimme toki aluksi taksilla hotellimme, Motel Kameliin.

banjaluka2

Banja Lukan linnoituksen, Kastelin, muurien sisäpuolella.

banjaluka1

Sama linnoitus ulkopuolelta nähtynä.

Hotellimme sijaitsi vajaan parin kilometrin päässä keskustasta, minne pääsee helposti kävellen. Kummoisia maisemia Banja Luka ei tosin hieman keskustan ulkopuolella tarjoa. Suuri maanjäristys kun tuhosi kaupunkia huolella 1960-luvulla, eikä mitään vanhaa oikein enää ole. Paitsi linnoitus! Keskustaan päästyämme kävimmekin ensimmäisenä juuri siellä. Vrbas-joen rannalla sijaitseva Kastel on nopeasti katseltu, eikä muurien sisään ole mitään pääsymaksuja. Itse asiassa muurien sisällä on kalliimman puoleinen ravintola, johon lomalla olevat sloveenit näyttivät suunnistavan. Me kelpuutimme myöhäiseksi lounaaksi perusbalkanilaisen ruokalajin, ćevapčićin, annoksen jossa pitaleivän väliin on tungettu useampi jauhelihapötkylä. Herkullista ja halpaa (3 markkaa eli 1,5 euroa).

banjaluka8

Banja Lukan pääkatu Ferhadijan moskeijan edessä, kivenheiton päässä pääaukiosta. Kaunishan tämäkin kaupunki on.

banjaluka4

Banja Lukan eläintarhassa on hiljaista.

Mitäs muuta Banja Lukalla on annettavanaan? Ainakin kauppahalli täynnä piraattitavaraa, kuten myös vaikkapa hedelmiä, vihanneksia, kastelukannuja, ruuveja, muttereita ja Putin-krääsää! Serbit ovat tunnetusti kallellaan Venäjään päin ja Venäjää pidetään jonkinlaisena suojelijana alueella. Ovathan kummatkin kansat toki slaaveja ja ortodokseja. Kuukausi sitten ostin Ukrainan Lvivistä Vladimir Putinin kuvalla varustetun vessapaperirullan. Nyt olisin voinut ostaa Venäjän vaakunalla koristellut uimahousut, vaan jäivätpä valitettavasti kauppaan.

banjaluka5

Banja Lukan ydin: taaempana Trg Kravine ja Boska-kauppakeskus.

banjaluka6

Veselina Masleše on kävelykatu.

Piraattitavaran lisäksi Banja Lukan ytimestä, Trg Kravine -aukiolta löytyy oikeakin kauppakeskus, Boska nimeltään. Boskan edessä pysähtyvät Banja Lukan kaupunkibussit. Aukiolta lähtee myös Veselina Masleše -kävelykatu, joka johtaa linnoituksen ohella ehkä kaupungin tunnetuimmalle maamerkille, Kristus Vapahtajan katedraalille. Se on hyvin kaunis ortodoksikirkko, missä oli alkamassa jumalanpalvelus siellä piipahtaessamme.

banjaluka3

Kristus Vapahtajan ortodoksikatedraali.

banjaluka7

Vuonna 2016 uudelleen avattu Ferhadijan moskeija.

Banja Lukassa ei ole kirkoista pulaa, mutta on keskellä kaupunkia myös moskeija: alun perin 1500-luvulla rakennettu Ferhadijan moskeija. Serbit tuhosivat moskeijan 1990-luvun alun Bosnian sodassa, eivätkä kaupunkilaiset sitä mitenkään ilolla toivottaneet uudelleen tervetulleeksikaan. Ainakaan 2000-luvun alun kahakoista päätellen. Keväällä 2016 moskeija kuitenkin avattiin uudelleen.

Doboj ja sen linna

10.-11.10.2016

Missä on Doboj? Bosnia-Hertsegovinan pohjoisosassa! Onko siellä jotain nähtävää? Eipä juuri! Kävimme joka tapauksessa, koska sinne pääsi kätevästi Sarajevosta junalla!

doboj1

Näkymä Doboj’n linnoitukselta: kaupunki on laitamiltaan kasvanut rinteille. Etualalla moskeija.

doboj6

Doboj näyttää ihan Seinäjoelta. Tässä pääkatu.

Tämän vajaan 80 000 asukkaan kaupungin keskusta on nopeasti koluttu: leveän pääkadun varrella on kaikki mitä ihminen tarvitsee, mutta mitenkään erityisen säväyttävä keskustakaan ei ole. Doboj sijaitsee Bosnia-Hertsegovinan serbialueella, Serbitasavallassa. Tämä taas näkyy katukuvassa siinä, että siellä kirjoitetaan osaksi kyrillisillä kirjaimilla. Aivan kuten naapurissa Serbiassa. Samaten Bosnia-Hertsegovinan valtioliput on korvattu kaikkialla Serbitasavallan omilla lipuilla, eivätkä moskeijat huuda rukouskutsujaan. Kuten vaikkapa Sarajevossa. On siis saavuttu ortodoksivyöhykkeelle.

doboj3

Doboj’n pääkadun varresta erottuu yksi talo muita reilusti korkeampana. Julkisivuremontin tarpeessa, kuten joka toinen bosnialaisrakennus.

doboj4

Katunäkymää keskustan kupeesta.

Jos keskusta ei juurikaan sykähdytä satunnaista suomalaista kulkijaa, on kaupungissa onneksi myös alun perin 1200-luvulla rakennettu linnoitus, josta avautuvat hienot näkymät koko kaupunkiin. Bosnia-Hertsegovinan pääkaupungin Sarajevon tavoin myös Doboj on rakennettu jonkinlaiseen laaksoon ja sen reunamille. Doboj’n linnaan ei ilmeisesti ole pääsymaksua, sillä sellaisesta ei missään mainittu. Toisaalta kukaan ei myöskään ilmeisesti hoksannut vierailuamme, sillä vahtikopistakin kuului vain kuorsausta. Jo yhdeksän jälkeen aamulla linnoituksen portti oli avoinna, mutta sulkemisajasta ei ole tietoa.

doboj5

Doboj’n linna on rakennettu korkealle kukkulalle ja se näkyy kauas.

doboj2

Vielä yksi kuva Doboj’sta, jälleen linnoitukselta.

Majoitusvinkkinä mainittakoon Kolubarska-kadun päässä sijaitseva Motel Bato Petrol, huoltoaseman yhteydessä toimiva edullinen, mutta hiljainen ja siisti motelli. Toki alakerrasta tunkeva sakea tupakansavu haittaa, mutta yhden yön siinäkin joten kuten yöpyy. Löytyy Booking.comista. Englantia ei osata sanaakaan, mutta kukapa sitä haluaisikaan puhua, jos voi puhua serbiaa!