Ensimmäinen päivä Nouakchottissa

6.5.2014

Edellisenä päivänä olin yrittänyt kysellä Terjitin Auberge en Tourvine -majataloni pitäjältä ja tämän pojalta, mihin aikaan Terjitistä pääsisi Mauritanian pääkaupunkiin Nouakchottiin seuraavana aamuna. Täytyisikö mennä ensin Atariin vai olisiko jopa suora puskataksi. Aluksi yritin ralliranskallani kysellä, vaikka arvelin jo etukäteen, ettei ääntämystäni ymmärrettäisi taaskaan. Ranskan kielihän on lopulta vain vähämielisesti lausuttua englantia. Anteeksi. Sitten kopioin sanakirjastani paperille lauseen “quand est-ce que l’taxi-brousse part?”  eli “milloin täältä pääsisi puskataksilla pois”. Mauritanian väestöstä 58 prosenttia osaa lukea, mutta majataloni väki ei tainnut kuulua siihen osuuteen. Jotenkin saimme kielimuurin jälleen murrettua ja sain selville, että seuraavana aamuna kello 7.30 Terjitistä lähtisi puskataksi Atariin.

Aamuseitsemältä maksoin majoituksen, minkä jälkeen heitin rinkan selkään ja lähdimme yhdessä majatalon pitäjän pojan kanssa talsimaan palmulehdon poikki kohti kylätietä. Kylätiellä poika kertoi, että pääsisin puskataksin kyytiin kylän toisesta päästä, santarmin tarkastuspisteen luota. Sinne oli reilun kilometrin kävelymatka, mutta yön “sateen” ja tuulen ansiosta ilma oli raikas, ja taivaskin oli vielä pilvessä, joten olisin voinut kävellä rinkka selässä vaikka Atariin. Saavuin pian santarmien piskuisen heinämajan eteen. Siellä oli kuusi santarmia vasta heräilemässä ja keittelemässä teetä. Yksi heistä kehotti laskemaan kantamukset maahan, toinen nouti jostain tuolin minulle. Teetäkin ystävälliset santarmit tarjosivat.

terjitpalmu

Vielä yksi kuva Terjitin keitaalta. Tällaisen ryteikön läpi joutuu raivaamaan tiensä, mikäli mielii majatalolta kylätielle.

Hieman ennen kahdeksaa puskataksi saapui kuin saapuikin santarmien tarkastuspisteelle ja minulle löytyi paikka autosta aina Atarin kaupunkiin saakka. Kyseessä oli uudehko Toyota Hilux -lava-auto. Kyydissä oli kahden varsinaisen matkustajan lisäksi kolme vapaamatkustajaa. He olivat tienrakentajia ja siirtyivät matkustamaan lavalle minun tullessa kyytiin. Hetken kuluttua he jäivät matkan varrelle, sillä Terjitistä Atar-Nouakchott-valtatielle johtavaa soratietä ollaan parantamassa. Valtatielle saapuessamme vuorossa oli jälleen yksi tarkastuspiste. Sattumalta paikalle sattui myös Atarista Nouakchottiin matkalla ollut puskataksi, johon kuljettajani sai järjestettyä minulle paikan. Näin ollen minun ei tarvinnut palata takaisin Atariin, vaan kuutisen tuntia kestävä matka kohti pääkaupunkia saattoi alkaa jo tarkastuspisteeltä. Puskataksina toimi tälläkin kertaa Toyota Hilux ja matka maksoi 6000 ouguijaa eli 15 euroa.

Maisemat matkan varrella olivat varsin yksitoikkoiset, mutta samalla hyvin kauniit, sillä maasto oli tasaista hiekkaerämaata. Kameleita näkyi yllättävän paljon, välillä jopa tiellä. Meikäläisten porojen tavoin ne eivät kovin suurta kiirettä pitäneet sivuun siirtymisessä. Siellä täällä kasvoi joitain matalia puita. Valtatiellä liikkui muutamia hiekkarekkoja ja tienvarsilla oli parissakin paikassa miehiä lapioimassa hiekkaa kuorma-auton lavalle. Onko Saharassa tosiaan tarpeen siirrellä hiekkaa paikasta toiseen! Suunnilleen matkan puolivälissä oli pysähdys Akjoujtin kaupungissa. Kävin ostamassa pari banaania ja kymmenen minuutin pysähdyksen jälkeen matka jatkui. Akjoujtiin jäi yksi matkustaja, joten takapenkillä oli nyt hyvin tilaa. Matkalla Nouakchottiin oli reilut kymmenen poliisin tai santarmin tarkastuspistettä, joista kaikista matka jatkui nopeasti autosta poistumatta.

Noin kuuden tunnin jälkeen saavuimme Nouakchottiin. Kuljettaja jätti minut valkoisen Perjantaimoskeijan eteen Avenue Abdel Nasserin varteen, josta eteenpäin lähdin suunnistamaan kävellen kohti Auberge Menata -majataloa. Sinne olikin hieman pidempi matka, mitä olin kuvitellut. Heti suuremmalta kadulta sivukaduille poiketessani havaitsin katujen olevan hiekkaa. Aivan ydinkeskustassa. Liikenne oli aivan omaa luokkaansa ja yhdessä risteyksessä pari autoa hieman kolaroi. Löysin mielestäni oikean kadun, jolla majataloni piti sijaita. Mitään hotelliin viittaavaa en kuitenkaan löytänyt, joten pysäköin itseni kadunvarressa olevaan ravintolaan. Yritin tilata pizzan, kun sitä kerran mainostettiin. Pizzaa ei puljusta kuulemma saa, joten join vain appelsiinimehun ja tutkailin karttaa. Mehun juotuani kävelin vielä kerran kadun päästä päähän tuloksetta. Rahanvaihtajakopla bongasi minut ja vaihdoin rahaa pimeästi. Ilmeisesti ihan laillista. Pojat opastivat minut Auberge Menataan, joka oli kuin olikin sillä kadulla, millä olin harhaillut. Yksi rahanvaihtaja olisi vielä välttämättä halunnut ostaa neljä vuotta vanhan Nokian kännykkäni. Olisin saanut 2000 ouguijaa (5 euroa) ja hänen vielä vanhemman Nokiansa vaihdossa. En suostunut kauppaan. Mauritania on täysin Nokian valtakuntaa, sillä kahden viikon aikana näin ainoastaan yhden Samsungin.

IMG_9742 nkc2

Katunäkymä läheltä Auberge Menataa.

Nouakchottin ydinkeskustassa sijaitseva Auberge Menata on suosituimpia majapaikkoja kaltaisteni reppumatkaajien keskuudessa. Samoin Euroopasta syvemmälle Afrikkaan omilla autoillaan matkalla olevat suosivat Menataa, sillä majatalon pihamaalle aitojen sisään mahtuu useampikin auto. Lisäksi Menatassa näytti majoittuvan runsaasti arabimiehiä. Liikemiehiä, joilla ei ole varaa yöpyä luksushotellissa? Yö Menatassa omassa parisängyllä varustetussa huoneessa maksoi 5000 ouguijaa eli 12,5 euroa. Vessa ja suihku olivat jaetut.

nkc16

Auberge Menatan takapihaa. Pihamaan ravintolaa en päässyt kokeilemaan, sillä kokki ei kuulemma ollut ilmestynyt töihin. Hotellihuoneesta en nähtävästi ottanut kuvaa, mutta eipä siinä nähtävää ollutkaan.

Majoittumisen jälkeen lähdin tutkimaan Nouakchottia, joka on pääkaupungiksi hyvin eriskummallinen. Nouakchott tarkoittaa kirjaimellisesti “tuulten paikkaa” ja onhan sijainti otollinen tuulille. Atlantin rantaan on keskustasta viitisen kilometriä ja alava Saharan autiomaa ympäröi joka suunnasta. Nouakchott on Saharan suurimpia kaupunkeja. Näin ei ole ollut kovin pitkään, sillä Mauritanian itsenäistymiseen (vuonna 1960) saakka Nouakchott oli pieni ja merkityksetön kalastajakylä. Itsenäistymisen jälkeen kaupunki alkoi kasvaa hallitsemattomasti ilman suunnitelmia (ainakin siltä se yhtäkkiseltään vaikuttaa), kun maaseudun väestöä alkoi valua kaupunkiin paremman elämän toivossa. Esimerkiksi kuivuus ajoi ja ajaa edelleen maaseudulta Nouakchottiin. Nykyisin kaupungissa on hieman alle miljoona asukasta, mikä on suuri määrä, sillä koko maassa on vain hieman yli kolme miljoonaa asukasta. Rakennuskanta on matalaa, monet kaduista ovat hiekkaa ja monet kadut päättyvät suoraan autiomaan laidalle. Toisin kuin syvemmällä Saharassa, jossa ihmiset ovat enimmäkseen maureja, Nouakchottin katukuvassa näkyy huomattavan paljon myös niin kutsuttuja mustia afrikkalaisia. He ovat perinteisesti asuttaneet Mauritanian eteläosaa.

IMG_9734 nkc

Nouakchottin Suurmoskeija.

Ensimmäisenä kävelin kivenheiton päässä majapaikastani olevalle Suurmoskeijalle (Grande Mosquée), joka on kaupungin tunnetuin maamerkki. Moskeija tunnetaan myös nimellä Mosquée Saoudienne, sillä Saudi-Arabia on sponsoroinut pytingin tälle köyhälle maalle. Kaivoin kamerani esiin moskeijan nurkalla ja samassa juttusille tuli keski-ikäinen mies, joka oli iloinen, kun olin tullut Mauritaniaan ja halusin ottaa kuvan heidän moskeijastaan. Upea rakennushan se on ja mies oli selvästi ylpeä, että hänen maassaan on moinen ilmestys. Mies kysyi, olenko muslimi, vaikka ilmiselvästi tiesikin jo saavansa kieltävän vastauksen. Hän kertoi kunnioittavansa kristittyjä ja toivoi kristittyjen ja muslimien pystyvän elämään rauhaisaa yhteiseloa. Lyhyt keskustelu päättyi kättelyyn.

Seuraavaksi päätin etsiä Mauritania Airlinesin toimiston. Vastoin tapojani, aioin laittaa rahaa palamaan oikein kunnolla ja ostaa lentolipun Marokon rajan tuntumaan Nouadhiboun kaupunkiin. Mauritania Airlinesin lipputoimistoa en löytänyt, joten menin ensimmäiseen vastaantulevaan matkatoimistoon, joka sattui olemaan nimeltään M.T.R. Tours. Kysäisin josko joku osaisi englantia ja kyllä he kaikki taisivat osata. Vanhempi herra ryhtyi palvelemaan minua kuin mitäkin arvovierasta. Myös hän oli tohkeissaan, kun olin päättänyt matkustaa juuri Mauritaniaan ja kertonut käyneeni jo Zouérat’ssa, Atarissa, Chinguettissä ja Terjitissä. Ensi kerralla minun ei kuulemma saisi tulla yksin, vaan suuremmalla porukalla. Herra ilmoitti lennon Nouadhibouhun maksavan 25 210 ouguijaa eli noin 63 euroa. Normaalisti päälle olisi tullut vielä 5000 ouguijan palvelumaksu, mutta hän jätti sen laskuttamatta, koska olin turisti. Mauritania Airlinesin lentokoneiden hän kehui olevan very strong.

Päätin ostaa liput ja kysyin onnistuisiko luottokortilla maksaminen. Virkailija soitti johtajalle, joka ei antanut lupaa tai se ei muuten vain ollut mahdollista. Tämän jälkeen toinen matkatoimistovirkailija lähti kanssani lähimmälle pankkiautomaatille. Pankkiautomaatit ovat aivan uusi asia Mauritaniassa, sillä ne ovat ilmestyneet suurimpiin kaupunkeihin (lähinnä vain Nouakchottiin ja Nouadhibouhun, mutta yksi on myös Atarissa ja Zouérat’ssa) alle viiden vuoden sisällä. Maan pankkiautomaatit toimivat ainoastaan Visan korteilla, eikä se MasterCard kovin hyvin muuallakaan Länsi-Afrikassa toimi. Paksun rahanipun kanssa palasimme matkatoimistoon, jossa ladoin tiskiin pyydetyn summan. Maksutapahtuman päätteeksi sain kutsun aterioimaan virkailijoiden kanssa takahuoneeseen. Siellä oli iso pata kuskusta, jota söimme käsin. Olisinkin luultavasti seuraavaksi mennyt syömään jonnekin, nyt sain päivällisen ilmaiseksi. Lähtiessäni herra vielä kehotti tulemaan toimistolle, jos olisi jotain kysymyksiä tai ongelmia.

nkc15

Tevragh-Zeinan kaupunginosaa eli toisin sanoen keskustaa.

Palatessani hotellille otin kuvia eräästä kaupungin pääkaduista, Avenue du Général de Gaullesta. Kuvaaminen ei miellyttänyt erästä ohikulkijaa, joka ei kuitenkaan kuvissa näkynyt. Aloin änkätä asiasta ja tivasin, että miksei tässä saisi kuvata. Hän kertoi, että ihmiset eivät tykkää, kun heitä kuvataan ja että kaikilta ihmisiltä pitäisi kysyä kuvauslupa. Naureskelin itsekseni tapaukselle, sillä ottamissani kahdessa kuvassa ei näkynyt ainuttakaan ihmistä, ainoastaan autoja. Hotellilla pesin pyykkiä ja menin aikaisin nukkumaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *