Päivä Ziguinchorissa

19.5.2014

Cap Skirring oli nähty nopeasti, samoin sen pitkä upea ranta. Ranskalaiset pakettimatkailijat taatusti viihtyvät kylässä viikon tai kaksi, mutta minä en halunnut enää rentoutua ja ottaa aurinkoa! Cap Skirring on käymisen arvoinen juurikin rantansa ansiosta, mutta en silti oikein usko, että suomalaiset tykkäisivät tänne joskus tulevaisuudessa pakettimatkustaa. Kulttuuri ja ihmiset sitä myöten ovat vain niin toiselta planeetalta.

Aamupalan jälkeen heitin rinkan taas selkään ja kävelin Cap Skirringin puskataksiasemalle tarkoituksenani matkustaa Casamancen alueen pääkaupunkiin Ziguinchoriin. Sinne olisi noin tunnin matka. Mikäli puskataksiasemalla on lähdössä erilaisia kulkuneuvoja kohteeseen, kilpailevat niiden rahastajat matkustajista kiivaasti, niin nytkin. Tällä kertaa päätin valita minibussin, sillä se oli hieman halvempi ja matkustajia oli jo melkein riittävästi. Seitsemänpaikkainen sept-place täyttyi aikaisemmin ja lähti matkaan, mutta mekin pääsimme pian lähtemään. Vielä ennen lähtöä minibussin kuljettaja yritti raivata yhdelle matkustajalle istumapaikan, jolle pääsyn eräs mama oli penkin eteen lattialle kasaamillaan nyssäköillä tukkinut. Kuljettajan viesti oli, että moiset tavarat kuuluisivat katolle tai peräkonttiin, ei todellakaan lattialle! Niin silmitöntä raivoa en ollutkaan vielä tällä matkalla nähnyt, mitä kuljettajamme nyt mamalle osoitti. Mama pisti parhaansa mukaan vastaan, mutta taipui lopulta ja viimeinen matkustaja sai hänelle kuuluvan paikkansa.

Matka Ziguinchoriin kulki taas niiden samojen kauniiden mangrovesoiden poikki, kuin menomatkakin. Kuljettaja soitatti auton radiosta iloista afrikkalaista musiikkia. Mikäs sen parempaa matkamusiikkia ja hyvän tuulen nostattajaa! Vaikka Senegal onkin 90-prosenttisesti muslimimaa, on tässä osassa maata paljon myös kristittyjä ohi vilahtavista kirkoista päätellen. Myös Cap Skirringin pääkadun varressa on pieni kirkko. Minibussissa vieressäni istui nainen, jolla oli ristikorvakorut.

zig2

Santhiaban kaupunginosan maisemaa.

Nykyisin noin 230 000 asukkaan Ziguinchor on portugalilaisten 1600-luvulla perustama. Portugalilaiset käyttivät paikkakuntaa orjasatamanaan. Tietenkin Ziguinchorilla on myös ranskalainen menneisyytensä, mitä perua on kaupungin historiallinen keskusta. Se on täynnä rappiolla olevia kolonialismin aikakauden rakennuksia. Ziguinchor sijaitsee leveän Casamancejoen rannalla. Jokea pitkin liikennöi pari kertaa viikossa Aline Sitoé Diatta -niminen lautta Atlantille ja edelleen Dakariin. Laivaliikenteen lisäksi kaupungin kautta kulkee liikenne etelän Guinea-Bissauhun ja pohjoisen Gambian kautta Senegalin muuhun osaan, kuten pääkaupunkiin Dakariin. Ilmastoltaan Ziguinchor kuuluu tropiikkiin, minkä voi huomata päälle 30 asteen lämpötiloista, mukavan korkeasta kosteusprosentista ja paidan liimautumisesta selkään.

IMG_0317 zig17

Hotel Le Relais de Santhiaba sijaitsee hiljaisen hiekkakadun varrella.

Perillä Ziguinchorissa minibussi jätti useita matkustajia kyydistä ennen kuin kurvasi kaupungin puskataksiasemalle. Aioin mennä Le Perroquet -nimiseen hotelliin, mutta asemalla työskentelevän miehen (työnkuva ei ihan tarkasti selvinnyt) mukaan minun kannattaisi majoittua hänen ystävänsä Le Relais de Santhiaba -nimiseen hotelliin. Se olisi paljon halvempi ja kaikki samat mukavuudet löytyisivät. Mikäpä siinä, mennään vain katsomaan! Luulin miehen olevan taksikuski, mutta asia ei ollutkaan näin. Mies tuli kuitenkin mukanani taksilla ja lähtiessäni maksoin hänelle 500 frangia, että hän pääsi takaisin “työpaikalleen”. Hotel Le Relais de Santhiaba vaikutti oikein hyvältä ja vieläpä edulliseltakin. Täällä sentään oli off-sesongin hinnasto käytössä ja maksoin yöstä 8000 frangia eli noin 12 euroa. Huoneessa oli oma vessa ja suihku. Wifikin toimi.

zig16

Santhiaban kaupunginosan kadut ovat silkkaa hiekkaa.

zig3

Kuorma-autoja vuosikymmenten takaa.

Taksikuski ja puskataksiaseman mies kertoivat hotellini sijaitsevan Santhiaban alueella ja että keskusta olisi kivenheiton päässä. He osoittivat minulle myös suunnan, mistä keskusta löytyisi. Lähdin tarkistamaan, pitikö väite paikkansa. Kiertelin alueella ja lopulta palasin vahingossa lähtöpisteeseeni kulkematta samaa reittiä takaisin. Olihan reitin varrella tietenkin kauppoja ja pankkeja, mutta ei se kaupungin historiallinen keskusta ollut. Otin uuden suunnan. Nyt löysin Guinea-Bissaun konsulaatin ja myöhemmin yliopiston, jonka edessä parveilevilla opiskelijoilla oli koulupuku. Katujen nimetkin alkoivat viestiä keskustan läheisyydestä: Avenue Carvalho, Rue de France…

IMG_0326 zig15

Rond-Point Jean-Paul II. Oikealla kuvassa on senegalilainen minibussi, ndiaga ndiaye.

zig14

Eiköhän tämäkin ole ollut jonkun siirtomaaherran kartano.

zig13

Siirtomaa-arkkitehtuuria Ziguinchorin keskustassa.

Kuvailin keskustan kauniita siirtomaa-aikaisia rakennuksia, kunnes päivän ensimmäinen  “opas” ilmoittautui palvelukseensa. Tein heti alkuun selväksi, etten ollut aikeissa maksaa mitään ja että olin jättänyt rahani hotellilleni. Se ei ihan pitänyt paikkansa. Miehen mukaan maksaminen ei olisi oleellista, hän opasti “vapaaehtoisesti”. Joopajoo. Olin kulkemassa Casamancejoen rantaan ja “opas” tuli mukanani kuin takiainen. Rannassa mies sitten ehdotti, että hän voisi valmistaa minulle aterian, sillä oli ammatiltaan kokki. Talviaikaan hän työskentelee Cap Skirringin Le Nature -ravintolassa kokkina eli samassa ravintolassa, missä olin eilen syönyt! Maailma on pieni. Hän olisi halunnut soittaa Le Naturen Abrahamille eli Ibrahimille ja kertoa kohtaamisestamme, mutta puheaikaa ei ollut, enkä itsekään tahtonut tällaiseen omaani tuhlata. Kesällä Cap Skirringissä asiakkaita ei juuri ole, joten hän asusti äitinsä kanssa kotonaan Ziguinchorissa. Luulin aluksi hänen työskentelevän näin kesäaikaan jossain ziguinchorilaisravintolassa, mutta hän halusikin kokata minulle kotonaan, parin kilometrin päässä keskustasta. Kala-aterian saisin 2000 frangilla ja lihaa 3000 frangilla (noin 4,5 euroa). Aluksi kieltäydyin, mutta lopulta olimme matkalla slummiin. Päätin antaa Le Naturelle toisen mahdollisuuden.

Perillä miehen ja tämän äidin kotona, tervehdimme aluksi kaikkia paikallaolleita. Tämän jälkeen istahdin pihamaalle odottelemaan, kuuntelemaan radiota ja olemaan huomion keskipisteenä. Sana toubabista kiiri etenkin lasten keskuudessa ja heitä tuli tasaisena virtana ihmettelemään minua. Osa vain kurkki nurkan takaa, rohkeammat tulivat lähemmäs, mutta heistäkään kaikki eivät uskaltaneet sanoa mitään. Osa vastasi tervehdyksiini. Tietenkin minulla oli taas mahdotonta erottaa näitä lukuisia ihmisiä toisistaan, kaikki kun näyttivät samalta. Luultavasti tervehdin samoja naamoja useita kertoja. Kokkini kävi ostamassa ruokatarpeet liha-ateriaan, valmisti ruoan ja ehdimme hörpätä lasilliset teetäkin ennen ruokailua. Varsinainen ruokailu ei taaskaan ollut mikään kulinaristinen nautinto. Vuohenlihaa, riisiä ja kastiketta. Kyllähän sitä tietenkin hengissä pysyy ja söin lautasen eilisestä Le Nature -kokemuksesta poiketen miltei tyhjäksi. Vain muutama oudonnäköinen vuohenpalanen jäi lautaselle. Samalla olin tullut ruokkineeksi kokin iäkkään äidin ja muutamia muita sukulaisia. Äiti kiitteli kovasti, muutenhan perhe olisi luultavasti syönyt taas vain kalaa, kuten kaikkina muinakin päivinä.

IMG_0350 zig4

Pihapiiri.

zig5

Senegalilainen käymälä Ziguinchorin laitamilla.

Aterian päätyttyä mies olisi halunnut lähteä kanssani pariksi päiväksi vielä Abeneen ja Kafountineen, jotka ovat kuulemma kauniita pikkukyliä Casamancen rannikolla, luonnon keskellä. Kokin sukua asuu Abenessa, jossa olisi järjestynyt majoitus ja ruokailu. Kafountine taas olisi ollut kävelymatkan päässä Abenesta. Tarjous oli houkutteleva ja hinta varsin edullinen, mutta en siltikään luottanut kokkiini tarpeeksi. Sen sijaan olin ajatellut suunnata pariksi päiväksi Gambiaan, minkä jälkeen palata vähitellen takaisin Dakariin. Viimeistään Gambian epätoivoinen haukkuminen sai minut tekemään päätökseni olemaan menemättä Kafountineen ja Abeneen: Gambian rajavartijat ja poliisit kynisivät minut puhtaaksi rahoistani, joko lahjuksien muodossa tai ihan vain ryöstämällä. Samoin gambialaiset itse olisivat outoa porukkaa, luontoa ei olisi nimeksikään… Lisäksi mies valehteli, ettei Gambiajoen vastarannalta Barrasta pääsisi Senegalin rajalle muuten kuin vuokraamalla auton, mikä taas maksaisi paljon. Tämä ei missään nimessä pidä paikkaansa, sillä puskataksit ja bussit kulkevat välillä tiuhaan.

Sain kuitenkin kokin puhelinnumeron, jos muuttaisin mieltäni. Paluumatkalla kuljimme lasten koraanikoulun eli madrasan ohi. Siellä tytöt ja pojat opettelevat varsinaisen koulupäivän jälkeen muutaman tunnin lausumaan ulkoa islamin pyhää kirjaa Koraania. Kokki kehotti hieman epäsuorasti minua antamaan lahjoituksen koululle. Koraanikoulun opettaja kuulemma ruokkii lahjoitusvaroilla lapsia, joista osa on orpoja. En epäile yhtään, varmasti näin onkin. En silti “ymmärtänyt” kehotusta, koska en länsimaalaisena myöskään oikein ymmärrä koko instituutiota.

zig7

Tuntematon tropiikin kasvi.

IMG_0360 zig6

Rue du Général de Gaullen varressa sijaitseva siirtomaahenkinen postitoimisto.

Pyörähdin hotellilla, minkä jälkeen lähdin takaisin keskustaan. Löysin kauniin siirtomaa-aikaisen postirakennuksen, jonka luota olisin jälleen saanut uuden oppaan. Tämän opasehdokkaan kanssa oli mukava vaihtaa pari sanaa, jonka jälkeen sain jatkaa yksikseni eteenpäin. Kyllä palveluitaan saa tulla kauppaamaan ja heidän kanssaan on hauskaa jutustellakin hetkinen, mutta väkisin mukana kulkeminen on raivostuttavaa. Opasehdokkaan lisäksi löysin lähistöltä aasin, joka seisoi rauhassa keskellä risteystä välittämättä liikenteestä. Kaistapäisesti ajavat autoilijat tottuneesti väistelivät eläintä. Sain kulkea rauhassa vain kymmenen minuuttia, kun Casamancejoen rannasta mukaan tarttui seuraava opasehdokas. Jälleen tein selväksi, etten halua opasta, eikä minulla ole mitään millä maksaa palveluksista. Oikeastikin minulla oli vain muutamia kolikoita mukana. Jälleen opas kertoi, ettei ole rahan perässä matkassa. En uskonut hetkeäkään tähän! Hän kulki kanssani ensin läheiseen kalasatamaan, minkä jälkeen sain kuulla paikat, mihin hän nyt aikoisi minut viedä. Kerroin meneväni juuri sinne, minne tahdon ja seuraavaksi suunnistin uponneen Le Joola -nimisen matkustajalaivan muistopaikalle. “Opas” kulki mukana. Le Joola oli Ziguinchorin ja Dakarin välillä kulkenut matkustajalaiva, joka kaatui ja upposi kovassa merenkäynnissä Gambian edustalla 26. syyskuuta 2002. Turmassa hukkui yli 1800 ihmistä laivan kaikkiaan noin 2000 matkustajasta. Laiva oli tarkoitettu alle 600 matkustajalle. Lähde: [1]

IMG_0368 zig8

Matkalta kalasatamaan. Näissä rakennuksissa Casamancejoen rannalla asuu paikkakunnan vauraampi väki, kuten useita eurooppalaisia.

zig9

Place Joola eli Le Joola -laivan muistopaikka.

zig10

Rue du Capitaine Javelierin alkupää.

Palasin kuvia ottaen takaisin hotellilleni, enkä mennyt yhteenkään paikkaan, johon “oppaani” olisi minut halunnut viedä. Osan olin jo nähnyt, osa ei kiinnostanut. Hotellin lähestyessä, “opas” aloitti kaupustelun, sillä hänkin oli taiteilija. Sain nähdä muutaman rannekorun ja avaimenperän. Lisäksi sain kuulla pitkän ranskankielisen tarinan siitä, miten huonosti hänellä menee. Vauvakin olisi ja kaikkea. En innostunut kauppatavaroista, minkä jälkeen hän alkoi vaatia rahaa kierroksesta, jonka hän oli kanssani kulkenut. Kerroin, että olin jo alussa kertonut, etten tarvitse oppaita, enkä maksaisi mitään kenellekään. Hieman jo hurjistuneena hän ilmoitti, että luulenko tosiaan voivani olla maksamatta mitään. Voisin antaa 200 frangin lantin, en enempää. Hän kertoi, ettei 200 frangia ole mitään. Totesin sitten asian käsitellyksi, heitin pari sanaa suomeksi ja menin hotellihuoneeseeni. Mies heitti kirosanoja perääni. Olin aikeissa vielä lähteä hakemaan lähikaupasta iltapalaa, mutta puolisen tuntia tapahtuman jälkeen ovelleni koputettiin. No voi hohhoijaa, hotellin omistaja oli kai sitten kertonut “afrikkalaiselle veljelleen”, missä huoneessa olen. En avannut, vaan päätin pysyä huoneessani koko illan ja syödä iltapalaksi Mauritaniasta ostamiani marokkolaisia sardiineja. Olihan pimeyskin jo ehtinyt laskeutua. Parin tunnin kuluttua mies koputteli oveen toistamiseen. Ovi oli raskainta tekoa, aivan kuin tilauksesta. Ei siitä ainakaan läpi tultaisi. Olkoot vaikka koko yön käytävässä, minulle on aivan sama! Mutta mitä “vauva” mahtaa tuumata, kun isä ei ole kotona, vaan luuhaa kiusaamassa turisteja pitkin yötä!

zig12

Rue du Général de Gaullen ja rue du Capitaine Javelierin kulmassa sijaitseva Conseil Régionalin rakennus. Rakennuksessa toimii Casamancen alueen matkailutoimisto.

zig11

Katunäkymä ydinkeskustasta.

Nukkumaan mennessäni mietin, miksi olin tässä maassa edelleen. Miksi en jättänyt koko maata väliin ja mennyt esimerkiksi Maliin tai Guinea-Bissauhun. Olin etukäteen päättänyt lähteä seuraavana aamuna maanpakoon Gambiaan.

8 vastausta artikkeliin ”Päivä Ziguinchorissa

    • Kiitos! Olen ajatellut pitää tämän blogin ihan sataprosenttisesti matkablogina (eli pelkästään omia reissujaarituksia), joten jätän haasteen nyt väliin. 🙂

    • Kiitos! Jaa-a, en kyllä tiedä syytä tuommoiseen bugittamiseen ja kaatuiluun. Onkohan kuvissa jotain vikaa…

      Muutama Applen laitteiden käyttäjä (viimeksi eilen) on valittanut, että mitä bugeja olen lisännyt sivuille, kun ei sivuille pääse aina/tai ei koskaan. Oon siihen aina vaan vastannut, että pakkoko appleja on käyttää! 😀 Toisaalta tiedän blogia Ipadeilla säännöllisesti luettavan, enkä ole valitusta kuullut…

  1. On kyllä erinomainen MATKAblogi – kiinnostava normaalista “Kaakkois-Aasian valloituksesta” poikkeava reitti on myös iso plussa. Lisää tällaisia!

  2. Joopa joo. Mä vihaan näitä oppaita. Kun en heitä yleensä tarvitse ja en halua ketään kannoillani kulkevan, sähisen yleennsä heti alkuun jo niin paljon ilkeän kuuloisia sanoja, että kaikkoavat.Tulee kamalan paha mieli sitten myöhemmin, mutta oikeasti, jos tarvitsen oppaan, maksan siitä hyvin. Jos en tarvitse, en maksa vaikka kuinka ruikuttaisivat.

    Eniten inhoan, kun nämä ns. oppaat koskettavat minua. Pyrin pitämään aina peittäviä vaatteita ja hiukset peitettynä. Se tekee muslimimaissa minusta naisena vähän vaikeammin lähestyttävän.

    Loistava kuvausta. Jälleen!

    • Kiitos! Pitäisi varmaan olla tosiaan itsekin aggressiivisempi, jos kerran aggressiivisesti tullaan opastamaan… Tuosta olen ihan samaa mieltä, että jos tarvitsee opasta, niin silloin jopa mielellään maksaa hyvin oppaalle. Kumpikin osapuoli on tyytyväinen.

      Nämä naisten omat “matkustusohjeistukset” ovat aina mielenkiintoisia, ja tapaankin ihan mielenkiinnosta lukea “Women travellers” -kappaleet matkaoppaista, samoin kuin näitä Naisena Turkissa -tyyppisiä blogipostauksia. Tuskin silti miehenä pystyn samaistumaan naismatkaajien asemaan muslimimaissa yms., kun itse voin pukeutua melko vapaasti ja kulkea suhteellisen rauhassa (ei onnistu Ziguinchorissa) ilman kosintoja, huutelua ja käpälöintiä! Tietenkin hiusten peittäminen ja peittävästi pukeutuminen on monesti paikallaan, jos kulttuurissa on sellainen tapana… No, tästäkin voisi kirjoitella loputtomiin ja taisi ajatus lähteä jo vähän sivupolullekin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *