Rajan yli Gambian rauhaan

20.5.2014

Olin jalkeilla jo viiden aikoihin aamuyöstä. Tämän päivän aikana tarkoituksenani oli siirtyä Afrikan mantereen pienimpään valtioon, Gambian tasavaltaan, maahan, joka työntyy pitkulamaisena ja hyvin kapeana syvälle Senegalin sisään jakaen sen käytännössä kahtia. Senegal rajaakin Gambiaa kaikista muista ilmansuunnista paitsi lännestä, jossa Gambialla on lyhyehkö rantaviiva Atlantin valtamerelle. Sinne Atlantin rannikolle aioin yrittää.

Ziguinchorin Le Relais de Santhiaba -hotellin huoneestani pääseminen oli ensimmäinen ongelma. Nimittäin huoneen paksun metallioven lukko oli jotenkin jumittunut. Mietin jo, pitäisikö minun alkaa jyskyttää, että joku heräisi ja tulisi vapauttamaan minut huoneestani. Onneksi puukolla sain kangotettua lukon kielen auki ja olin vapaa. Eilisen illan ongelmaopasta ei enää käytävässä näkynyt, joten puukolle ei ollut muuta käyttöä tänä aamuna. Valoa oli vielä kovin vähän, mutta päätin silti kävellä läheiselle suuremmalle kadulle, josta ajattelin saavani taksin puskataksiasemalle. Niin kävi ja vakiotaksalla, 500 frangilla (noin 1,5 euroa), olin pian asemalla. Yksi sept-place lähti Gambian rajalle juuri saavuttuani asemalle, joten pääsin seuraavaksi täytettävän auton etupenkille. Etupenkkipaikan vuoksi jaksanut nyt käydä kovin suurta sotaa rahastajan kanssa, vaikka tiesin maksavani noin 2000 frangia (noin kolme euroa) ylihintaa. Ostin muffinsseja ja vesipullon aamupalaksi. Gambian-autojen lähtöpaikalle saapui pian rahanvaihtaja, joka valisti minua, että Gambiassa on eri rahayksikkö. Tiesin asian ja kysyin, onko tällä vaihtaa 5000 frangin seteliä (noin 7,6 euroa) Gambian dalaseiksi. Asiaa alettiin hoitaa, mutta lopulta kahdelta eri rahanvaihtajalta ei löytynyt tarpeeksi dalaseja. Samapa tuo, rajalla on aivan varmasti rahanvaihtajia!

Auto täyttyi noin puolessa tunnissa, minkä jälkeen kuljettaja painoi kaasun pohjaan ja matka saattoi alkaa. Minä ja kuski käytimme turvavyötä. Bignonan kaupungin jälkeen tiellä oli jälleen Senegalin armeijan tiesulku Casamancen alueen separatismitoiminnan vuoksi, josta matkustajat kävelivät läpi näyttäen henkilöllisyystodistuksia. Auto oli odottamassa tiesulun päätteeksi, minkä jälkeen matka taas jatkui. Seletyn kylässä sijaitseva Senegalin raja-asema oli läpihuutojuttu. Kolmisen autokunnallista yritti rynniä samaan aikaan passintarkastajien pieneen koppiin, minä tietysti mukana. Maassa maan tavalla! Senegalilaiset pääsivät henkilökorttiaan vilauttamalla eteenpäin, muut matkalaiset heittivät tarkastajalle pienen setelin, minkä jälkeen he olivat vapaita menemään. Myös minä sain lopulta poistumisleiman passiini, eikä kukaan vihjannut lahjuksista. Leimauksen jälkeen vaihdoin rajalla parveilevilta rahanvaihtajilta 5000 Länsi-Afrikan frangia Gambian dalaseiksi. Sain 410 dalasia eli yksi euro oli noin 53 dalasia.

Puskataksi Ziguinchorista Gambiaan jättää matkustajat Giborohiin, joka on ensimmäinen kylä Gambian puolella. Giborohissa on Gambian raja-asema, jossa aluksi jonotin muiden kanssa passintarkastusluukulle. Pian rakennuksesta tuli siviiliasuinen mies, joka kehotti minua jättämään rinkkani ulkopuolelle ja tulemaan sisään rakennukseen. En jättänyt, vaan otin mukaan. Kun Suomessa meuhkataan paperittomista toimistoista, niin nyt olin tietokoneettomassa toimistossa. Sisällä passintarkastajanainen kirjasi tietoni passista muistikirjaansa ja löi leiman, jolla saisin oleskella Gambiassa 30 päivää. Oikeasti Suomen kansalaisen kuuluisi saada 90 päivän leima, mutta mistäpä toimiston väki kaikkia asioita voi muistaa! Joka tapauksessa Gambia päästää maahan esimerkiksi lähes kaikkien Euroopan unionin jäsenmaiden kansalaiset ilman viisumia, mikä tietysti on vain positiivinen asia maan matkailun kannalta. Olin jo lähdössä, kun jouduin vielä takahuoneeseen, jossa kaksi miestä (jälleen siviiliasuista) halusi tutkia matkatavarani. He olivat kiinnostuneet lähinnä lääkkeistä. Purin laukkuni sisällön, mutta mitään laitonta ei löytynyt. Toinen miehistä löysi repustani Omar-karkkeja, joita alkoi lappaa käsiinsä ja samalla kysyi saisiko ottaa niitä muutaman. No et taskuja täyteen ainakaan! Mies laittoi karkit takaisin, minkä jälkeen annoin Suomen-tuliaisina karkit mieheen. Sain poistua.

Raja-asemaa vastapäätä lähtevät puskataksit Serekundaan ja maan suurimpaan kaupunkiin Brikamaan. Ostin paikan Serekundaan menevästä autosta, joka lähti samantien. En joutunut maksamaan ylihintaa, eikä sellaista edes pyydetty. Hyvä ensivaikutelma uudesta maasta! Giborohista Serekundaan on vain noin 30-40 kilometrin matka, joten se oli nopeasti ohi. Maisemat eivät Senegalista juuri eroa muuten kuin siisteydellään. Senegalissa sata prosenttia maapinta-alasta on roskien peitossa, vesialastakin lähes yhtä suuri osuus, mikä ei tosin itseäni pätkääkään haitannut. Nyt tein huomion, että Gambiassa jätehuolto toimii tai ihmiset eivät muuten vain ole yhtä välinpitämättömiä.

Perillä Serekundan puskataksiasemalla päätin ottaa taksin lähelle merenrantaa, Fajaraan. Valitsin opaskirjasta muutaman kilometrin päässä sijaitsevan Fajara Guesthouse -nimisen majatalon, minkä taksikuski sanoi tietävänsä. Näytin hänelle myös karttaa, jossa sijainti oli merkitty. En ollut perillä Gambian taksihinnoista, mutta sovimme hinnaksi pienen tinkimisen jälkeen 225 dalasia (noin 4,2 euroa), maassa kun on 25 dalasin seteli! Kuljettaja osoittautui huijariksi ja rosvoksi, sen näki jo naamasta. Heti asemalta lähdettyämme hän ilmoitti hinnan olevan sitten 250 dalasia, minkä jälkeen käskin tämän pysähtyä ja jättää minut pois kyydistä. Otin turvavyön jo pois. Tämä sai hinnan laskemaan takaisin sovittuun 225 dalasiin. Pian hän pani tupakaksi ja yritti saada tienvarresta toisenkin matkustajan taksiin. Tällainen ei todellakaan ole tapana, kun olen ostanut koko auton itselleni yksityisajoon. En halua vapaamatkustajia kyytiin! Tienvarressa huitonut mies ei tullut autoon, koska näki kuljettajani tupakoivan. Kuljettaja ei vakuutteluistaan huolimatta tiennyt reittiä hotellille, vaan kyseli pariin otteeseen tietä, eikä ymmärtänyt kartastani mitään. Ilmeisesti kyseessä oli taas yksi lukuisista lukutaidottomista taksikuskeista. Ensimmäisen harhaanajon jälkeen kuljettaja taas kertoi, että nyt voin lisätä summaan 25 dalasia eli hinta olisi taas 250 dalasia. Kerroin, ettei se ole minun ongelmani, jos kuljettaja ei tiedä hotellia, vaikka sanoo tietävänsä. Maksaisin sen mitä on sovittu. Hän oli eri mieltä. Parin väärän paikan jälkeen saavuimme oikeaan paikkaan. Jälkeenpäin arvioin, että olimme ajaneet korkeintaan puoli kilometriä ylimääräistä. Annoin kuljettajalle kolme satasen seteliä ja hän antoi vain 50 dalasia takaisin. Tämän jälkeen hän avasi takaluukun. Vaikka 25 dalasia onkin suomalaiselle mitätön summa, korpeaa tällainen, jo Senegalissa hyvin tutuksi tullut, rosvoaminen silti. Tivasin puuttuvaa seteliä, johon sain vastaukseksi tuhahduksen: “for why?“. Kiitos vain, olikin näköjään hyvä ajatus tulla Gambiaan. Sen verran nälkä ja väsy oli taas, että laukun saatuani haukuin kuskin fucking criminaliksi. Enkä katunut sanojani myöhemmin.

IMG_0385 gambia1

Huoneeni Fajara Guesthousessa. Pistokkeet ovat englantilaistyyppiset, joten puhelimen lataus ei onnistunut.

Fajara Guesthousessa oli hyvä vastaanotto, joskin gambianenglannista oli vähän vaikeaa saada selvää. Olinko ollut liian pitkään ranskan kielikylvyssä! Olin nyt englanninkielisessä maassa, Britannian entisessä siirtomaassa. Vaikkei englanti todennäköisesti kenenkään äidinkieli tässä maassa olekaan, osaavat kieltä (lähes) kaikki, aivan kuten ranskaa Senegalissa. Fajara Guesthousessa oli vapaita huoneita, joten valitsin sellaisen toisesta kerroksesta. Huoneessa oli tehokkaan kattotuulettimen lisäksi oma suihku ja vessa. Maksoin kahdesta yöstä yhteensä 1400 dalasia eli noin 26 euroa.

Hain kävellen pankkiautomaatilta lisää Gambian rahaa. Automaatilta sai nostaa kerrallaan ainoastaan 3000 dalasia, mikä on noin 56 euroa. Otin sen verran ja sain 30 seteliä! Tuhti nippu taskussani lähdin takaisin hotellilleni. Hotellin pitäjältä kuulin, että 100 dalasia eli noin 1,9 euroa on maan suurin seteli. Itse näen tällaisessa tilanteessa pelkästään hyviä puolia: kaikilla on ainakin aina antaa vaihtorahaa! Esimerkiksi Marokossa olin tuskaillut sadan ja kahdensadan dirhamin seteleiden, Mauritaniassa 5000 ouguijan seteleiden ja Senegalissa 10 000 frangin seteleiden kanssa.

Olin tietoisesti majoittunut Gambian “turistirannikolle”, pääkaupunki Banjulista lounaaseen sijaitsevalle suhteellisen lyhyelle, Atlanttiin rajoittuvalle alueelle. Alue muodostuu lähes yhteenkasvaneista Bakaun, Fajaran, Kotun ja Kololin “lomakylistä”. Niiden tuntumassa sijaitsee Serekunda, joka on maan suurin asutuskeskus. Kuitenkin gambialaisten mukaan etelämpänä sijaitseva Brikama on suurin kaupunki. Talviaikaan rannikon lomakyliin saapuu lentokonelasteittain eurooppalaisia pakettimatkustajia, pääasiassa ilmeisesti entisestä emämaasta Britanniasta, mutta myös esimerkiksi Pohjoismaista Suomi mukaan lukien. Näin kesällä on hiljaista, mutta valkonaamoja näkee enemmän kuin vaikkapa Senegalin Cap Skirringissä, jonka matkailu nyt onkin vaatimatonta Gambiaan verrattuna.

IMG_0458 gambia9

Gambialaista hedelmälimsaa.

Matkoilla pitäisi syödä paikallisia ruokia, mihin aluksi aina pyrinkin. Ei niitäkään silti loputtomiin jaksa. Oikeastaan ei niitä Länsi-Afrikassa jaksaisi edes paria viikkoa, koska ruoka on useimmiten kanaa/kalaa ja riisiä. Mutta kun kebabia (nimellä shawarma) ei saa oikein mistään, vaikka se aina ruokalistalta löytyykin ja pizzeriatkin loistavat poissaolollaan, on tyydyttävä kanaan ja kalaan. Tai sandwichiin. Jokainen eteen sattuva pizzeria on hyödynnettävä, joten majoittumisen jälkeen marssin lähimpään pizzeriaan ja tilasin pizzan. Tilauksen otti vastaan yksi henkilö, toinen toi juoman ja kolmas itse pizzan. Outoa asioida englanniksi. Vielä oudompaa oli ostaa ruokailun jälkeen vanhalta mummulta englanniksi mangoja.

Gambia on tunnettu “bumstereistaan”, nuorista tai nuorehkoista kielitaitoisista paikallisista miehistä, jotka pörräävät pääasiassa rannoilla ja pyrkivät hurmaamaan turistinaisia, joista sitten kuvittelevat hyötyvänsä rahallisesti. Gambia onkin tunnettu naisten seksiturismista, minkä vuoksi näitä bumstereita näkee täällä (talviaikaan tietenkin lähinnä) keski-ikäisten ja paljon vanhempienkin eurooppalaisrouvien seurassa. Lisäksi bumsterit ovat kuin takiaisia ja lähtevät väkisin opastamaan jonnekin. Eikä tarvitse olla edes nainen, riittää, että on valkoinen iho! “Opastaminen” ei tietenkään tapahdu korvauksetta. Osa bumstereista on vain huijareita, osa pelkkiä rosvoja. Osa tekee vähän kaikkea tehdäkseen turistien olon mahdollisimman ikäväksi.

gambia2

Fajaran rantaa kohti etelää.

Minä löysin ensimmäisen bumsterin Fajaran rannalta, jossa kävin pikaisesti pyörähtämässä. Ranta on rakennettu täyteen hotellikomplekseja ja rannalla aurinkoa otti muutamia eurooppalaisia naisia. Nimenomaan naisia! Pienessä huumepöllyssä oleva bumsteri tuli juttusille. Ajattelin, että kai tuon kanssa nyt voi muutaman sanan vaihtaa. Finland? Nice, very nice! Se oli virhe, sillä hän lähti kulkemaan mukanani rannalta. Kun pääsimme tielle, toinen bumsteri kiikutti miehelle kengät jalkaan. Nyt menisimme kuulemma Kachikallyn krokotiilialtaalle ja se olisi nice, very nice! Kerroin, etten ole menossa sinne nyt, vaan lähinnä käveleväni ilman päämäärää. En enää juurikaan vastaillut miehen “opastukseen”. Ohitimme Britannian suurlähetystön, mikä oli nice, very nice. Pian tuli Libyan suurlähetystö, joka myös oli nice. Bumsteri tiesi kertoa, että Libyan lähetystö on saamassa pian uuden suurlähettilään. Voi kiitos, mitä tämä tieto mahtaa maksaa? Haluatko tonnin vai samantien kaksi? Ja vielä edessä olisi se krokotiilipaikkakin! Seuraavana tien oikealla puolella oli sairaala, nice, very nice! Itse en osaakaan lukea, onneksi minulla oli opas kertomassa, minkä rakennuksen ohi kulloinkin kuljimme.

IMG_0391 gambia3

Autio ranta parhaalla paikalla, hieman ennen Bakauta Fajarasta päin tullessa.

Vähän ennen Bakauhun saapumistamme, päätin karistaa bumsterin ja käännyin kohti rantaa. Bumsteri vähän tietenkin ihmetteli, että eivät ne krokotiilit täällä ole, mutta seurasi perässä. Löysin aivan tyhjän hiekkarannan, jota pitkin lähdin kulkemaan. Bumsteri luovutti, sillä tiesi rannan olevan umpikuja. Kävin rannan toisessa päässä kivikossa syömässä jälkiruokamangot. Sen jälkeen nousin pois rannalta, kuljin halki Bakaun välillä poiketen sivukujille. Bakaussa voi huomata, että on saapunut turistirysään: ravintoloita on tavallista enemmän, samoin katukuvassa oli nyt ensimmäistä kertaa matkani aikana uimalelukauppiaita. Olin harvoja turisteja, mutta sain silti kulkea melko rauhassa. Paikalliset ovat kai sitten tottuneet meikäläisiin. Toubab-huutoja silti kuulee niin lasten kuin aikuistenkin suusta.

Gambia15

Bakaun sivukujilta.

Gambia16

Katunäkymä Cape Pointista.

Päätin käydä Cape Pointissa, joka on Bakaun kylän pohjoisin kolkka. Matkalla sinne sain kutsun tulla tutustumaan erääseen guesthouseen. Omistaja toki ymmärsi, etten ollut muuttamassa tähän hotelliin. Mutta nyt minulla olisi kuulemma majapaikka valmiina, kun palaan Gambiaan. Hinnat olivat kohdillaan ja muutenkin kyseessä oli hyvin siisti paikka. Uima-allaskin löytyy. Cape Point on suurten hotellikompleksien valtaama, mutta sieltä löytyy myös siisti leveä hiekkaranta. Ja rannalta voimakkaista virtauksista kertova suomen- ja ruotsinkielinen varoituskyltti! Tällä rannalla ei ollut ainuttakaan auringonpalvojaa, eikä uimaria. Ainoastaan paikalliset kalastajat olivat touhuissaan. Niemennokan mökin seinässä olevan tekstin perusteella he ovat parhaita kalamiehiä Ruotsin eteläpuolella!

IMG_0405 gambia4

Ruotsin- ja suomenkielinen varoituskyltti Cape Pointin rannalla.

gambia13

Cape Pointin leveää hiekkarantaa.

Muutamien mutkien kautta päädyin Gambian pieneen kasvitieteelliseen puutarhaan, joka on perustettu jo vuonna 1924. Paljon eksoottisia kasveja! Kaupan hyllyiltä tuttuja hedelmiä, kesäkukkina Suomessa käytettäviä kasveja… Paikka on nähtävästi myös hyvä lintubongauspaikka, koska värikkäitä lintuja lehahteli lentoon puiden oksilta. Puutarhaan on 50 dalasin (hieman alle euro) pääsymaksu, jonka peri puistonhoitaja, afrikkalaiseksi hyvin rauhallinen mies, joka lähti oma-aloitteisesti esittelemään minulle puistoa. Olin taas ainoa kävijä. Lopuksi vielä rupattelimme tovin ja kuultuaan olevani Suomesta, osasi hän sanoa terve, terve! Selvästi suomalaisiakin täällä siis käy.

gambia5

Sisäänkäynti Gambian kasvitieteelliseen puutarhaan.

IMG_0421 gambia11

Yleiskuva kasvitieteellisestä puutarhasta.

IMG_0445 gambia7

Purppurajuoru.

IMG_0432 gambia10

Nuori “silk cotton-tree”. Vanhemmiten rungon terävät piikit putoavat pois.

Gambia8

Tämä saattaa olla passionhedelmän kukka.

Gambia12

Passionhedelmä. Edelleen kasvitieteellisessä puutarhassa.

Sitten löytyi kebabpaikka! Minun ei ollut nälkä, mutta kohta varmaan olisi, joten päätin ennakoida ja käydä nauttimassa shawarmat. Olihan se taas hyvää, eikä pari pitkää luutakaan haitannut tahtia. Luiden perusteella en osannut päätellä kebabin alkuperää. Bakaun pääkadun varrella on myös länsimaalaistyyppinen valintamyymälä, ehkä Siwan kokoinen. Olin ainoa asiakas. Lappasin ostoskoriin Egyptistä rahdattuja täytecroissantteja, pari rullaa indonesialaista vessapaperia, bangladeshilaista mehua ja muuta tuontitavaraa, sillä eihän tässäkään maassa varmaan juuri mitään valmisteta. Paitsi pähkinöitä ja pullovettä.

IMG_0397 gambia14

Bakaun läpi kulkeva tie.

Takaisin Fajaraan päin kävellessäni, tien varresta, Bakaun postitoimiston nurkalta huikattiin minulle. Kairo-nimisen pyörävuokraamon Baboucarr eli Babu eli Jimmy tervehti iloisesti, hän halusi jutella. Juttelimme lähes tunnin ajan kuin olisimme tunteneet aina, minkä myös Jimmy totesi. Katselimme kartastani matkareittiä ja hän puolestaan esitteli omaa pakoreittiään. Hän yritti vuosi tai pari sitten Eurooppaan, niin kuin niin moni Saharan eteläpuolisesta Afrikasta nykyään yrittää. Paremman elämän toivossa. Jimmy oli yhdessä muiden nuorten gambialaismiesten kanssa matkustanut Gambiasta Senegalin poikki Guinea-Bissauhun, mistä edelleen Guinean kautta Maliin, mutta tammikuussa 2012 alkanut ja yhä jatkuva konflikti Malin hallituksen, tuaregikapinallisten ja terroristiryhmien välillä Pohjois-Malissa sai ryhmän palaamaan takaisin Gambiaan. Jatkuva ammuskelu ja pommitus olivat olleet liikaa. Viimeisen yön ennen kotimaahan paluuta porukka oli nukkunut Gambian suurlähettilään tai konsulin luona Senegalissa. Tarkoitus olisi ollut ylittää Sahara ja yrittää meriteitse Italiaan. Kotiin palattuaan Jimmy oli perustanut pyörävuokraamon, jossa nykyään on viitisen polkupyörää. Turisteilta saatuja. Olin aiemmin päivällä miettinyt pyöränvuokrausta, mitä nyt kysäisin Jimmyltä. Hän ei ollut sitä itse vielä ehtinyt ehdottaa. Sovimme, että seuraavana aamuna kahdeksalta tulisin paikalle ja vuokraisin pyöristä parhaan, norjalaisturistin lahjoittaman sveitsiläisvalmisteisen maastopyörän, päiväksi ja lähtisimme yhdessä pääkaupunkiin Banjuliin. Sinne olisi noin 15 kilometrin matka. Hinnaksi sovimme sata dalasia, mikä on vajaa kaksi euroa.

Ensivaikutelma Gambiasta oli erittäin positiivinen, nämä ihmisethän ovat kuin mauritanialaisia. Leppoista sakkia. Asiaan tietenkin voi vaikuttaa alueelle suuntautuva (massa)turismi. Senegalin Saint-Louisista alkanut kulttuurishokkini päättyi Gambian rajalle!

IMG_0441 gambia6

Kasvitieteellisen puutarhan kasvillisuutta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *