Praia on nimensä veroinen

17.7.2015

Tässä perjantaissa oli välipäivän makua. Santiagon saari alkoi olla nähty ja halusin vielä ennen Afrikan mantereelle siirtymistäni vaihtaa saarta. Alun perin suunnittelin matkustavani Bravan saarelle, mutta koska merenkäynnin vuoksi laivojen voi olla vaikea rantautua saaren pieneen satamaan, en halunnut ottaa riskiä. Santiagon ja Bravan välissä sen sijaan on Fogon tulivuorisaari, josta pääsisi takaisin pääsaarelle lentokoneellakin, eikä jumiinjäämisen riski olisi näin ollen kovin suuri.

Kap Verden saariston laivaliikennettä hoitaa Cabo Verde Fast Ferry -niminen yhtiö. Pulju liikennöi kahdella upouudella katamaraanilla Praiasta São Nicolaulle, São Vicentelle ja Santo Antãolle sekä eteläisille Fogolle ja Bravalle. Yrityksellä on lipputoimisto Praian keskustassa Plateaulla. Toimisto on kesäkuumalla mukavan viileä, henkilökunta taitaa englantia, mutta luottokortilla maksaminen ei onnistu. Jouduin siis hakemaan seinästä nipun escudoja, että sain ostettua menopaluun Fogon saarelle. Menopaluun hinta oli suolaiset 6 810,24 escudoa (noin 62 euroa). Se on silti paljon edullisempi hinta kuin lentäminen Fogolle. Ottakaahan passi tai sen kopio mukaan lipputoimistoon, sillä ilman sitä ei lippuja myydä. Laivaan astuessa henkilöllisyystodistuksia ei enää kysellä, vaikka lipussa oma nimi lukeekin.

rai16

Portugalinkielisten maiden liput: Itä-Timor, São Tomé ja Príncipe, Portugali, Mosambik, Guinea-Bissau, Brasilia, Angola ja Kap Verde.

rai22

Praiaa Dona Maria Pian majakan tornista. Taaempana oleva, muuta kaupunkia korkeammalla oleva, rakennus on Kap Verden parlamenttitalo.

Laivalippu taskussa lähdin tutkimaan Praian rantoja. Portugalin sana “praia” kääntyy sopivasti “rannaksi”. Olisikin varmasti hauska sanoa asuvansa Rannalla!

Kävelin Plateaulta kohti etelää tavoitteenani vierailla Santiagon saaren eteläisimmässä kohdassa sijaitsevassa majakassa. Matkallani ohitin Gamboan rannan, Euroopan unionin lähetystön, Libyan suurlähetystön, luksushotelleja ja lopulta saavuin Ponta Temerosaan. Siellä sijaitsee vuonna 1881 rakennettu valkoinen majakka. Se valmistui aikana, jolloin Portugalia hallitsi kuningas Ludvig I. Puoliso oli haettu Italiasta ja tämä totteli nimeä Maria Pia. Majakka nimettiinkin kuningattaren mukaan Dona Maria Pian majakaksi. Lähde: [1]

rai18

Dona Maria Pian majakka.

rai20

Kuningatar itse.

rai19

Majakkatornin huippu.

rai23

Praiaa toiseen suuntaan tornin huipulta. Etualalla muun muassa Santa Marian saari. Varsinainen keskusta on takana keskellä.

Majakan pihapiiriä ja siellä olevia tykkejä voi tutkia vapaasti ilman pääsymaksuja, mutta jos tahtoo kiivetä torniin, tulee maksaa 200 escudon (noin 1,80 euroa) pääsymaksu majakanvartijalle. Vartija ilahtui kovasti kävijästä ja tuntui olevan hyvin ylpeä majakastaan ja varsinkin Maria Piasta. Yhdessä kiipesimme natisevia portaita ylös torniin. Puolivälissä vartija yritti saada virtaa portaikossa lepäilleeseen Obamaan. Koira ei jaksanut kiinnostua vieraasta, vaan jatkoi uniaan. Johan siestakin painoi päälle hyvää vauhtia! Majakkatornin huipulta näkyi hienosti koko Praia! Rannallehan se on nimensä mukaisesti perustettu.

Majakkakierroksen jälkeen jatkoin rantaa pitkin kohti Palmarejoa. Quebra Canelan rannalla oli jonkin verran uimareita, mutta enemmän väkeä oli rantabaareissa. Niistäkin saa ruokaa, mutta itse halusin lounastaa Quebra Canelasta parinsadan metrin päässä sijaitsevassa Praia Shopping -kauppakeskuksessa. Se on kuin mikä tahansa länsimainen ostoskeskus hampurilaisravintoloineen, mutta nyt ravintola oli suljettu! Mikä pettymys!

rai17

Quebra Canelan ranta.

Palasin takaisin kotikaupunginosaani Achada de Santo Antónioon ja astuin ensimmäiseen löytämääni ravintolaan. Se oli kansanravintola, jossa päivän annoksena oli Kap Verden kansallisruokaa cachupaa! Kyseessä on jonkin sortin muhennos, jossa on ainakin kaalia, papuja, maissia, bataattia sekä makkaraa, kanaa, possua tai kalaa. Tällä kertaa listalla oli possu-cachupaa. Lihanpaloissa oli reippaasti karvoja, isoja luunpaloja ja kaikkea mahdollista. Poistuessani lautaselle jäivätkin yllättäen lähes kaikki lihat, sen verran kuvottavaa lautasella ollut tavara oli. Saharan eteläpuolisen Afrikan ruoka ei olekaan oikeastaan vielä koskaan säväyttänyt. Ja juuri sen vuoksi pyrin, aina kun mahdollista, syömään rikkaan valkoisen kolonialistiriistäjän ruokaa, kuten hampurilaisia ja pizzaa!

rai21

Kap Verden herkullinen kansallisruoka cachupa karvoineen ja sorkkineen!

Illalla yhdeksän jälkeen matkustin taksilla Praian satamaan odottamaan katamaraanimatkaa Fogolle. Lähtö olisi iltayhdeltätoista. Matkustajia saapui vähitellen terminaaliin. Kellon lähestyessä yhtätoista, en enää ollut ainoa turisti kapverdeläisten keskellä, vaan terminaaliin tuli myös ranskalainen perhe ja parikymmenpäinen ranskalaisteiniporukka rinkkoineen ja oppaineen. Olivat menossa Bravalle.

Kymmenen minuuttia ennen ilmoitettua lähtöaikaa puhelin soi. Cabo Verde Fast Ferryltä soitettiin, että lähtö on lykätty seuraavaan aamuun. Mitään syytä lykkäämiselle ei annettu. Aikataulujen muuttaminen on kuitenkin internetin keskusteluketjujen perusteella valitettavan yleistä kyseisen firman kohdalla. Myöhemmin kuulin, että Cabo Verde Fast Ferry harrastaa samaa kuin muu julkinen liikenne Afrikassa. Matkaan lähdetään, kun kulkuneuvo on täynnä tai ainakin lähes täynnä. Illan lähdölle ei siis luultavasti ollut vain riittävästi matkustajia! Noin puolet matkustajista lähti nukkumaan muualle. Itse päätin jäädä terminaalin penkille.

Muun muassa pikavisiitti Assomadaan

16.7.2015

Kap Verden hyviä puolia ovat lyhyet etäisyydet. Siis saarten sisällä. Nukkua voi pitkään ja silti ehtii matkata kaikkialle. Toisaalta Kap Verdellä toisinaan tuntee olevansa kuin vankina, koska kaukana toisistaan sijaitsevien saarten välillä matkaaminen on kallista ja vaatii suunnittelua hyvissä ajoin. Saaret ovat myös niin pieniä, ettei niissä riitä katseltavaa pitkäksi aikaa. Tällaisen ongelman edessä olin Calheta de São Miguelissa. Minne seuraavaksi? Santiagon saarella on Serra Malaguetan luonnonpuisto jylhine maisemineen, mutta se vaatisi todennäköisesti järjestetyn retken kuljetuksineen. Monissa pikkukylissä puolestaan ei ole majoitusta lainkaan.

rai15

Amílcar Cabral, Kap Verden ja Guinea-Bissaun suurin sankari. Nationalisti, poliittinen johtaja ja merkittävä siirtomaavallan vastustaja. Taustalla Praian ydinkeskusta, Plateau, joka nimensä mukaisesti on muuta kaupunkia korkeammalla.

Hyppäsin Calheta de São Miguelissa pikkubussiin, joka vei minut ja muut matkustajat tunnissa Pedra Badejon ja muutamien pienempien paikkakuntien halki takaisin Santiagon etelärannikolle Praiaan. Söin Sucupiran torilla kala-annoksen 250 escudolla (noin 2,30 euroa), vein rinkan tuttuun hostelliin, Brothers & Barrosiin, minkä jälkeen päätin lähteä käymään Santiagon kakkoskaupungissa Assomadassa.

Iltapäivällä nousin Sucupiralla pikkubussin kyytiin. Tällä kertaa auton täyttyminen kesti miltei tunnin, minkä aikana kiertelimme pitkin poikin Praiaa torvet soiden. Tällainen epätoivoinen asiakkaiden haalinta ei voi olla kovin kannattavaa. Maksaa se bensa täälläkin. Joka tapauksessa matka 27 kilometrin päähän Assomadaan maksoi vain 250 escudoa (noin 2,30 euroa).

assomada2

Assomadan katuja.

assomada1

Kirkko Praça Gustavo Monteiro -aukion laidalla.

assomada4

Katunäkymää kaupungista.

Assomada (tai Somada paikallisella kreolilla) on 12 000 asukkaan yliopistokaupunki keskellä Santiagon saarta. Kaupunki sijaitsee puolen kilometrin korkeudessa merenpinnasta jonkinlaisella ylätasangolla vuorten ympäröimänä. Assomadasta on hyvät näkymät muun muassa 1 394-metriselle Pico de Santo Antóniolle. Nykyisin kaupunki tunnetaan muun muassa suuresta toristaan, jossa on myynnissä kaikkea vihanneksista vaatteisiin. Vietin kaupunkia tutkien tunnin! Vierailin torilla, kuvailin siirtomaa-aikaisia rakennuksia ja muuten vain kuljeskelin. Kaikkialla oli kesälomalle juuri päässeitä koululaisia hassut hatut päässään.

Praiaan palaaminen on yksinkertaista. Tarvitsee ainoastaan seisoa jossain kadunkulmassa ja vastata myöntävästi, kun ensimmäinen Hiace ajaa kohdalle korkeintaan kahden minuutin odottelun jälkeen. Jos haluaa päästä matkaan nopeammin, suosittelen kävelyä Praia-Tarrafal-tien varteen. Matka takaisinkin on 250 escudoa.

assomada5

Täälläkin rakennukset ovat iloisenvärisiä.

assomada3

Katunäkymä. Kuvan autoilla hoidetaan julkinen liikenne Santiagon pikkupaikkakunnille.

Perillä Praiassa ehdin parahiksi asettua taloksi hostellissani, kunnes ulkoa kadulta alkoi kuulua huutoa. Naapurihuoneen ranskalaismies oli huumepäissään kaatunut taksista ulos tullessaan ja lyönyt päänsä pahasti. Ambulanssikeikkahan siinä tuli. Hostellin henkilökunta lähestulkoon itkua väänsi yrittäessään etsiä miehen passia. Sitä ei löytynyt. He pyysivät minua mukaansa sairaalaan, vaikka en oikein ymmärtänyt miksi. En pystyisi tulkkaamaankaan, koska en taida ranskaa saatika portugalia.

Kapverdeläinen sairaala oli eksoottinen kokemus. Pieni odotushuone oli ääriään myöten täynnä epätoivoisen näköisiä omaisia. Osa odotteli ulkona, koska sisään ei vain mahtunut. Ulkopuolella vuoroaan odotti myös järkensä menettänyt rouva. Kenenkään estämättä tämä suorastaan kieri kadulla. Ilmastointia sairaalassa ei ollut, mutta steriileillä välineillä ranskalainen sai hoitoa. Sairaanhoitajattaret olivat kapverdeläisiä, mutta lääkäri oli naamasta päätellen Portugalista (tulkintaani ei tosin tue lääkärin kielitaidottomuus…). Ranskalainen oli niin kovissa pöllyissä, että pani parhaansa mukaan vastaan hoitajien ja lääkärin yrittäessä tikata syvää haavaa silmäkulmassa. Temperamenttisina etelämaalaisina hoitohenkilökunta ja eräs toinenkin hoitotilassa ollut kadunmies yrittivät rauhoitella ranskalaista tiukkaan sävyyn, mikä vain yllytti Ranskan-poikaa. Nyt tuli minun tähtihetkeni: ehdotin, että josko meidän sittenkin tulisi rauhoittua ja olla ihan hiljaa. Ranskalainen puheli vielä hetkisen, mutta kun kukaan ei vastannut, rauhoittui hänkin ja tikkaus saatiin tehtyä.

Palasimme hostellille nukkumaan. Ja ranskalainen jatkoi käryttelyään!

Päivä Calheta de São Miguelissa

15.7.2015

Päätös matkustaa Calheta de São Migueliin kypsyi edellisenä iltana parin minuutin googlauksen tuloksena. Pikkukaupungista löytyisi hotelli ja muutahan ei sitten tarvitakaan.

calheta5

Calheta de São Miguel.

Noin 3 000 asukkaan pikkukaupunki Calheta de São Miguel sijaitsee Santiagon saaren itärannikolla. Pääkaupunkiin Praiaan on reilu 30 kilometriä, Tarrafaliin hieman vähemmän.

Pikkubussi lähti täytenä Tarrafalista kierreltyään puolisen tuntia ympäri kaupungin katuja kuljettajan ja tämän apupojan huudellessa ikkunoista. Asiakkaita kertyi tienvarsilta tipoittain, sillä täällä kenenkään ei tarvitse tulla varsinaiselle asemalle. Kerran aiheesta erään paikallisen kanssa juteltuamme, hän kertoi kuljettajien luultavasti kuluttavan enemmän polttoainetta matkustajia haaliessaan kuin varsinaisella matkalla. Siltä se vaikuttaakin, mutta tähän santiagolaiset on opetettu.

Tie Calheta de São Migueliin on mutkikas, jyrkkiä merenrantatörmiä seuraileva mukulakivitie. Kaiteita tien ja pudotuksen välillä ei monestikaan ole. Paikoin tie kiertää laaksoihin perustettuja banaaniviljelyksiä. Banaanien lisäksi välillä näin myös muita kasveja kasvatettavan. Ainakin itärannikon pikkuiset laaksot ovat siis tavattoman karun Santiagon ruoka-aittoja.

Kaikkiaan pikkubussimatka Tarrafalista Calheta de São Migueliin kestää noin tunnin. Matkustajien vaihtuvuus on suurta. Ihmisiä jää pois ja uusia tulee tilalle. Tällä välillä Kap Verde väläytteli afrikkalaisia kasvojaan: Hiacessa oli varmasti vauvat mukaan lukien 20 matkustajaa, joista osa joutui seisomaan kumarassa.

calheta4

Rannan hiekka on mustaa.

Jäin kyydistä Venezan alueella, noin puolentoista kilometrin päässä Calheta de São Miguelin keskustasta. Olin varannut etukäteen huoneen Edu Horizonte -nimisestä hotellista. Se sijaitsee rannan tuntumassa vilkkaan “puskataksiaseman” edustalla. Hotellin edestä lähtee tiuhaan pohjoiseen ja etelään julkista liikennettä.

Hotel Edu Horizonte on suuri hotelli, mutta silti henkilökunnan hämmennys oli melkoinen kun marssin sisään ja kerroin varanneeni huoneen. Portugalin kieli olisi ihan käyttökelpoinen Kap Verden puskassa matkaaville! Huoneen sijasta vastaanottovirkailijan ja baarimikon risteytys löikin minulle olutpullon kouraan. Omistaja, hyvää englantia puhuva keski-ikäinen rouva, saapui tovin kuluttua. Näin sain kerrottua varanneeni huoneen. Omistaja ei kuulemma jaksa seurata sähköpostejaan päivittäin, niinpä hänellä ei ollut Booking.comin varauksestani mitään tietoa. Tilaa hotellissa kuitenkin oli ja todennäköisesti olin taas ainoa asukas. Huoneen maksaminen oli jälleen oma seikkailunsa. Omistaja kehotti tulemaan yläkerrassa olevaan toimistoon. Toimistosta ohjattiin portugaliksi alakertaan, josta edelleen yläkertaan. Google-kääntäjällä kerroin etsiväni omistajaa, joka sitten pian taas saapuikin ja sain maksettua huoneeni.

Itse huone oli jälleen kerran varsinaista luksusta, vaikkakin hieman jo kulahtanutta sellaista. Huoneessa, joka ensinnäkin oli paljon suurempi kuin oma Suomen-yksiöni, oli parveke, merinäköala, maailman levein sänky, televisio ja suurempi jääkaappi kuin mitä minulla Suomessakaan on! Huoneen vessassa kiinnitin huomiota, että nyt ensimmäistä (ja viimeistä) kertaa Kap Verdellä vessassa oli myös huljukuppi takamuksen pesua varten. Se on merkki siitä, että puskaan on todella saavuttu, mutta sivistyksen merkkinä vessassa oli toki myös vessapaperia. Sanokaa mitä sanotte, mutta itse pidän vedellä pesemistä lähinnä vain sotkemisena. Iljettäväähän se on asioida vessassa, kun se on edellisen jäljiltä täynnä vesiroiskeita.

calheta1

Uskonnollinen seinämaalaus lähellä kaupungin kirkkoa.

calheta3

Calheta de São Miguelin halki kulkeva tie.

calheta6

Kaupungin rakennuskantaa.

Keskipäivän kuumuudessa lähdin kävelemään Venezasta kohti varsinaista Calheta de São Miguelia. Ulkona ei juuri muita kulkijoita näkynyt, kai olivat siestaa viettämässä. Eikä varsinkaan muita ulkomaalaisia. Ensimmäisenä tutkailin kaupungin kirkkoa ja kaunista seinämaalausta sen liepeillä. Sen jälkeen kävelin kaupungin halki menevää tietä pitkin aina Assomadaan kääntyvän tien kohdalle saakka, käväisin laavahiekkaisella rannalla ja lähdin takaisin päin.

Jos jo majoittuminen oli vaikeaa, oli sitä myös ruoan saaminen. Astuin erääseen ravintolaan kaupungin laidalla. Jälleen minulle oltiin lyömässä vain olutpulloa kouraan. Ruokailu ei onnistunut, vaikka miten elehdin, kerroin ruokalajeja ja osoittelin pöydillä olevia haarukoita ja veitsiä. Kielimuuri ei murtunut, joten lähdin pois. Seuraavassa paikassa olisin pärjännyt pelkällä suomellakin, sillä tilaaminen onnistui näyttämällä ruokalajin nimeä seinässä. Tilasin sokkona annoksen nimeltä costeleta. Se osoittautui maittavaksi kyljykseksi.

calheta7

Costeleta paikallisessa ravintolassa.

calheta2

Calheta de São Miguelin keskusta.

Kylläisenä kävelin erään niemen kärkeen. Sieltä on näkymä pienen lahden pohjukkaan muodostuneen Calheta de São Miguelin keskustaan. Taustalla kohoaa Santiagon teräväpiirteisiä vuoria. Pohjukan rannalla oli jalkapallomaaleja, leikkiviä lapsia ja rantaan vedettyjä kalastusveneitä. Vanhukset tappoivat aikaa rannan läheisyydessä olevilla penkeillä. Rannan takana on pankkiautomaatti sekä pieniä marketteja, kiinalaisten omistamia jokainen. Calheta de São Miguelinkin kiinalaiset ovat Kap Verden hallituksen saarille houkuttelemia. Kiinalaiset valtaavat parhaat liiketilat parhailta paikoilta, mutta toisaalta palkkaavat kapverdeläisiä työntekijöikseen. Kiinalainen on kuitenkin tavallisesti kassan takana, kuten täälläkin.

Ennen auringonlaskua kävelin hotellini läheisille rantakallioille. Siellä laava on jähmettynyt upeasti jouduttuaan kosketuksiin meren kanssa.

Tarrafalin hitaan kuoleman leiri

14.7.2015

Parin kilometrin päässä Tarrafalista Chão Bomiin johtavan tien varrella on palanen synkkää historiaa. Karussa maisemassa kuivettuneiden pensaiden keskellä seisoo jyhkeä ilmestys: entinen pahamaineinen vankileiri. Nykyisin museona toimivan leirin historia juontaa 1930-luvulle, jolloin Portugalin ja siis myös Kap Verden johtoon astui António de Oliveira Salazar.

Fasistisena diktaattorina kunnostautunut herra perusti vuonna 1936 Tarrafaliin vankileirin, jonne pantiin valtion kannalta pahimmat uhkat, antifasistit. Vuoteen 1954 saakka leirillä virui portugalilaisia antifasisteja, kuten Portugalin kommunistisen puolueen johtaja Bento Gonçalves. Hän kuoli leirillä vuonna 1942.

tarrafal18

Vankileirin muuria ulkoapäin.

tarrafal16

Tarrafalin vankileirin sisäänkäynti vartiotornista nähtynä.

tarrafal17

Vankileirin muureja vartiotornista nähtynä.

Erilaisista kidutusmetodeistaan tunnetuksi tulleessa leirissä pakoyrityksestä rangaistiin betonieristyssellillä, frigideiralla, joka Kap Verden kaltaisissa sääoloissa oli tietenkin tuskaisen kuuma. Aurinko tappoi siellä viruneet vangit hitaasti useiden päivien, jopa viikkojen aikana. Kaikkiaan Tarrafalin leirillä kuoli 32 ihmistä. Kansainvälisen yhteisön painostuksesta leiri suljettiin vuonna 1954.

Tarrafalin keskitysleiri sai uuden elämän muutaman vuoden jälkeen, vuonna 1961. Tuolloin Portugali keksi heittää muurien sisään kolonialismia vastustaneita aktivisteja. Heitä tuotiin Tarrafaliin Kap Verden lisäksi muistakin Portugalin siirtomaista, Guinea-Bissausta ja Angolasta. Leirillä virui yhdeksän vuotta esimerkiksi tunnettu angolalaiskirjailija José Luandino Vieira.

tarrafal14

Selli angolalaisille poliittisille vangeille.

tarrafal15

Samainen selli sisältä. Nykyisin seinillä on vankien kuvia.

Neilikkavallankumous vuonna 1974 lopetti Portugalin fasistisen diktatuurin ja samalla Tarrafalin vankileiri suljettiin toistamiseen. Tällä kertaa pysyvästi. Leiriä hallinnoinut Portugalin salainen palvelu ja turvallisuuspoliisi pääsi pääosin pälkähästi, eikä juuri joutunut vastuuseen teoistaan leirillä. Seuraavana vuonna Kap Verdekin sitten itsenäistyi. Lähteet: [1] & [2]

Nykyisin Tarrafalin vankileiri on siis museona, jonne itse kävelin Tarrafalista vaelleltuani aikani rannoilla. Vankilan porttia lähestyessäni, tämän matkan ensimmäinen yli-innokas lapsilauma juoksi pakkomyymään minulle krääsää. He joutuivat pettymään, kun en osannutkaan portugalia, espanjaa, ranskaa, englantia, italiaa, saksaa enkä mitään muutakaan, enkä näin ollen “ymmärtänyt”. Valitettavasti suomi ei kuulunut myyntimiesten yllättävän laajaan kielivalikoimaan!

tarrafal13

Leiriä.

tarrafal19

Tämä rakennus leirin perukalla taisi olla keittiö.

Vankileirin alueelle on sadan escudon (0,90 euroa) pääsymaksu, jonka maksamisen jälkeen vankilan aluetta saa koluta omaan tahtiin ilman oppaita. Ja näköjään myös ilman muita vierailijoita. Huonona puolena leirillä on se, että kaikki tekstit ovat vain portugaliksi. Ainoastaan eri rakennusten merkitys on osoitettu myös englanniksi ja ranskaksi. Ehkä asiaan tulee joskus muutos, jos hakemus Unescon maailmanperintöluetteloon menee läpi ja vierailijamäärät kasvavat.

Väistämättä Tarrafalin leiristä mieleeni tulivat Natsi-Saksan keskitysleirit Auschwitz etunenässä. Kävin siellä loppukeväästä, minkä vuoksi vertailu oli helppoa. Auschwitzissä tapettiin kaasulla, Tarrafalissa tappajana toimi muun muassa aurinko. Toki kuolonuhrien määrät Auschwitzissä ovat omassa luokassaan, mutta julmaa toiminta oli kaikesta päätellen Tarrafalissakin. Se tunnetaankin nykyisin nimellä Campo da Morte Lenta eli “hitaan kuoleman leiri”.

tarrafal11

Tarrafalin kauppahallissa on hiljaista iltapäivällä.

tarrafal12

Tarrafalin kivikkoisia rantoja.

Kävely takaisin kaupunkiin suorassa auringonpaisteessa on voimia (ja erityisesti vettä) kuluttavaa. Ei täällä tarvitsisi välttämättä edes eristysselliä kuolemiseen!

Perillä Tarrafalissa pistäydyin kaupungin kauppahalliin, jossa on myynnissä vihanneksia ja vaatteita. Hallin edustalla on katettu rivistö pikkuisia ravintoloita, tavallisen kansan ruokailupaikkoja. Niistä matkailijakin saa taatusti halvinta ruokaa. Itse söin hyvän kala-annoksen ja maksoin siitä kolmisen euroa. Loppuillan kulutin pääosin hotellini kattoterassilla. Nyt en tosin enää ollut ainoa asukas, mutta terassilla sain olla rauhassa tuijottamassa merelle ja suunnittelemassa matkan jatkoa.

Unelias Tarrafal

13.7.2015

Uusi viikko oli alkanut ja virastot olivat jälleen avoinna. Kävelin noin puolen tunnin matkan hostelliltani Achada de Santo Antóniosta Palmarejon kaupunginosaan. Matkalla ohitin Kap Verden parlamenttirakennuksen sekä liudan eri maiden suurlähetystöjä. Parlamenttia vastapäätä ovat edustettuina Portugali, Kiina, Venäjä, Espanja ja Yhdysvallat. Ainakin Kiinaan saakka kyseessä on myös tärkeysjärjestys. Mielestäni ainakin! Palmarejossakin on yksi konsulaatti: Guinea-Bissaun pääkonsulaatti! Jätin sinne viisumihakemukseni, mistä lisää täällä.

Konsulaattivisiitin jälkeen kävelin kaupan kautta hostellille kokkaamaan. Jo tässä vaiheessa oli tullut hyvin selväksi, ettei Kap Verde ole mikään low budget destination. Vettä ja olutta lukuun ottamatta kaikki on tuontitavaraa entisestä emämaasta Portugalista sekä muualta Euroopasta. Tästä johtuen Kap Verden hintataso on esimerkiksi Portugalia kalliimpi.

rai14

Eläimiä kaupan Sucupiran torilla Praiassa.

tarrafal10

Väsynyttä matkaseuraa matkalla Tarrafaliin.

Viisumikeikan ja ruokailun jälkeen halusin lähteä Praiasta. Käsitykseni mukaan suurin osa Santiagon saarelle tulevista matkailijoista vierailee myös saaren pohjoisosassa sijaitsevassa Tarrafalin pikkukaupungissa. Sinne minäkin halusin nyt.

Pikkubusseja lähtee tiuhaan Sucupiran torin laidalta. Bussiin tunkee itsensä vähintään 15 ihmistä ja bussi lähtee ilman aikatauluja vasta sen täytyttyä. Kun yksi bussi on täynnä ja lähtee, aletaan täyttää seuraavaa. Reilun tunnin kestävä matka noin 70 kilometrin päähän maksaa 500 escudoa (noin 4,5 euroa). Tällä matkalla kiinnitin huomiota siihen, että muualla Länsi-Afrikassa perittäviä ja tarpeettomiksi kokemiani matkatavaramaksuja (jonka suuruus riippuu rahastajan fiiliksestä ja/tai asiakkaan ihonväristä) ei Kap Verdellä peritä lainkaan. Johtuneeko siitä, että täällä kukaan ei matkusta suurten kantamusten kanssa. Paikasta toiseen ja takaisin kun pääsee monta kertaa päivässä!

tarrafal5

Casa Strela B&B Tarrafalin laitamilla.

Tie Tarrafaliin on hyväkuntoinen ja maisemat jälleen kerran erittäin kauniit, mutta myös erittäin karut. Santiagokin vaikuttaa oivalliselta leviämisalustalta maastopaloille! Saari on selkeästi jyrkkäpiirteisempi kuin vaikkapa tasainen Boa Vista, mutta maisemien kuvaaminen olisi vaatinut bussista poispääsyä. Valitettavasti. Perillä Tarrafalissa ystävällinen kuljettajamme ajoi jokaisen matkustajan erikseen omiin osoitteisiinsa. Myös minä pääsin suoraan Casa Strela B&B -hotellini ovelle. Olin varannut hotellin kahdeksi yöksi samana aamuna.

tarrafal7

Huoneeni väritys oli vihreä.

tarrafal8

Sama huone toisesta suunnasta.

Äärimmäisen harvoin mikään majapaikka on niin viihtyisä, että siellä suorastaan haluaa viettää aikaa. Sveitsiläisen pariskunnan, Sabinan ja Andreaksen omistama Casa Strela B&B on sellainen. Se on suorastaan syy vierailla Tarrafalissa!

Hotellissa on neljä eri teemoin sisustettua tyylikästä huonetta hyttysverkoin ja kattotuulettimineen. Vessa ja suihku-kylpyamme ovat jaetut muiden asukkaiden kanssa. Kattoterassilla tarjoiltava aamupala on loistava ja lisäksi hotellissa on keittomahdollisuus eli omia nuudeleitakin voi valmistaa, kunhan on tarpeeksi kyllästynyt maan hintatasoon. Wifi toimii kattoterassia myöten. Lisäksi hotelli järjestää retkiä kaikkialle Santiagolla, kuin myös vaikkapa kapverdenkreolin kursseja! Huonehinta (3 180 escudoa yöltä eli noin 28,9 euroa) oli korkeampi kuin Kap Verden majapaikoissani keskimäärin, mutta mielestäni Casa Strela on joka escudon väärti.

tarrafal4

Tarrafalin katunäkymää.

tarrafal1

Kaupungin keskusaukio ja sen laidalla oleva kirkko.

tarrafal3

Tarrafalin kunnantalo.

Majoittumisen jälkeen lähdin tutustumaan Tarrafaliin, jonka keskusta on reilun kilometrin päässä Ponta de Atumin alueella, merenrannan tuntumassa, sijaitsevasta Casa Strelasta. Vajaan 7 000 asukkaan kaupunki oli iltapäivällä hyvin unelias. Vain keskusaukiolla oli enemmän väkeä. Onhan siellä ilmainen wifi! Pikkukaupungin keskustan mukulakivikadut ja niiden varsilla olevat värikkäät siirtomaa-aikaiset rakennukset katsastaa tunnissa ja sitten voikin siirtyä rannalle.

Tarrafalin hevosenkengänmuotoinen hiekkaranta on kauniilla paikalla kaupungin keskustan ja Monte Graciosa -vuoren puristuksessa. Iltapäivällä kalastajat olivat jo vetäneet paattinsa rantahiekkaan ja kauempana kävi kova kuhina kalansaaliista. Paikalliset lapset touhusivat vedessä, kiusasivat jostain rannalle erehtyneitä koiranpentuja ja joitain eurooppalaisia turistejakin olin rannalla näkevinäni.

tarrafal6

Tarrafalin ranta. Taustalla kohoaa Monte Graciosa.

tarrafal9

Pienemmät veneet on vedetty rantahiekkaan. Isommat ovat ankkurissa rannan läheisyydessä.

tarrafal2

Näkymä Casa Strelan kattoterassilta. Suoraan edessä on vain Atlantti, jossa nyt ei ole yhtään mitään nähtävää, joten laitan tähän maiseman toiseen suuntaan!

Ennen auringonlaskua istahdin Casa Strelan kattoterassille. Näkymät terassilta ovat varsin hienot, vaikkakin siellä täällä olevat rakennustyömaat hieman pilaavat maisemaa. Suoraan edessä on joka tapauksessa esteetön näkymä Atlantille, joka on sadan metrin päässä hotellista. Selkeällä säällä terassilta voi nähdä kuulemma valaita ja jopa naapurisaari Fogon tulivuoren. Sää oli nytkin selkeä, mutten silti nähnyt mitään. Söin niitä nuudeleita, kuuntelin musiikkia ja katsoin kuinka aurinko laski Atlanttiin. Olin hotellin ainoa asukas ja sain koko kattoterassin vain itselleni!

Tropiikin ensimmäinen eurooppalaisasutus

12.7.2015

Kap Verden pääsaarella Santiagolla on toimiva julkinen liikenne, joka hoidetaan suurempien paikkakuntien välillä pikkubusseilla. Pienimpiin paikkoihin liikennöivät avolava-Toyotat, joissa lavalle on viritetty katos ja sen alle penkit. Praiassa pikkubussiliikenne lähtee Sucupiran torin laitamilta. Ja koska Kap Verden markkinat ovat pienet, on kilpailu asiakkaista kovaa. Sucupiralle tarvitsee vain ilmestyä, kuskit ja muut asiakkaiden haalijat kyllä löytävät sinut. Minä halusin Cidade Velhaan!

rai13

Sucupiran tori alkaa tästä. Etualalta lähtevät pikkubussit Tarrafaliin ja puiden takaa Cidade Velhaan.

Aamutuimaan ilmestyin torille ja löysin 15 kilometrin päähän Cidade Velhaan lähtevän pikkubussin. Bussi täyttyi pienen odottelun jälkeen ja lähti matkaan. Niin Santiagolla kuin myös muualla Afrikassa, aamu on tavallisesti paras aika matkustaa. Silloin kulkuneuvot täyttyvät nopeimmin. Toisin kuin muualla Länsi-Afrikassa, Kap Verdellä kyyti maksetaan vasta perillä. Matkan hinta Cidade Velhaan oli 80 escudoa eli noin 0,70 euroa.

cidadevelha5

Osa Cidade Velhasta nähtynä Fortaleza Real de São Filipestä eli kaupunkia vartioivasta satoja vuosia vanhasta linnoituksesta. Suunnilleen kuvan keskellä, rannan tuntumassa, on kaupungin vanhan katedaalin rauniot.

cidadevelha6

Toinen osa vanhasta Cidade Velhasta sijaitsee kanjonin suulla.

Syy, miksi Cidade Velha eli “vanha kaupunki”, kiinnosti minua, on tietenkin Unescon maailmanperintöluettelo. Praiasta länteen sijaitseva Cidade Velha on nimittäin ensimmäinen pysyvä eurooppalainen asutus tropiikissa. Portugalilaisten vuonna 1462 perustama kaupunki toimi Kap Verden ensimmäisenä pääkaupunkina ja samalla merkittävänä Atlantin ylittävän orjakaupan keskuksena. Alun perin paikkakunta tunnettiin nimellä Ribeira Grande. Muun muassa merirosvojen toistuvat hyökkäilyt saivat portugalilaiset siirtämään pääkaupunkinsa Praiaan. Sen jälkeen Ribeira Granden merkitys vähentyi ja nimikin vaihtui Cidade Velhaksi. Unescon listoille pikkukaupunki hyväksyttiin vuonna 2009. Lähteet: [1], [2] & [3]

Jäin kyydistä hieman ennen Cidade Velhan keskustaa. Ensimmäisenä edessä oli vuonna 1693 rakennetun katedraalin rauniot. Kyseessä oli ensimmäinen Länsi-Afrikkaan rakennettu katedraali. Tämän, kuten kaikkien muidenkin merkittävien nähtävyyksien edessä on infoplakaatti kolmella kielellä, portugaliksi, englanniksi ja ranskaksi. Ranskalla pärjää muuten englantia paremmin Kap Verdellä!

cidadevelha9

Cidade Velhan rakennuskantaa kaupungin keskusaukiolla.

cidadevelha1

Paalu, johon kahlittuina orjat häpesivät.

Kaupungin mukulakivistä keskusaukiota reunustavat matalat ja värikkäät kivitalot, joista yksi toimii pienenä hotellina, toinen kauppana ja loput lähinnä asuintaloina. Keskusaukion laidalla on myös häpeäpaalu, mihin orjakaupan aikoihin on kahlittu orjia näytille. Synkän historian omaavan pilarin ympärillä on nykyisin matkamuistokauppiaita.

Cidade Velha sijaitsee jyrkkäseinämäisen kanjonin suulla. Ilmeisesti kanjonin pohjalla olevassa uomassa joskus virtaa myös vettä. Joka tapauksessa kanjoni säilyy kastelun ansiosta vehreänä jopa kuivimpien kuukausien (ja niitä Kap Verdellä riittää) ajan. Kanjonin suulta lähtee yksi kaupungin tärkeimmistä nähtävyyksistä: Rua de Banana eli “banaanikatu”. Valkoisten, vanhojen ja olkikattoisten kivitalojen reunustama katu on tietenkin vanhin eurooppalaisten rakentama katu Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ja tropiikissa. Samaa sarjaa on myös Rua de Bananan poikkikatu Rua Carrera. Nimensä mukaisesti Rua de Bananan varrella kasvaa banaaneja, mutta mitä pidemmälle puskaan tallustaa, löytää myös muita kasveja, kuin myös kotieläimiä. Itse pölähdin yllättäen keskelle lehmälaumaa.

cidadevelha2

Rua de Banana.

Vehreän laakson perukoilta löytää myös São Franciscon luostarin rauniot ja samannimisen kirkon. Näillä main minut myös tultiin toivottamaan tervetulleeksi Cidade Velhaan. Viesti oli, että sekä kaupunki että koko Kap Verde ovat rauhallisia ja hyviä paikkoja. Täällä ei ole kuulemma terroristejakaan!

cidadevelha8

São Franciscon kirkossa järjestetään edelleen erilaisia tapahtumia, kuten konsertteja.

cidadevelha7

Näkymä kohti kanjonin suuta ja Cidade Velhan keskustaa São Franciscon kirkon takaa.

Lopuksi vielä kiipesin kaupungin yläpuolella, korkean rantatörmän päällä sijaitsevalle linnoitukselle. Sinne kulkee reitti katedraalin raunioiden kohdalta ylöspäin. Reitin varrella näkee paljon sikoja sekä ihmisiä kylvyssä. Polku kun tuntuu paikoin johtavan ihmisten takapihojen poikki! Fortaleza Real de São Filipe on rakennettu jo vuonna 1593, mutta mitä ilmeisimmin entisöity hiljattain. Pääsymaksu linnaan oli 500 escudoa (noin 4,50 euroa). Toisin sanoen liikaa. Maisemia näkee linnaan menemättäkin. Linnoituksella näin myös ensimmäiset valkoiset turistit sitten Boa Vistan. Kun sitten laskeuduin linnoitukselta takaisin Cidade Velhan keskusaukiolle, näin muitakin valkonaamoja.

cidadevelha10

Tie ylös linnoitukselle.

cidadevelha4

Fortaleza Real de São Filipe.

cidadevelha3

Näkymä linnoitukselta kohti sisämaata. Cidade Velha sijaitsee tämän kanjonin suulla.

Cidade Velhasta palasin takaisin Praiaan. Myös paluumatka kustansi 80 escudoa.

Nähtävyydetön Praia

11.7.2015

Oli aika karistaa Boa Vistan turistisaaren pölyt jaloista ja siirtyä aavistuksen syrjempään. Jos niin voi sanoa Kap Verden pääkaupungista Praiasta!

Taksikuski ei saapunut sovittuun aikaan viemään minua Boa Vistan lentoasemalle. Hän ei saapunut lopulta ollenkaan. Onneksi olin ajoissa liikenteessä ja hostellin aulassa odotellessani tuli ilmi, että samassa hostellissa majoittunut ranskalainen Benjamin oli tulossa samalle lennolle. Jaoimme taksin. Matka Sal Reistä lentoasemalle maksoi 700 escudoa (noin 6,3 euroa). Minä lentäisin vain yhden lennon eli Santiagon saarelle Praiaan. Lentopelkoinen Benjamin jatkaisi Praiasta takaisin samaan suuntaan eli yli Boa Vistan Salin saarelle ja sieltä edelleen São Vicenten saarelle. Kap Verden sisäinen lentoliikenne on monimutkaista!

Boa Vistan Aristides Pereiran kansainvälinen lentoasema on toimiva ja moderni asema, eikä turvatarkastuksessa puolentoista litran vesipulloni ollut mikään ongelma. Siitä en ole vielä päässyt selvyyteen, että millä logiikalla osalle Afrikan sisäisistä lennoista saa viedä mielin määrin nesteitä ja toisille taas ei. Kap Verden sisällä nesteet eivät näemmä kuitenkaan ole ongelma.

rai11

TACV Cabo Verde Airlinesin potkurikone odottamassa Praian-lentoa Boa Vistan lentoasemalla.

Lentoyhtiönä tällä kotimaanlennolla oli maan kansallinen lentoyhtiö TACV Cabo Verde Airlines. Afrikkalaiseen tapaan boarding oli hyvin kaoottinen kaikkien yrittäessä läpi yhtä aikaa. Rynnimisen ymmärsi sisällä pikkuruisessa potkurikoneessa, jossa matkustajat istuivat sattumanvaraisilla paikoilla. Itsekään en päässyt omalle paikalleni ikkunan viereen, vaikka esittelin lippuani lentoemännille ja paikallani istuneelle rouvalle.

Itse lennosta ei oikeastaan ole mitään sanottavaa. Kone nousi, pysyi ilmassa ja laskeutui. Siinä kaikki. Lyhyellä, alle tunnin, lennolla ei ollut tarjoiluja, mutta maisemat olivat aivan katseltavia. Koneesta näkyi hyvin esimerkiksi Boa Vistan ja Santiagon välissä sijaitseva Maion saari. Karua autiomaata sekin.

rai10

Gamboan ranta Praian keskustasta Plateaulta nähtynä. Taustalla Achada de Santo Antónion kaupunginosa ja takana vasemmassa reunassa D. Maria Pian majakka.

Santiagon saarella laskeuduimme Praian laitamilla sijaitsevalle Nelson Mandelan kansainväliselle lentoasemalle. Afrikkalaisten suuresti rakastama ja ihailema Mandelahan onkin tunnetusti ponnistanut maailmalle juuri Kap Verdeltä! Mutta oikeasti: eikö maasta tosiaan löydy tarpeeksi suurmiehiä, joiden mukaan nimetä kenttiä! Salin lentoasema on nimetty muuten nykyisessä Guinea-Bissaussa syntyneen valtiomiehen mukaan. Toki herra vaikutti Kap Verdenkin politiikassa.

Olin varannut etukäteen sängyn Praian ja koko Santiagon ainoasta hostellista, Brothers & Barrosista. Achada de Santo Antónion alueella sijaitseva hostelli on kaupungin edullisin (heinäkuussa 2015 petipaikka maksoi 2 000 escudoa eli noin 18 euroa), mutta myös tavattoman vaikea löytää. Itse asiassa se on mahdotonta, sillä mitään hostellista kertovia kylttejä ei ole. Tämän vuoksi suosittelen lämpimästi käyttämään hostellin tarjoamaa noutopalvelua lentoasemalta. Se maksaa kymmenen euroa, mutta säästää kymmeniä minuutteja etsimisaikaa.

rai12

Tämän kadun varrella sijaitsee Praian-majapaikkani.

rai9

Hostellihuonettani Praiassa.

Hostelli on ystävällisen Danilsonin ja tämän sisarusten pyörittämä, mutta ei päivätyö, vaan toistaiseksi ennemminkin harrastus. Hostelli ei ole tällä hetkellä edes mikään virallinen majapaikka. Verotussyiden vuoksi paikkaa ei ole merkitty kylteinkään. Hostellissa on kaksi huonetta. Toisessa on yksi kerrossänky, toisessa kaksi. Makuupaikkoja on siis kuudelle hengelle. Huoneissa on myös suuret lukolliset säilytyskaapit. Käytävällä on kaksi suihkua ja kolme vessaa sekä hyvin varusteltu keittiö. Myös wifi toimii. Kaiken kaikkiaan huolenpito ja tilojen siisteys on parasta mihin olen hostelleissa koskaan törmännyt!

Hostelli on avattu tämän vuoden alussa ja kehittyy vähitellen. Nyt omistajalla oli suunnitelmissa hankkia yleiselle alueelle sohva ja tehdä jonkinlainen maalaus seinään. Kap Verden markkinat ovat vain niin pienet, että raha on tiukassa. Esimerkiksi kerrossängyt on pitänyt rakentaa itse (koska maasta puuttuvat Ikeat), seiniin kiinnitettävät lukulamput olivat tulossa Yhdysvalloista (koska sellaisia ei maassa myydä)… Eivätkä esimerkiksi afrikkalaiset vieraat oikein käsitä hostelli-instituutiota. Kuulemma eräätkin norsunluurannikkolaiset olivat kääntyneet ovella tajuttuaan, että huoneessa majoittuisi mahdollisesti muitakin. Ja eipä hostelleihin Länsi-Afrikassa juuri törmääkään.

Ja koska Kap Verdelle matkustavat vierailevat pääasiassa vain Salilla tai Boa Vistalla, ei tässä hostellissa ollut lisäkseni kuin yksi musta amerikkalainen turisti. Kuulemma sukujuuret eivät olleet Kap Verdellä.

rai5

Praian pääkatuja ydinkeskustan Plateaulla.

Praia (suomeksi “ranta”) on 130 000 asukkaallaan Kap Verden ylivoimaisesti suurin kaupunki, ja se sijaitsee Santiagon saaren etelärannalla. Kaupungissa on toimiva bussiliikenne, mutta turistin ei siihen tarvitse välttämättä turvautua. Kaikki on kävelyetäisyydellä. Oikeastaan Praiassa ei ole yhtään mitään nähtävää, minkä vuoksi siellä voi hyvällä omallatunnolla vain harhailla. Majoittumisen jälkeen kävelinkin ydinkeskustaan, Plateaulle. Se on nimensä mukaisesti ympäristöään korkeammalla oleva kalliotasanne, jonne on keskittynyt esimerkiksi Kap Verden hallinto, tärkeät liikkeet, pankit, posti ja sairaala.

rai1

Katunäkymä Plateaulta.

rai4

Dr. Julio Abreun katu Plateaulla. Taustalla Nossa Senhora da Graçan kirkko.

Praian pitäisi kuulopuheiden ja opaskirjojen varoittelujen perusteella olla hirmuisen vaarallinen kaupunki. Esimerkiksi Boa Vistalla useampikin ihminen kauhisteli sitä, että olin menossa Praiaan. Valkoisena en voisi liikkua missään yksinäni ilman, että joku tulisi ja veisi omaisuuden. Ja pahimmassa tapauksessa vielä mukiloisi sairaalakuntoon. En kuitenkaan tuntenut oloani missään turvattomaksi. Praialaisilla olikin kovin erilainen käsitys kotikaupunkinsa turvallisuustilanteesta kuin esimerkiksi boavistalaisilla. Tietenkään ei liene järkevää työntää nokkaansa Praian laitamien kukkuloille kasvaneisiin faveloihin. En tiedä kutsutaanko Praian harmaita slummeja faveloiksi, mutta kummasti ne Rio de Janeiron vastaavia muistuttivat! En ole toki Riossa käynyt.

rai2

Praça Alexandre Albuquerque -aukio Plateuan parhaalla paikalla. Täälläkin on ilmainen wifi.

rai8

Paraati Fazendan kaupunginosassa.

rai7

Kulkueessa kuin kulkueessa on oltava myös siniristilippu. Tosin tässä tapauksessa kyseessä lienee Portugalin ensimmäinen lippu, joka oli tuollainen.

rai6

Kap Verden lippu.

Näin lauantai-iltapäivällä Plateaulla oli hiljaista. Aikani siellä laahustettuani laskeuduin portaita pitkin alas Sucupiran torille. Se on tyypillinen afrikkalainen tori, josta saa kaikkea elävistä apinoista, vihanneksiin ja tekstiileihin. Apinaa en ostanut, enkä mitään muutakaan. Sucupiralta selvittyäni törmäsin Fazendan kaupunginosassa harhailtuani värikkääseen kulkueeseen, jonka merkitys ei selvinnyt. Iäkkäät ”kuningas” ja ”kuningatar” paraatin kärjessä joka tapauksessa marssivat.

Palailin ennen pimeää takaisin hostellilleni. Ihan vain koska Praia on “vaarallinen” kaupunki.

Boa Vistan kuuluisa hylky

10.7.2015

Kaksi päivää Boa Vistalla viettäneenä totesin, että saari on nähty. Olisin ollut valmis vaihtamaan saarta jo tänään. Lento Kap Verden pääkaupunkiin Praiaan Santiagon saarelle olisi kuitenkin vasta seuraavana päivänä. Tämän vuoksi päädyin haahuilemaan samoja Sal Rein katuja uudelleen ja uudelleen

bvc27

Praia de Cabral ja hotellirivistö.

Kävin uudelleen myös Praia de Cabralilla eli Cabralin rannalla. Rantaviiva on hyvää vauhtia täyttymässä hotelleista. Kap Verde on kaikesta päätellen tosissaan panostamassa matkailuun, mikä onkin ainoita mahdollisuuksia luonnonvarattomilla, karuilla ja syrjäisillä saarilla. Toistaiseksi Boa Vista on maan tärkeimpään lomasaareen, Saliin, verrattuna kuulemma huomattavasti vähemmän turistisoitunut ja siis aidompi. Luultavasti Boa Vistastakin kuitenkin ajan saatossa kehittyy uusi Teneriffa. Menneiden vuosikymmenten kurjuus ja nälänhädät tulevat väistymään vähä vähältä.

bvc28

Nämä ovat Praia de Cabralilla, eivätkä siis mitenkään kuuluisia.

Sal Rein tuntumassa sijaitsee saaren ehkä tunnetuin nähtävyys: ruosteinen hylky! Vuonna 1968 saaren pohjoisrannikon Boa Esperançan rannalle haaksirikkoutui pelastusyrityksistä huolimatta espanjalainen laiva nimeltä Cabo de Santa Maria. Kyseessä ei kuitenkaan nyt ole Kristoffer Kolumbuksen Santa Maria -laiva…

Etelä-Amerikkaan matkalla olleessa Cabo de Santa Mariassa oli lastina lahjoja Espanjan diktaattori Francisco Francon hallitukselta. Aikoinaan eri tahot Brasiliassa ja Argentiinassa olivat auttaneet talouskriisissä paininutta Espanjaa. Nyt Franco halusi kiittää ja lähetti matkaan muun muassa ruokaa, juomaa, lääkkeitä, vaatteita, erilaisia koneita ja tietenkin myös urheiluautoja. Eräänä syyskuisena aamuna lahjaröykkiö oli sitten kapverdeläisellä rannalla. Paikalliset tyhjensivät aluksen ja kuljettivat tavarat aaseilla ja muuleilla Sal Reihin.

bvc30

Siellä se kuuluisa hylky makaa. Uiminen on kielletty hylyn läheisyydessä.

bvc32

Cabo de Santa Maria lähempää.

Edelleenkin, siis 47 vuoden jälkeen, ruosteinen hylky makaa Boa Vistan rannalla Atlantin ja säiden armoilla. Kapverdeläinen sanomalehti kuvailee hylkyä Boa Vistan ja koko Kap Verden symboliksi. Ainakin se on innoittanut taidemaalareita ja valokuvaajia. Ja minut vierailemaan siellä! Kävinhän jo viime vuonna erästä vähemmän tunnettua hylkyä Mauritanian rannikolla ihmettelemässä. Se on muuten nyttemmin hävitetty. Lähde: [1]

bvc31

Boa Esperançan rantaa hylyltä länteen.

Sal Rein keskusaukion laidoilla on paljon toimettomia taksikuskeja. Kesä ei ole sesonkia, joten kaikista turisteista tulee pyrkiä hyötymään. Valitettavasti turismi on nostanut taksien hinnat huimiksi, joten hinnoista saa vääntää pitkän tovin ennen kuin joku haluaa pitkin hampain lähteä matkaan. Milloin tiet ovat niin onnettomat, milloin bensa on liian kallista, milloin perheen on nälkä, milloin aurinko paistaa liian kuumasti. Kaikki varmasti pitävät paikkansa, en epäile hetkeäkään!

Hylkyä olisi voinut ajaa katsomaan edellisenä päivänä vuokraamallani mönkijälläkin, mutta ajanpuutteen takia se ei ollut mahdollista. Etäisyys Sal Reistä mahdollistaa myös kävelyn hylylle, mutta opaskirjojen, Sal Rein matkailuneuvonnan ja paikallisten mielestä se on typerä ajatus. Ranta ja reitti sinne on pahamaineista, ja on riski joutua ryöstetyksi ja mukiloiduksi. Ja kun hylylle päin sitten lähdimme taksikuskin kanssa, kulki tie halki surkeimman hökkelikylän minkä olen koskaan nähnyt! Ja Kap Verde sentään, ainakin paperilla, on kehittyneintä Afrikkaa. Varoitukset saattoivat olla paikallaan.

bvc34

Hökkelikylä Sal Rein laitamilla.

bvc33

Tie hylylle.

Hylylle ajaa Sal Reistä noin vartissa. Tie on huono, se on vain jonkinlainen ura. Maisemat ovat karunkauniit, kuten ne nyt Boa Vistalla tapaavat olla. Perillä oli muutama muukin turisti Cabo de Santa Mariaa ihmettelemässä. Hylky on ilmeisesti suosittu retkikohde. Eräänlainen pakollinen kohde saarella vieraileville.

bvc29

Laivan osa?

Itse hylky on vaarallinen, eikä sitä pidä lähemmin tarkastella. Rantahiekalta on mahdollista bongata kaiken roskan seasta laivasta irronneita tai irrotettuja osia. Kaiken kukkuraksi ranta on kilpikonnien muninta-aluetta.

Boa Vistan kierros mönkijällä

9.7.2015

Vaatimattomasta väkiluvustaan huolimatta Boa Vista on pinta-alaltaan (620 neliökilometriä) Kap Verden saariryhmän kolmanneksi suurin saari. Edelle kiilaavat vain Santo Antão ja pääsaari Santiago. Nähtävää saarella siis riittää päiväksi tai kahdeksi, mutta ei pidemmäksi aikaa ellei sitten halua maata rannalla tai uima-altaalla tai vaihtoehtoisesti harrastaa jotain vesiaktiviteettiä.

Boa Vistan koluaminen pääkaupungin Sal Rein ulkopuolelta vaatii joko nelivetoauton vuokraamista kuljettajineen (kokopäiväkierroksen hinta kyselyideni perusteella noin 80-90 euroa sisältäen polttoaineen), opastetulle jeeppi- tai mönkijäsafarille osallistumisen tai sitten oman mönkijän vuokraamisen, kuten itse tein!

bvc25

Vuokramönkijäni. Taustalla saaren harvoja hyväkuntoisia tieosuuksia.

Mönkijöitä saa vuokrattua Sal Rein keskustan matkailuneuvonnasta, joka näyttää pyörivän italialaisvoimin. Matkailuneuvonnan italialaissetä ilmoitti välittömästi muistavansa kasvoni jostain. Ja minä kun en ole koskaan Italiassa käynytkään! Oikeastaan vuokraajana toimi Top Excursion Quad -niminen yritys, joka toimii samassa tilassa neuvonnan kanssa. Heinäkuussa 350-kuutioisen Goes-merkkisen mönkijän sai ilman ongelmia seuraavaksi aamuksi. Ja mikä parasta: ilman opasta!  Päivävuokran hinta on 70 euroa, mutta jos mönkijän vuokraa kahdeksi tai useammaksi päiväksi, laskee myös hinta.

Kap Verde on lisäksi niin kehittynyt kehitysmaa, että täällä mönkijäkuskin tulee käyttää kypärää ja allekirjoittaa sitoumus pysyä poissa dyyneiltä. Ne ja niiden kasvillisuus kun on kovin haavoittuvaista.

bvc

Mukulakivitie Rabilin ja Povoação Velhan kylien välillä. Taustalla kohoaa Rocha Estância -vuori.

No, miksei saarta pääse tutkimaan ihan vain polkupyörällä tai skootterilla? Siksi, koska Boa Vistan tiestö on niin surkeassa kunnossa. Ainoastaan tie Sal Reistä lentoasemalle on asfaltoitu ja ajettavissa myös polkupyörällä. Samoin saaren pohjoisosassa sijaitsevaan Bofareiran kylään pääsee hyvää ja uutta päällystetietä pitkin. Sinne on matkaa Sal Rein keskustasta noin 15 kilometriä. Lentokentälle noin kahdeksan kilometriä. Skootterilla saareen on kuulemma mahdollista tutustua, jos vain ajaa tarpeeksi kovaa. Näin sanoi samassa hostellissa majoittunut ranskalainen. Hostellin sveitsiläinen asukas sen sijaan totesi sen mahdottomaksi, luovutti ja vuokrasi minun tavoin mönkijän.

Saaren tiet ovat nimittäin huonokuntoisia mukulakiviteitä! On mahtanut olla urakka rakentaa ne, mutta kai ne asfalttia paremmin kestävät. Paikoin mukulakivitiet ovat niin onnettomassa kunnossa, että viereen soralle ja hiekalle on syntynyt uusi tie, välillä tietä ei ole tunnistaa tieksi lainkaan, enkä ymmärrä miten nelivetoautotkaan kaikille teille pääsevät. Mielestäni mönkijä on ainoa oikea kulkupeli Boa Vistalle.

Mönkijäyrittäjä ehdotteli minulle erilaisia kohteita, kuten esimerkiksi menopaluuta saaren etelärannikolla sijaitsevalle Santa Mónican rannalle. “Ajat sinne, olet siellä päivän ja tulet iltapäivällä takaisin!” Että maksaa 70 euroa, että pääsee uimarannalle! Minä halusin nähdä kaiken yhdessä päivässä. Kiertää koko saaren. Boa Vista kun on ainoastaan noin 30 kilometriä leveimmältä kohdaltaan.

Aluksi kuitenkin lähdin ajamaan kohti sitä hehkutettua Santa Mónican rantaa. Rabilin kylän jälkeen tie on pääasiassa hyvin huonossa kunnossa aina Povoação Velhan pikkuiseen kylään saakka. Kylän jälkeen “tie” on umpisurkea ura tai useampi umpisurkea ura. Mönkijä pääsee oikeuksiinsa! Huippunopeudet tällä vajaan viiden kilometrin loppuosuudella ennen rantaa eivät ole kummoiset, mutta pääsee sielläkin välillä pöllyttämään punaista hiekkaa oikein kunnolla. Tai vaihtoehtoisesti ajamaan pölypilvessä, jos kohtaa ryhmän mönkijäsafarilaisia.

bvc26

Maisemaa Povoação Velhan ja Santa Mónican rannan väliltä.

bvc24

Tie Santa Mónican rannalle.

Santa Mónican ranta on suojeltu, pitkä ja valkohiekkainen. Paratiisiranta parhaimmillaan. Täältäkin ne palmut tosin vain puuttuvat. Mitään palveluita tai rakennuksia rannalla ei myöskään ole, ja toivottavasti tänne ei milloinkaan kohoa ainuttakaan all inclusive -lomakylää! Paljon turisteja rannalla kuitenkin nyt oli. Pääosin tulleet mönkijäsafarilla, osa myös jeepeillä. Aikani kävelin rantaa edestakaisin, bongasin rapuja ja totesin paikan nähdyksi. Äkkiä siellä vain ihonsa polttaisi!

bvc22

Santa Mónican ranta ja turistit.

bvc23

Yritys kohti Ponta Varandinhaa tyssäsi dyyneihin.

Santa Mónicasta pääsee kuulemma jonkinlaista uraa ja ihan laillisesti Ponta Varandinhaan, joka on Boa Vistan saaren läntisin paikka. Vajaan tunnin harhailun jälkeen totesin sen jäävän minulta näkemättä. Yksi “tie” törmäsi dyyneihin, joilla en tahtonut rangaistuksenkin pelossa ajaa ja toinen muuten vain loppui kesken! Palasin samoja jälkiä takaisin Santa Mónicaan ja sitä kautta Povoação Velhaan.

bvc21

Povoação Velhan kylän keskusaukio.

bvc20

Kauniita rakennuksia samaisessa kylässä.

Povoação Velha sijaitsee jylhän, 354-metrisen, Rocha Estâncian juurella. Vierailin kylän pienessä kappelissa, hautausmaalla ja lopulta pysäköin mönkijäni kylän keskusaukion laidalle. Kylästä saa hyvän käsityksen jo muutaman minuutin kävelyn perusteella. Luonnollisesti myös tästä kylästä voi ostaa matkamuistoja repun täyteen, sillä senegalilainen rasta tännekin oli päätynyt kauppaa pitämään.

Seuraavan pidemmän pysähdyksen tein Rabilin keidaskylässä saaren lentoaseman takana. Silmällä arvioiden Rabil on Boa Vistan toiseksi suurin kylä, sillä siellä kaduilla on väkeä ja liikenteessä jopa autoja! Ajelin Rabilin läpi takaisin pääkaupunkiin Sal Reihin tankkaamaan, sillä en halunnut ottaa riskiä, että jään kuivan tankkini kanssa jonnekin kymmenien kilometrien päähän jumiin. Boa Vistan ainoa huoltoasema sijaitsee tietenkin pääkaupungissa.

bvc16

Bofareiran katunäkymää.

Saatuani tankin täyteen, otin suunnaksi saaren itärannikolla sijaitsevan Morro Negron majakan. Lähdin lähestymään itää valitsemalla hyväkuntoisen asfalttitien Bofareiran kylään. Bofareira on Povoação Velhaa pienempi, mutta sen kylänraitilla oli sentään joitain kyläläisiäkin. Ystävälliset kyläläiset neuvoivat minut oikeaan suuntaan käytyäni ensin kyläkaupassa ostamassa muffinsseja! Bofareiran jälkeen tie on taas tuttua Boa Vistaa eli mukulakivitietä. Liikennettä ei ollut ennen Bofareiraa eikä sen jälkeenkään nimeksikään: yksi aasi kuskeineen, moottoripyörä sekä yksi auto.

bvc17

Boa Vistalla Kap Verde on kaikkea muuta kuin nimensä veroinen eli vihreä! Tämä kuva on Bofareiran ja João Galegon kylien väliltä. Kuvassa on luultavasti 289-metrinen Abrolhal-vuori.

Noin kolme kilometriä ennen João Galegon kylää, tie Bofareirasta yhtyy länsirannikolta itäosan kyliin johtavaan “valtaväylään”. Sekin on samaa mukulakivitietä. João Galegon jälkeen seuraava kylä on Fundo das Figueiras, joka on hyvinkin kuvauksellinen pikkukylä. Pysäköin mönkijäni kirkon eteen ja kävelin hetkisen.

bvc19

Fundo das Figueiras.

bvc18

Fundo das Figueirasin kirkko.

Seuraava ja viimeinen kylä ennen Morro Negron majakkaa on Cabeço dos Tarafes, joka on entistäkin uneliaampi kyläpahanen. Sieltä johtaa mutkitteleva ura halki kuumaisemien aina Boa Vistan ja samalla koko Kap Verden itäisimpään kolkkaan! Tie majakalle ei ole enää typerimmänkään autoilijan ajettavissa, sillä sinne uskaltautuvien lienee mahdotonta välttyä rengasrikotta. Ja eipä sillä tiellä ollutkaan sitten muita kuin minä. Ja muutamia vuohia siellä täällä.

bvc13

Raunio matkalla Morro Negroon.

bvc14

Tie Morro Negroon. Majakka häämöttää valkoisena pisteenä vuoren huipulla.

Morro Negron majakka sijaitsee korkealla, mutta ylös asti on mahdollista ajaa mönkijällä ja minähän ajoin. Samoin hylätyn majakan huipulle on mahdollista kiivetä. Koko paikan ja upeat kuumaisemat joka suuntaan saa todennäköisesti vain itselleen. Seuraava maa-alue majakasta itään on Afrikan manner ja Senegal. Majakka on muuten rakennettu ilmeisesti vuonna 1930, sillä löysin asiasta kertovan laatan hylätystä rakennuksesta.

bvc9

Morro Negron majakka.

bvc10

Näkymä Morro Negron majakasta kohti pohjoista. Kuvassa ainakin Praia do Mosquito -ranta.

bvc11

Majakan laitteistoa.

bvc12

Karu näkymä länteen majakasta. Keskellä majakalle johtava kinttupolku.

Morro Negrolta on ajettava takaisin samoja jälkiä pitkin ainakin Cabeço dos Tarafesin kylään saakka. Sieltä voi jatkaa etelään ja kiertää vaikka koko saaren, mutta se on kuulemma hyvin vaikeaa “tien” huonon kunnon vuoksi. Palailinkin samaa tietä pitkin ensin Fundo das Figueirasiin ja João Galegoon. Jälkimmäisen kylän jälkeen jatkoin Deserto de Viana -nimiselle aavikolle. Tai sen halki aina Rabilin kylään saakka.

bvc15

Mukulakivitie halki Deserto de Vianan.

Hieman ennen kello kuutta iltapäivällä, kun hurautin takaisin Sal Reihin, mönkijäni mittariin oli kertynyt päivän aikana 150 kilometriä. Ihokin vähän punotti.