Bissau Velho ja vähän muutakin

23.7.2015

Bissaun vanhakaupunki, Bissau Velho, on ehdottomasti yksi kaupungin mielenkiintoisimmista paikoista. Portugalilaisten siirtomaakaudellaan rakentama kortteli on täynnä värikkäitä rakennuksia, joista jokainen enemmän tai vähemmän rappiolla. Kokoa Bissau Velholla on kovin vähän. Kaikki noin kymmenen katua, kukin enintään 200 metriä pitkää, on nopeasti kävelty päästä päähän. Hiljaisilta kaduilta voi löytää erilaisia yrityksiä, ravintoloita ja näköjään myös hotellin.

oxb24

Katunäkymä Bissau Velhosta.

oxb23

Tässä vähän leveämpi katu, mutta samasta korttelista kuitenkin.

oxb26

Rua Guerra Mendes. Edelleen vanhassakaupungissa.

Bissau Velhoon kuuluu myös sen koillispuolella oleva Fortaleza de São José da Amura -nimeä kantava linnoitus, jonka historia ulottuu vuoteen 1696. Linnoitus uudelleenrakennettiin vuonna 1753, minkä jälkeen sitä on korjailtu useaan otteeseen. Viimeksi 1970-luvulla. Ellei Guinea-Bissau olisi vähiten vierailtujen maiden listalla, eli joku kävisi maassa, olisi tämä Bissaun Suomenlinnakin varmasti jo aikoja sitten avattu matkailulle. Nyt se on edelleen sotilastukikohtana ja suljettu vierailijoilta. (Lähde: [1])

Toinen päiväni Bissaussa oli pyhitetty samalle toiminnalle kuin edellinen eli päämäärättömälle kuljeskelulle. Aamulla kävelin Bissau Velhoon, ostin sen liepeiltä munkkeja aamupalaksi ja söin ne Fortaleza de São José da Amuran nurkalla. Linnoituksen sotilailla oli jalkapallopeli meneillään muurien ulkopuolella. Kymmeniä sotilaita seurasi linnoituksen muurin päällä istuskellen ja kannustaen. Kuvata en uskaltanut, sillä sotilaskohteiden ja varsinkin sotilaiden kuvaaminen on lähes aina kiellettyä. Salaa räpsäisin kuitenkin pari kuvaa, kun kukaan ei mielestäni huomannut. Guinea-Bissau ei onneksi ole esimerkiksi naapurimaa Guinean tavoin vainoharhaisimmasta päästä valokuvauksen suhteen, enkä kertaakaan kuullut valituksia siihen liittyen!

oxb21

Fortaleza de São José da Amuran historia ulottuu 1600-luvulle.

oxb22

Bissaun Pidjiguiti-satama. Sieltä lähtevät pienemmät veneet.

Aamupalan ja lyhyen Bissau Velhon kierroksen jälkeen kävin tarkistamassa Bijagóssaariston Bubaquen saarelle lähtevän laivan aikataulun. Laiva kulkee Bubaquelle kerran viikossa perjantaisin, mutta tarkempi aikataulu riippuu vuorovedestä.

Satamasta palaillessani puiden alla aikaa tappaneet rekkakuskit huutelivat luokseen. Halusivat toivottaa tervetulleeksi Guinea-Bissauhun. Tämähän alkoi muistuttaa jo Mauritaniaa ystävällisyydessään! Rekkakuskeista rohkein osasi joitain sanoja englantia ja lähti kanssani ostamaan guineabissaulaista sim-korttia puhelimeeni. Kuskin nimi lausuttiin Viki, mutta kirjoitusasu jäi tuntemattomaksi. Viki ei välttämättä osannut edes kirjoittaa, sillä hän ei tahtonut kirjoittaa nimeään paperille. Luku- ja kirjoitustaito ei välttämättä ole tarpeellinen taito länsiafrikkalaisille taksikuskeillekaan.

Matkalla sim-korttia ostamaan, Viki opetti minulle Guinea-Bissaun kreolia eli portugalia, johon on sekoittunut afrikkalaisia kieliä. Se on maan lingua franca, jota puhutaan kaikkialla, vaikkei se monenkaan äidinkieli ole. Vielä harvemmin portugali, maan virallinen kieli, on kenenkään äidinkieli. Kreoli poikkeaa kovastikin standardiportugalista: esimerkiksi kun “mitä kuuluu?” on portugaliksi “como está?”, on se kreoliksi “kuma ku bu sta?”. Kreolilla vastaus kuuluu “sta bom, obrigado!”, “kiitos, hyvää!”.

Niin, se sim-kortti! Guinea-Bissaussa taitaa olla kaksi operaattoria: eteläafrikkalainen MTN ja ranskalainen Orange. Kumpikin näkyy kaikkialla katukuvassa ja puheaikaa voi näin ollen ostaa suunnilleen jokaisesta kadunkulmasta. Hetkisen kuluttua puhelimessani oli Orangen sim-kortti, sillä sellainen oli Vikilläkin. Liittymän hankkimiseen Guinea-Bissaussa vaaditaan henkilöllisyystodistus tai kopio siitä. Ja paikallinen osoite! Nähtävästi hotellikin kelpaa. Orangen toimisto sijaitsee Praça dos Heróis Nacionais -aukion laidalla ja hintaa sim-kortille tulee tonni (noin 1,5 euroa). Palkitsin uuden ystäväni Vikin pienellä juomarahalla avustaan sim-kortin hankinnassa.

Tämän jälkeen lähdin kävellen etsimään maan oikeusministeriötä. Opaskirja kertoi sen olevan näkemisenarvoinen. En ole ihan varma näinkö rakennusta vai en, mutta paikallista elämää näin sitäkin enemmän. Ja sain syötyäkin.

Kello kahdelta hain valmiin Guinean viisumini. Konsuli oli paremmalla tuulella kuin hakemusta jättäessäni ja huikkasi lähtiessäni vieläpä perään bon voyage! Myös varsin tylyllä tuulella edellisenä päivänä ollut suurlähetystön vahtimestari oli juttutuulella, eikä tahtonut päästää minua lähtemään. Hän oli Guinea-Bissaun kansalainen, kohtuullisen hyvin englantia taitava ja alipalkattu, mutta hyvin ylpeä kotimaastaan. Ulkomailla mies ei ollut koskaan käynyt. Miehen mukaan Guinea-Bissaussa ei ole ongelman ongelmaa ja nyt maasta oli löydetty jopa öljyä. Maan maaperä kätkee sisuksiinsa myös timantteja! Maa nousisi suureen kukoistukseen, kunhan vähän aikaa kuluisi! Timanteistaan guineabissaulaiset ovat yleisestikin hyvin ylpeitä. Yksi ongelma maassa kuitenkin on: nimittäin tämän vahtimestarin olematon palkka. Sen maksaa tosin Guinean valtio, mutta ei kovin säännöllisesti. Nytkin rästissä oli muutamia kuukausia. Palkkaa paikatakseen mies kerää lahjuksia suurlähetystössä vierailevilta. Että saisi ostettua edes sandwichin lounaaksi! Minulta mies ei pyytänyt rahaa, eikä edes vihjannut siihen suuntaan, mutta lähtiessäni annoin 250 frangin (noin 0,4 euroa) kolikon ja sain osakseni vuolaat kiitokset ja siunaukset!

oxb20

Supermercado BonJourissa hintataso on afrikkalaisittain varsin korkea. Esimerkiksi kaksi vesipulloa maksaa tonnin. Onneksi oli 10 000 €:n seteli matkassa!

oxb25

Vielä yksi näkymä Bissau Velhosta.

Iltapäivällä kävelin vielä uudelleen Bissau Velhoon ja takaisin. Sen jälkeen Bissau alkoi olla nähty. Illalliseksi nautin sandwichin majapaikkani naapurissa olevassa BonJour-supermarketissa. Sen omistaa vanhempi valkoinen herra, joka häärii kassan takana. Muuta henkilökuntaa on ainakin neljä ja kaikilla kädet ei-niin-täynnä töitä. Kun otin vesipullon jääkaapista, oli yksi mies valmiina lisäämään sinne välittömästi uuden tilalle. Näin siis kaupassa, joka on kooltaan ehkä kolmasosa keskiverto-Siwasta. Palkkakustannukset lienevät maltilliset. BonJour poikkeaa monista muista kehitysmaiden kaupoista sillä, että sieltä ostoksista saa kuitin!

2 vastausta artikkeliin ”Bissau Velho ja vähän muutakin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *