Epätodellinen saapuminen Conakryyn

2.8.2015

Dalaban aamu oli aurinkoinen. Kävelin parinkymmenen minuutin matkan kaupungin puskataksiasemalle. Asema on pikkuinen, eikä siellä vallitse minkäänlaista kaaosta. Autoja on lähdössä vain kourallinen.

Ostin lipun Guinean pääkaupunkiin Conakryyn menevään puskataksiin. Lipun ostamisessa oli huijauksen makua, sillä matkan hinnaksi kerrottiin 75 000 frangia (noin 9,4 euroa). Olin odottanut noin puolet pienempää summaa ja panin merkille, että osa matkustajista maksoi matkastaan puolet minua vähemmän. Yritin kysellä muilta matkustajilta, mitä nämä olivat matkastaan pulittaneet. Kuljettaja ei siitä tykännyt ja eräskin matkustaja sitten kieltäytyi näyttämästä lippuaan. Etupenkillä istunut nuori poika ei ollut kuunnellut mitä ulkona tapahtui ja näytti lippuaan. Siinä oli onnekseni sama summa eli ehkä minunkin piletissä todella seisoi oikea summa.

Matkalaukun hinnaksi kerrottiin 30 000 frangia (noin 3,75 euroa), vaikka oikeampi summa on noin kymppitonni (noin 1,25 euroa). Kieltäydyin tiukasti maksamasta ja pienen vääntämisen jälkeen myös rinkkani päätettiin nostaa auton katolle. Kuljettaja ei myöhemminkään ruinannut lisää rahaa. Toisin sanoen minua oli kuin olikin huijattu.

dalaba14

Guineassa puskatakseihin saa liput, joissa on merkitty reitti, hinta, päivämäärä ja auton rekisterinumero. Kuvassa on lippuni Dalabasta Conakryyn.

Tie Dalabasta 55 kilometrin päähän Mamoun kaupunkiin saakka on suhteellisen hyvää asfalttia, eikä liikennettä ole liiaksi asti. Voi ajaa mutkia suoriksi. Vuoristomaisemat ovat upeita, mutta tasoittuvat vähitellen Mamouhun laskeuduttaessa. Mamou on suurehko risteyskaupunki, jossa yhtyvät pohjoisesta, eli suunnastamme, tuleva “valtatie”, etelästä eli Kissidougousta tuleva tie sekä länsi-itäsuuntainen valtaväylä Conakrysta Kankaniin.

Olin odottanut ebolatarkastuspisteiden alkavan viimeistään tälle Guinean ehkä tärkeimmälle tielle päästyämme. Niitä ei näkynyt, mutta sen sijaan pian Mamoun jälkeen tielle oli kaatunut rekka, minkä vuoksi rekat olivat muodostaneet onnettomuuspaikan molemmin puolin kymmenien kilometrien pituiset jonot. Henkilöautoilla paikan pystyi ohittamaan ojan kautta. Onnettomuus tuskin oli mikään tuore juttu, sillä paikalle olivat saapuneet myös mamat myymään ruokaa jumissa oleville rekkakuskeille. Toinen ajokaista oli käytössä ja suuri sopivasti pääsimme ilman odottelua ohittamaan rekat, joista suurin osa näytti olevan guinealaisia, mutta olipa joukossa senegalilaisia, malilaisia, ghanalaisia ja sierraleonelaisiakin rekkoja. Tunti tai kaksi siinä ohituksessa toki meni. Välillä kun oli vaihdettava kuulumisia tuttujen kuskien kanssa, välillä poliisi pysäytti, välillä seisottiin varmaan ihan muuten vaan. Ihan parissa päivässä moinen ruuhka tuskin purkautuukaan. Nyt rekkakuskit olivat “rakentamassa” kuokkien ja lapioiden avulla uutta tietä kaatuneen rekan ohi. Siirtäminen olisi ilmeisesti vaikeampi homma!

guinea7

Jossain Mamoun ja Kindian välillä pidimme rukoilutauon. Ja niin pitivät muutkin tiellä liikkuneet autokunnat. Itse pidin toisenlaisen tauon.

guinea6

Näkymä toiseen suuntaan taukopaikalta.

Rekkajonoa ohittaessamme kiinnitin huomiota, että Guinean rekat ovat lähes poikkeuksetta Espanjasta laivattuja Renaulteja. Espanjalaisten kuljetusliikkeiden tarrat olivat vielä kyljissä, minkä lisäksi lähes aina joko keskeltä tuulilasia tai sivuikkunasta löytyi laivauksesta kertova A4-kokoinen tarra Conakry-teksteillä. Samainen lappu oli myös lähes kaikissa vähänkin uudemmissa henkilöautoissa, sillä nekin oli tuotu Espanjasta. Aivan kuin täkäläiset kuljettajat olisivat jotenkin ylpeitä saadessaan ajaa Eurooppa-autoilla. Tai sitten pelätään, että viranomaiset puuttuvat asiaan, jos tarra puuttuu ikkunasta!

Viranomaiset ovatkin hurjaluontoisia tässä maassa. Ensimmäisenä Guinean-päivänäni olin kokenut korruptiopysäytyksen tiellä. Nyt Kindian kaupungin ohitettuamme tiellä oli päivän ensimmäinen pysäytys, jossa poliisit tai santarmit keräsivät palkkaansa. Paikalla oli tietenkin valtaisa ruuhka, siinä vierähti tunnin verran. Kun tuli meidän vuoromme, kuljettaja kysyi meiltä matkustajilta, kenellä paperit eivät ole kunnossa tai ne puuttuvat kokonaan. Kaksi matkustajaa ojensi kuskille 5 000 frangin (noin 0,6 euroa) setelin ja kuljettaja antoi rahat ikkunasta poliisille samaan aikaan, kun toinen poliisi tarkisti matkustajien asiakirjoja. Annoinpa itsekin passini, eikä siitä onnekseni tullut haloota. Eikä ongelmaa ollut rokotuskortissanikaan. Kaikki oli kunnossa, eikä kenenkään tarvinnut edes nousta autosta. Tulipa siinä ruuhkassa mietittyä kaikenlaista, kuten että liikenne soljuisi sujuvasti ilman tällaisia mielivaltaisia tiesulkuja. Tai jos autoja halutaan välttämättä pysäytellä, niin mittaisivat edes niitä matkustavaisten lämpötiloja ebolan varalta.

Toinen korruptiopysäytys oli lähes ensimmäisen perässä. Jälleen pitkä odottelu, kahden paperittoman matkustajan rahastus ja rahat viranomaiselle. Tällä kertaa 5 000 frangia ilman papereita matkustavaa kohti ei tosin ollut riittävä summa poliisille/santarmille. Kohteliaasti kuskimme yritti ranskaksi kysellä, mikä mahtaisi olla se summa, johon monsieur olisi tyytyväinen. Kymppitonni naamaa kohti oli riittävästi. Minäkin pääsin tiesulusta läpi EU-passilla ilman ongelmia. Toisin kuin oma autokuntamme, osa kuljettajista yritti tiesulusta läpi toisella taktiikalla. Kaasuttamalla pientareen kautta! Guinean poliisivoimat eivät sellaista peliä suvaitse, vaan pari poliisia hakkasi mielipuolisesti eräänkin auton kylkeä ja passitti kaikki ulos. Onneksi oma kuskini luotti kohteliaisuuteen, vaikka näiden rikollisten tukeminen aivan varmasti korpeaakin. Noh, maassa maan tavalla!

20150801_005

Ruuhka Coyahissa 30 kilometriä ennen Conakrya.

Seuraavan kerran liikenne puuroutui Coyahissa, noin 30 kilometriä ennen Conakrya. Siinä ruuhkassa meni ainakin kaksi tuntia, vaikka tie oli muuttunut nelikaistaiseksi eli kumpaankiin suuntaan meni kaksi kaistaa. Nälässä ruuhkissa ei kuitenkaan tarvitse olla, sillä missä vain autot seisovat, ovat siellä myös kaiken maailman ruoan ja rihkaman myyjät! Pähkinöitä ja banaaneja saa ostettua enimpään nälkään vaikka suoraan auton ikkunasta. Jos haluaa esimerkiksi lihavartaita, on mentävä ulos autosta tien varteen. Ja jos tahtoo ostaa vaikkapa kattilan tai sukat, sekin onnistuu ruuhkassa istuessa.

Coyahin ohi päästyämme tämä Conakryn sisäänmenoväylä muuttui villiksi länneksi, sillä vaikka vastaantulevien kaistat onkin erotettu korokkeella, voi vastaantulevien kaistalla ajella huoletta. Käytännössä tie Coyahista Conakryyn on nelikaistainen kumpaankin suuntaan. Tähän mennessä matka oli sujunut varsin miellyttävästi, mutta kun Conakry alkoi lähestyä, alkoi sataa ja tiet muuttuivat velliksi ja ruuhkautuivat ja ties mitä.

20150802_007

Conakryn maisemaa hieman ennen Bambetoa.

20150802_008

Lisää Conakrya.

Miljoonakaupunki Conakry sijaitsee kilometrien pituisella Atlanttiin pistävällä niemellä ja kaupunkiin on vain yksi sisäänmenoväylä. Ja se on tukossa varmasti aina. Kuljettaja ajoi autonsa monen mutkan ja kirjaimellisesti monen kuoppaisen takapihan kautta lopulta perille Bambeton puskataksiasemalle, jonne saapuvat ja josta lähtevät Fouta Djallonin alueen puskataksit. Bambeto on surkea näky, suorastaan yksi suuri kaatopaikka, jota käyttää julkisen liikenteen lisäksi paikalliset kauppiaat. Tuoretta ruokaa!

Bambeto on vielä hyvin kaukana Conakryn keskustasta Kaloumista, joka sijaitsee niemen kärjessä. Otin taksin Kaloumissa sijaitsevalle katolilaiselle lähetysasemalle, joka pitää samassa rakennuksessa kaupungin halvinta majapaikkaa, Maison d’Accueilia. Yleensä majatalo on ilmeisesti täynnä, sillä se tosiaan on halpa, siisti ja parhaalla paikalla tässä kaupungissa. Ajattelin sieltä kuitenkin löytyvän majapaikan minullekin, sillä onhan ebola ajanut kaikki pois maasta! Vaan eipä ollut, sillä nyt majatalossa majoittuu juuri noita ebolatyöntekijöitä. Majatalon henkilökunta kehotti tulemaan seuraavana päivänä uudelleen. Silloin ehkä olisi tilaa.

Pimeä alkoi jo laskeutua. Otin taksin ja kerroin haluavani Plein Sud -nimiseen hotelliin. Kuljettaja puolestaan kertoi haluavansa Eurooppaan. Sovimme matkan hinnaksi 15 000 frangia (noin 1,9 euroa). Siis hinnaksi hotelliin! Kuljettaja oli pössytellyt jotain muutakin kuin vain tupakkaa ja oli kovin poissaoleva. Kunhan ajeli, emmekä löytäneet etsimäämme. Annoin miehelle kymppitonnin ja poistuin taksista. En vain tiedä missä. Menin juttelemaan erään rakennuksen edessä olleelle vartijalle, joka otti asiakseen hoitaa minut Plein Sudiin. Otimme taksin, ajelimme puolisen tuntia ja kyselimme ainakin kymmeneltä ihmiseltä neuvoja. Tuloksetta. Ehkä Plein Sudia ei enää olekaan.

Epätoivo alkoi iskeä. Minne mennä yöksi afrikkalaisessa suurkaupungissa, jos ei halua maksaa omaisuutta siitä, että saa hetkeksi kallistaa päänsä tyynyyn. Mietin jo meneväni yöksi Conakryn lentoasemalle, mutta tuskin sielläkään terminaaliin yöksi sisään pääsisi ilman lentolippua. Toisaalta paikalliset opiskelijat suosivat lentoaseman parkkipaikkaa tenttiinlukupaikkana, sillä siellä on aina valaistus… (Lähteet: [1])

Conakryn majoitustarjonta koostuu lähes pelkästään luksushotelleista, joiden hinnat ovat pilvissä. Eräs residenssi Angolan suurlähetystön liepeillä olisi kustantanut 800 000 frangia (noin sata euroa) yöltä, toinen samalla suunnalla oleva maksoi 500 000 frangia. Kolmannessa, Hôtel Coleahissa, hinnaksi ilmoitettiin 600 000 frangia (noin 75 euroa). Hotellissa on wifi, jota pyysin saada käyttää, jos maksaisin jonkun pienen summan. Sain koodin, varasin viidessä minuutissa huoneen Zambezi Inn -hotellista ja kun menin kiittämään vastaanottotiskille, pyydettiin minulta vaatimattomat satatonnia (noin 12,5 euroa) viiden minuutin wifin käytöstä. En jaksanut muuta kuin hymyillä ja kaivaa setelinipun taskusta. Kuulemma hinta on sama, käyttää nettiä sitten viisi minuuttia tai koko päivän. Vastaanottovirkailija ei vaivautunut tulemaan tiskin ääreenkään, vaan kiukkuisesti komenteli jalkapallopelin lomasta. Ladoin tiskiin 50 000 frangia (noin 6,25 euroa) ja lähdin. Hôtel Coleah on oikea valinta, jos coleahko palvelu kiinnostaa.

Epätodellista ensimmäistä iltaani pimeässä Conakryssa sävyttivät vesisade ja typerät taksikuskit. Puolisen tuntia yritin saada taksia tien varressa, mutta joko kuskit pyysivät hirmusummia tai eivät vain tienneet hotelliani, vaikka oli minulla sentään osoitekin. Karttaa eivät conakrylaiset taksikuskitkaan osaa tulkita. Iltayhdeksän aikoihin ajoin viimein taksilla Dabondyn alueella sijaitsevan Zambezi Inn -hotellin portista sisään. Hotelli sijaitsee keskellä ankeaa naapurustoa, minkä vuoksi hotelli on ympäröity korkealla muurilla ja portilla on vahti, joka päästää sisään, jos on oikealla asialla. Zambezi Inn sijaitsee lähellä Conakryn kansainvälistä lentoasemaa, minkä vuoksi tämä luksushotelli (omalla mittapuullani) on varmasti lähinnä bisnesmiesten suosiossa. Ei Conakryssa turistejakaan käy. Hotellin henkilökunta yllättyi, kun ilmestyin vastaanottotiskille. Sain palvelua englanniksi hyvin ystävälliseltä henkilökunnalta, minkä vuoksi itsekin tulin hyvälle tuulelle. Olin vihdoin perillä! Eihän siinä 300 kilometrin matkassa taaskaan mennyt kuin kellonympärys!

cky2

Zambezi Inn -hotelli seuraavana aamuna.

cky1

Oli niin kallis huone, että sorruin jopa kuvaamaan sitä.

Sain hotellista paremman huoneen kuin minkä olin varannut Booking.comista. Sain kuulemma sadan euron huoneen 68 eurolla. Zambezi Inn huolii Visa-kortin (ei MasterCardia), mikä on loistava asia, sillä kukaan ei halua nostaa 68 euron arvosta Guinean frangeja seinästä. Se olisi hallitsematon nivaska! Huone totisesti oli parhaita, missä olen ollut. Ja ylivoimaisesti kallein, minkä olen koskaan yksinäni maksanut. Huoneessani oli pehmeä parisänky, jääkaappi, pöytä, tuoli ja televisio. Televisio ei toiminut, mutta se olisi kuulemma pantu hetkessä kuntoon. En tullut Afrikkaan televisiota katsomaan, joten annoin asian olla. Huoneessa on toki myös oma vessa ja suihku, josta tuli nyt ensimmäistä kertaa sitten Kap Verden Tarrafalin myös lämmintä vettä. Totisesti luksushotelli!

cky3

Zambezi Innin uima-allas seuraavana aamuna.

Olin ilmeisesti Zambezi Innin ainoa asukas, sillä paikan johtaja tuli pian saapumiseni jälkeen henkilökohtaisesti panemaan wifin päälle. Ja pyysi kirjoittamaan Booking.comiin hyvän arvostelun heistä, sillä olinhan saanut korotuksen parempaan huoneeseen. Ja tokihan minä kiitollinen olinkin. Ainoa huono puoli Zambezi Innissä onkin korkea hinta, mutta sitä ehkä vähäsen kompensoi takapihan uima-allas! Ravintolaa en kokeillut, saati aamupalaa kokeillut. Se olisi maksanut 80 000 frangia (noin 10 euroa) eli saman verran kuin edellinen yöni Dalabassa!

Follow my blog with Bloglovin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *