Guinealainen yöbussi Kankaniin

4.-5.8.2015

Etukäteen olin arvioinut Guinean matkani vaikeimmaksi maaksi matkustaa. Tiet ovat mitä ovat ja sadekausi lyö leimaansa kaikkeen. Matka-ajat tässä maassa ovat hyvin pitkiä ja epämukavia. Jos siis matkustaa tavallisen kansan keskuudessa julkisilla! Päätin pyrkiä Conakrysta Guinean toiselle laidalle Kankanin kaupunkiin, mutta ensin oli noudettava Malin viisumi suurlähetystöstä. Sen vuoksihan olin Conakryyn oikeastaan tullut.

Kirjauduin ulos katolisen lähetysaseman majatalosta ja kävelin kadun varteen. Yritin saada taksia Conakryn keskustassa Kaloumissa hyvän tovin. Vettäkin satoi ja minulla oli koko omaisuus selässä. Viimein löysin tyhjän taksin ja vuokrasin sen itselleni. Ensin mentäisiin Malin suurlähetystöön ja sitten puskataksiasemalle, josta lähtisin Kankaniin. Sovimme hinnaksi 50 000 frangia (noin 6,25 euroa).

Malin suurlähetystö sijaitsee Corniche Nord -kadulla Camayennen kaupunginosassa ja kuljettaja kertoi tietävänsä paikan. Tiesin sijainnin toki itsekin, olinhan siellä edellisenä päivänä käynyt jättämässä viisumianomukseni. Camayennen liepeillä kuljettajani ei kääntynyt siitä, mistä itse olisin mennyt. Ajattelin hänen käyttävän toista reittiä, mutta paikallisten taksikuskien tapaan hän vain ajoi. Ilman päämäärää. Kerroin uudelleen suurlähetystön sijainnin, minkä jälkeen mies aloitti päänsä pudistelun ja kertoi haluavansa lisää rahaa. Olihan tähän turhaan ajeluun kulunut ajateltua enemmän bensaa. Joopa joo. Kerroin haluavani vaihtaa taksia. Hinnaksi suurlähetystölle sovimme 15 000 frangia (noin 1,9 euroa) eli sen verran, mitä kyyti oli eilenkin maksanut. Ryhdyin opastamaan, mutta mies ei hyväksynyt ohjeitani, vaan kyseli jalankulkijoilta ja ajoi uudelleen vikasuuntaan. Ja hinta nousi taas.

Malin suurlähetystön edessä oli edelleen se sama pikkuinen järvi, eikä kuski tahtonut liata autoaan. Sanoin kahlaavani perille, otin rinkan ja annoin sovitut 15 000 frangia. Se ei riittänyt, vaan tämä mestari alkoi riuhtoa rinkasta. Korotin ääntäni ja niin korotti kuskikin. Camayenne on “parempaa” aluetta, jossa on luksushotelleja ja suurlähetystöjä, joten uskalsin laittaa vastaan. Minä en anna periksi tällaisissa asioissa, joissa hinta on sovittu. Nyt kaiken lisäksi en ollut edes päässyt perille, vaan joutuisin vielä kahlaamaan pari sataa metriä! Asiaa selvitellessä kului kymmenisen minuuttia ja Guineassa kun ollaan, paikalle tuli pian myös poliisi. Poliisi oli säyseällä ja sovittelevalla tuulella, eikä lähtenyt pidättämään minua, vaikka valkoinen onkin aina väärässä. Ehkä asiaan vaikutti sekin, että ”unohdin” ranskan siinä tilanteessa. Kuljettaja luovutti ja minä lähdin kahlaamaan. Olisin voinut selvitellä asiaa pidempäänkin, olinhan turisti vailla aikatauluja. Mutta viimeistään nyt olin täysin vakuuttunut, että Conakry tosiaan on ”shithole”, kuten sitä ”leikkisästi” eri yhteyksissä kutsutaan.

Suurlähetystölle kahlattuani, minulta mitattiin aluksi kuume ebolan varalta. Ebolaa ei tällä kertaa ollut ja sain luvan marssia konsulin toimistoon. Viisumi ei ollut valmis, mutta ystävällinen konsuli taikoi sen passiin pikavauhtia ja toivotti hyvää matkaa! Mali oli jo tässä vaiheessa vakuuttanut!

cky18

Eräs iltapäivä Madinan puskataksiasemalla Conakryssa. Kuva otettu bussin ikkunasta.

Kahlasin pois suurlähetystöstä ja otin ensimmäisen vapaan taksin puskataksiasemalle. Conakryssa on kolme pääpuskataksiasemaa: Bambeto, Matam ja Madina. Ensin mainitulta lähtevät Fouta Djallonin alueelle, kuten Labéen ja Dalabaan menevät autot. Matam toimii lähtöpaikkana muun muassa Kissidougouun ja Nzérékoréen meneville kulkuneuvoille. Madinasta sen sijaan lähtevät puskataksit ja bussit Kankaniin. Aluksi ajoimme Matamin asemalle, koska päivän ensimmäinen taksikuski oli kertonut Kankanin-autojen lähtevän sieltä. Perillä selvisi, että olimme väärällä asemalla. Siispä Madinaan. Asemien välissä on joitain kilometrejä, mutta matkaan upposi tunti. Sen verran tukossa Conakry oli jälleen. Sentään taksikuskini oli hieman parempi tapaus ja jopa jutustelimme jonkin verran. Kuulemma taksin ajamisella jotenkin elää Conakryssa, vaikkei se hyväkään bisnes ole. Mies kritisoi matkan aikana kaikkialla olleita viranomaisia, jotka tekevät ennestäänkin kaoottisesta liikenteestä helvetin. Hän pudisteli päätään todeten samalla, että siellä teillä Englannissa/Hollannissa/Irlannissa sotilaat taitavat olla kasarmilla, eivätkä kaduilla harmia aiheuttamassa. (Finlande on jotain aivan käsittämätöntä guinealaiselle, mutta niin on Guineakin tavalliselle suomalaiselle tallaajalle.)

Perillä Madinan puskataksiasemalla ostin lipun Kankaniin menevästä linja-autosta. Se on ehdottomasti paras vaihtoehto näin pitkälle matkalle. Jalkatilaa on hyvin, eikä syliin lastata esimerkiksi viidenkymmenen kilon sokerisäkkejä. Bussi on toki hitaampi, mutta myös halvempi: 100 000 frangia (noin 12,5 euroa). Lipun saatuani kello oli 12 ja kun lähdin tarpeilleni, perääni huikattiin, että älähän mene kauas, sillä lähtö olisi ihan kohta. Ei se ihan ollut.

cky19

Bussilippu Kankaniin.

Madinan puskataksiasema on sottaisin julkisen liikenteen asema, missä olen ollut. Eurooppalainen kaatopaikkakin olisi taatusti siistimpi tapaus. Madinassa ei esimerkiksi ole julkisia vessoja, vaan miehet tekevät tarpeensa virtsalammikossa seisoskellen hylätyn bussin renkaisiin vilkkaasti liikennöidyn moottoritien varressa. Naiset kyykistelevät missä sattuu. Yleensä kuitenkin jossain autojen välissä. Roskaa ja muuta törkyä on käsittämättömiä määriä kaikkialla. Kaikki jää niille sijoilleen, sillä roskiksia ei ole ja jos olisi, ne varmasti tyhjennettäisiin kadunvarteen. Tavallinen guinealainen tuskin kiinnittää tähän huomiota, eikä se minuakaan jaksa enää hetkauttaa. Jäivätpä omatkin roskani niille sijoilleen.

Tämän viehättävän epäsiisteyden keskellä toimii ravintoloita, pikkuisia kauppoja, veikkauskojuja… Lisäksi seassa pyörii kymmeniä ruoanmyyjiä: kuka myy keitettyjä munia, kuka muffinsseja, kuka vesipusseja, kuka sardiinisäilykkeitä ja patonkia. Kaikkea saa, eikä nälässä tarvitse olla, paitsi jos sattuu omistamaan suomalaisen mahan ja edessä on liian pitkä bussimatka. Keskityin intialaisten ananastäytekeksien syömiseen, vaikka “miestenvessan” vieressä kyllä grillattiin hyvältä tuoksuneita lihavartaita. En vain tällä kertaa uskaltanut ottaa riskiä.

Välillä linja-autossa istuen ja välillä ulkopuolella seisoskellen sain paljon kavereita. Kankaniin oli lähdössä iso joukko nuoria ikäisiäni miehiä, jotka adoptoivat minut ja pitivät huolta. Bussin ainoana valkoisena olin tietenkin erikoisuus, josta kaikki olivat hyvin kiinnostuneita. Pojista puheliain oli Mory, Conakryssa asuva ja opiskeleva nuorukainen. Hän oli matkalla perheensä luo Kankanin liepeillä sijaitsevaan kylään. Hän osasi jonkinlaista englantiakin. Isä oli kuulemma käynyt New Yorkissa asti ja sinne tekisi pojankin mieli! Linja-auton lähtöä odotellessamme kuuntelimme guinealaista musiikkia, vaihdoimme yhteystietoja ja opiskelimme miehen äidinkieltä mandingoa. Guinea, kuten miltei jokainen Afrikan maa, on useamman kansan kotimaa. Mandingoa puhuvien mandinkojen lisäksi Guineassa asuu lukuisia muitakin kansoja, kuten susut. Susujen liityttyä mukaan keskusteluun, bussin perällä oli hetken verran käynnissä varsinainen kielikylpylä. Ja bussi seisoi edelleen tiukasti Madinan puskataksiasemalla! Ei ollut mitään merkkejä, että lähtö olisi pian! Morya rauhallisempi tapaus oli Antoine, joka oli pikkuveljensä kanssa myös matkalla Kankaniin. Antoinesta tuli minulle varsinainen suojelusenkeli, kun selvisi, että olen kristitty. Mies kuuluu Guinean pikkuiseen kristittyyn vähemmistöön ja oli siitä hyvin ylpeä!

dabola2

Uusia kavereita matkalla Kankaniin. Kuva otettu Dabolassa.

dabola1

Tauko ohi ja takaisin bussiin. Kuva otettu Dabolassa.

Jossain vaiheessa iltapäivää bussin lattialle kannettiin kymmenisen Kouroussaan menevää isoa muoviämpäriä. Aloin jo elätellä toivoa lähdöstä. Seuraavaksi auton katolle alettiin nostaa tavaraa. Tavaraa pakattiin myös bussin sisälle, taaimmaisen oviaukon reunustalle. Sitten, kun bussia alettiin tankkaamaan kanistereista, alkoi olla jo lähdön tunnelmaa. Ja niin kello viiden jälkeen iltapäivällä kuljettaja lopulta käynnisti bussin. Ison bussin poistuminen puskataksiasemalta on monimutkainen projekti, joka alkaa sillä, että ympärille pakkautuneet pikkuiset kojut siirretään, pienemmät autot pyritään siirtämään pois alta, mopot kaatuilevat tohinassa ja lopulta tie ulos asemalta on lähes auki. Bussin pojat pitivät minua ajan tasalla, mitä milloinkin olisi odotettavissa. Poikien mukaan me matkustajat nousisimme kyytiin vasta moottoritien varresta.

Kului tunti, eikä mitään tapahtunut. Linja-automme oli jumittunut tiesulkuun, jota pitivät palkkoihinsa tyytymättömät autojen lastaajat. Tyytymättömyys ei ollut kuulemma oman bussimme syytä, mutta kuljettajamme ja kymmenisen matkustajaa katsoivat silti parhaaksi mennä väliin sekoittamaan pakkaa. Tuli käsirysy, jota seurasin kauempaa. Pari tähän pikkuiseen tappeluun osallistunutta oli antanut puhelimensa ja kuulokkeensa minulle. Varmuuden vuoksi. Guinealainen veri totisesti kiehuu yli äärimmäisen herkästi. Johan se näkyy verisinä rähinöinä eri puolilla maata aina toisinaan. Esimerkiksi kaukaisessa Nzérékoréssa saa kuulemma herkästi viidakkoveitsestä, jos on esimerkiksi väärää heimoa.

Tiesulku purettiin jonkin ajan kuluttua, minkä jälkeen oma bussimme oli pian moottoritien varressa. Seurasi nimenhuuto. Oman nimen kuultuaan sai astua bussiin. Lopulta kaikki olivat kyydissä, mutta sitten tuli seuraava riita. Bussin rahastaja kohdisti silmittömän raivonsa takapenkin Diabyyn, joka pysyi varsin tyynenä. Syytä riitaan en tiedä, mutta tällaista käsittämätöntä raivoa ilmeni vielä pariin otteeseen, eikä vieläkään oltu liikkeellä! Ihmettelen, etteivät guinealaiset ole vielä lähteneet vaeltamaan suurina massoina kohti Eurooppaa. Paikallista meininkiä seuranneena olen sitä mieltä, että tällä maalla ei vain ole minkäänlaista tulevaisuutta! Eurooppalaisen reppureissaajan näkökulmasta guinealainen meno on toki enemmän kuin mielenkiintoista!

Tunnin jälkeen aurinko alkoi vähitellen laskea ja kello lähestyä seitsemää. Tässä vaiheessa matkustajat olivat pääosin siirtyneet takaisin tien varteen. Minä mukaan lukien. Seurasi uusi nimenhuuto, minkä jälkeen pääsimme lähtemään. Alun perin minulle oli sanottu, että lähtö on ennen kello yhtä iltapäivällä. Se tapahtui kello 19 ja riemu bussin takapäässä, jossa minä ja muut pojat istuskelimme, oli ylimmillään.

Conakrysta ei kuitenkaan ihan niin vain poistuta, sillä ainoa ulosmenoväylä on aina tukossa. Ajoimme ulos kaupungista kaksi tuntia. Ohitimme kaupungin lentoaseman, valtavan norsupatsaan ja ebolatarkastuspisteen. Nimen omaan ohitimme! Bussin takaovi oli koko ajan auki ja välillä siihen nousi liikenteen seasta ihmisiä, jotka tulivat jäniksenä kilometrin tai pari. Oviaukossa matkusti myös bussin oma apupoika, joka välillä jalkautui ja tarkisti tien kunnon bussin varalta. Tie oli pääosin aika huono.

Kun sitten lopulta jossain Coyahin nurkilla linja-auto saatiin kunnolla vauhtiin, oli myös bussin takaosassa mielenkiintoinen tunnelma. Valaistusta ei juuri ollut, mutta elämää senkin edestä. Kuljettaja soitti guinealaista, senegalilaista, malilaista ja ties minkämaalaista musiikkia täysillä, matkustajat lauloivat välillä mukana ja välillä kuljettajalle esitettiin huutamalla jopa toiveita musiikin suhteen! Mory piti minut ajan tasalla kunkin kappaleen esittäjästä ja kotimaasta. Guinean oma poika Mory Kantékin pääsi ääneen useaan kertaan. Juuri tämän uskomattoman yhteisöllisen tunnelman vuoksi bussimatka oli matkani ehdottomia kohokohtia. Pitkät matkat Guineassa kannattaa ehdottomasti matkustaa bussilla!

Kindian jälkeen tiellä oli poliisin, santarmin tai sotilaiden tiesulku, jossa kaikkien paperit tarkistettiin. Guinealaiset pääsivät helposti läpi. Ulkomaalaisten, eli minun ja erään sierraleonelaisen, passit tarkistettiin tarkasti ja tiedot kirjattiin ylös. Jotain viranomaisen ammattitaidosta kertoo sekin, että tiedot otettiin Senegalin viisumistani. Mahdoinko päätyä kirjoihin ja kansiin senegalilaisena… Tietojen ylösottamisen jälkeen viranomainen kertoi ”normaalin kirjaamismaksun” olevan 10 000 frangia (noin 1,25 euroa) eli guinealaisittain ihan hirmuisesti. Mutisin jotain englanniksi, nappasin passin, kiitin ja poistuin ”ymmärtämättä”. Tietojen kirjaaja totesi toiselle, ettei se tainnut ymmärtää. Kukaan ei pysäyttänyt minua, joten kyse oli vain korruptiosta, kuten arvelinkin.

dabola5

Dabolan katunäkymää aamutuimaan.

dabola4

Dabolan pääkatuja.

Matka jatkui pimeillä Guinean teillä. Osa matkustajista nukkui, minä vain nuokuin. Musiikki raikasi täysillä. Aamuyöstä kolmen aikoihin linja-auto pysähtyi pienessä kylässä Mamoun kaupungin nurkilla. Kylä nukkui, joten matkustajat katsoivat hyväksi ajatukseksi käyttää erästäkin pihapiiriä vessana. Olisihan se aamulla herätessä varmasti mukavaa löytää omasta pihasta ihmisen läjiä. Kuljettajamme nukkui tässä parisen tuntia ja auringon noustessa jatkoimme matkaa. Osa matkustajista jatkoi uniaan. Kaverini Antoine kuunteli auringon noustessa uskonnollista musiikkia. Puhelimen taustakuvana näytti olevan Neitsyt Maria.

Aamuyhdeksältä saavuimme Dabolan kaupunkiin. Conakrysta sinne on 400 kilometriä ja matkaan oli kulunut noin 14 tuntia. Dabolasta tulee mieleen ebola ja toki sielläkin on tapauksia ollut. Ei toki enää pitkiin aikoihin. Muuten Dabola vaikutti komeissa maisemissa sijaitsevalta miellyttävän rauhalliselta kaupungilta. Kävimme Antoinen, tämän veljen, Diabyn ja erään neljännen nuorukaisen kanssa aamupalalla kadunvarren kuppilassa. Aamu lähti tällä kertaa käyntiin lautasellisella riisiä ja lihaa.

dabola3

Aamupalalla Dabolassa.

Lyhyen pysähdyksen jälkeen matka jatkui kohti Kankania. Tie muuttui päällystämättömäksi, mutta ei se vauhtia hillinnyt. Aurinko paistoi ja tien varsi oli täynnä tavattoman alkukantaisia kyliä. Täällä eletään satoja vuosia Eurooppaa jäljessä. Ihmisten mökit ovat pyöreitä, eikä niissä näytä olevan mitään länsimaista hapatusta, kuten aaltopeltiä. Hyvän matkaa Dabolan jälkeen käyttämämme tie osittain lävistää Ylä-Nigerin kansallispuistoa (Parc National du Haut Niger). Sellaista hienoa puskaa sekin. Yritin napsia kuvia bussin likaisesta ikkunasta, mutta ei siitä oikein mitään tullut. Keskityin ahmimaan maisemaa silmillä.

guinea9

Maisemaa Dabolan ja Kouroussan välillä.

guinea8

Maisemaa jossain päin Ylä-Nigerin kansallispuistoa. Kuva otettu Dabolan ja Kouroussan välillä bussin ikkunasta.

Useampi ihminen jäi kyydistä Kouroussassa ja yhtäkkiä bussissa oli hyvin tilaa. Aloin voida pahoin, enkä enää jaksanut ihastella maisemiakaan. En jaksanut kiinnostua edes Nigerjoesta, jonka ylitin nyt ensimmäistä kertaa elämässäni.

Perillä Kankanissa uusi tuttavuuteni Diaby saattoi minut Le Calao -hotelliin. Le Calao on Kankanin harvoja majapaikkoja, minkä vuoksi yön hinta (150 000 frangia eli noin 18,75 euroa) oli tasoon nähden aika onneton. Tinkimisen varaa ei ollut, eikä vastaanotto muutenkaan ollut mitenkään miellyttävä. Raha toki sai henkilökunnan silmät kiilumaan. Huoneeni oli iso, jossa oli parisänky lähes ehjällä hyttysverkolla varustettuna, toimimaton televisio, pöytä, nojatuoli sekä oma vessa ja kylpyhuone. Vessan vetäminen ja suihkussa käyminen toki suoritetaan tässä majatalossa saavista kaatamalla.

kankan2

Perillä Kankanissa! Näkymä Hotel Le Calaon pihamaalta kadulle päin.

kankan1

Hotel Le Calaon pihapiiri.

Tein pikaisen kierroksen kaupungilla ja palasin takaisin hotellille. Tunsin voimieni häviävän ja seuraava yö kuluikin pääosin vessassa. Dabolassa nauttimani aamupala ruokamyrkytti minut!

4 vastausta artikkeliin ”Guinealainen yöbussi Kankaniin

  1. Tapasin Gambiassa kaverin joka oli kotoisin Conakrysta. Hänen mielestään Conakry ja Guinea oli mahtava paikka ja hän kaipasi kovasti takaisin kotiin. Kun tätä sun kirjoitusta luki ei tuonne kyllä itse kaipaa, mutta varmaan tuonnekin tulee vielä lähdettyä joskus 10 vuoden päästä.

    • Conakry on ensimmäinen paikka ikinä, joka olisi saanut jäädä käymättä. Muuten Guinea on upea maa, jossa ei ainakaan muihin turisteihin törmää! Suosittelen lämmöllä, vaikkei maa mistään helpoimmasta päästä olekaan. Tuskin maa 10 vuodessa mihinkään muuttuukaan… Ja kiitos kommentistasi!

  2. Kaikkialle se sinäki päädyt seikkailemaan 😀 Varsinainen tunnelman bussimatka ainakin. Montako ruokamyrkytystä muuten ehdit kokea kokonaisuudessaan tolla reissulla?

    • Juu, en ehkä silti Suomessa haluaisi tuollaista tunnelmaa busseihin. Guineaan se sopii!

      Myrkytykset jäi ihan tähän yhteen ja ainoaan, kun aika pitkälti välttelin nyt kaduilla syömistä. Itse täytetty patonki vaan voittaa lähes aina afrikkalaisten keitokset! 😛

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *