Päivä Bobo-Dioulassossa

12.8.2015

Bobo-Dioulasso (tai vain Bobo) on puolen miljoonan asukkaan väestöllään Burkina Fason toiseksi suurin kaupunki. Vain pääkaupunki Ouagadougou kiilaa edelle. Kaupungin nimi, “Bobo-Dioulasso” tarkoittaa “Bobo-Dioulojen kotia”, mikä alun perin siirtomaakaudella viittasi alueen kahden suurimman heimon kieliin. Nykyisin tämä vanha kaupankäyntikeskus on myös vireä kulttuurikaupunki konsertteineen, kulttuurifestivaaleineen ja elokuvateattereineen, minkä lisäksi se houkuttelee todennäköisesti kaikki Burkina Fasoon eksyvät turistit pistäytymään kaupungissa. Nähtävää on länsiafrikkalaiseksi kaupungiksi varsin paljon ja tunnelma tässä vehreässä kaupungissa on mukavan leppoisa.

bobo5

Aamulla Bobo-Dioulasso vielä kylpi auringossa.

bobo4

Katunäkymä matkalla Bobo-Dioulasson kaupunginmuseoon.

Aloitin päivän kävelemällä keskustan kaakkoislaidalla, Place de la Nation -aukiolla, sijaitsevaan kaupunginmuseoon, Musée Communal Sogossira Sanoniin. Sain ovelta oman oppaan, joka aluksi kirjoitti minulle tuhat frangia (noin 1,5 euroa) maksaneen pääsylipun. Pääsylipun ostaminen Burkina Fasossa on usein monimutkainen ja aikaavievä tapahtuma, jossa myyjä täyttelee lippuja ja lappuja, allekirjoittaa ja leimaa niitä ja usein vielä kirjoittaa lippuun asiakkaan nimenkin.

Oppaani alkoi opastaa minua yllättävän sujuvalla englannilla kerrottuani, etten osaa ranskaa. Opastus kuuluu pääsylipun hintaan. Aluksi oppaani esitteli kerran kahdessa vuodessa järjestettävään kulttuurifestivaaliin tehtyjä taideteoksia. Tokihan ne opastuksen kanssa paremmin avautuivatkin. Teokset ottivat kantaa esimerkiksi burkinafasolaiseen ja afrikkalaiseen yhteiskuntaan ylipäänsäkin: eräskin veistos oli burkinafasolaisten naisten ympärileikkausta vastaan. Taideteokset vaihtuvat kahden vuoden välein.

bobo8

Musée Communal Sogossira Sanon eli Bobo-Dioulasson pikkuinen kaupunginmuseo.

bobo6

Tyypillinen bobo-heimon talo kaupunginmuseon pihassa aidossa koossaan. Oikealla kahdesta puusta tehdyt rappuset talon kattoterassille.

bobo7

Bobo-talon varustelua: näissä ihmiset säilyttävät ruokiaan.

Kaupunginmuseo esittelee lisäksi alueen heimojen kulttuuria monin eri tavoin. Se on museon tärkein ja paras anti. Maskeja, patsaita, vanhoja valokuvia ja seremoniaesineitä on täälläkin esillä joka lähtöön. Opas kertoi Bobo-Dioulasson kaupungin lähiseutuineen olevan bobo-heimon asuinaluetta, minkä lisäksi seudulla on paljon muitakin heimoja. Koko Burkina Fasossa asuu noin 60 eri heimoa, joilla kullakin on tietenkin oma kulttuurinsa. Bobo-Dioulasson museo painotti luonnollisesti bobojen kulttuuria, josta hyvänä ja havainnollistavana esimerkkinä on museon pihamaalla seisova perinteinen bobo-perheen talo. Sellaisissa tavallinen kansa asuu edelleen kaupunkien ulkopuolella. Toisin kuin sisällä museossa, ulkona sain ottaa valokuviakin.

bobo9

Avenue de la Revolution matkalla kohti kaupungin suurmoskeijaa.

Museossa ollessani sadekausi taas muistutti itsestään. Hetkisen istuskelin ja odottelin sateen laantumista. Lähdin kävellen kohti pohjoista. Halusin nähdä kaupungin ehkä tunnetuimman nähtävyyden, suurmoskeijan. Ennen moskeijalle pääsyäni, kaksi kadunmiestä tuli toivottamaan tervetulleeksi kaupunkiin ja Burkina Fasoon. Burkinafasolaiset olivat jo tässä vaiheessa osoittautuneet ystävällisiksi ihmisiksi, joilla ei välttämättä ole mitään taka-ajatuksia tullessaan juttusille.

bobo10

1800-luvulta peräisin oleva Bobo-Dioulasson suurmoskeija eli Dioulassoban moskeija edustaa Sahelin alueen rakennusperinnettä.

bobo14

Moskeija toisesta suunnasta.

bobo11

Moskeijan sisätiloja.

Bobo-Dioulasson suurmoskeija, Grande Mosquée, edustaa tyypillistä Sahelin alueen arkkitehtuuria, jossa rakennusmateriaalina on käytetty ainoastaan mutaa ja puuta. Myös Dioulassoban moskeijana tunnetulla pytingillä on ikää reippaasti: pääsylipun mukaan moskeija on rakennettu vuonna 1880, mutta internetistä löytyy eriäviäkin mielipiteitä. Moskeija on edelleen käytössä, mutta sinne pääsevät vierailulle myös kaltaiseni vääräuskoiset. Pääsymaksu on tonni (noin 1,5 euroa) ja siihen hintaan saa opastetun kierroksen moskeijassa.

Aluksi oppaakseni tarjoutui ranskaa taitanut rastapoika tyhjä katse silmissään. Jotenkin olin vain kurkkuani myöten täynnä näitä rastoja ja päätin vaatia englanninkielisen oppaan, vaikkei sellaista kannata tässä kaupungissa ja maassa todellakaan olettaa. Jostain sellainen tällä kertaa pystyttiin noutamaan. Miehen nimi oli Zakaria ja hän osoittautui erinomaiseksi oppaaksi. Hän lähti kierrättämään minua hämyisen moskeijan sisällä. Valaistusta ei ole, vaan kun tahdotaan valoa, otetaan kattoluukkujen päällä olevat saviruukut pois. Lattia oli epätasainen ja viersi suuntaan jos toiseenkin. Selvästi vanha rakennus! Miellyttävän viileässä moskeijassa ei tällä kertaa ollut luonnollisestikaan rukoushetkeä, mutta silti siellä täällä oli jokunen mies rukoilemassa. Tai vain nukkumassa. Pimeydessä ei oikein saanut selvää. Moskeijassa saa ottaa kuvia sisälläkin ja jopa salaman käyttö on sallittua. Zakaria kertoi, että nykyisin muessin kutsuu uskovaisia rukoushetkiin seinässä olevaa mikrofonia käyttäen, eikä enää kiipeile minareettiin. Me kiipesimme kierroksen lopuksi moskeijan katolle katsomaan moskeijan minareetteja uudesta kuvakulmasta. Kun sitten palasimme takaisin sisään, moskeijaan tuli nelihenkinen ranskalaisperhe. Burkina Faso todellakin on turistirysä! Myöhemmin samana päivänä näin kaksi muutakin valkoihoista!

bobo12

Moskeijan katolla olevat saviruukut otetaan kattoluukkujen päältä pois rukoushetkien ajaksi. Näin moskeija saa valaistuksen.

bobo13

Moskeijan katolta.

Moskeijassa käydessä on otettava kengät pois ja jätettävä ne oven suulle. Vierailuni päättyessä ovella parveilleet miehet ruinasivat tippiä. Olihan kenkäni yritetty varastaa moneen kertaan ja muita valheita! Annoin sadan frangin lantin (noin 0,15 euroa). Pojat tyytyivät tällä kertaa siihen. Moskeijavierailun jälkeen lähdimme Zakarian kanssa tutustumaan Bobo-Dioulasson vanhaankaupunkiin, Kibidween, mistä lisää omassa kertomuksessaan täällä.

Vanhankaupungin jälkeen minulla oli aikaa tutustua kaupungin “uuteen” osaan. Aurinkokin oli alkanut paistaa uudestaan. Kävelin katuja edestakaisin. Kaikkea mahdollista oli jälleen kaupan katujen varsilla. Kerran pysähdyin hämmästelemään kadulle levitettyjä eläinten osasia. En saanut selkoa mihin tarkoituksiin ne olivat, mutta todennäköisesti kyseessä olivat jonkinlaiset fetissiesineet. Sellaisia olin nähnyt jo edellisenä päivänä Bamakosta tulleilla bussimatkustajilla. Paperilla burkinafasolaiset ovat pääosin joko muslimeita tai kristittyjä, mutta käytännössä ikiaikaiset animistiset perinteet ovat syvällä ihmisissä. Fetissikojulla miehet esittelivät innoissaan myös laatikoissa olleita puista kerättyjä kameleontteja. Merkillisen näköisiä ja oloisia olentojahan ne todella ovat!

bobo20

Kaupungin uudempaa osaa. Autoja ei kaupungin kaduilla pahemmin näe, sillä kaikki liikkuvat joko mopoilla tai kävellen.

bobo15

Katunäkymä. Lavamopoilla on kätevä kuljettaa tavaraa paikasta toiseen.

Kaduilla myytiin nyt ensimmäistä kertaa myös toukkia ihmisravinnoksi. Taatusti niitä kaupitellaan myös muissa käymissäni Afrikan maissa, mutta en edes Guineassa ollut onnistunut löytämään mitään näin eksoottista sapuskaa. Jätin ötökät väliin ja menin oikeaan ruokakauppaan. Libanonilaisten pitävät supermarketteja kaikkialla Länsi-Afrikassa. Niin täälläkin. Mukaani tarttui erilaisia eurooppalaisia säilykkeitä. Millaista herkkua ovatkaan hollantilaiset purkkimakkarat patongin välissä! Ja ettei herkuttelu menisi täysin eurooppalaishenkiseksi, ostin kadulta myös täytettyjä piiraita. Herkullisia olivat nekin!

bobo17

Grand marché edustaa suurmoskeijan tavoin Sahelin alueelle tyypillistä rakennusperinnettä.

bobo18

Näkymä syvempää torialueelta.

Ennen pimeää lähdin vielä uudelleen kaupungille. Vierailin kaupungin katolilaisessa katedraalissa, minkä jälkeen marssin kuoppaista tietä pitkin kaupungin torille, grand marchélle. Tori on täynnä kaaosta ja tungosta, mutta valkoisella ihollakin pärjää mainiosti, sillä myyjät eivät ole erityisen aggressiivisia. Ostin ison pussillisen kuivattuja herkullisia mangolastuja. Ne ovat parhaita asioita, mitä Burkina Fasolla on annettavanaan! Kun sitten yritin huomaamattani ottaa kuvan, eivät siitä kaikki pitäneet. Olisi pitänyt maksaa “kuvausmaksu”. Kerroin olevani turisti ja muina miehinä poistuin paikalta. Burkinafasolaisten suhtautuminen valokuvaukseen on monesti hyvin kielteinen. Valitettavasti. Mitään virallisia kuvauslupia ei turistikaan tosin ole enää vuosiin tarvinnut.

bobo16

Bobo-Dioulasson rautatieasema.

bobo19

Tie kaupungin markkinapaikalle, grand marchélle.

Vielä ennen hotellille menoa kävin ostamassa bussilipun Banforaan seuraavaksi aamuksi. Yksi kokonainen päivä on riittävästi Bobo-Dioulassossa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *