Pallontallaajat.net
Valikko
Kuukausikohtaiset arkistot

tammikuu 2016

Talvinen Kaunas

29.-30.12.2015

Kävin Liettuassa! Lensin Finnairin siivin Vilnaan, missä tapasin reissukaverini. Yhden yön Liettuan pääkaupungissa nukkuneena, olimme aamulla yhdeksän aikoihin kaupungin päälinja-autoasemalla, joka paikallisella kielellä tunnetaan nimellä Vilniaus autobusų stotis. Asema sijaitsee keskustan eteläpuolella ja sinne pääsee lukuisilla linja-autoilla ja johdinautoilla. Lippuja ulos kaupungista lähteviin busseihin saa ostettua lipunmyynnin lisäksi suoraan kuljettajilta. Niin teimme mekin. Lippu Liettuan toiseksi suurimpaan kaupunkiin, Kaunasiin, maksoi 5,50 euroa. Liikennöivä yhtiö on nimeltään TOKS.

Bussi ajoi Kaunasiin pysähtyen ainoastaan kerran matkan puolivälissä, Elektrėnaissa. Kyseessä on harmailla neuvostohenkisillä kerrostaloilla varustettu pikkukaupunki, jossa pelattiin joulukuussa 2015 jääkiekon alle 20-vuotiaiden kakkosdivarin A-ryhmän maailmanmestaruuskilpailut. Mukana oli huippukiekkomaita, kuten Viro ja Alankomaat. Kilpailut olivat edelleen läsnä katukuvassa.

kaunas1

Arkkienkeli Mikaelin kirkko.

Matka Vilnasta Kaunasiin kesti noin 1,5 tuntia. Kaunasin päälinja-autoasema sijaitsee Akropolis-kauppakeskuksen yhteydessä. Lipunmyyntikin on sisällä kauppakeskuksessa. Emme jääneet kauppakeskusta koluamaan, vaan lähdimme samantien kohti tämän noin 300 000 asukkaan Kaunasin vanhaakaupunkia. Sinne pääsee esimerkiksi kaupungin pääkävelykatua, Laisvės alėjaa, pitkin. Kadun varrella oli aluksi kovin ortodoksihenkinen kirkko, joka nykyisin oli penkeistä ja muustakin sisustuksesta päätellen roomalaiskatolinen, kuten koko Liettuakin. Kirkko tunnetaan Arkkienkeli Mikaelin kirkkona (tai “varuskuntakirkkona”) ja se on rakennettu 1890-luvulla Kaunasin linnan varuskunnan käyttöön. Silloin Liettua oli osa Venäjän keisarikuntaa ja sotilaatkin ilmeisesti ortodokseja. Täten kirkkokin oli alkujaan ortodoksinen. Nyt kirkon joulukuusessa välkkyivät mauttomat jouluvalot. Sellaiset ovat liettualaisten mieleen laajemmankin otannan perusteella!

kaunas2

Laisvės alėja -kävelykatu Arkkienkeli Mikaelin kirkon ja vanhankaupungin välillä.

kaunas4

Liettuan historiallinen presidentinlinna.

kaunas3

Kaunasin vanhaakaupunkia Vilniaus gatvėn eli “Vilnankadun” varrella.

Vanhankaupungin (liettuaksi Senamiestis) ensimmäinen käyntikohteemme oli historiallinen presidentinlinna, joka toimi maailmansotien välisen ajan maan presidentinlinnana. Nykyisin talossa toimii Liettuan presidenttimuseo. Ihan niin paljoa ei maan johto kiinnostanut, että olisimme eteistä kauemmas museoon eksyneet. Kerrottakoon nyt kuitenkin, että maan johdossa on nykyisin siis naispresidentti Dalia Grybauskaitė!

Jo ennen tätä presidentinlinnaa, olimme kulkeneet jonkin matkaa Kaunasin vanhankaupungin pääkatua Vilniaus gatvėa eli “Vilnankatua”. Se on mukulakivipäällysteinen ja komeiden vanhojen rakennusten reunustama. Eihän Kaunas toki Riikaa tai Tallinnaa päihitä jo kokonsakaan puolesta, mutta on täälläkin niitä kapeita katuja eli vanhankaupungin tunnelmaan kyllä pääsee! Vilniaus gatvėn päässä on kaupungin katolilainen basilika. Sen historia ulottuu jo 1600-luvulle, ja se on omistettu apostoli Pietarille ja Paavalille. Oven edessä vartoi kerjäläinen, joka opasti tiukkaan äänensävyyn, jos ovi ei mennyt ihan kiinni asti. Varmasti harmittaa istuskella päivät pitkät kylmässä. Kirkkoja on kaupungissa ihan kaikkialla, niin kuin niitä kunnon katolilaisessa maassa kuuluu ollakin, eikä kaikkia ehdi yhden päivän aikana kiertämään.

kaunas5

Lisää Vilniaus gatvėa. Etualalla olevasta italialaisesta BuonGiorno-tavernasta saa hyvää ja halpaa pizzaa.

kaunas6

Vilniaus gatvėn päässä oleva katolilainen 1600-luvun basilika.

kaunas7

Keskellä vanhaakaupunkia, Rotušės aikštėlla, seisoo Kaunasin vanha kaupungintalo.

Vilniaus gatvė päättyy “Raatihuoneen aukioon”, mikä paikallisella kielellä on Rotušės aikštė. Keskellä aukiota seisoo 1700-luvun lopulla rakennettu vanha kaupungintalo. Jylhään ilmestykseen pääsee nykyisin tutustumaan opastetuilla kierroksilla. Näin talvella kierros oli ilmainen ja liettuaksi opastettu. Osallistuimme silti. Kierroksen aikana vierailimme rakennuksen pohjakerroksen vankityrmässä ja keramiikkamuseossa. Kovin paljon esityksestä ei saanut irti. Pitäisi osata liettuaa. Museosta matkamme jatkui vanhan kaupungintalon ylempiin kerroksiin. Rakennus toimii kaupungin arvovieraiden vastaanottopaikkana, mistä merkkinä oli pari huonetta täynnä eri kaupunkien ja tahojen lahjoittamia esineitä. Helsinkikin oli lahjoittanut lautasen Kaunasille. Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa puolestaan oli antanut omalla tunnuksellaan varustetun vaasin. Varmasti vain kuninkaat voivat näin tehdä! Kaupungintalo toimii edelleen myös avioliittojen vahvistamispaikkana, kuin jonkinlaisena maistraattina. Sitä varten paikka varmasti oli koristeltu kukkasin.

kaunas9

Vanhan kaupungintalon kellarissa sijaitsee keramiikkamuseo.

kaunas12

Vanhan kaupungintalon ylimmissä kerroksissa on juhlavaa.

kaunas10

Vasemmalla Liettuan vaakuna, oikealla Kaunasin.

kaunas11

Juhlasali vanhassa kaupungintalossa.

Vanhalta kaupungintalolta Kaunasin kiertely jatkui kaupungin keskiaikaiselle linnoitukselle. Se sijaitsee kivenheiton päässä Rotušės aikštėlta, Nerisjoen rannalla. Ihmeen paljon tästä 1300-luvun linnastakin vain on vielä jäljellä. Toki sitä on aikojen saatossa moneen kertaan varmasti paikkailtu.

kaunas8

Kuvassa oleva Pyhän Kolminaisuuden kirkko on osa yhä toimivaa Kaunasin katolilaista pappisseminaaria (Kauno kunigų seminarija). Seminaari sijaitsee vanhan kaupungintalon välittömässä läheisyydessä Rotušės aikštėn laidalla.

kaunas14

Kaunasin linna.

Kaupungin matkailuneuvonnasta saatujen vinkkien (ja suomenkielisten esitteiden) perusteella suuntasimme puistoon nimeltä Santakos Parkas. Se ei ole Rovaniemen Santa Parkin vastine, vaan ihan oikea puisto, jonka toisessa päässä Liettuan suurimmat joet, Valko-Venäjältä tulevat Neris ja Niemen (liettuaksi Nemunas) yhtyvät. Vilnan suunnasta tuleva Neris oli täynnä jäälauttoja, olihan lämpötila reilusti kymmenen miinusasteen alapuolella. Niemenissä ei jäitä ollut, minkä vuoksi sorsatkin vielä joella viihtyivät.

kaunas15

Santakos Parkas. Oikealta virtaava Neris yhtyy suoraan edessä vasemmalta tulevaan Niemenjokeen.

kaunas16

Goottilainen Vytautas Suuren kirkko Niemenjoen rannassa.

Kävelimme Niemenin rantaa pitkin kohti itää aina Vytautas Suuren kirkolle saakka. Kirkko on nimetty Liettuan kansallissankarin, vuosina 1392-1430 hallinneen Vytautas Suuren mukaan. Goottilaista tyylisuuntaa edustava kirkko on otettu käyttöön vuonna 1400 ja näin ollen se on yksi paikkakunnan vanhimmista. Kävimme sisällä ja kurkistimme rippituoliin, jonka eteen oli vedetty verho. Ja kuinka ollakaan, siellä oli odottamassa pullo hienoa alkoholia lahjapussissa. Katolilaisen matkaseurani mukaan kyseessä oli lahja papille.

Ylitimme kirkon kohdalla Niemenjoen Vytautas Suuren siltaa pitkin. Silta on rakennettu neuvostoaikana, eikä esimerkiksi 1400-luvulla kirkon tavoin. Silta on muuten liettuaksi tiltas, vaikkemme kielisukulaisia olekaan! Sillan toisella puolella on Aleksotasin kukkula, jolta avautuvat hienot näkymät Kaunasin vanhaankaupunkiin. Kävellen tätä lyhyttä matkaa ylös ei tarvitse kiivetä, vaan voi olla laiska ja maksaa alle euron funikulaarikyydistä. Opiskelijat tietenkin pääsevät puoleen hintaan alle 40 sentillä.

kaunas17

Näkymä Kaunasin vanhaankaupunkiin Aleksotasin näköalakukkulalta. Etualalla virtailee Niemenjoki.

kaunas13

Vielä kerran Rotušės aikštėn laitamia vanhastakaupungista.

Myöhäisen lounaan jälkeen otimme suunnaksi kaupungin uudella alueella sijaitsevan Jeesuksen ylösnousemuksen kirkon. Ennen sitä löysimme matkalla sattumalta erään rakennuksen seinästä suomen-, ruotsin- ja liettuankielisen kyltin, jonka mukaan tunnettu suomenruotsalainen runoilija Henry Parland oli työskennellyt kyseisessä rakennuksessa toimineessa Ruotsin konsulaatissa. Samoilla suunnilla on myös paholaismuseo, joka oli juuri sulkemassa oviaan. Olihan jo melkein pimeääkin. Niiden lähistöllä on myös suuri Vytautas Suuren sotamuseo, jonka edessä palaa “ikuinen tuli” ja jonka edessä on pitkä rivi vanhojen herrojen patsaita.

Olimme jo melkein Jeesuksen ylösnousemuksen kirkolla, jonne niin ikään pääsee kätevästi funikulaarilla. Tämä funikulaari ei anna opiskelija-alennusta, vaan hinta, 50 senttiä, on sama kaikille. Funikulaari nousee pari minuuttia ylöspäin. Itse kirkko on rakennettu korkealle mäelle ja kirkon näköalatasanteelle voi kiivetä pientä pääsymaksua vastaan joko jalkaisin tai hissillä. Maisemat tasanteella ovat hienot: sieltä näkyy koko Kaunas.

kaunas20

Jeesuksen ylösnousemuksen kirkko on 1900-luvulta ja siltä se näyttääkin.

kaunas19

Kaunas Jeesuksen ylösnousemuksen kirkon näköalatasanteelta nähtynä.

kaunas18

Näköalatasanne oli hengenvaarallisen liukas lumen ja jään vuoksi. Onneksi oli kaiteet!

Pimeässä palailimme takaisin Akropolis-kauppakeskukseen, ostimme lipun Vilnaan menevään minibussiin (6 euroa) ja noin puolessatoissa tunnissa olimme takaisin pääkaupungissa.

Pyöräretki Tengrelan virtahepojärvelle

13.8.2015

Kahdeksan aikoihin aamulla olin Rakieta-nimisen bussifirman terminaalissa Bobo-Dioulasson keskustassa. Olin edellisenä päivänä ostanut lipun kello 8.30 lähtevään Banforan-bussiin. Banfora on kaupunki noin puolentoista tunnin ajomatkan päässä etelään ja autoja sinne kulkee tiuhaan. Lipun hinta on 1 500 frangia (noin 2,3 euroa), mikä ilmeisesti sisältää matkatavaramaksunkin. Ainakaan sitä ei peritty, kun bussia viimein hieman ennen yhdeksää ryhdyttiin lastaamaan. Ennen Banforan-bussia asemalta oli lähtenyt linja-auto Norsunluurannikon Bouakéhen!

Yhdeksän aikoihin seurasi nimenhuuto ja nimen kuultuaan sai astua bussiin. Jälleen kerran lippuun oli kirjoitettu nimeni. Tosin vain etunimi, sillä sukunimi oli ollut liian vaikea pala lipunmyyjälle. Linja-auto tuli aivan täyteen, mutta käytävä sentään pysyi vapaana matkustajista!

banfora2

Matkalla Banforasta Tengrelajärvelle.

Perillä Banforan bussiterminaalissakaan ei tarvinnut seisoskella sormi suussa, sillä paikallisen Hotel Calypson asiakkaidenhaalija oli haukkana paikalla. Tosin ei siihen paljon haukansilmiä tarvita, sillä olin bussin ainoa valkoinen. Hotel Calypso on Banforan ykköshotelli reppureissaajille ja muille turisteille, jotka arvostavat siisteyttä ja halpoja hintoja. Sijainti ei ole aivan ihanteellinen, sillä bussiterminaalista on matkaa noin 1,5 kilometriä. Tokihan senkin hujauksessa kävelee. Calypsossa on makuusali, jossa yö maksaa 2 500 frangia (noin 3,8 euroa). Menin sinne ensimmäiseksi yöksi. Toiseksi yöksi jouduin muuttamaan ranskalaisteinijoukkion tieltä omaan huoneeseen, joka sekin oli länsiafrikkalaiseksi erittäin kohtuuhintainen: 7 500 frangia (noin 11,4 euroa). Aamupalaa Calypson huonehintoihin ei kuulu, mutta sen saa 1 500 frangilla (noin 2,3 euroa). Kannattaa toki miettiä onko 2,3 euroa passeli hinta patongista, voinokareesta ja Nescafén pikakahvista. No, eihän se oikein ole.

banfora1

Uutta hyvää tietä Banforan eteläpuolella.

Hotel Calypso vuokraa asiakkailleen skoottereita ja polkupyöriä, joilla on kätevä tutkia lähiseutuja. Banfora ympäristöineen on Burkina Fason merkittävin turistialue: lähiseuduilta löytyvät Karfiguélan vesiputoukset, Fabédougoun ja Sindoun kivimuodostumat sekä Tengrelan virtahepojärvi! Tinkimisen jälkeen vuokrasin polkupyörän kahdeksi vuorokaudeksi 6 000 frangilla (noin 9,1 euroa). Kyseessä olikin sitten maailman huonoin pyörä, jolla polkeminen oli ajoittain hyvin tuskallista. Eteenpäin kuitenkin pääsi!

Lähdin iltapäivällä polkemaan Banforasta kohti seitsemän kilometrin päässä sijaitsevaa Tengrelajärveä (Lac de Tengrela). Banfora vaikutti varsin pieneltä paikalta, vaikka asukkaita pitäisi olla noin satatuhatta. Ihmiset huutelivat “le blanc” -huutojaan ohi pyöräillessäni. Sellaista se on täälläkin, vaikka paikalliset ovat varmasti jo jollain tavalla tottuneet valkoisiin. Banforaa halkoessani kadulla vastaan pyöräili toinen valkoinen! Länsi-Afrikassa toisen valkoisen matkailijan näkeminen on niin harvinaista, että se johtaa yleensä iloisiin tervehdyksiin. Niin nytkin!

banfora7

Tengrelan kylä.

banfora3

Tie Tengrelajärvelle kulkee samannimisen kylän halki.

banfora5

Eläimiä hieman ennen Tengrelajärveä.

banfora4

Lisää.

Tie Banforasta etelään, kohti Norsunluurannikon rajaa, on päällystetty parin kolmen vuoden sisällä ja on siis erinomaisessa kunnossa. Liikenne on vähäistä ja ne vähät vastaantulleet autot olivat pääosin Norsunluurannikon rekisterissä. Pääosin tiellä liikuttiin pyörällä tai jalan. Kyliä ennen Tengrelajärveä on vain yksi. Tai oikeastaan kaksi, sillä ennen järveä täytyy kääntyä Tengrelan kylään vievälle kärrypolulle. Kylä näkyy isolle tielle ja sen poikki kulkee kuoppainen hiekkatie. Ihmiset vilkuttelivat iloisesti pyöräiltyäni halki kylän. Tervehdin parhaani mukaan jokaista vastaantulijaa.

Itse Tengrelajärvelle on 2 000 frangin (noin kolme euroa) pääsymaksu, mikä maksetaan ennen järveä olevalla kopilla. Mitään fyysistä lippua ei kuitenkaan saa eli rahat tuskin ainakaan oikeaan osoitteeseen päätyvät. Kopilta on muutaman sadan metrin matka järven rantaan. Rannalla astuin puiseen tasapohjaiseen veneeseen. Pääsymaksuun kun sisältyy veneajelu järvellä. Ja itse ei tietenkään tarvitse soudella, vaan voi asettautua siirtomaaherran asemaan ja antaa muiden hoitaa soutuhommat.

Syy, miksi olin Tengrelajärvelle pyöräillyt, ovat tietenkin virtahevot, joita järvi on täynnä. On täällä toki krokotiilejäkin, mutta niitähän nyt ovat kaikki nähneet. Sadekausi, joka elokuussa oli vielä hyvin päällä, tekee virtaheposafareista epävarmoja: mahdollisuus nähdä elikkoja on huono. Pitäisi tulla kuulemma talvella.

banfora14

Näkymä Tengrelajärvelle. Etualalla tasapohjaisia puuveneitä, joilla oppaat kierrättävät matkailijoita järvellä virtahepojen näkemisen toivossa.

banfora6

Veneessä. Järven rantamat ovat rehevän kasvillisuuden kansoittamia.

banfora10

Lähestymme järven vastarantaa ja virtahepoapajia.

Opas souti hiljakseen järven poikki vastarannalle. Tengrelajärvi on kooltaan pieni, sillä pituutta on kaksi kilometriä ja leveyttäkin enimmillään puolitoista kilometriä. Järvessä kasvaa isoja lumpeita ja muita eksoottisia kasveja, rannoilla on upeita palmumetsiä. Vastarannalla mies oli poikansa kanssa pesemässä moottoripyörää. Hän kertoi oppaalleni, mistä virtahepoja kannattaisi etsiä. Opas souti lähipoukamaan ja ennen pitkää näin virtahevon selän. Pian toinen virtahepo nosti hieman päätään vedestä. Oppaani mukaan minulla oli tuuria, kun pääsin näkemään eläimiä. Ja vielä kaksin kappalein. Kuulemma urospuolisia. Hetkisen kuluttua toinen uroksista nosti vielä päätään kauempana kadotakseen sitten takaisin syvyyksiin.

banfora13

Virtahepo uimassa.

banfora12

Virtahepo nostaa päätään.

banfora11

Lisää kaunista Tengrelajärven rantamaisemaa.

Puolisen tuntia poukamassa virtahepoja ihmeteltyämme, oppaani alkoi hakata melalla veneen kylkeen kuin tiedottaakseen virtahevoille lähdöstämme. Eläin taitaa olla vaarallisimpia nisäkkäitä, mitä tällä planeetalla elelee. Siitä oli huolissaan myös kolmen hengen brittiseurue, joka saapui Tengrelajärvelle päästyäni takaisin rantaan. Heidän oppaansa lohdutti kertomalla, että järven virtahevot ovat pyhiä, eivätkä hyökkäile ihmisten kimppuun. Myös paikalliset ihmiset jättävät eläimet rauhaan. Tällainen tieto tuskin antoi briteille mielenrauhaa, sillä virtahevot eivät taida aivan ymmärtää olevansa jotenkin erityisasemassa, saatika pyhiä!

Söin järven rannassa makkarasäilykkeen patongin kanssa ja katselin, miten britit pärjäävät järvellä. Hengissä taisivat selvitä. Paluumatka järveltä takaisin Banforaan sujui osaksi vesisateessa, vaan entäpä sitten! Lämmintä kesäsadettahan se aina on. Perillä Banforassa huutelut jatkuivat. Malin ja Senegalin tavoin, myös täällä aikuiset huutelevat. Eikä siihen oikein totu. Pitäisi varmaan asua vuosikausia Länsi-Afrikassa, että asiaan turtuisi.

banfora8

Banforan halki kulkeva valtaväylä.

banfora9

Keskustan vilinää sateen jälkeen hieman ennen pimeää.

Illalla hieman ennen pimeän laskeutumista lähdin vielä uudelleen Banforan keskustaan. Ajelin pääkatuja edestakaisin. Mitään kovin mielenkiintoistahan kaupungilla itsellään ei ole antaa. Tori, bussiasema, huoltoasema, patsas, kauppoja. Menin jälleen libanonilaiseen kauppaan, missä palvelu oli poikkeuksellisen loistavaa: sain oman kantajan ostoskorilleni. Nuori nainen kulki perässäni ja kantoi ostokset kassalle asti. Pakkauspalvelun puuttumisesta annan miinusta.

Seuraavana aamuna päätin lähteä Karfiguélan vesiputouksille, jotka nekin ovat Banforan liepeillä.

Kierros Bobo-Dioulasson vanhassakaupungissa

12.8.2015

Bobo-Dioulasson vanhin osa tunnetaan nimellä Kibidwe (tai Kibidoue) ja se on pakollinen käyntikohde kaupungissa vieraileville. Kaupunginosa sijaitsee välittömästi Bobo-Dioulasson vanhan suurmoskeijan itäpuolella. Toisella laidallaan pieni vanhakaupunki rajoittuu pikkuiseen jokeen. Kibidwe ja sen vanhat talot ovat edelleen asuinkäytössä, minkä vuoksi kaupunginosa on kuin elävä museo. Vierailu onnistuu käytännössä ainoastaan oppaan kanssa, joskaan se ei ilmeisesti ole virallinen määräys. Omatoiminen nuuhkiminen ei onnistu, sillä oppaat kyllä löytävät turistit ja johdattavat maksamaan tuhannen frangin (noin 1,5 euroa) “turistimaksun”. Esimerkiksi Lonely Planet kehottaa antautumaan opastettavaksi.

Sovimme suurmoskeijassa minua opastaneen Zakarian kanssa, että tämä opastaisi minua myös Kibidwessä. Hänellä kun sattui olemaan “lupa” opastaa myös siellä. Kävimme ostamassa pääsylipun. Tinkimisen jälkeen lupasin lisäksi maksaa 2 500 frangia (noin 3,8 euroa) opastuksesta. Ilmeisesti noin kolmetonnia on sopiva oppaalle maksettava summa.

bobo22

Kibidwen kapeita katuja animistien korttelissa.

bobo21

Kibidwen pääkatu. Edelleen animistien korttelissa.

Sitten Kibidween! Zakaria alkoi tarinoida alueen historiasta. Osa tarinoista on taatusti turisteja varten keksittyjä, mutta entä sitten! Mielenkiintoisia joka tapauksessa! Kibidwe on jaettu neljään osaan, kortteliin, niiden asukkaiden perusteella. Aluksi menimme animistien kortteliin (Quartier des Animistes), joka ilmeisesti edelleen on animistien asuttama alue. Animismi on Burkina Fasossa kovassa huudossa, sillä se on uskonto noin 15 prosentille maan väestöstä. Epävirallisesti animisteja on sata prosenttia burkinafasolaisista! Olkootkin virallisesti kristittyjä tai muslimeita! Vierailimme korttelin uhrauspaikalla, missä oli nähtävissä tuoreita kananhöyheniä. Paikan ympäristössä parveili lisäksi eläviä kanoja. Kai uhrausta odotellen. Uhrauspaikan vieressä on kokoontumistila, jossa otetaan yhteyksiä korkeampiin voimiin (esi-isiin?) ja päätetään uhrauksista. Näin ymmärsin asian.

bobo24

Kuvassa olevaan kasaan valutetaan kanan ja muiden uhrattavien eläinten veret. Nähtävillä on myös kananhöyheniä. Taustalla olevan talon perusteella Real Madrid on animistienkin suosiossa: “Meilleur club du monde”!

bobo30

Hirssioluen valmistus tapahtuu tässä. Taustalla kohoaa Bobo-Dioulasson suurmoskeijan minareetti.

Samaisessa korttelissa vierailimme myös paikallisessa “panimossa”, missä mamat keittelevät paikallista hirssioluttaan. Tänään ei sattunut olemaan valmistuspäivä, emmekä päässeet edes maistamaan tätä erikoisuutta. Tosin eipä se Länsi-Afrikassa varmasti harvinaisuus ole. Eikä harvinaista ole sekään, että vanhankaupungin kapeilla kaduilla kohtaa paikallisia pesupuuhissaan!

Kibidwen toinen osa on muslimikortteli (Quartier des Musulmans). Sen tärkein anti on ehdottomasti 1000-luvulta peräisin oleva Kibidwen ja samalla koko Bobo-Dioulasson vanhin talo. Sinne ei pääse vierailulle, sillä talossa asuu perhe. Oviaukolta toki kurkistimme sisään. Sähköjä ei ollut 1000-luvulla, eikä niitä ole edelleenkään!

bobo25

Kibidwen vanhin rakennus.

bobo29

Tämä näkymä on joko griottien tai seppien korttelista.

bobo26

Seppien paja.

Kibidwen kaksi muuta osaa ovat griottien kortteli (Quartier des Griots) ja seppien kortteli (Quartier des Forgerons). Ensimmäinen kortteli käsitti vierailun levykauppaan, jollainen Kibidwestä todella löytyy! Varmasti turisteja varten. Jälkimmäinen kortteli oli mielenkiintoisempi. Kävimme seppien pajalla, jossa pikkupojat pantiin näön vuoksi hommiin. Hiilet sentään hehkuivat, mutta tällä kertaa mitään ei oltu kyhäämässä. Pajalta olisi voinut ostaa matkamuistoja.

bobo27

Kibidwen laitamilla virtaileva joki ja naiset pyykkäyspuuhissaan.

bobo28

Kibidwe on vuosisatoja vanha, sen autot vain vuosikymmenten takaa.

Vielä ennen Kibidwestä poistumista seurasimme hetken elämää joenrannalta. Sadekaudesta huolimatta joki oli vain olematon puro, jossa naiset olivat pyykkipuuhissaan. Lehmät laidunsivat joen äärellä. Ja olipa jokitörmällä käsityömyymäläkin meitä matkailijoita varten!

Päivä Bobo-Dioulassossa

12.8.2015

Bobo-Dioulasso (tai vain Bobo) on puolen miljoonan asukkaan väestöllään Burkina Fason toiseksi suurin kaupunki. Vain pääkaupunki Ouagadougou kiilaa edelle. Kaupungin nimi, “Bobo-Dioulasso” tarkoittaa “Bobo-Dioulojen kotia”, mikä alun perin siirtomaakaudella viittasi alueen kahden suurimman heimon kieliin. Nykyisin tämä vanha kaupankäyntikeskus on myös vireä kulttuurikaupunki konsertteineen, kulttuurifestivaaleineen ja elokuvateattereineen, minkä lisäksi se houkuttelee todennäköisesti kaikki Burkina Fasoon eksyvät turistit pistäytymään kaupungissa. Nähtävää on länsiafrikkalaiseksi kaupungiksi varsin paljon ja tunnelma tässä vehreässä kaupungissa on mukavan leppoisa.

bobo5

Aamulla Bobo-Dioulasso vielä kylpi auringossa.

bobo4

Katunäkymä matkalla Bobo-Dioulasson kaupunginmuseoon.

Aloitin päivän kävelemällä keskustan kaakkoislaidalla, Place de la Nation -aukiolla, sijaitsevaan kaupunginmuseoon, Musée Communal Sogossira Sanoniin. Sain ovelta oman oppaan, joka aluksi kirjoitti minulle tuhat frangia (noin 1,5 euroa) maksaneen pääsylipun. Pääsylipun ostaminen Burkina Fasossa on usein monimutkainen ja aikaavievä tapahtuma, jossa myyjä täyttelee lippuja ja lappuja, allekirjoittaa ja leimaa niitä ja usein vielä kirjoittaa lippuun asiakkaan nimenkin.

Oppaani alkoi opastaa minua yllättävän sujuvalla englannilla kerrottuani, etten osaa ranskaa. Opastus kuuluu pääsylipun hintaan. Aluksi oppaani esitteli kerran kahdessa vuodessa järjestettävään kulttuurifestivaaliin tehtyjä taideteoksia. Tokihan ne opastuksen kanssa paremmin avautuivatkin. Teokset ottivat kantaa esimerkiksi burkinafasolaiseen ja afrikkalaiseen yhteiskuntaan ylipäänsäkin: eräskin veistos oli burkinafasolaisten naisten ympärileikkausta vastaan. Taideteokset vaihtuvat kahden vuoden välein.

bobo8

Musée Communal Sogossira Sanon eli Bobo-Dioulasson pikkuinen kaupunginmuseo.

bobo6

Tyypillinen bobo-heimon talo kaupunginmuseon pihassa aidossa koossaan. Oikealla kahdesta puusta tehdyt rappuset talon kattoterassille.

bobo7

Bobo-talon varustelua: näissä ihmiset säilyttävät ruokiaan.

Kaupunginmuseo esittelee lisäksi alueen heimojen kulttuuria monin eri tavoin. Se on museon tärkein ja paras anti. Maskeja, patsaita, vanhoja valokuvia ja seremoniaesineitä on täälläkin esillä joka lähtöön. Opas kertoi Bobo-Dioulasson kaupungin lähiseutuineen olevan bobo-heimon asuinaluetta, minkä lisäksi seudulla on paljon muitakin heimoja. Koko Burkina Fasossa asuu noin 60 eri heimoa, joilla kullakin on tietenkin oma kulttuurinsa. Bobo-Dioulasson museo painotti luonnollisesti bobojen kulttuuria, josta hyvänä ja havainnollistavana esimerkkinä on museon pihamaalla seisova perinteinen bobo-perheen talo. Sellaisissa tavallinen kansa asuu edelleen kaupunkien ulkopuolella. Toisin kuin sisällä museossa, ulkona sain ottaa valokuviakin.

bobo9

Avenue de la Revolution matkalla kohti kaupungin suurmoskeijaa.

Museossa ollessani sadekausi taas muistutti itsestään. Hetkisen istuskelin ja odottelin sateen laantumista. Lähdin kävellen kohti pohjoista. Halusin nähdä kaupungin ehkä tunnetuimman nähtävyyden, suurmoskeijan. Ennen moskeijalle pääsyäni, kaksi kadunmiestä tuli toivottamaan tervetulleeksi kaupunkiin ja Burkina Fasoon. Burkinafasolaiset olivat jo tässä vaiheessa osoittautuneet ystävällisiksi ihmisiksi, joilla ei välttämättä ole mitään taka-ajatuksia tullessaan juttusille.

bobo10

1800-luvulta peräisin oleva Bobo-Dioulasson suurmoskeija eli Dioulassoban moskeija edustaa Sahelin alueen rakennusperinnettä.

bobo14

Moskeija toisesta suunnasta.

bobo11

Moskeijan sisätiloja.

Bobo-Dioulasson suurmoskeija, Grande Mosquée, edustaa tyypillistä Sahelin alueen arkkitehtuuria, jossa rakennusmateriaalina on käytetty ainoastaan mutaa ja puuta. Myös Dioulassoban moskeijana tunnetulla pytingillä on ikää reippaasti: pääsylipun mukaan moskeija on rakennettu vuonna 1880, mutta internetistä löytyy eriäviäkin mielipiteitä. Moskeija on edelleen käytössä, mutta sinne pääsevät vierailulle myös kaltaiseni vääräuskoiset. Pääsymaksu on tonni (noin 1,5 euroa) ja siihen hintaan saa opastetun kierroksen moskeijassa.

Aluksi oppaakseni tarjoutui ranskaa taitanut rastapoika tyhjä katse silmissään. Jotenkin olin vain kurkkuani myöten täynnä näitä rastoja ja päätin vaatia englanninkielisen oppaan, vaikkei sellaista kannata tässä kaupungissa ja maassa todellakaan olettaa. Jostain sellainen tällä kertaa pystyttiin noutamaan. Miehen nimi oli Zakaria ja hän osoittautui erinomaiseksi oppaaksi. Hän lähti kierrättämään minua hämyisen moskeijan sisällä. Valaistusta ei ole, vaan kun tahdotaan valoa, otetaan kattoluukkujen päällä olevat saviruukut pois. Lattia oli epätasainen ja viersi suuntaan jos toiseenkin. Selvästi vanha rakennus! Miellyttävän viileässä moskeijassa ei tällä kertaa ollut luonnollisestikaan rukoushetkeä, mutta silti siellä täällä oli jokunen mies rukoilemassa. Tai vain nukkumassa. Pimeydessä ei oikein saanut selvää. Moskeijassa saa ottaa kuvia sisälläkin ja jopa salaman käyttö on sallittua. Zakaria kertoi, että nykyisin muessin kutsuu uskovaisia rukoushetkiin seinässä olevaa mikrofonia käyttäen, eikä enää kiipeile minareettiin. Me kiipesimme kierroksen lopuksi moskeijan katolle katsomaan moskeijan minareetteja uudesta kuvakulmasta. Kun sitten palasimme takaisin sisään, moskeijaan tuli nelihenkinen ranskalaisperhe. Burkina Faso todellakin on turistirysä! Myöhemmin samana päivänä näin kaksi muutakin valkoihoista!

bobo12

Moskeijan katolla olevat saviruukut otetaan kattoluukkujen päältä pois rukoushetkien ajaksi. Näin moskeija saa valaistuksen.

bobo13

Moskeijan katolta.

Moskeijassa käydessä on otettava kengät pois ja jätettävä ne oven suulle. Vierailuni päättyessä ovella parveilleet miehet ruinasivat tippiä. Olihan kenkäni yritetty varastaa moneen kertaan ja muita valheita! Annoin sadan frangin lantin (noin 0,15 euroa). Pojat tyytyivät tällä kertaa siihen. Moskeijavierailun jälkeen lähdimme Zakarian kanssa tutustumaan Bobo-Dioulasson vanhaankaupunkiin, Kibidween, mistä lisää omassa kertomuksessaan täällä.

Vanhankaupungin jälkeen minulla oli aikaa tutustua kaupungin “uuteen” osaan. Aurinkokin oli alkanut paistaa uudestaan. Kävelin katuja edestakaisin. Kaikkea mahdollista oli jälleen kaupan katujen varsilla. Kerran pysähdyin hämmästelemään kadulle levitettyjä eläinten osasia. En saanut selkoa mihin tarkoituksiin ne olivat, mutta todennäköisesti kyseessä olivat jonkinlaiset fetissiesineet. Sellaisia olin nähnyt jo edellisenä päivänä Bamakosta tulleilla bussimatkustajilla. Paperilla burkinafasolaiset ovat pääosin joko muslimeita tai kristittyjä, mutta käytännössä ikiaikaiset animistiset perinteet ovat syvällä ihmisissä. Fetissikojulla miehet esittelivät innoissaan myös laatikoissa olleita puista kerättyjä kameleontteja. Merkillisen näköisiä ja oloisia olentojahan ne todella ovat!

bobo20

Kaupungin uudempaa osaa. Autoja ei kaupungin kaduilla pahemmin näe, sillä kaikki liikkuvat joko mopoilla tai kävellen.

bobo15

Katunäkymä. Lavamopoilla on kätevä kuljettaa tavaraa paikasta toiseen.

Kaduilla myytiin nyt ensimmäistä kertaa myös toukkia ihmisravinnoksi. Taatusti niitä kaupitellaan myös muissa käymissäni Afrikan maissa, mutta en edes Guineassa ollut onnistunut löytämään mitään näin eksoottista sapuskaa. Jätin ötökät väliin ja menin oikeaan ruokakauppaan. Libanonilaisten pitävät supermarketteja kaikkialla Länsi-Afrikassa. Niin täälläkin. Mukaani tarttui erilaisia eurooppalaisia säilykkeitä. Millaista herkkua ovatkaan hollantilaiset purkkimakkarat patongin välissä! Ja ettei herkuttelu menisi täysin eurooppalaishenkiseksi, ostin kadulta myös täytettyjä piiraita. Herkullisia olivat nekin!

bobo17

Grand marché edustaa suurmoskeijan tavoin Sahelin alueelle tyypillistä rakennusperinnettä.

bobo18

Näkymä syvempää torialueelta.

Ennen pimeää lähdin vielä uudelleen kaupungille. Vierailin kaupungin katolilaisessa katedraalissa, minkä jälkeen marssin kuoppaista tietä pitkin kaupungin torille, grand marchélle. Tori on täynnä kaaosta ja tungosta, mutta valkoisella ihollakin pärjää mainiosti, sillä myyjät eivät ole erityisen aggressiivisia. Ostin ison pussillisen kuivattuja herkullisia mangolastuja. Ne ovat parhaita asioita, mitä Burkina Fasolla on annettavanaan! Kun sitten yritin huomaamattani ottaa kuvan, eivät siitä kaikki pitäneet. Olisi pitänyt maksaa “kuvausmaksu”. Kerroin olevani turisti ja muina miehinä poistuin paikalta. Burkinafasolaisten suhtautuminen valokuvaukseen on monesti hyvin kielteinen. Valitettavasti. Mitään virallisia kuvauslupia ei turistikaan tosin ole enää vuosiin tarvinnut.

bobo16

Bobo-Dioulasson rautatieasema.

bobo19

Tie kaupungin markkinapaikalle, grand marchélle.

Vielä ennen hotellille menoa kävin ostamassa bussilipun Banforaan seuraavaksi aamuksi. Yksi kokonainen päivä on riittävästi Bobo-Dioulassossa.