Kierros vanhassa Fordonissa

2.3.2016

Fordon mielestäni epätyypillinen nimi puolalaiselle paikkakunnalle. Nimestähän puuttuvat miljoonat peräkkäiset konsonantit! Onneksi paikkakunta sentään on osa Bydgoszczin kaupunkia, joten konsonantti-ilottelulta ei voi välttyä aivan kokonaan. Fordon oli 1970-luvulle saakka oma itsenäinen vajaan 9 000 asukkaan kaupunkinsa kymmenen kilometrin päässä suuremmasta Bydgoszczista. Nykyisin tilanne on siis toinen ja asukkaitakin on suurehkon suomalaiskaupungin verran eli noin 72 000.

fordon1

Suljettu lehtikioski Fordonissa.

fordon2

Näissä ne säilyttää autojaan ynnä muuta rojua.

Itse tunnen Fordonin lähinnä siitä, että siellä sijaitsee teknillinen yliopisto, jolla on maailman pisin nimi: Uniwersytet Technologiczno-Przyrodniczy im. Jana i Jędrzeja Śniadeckich w Bydgoszczy eli lyhyesti vaan UTP. Kahdesti yliopiston kampuksella viime vuonna piipahtaneena, olin saanut tarpeekseni Fordonista. Nyt vuoden vaihduttua olin jälleen Bydgoszczissa ja päätin vierailla viimein myös Fordonin vanhassa osassa, Stary Fordonissa.

Fordoniin on päässyt Bydgoszczin keskustasta noin puolen vuoden ajan myös raitiovaunuilla. Lähdin matkaan ja hyppäsin pois noin kahden kilometrin päässä vanhastakaupungista. Suoraan vanhaankaupunkiin kulkee myös linja-autoja. Perillä Fordon näytti olevan täynnä neuvostohenkisiä kerrostaloja. Ei tämä siis ehkä maailman viehättävin matkakohde ole, mutta jos puolalainen lähiö sattuu kiinnostamaan, on tämä hyvä paikka.

fordon5

Vanhan Fordonin keskusaukiolla, rynekillä, näyttää tältä.

fordon3

Vanhan Fordonin keskusaukiolla seisova Pyhän Nikolauksen kirkko.

fordon4

Pyhän Nikolauksen kirkko sisältä.

Vanha Fordon eli Stary Fordon on pieni paikka. Sen koluaa jopa vajaassa tunnissa. Paikkakunnan keskusaukio, rynek, on pieni ja keskellä sitä seisoo Hitlerin vainoissa kuolleiden muistolle pystytetty patsas. Aukiota hallitsee kuitenkin korkealla tornilla varustettu keltainen Pyhän Nikolauksen kirkko. Monesti puolalaiset kirkot ovat auki vierailijoille, mutta tällä kertaa pääsy oli ainoastaan eteiseen. Siitäkin jo toki sai käsityksen sisätiloista. Vanhassa Fordonissa on toinenkin suuri kirkko: kivenheiton päässä edellisestä seisoo punatiilinen kirkko, joka on omistettu pyhimykselle nimeltä Jan Apostoł i Ewangelista. Joku Johannes Evankelistahan tuokin taitaa olla, mutta tarkempaa suomennosta minulla ei ole tarjota. Myös tämä kirkko oli suljettu.

fordon6

Veikseljoki virtaa Fordonin ohi.

fordon7

Vanhan Fordonin katuja. Jopa keskustassa voi löytää päällystämättömiä kujia.

Fordonin sijainti on loistava, sillä se sijaitsee paikassa, missä Puolan pisin joki, yli tuhat kilometriä pitkä Veiksel kurvaa kohti koillista ja Gdańskia. Myös Puolan suurkaupunkien Krakovan ja Varsovan halki virtaava joki on tällä kohtaa varsin leveä ja ilmeisesti hiekkapohjainen. Nimittäin jokirantaa kävellessä, havaitsin joella pieniä lauttoja, joilla oltiin nostamassa hiekkaa joen pohjasta. Varmaankin rakennusmateriaaliksi. Jokirannassa, paikkakunnan parhaalla paikalla, sijaitsee Fordonin vankila jyhkeine muureineen! Fordonissa on lisäksi 1800-luvulla rakennettu synagoga, josta minulla ei ole kuvia.

Kotimatkalle Royal Air Marocin siivin

23.-24.8.2015

Ouagadougoun kansainvälinen lentoasema sijaitsee paraatipaikalla keskellä kaupunkia. Sieltä on oikeasti vain kivenheitto keskustaan. Burkina Fasolla on tosin suunnitelmissa rakentaa uusi kenttä kauemmas, mutta se ei ole valmis vielä vuosikausiin. Jos koskaan.

Olin lentoasemalla, koska minulla oli paikka marokkolaisen Royal Air Marocin lennolle Ouagadougousta Casablancaan ja sieltä edelleen Turkin Istanbuliin. Ja Istanbulista edelleen Ukraine International Airlinesilla Helsinkiin. Toki Ouagadougousta pääsee yhdellä vaihdollakin Suomeen, mutta se olisi liian helppoa ja liian kallista. Päätin säästää rahaa ja tulla kolmella vaihdolla.

Casablancan-lentoni lähtöaika oli kahden aikoihin yöllä, eikä sisään terminaaliin niin vain kävelläkään. Kehitysmaissa terminaaliin päästäkseen joutuu yleensä näyttämään lentolippua, mutta nyt sen näyttäminenkään ei auttanut. Tuli odottaa ulkona puupenkillä tunti tai pari, sillä lähtöön oli vielä niin pitkä aika. Olin varannut kentälle reilusti aikaa, sillä tiedän Länsi-Afrikan lentoasemat kaoottisiksi paikoiksi, joissa erilaiseen säätämiseen saa aikaa kulumaan kuin huomaamatta.

Kun lopulta pääsin sisään terminaaliin, menin suoraan lähtöselvitysjonoon. Ainoastaan Casablancan-kone oli lähdössä, mutta pienessä terminaalissa riitti silti ruuhkaa. Aluksi täytin maastapoistumiskortin, minkä jälkeen näytin passiani tarkastajille. Tarkastajat syynäsivät kaikki passit suurennuslaseilla. Omani osoittautui tällä kertaa aidoksi, joten seuraavaksi pääsin lähtöselvitystiskille. Tiskin takana osattiin englantiakin ja oma-aloitteisesti minua alettiin selvittää perille Helsinkiin saakka, vaikka jatkolentoni Istanbulista oli eri varauksella. En kai näyttänyt turkkilaiselta, joten minun ei ajateltu jäävän sinne. En uskonut lähtöselvityksen onnistuvan perille asti, vaikka sitä kolme ihmistä sääti tiskin toisella puolella pitkään. Lopulta olisin saanut laukkuni Kiovaan saakka, mutta perille Helsinkiin en. Kiitin avuliaisuudesta ja pyysin laittamaan laukun vain Istanbuliin saakka. Siellä minulla olisi aikaa säätää se eteenpäin.

oua53

Ouagadougoun kansainvälisen lentoaseman odotustiloja lähtevien puolella kaikkien turvatarkastusten jälkeen.

Seuraavaksi sormenjälkeni kerättiin talteen Burkina Fason arkistoihin ja sain maastapoistumisleiman. Seurasi normaali turvatarkastus, minkä jälkeen lähdin kohti porttiani. Porttialueelle oli toinen turvatarkastus: kaikkien käsimatkatavarat avattiin ja pengottiin läpikotaisin. Ainoa huomauttamisen aihe löytyi muffinsseista, joita olin ostanut matkalle mukaan. Hieman epäröiden ne kehotettiin syömään pois ennen lentoa. En syönyt. Porttialueella ei ole vessoja, joten niihin päästäkseen tulee käsimatkatavarat jättää turvatarkastajien taakse penkille. Takaisin tullessa ei enää tarvitse joutua kopeloiduksi. Porttialueella ei ole myöskään kauppoja, mutta ylihintainen kahvila sieltä löytyy. Ostin puolentoista litran vesipullon viimeisillä frangeillani.

oua54

Royal Air Marocin lentokoneemme Ouagadougoun lentoasemalla.

Royal Air Marocin lento Casablancaan lähti ajallaan ja lensi Malin ja Mauritanian ilmatilojen kautta halki öisen Saharan autiomaan. Ennen laskeutumista ystävällinen lentohenkilökunta tarjoili aamupalaksi makean croissantintapaisen. Aamu alkoi kajastaa, kun lentokoneen pyörät ottivat Mohammed V:n kansainvälisen lentoaseman kiitotiehen.

Casablancan lentoasema on hyvä vaihtokenttä. Lentoasemalla oli edelleen sama ebola-tiski, kuin edellisvuonnakin. Ilmeisesti Länsi-Afrikasta tulevat matkustajat kulkevat sen kautta. Ouagadougoun-lennosta ei oltu kiinnostuneita, eikä minun hiljattaista Guinean-vierailuanikaan kukaan voinut tietää. Passia pläräämällä se olisi tullut ilmi. Casablancan kenttä oli kokenut kasvojenkohotuksen sitten viime näkemän. Esimerkiksi ravintolaosasto oli uudistettu täysin, eikä sisällä pöydissä tupakointiakaan enää näkynyt. Jo huhtikuussa 2014 se oli suurin kieltokyltein kielletty, mutta niitä ei noudatettu.

cmn10

Royal Air Marocin kone Casablancan lentoasemalla odottamassa minua ja muita Istanbulin-matkalaisia.

cmn11

Casablancan lentoasemalla oli pitkä rivistö Marokon kansallisen lentoyhtiön Royal Air Marocin koneita.

Casablancasta jatkoin samaisen Royal Air Marocin siivin Istanbuliin. Lennolla oli ruhtinaallisesti tilaa ja sain kokonaan oman penkkirivin, jossa saattoi nukkua koko matkan. Pohjois-Afrikassa kun oltiin, ei näkyvyydessä ollut valitettavaa: pilvettömältä taivaalta näki pitkälle! Aluksi koko Casablanca avautui ikkunastani. Myöhemmin koneen viistäessä Marokon pohjoisrannikkoa pitkin kohti itää, näin pitkälle Manner-Espanjaan. Samoin bongasin marokkolaisen Nadorin kaupungin ja Espanjalle kuuluvan Melillan erillisalueen. Naapurimaa Algerian puolelta havaitsin pohjoisen suurkaupungit, kuten Oranin ja pääkaupungin Algerin. Algeria kiinnostaisi suunnattomasti, mutta viisumin saaminen on vaikeaa.

Royal Air Maroc ei ole lähtenyt karsimaan palveluista, vaan lennon hintaan kuului matkalaukun lisäksi erinomainen marokkolaishenkinen lounas ja myöhemmin vielä välipalakin kahden kolmioleivän muodossa. Myös viltit olivat tarjolla jopa näin päivälennolla. Kaiken kaikkiaan parhaita lentoja vähään aikaan. Tällaiset lennot, joissa panostetaan laatuun ja palveluun, jäävät matkustajien mieleen.

cmn13

Marokon suurin kaupunki Casablanca lentokoneen ikkunasta vähän nousun jälkeen. Kuvasta voi erottaa jopa merenrannassa seisovan kaupungin korkeimman rakennuksen, Hassan II:n moskeijan.

cmn12

Algerian rannikolla tarjoiltiin herkullinen lounas. Taisi olla kanaa.

Istanbulin Atatürkin lentoasema on ankeimpia ja ruuhkaisimpia kenttiä, joilla olen ollut. Aluksi valtaosa koneesta tulleista, minä mukaan lukien, käveli harhaan. Suunnistimme kylttien mukaan passintarkastukseen, josta joku kuitenkin turkiksi patisti toisaalle. Olimme tulleet väärään paikkaan. Lähdimme haahuilemaan eteenpäin, kunnes löysimme toisen passintarkastuspisteen ja samalla maailman pisimmät passintarkastusjonot. Turkin kansalaisille on oma jononsa, muukalaisille omansa. Vajaan tunnin jonoteltuani, sain leiman passiin ja pääsin hakemaan rinkkani hihnalta. Vein sen matkatavarasäilytykseen ja lähdin kohti metroa. Minulla oli kymmenisen tuntia aikaa notkua Istanbulissa. Jos olisin lentänyt Turkish Airlinesilla, minulla olisi ehkä ollut oikeus ilmaiseen hotelliyöhön. Turkish Airlines oli kuitenkin ollut aivan liian kallis, kun olin varaillut lentoja. Kyseinen pulju on edelleen testaamatta.

Turkissa on pakko syödä kebabia. Muuta syytä minulla ei nytkään ollut matkustaa Sultanahmetin alueelle Istanbulin turistikortteliin. Tahdoin vain kebabia. Aluksi kuitenkin kävin Sinisessä moskeijassa. Se kun sattui olemaan siinä vieressä, kun astelin ulos raitiovaunusta. En tosin sisään astellessani tiennyt, mikä pytinki kyseessä mahtoi olla. Sinisen moskeijan edessä sijaitsee Sultanahmetin aukio, minkä keskellä seisoo korkea Theodosiuksen obeliski. Aukiolla tehtiin pommi-isku tammikuussa 2016. Hagia Sofian bongasin sitten myöhemmin ja sen tunnistinkin ulkonäöstä. Näin oli Turkin suurin kaupunki nähty!

ist4

Sininen moskeija.

ist1

Miten osuvaa: rammat tästä ovesta! Tämä siis Sinisen moskeijan sisäänkäynnissä.

ist2

Iskender kebab Sultanahmetin turistialueella nautittuna. Turistihinnat, mutta maku oli erinomainen.

Kebabia syödessäni Sultanahmet pimeni. Tuli sähkökatko. Kehitysmaamatkailijana minulla oli tietenkin otsalamppu repussani, joten ruokailun jälkeen Sultanahmetin tutkiminen jatkui ongelmitta. Kanssaturistini eivät olleet näköjään yhtä hyvin valmistautuneet matkalleen! Sininen moskeija ja valtaosa seudusta oli vielä pimeänä, kun lähdin etsimään metroasemaa. Itse asiassa olin kuvitellut Istanbulin olevan varsin länsimainen kaupunki, mutta silti kohti Aksarayn metroasemaa kävellessäni 95 prosenttia kaikista vastaantulijoista oli miehiä. Joutuvatko naiset tosiaan täälläkin olemaan pimeän tullen sisätiloissa! Näin toki vain hyvin pienen palasen Istanbulista ja ehkä se avautuu paremmin, jos joskus päätän palata kaupunkiin.

ist3

Sultanahmetin katuja ennen sähkökatkoa.

Atatürkin lentoasemalle ei niin vain mennäkään, vaan heti ovella on ensimmäinen turvatarkastus. Sen läpäistyäni, etsin mahdollisimman rauhallisen nurkan, levitin Royal Air Marocin viltin lattialle ja vaivuin horrokseen. Malarian ehkäisylääkkeiden vaikutuksen alaisena sitä nukkuu missä tahansa! Tosin kaamea häslinki terminaalissa tuntui käyvän läpi yön. Ei mitenkään miellyttävä paikka viettää yötä.

kbp1

Kiovassa vaihdoin konetta.

ist5

Ukraine International Airlines tarjoili lennollaan mukillisen vettä. Nautin!

Aamulla nousin Ukraine International Airlinesin lennolle Kiovaan, vaihdoin Kiovassa ja jatkoin samalla yhtiöllä perille Helsinkiin saakka. Kaiken kaikkiaan matka Ouagadougousta Helsinkiin taisi kestää vajaa 40 tuntia.

Viimeinen päivä Ouagadougoussa

22.8.2015

Länsi-Afrikan kiertomatkani oli tulossa päätökseensä. Vielä oli kuitenkin kokonainen päivä aikaa Burkina Fason pääkaupungin Ouagadougoun tutkimiselle. Söin ylihintaisen aamupalan Le Pavillon Vert -hotellini ravintolassa. Kuiva patonki, hunajaa, voita ja murukahvia. Ystäväni Seni saapui kymmenen aikoihin hotellilleni ja siirryimme läheiseen kansankuppilaan jatkamaan aamupalaa. Munakas, patonki ja teetä puoleen hintaan verrattuna hotelliini. Ikinä ei kannattaisi syödä mitään hotellilla.

Aamupalan jälkeen ajelimme Moro-Naban palatsille Ouagadougoun keskustaan. Palatsissa asustaa Burkina Fason valtaheimon, mossien, kuningas Naba Baongo II. Hän on Burkina Fason perinteisistä johtajista kaikkein vaikutusvaltaisin. Joka perjantai kello seitsemältä aamulla hänen palatsilla tapahtuu noin 15 minuuttia kestävä Moro-Naba-seremonia, jossa mossipäälliköt saapuvat tapaamaan kuningasta. Myös turistit ovat tervetulleita seuraamaan seremoniaa, mutta valokuvien ottaminen on ehdottomasti kielletty. Aikaisesta ajankohdasta johtuen päätin jättää koko seremonian edellisaamuna väliin. Lähde: [1]

Seni kuitenkin tahtoi, että tapaisin kuninkaan ja oli yrittänyt järjestää tapaamista. Se kuitenkin osoittautui mahdottomaksi, kun ajoimme palatsin pihamaalle puoliltapäivin. Oikeasti skootteri piti taluttaa pihamaalle, sillä ajaminen oli kielletty. Kuninkaan kerrottiin olevan hääseremoniassa jossain päin Ouagadougoua. Olin ehkä hieman helpottunut tämän kuullessani. Miten minun olisi pitänyt puhutella kuningasta, olisiko pitänyt kumartua, pitäisikö olla toisenlainen vaatetus. Tapaamisen sijaan meidät ohjattiin katsomaan pyhiä krokotiilejä, jotka olivat pienessä aitauksessaan Moro-Naban palatsin pihamaalla. Niiden kuvaaminen oli niin ikään kielletty.

oua49

FESPACO-elokuvafestivaalin päämaja Ouagadougoun keskustassa.

oua48

24:nnen FESPACO:n juliste.

Ouagadougou on Afrikan mittakaavassa tunnettu kulttuurikaupunki. Eläväisen musiikkiskenen lisäksi paikkakunta tunnetaan FESPACO-nimisestä (La Festival Panafricain du Cinéma et de la Télévision de Ouagadougou) elokuvafestivaalista. Näille Afrikan suurimmille filmifestivaaleille hyväksytään ainoastaan afrikkalaisten elokuvantekijöiden elokuvia. Niiden täytyy olla vieläpä tuotettu pääosin maanosassa. Afrikan Oscar-gaalaksikin kutsuttua festivaalia on järjestetty vuodesta 1969 lähtien. Nykyisin FESPACO valtaa Ouagadougoun kahden vuoden välein ja edellisen kerran näin tapahtui 28.2.–7.3.2015. Tuolloin mukana oli 134 elokuvaa. Parhaan elokuvan palkinnon sai ranskalais-marokkolaisen Hicham Ayouchin elokuva Fièvres. Seuraava, järjestyksessään 25. FESPACO järjestetään alkuvuodesta 2017. Lähteet: [2] & [3]

Ajelimme FESPACO:n päämajalle. Sain luvan ottaa kuvia rakennuksen aulassa. Esillä oli muun muassa julisteita aikaisemmista FESPACO-voittajista.

oua52

FESPACO:n parhaan elokuvan palkinnon voittajat kotimaineen. Viimeisin voittaja puuttuu julisteesta.

FESPACO:n päämajalta ajoimme halki Ouagadougoun keskustan Maison du Peuplelle. Se on ilmeisesti Ouagadougoun Hartwall-areena. Siellä järjestetään konsertteja ynnä muuta kulttuurisesti merkittävää. Rakennus on vuosikymmenten takaa, eikä erityisen hyvässä kunnossa enää. Sisällä kierrellessämme huomasin, että seuraavan tapahtuman valmistelut olivat täydessä vauhdissa. Esimerkiksi äänentoistoa viriteltiin.

oua50

Maison du Peuple.

oua51

Maison du Peuplen katsomoa ja esiintymislava.

Vielä kerran kävimme Ouagadougoun torilla, grand marchélla. Halusin ostaa Burkina Faso -t-paidan. Sellaisen ostaminen osoittautui vähitellen mahdottomaksi, vaikka epätoivoiset kauppiaat panivat parastaan. Jalkapallopaitoja olisi saanut, mutta sellaista en halunnut. Halusin oikean t-paidan. Lopulta luovutin, sillä kävi ilmi, että kaikki t-paidat olivat yhtä ja samaa kokoa. Kauppiaatkin olivat pettyneitä. Olisi kuulemma silti pitänyt ostaa jotain, sillä se “on täällä päin tapana” ja että “muuten tulee kaikille huonoa onnea” ja ties mitä! En silti ostanut mitään.

Myöhemmin ostin kadun varrelta maapähkinöitä tuliaisiksi Suomeen. Oikein muutakaan täältä ei voi ostaa, ellei sitten halua ostaa perinteisiä vaatteita, kankaita tai norsuveistoksia. Pian tämän pähkinäpysähdyksen jälkeen Seni huomasi Iphonensa olevan kateissa. Ajelimme takaisin samoja jälkiä. Kyselimme kadunvarsien liikkeistä tuloksetta. Eräs vaateliike oli ymmärtänyt ehkä hieman väärin asiakkaiden kalastelun. Kahden, mielestään varmasti hyvin muodikkaasti pukeutuneen nuoren miehen liikkeeseen oli oikeasti vaikea päästä sisään kaikkien kadulla olleiden mallinukkejen ohi. Tyhjä se liike olikin. Palasimme lopulta pähkinämyyjien luokse, joita itse epäilen varkaudesta. He vakuuttelivat syyttömyyttään, mutta samaan aikaan eivät enää katsoneet silmiin. Kun aito Iphone katoaa Afrikassa, ei sitä taida olla mahdollista saada takaisin.

Kävimme kännykkäliikkeissä tiedustelemassa, voisiko puhelimen jotenkin sulkea lopullisesti tai mahdollisesti jäljittää. Poliisin juttusille meneminen ei tullut Senille edes mieleen, sillä poliisi ei ole ystävä, eikä tee mitään. Lopulta kuitenkin ajoimme Senin kotikaupunginosaan ja poliisiasemalle. Poliisiasemallekaan ei niin vain mennä, vaan poliisilta saa heti nuhteita, jos vahingossa ajaa portista sisään. Niin sanoo järki. Burkinalainen poliisi sanoo, että skootteri on talutettava. Mitenköhän aseman pihalla olleet autot oli sinne tuotu. Työntämälläkö. Poliisi käski tulla uudelleen puhelimen tarkempien tietojen kanssa. Seni päätti luottaa Allahiin.

Loppupäivä kului Tampouyn kaupunginosassa. Kävimme syömässä ja istuimme Senin veljen Ibrahimin kaupalla. Olisin voinut istuskella siinä monta päivää sitä kaikkea vilskettä ja vilinää katsellen, uusiin ihmisiin tutustuen ja muslimien rukoushetkiä tuijotellen. Olin huomannut, että joka ilta jo hyvissä ajoin ennen iltarukousta kaupalle saapui pikkuinen vanhus. Mies oli 75-vuotias luku- ja kirjoitustaidoton entinen maanviljelijä. Yhteistä kieltä meillä ei ollut, mutta ei sitä aina tarvitakaan. Seni tulkkasi tarpeen vaatiessa.

Muslimien rukoushetken jälkeen Seni kuljetti minut takaisin hotellilleni, söimme pannukakut hotellin ravintolassa ja lähdimme kohti Ouagadougoun kansainvälistä lentoasemaa. Ensimmäistä kertaa matkustin lentokentälle skootterin kyydissä rinkka selässä!

Berliinin matkamessut seitsemässä tunnissa

12.3.2016

Olen käynyt Saksassa kymmenisen kertaa. En vain ennen viime viikonloppua kertaakaan Berliinissä. Itä-Saksakin oli “tuttu” vain Rostockin sataman osalta, johon saavuin isäni kanssa joskus 2000-luvun alussa Hangosta laivalla.

Nyt halusin Berliiniin, sillä 8.-12. maaliskuuta kaupungissa järjestettiin ITB Berlin eli vuosittaiset maailman suurimmat matkamessut! Lähes koko maailma yhdessä valtavassa messukeskuksessa! Näillä matkamessuilla kuuluisi ehdottomasti viettää useita päiviä, mutta seitsemässä tunnissakin kolusi jo mielenkiintoisimmat maat.

itb1

Liechtenstein näkyvissä! Ja Slovenia.

Muutamia Itä-Euroopan ja Kaukasuksen valtioita koluttuamme edessä oli viimein jotain mielenkiintoista: Liechtensteinin ruhtinaskunta! Kaikki valittelevat maan olevan hyvin tylsä, mutta ehdottomasti tahdon vierailla siellä tulevaisuudessa. Tykkään tylsistä paikoista, jollainen Berliinikin muuten on. Liechtenstein tarjosi vierailijoille esitteiden ohella leipää, paikallista kinkkua, pinssejä ja paperiset Liechtensteinin liput! Lisäksi paikalle oli rahdattu valtaistuin, johon pääsi istahtamaan. Ruhtinaskunnan ständillä kun oltiin!

itb2

Lidl Reisenin järjestämälle pakettimatkalle?

itb3

Visit Finland oli muiden Pohjoismaiden ja Baltian kanssa samassa hallissa. Finnair oli tuonut paikalle lentokoneidensa penkkejä. Liekö sitten niiden uusien koneidensa.

Oma mielenkiinnon kohteeni on ehdottomasti Afrikassa, mihin ITB tarjosi hyvää lääkettä useiden Afrikan maiden muodossa. Joukossa oli reilusti eksoottisia maita, joista Suomessa (tai muualla) ei olla kuultukaan, eikä niitä Suomen matkamessuille varmaan koskaan saadakaan. Yksi tällainen maa oli Etelä-Afrikan kokonaan ympäröimä Lesothon kuningaskunta, jonka pikkuinen ständi oli aivan tyhjä sinne mennessämme. Rouva oli kovasti mielissään, kun olimme kiinnostuneet Lesothosta ja vieläpä tiesimme sen sijainnin. Kuulemma ainakin hiihtäminen onnistuisi ympäri vuoden vuoristoisesta maastosta johtuen. Helpoiten maahan pääsee lentämällä Etelä-Afrikan Johannesburgin kautta. Johannesburgista on vain reilun tunnin lento Lesothoon. Kyllä minä vielä joskus Lesothoonkin matkustan!

itb4

Good old colonial times: Botswana oli tuonut Berliiniin joukon alkuasukastanssijoita siirtomaaherrain pällisteltäväksi.

itb5

Pikkuinen Swazimaa on yksi Afrikan kolmesta kuningaskunnasta. Maa sijaitsee eteläisessä Afrikassa Mosambikin ja Etelä-Afrikan välissä. Kiinnostaa.

itb6

Mainstream-Afrikkaa: Etiopia, Kenia ja Tansania. Tansanian tiskillä herra osasi sanoa suomeksi “hakkaa paalle”. Kuulemma oli asunut Ruotsissa aikoinaan.

itb7

Maailman suurimpiin kaakaon tuottajiin lukeutuva Norsunluurannikko tarjoili messuvieraille hot chocolatea (kirjaimellisesti) sekä suklaaputouksen, johon sai dipata hedelmäpaloja.

itb8

Eritrean osasto.

Norsunluurannikkoa vastapäätä oli Eritrean ständi. Afrikan Pohjois-Koreaksi leikkisästi tituleerattu diktatuuri oli messuilla varsin näyttävän osaston sekä näyttävien esitteiden ja postikorttien kanssa. Kaikesta tästä huolimatta viisumin saaminen Eritreaan on periaatteessa mahdotonta. Samaan aikaan ständillä ollut mies oli kyselemässä viisumiasioista ja lupasi lähettää Eritrean edustajille vieläpä sähköpostiakin. Mitään selkeää vastausta hän ei Eritrean herralta saanut. Mutta minä sain ainakin Eritrea-kalenterin ja kauniita postikortteja. Onpahan ainakin kortit valmiina, kun joskus astun Asmaran lentoasemalle!

itb12

Malin osasto.

Länsiafrikkalainen Mali on tätä nykyä valitettavan arvaamaton matkakohde. Viime elokuussa maassa käydessäni siellä oli kaksi terrorihyökkäystä lyhyen ajan sisään. Ständi olikin valitettavan tyhjä, vaikka sen soisi olevan tupaten täynnä. Vielä joskus palaan maahan ja matkustan Timbuktuun, jonne aioin mennä jo viime kesänä. Muuten, Timbuktu on kuulemani mukaan myös tylsä paikka!

itb9

Etelä-Sudanin osasto.

Maailman nuorin valtio, sisällissodan repimä Etelä-Sudan oli myös mukana messuilla. Maa oli painanut kiinnostuneille jopa pienen esitteen (“Complete travel guide and tourist information”). Etelä-Sudanin delegaatio oli vetäytynyt ruokapöydän ääreen, eikä ollut kiinnostunut ständillä vierailijoista. Kysymyksiä olisi ollut! Esimerkiksi turvallisuustilanne askarruttaa mieltäni.

itb10

Burundin iloiset veikot olivat kyhänneet Berliiniin majan ja tarjosivat vierailijoille vahvaa burundilaista teetä sisältäviä teepusseja. Takana Kamerunin ja Sierra Leonen ständit: ei mitään mielenkiintoista.

itb11

Algeria!

Eritrean tavoin Algeriakaan ei tahdo matkailijoita maahan. Toisaalta maalla on öljyä ja kaasua, minkä vuoksi turisteja ei välttämättä edes tarvita. Toisaalta maan turvallisuustilanne on paikoin arveluttava. Eli viranomaiset eivät tahdo meikäläisten joutuvan terroristien kynsiin. Joka tapauksessa Algeria oli painattanut upeita kiiltäviä maata esitteviä esitteitä, minkä lisäksi tiskin alta jaettiin Algeria-kasseja ja Sahara-julisteitakin sai ottaa “as many as you want“.

Kyselin ständillä Algerian viisumista, minkä tiesin olevan hyvin vaikeasti saatava. Vastaus oli hieman lohduttava: tarvitsisin vain hotellivarauksen ja paljon aikaa. Viisumihakemukset käsitellään raskaan byrokratian kautta. Algerian esittelijä antoi ymmärtää, että poliitikot ja toimittajat voivat unohtaa maassa vierailun. Kaltaisellani opiskelijalla ei ole kuulemma ongelmia. Omatoiminen matkailu onnistuu ainakin Algerian pohjoisosassa, missä sijaitsevat suurimmat kaupungit, kuten pääkaupunki Alger ja Oran. Jos haluaisin matkustaa Algerian eteläosaan Saharaan, tarvitsisin oppaan. Tosin olen lukenut foorumeilta, että Algerian Sahara on kiinni ulkomaalaisilta.

itb20

Sudan oli hyvin edustautunut.

Jos Etelä-Sudanin ständillä ei oltu kiinnostuneita mahdollisista vierailijoista, oli Sudanin osastolla täysin toisenlainen meininki. Viivyimme siellä parisenkymmentä minuuttia ja kaikkiin kysymyksiin sai helposti vastauksen. Eikä mitään ympäripyöreää, kuten esimerkiksi naapurissa Algerian osastolla! Päällimmäisenä mielessäni oli luonnollisesti viisumi, jonka saaminen ei ole mitenkään yksinkertainen asia. Osastolla ollut ystävällinen rouva talutti meidät tapaamaan Sudanin Saksan-suurlähettilästä! Suurlähettiläs Badreldin Abdalla oli itse ystävällisyys ja toivotti lämpimästi tervetulleeksi maahansa. Suomen kansalaisena voisin anoa viisumini jopa Berliinistä, vaikka periaatteessa minun kuuluisi käyttää Oslon-lähetystöä. Anominen onnistuu postitse ja suurlähettiläs kehotti soittamaan “anytime“.

Etukäteen minulla olikin sudanilaisista hyvin positiivinen kuva, mutta osastolla vierailu vain vahvisti sitä, kun meidät lähes pakotettiin tulemaan vierailulle. Kuulemma opiskelemaankin voisi tulla. Maa olisi turvallinen ja ihmiset suhtautuvat vierailijoihin vieraanvaraisesti ja ystävällisesti. Jopa reppureissaus olisi mahdollista! Sain kuulla, että rajan ylitys Etiopiaan ja Eritreaan on mahdollista. Etiopiaan se onnistuu, mutta Eritreaa en jaksa uskoa kaikista vakuutteluista huolimatta. “It’s just politics“. Paikalliset voinevat ylittää rajan, mutta ulkomaalaiset eivät taatusti pääse yli.

itb13

50:nnen ITB Berlinin kumppanimaa oli Intian valtameressä sijaitseva Malediivien paratiisivaltio.

itb14

Karibialla sijaitseva mielenkiintoinen Haiti oli mukana Berliinissä tylsähköllä osastolla. Esitteet olivat ranskaksi.

itb19

Venezuelan pojilla oli bändi.

itb18

Hymyileväinen presidentti Gurbanguly Berdimuhamedow toivottaa tervetulleeksi Turkmenistanin tasavaltaan.

Keski-Aasiassa sijaitseva Turkmenistan on kaikin puolin kiinnostava matkakohde: pitkä historia ja karun kaunis luonto sekä tietenkin olemattomat ihmisoikeudet ja presidentin henkilökultti! Harmittavasti vierailu on vain tehty mahdollisimman vaikeaksi. Turkmenistanin osastolla seisoskellut mies kiinnostui meistä kovasti, kun kuuli, että olimme tulleet Berliiniin ainoastaan matkamessujen vuoksi. Viisumiin vaaditaan kutsukirje, jonka saa, kun lähettää sähköpostia jollekin sikäläiselle matkatoimistolle. Toki samalla vaaditaan kokonaisen matkapaketin ostamista eli omatoimisesti Turkmenistan ei ole avoinna. Matkavinkkien ohella saimme Turkmenistanin osastolta jopa kirjavinkkejä seldžukkien historiasta.

itb17

Keskiaasialainen Kirgisia oli tuonut messuille jurtan. Kirgisia on Keski-Aasian valtioista helpoimmin saavutettavissa, sillä suomalainen ei tarvitse maahan viisumia!

itb15

Hyvin tuttua Azerbaidžania.

Kaukasuksella sijaitsevan Azerbaidžanin ständi oli mielenosoituksellisesti suljettu, koska lähellä sijaitsi Karabakh-niminen osasto. Azerbaidžan piti sitä itseään vastaan suunnattuna poliittisena propagandana, sillä naapurimaa Armenian miehittämä ja armenialaisten asuttama Vuoristo-Karabah sijaitsee Azerbaidžanin sisällä. Aihe on edelleen äärimmäisen arka.

itb16

Azerbaidžan oli suljettu, mutta esittelijät olivat silti paikalla.

Hieman ennen messujen sulkeutumista tenttasimme Venäjälle kuuluvan Kaliningradin edustajaa. Alueelle vaaditaan tietenkin Venäjän viisumi, jonka voi anoa etukäteen Suomessa. Helpompi tapa mielestäni on kuitenkin ottaa yhteyttä Kaliningradissa toimivaan matkatoimistoon ja pyytää järjestämään viisumi rajalle. Matkatoimisto vaatii passin kopion sekä sen, että Kaliningradiin saavutaan virka-aikana arkipäivänä. Viikonloppuisin viisumista vastaavat henkilöt eivät ole raja-asemilla. On arrival -viisumin hinta on 60 euroa ja sillä saa viipyä Kaliningradissa 72 tuntia. Matkatoimisto ei vaadi minkään muiden palveluiden varaamista heidän kauttaan, vaan esimerkiksi hotellitkin voi varata omatoimisesti. Kätevää mielestäni.

Messut sulkeutuivat kello 18. Useita Euroopan maiden osastoja jäi kokonaan näkemättä. Esimerkiksi ensimmäistä kertaa messuilla mukana ollut Vatikaani olisi ollut mielenkiintoista nähdä. Toisaalta esimerkiksi Turkin, Italian ja Saksan osastojen väliin jääminen eivät harmittaneet lainkaan.

Ouagadougoun musiikkimuseo ja Bãngr-Weoogon puisto

21.8.2015

Burkina Fason pääkaupungissa Ouagadougoussa ei juurikaan ole varsinaisia nähtävyyksiä. Kaupunki on erinomainen vain päämäärättömään kuljeskeluun. Jos kuitenkin haluaa vaivata päätään nähtävyyksillä, sellainen löytyy kaupungin ytimestä: musiikkimuseo, Musée de la Musique de Ouagadougou.

oua38

Ouagadougoun musiikkimuseon antia: jossain päin Burkina Fasoa musisoidaan laittamalla kulkuset jalkoihin ja käsiin!

oua39

Ouagadougoun musiikkimuseon käytäviä.

Astuin sisään musiikkimuseoon aamutuimaan ja aikani kuljeskelin ympäri pientä rakennusta, kunnes löysin jostain lipunmyyjättären. Lippu maksaa tuhat frangia (noin 1,5 euroa), minkä ostaminen oli jälleen aikamoinen show. Lippu tehtiin kolmena kappaleena ja siihen kirjattiin erilaisia tietoja, allekirjoituksia ja leimoja. Lopulta sain kopioni lipusta ja oman oppaan museoon. Kaikissa käymissäni burkinalaisissa vierailukohteissa pääsymaksuun sisältyi myös opastus. Musiikkimuseon oppaani ei osannut englantia, minkä vuoksi olisin mieluusti kierrellyt itsekseni museota. Jotain sain irti kuitenkin ranskankielisestäkin selostuksesta. Musiikkimuseo esittelee pääasiassa Burkina Fason eri alueille tyypillisiä soittimia, minkä vuoksi nimi voisi pikemminkin olla soitinmuseo!

oua40

Maaba-niminen kielisoitin.

oua41

Djinou-niminen balafoni Ouagadougoun musiikkimuseossa.

Museon jälkeen tahdoin ostaa parit tuliaiset Suomeen, olihan matkani toiseksi viimeinen päivä. Lähdin kävellen kohti Ouagadougoun toria, grand marchéa. Matkalla sinne sain ravistella käsistäni lapsikerjäläisiä. Senegalin tavoin myös Ouagadougoun katulapset ovat tavallista aggressiivisempaa sorttia, mutta pari ärhäkkää suomen sanaa karkottaa ne täälläkin. Lapsista selvittyäni, sain seuraa paikallisesta muusikosta, joka tietenkin tahtoi viedä minut setänsä, veljensä, enonsa, serkkunsa tai kaimansa putiikkiin torilla. Sieltä saisin ostettua tuliaisia. Mikäpä siinä. Tosin tämä “muusikko” varmaan ottaisi oman komissionsa, joten en uskonut kauppojen syntyyn hetkeäkään. Kiertelin opastettuna matkamuistopuoteja, tingin hintoja, mutta paikalliset kauppiaat olivat päässeet länsimaisen rahan makuun, eivätkä tarjoamani summat miellyttäneet. Täällä ei missään nimessä sovi tarjota puolta pyydetystä hinnasta, sillä muuten joutuu maksamaan reilusti ylihintaa. Kymmenesosa on lähempänä totuutta!

Otin torilta taksin Tampouyn kaupunginosaan. Paikallinen ystäväni Seni tahtoi näyttää lisää kotikaupunkiaan, joten sovimme tapaavamme hänen veljensä kaupalla. Perille saavuttuani, kauppa oli suljettu, sillä oli meneillään muslimien rukoushetki. Seni saapui puolen tunnin kuluttua, minkä jälkeen lähdimme läheiseen kansanravintolaan lounaalle. Päivän annos oli kalaa. Sitähän se varmaan on tosin joka päivä. Olin aluksi ainoa valkoinen asiakas. Pian ravintolaan tuli myös kaksi valkoista keski-ikäistä ranskalaismiestä paikallisten vaimojensa tai tyttöystäviensä kanssa. Naiset aloittivat aterioinnin haarukalla ja veitselle, mutta pian ne saivat lentää syrjään ja ruokailu jatkui ikiaikaiseen tapaan sormilla. Itse olin tällä matkalla onneksi varsin hyvin välttynyt sorminsyömiseltä. Jopa Guineassa aina oli löytynyt vähintään lusikka, jolla lappaa ruokaa suuhun!

oua42

Bãngr-Weoogon puiston portti.

oua43

Emme nähneet puistossa krokotiilejä, mutta muurahaisia sentään!

Ruokailun jälkeen ajoimme Ouagadougoun keskustan koillislaidalle Bãngr-Weoogon puistoon (Parc urbain Bãngr-Weoogo), jonka moorenkielinen nimi tarkoittaa “metsää, jossa hankitaan tietoa”. Usean hehtaarin laajuinen puisto on kuin Central Park New Yorkissa, vehreä paratiisi kaupungin sykkeessä. Ihmiset tulevat puistoon kävelemään, istuskelemaan kahviloissa ja puistonpenkeillä sekä näköjään jopa juoksulenkille. Bãngr-Weoogossa tuntee olevansa kaukana suurkaupungin melskeistä, vaikka keskusta on kävelyetäisyydellä.

Puistoon on sadan frangin (noin 0,15 euroa) pääsymaksu, minkä lisäksi lipunmyyjä tahtoi myydä kuvausluvan tuhannella frangilla (noin 1,5 euroa). Olihan minulla kamera kaulassani, koska olin juuri ottanut kuvan puiston portista. Hörähdin hinnan kuultuani ja pakkasin kameran suurieleisesti reppuun. Että pitäisi maksaa tonni, että saa ottaa kuvia metsässä! Luultavasti se tonni olisi mennyt lipunmyyjän omaan taskuun. Kaivoin pian lipunmyynnin jälkeen kameran takaisin kaulalleni. Kuvia voi ottaa aivan vapaasti, sillä puistossa ei taatusti ole valvontakameroita!

oua44

Bãngr-Weoogon puistossa on pari lampea, jotka näin sadekaudella olivat ääriään myöten täynnä. Myös krokotiilit viihtyvät niissä.

oua46

Hieman rehevämpi lampi.

Kilometrin tai parin verran käveltyämme, taiteilimme itsemme kiviä pitkin hyppien toiseen osaan puistoa, sillä tie sinne oli katkennut sadekaudesta aiheutuneen tulvimisen vuoksi. Sadekaudesta johtuen kasvillisuus oli rehevää ja alueen vesistöt täynnä. Erään lammen reunalla oli krokotiileistä varoittava kyltti, mutta valitettavasti en nähnyt ainuttakaan. Varmasti vain afrikkalaisen pääkaupungin keskuspuistossa elää villejä krokotiilejä! Luonnossa elävien krokotiilien lisäksi Bãngr-Weoogossa pitäisi olla myös pieni eläintarha, mutta nyt se oli valitettavasti suljettu, emmekä päässeet näkemään kuin vuohia aitauksessaan.

Puisto sulkeutuu kuuden aikoihin iltapäivällä eli hieman ennen auringonlaskua. Siihen mennessä olimme ulkona Bãngr-Weoogosta.

oua45

Polun varrelta Bãngr-Weoogon puistosta.

oua47

Afrikkalaista puskaa keskellä Ouagadougoua.

Illalla lähdimme jälleen Ouagadougoun yöhön. Paikallisten iltaelämä keskittyy maquis-nimisiin merkillisiin ravintolan ja yökerhon sekoituksiin. Niissä saa ruokaa, mutta myös tanssiminen onnistuu. Emme istahtaneet terassille, vaan menimme suoraan yökerhon puolelle. Musiikki oli iloista afrikkalaista jytkettä ja sisustus vuosikymmenten takaa: kulunutta punaista ja mustaa nahkaa, peilejä katsoipa minne tahansa, maailman suurimpia kaiuttimia sekä tietenkin diskopallot katossa. Baaritiskin valikoima oli suomalaisen näkökulmasta onneton, mutta onneksi yökerhoon voi näköjään marssia myös oman pullon kanssa. Lantringit voi sitten ostaa paikan päältä, sillä Coca-Colaa saa sentään paikasta kuin paikasta jopa Afrikassa. Ilta oli vielä sen verran nuori, ettei paikalla ollut paljon juhlakansaa ja henkilökunnalla oli aikaa notkua ja näpräillä kännykkää. Eräs tarjoilijapoika laittoi pitkäkseen pöytämme toiselle puolelle sohvalle. Suomessa tällainen käytös johtaisi potkuihin, mutta täällä se taitaa olla vain normaalia käytöstä. Jos väsyttää, voihan sitä hetkeksi ummistaa silmänsä jopa työpaikalla asiakkaiden silmien alla. Tämän maquisin miestenvessa oli niin ikään eksoottinen tapaus: ei ovea ja näkymä suoraan yökerhon sisäänkäyntiin. Lisäksi vessa oli vain pelkkä pieni reikä lattiassa. Onneksi Afrikassa on sentään aina pimeää!