Ouagadougoun musiikkimuseo ja Bãngr-Weoogon puisto

21.8.2015

Burkina Fason pääkaupungissa Ouagadougoussa ei juurikaan ole varsinaisia nähtävyyksiä. Kaupunki on erinomainen vain päämäärättömään kuljeskeluun. Jos kuitenkin haluaa vaivata päätään nähtävyyksillä, sellainen löytyy kaupungin ytimestä: musiikkimuseo, Musée de la Musique de Ouagadougou.

oua38

Ouagadougoun musiikkimuseon antia: jossain päin Burkina Fasoa musisoidaan laittamalla kulkuset jalkoihin ja käsiin!

oua39

Ouagadougoun musiikkimuseon käytäviä.

Astuin sisään musiikkimuseoon aamutuimaan ja aikani kuljeskelin ympäri pientä rakennusta, kunnes löysin jostain lipunmyyjättären. Lippu maksaa tuhat frangia (noin 1,5 euroa), minkä ostaminen oli jälleen aikamoinen show. Lippu tehtiin kolmena kappaleena ja siihen kirjattiin erilaisia tietoja, allekirjoituksia ja leimoja. Lopulta sain kopioni lipusta ja oman oppaan museoon. Kaikissa käymissäni burkinalaisissa vierailukohteissa pääsymaksuun sisältyi myös opastus. Musiikkimuseon oppaani ei osannut englantia, minkä vuoksi olisin mieluusti kierrellyt itsekseni museota. Jotain sain irti kuitenkin ranskankielisestäkin selostuksesta. Musiikkimuseo esittelee pääasiassa Burkina Fason eri alueille tyypillisiä soittimia, minkä vuoksi nimi voisi pikemminkin olla soitinmuseo!

oua40

Maaba-niminen kielisoitin.

oua41

Djinou-niminen balafoni Ouagadougoun musiikkimuseossa.

Museon jälkeen tahdoin ostaa parit tuliaiset Suomeen, olihan matkani toiseksi viimeinen päivä. Lähdin kävellen kohti Ouagadougoun toria, grand marchéa. Matkalla sinne sain ravistella käsistäni lapsikerjäläisiä. Senegalin tavoin myös Ouagadougoun katulapset ovat tavallista aggressiivisempaa sorttia, mutta pari ärhäkkää suomen sanaa karkottaa ne täälläkin. Lapsista selvittyäni, sain seuraa paikallisesta muusikosta, joka tietenkin tahtoi viedä minut setänsä, veljensä, enonsa, serkkunsa tai kaimansa putiikkiin torilla. Sieltä saisin ostettua tuliaisia. Mikäpä siinä. Tosin tämä “muusikko” varmaan ottaisi oman komissionsa, joten en uskonut kauppojen syntyyn hetkeäkään. Kiertelin opastettuna matkamuistopuoteja, tingin hintoja, mutta paikalliset kauppiaat olivat päässeet länsimaisen rahan makuun, eivätkä tarjoamani summat miellyttäneet. Täällä ei missään nimessä sovi tarjota puolta pyydetystä hinnasta, sillä muuten joutuu maksamaan reilusti ylihintaa. Kymmenesosa on lähempänä totuutta!

Otin torilta taksin Tampouyn kaupunginosaan. Paikallinen ystäväni Seni tahtoi näyttää lisää kotikaupunkiaan, joten sovimme tapaavamme hänen veljensä kaupalla. Perille saavuttuani, kauppa oli suljettu, sillä oli meneillään muslimien rukoushetki. Seni saapui puolen tunnin kuluttua, minkä jälkeen lähdimme läheiseen kansanravintolaan lounaalle. Päivän annos oli kalaa. Sitähän se varmaan on tosin joka päivä. Olin aluksi ainoa valkoinen asiakas. Pian ravintolaan tuli myös kaksi valkoista keski-ikäistä ranskalaismiestä paikallisten vaimojensa tai tyttöystäviensä kanssa. Naiset aloittivat aterioinnin haarukalla ja veitselle, mutta pian ne saivat lentää syrjään ja ruokailu jatkui ikiaikaiseen tapaan sormilla. Itse olin tällä matkalla onneksi varsin hyvin välttynyt sorminsyömiseltä. Jopa Guineassa aina oli löytynyt vähintään lusikka, jolla lappaa ruokaa suuhun!

oua42

Bãngr-Weoogon puiston portti.

oua43

Emme nähneet puistossa krokotiilejä, mutta muurahaisia sentään!

Ruokailun jälkeen ajoimme Ouagadougoun keskustan koillislaidalle Bãngr-Weoogon puistoon (Parc urbain Bãngr-Weoogo), jonka moorenkielinen nimi tarkoittaa “metsää, jossa hankitaan tietoa”. Usean hehtaarin laajuinen puisto on kuin Central Park New Yorkissa, vehreä paratiisi kaupungin sykkeessä. Ihmiset tulevat puistoon kävelemään, istuskelemaan kahviloissa ja puistonpenkeillä sekä näköjään jopa juoksulenkille. Bãngr-Weoogossa tuntee olevansa kaukana suurkaupungin melskeistä, vaikka keskusta on kävelyetäisyydellä.

Puistoon on sadan frangin (noin 0,15 euroa) pääsymaksu, minkä lisäksi lipunmyyjä tahtoi myydä kuvausluvan tuhannella frangilla (noin 1,5 euroa). Olihan minulla kamera kaulassani, koska olin juuri ottanut kuvan puiston portista. Hörähdin hinnan kuultuani ja pakkasin kameran suurieleisesti reppuun. Että pitäisi maksaa tonni, että saa ottaa kuvia metsässä! Luultavasti se tonni olisi mennyt lipunmyyjän omaan taskuun. Kaivoin pian lipunmyynnin jälkeen kameran takaisin kaulalleni. Kuvia voi ottaa aivan vapaasti, sillä puistossa ei taatusti ole valvontakameroita!

oua44

Bãngr-Weoogon puistossa on pari lampea, jotka näin sadekaudella olivat ääriään myöten täynnä. Myös krokotiilit viihtyvät niissä.

oua46

Hieman rehevämpi lampi.

Kilometrin tai parin verran käveltyämme, taiteilimme itsemme kiviä pitkin hyppien toiseen osaan puistoa, sillä tie sinne oli katkennut sadekaudesta aiheutuneen tulvimisen vuoksi. Sadekaudesta johtuen kasvillisuus oli rehevää ja alueen vesistöt täynnä. Erään lammen reunalla oli krokotiileistä varoittava kyltti, mutta valitettavasti en nähnyt ainuttakaan. Varmasti vain afrikkalaisen pääkaupungin keskuspuistossa elää villejä krokotiilejä! Luonnossa elävien krokotiilien lisäksi Bãngr-Weoogossa pitäisi olla myös pieni eläintarha, mutta nyt se oli valitettavasti suljettu, emmekä päässeet näkemään kuin vuohia aitauksessaan.

Puisto sulkeutuu kuuden aikoihin iltapäivällä eli hieman ennen auringonlaskua. Siihen mennessä olimme ulkona Bãngr-Weoogosta.

oua45

Polun varrelta Bãngr-Weoogon puistosta.

oua47

Afrikkalaista puskaa keskellä Ouagadougoua.

Illalla lähdimme jälleen Ouagadougoun yöhön. Paikallisten iltaelämä keskittyy maquis-nimisiin merkillisiin ravintolan ja yökerhon sekoituksiin. Niissä saa ruokaa, mutta myös tanssiminen onnistuu. Emme istahtaneet terassille, vaan menimme suoraan yökerhon puolelle. Musiikki oli iloista afrikkalaista jytkettä ja sisustus vuosikymmenten takaa: kulunutta punaista ja mustaa nahkaa, peilejä katsoipa minne tahansa, maailman suurimpia kaiuttimia sekä tietenkin diskopallot katossa. Baaritiskin valikoima oli suomalaisen näkökulmasta onneton, mutta onneksi yökerhoon voi näköjään marssia myös oman pullon kanssa. Lantringit voi sitten ostaa paikan päältä, sillä Coca-Colaa saa sentään paikasta kuin paikasta jopa Afrikassa. Ilta oli vielä sen verran nuori, ettei paikalla ollut paljon juhlakansaa ja henkilökunnalla oli aikaa notkua ja näpräillä kännykkää. Eräs tarjoilijapoika laittoi pitkäkseen pöytämme toiselle puolelle sohvalle. Suomessa tällainen käytös johtaisi potkuihin, mutta täällä se taitaa olla vain normaalia käytöstä. Jos väsyttää, voihan sitä hetkeksi ummistaa silmänsä jopa työpaikalla asiakkaiden silmien alla. Tämän maquisin miestenvessa oli niin ikään eksoottinen tapaus: ei ovea ja näkymä suoraan yökerhon sisäänkäyntiin. Lisäksi vessa oli vain pelkkä pieni reikä lattiassa. Onneksi Afrikassa on sentään aina pimeää!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *