Viimeinen päivä Ouagadougoussa

22.8.2015

Länsi-Afrikan kiertomatkani oli tulossa päätökseensä. Vielä oli kuitenkin kokonainen päivä aikaa Burkina Fason pääkaupungin Ouagadougoun tutkimiselle. Söin ylihintaisen aamupalan Le Pavillon Vert -hotellini ravintolassa. Kuiva patonki, hunajaa, voita ja murukahvia. Ystäväni Seni saapui kymmenen aikoihin hotellilleni ja siirryimme läheiseen kansankuppilaan jatkamaan aamupalaa. Munakas, patonki ja teetä puoleen hintaan verrattuna hotelliini. Ikinä ei kannattaisi syödä mitään hotellilla.

Aamupalan jälkeen ajelimme Moro-Naban palatsille Ouagadougoun keskustaan. Palatsissa asustaa Burkina Fason valtaheimon, mossien, kuningas Naba Baongo II. Hän on Burkina Fason perinteisistä johtajista kaikkein vaikutusvaltaisin. Joka perjantai kello seitsemältä aamulla hänen palatsilla tapahtuu noin 15 minuuttia kestävä Moro-Naba-seremonia, jossa mossipäälliköt saapuvat tapaamaan kuningasta. Myös turistit ovat tervetulleita seuraamaan seremoniaa, mutta valokuvien ottaminen on ehdottomasti kielletty. Aikaisesta ajankohdasta johtuen päätin jättää koko seremonian edellisaamuna väliin. Lähde: [1]

Seni kuitenkin tahtoi, että tapaisin kuninkaan ja oli yrittänyt järjestää tapaamista. Se kuitenkin osoittautui mahdottomaksi, kun ajoimme palatsin pihamaalle puoliltapäivin. Oikeasti skootteri piti taluttaa pihamaalle, sillä ajaminen oli kielletty. Kuninkaan kerrottiin olevan hääseremoniassa jossain päin Ouagadougoua. Olin ehkä hieman helpottunut tämän kuullessani. Miten minun olisi pitänyt puhutella kuningasta, olisiko pitänyt kumartua, pitäisikö olla toisenlainen vaatetus. Tapaamisen sijaan meidät ohjattiin katsomaan pyhiä krokotiilejä, jotka olivat pienessä aitauksessaan Moro-Naban palatsin pihamaalla. Niiden kuvaaminen oli niin ikään kielletty.

oua49

FESPACO-elokuvafestivaalin päämaja Ouagadougoun keskustassa.

oua48

24:nnen FESPACO:n juliste.

Ouagadougou on Afrikan mittakaavassa tunnettu kulttuurikaupunki. Eläväisen musiikkiskenen lisäksi paikkakunta tunnetaan FESPACO-nimisestä (La Festival Panafricain du Cinéma et de la Télévision de Ouagadougou) elokuvafestivaalista. Näille Afrikan suurimmille filmifestivaaleille hyväksytään ainoastaan afrikkalaisten elokuvantekijöiden elokuvia. Niiden täytyy olla vieläpä tuotettu pääosin maanosassa. Afrikan Oscar-gaalaksikin kutsuttua festivaalia on järjestetty vuodesta 1969 lähtien. Nykyisin FESPACO valtaa Ouagadougoun kahden vuoden välein ja edellisen kerran näin tapahtui 28.2.–7.3.2015. Tuolloin mukana oli 134 elokuvaa. Parhaan elokuvan palkinnon sai ranskalais-marokkolaisen Hicham Ayouchin elokuva Fièvres. Seuraava, järjestyksessään 25. FESPACO järjestetään alkuvuodesta 2017. Lähteet: [2] & [3]

Ajelimme FESPACO:n päämajalle. Sain luvan ottaa kuvia rakennuksen aulassa. Esillä oli muun muassa julisteita aikaisemmista FESPACO-voittajista.

oua52

FESPACO:n parhaan elokuvan palkinnon voittajat kotimaineen. Viimeisin voittaja puuttuu julisteesta.

FESPACO:n päämajalta ajoimme halki Ouagadougoun keskustan Maison du Peuplelle. Se on ilmeisesti Ouagadougoun Hartwall-areena. Siellä järjestetään konsertteja ynnä muuta kulttuurisesti merkittävää. Rakennus on vuosikymmenten takaa, eikä erityisen hyvässä kunnossa enää. Sisällä kierrellessämme huomasin, että seuraavan tapahtuman valmistelut olivat täydessä vauhdissa. Esimerkiksi äänentoistoa viriteltiin.

oua50

Maison du Peuple.

oua51

Maison du Peuplen katsomoa ja esiintymislava.

Vielä kerran kävimme Ouagadougoun torilla, grand marchélla. Halusin ostaa Burkina Faso -t-paidan. Sellaisen ostaminen osoittautui vähitellen mahdottomaksi, vaikka epätoivoiset kauppiaat panivat parastaan. Jalkapallopaitoja olisi saanut, mutta sellaista en halunnut. Halusin oikean t-paidan. Lopulta luovutin, sillä kävi ilmi, että kaikki t-paidat olivat yhtä ja samaa kokoa. Kauppiaatkin olivat pettyneitä. Olisi kuulemma silti pitänyt ostaa jotain, sillä se “on täällä päin tapana” ja että “muuten tulee kaikille huonoa onnea” ja ties mitä! En silti ostanut mitään.

Myöhemmin ostin kadun varrelta maapähkinöitä tuliaisiksi Suomeen. Oikein muutakaan täältä ei voi ostaa, ellei sitten halua ostaa perinteisiä vaatteita, kankaita tai norsuveistoksia. Pian tämän pähkinäpysähdyksen jälkeen Seni huomasi Iphonensa olevan kateissa. Ajelimme takaisin samoja jälkiä. Kyselimme kadunvarsien liikkeistä tuloksetta. Eräs vaateliike oli ymmärtänyt ehkä hieman väärin asiakkaiden kalastelun. Kahden, mielestään varmasti hyvin muodikkaasti pukeutuneen nuoren miehen liikkeeseen oli oikeasti vaikea päästä sisään kaikkien kadulla olleiden mallinukkejen ohi. Tyhjä se liike olikin. Palasimme lopulta pähkinämyyjien luokse, joita itse epäilen varkaudesta. He vakuuttelivat syyttömyyttään, mutta samaan aikaan eivät enää katsoneet silmiin. Kun aito Iphone katoaa Afrikassa, ei sitä taida olla mahdollista saada takaisin.

Kävimme kännykkäliikkeissä tiedustelemassa, voisiko puhelimen jotenkin sulkea lopullisesti tai mahdollisesti jäljittää. Poliisin juttusille meneminen ei tullut Senille edes mieleen, sillä poliisi ei ole ystävä, eikä tee mitään. Lopulta kuitenkin ajoimme Senin kotikaupunginosaan ja poliisiasemalle. Poliisiasemallekaan ei niin vain mennä, vaan poliisilta saa heti nuhteita, jos vahingossa ajaa portista sisään. Niin sanoo järki. Burkinalainen poliisi sanoo, että skootteri on talutettava. Mitenköhän aseman pihalla olleet autot oli sinne tuotu. Työntämälläkö. Poliisi käski tulla uudelleen puhelimen tarkempien tietojen kanssa. Seni päätti luottaa Allahiin.

Loppupäivä kului Tampouyn kaupunginosassa. Kävimme syömässä ja istuimme Senin veljen Ibrahimin kaupalla. Olisin voinut istuskella siinä monta päivää sitä kaikkea vilskettä ja vilinää katsellen, uusiin ihmisiin tutustuen ja muslimien rukoushetkiä tuijotellen. Olin huomannut, että joka ilta jo hyvissä ajoin ennen iltarukousta kaupalle saapui pikkuinen vanhus. Mies oli 75-vuotias luku- ja kirjoitustaidoton entinen maanviljelijä. Yhteistä kieltä meillä ei ollut, mutta ei sitä aina tarvitakaan. Seni tulkkasi tarpeen vaatiessa.

Muslimien rukoushetken jälkeen Seni kuljetti minut takaisin hotellilleni, söimme pannukakut hotellin ravintolassa ja lähdimme kohti Ouagadougoun kansainvälistä lentoasemaa. Ensimmäistä kertaa matkustin lentokentälle skootterin kyydissä rinkka selässä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *