Kaupunki- ja pankkiautomaattikierros vauraassa Librevillessä

2.3.2018

Yö Librevillen laitamilla Hôtel Padonou Charbonagesissa sujui hyvin, paikka on yllättävän rauhallinen. Pariin otteeseen yöllä hotellin suurta metalliporttia kolistettiin, portti avattiin ja autoja ajoi pihaan. Muuten oli hiljaista. Aamun valjetessa alkoi myös ympäröivä Charbonagesin kaupunginosa herätä. Lapset mekastivat suoraan kylpyhuoneeni ikkunan alla.

Päätin lopettaa yöni yhdeksän aikoihin aamulla ja avata television. Onhan Gabonin television tarjonta tarkistettava. Edellisiltana olin katsellut hullunhauskaa hupailua nimeltä “Le Grand Mbandja”. Voi sitä tekonaurun määrää. Täkäläisessä “urheiluruudussa” kaksi gabonilaista miestä puolestaan keskusteli keskenään kenet kolmesta ruudulle ilmestyvästä olympiaurheilijasta he valitsisivat vaimokseen. Kummasti valkoiset naiset tuntuivat kelpaavan paremmin. Muun muassa Yhdysvaltain Lindsey Vonn mielellään otettaisiin Gaboniin, mutta voiko päiväntasaajalla alppihiihtää? Tänä aamuna senaatin naispuolinen puhemies Lucie Milebou Aubusson näytti olevan jossain maakunnassa vierailulla, joka alkoi tietenkin kansallishymnin, “La Concorden”, kuuntelulla. Seuraava kanava näyttikin sitten aikuisviihdettä. Kello yhdeksältä perjantaiaamuna! Toisaalta eivät afrikkalaislapset yksinään televisiota koskaan pääse katsomaan.

Hotellini ei tarjoa aamupalaa, ei edes patonkia, joten söin São Tomélta tuomiani eväitä. Portugalissa valmistetut muffinssit ainakin olivat nyt matkustaneet hyvin kauas tullakseen syödyiksi. Olin nyt siirtynyt ranskankieliseen Afrikkaan, entiseen Ranskan siirtomaahan ja samalla siis patonkivyöhykkeelle. Valitettavasti siirtomaaisät istuttivat Gaboniinkin mauttoman ja kuivakan patongin, jota en ollut kaivannut hetkeäkään sen jälkeen, kun lähdin edelliskerran ranskankielisestä Afrikasta vuonna 2015. “Kadehdittuja” patonkeja myytiin katujen varsilla, kun sitten lähdin ulos.

São Tomé ja Príncipen taivas oli ollut enimmäkseen pilvessä koko sen ajan, kun siellä oleskelin. Täällä Librevillessä aurinko paistoi nyt liki pilvettömältä taivaalta. Auringonpaiste yhdistettynä reiluun +30 asteeseen, huikeaan ilmankosteuteen ja sijaintiin päiväntasaajalla tekevät suomalaisen olosta tukalan. En minä tosin valittanut, kyllä tämä helposti Suomen säät päihittää. Vesivarantoni vain olivat aika vähissä, eikä taskuissani ollut frangiakaan paikallista valuuttaa. Oli siis käveltävä ja yritettävä etsiä pankkiautomaatti. Tai rahanvaihtaja. Charbonagesin kaupunginosasta on reilun kymmenen kilometrin matka kaupungin keskustaan. Sain pyytämättäni ohjeita keskustan saavuttamiseen, vaikka ei sinne kyllä kannattaisi kuulemma kävellen lähteä. Kaikki gabonilaiset olivat tähän mennessä vaikuttaneet ystävällisiltä, mutta jotenkin kovin vaisuilta. Rauhoittaako tämä “epäterveellinen” ilmasto tosiaan niin paljon.

Ramppi alas Boulevard Triomphalille. Taustalla Librevillen keskustaa. Taksien lisäksi myös kuvan sinivalkoisilla pakettiautoilla hoituu kaupungin julkinen liikenne.

Ville de Libreville eli Librevillen kaupunki.

Librevilleen saavuttuani edellisiltana, olin tehnyt huomion, että kaupunki on paljon São Toméa kehittyneempi. Päivänvalossa Charbonages ainakin näytti ihan yhtä köyhältä. Samoin seuraava kaupunginosa Quartier Derriere Prison. Tavallinen kansa on täälläkin eurooppalaisen näkökulmasta köyhää, mutta ei täällä missään epätoivossa kylvetä. Kuten vaikkapa Guinean Conakryssä. Tilanne on päinvastainen, sillä vauras, rauhallinen ja vähäväkinen Gabon on kuin Afrikan Länsi-Eurooppa, joka houkuttelee köyhät naapurimaiden asukkaat lihapatojensa ääreen. Täällä tosin mitään ei taida saada ilmaiseksi, ei edes niitä lihapatoja. On paiskittava töitä.

Tietenkin myös gabonilaiset paiskivat töitä. Kadunvarsi on aivan täynnä jos jonkinlaista bisnestä. On ruokakauppaa, rautakauppaa, elektroniikkakauppaa, parturia, kahvilaa, ravintolaa. Mitään suuria firmoja ei kuitenkaan täällä laitamilla ole paria suurempaa supermarkettia lukuun ottamatta. Quartier Derriere Prisonissa on myös Bas de Gue Guen moskeija ja sen läheisyydessä parveili hunnutettuja naisia. São Tomé ja Príncipellä en nähnyt muslimin muslimia, mutta Gabonissa heitä on siellä täällä. Islamuskoisia on 9,8 prosenttia (2012) väestöstä ja mielenkiintoisesti maan presidentti Ali Bongo on yksi heistä. Hänen isänsä Omar Bongo vieraili vuonna 1973 Muammar Gaddafin Libyassa ja sitten se oli menoa. Muhammad korvasi Jeesuksen, Albert-Bernard Bongosta tuli Omar Bongo ja poikakin siis sai heittää Alain Bernard -nimensä romukoppaan tullakseen Aliksi.

Taivalsin ohi Stade Gros Bouquet’n ja pian oikealla puolellani oli Omar Bongon yliopisto. Ja vasemmalla Nelson Mandelan lukio. Opiskelijoita parveili molemmin puolin vilkasta tietä. Oli välitunti ja aika ostaa jotain purtavaa. Kadunvarsi koulujen kohdalla oli täynnä ruoanmyyjiä. Vielä ennen Boulevard Triomphalille pääsyä, löysin Kamerunin suurlähetystön. Onneksi siellä ei ollut nyt tarvetta vierailla, sillä olin veistänyt Kamerunin viisumin jo etukäteen Tukholmasta.

Gabonin senaatti.

Vasemmalla Gabonin kaivos-, teollisuus- ja matkailuministeriö. Taustalla Keski-Afrikan keskuspankin Gabonin toimisto.

Boulevard Triomphal on kuin mikä tahansa pääkaupungin sisäänmenotie, kaksi kaistaa kumpaankin suuntaan. Euroopassa tällaisen vilkasliikenteisen tien varressa ei saisi kävellä, mutta täällä kävelevät kaikki. Myös minä laskeuduin bulevardin varteen. Tie johtaa merenrantaan, mistä keskusta kunnolla alkaa. Ennen sinne pääsyä bongasin tien varresta ainakin Guinean, Venäjän ja Kiinan suurlähetystöt, maan kansalliskokouksen (Assemblée nationale), senaatin ja kaupungintalon. Rakennuksia tuskin saa kuvata, mutta otin kuitenkin senaatista kuvan. Otin kuvan myös senaatin vieressä olevasta kaivos-, teollisuus- ja matkailuministeriöstä. Sen arkkitehtuuri on kaikessa ennakkoluulottomuudessaan vain jotain upeaa ja edustaa minulle erinomaisesti modernia Afrikkaa. Ja onhan sekin ennakkoluulotonta heittää turismiasiat samaan ministeriöön maan kaivosasioiden kanssa. Ministeriön takana seisoo lasilla päällystetty Keski-Afrikan keskuspankin Gabonin konttori.

Keskuspankista tuskin saisin käteistä, joten suunnistin läheiselle ostoskeskukselle. Samassa kompleksissa oli kasino, hypermarché ja pankki! Ja pankin seinässä pankkiautomaatteja. En vielä pitänyt huonona merkkinä, etteivät nämä kaksi ensimmäistä automaattia antaneet minulle frangeja. Automaatteja ei oltu edes merkitty Visa-tekstein ja ajattelin niiden toimivan vain paikallisilla korteilla. Ostoskeskuksen naapurissa kohoaa Gabonin tasavallan ulkoministeriö ja sen työntekijät olivat lakossa, en grève! Lakkoilu oli jatkunut jo kaksi kuukautta ja sillä yritettiin hakea parannuksia työolosuhteisiin. Ainakin asbestia rakennuksesta kerrotaan löytyvän. Ministeriön aidassa oli eri puolilta Afrikkaa tuotuja Gabonin suurlähetystöjen työntekijöiden vaatteita, revittyjä ja rikkinäisiä sellaisia.

Librevillen keskusta sijaitsee Atlantin äärellä. Rantaa viistää Boulevard de l’indépendance -katu.

Tämä kuva voisi olla Etelä-Ranskasta, mutta on kuitenkin Librevillen keskustasta.

Boulevard Triomphal päättyy ulkoministeriön kohdalla merenrantaan. Käännyin vasemmalle eli kohti etelää ja jatkoin matkaani kohti ydinkeskustaa. Tämän Atlantin rantaa seurailevan kadun nimi on Boulevard de l’indépendance, Itsenäisyyden bulevardi. Sen varressa oli heti aluksi katolilainen Pyhän Marian katedraali, cathédrale Sainte Marie. Pian sen jälkeen näin supermarketin parkkipaikalla pankkiautomaatin, joka sekään ei suostunut antamaan minulle rahoja. En edelleenkään huolestunut, mutta kadun toisella puolella ollut Ecobankin automaatti Visa-teksteineen lopulta masensi minut. Kone ei todellakaan sylkäissyt kouraani franginivaskaa, vaan ainoastaan kuitin, jossa kehotettiin ottamaan yhteyttä omaan pankkin. Enkö siis lainkaan saisi Gabonista rahaa suomalaisella Visalla. Sen piti olla mahdollista, minkä lisäksi olin ilmoittanut pankkiini käyttäväni korttia Gabonissa.

Jatkoin eteenpäin. São Tomé ja Príncipen demokraattisella tasavallalla on täällä suuri ja hieno suurlähetystö kaupungin parhaalla paikalla aivan meren ääressä. Kotimaa on ainakin lähes täsmälleen suoraan edessä, vain reilun parinsadan kilometrin päässä. Kuljin useiden ministeriöiden ohitse, kuin myös maan presidentinlinnan. En edes harkinnut kuvan ottamista. Löysin taas uuden pankin, BGFI:n, mutta sen automaatti oli hieman piilossa. Pankin vartija lähti ilomielin opastamaan minua oikeaan paikkaan. Hän kertoi haluavansa Coca-Cola-tölkin palkkioksi avustaan. Sen lupasin, olisin varmasti antanut vaikka kaksi, jos automaatti olisi antanut rahaa. Paikalle sattunut liikemies ja vartija kääntelivät korttiani hämmästellen. Pitäisihän täältä nyt ulkomaalaisellakin Visalla rahaa saada. MasterCardilla sen sijaan voisi heittää vaikka vesilintua. Vartija jäi harmittavasti ilman tippiään, vaikka olin kyllä hetkeä aiemmin löytänyt ensimmäiset Keski-Afrikan frangini kadulta: 10 frangin eli 0,015 euron arvoinen kolikko. Sillä ei vielä hotellia maksettaisi.

Librevillen liikekeskustassa autotkin ovat uudempia kuin Suomessa.

Avenue du Colonel Parant on jo niin keskellä Librevilleä kuin vain mahdollista. Oikealla puolella Union Gabonaise de Banque, josta en todellakaan saanut rahaa.

Sain vinkin mennä seuraavaksi yrittämään BICIG:n eli Banque Internationale pour le Commerce et l’Industrie au Gabonin automaatille. Se sijaitsee aivan keskustassa ja keskusta näyttää hyvin epäafrikkalaiselta. Kaikkialla on korkeita hienoja rakennuksia, eikä täällä ole roskiakaan. Onneksi täällä on sentään laitettu edes vähän öljyrahoja kaupungin ehostukseen. BICIG-pankin automaatteja oli kolme, mutta vain yksi oli toiminnassa. Jonottelin vartin verran ja ihmiset näyttivät tulevan ulos kopista rahanippujen kanssa. Minä en onnistunut, en edes vaikka kokeilin kaikki kolme kielivaihtoehtoa. Englanniksi ja espanjaksi yrittäessä näytöltä hävisi kaikki, mutta ranskankielinen versio kyllä antoi mennä aivan loppuun saakka. Rahaa ei vain tippunut. Pankin vartija johdatti minut pankin sisäpihalle, siellä oli neljä automaattia lisää. Mikään ei auttanut, eikä auttanut edes pankinjohtajan juttusilla käynti. Onneksi olin sentään laittanut pitkät housut jalkaan! Lopulta vedin 50 euron setelin rahavyöstä ja kerroin haluavani vaihtaa sen paikalliseen rahaan. Se kävisi ja puolen tunnin kuluttua minulla oli 32 800 Keski-Afrikan frangia. Yksi euro on siis 656 frangia. Ja kurssi on aina sama, onhan frangi sidottu euroon.

Ensimmäisenä kävin kaupassa ostamassa juotavaa, São Tomén lentoaseman vesipullot oli jo aikoja sitten juotu. Seuraavaksi jatkoin automaattijahtia, vaikken oikein enää uskonutkaan saavani rahaa tästä maasta. Union Gabonaise de Banquen automaateista tuli jälleen vesiperä. Siispä päätin hieman tutustua kaupunkiin muutenkin kuin vain pankkimaailman kautta. Keskusta on mielestäni ihan mielenkiintoinen kaikessa kehittyneisyydessään, valkoihoisia ja arabeja näkee varsin usein, minkä lisäksi täällä on tuhkatiheässä eurooppalaistyylisiä kahviloita ja ravintoloita. Ostin kolme appelsiinia kadulta ja päivittelin myyjättärille niiden kallista hintaa: tuhat frangia (noin 1,5 euroa). Toisaalta eipä Gabonissa taida kasvaa appelsiineja. Menin syömään ne merenrantaan ja jäin istuskelemaan varmaan puoleksi tunniksi. Täällä pääsisi lisäksi uimaan aivan ydinkeskustassa, vaikka täällä sitä roskaa nyt olikin.

Tätä kuvaa ei olisi saanut ottaa. Näkymä presidentinlinnan edustalta kohti pohjoista.

Myös tämän orjuudesta vapautumisen muistomerkin kuvaaminen on ehdottomasti kielletty.

Libreville oli lyönyt minut maahan, en olisi halunnut kierrellä kaupunkia enää yhtään. Pakotin itseni käymään vielä eräällä kaupungin tunnetuimmalla nähtävyydellä. Presidentinlinnaa vastapäätä, merenrannassa, sijaitsee paikallisen kuvanveistäjän Marcelin Minkoe Minzén luomus vuodelta 2007: se esittää kahleista vapautuvaa orjaa, joka on puoliksi nainen ja puoliksi mies. Kävelin kohti veistosta nurmikkoa pitkin, enkä kävelytietä. Nurmikolla oli muitakin, enkä arvellut sen olevan kiellettyä. Pian presidentinlinnan aitojen takaa kuitenkin vislattiin äänekkäästi ja heristettiin sormea. Ulkomaalaiset eivät siis saa kulkea nurmikolla.

Pääsin veistoksen ääreen ja lähdin lähestymään, että saisin paremman kuvan. Sama vartija aloitti vislauksen ja huutelun nyt paljon äänekkäämmin. Otin kuvan ja lähdin muina miehinä pois päin. Vislaus vain jatkui, mutta en välittänyt. En ollut missään vaiheessa suunnannut kameraa kohti presidentinlinnaa, jota ei kaikesta päätellen kannata tehdä. Nytpä tiedän, että tämän orjamuistomerkin lähelle meno ja sen kuvaaminen on kiellettyä. Ehkä patsas on vain presidentti Bongon iloksi. Muistomerkin luona näin saman ranskalaisen pariskunnan, jonka olin nähnyt jo Bom Sucesson kasvitieteellisessä puutarhassa São Tomélla kuin myös edellisiltana Afrijetin lennolla tänne Librevilleen. Keskinen Afrikka totisesti on pieni paikka!

Iltapäivällä Librevillen rantabulevardi ruuhkautui.

Keskustan kadut ovat yllättävän puhtaat, mutta merenranta on ruokottomassa kunnossa.

Sain vielä mieleeni lähteä vaeltamaan rantabulevardia etelään päin. Siellä olisi yksi paikkakunnan parhaimmista hotelleista, viiden tähden Le Méridien Re-Ndama. Ehkä siellä olisi pankkiautomaatti. Matkallani tahdoin kokeilla löytämääni Orabankin automaattia, mutta se ei ollut toiminnassa. Vartijat kertoivat, että kyllä siitä Visalla pitäisi rahaa saada. MasterCard ei kävisi täälläkään. Minut johdatettiin pankin tiskille, jossa tilannetta päiviteltiin, mutta ei rahaa täältäkään saanut edes tiskiltä Visaa vastaan.

Lopulta olin Le Méridien -hotellin tilavassa aulassa, jossa oli kuin olikin automaatti. Avuliaat ovimiehet johdattivat minut ilomielin sinne kertoen, että Visa kyllä kävisi. Ja vain Visa. Minun Visani ei sylkäissyt rahaa ulos täälläkään, joten päätin luovuttaa ja lähteä takaisin hotellilleni. Otin taksin. Librevillessäkin julkinen liikenne toimii pääasiassa siten, että seisotaan kadunvarressa ja viitotaan lähestyvälle taksille. Jos taksissa on tilaa, se hiljentää tai pysähtyy, jolloin kuuluu huutaa etuikkunasta oma määränpää. Jos auto on menossa edes vähän sinnepäin, pääsee kyytiin. Onnistuin pysäyttämään typötyhjän taksin, jota ohjasti musliminuorukainen nimeltä Youssouf. Kimppataksi sitten täyttyi matkan varrella kohti Charbonagesia.

Hotellilla ei tietenkään oltu tyytyväisiä, kun en ollut onnistunut saamaan riittävästi rahaa mistään. Eurot eivät todellakaan kelpaisi maksuksi. He passittivat minut Librevillen lentoasemalle, jossa olisi rahanvaihtaja. Otin taas kimppataksin lentoasemalle hintaan tuhat frangia (noin 1,5 euroa). Lentoaseman kaksi tai kolme pankkiautomaattia eivät antaneet rahaa, minkä lisäksi rahanvaihtoluukku oli suljettu. Joopa joo. Päätin kysäistä infotiskiltä apua, josko joku vaihtaisi euroja tällä asemalla. Ystävällinen nainen osasi jopa englantia ja viittoi viereisen tiskin miehen vaihtavan rahaa! Tällä luukulla maksettiin parkkimaksuja, mutta mies ilomielin ja englanniksi otti euroni ja pian olin taas varoissani. Kurssi oli hyvä ja kentän pienessä kioskissa saisin kuulemma vaihdettua jopa mukanani olleet 7 000 Länsi-Afrikan frangia Keski-Afrikan frangeiksi. Pian olin päässyt eroon Länsi-Afrikan rahasta ja minulla oli 7 000 ylimääräistä Keski-Afrikan frangia. Näiden kahden valuutan kurssin on tismalleen sama.

500 Keski-Afrikan frangia on pienin seteli ja arvoltaan noin 0,76 euroa. Äärimmäisen käyttökelpoinen seteli.

Kymppitonni on suurin seteli, arvoltaan noin 15,2 euroa. Aiheuttaa usein hankaluuksia, sillä syö koko vaihtorahakassan.

Hotellilla maksoin kahden yön majoitukseni ja vetäydyin lepäämään huoneeseen. Katselin lentoja takaisin Suomeen. Gabon oli tyrmännyt minut totaalisesti, enkä jaksa suositella Librevilleä (tai Gabonia ylipäänsäkään) yhtään kenellekään. Rahaa ei saa seinästä ja kaikki on kovin kallista! Seuraavaksi päiväksi säädin Suomessa olevien kotijoukkojen avustuksella Western Unionin kautta rahaa itselleni Gaboniin. Tulipa rahansiirtopalvelun käyttäminenkin kokeiltua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *