Pallontallaajat.net
Valikko

Päivä Ammanin vilskeessä

3.-4.1.2019

Kylmä on Ammanissakin aamuisin näin talviaikaan. Tai ainakin viileä. Viileää oli myös Sun Rise Hotelin yhteistilassa, jossa aamupala tarjoiltiin. Ikkunat olivat auki vilkasliikenteiselle kadulle, mutta vahvemmin sisällä tunsi olevansa luonnossa: yhteistiloissa on kymmenittäin pikkulintuja pikkuisissa häkeissään. Kaikki sirkuttivat yhteen ääneen, mikä jo hieman otti korviinkin! Lintuharrastus taisi olla hotellia ylläpitävän Jaberin perheen rakas harrastus, mutta linnut eivät välttämättä nauttineet olostaan päällekkäin kaapin syvennyksessä ja jatkuvassa tupakansavussa.

Söimme huoneen hintaan kuuluneen aamupalan ja lähdimme ulos. Kevyttoppatakki oli oikein pätevä vaatetus tälle päivälle, minkä lisäksi päässä olisi saanut olla pipo ja käsissä hanskat. Tuuli oli sen verran tuima ja viileä. Kesällä Ammanissa varmasti paistuu elävältä, mutta nyt lämpöä toivoi olevan edes hieman. Aurinko kyllä paistoi. Lähdimme suunnistamaan kohti Ammanin keskustaa ja sen muutamia turistinähtävyyksiä. Ei niitä täällä liiaksi asti sentään ole, vaikka puhutaankin eräästä maailman vanhimmasta jatkuvasti asutetusta kaupungista. Pääosin kaupunki tosin on kasvanut nykyisiin mittoihinsa vasta 1900-luvun jälkimmäisellä puoliskolla, sillä vielä 1900-luvun alussa väkeä oli mitättömät parisen tuhatta. Nyt populaatio on kasvanut neljään miljoonaan. Siinäkin vielä yksi syy, miksei Ammaniin kannata tulla omalla autolla!

Naapurimaahan Saudi-Arabiaan suuntaaviin linja-autoihin lippuja myyvän toimiston julkisivua Abdalin bussiasemalla.

Amman on rakennettu kukkuloille.

Aluksi ohitimme lukuisat Abdalin bussiaseman lipunmyyntiputiikit. Täältä voisi hypätä Saudi-Arabiaan matkaavaan linja-autoon, joita odotteli kadun varressa pitkä rivi. Ja matkalaisiakin tuntui riittävän. Samoin Syyriaan olisi päässyt, sillä rajat ovat auki ja sisällissota sen verran hyvällä mallilla, että maahan voi taas matkustaa. Turistitkin jo palailevat, mutta itse taidan vielä hieman odottaa.

Amman on rakennettu kukkuloille, kuten niin moni kaupunki maailmassa. Tässä kaupungissa pääsee halutessaan ramppaamaan ylös ja alas. Mekin nyt nousimme ylös sadan metrin verran. Portailla vastaan tulleet ihmiset olivat aidosti yllättyneitä nähtyään turisteja heidän kotinurkillaan. Heidän hymynsä levisi entisestäänkin, kun tervehdin heitä arabiaksi. Vaikka Jordaniassa käykin turisteja, eivät he monestikaan eksy pääkaupunkiin saakka. Oleilevat Akaban rannoilla ja käyvät korkeintaan Petrassa päiväseltään. Sen vuoksi Ammanissa matkailija saa monesti erittäin lämpimän vastaanoton. Jopa autokorjaamojen ovilta huudellaan “welcome”, tervetuloa! Vastaavaa ystävällisyyttä ilman mitään taka-ajatuksia olen kohdannut vain Mauritaniassa vuonna 2014.

Umaijadien palatsi Ammanin sitadellin huipulla.

Herkuleen temppelin rauniot sitadellin laella.

Saavuimme pian Ammanin sitadellin juurelle, jonne sisäänpääsyä piti hieman pohtia. Lopulta aikamme linnoituksen muureja kierrettyämme osuimme portille johtavalle tielle. Sitadellin alueelle pääsi Jordan Passillamme ilmaiseksi. Muut maksavat sisäänpääsystä kaksi dinaaria (n. 2,5 euroa). Oppaat tarjoavat täällä muuta maata hanakammin palveluksiaan, mutta luopuivat kuitenkin lopulta yrityksistään. Lähdimme kiertämään tätä Ammanin korkeimmalle kohdalle, Jebel al Qala’alle, muodostunutta linnoitusta, jota kiertää 1,7 kilometrin pituinen kivimuuri. Alun perin kukkula on ollut asuttu jo pronssikaudella, minkä jälkeen kaiken maailman kansat assyrialaisista, babylonialaisista, kreikkalaisista ja roomalaisista lähtien ovat touhuilleet alueella. Kreikkalaiset ja roomalaiset muuten käyttivät Ammanista nimitystä Philadelphia!

Ensimmäisenä kävelimme umaijadien rakentamalle palatsille, joka on yksi sitadellin kohokohdista. Mielestäni suurempi kohokohta on kuitenkin roomalaiskaudelta peräisin olevan Herkuleen temppelin rauniot, jossa edelleen seisoo muutama pylväs kohti Jordanian taivasta. Herkuleen temppelin luota avautuu myös mainio näkymä alas Ammanin ydinkeskustaan, jota hallitsee samalta aikakaudelta peräisin oleva roomalainen amfiteatteri. Sitadellin alueella toimii lisäksi Jordanian arkeologinen museo, jonne ei tarvitse ostaa erillistä lippua. Museo on pieni, mutta esittelee kattavasti maan arkeologista perintöä paikallisista sarkofageista, Zeuksen päistä ja Azraqista löydetyistä puhvelin hampaista lähtien.

Näkymä Ammanin roomalaiselle teatterille ja ydinkeskustaan sitadellilta.

Vaaleanruskea on Ammanin väri.

Seuraavana lähdimme laskeutumaan alas sitadellilta. Taksit tarjosivat hyvin aktiivisesti kyytejään, mutta päätimme matkustaa jalan. Roomalaiselle teatterille ei tosin niin vain laskeuduttukaan, sillä sen saavuttaakseen tuli kiertää puolet tuosta linnoituskukkulasta. Näin jälkeenpäin selvitin, että lyhyempikin reitti kyllä löytyy! Matkalla osuimme vahvasti miehitetylle portille, jonka takana avautui metsäinen kukkula. Kukkulalla sijaitsee Raghadanin palatsi, jota Jordanian kuningas käyttää edustustehtävissään, kuten valtiovieraiden vastaanottamisessa. Meillä ei tietenkään ollut sinne mitään asiaa. Enkä usko, että portille parahiksi hajonneen taksinkaan kuskia kovin ilolla tervehdittiin. Sotilaat olivat paikalla asiaa selvittämässä.

Roomalainen teatteri niin ikään kuuluu Jordanian turistinähtävyyksiin, joihin Jordan Passilla pääsee ilmaiseksi. Muuten sisäänpääsystä joutuu pulittamaan tännekin sen pari dinaaria. Samalla lipulla pääsee sitten myös samassa yhteydessä oleviin kansanperinnettä esitteleviin museoihin. Ketään ei tosin kiinnostanut nähdä fyysistä Jordan Passia, vaan suullinen ilmoitus riitti. Tervetuloa, sisään vaan! Eli, jos matkustaa ilman Jordan Passia, kannattaa vain vastata myöntävästi, kun lipunmyyjä kysäisee, että “Jordan Pass?

Roomalainen teatteri.

Paikalliset pojat tahtoivat tulla kuvatuiksi roomalaisella teatterilla.

Roomalainen teatteri näytti ylhäältä sitadellilta varsin pieneltä, mutta nyt esiintymislavalta ylöspäin katsellessa paikka näyttikin suurelta. Portaat ylös olivat erittäin jyrkät. Jo roomalaisten on täytynyt vahingossa tipahdella alas katsomosta sinne noustessaan! Teatterin ylimmällä rivillä tapasin eteläafrikkalaisen, Johannesburgista kotoisin olleen nuoren miehen, joka oli yksinään reissussa koluamassa Jordaniaa. Hän oli kuullut Suomesta, osasi sen sijoittaa kartalle ja vieläpä kertoi haaveilevansa vierailusta maassamme. Mielenkiintoisempi kohtaaminen oli paikallisten hyperaktiivisten poikien kanssa, jotka kamerani nähtyään tahtoivat tulla kuvatuksi. He eivät osanneet sanaakaan englantia, mutta saimme sovittua, että lähettäisin kuvat Facebookin kautta heille Suomeen palattuani. Nytpä minullakin on Facebook-kavereita, joiden nimistä minulla ei ole mitään käsitystä. Ne nimittäin on kirjoitettu arabiaksi.

Roomalaisen teatterin jälkeen jatkoimme Hashemikadun vilskeeseen. Nyt alkoi olla jo basaarimeininkiä havaittavissa. Autot tööttäilivät ruuhkaisella kadulla, jalkakäytävä oli tupaten täynnä ja kauppiaat houkuttelivat putiikkeihinsa. Ammanin kauppiaat ovat lauhkeita ja mukavia, täällä ei revitä hihasta pakko-ostoksille. Valikoimia saa halutessaan katsella täysin rauhassa. Liekö syynä se, että asiakaskunta on pääosin paikallisia, eikä turisteja pahemmin näe. Ensimmäisenä suunnistimme hedelmä- ja vihannessouqiin, meluiselle ja ahtaalle tori-alueelle, josta saa kaikki tällä seudulla kasvavat syötävät kasvit. Tuoreet, kuivatut, jauhetut, paahdetut, suolatut. Ostimme paikallisia granaattiomenoita ja banaaneja, vaikka eksoottisia mausteita ja pähkinöitäkin olisi varmasti saanut hyvään hintaan. Koko souqissa emme nähneet muita turisteja. Siis ainakaan länsimaalaisia turisteja! Hedelmien ja vihannesten jälkeen seuraa sekatavarasouq, jossa myydään sitten kaikki syötäväksi kelpaamaton tavara. Kankaista rakennusmateriaaleihin, jalkapalloihin ja elektroniikkaan.

Vihannes- ja hedelmäsouqin tarjontaa. Turisteilta otetaan täällä rahat pois.

Jälkiruokatarjontaa samaisessa souqissa.

Näin olimme päätyneet Al Husseinin moskeijan eteen. Ylitimme kadun, sillä tahdoimme vierailla vastapäätä moskeijaa sijaitsevassa, paljon hehkutetussa Al Afghani -nimisessä matkamuistopuodissa. Lonely Planet kertoo sen olevan perustettu jo 1870-luvulla. Itsessään putiikki oli hieman pettymys, eikä sieltä löytänyt mitään mielenkiintoista ostettavaa. Putiikki on selvästi suunnattu muslimiasiakkaille. Toisin oli sitten kulman takana, josta ostimme 0,45 dinaarilla (n. 0,56 euroa) kaksi falafelrullaa. Menimme syömään niitä roomalaisen teatterin liepeille, sillä muuten kaduilla oli liikaa väkeä. Roomalaisen teatterin luo ovat kerääntyneet myös Ammanin rahakauppiaat (eivät rahanvaihtajat!): täältä keräilijä saa kaikkia eksoottisia seteleitä ja kolikoita. Libyan dinaareista, Pohjois-Korean woneista ja Etelä-Sudanin punnista lähtien. Itse ostin pilkkahintaan Saudi-Arabian rahasarjan, kuten myös Irakin kolikot Saddam Husseinin kaudelta. Käytetyt CIA:n tekemät pelikortit vuodelta 2003 lähtivät niin ikään matkaani. Niissä kuvattuna oli Saddam Husseinin lisäksi koko herran lähipiiri. On mahtanut olla mukava tapa opiskella tämän rosvosakin naamoja korttipelin tiimellyksessä! Jordaniassa Saddamia tosin pidetään suurena arabijohtajana, sillä herran naamaa näkee niin autojen takapeileissä kuin myös kauppojen seinillä julisteiden muodossa.

Ammanissa, kuten muissakin kehitysmaiden pääkaupungeissa, on omat alueensa tietyille tuotteille. Tietyllä alueella täälläkin myydään vain hedelmiä ja vihanneksia, toisaalla taas vaikkapa vain naisten vaatteita. Itseäni kiinnosti “kultasouq”, alue, jolla myydään vain kullasta valmistettuja tuotteita. Eli lähinnä helyjä. Tammikuun alussa 2019 tuo alue vain oli pelkkä suuri työmaa, koska alueen kadut oli revitty auki, mutta kultasepänliikkeisiin kyllä halutessaan pääsi puikkelehtimaan. Kannattaa tosin varmaan matkustaa Dubaihin, jos kultaa tahtoo nähdä.

Kuningas Faisalin katu on yksi Ammanin pääkaduista.

Joulukuusen voi koristaa paprikoilla. Näin Duke’s Diwanin parvekkeella.

Duke’s Diwan on Ammanin kulttuuriväen kokoontumispaikkoja.

Mielenkiintoisempi vierailukohde, Duke’s Diwan, on eräs Ammanin vanhimmista rakennuksista. Se on vuonna 1924 valmistunut entinen pääpostitoimisto. Talo toimi postina 1940-luvun lopulle saakka, minkä jälkeen se oli 50 vuoden ajan hotellina. Vuonna 2001 herra nimeltä Mamdouh Bisharat sitten kiinnostui talosta, koska oli huolestunut, ettei Ammanilla kohta enää ole mitään luonnetta tai autenttisuutta. Keskusta-alue kun on täynnä betonihirvityksiä. Bisharat otti rakennuksen vastuulleen ja nyt siitä on muotoutunut tärkeä kokoontumispaikka Ammanin kulttuuriväelle. Paikassa järjestetään kulttuuritapahtumia laidasta laitaan, eikä paikkaan ole mitään sisäänpääsymaksua. Minttuteetä tarjoillaan kylläkin korkeaan dinaarin (n. 1,2 euroa) hintaan per lasi. Mutta toisaalta jollainhan paikkaa on ylläpidettävä, vaikka ei se siltä välttämättä näyttänytkään. Lievästi ränsistynyt rakennus on jännittävä vierailukohde ehdottomasti.

Illan suussa, auringon alkaessa painua mailleen, suunnistimme vielä Rainbow-kadulle (kyllä, kadunnimikyltissä lukee “Al-Rainbow”!). Se on pitkä, mutta hyvin rauhallinen katu, jota reunustaa lukuisia kahviloita ja ravintoloita. Ne voisivat aivan hyvin sijaita missä tahansa Etelä-Euroopassa, mikä kertoo ehkä tarpeeksi paikkojen hintatasosta. Kadulle ovatkin kerääntyneet paremman väen näyttäytymispaikat, kuten myös merkkiliikkeet ja muut paikat, joita ei tavallinen ammanilainen tarvitse. Täällä on jopa alkoholiliike, mitä ei varsinkaan tavallinen ammanilainen tarvitse. En nimittäin nähnyt missään muualla Jordaniassa (lentoasemaa lukuun ottamatta) alkoholia myynnissä!

Seitsemän aikoihin illastimme edellisiltana tutuksi tulleessa Jusefin kadunvarsiravintolassa. Ruoka kahdelle hengelle hummuksineen, leipineen ja juomineen kustansi kuusi dinaaria (n. 7,4 euroa). Egyptiläinen koptikristitty Jusef kertoili elämästään Jordaniassa. Hän on naimisissa jordanialaisen naisen kanssa ja lapsia on kaksi kappaletta. Kotopuolessa Kairossa tulee käytyä enää hyvin harvoin, eikä siihen ole oikein mitään syytäkään. Jordaniassa elämä on kuulemma parempaa. Kävi myös ilmi, että Jusef on aikoinaan ollut Ruotsin Jordanian-suurlähetystössä kokkina. Lihapullat olivat käyneet tutuiksi!

Al-Rainbow-katu on niin ikään kaupungin tärkeimpiä katuja, jonne asiaa taitaa olla vain varakkaalla kansanosalla.

Viimeisenä päivänä yritimme Jordanian kansallismuseoon (oikealla), mutta se oli suljettu.

Perjantai 4. tammikuuta oli torstain tavoin aurinkoinen, mutta nyt ulkona jopa tarkeni. Kuten yleensäkin reissuilla, lähtöpäiväksi sää aina lämpenee t-paitalukemiin. Onneksi meillä oli vielä tuntikaupalla aikaa pyöriä Ammania tutkien. Huono puoli tässä päivässä vain oli se, että perjantait ovat muslimien pyhäpäiviä. Muun muassa Jordanian kansallismuseo oli tänä päivänä suljettuna. Myös avoinna olevien ruokapaikkojen löytäminen keskustasta oli todella vaikeaa. Ehkä keskipäivän rukoushetken jälkeen tilanne on parempi. En tiedä. Eräs paikka aivan museon nurkalla sattui kuitenkin olemaan avoinna ja sieltä jopa huudeltiin tervetulotoivotuksia. Henkilökunta oli totutun uteliasta: he kysyivät työpaikkaani, lentolipun hintaa ja jopa parturini sijaintia. En ollut sentään käynyt Jordaniassa parturissa. Henkilökunnan uteliain, Mohammed, oli kotoisin Jaffasta (osa Tel Avivia) Israelista ja kertoi tulleensa tänne Ammaniin saadakseen olla vapaa.

Otimme iltapäivällä kolmen aikoihin taksin Tabarbourin bussiasemalle Ammanin keskustan pohjoispuolelle. Sieltä Sariyah Express -niminen linja-autofirma liikennöi jatkuvalla syötöllä (puolen tunnin välein) Ammanin kansainväliselle lentoasemalle. Lipun hinta oli 3,3 dinaaria (n. 4,1 euroa) ja matka kesti noin 40 minuuttia. Tällä kertaa liikenne ei ollut puuroutunutta. Ryanairin lentomme Varsova-Modlinin kentälle lähti aivan aikataulussa ja perillä Puolassa vastassa oli sankka räntäsade!

Edellinen viesti

Saatat myös pitää näistä

4 Kommentit

  • Vastaa Katja / HistoriadeViajes 4.3.2019 21:44

    No tätä olen tässä jo odotellutkin, koska Ammani kiinnostais. Näyttää hyvin perinteiseltä Arabikaupungilta. Ihmiset Jordaniassa oli kyllä minunkin aikana juuri noin ystävällisiä ja ihan siellä Aqabassakin! En tiedä millainen meno siellä on tänä päivänä. Ehdottomasti kuitenkin yksin vieraanvaraisimmista maista missä on tullut käytyä.

    • Vastaa Anssi 6.3.2019 17:45

      Kyllä! Hienoa, että muillakin ollut samanlaisia kokemuksia jordanialaisista! Nytpä saattaa olla Akabassakin enempi väkeä Rynkyn lentojen myötä… 😀

  • Vastaa Lissu 9.3.2019 10:54

    Olipas mainio postaus! Varsinainen infopläjäys:)

  • Jätä vastaus