Pallontallaajat.net
Valikko

Kakía Langádan rotkolaakson ja Mitátan kylän kautta kotimatkalle

3.-4.7.2020

Viimeinen kokonainen päivä Kreikassa alkoi tällä kertaa ihan hotelliaamupalalla, ensimmäisellä sellaisella tällä matkalla. Hotel Akrotirin ainoina asukkaina olimme nyt ainoina asiakkaina hotellin upealla terassilla nauttimassa Platiá Ámmoksen helteisestä aamusta ja upeista näkymistä aina Peloponnesokselle saakka. Aamupalan jälkeen nappasimme hotellilta vieraille tarkoitetun aurinkovarjon ja heitimme sen vuokra-auton peräkonttiin. Tänään olisi rantapäivä. Ensiksi tosin ajattelimme katsastaa Agía Pelagían, Kytheran saaren toiseksi tärkeimmän “turistirysän”. Tärkein sellainen oli ollut unelias Kapsáli saaren etelärannikolla. Platiá Ámmoksesta on aluksi ajettava Karaváksen kylään, mistä lähtee hyväkuntoinen, paikoin serpentiininä kulkeva tie alas Agía Pelagíaan, niin ikään Kytheran koillisrannikolle.

Agía Pelagían rantakadulla on heinäkuussa 2020 tunkua.

Agía Pelagían rannalla on liki mahdotonta säilyttää turvavälit muihin koronaisiin auringonpalvojiin.

Agía Pelagía on reilun 400 asukkaan kylä ja elää pääosin matkailusta. Paitsi, että nyt kesällä 2020 matkailu ei kyllä elättänyt yhtään ketään. Turisteja ei vain ollut, vaan kylän hieno hiekkaranta aurinkovarjoineen ja -tuoleineen oli typötyhjä. Hiljaiselta näytti myös hotellien ja muiden majoituspaikkojen pihamailla. Pääosin tyhjillään olivat lisäksi ne muutamat kahvilat ja ravintolat, joita Agía Pelagían rantakadulla oli. Kylän ainoassa matkamuistomyymälässä oli pari muutakin asiakasta, muttei kuitenkaan ulkomaalaisia. Olisin halunnut ostaa avaimenperän oman autoni avaimiin, mutta täältä ei sellaista löytynyt. Ajattelimme ajella myöhemmin huviksemme vielä kerran etelärannikon Chóraan. Siellä tarjonta olisi parempi. Agía Pelagían rantakatu oli nopeasti katseltu. Otimme seuraavaksi suunnan kohti Kakía Langádan rantaa, jonka olin nähnyt eräässä Youtube-videossa aiemmin. Ranta on hieman syrjäisempi, eikä perille saakka johda edes päällystetty tie. Lopulta päätin jättää auton Langáda-rannan parkkipaikalle, joka on pitkähkö ranta juuri ennen Kakía Langádaa. Langádan rannalla oli jopa kaksi ihmistä ja rantabaari, joka ei kyllä tietenkään ollut avoinna.

Langádalta oli muutaman sadan metrin kävely omalle syrjäiselle rannallemme, jonka ainutlaatuiseksi tekee sen sijainti ja maisemat! Ranta nimittäin sijaitsee muutaman kilometrin pituisen Kakía Langádan rotkon suulla, jylhien vuorten reunustaessa pienellä kannaksella sijaitsevaa pikkukivirantaa. Kannaksen toisella puolella on Välimeri, toisella melko matala sadan metrin pituinen laguuni. Aina Trifilliánikan kylään saakka jatkuva Kakía Langádan rotko on paikka, josta osmanikaappari Hayreddin Barbarossa tunkeutui Kytheralle vuonna 1537 ja valloitti koko saaren. Itse en olisi kyllä pystynyt laguunia pidemmälle rotkoa etenemään, mutta ehkäpä osmaneilla oli varusteet kunnossa, eivätkä olleet matkassa pelkillä rantasandaaleilla. Joka tapauksessa nyt pikkuisella rannallamme ei ollut osmaneja, ei muita turisteja, eikä sitä myöten koronavirustakaan. Rotkolaakson rinteillä kiipeilleiden villivuohien ääntely rannan rauhaa tosin “rikkoi”. Parin tunnin pulikoinnin jälkeen totesimme auringonoton riittävän ja päätimme lähteä käymään Chórassa. Koko aikana Kakía Langádan rannalle ei ilmestynyt muita.

Tämä tie johtaa Kakía Langádan rannalle ja rotkon suulle.

Kannaksella olevan rannan takana on laguuni.

Kakía Langádan pikkukiviranta.

Kävimme Chórassa, jossa mukaan tarttui hieno saarella valmistettu avaimenperä (nytpä olisi muisto tältä saarelta), paikallista oreganoa ja 80 millilitran pullo Kytheran omaa fatourádaa, kanelilla ja neilikalla maustettua tsipouro-viinaa. Sellaisen saisi viedä käsimatkatavaroissa kotiin. Paluumatkalla takaisin kohti pohjoisen Platiá Ámmosta ja hotelliamme, pysähdyimme tankkaamassa Potamóksessa, jossa sijaitsee kaksi saaren neljästä huoltoasemasta. Litra ysivitosta maksoi 1,659 euroa. Auton tankkauksen jälkeen päätimme tankata myös itsemme. Auto eilen tutuksi tulleelle parkkipaikalle ja istahdus johonkin keskusaukion ravintoloista. Päädyimme mussakaan ja kreikkalaiseen salaattiin. Ruokaa odottaessamme päätin sitten tehdän lähtöselvityksen seuraavan päivän lennolle Ateenasta Kööpenhaminan ja Tukholman kautta Helsinkiin. Alun perin meidän piti matkustaa Lufthansalla Münchenin kautta Helsinkiin ja jopa järkevillä matka-ajoilla. Lufthansa perui paluun ja me saimme vaihdettua lipun SAS:n lennolle Ateenasta Tukholman kautta Helsinkiin. Tämäkin kuitenkin peruttiin ja lopulta meillä oli monimutkainen pohjoismaisten pääkaupunkien kiertue lipullamme. Paitsi, että SAS:n asiakaspalvelija oli mokannut oikein kunnolla ja nyt lähtöselvitystä tehdessäni varaus oli enää olemassa vain yhdelle hengelle! Onneksi huomasin asian hieman ennen SAS:n asiakaspalvelun sulkeutumista tälle päivälle ja soitto Tanskaan ratkaisi asian. SAS:lla en lentäisi ihan vähään aikaan, sen verran karmivan kokemuksen firmasta sain.

Ajoimme illaksi takaisin Platía Ámmokseen, jossa oli vielä lähdettävä kerran uimaan. Seuraavasta kerrasta lämpimissä vesissä ei olisi tietoa, eikä kyllä lämpimistä illoistakaan. Kreikkaa tulisi ikävä viimeistään syksyllä.

Maisemaa Karaváksen ja Platiá Ámmoksen kylien välillä.

Näkymä korkealla sijaitsevasta Mitátan kylästä kohti etelää. Pikkuinen Viarádikan kylä sijaitsee kuvassa oikealla keskellä.

Viimeisen päivän aamuna söimme matkan varrella kerääntyneen ruoan ja kävimme palauttamassa avaimen Hotel Akrotirin vastaanottoon. Edelleen olimme ainoita vieraita. Lento takaisin Ateenaan lähtisi vasta iltapäivällä, mutta sitä ennen ajattelimme vierailla Karaváksen kylän liepeillä sijaitsevilla Amir Alin lähteillä, jonne on kyllä opasteet. Niistä huolimatta emme löytäneet paikkaa ja tiet kävivät lopulta aivan liian ahtaiksi Citroen Cactuksellemme. Jätimme paikan näkemättä ja ajelimme lopulta Aroniádikan kylään. Ajattelimme syödä lounaan vielä ennen lentoa, vaikkei nälkä oikeastaan ollutkaan. Lounaan jälkeenkin oli aikaa jäljellä, joten keksin lähteä käymään Mitátan pikkukylässä. Mitátalla on traaginen lähihistoria, johon sisältyy useampia voimakkaita maanjäristyksiä. Viimeisimpänä maa järisi vuonna 2006 jopa 6,9 momenttimagnitudin voimalla tuhoten kylän rakennuksia ja tekemällä muun muassa kirkosta liian vaarallisen käyttää. Kovia kokenut kirkko kuitenkin seisoo edelleen upealla paikalla kylän keskusaukiolla, suuren Tsákona-laakson rinteellä. Seuraava kunnon järistys varmasti saa rakennuksen romahtamaan.

Mitátan keskusaukiolla seisoo käyttökiellossa oleva vanha kirkko sekä oikealla korjattu kahvila-ravintola.

Vuoden 2006 maanjäristyksen jälkiä Mitátan kirkossa.

Palautimme vuokra-Citroenimme kahden jälkeen Kytheran lentoasemalle. Viikon aikana olimme ajelleet ympäri Kytheraa ja Antikytheraa yhteensä 298 kilometrin verran. Lentoasemalla oli maskipakko, joten istuskelimme ulkona. Ulkona oli lisäksi viileämpää kuin ilmastoimattomassa terminaalissa. SkyExpressin lentomme GQ 441 takaisin Ateenaan olisi pitänyt lähteä kello 16.10, mutta se lähti hieman aikataulusta jäljessä. Se ei haitannut, koska joutuisimme odottelemaan Ateenan lentoasemalla seuraavaa lentoa ihan riittämiin. Menolennolla koneessa oli ollut yksi lentoemäntä ja 11 matkustajaa me mukaan lukien. Nyt lennolla Ateenaan lentoemoja oli kaksi ja matkustajia yhdeksän.

Kytheran Aléxandros Aristotélous Onásiksen lentoasema on koronakesänä hiljainen ilmestys.

Lentoasemalta voi ostaa viimeiset matkamuistot.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan meillä piti olla Ateenaan palattuamme vielä yli puoli vuorokautta aikaa tutkia tätä pääkaupunkia, mutta kiitos Lufthansan lentojen peruutusten, emme enää ehtineet kaupungille. SAS:n lennolla Ateenasta Kööpenhaminaan oli 13 matkustajaa ja koneena oli 180-paikkainen Airbus A320. Aiemmilla kerroilla Kööpenhaminassa konetta vaihtaessani olin saanut hyvin positiivisen kuvan tästä kentästä, mutta nyt vastaanotto oli kolkko. Tanska taitaa olla kuin Suomi eli ulkomaalaisten tulisi pysyä mahdollisimman kaukana. Passintarkastuksessa tivattiinkin sitten tylysti mitä aion tehdä Tanskassa, johon vastasin tylysti “nothing“. Seuraava vastoinkäyminen tuli, kun lentoaseman lähtöselvitysautomaatit eivät toimineet, eikä Pohjoismaiden suurimman lentoaseman transfer centressä ollut puoliltaöin henkilökuntaa, eikä missään edes aukioloajoista kertovaa kylttiä. Sen sijaan siellä ja kaikkialla lentoasemalla oli valtavan törkyistä. Koko lentoasemalla viettämämme yön aikana en nähnyt ainuttakaan siivoojaa, mutta ehkäpä koronavirus ei ole tanskalaisten mielestä mikään syy siivoukselle. Sen sijaan lentoaseman henkilökunnalla riitti kyllä pitkin yötä intoa potkia hereille penkeillä nukkuvia jatkolentoa odottavia matkustajia ja vaatia laittamaan maski kunnolla kasvoille. Ja minä kun vielä toukokuussa suunnittelin lähteväni kesälomalla Tanskaan. Onneksi en lähtenyt!

Lopulta lähtöselvitys Tukholman-lennolle ja edelleen Helsinkiin onnistui ihan lähtöportilla, sillä transfer centreen ei ollut ilmestynyt aamuseitsemään mennessä työntekijöitä. Arlandan lentoasemalla tunnelma oli mukavan vapautunut, kun maskeja ei yhtäkkiä ollut kenelläkään. Helsinkiin saavuimme iltakuuden aikoihin.

Edellinen viesti

Saatat myös pitää näistä

3 Kommentit

  • Vastaa Korona 9.11.2020 14:34

    Mikä siinä maskin pitämisessä on niin kauheaa?

    • Vastaa Anssi 9.11.2020 22:02

      Itse tietenkin pidän maskia, jos sellaiseen pakotetaan ja Kreikassa siihen pakotettiin mm. julkisissa kulkuneuvoissa ja lentokentillä. Ei siinä auta pullikoida, vaikken koekaan maskia järkeväksi, koska yksikään ihminen ei sitä osaa oikein käyttää. Eikä Keski- ja Etelä-Euroopan esimerkki vaikuta tuottavan minkäänlaista tulosta.

  • Vastaa Daniel 24.11.2020 15:36

    Kyllä olet erikoisen paikan löytänyt Kreikasta! Itse reissasin kesällä miltei maanisesti Euroopassa, kun se oli vihdoin kurjan kevään jälkeen mahdollista. Minsk taisi nousta omaksi suosikiksi, mikä oli itselleni vähän yllätys.

    Syksyn mittaan olen ehtinyt Dominikaaniseen tasavaltaan ja viimeisimpänä Pakistaniin, jonne pääsi (ja pääsee kohta taas) ilman koronatestejä. Lahore oli ehdottomasti matkan arvoinen ja mahtava kokemus!

  • Jätä vastaus