Kotimatkalle Royal Air Marocin siivin

23.-24.8.2015

Ouagadougoun kansainvälinen lentoasema sijaitsee paraatipaikalla keskellä kaupunkia. Sieltä on oikeasti vain kivenheitto keskustaan. Burkina Fasolla on tosin suunnitelmissa rakentaa uusi kenttä kauemmas, mutta se ei ole valmis vielä vuosikausiin. Jos koskaan.

Olin lentoasemalla, koska minulla oli paikka marokkolaisen Royal Air Marocin lennolle Ouagadougousta Casablancaan ja sieltä edelleen Turkin Istanbuliin. Ja Istanbulista edelleen Ukraine International Airlinesilla Helsinkiin. Toki Ouagadougousta pääsee yhdellä vaihdollakin Suomeen, mutta se olisi liian helppoa ja liian kallista. Päätin säästää rahaa ja tulla kolmella vaihdolla.

Casablancan-lentoni lähtöaika oli kahden aikoihin yöllä, eikä sisään terminaaliin niin vain kävelläkään. Kehitysmaissa terminaaliin päästäkseen joutuu yleensä näyttämään lentolippua, mutta nyt sen näyttäminenkään ei auttanut. Tuli odottaa ulkona puupenkillä tunti tai pari, sillä lähtöön oli vielä niin pitkä aika. Olin varannut kentälle reilusti aikaa, sillä tiedän Länsi-Afrikan lentoasemat kaoottisiksi paikoiksi, joissa erilaiseen säätämiseen saa aikaa kulumaan kuin huomaamatta.

Kun lopulta pääsin sisään terminaaliin, menin suoraan lähtöselvitysjonoon. Ainoastaan Casablancan-kone oli lähdössä, mutta pienessä terminaalissa riitti silti ruuhkaa. Aluksi täytin maastapoistumiskortin, minkä jälkeen näytin passiani tarkastajille. Tarkastajat syynäsivät kaikki passit suurennuslaseilla. Omani osoittautui tällä kertaa aidoksi, joten seuraavaksi pääsin lähtöselvitystiskille. Tiskin takana osattiin englantiakin ja oma-aloitteisesti minua alettiin selvittää perille Helsinkiin saakka, vaikka jatkolentoni Istanbulista oli eri varauksella. En kai näyttänyt turkkilaiselta, joten minun ei ajateltu jäävän sinne. En uskonut lähtöselvityksen onnistuvan perille asti, vaikka sitä kolme ihmistä sääti tiskin toisella puolella pitkään. Lopulta olisin saanut laukkuni Kiovaan saakka, mutta perille Helsinkiin en. Kiitin avuliaisuudesta ja pyysin laittamaan laukun vain Istanbuliin saakka. Siellä minulla olisi aikaa säätää se eteenpäin.

oua53

Ouagadougoun kansainvälisen lentoaseman odotustiloja lähtevien puolella kaikkien turvatarkastusten jälkeen.

Seuraavaksi sormenjälkeni kerättiin talteen Burkina Fason arkistoihin ja sain maastapoistumisleiman. Seurasi normaali turvatarkastus, minkä jälkeen lähdin kohti porttiani. Porttialueelle oli toinen turvatarkastus: kaikkien käsimatkatavarat avattiin ja pengottiin läpikotaisin. Ainoa huomauttamisen aihe löytyi muffinsseista, joita olin ostanut matkalle mukaan. Hieman epäröiden ne kehotettiin syömään pois ennen lentoa. En syönyt. Porttialueella ei ole vessoja, joten niihin päästäkseen tulee käsimatkatavarat jättää turvatarkastajien taakse penkille. Takaisin tullessa ei enää tarvitse joutua kopeloiduksi. Porttialueella ei ole myöskään kauppoja, mutta ylihintainen kahvila sieltä löytyy. Ostin puolentoista litran vesipullon viimeisillä frangeillani.

oua54

Royal Air Marocin lentokoneemme Ouagadougoun lentoasemalla.

Royal Air Marocin lento Casablancaan lähti ajallaan ja lensi Malin ja Mauritanian ilmatilojen kautta halki öisen Saharan autiomaan. Ennen laskeutumista ystävällinen lentohenkilökunta tarjoili aamupalaksi makean croissantintapaisen. Aamu alkoi kajastaa, kun lentokoneen pyörät ottivat Mohammed V:n kansainvälisen lentoaseman kiitotiehen.

Casablancan lentoasema on hyvä vaihtokenttä. Lentoasemalla oli edelleen sama ebola-tiski, kuin edellisvuonnakin. Ilmeisesti Länsi-Afrikasta tulevat matkustajat kulkevat sen kautta. Ouagadougoun-lennosta ei oltu kiinnostuneita, eikä minun hiljattaista Guinean-vierailuanikaan kukaan voinut tietää. Passia pläräämällä se olisi tullut ilmi. Casablancan kenttä oli kokenut kasvojenkohotuksen sitten viime näkemän. Esimerkiksi ravintolaosasto oli uudistettu täysin, eikä sisällä pöydissä tupakointiakaan enää näkynyt. Jo huhtikuussa 2014 se oli suurin kieltokyltein kielletty, mutta niitä ei noudatettu.

cmn10

Royal Air Marocin kone Casablancan lentoasemalla odottamassa minua ja muita Istanbulin-matkalaisia.

cmn11

Casablancan lentoasemalla oli pitkä rivistö Marokon kansallisen lentoyhtiön Royal Air Marocin koneita.

Casablancasta jatkoin samaisen Royal Air Marocin siivin Istanbuliin. Lennolla oli ruhtinaallisesti tilaa ja sain kokonaan oman penkkirivin, jossa saattoi nukkua koko matkan. Pohjois-Afrikassa kun oltiin, ei näkyvyydessä ollut valitettavaa: pilvettömältä taivaalta näki pitkälle! Aluksi koko Casablanca avautui ikkunastani. Myöhemmin koneen viistäessä Marokon pohjoisrannikkoa pitkin kohti itää, näin pitkälle Manner-Espanjaan. Samoin bongasin marokkolaisen Nadorin kaupungin ja Espanjalle kuuluvan Melillan erillisalueen. Naapurimaa Algerian puolelta havaitsin pohjoisen suurkaupungit, kuten Oranin ja pääkaupungin Algerin. Algeria kiinnostaisi suunnattomasti, mutta viisumin saaminen on vaikeaa.

Royal Air Maroc ei ole lähtenyt karsimaan palveluista, vaan lennon hintaan kuului matkalaukun lisäksi erinomainen marokkolaishenkinen lounas ja myöhemmin vielä välipalakin kahden kolmioleivän muodossa. Myös viltit olivat tarjolla jopa näin päivälennolla. Kaiken kaikkiaan parhaita lentoja vähään aikaan. Tällaiset lennot, joissa panostetaan laatuun ja palveluun, jäävät matkustajien mieleen.

cmn13

Marokon suurin kaupunki Casablanca lentokoneen ikkunasta vähän nousun jälkeen. Kuvasta voi erottaa jopa merenrannassa seisovan kaupungin korkeimman rakennuksen, Hassan II:n moskeijan.

cmn12

Algerian rannikolla tarjoiltiin herkullinen lounas. Taisi olla kanaa.

Istanbulin Atatürkin lentoasema on ankeimpia ja ruuhkaisimpia kenttiä, joilla olen ollut. Aluksi valtaosa koneesta tulleista, minä mukaan lukien, käveli harhaan. Suunnistimme kylttien mukaan passintarkastukseen, josta joku kuitenkin turkiksi patisti toisaalle. Olimme tulleet väärään paikkaan. Lähdimme haahuilemaan eteenpäin, kunnes löysimme toisen passintarkastuspisteen ja samalla maailman pisimmät passintarkastusjonot. Turkin kansalaisille on oma jononsa, muukalaisille omansa. Vajaan tunnin jonoteltuani, sain leiman passiin ja pääsin hakemaan rinkkani hihnalta. Vein sen matkatavarasäilytykseen ja lähdin kohti metroa. Minulla oli kymmenisen tuntia aikaa notkua Istanbulissa. Jos olisin lentänyt Turkish Airlinesilla, minulla olisi ehkä ollut oikeus ilmaiseen hotelliyöhön. Turkish Airlines oli kuitenkin ollut aivan liian kallis, kun olin varaillut lentoja. Kyseinen pulju on edelleen testaamatta.

Turkissa on pakko syödä kebabia. Muuta syytä minulla ei nytkään ollut matkustaa Sultanahmetin alueelle Istanbulin turistikortteliin. Tahdoin vain kebabia. Aluksi kuitenkin kävin Sinisessä moskeijassa. Se kun sattui olemaan siinä vieressä, kun astelin ulos raitiovaunusta. En tosin sisään astellessani tiennyt, mikä pytinki kyseessä mahtoi olla. Sinisen moskeijan edessä sijaitsee Sultanahmetin aukio, minkä keskellä seisoo korkea Theodosiuksen obeliski. Aukiolla tehtiin pommi-isku tammikuussa 2016. Hagia Sofian bongasin sitten myöhemmin ja sen tunnistinkin ulkonäöstä. Näin oli Turkin suurin kaupunki nähty!

ist4

Sininen moskeija.

ist1

Miten osuvaa: rammat tästä ovesta! Tämä siis Sinisen moskeijan sisäänkäynnissä.

ist2

Iskender kebab Sultanahmetin turistialueella nautittuna. Turistihinnat, mutta maku oli erinomainen.

Kebabia syödessäni Sultanahmet pimeni. Tuli sähkökatko. Kehitysmaamatkailijana minulla oli tietenkin otsalamppu repussani, joten ruokailun jälkeen Sultanahmetin tutkiminen jatkui ongelmitta. Kanssaturistini eivät olleet näköjään yhtä hyvin valmistautuneet matkalleen! Sininen moskeija ja valtaosa seudusta oli vielä pimeänä, kun lähdin etsimään metroasemaa. Itse asiassa olin kuvitellut Istanbulin olevan varsin länsimainen kaupunki, mutta silti kohti Aksarayn metroasemaa kävellessäni 95 prosenttia kaikista vastaantulijoista oli miehiä. Joutuvatko naiset tosiaan täälläkin olemaan pimeän tullen sisätiloissa! Näin toki vain hyvin pienen palasen Istanbulista ja ehkä se avautuu paremmin, jos joskus päätän palata kaupunkiin.

ist3

Sultanahmetin katuja ennen sähkökatkoa.

Atatürkin lentoasemalle ei niin vain mennäkään, vaan heti ovella on ensimmäinen turvatarkastus. Sen läpäistyäni, etsin mahdollisimman rauhallisen nurkan, levitin Royal Air Marocin viltin lattialle ja vaivuin horrokseen. Malarian ehkäisylääkkeiden vaikutuksen alaisena sitä nukkuu missä tahansa! Tosin kaamea häslinki terminaalissa tuntui käyvän läpi yön. Ei mitenkään miellyttävä paikka viettää yötä.

kbp1

Kiovassa vaihdoin konetta.

ist5

Ukraine International Airlines tarjoili lennollaan mukillisen vettä. Nautin!

Aamulla nousin Ukraine International Airlinesin lennolle Kiovaan, vaihdoin Kiovassa ja jatkoin samalla yhtiöllä perille Helsinkiin saakka. Kaiken kaikkiaan matka Ouagadougousta Helsinkiin taisi kestää vajaa 40 tuntia.

Mauritanian Saharaan

28.4.2014

Aamupäivällä kirjauduin ulos Casablancan-hotellistani ja lähdin talsimaan rinkka selässä kohti lähintä raitiovaunupysäkkiä. Raitiovaunu oli kuitenkin hajonnut niille sijoilleen, joten oli otettava taksi. Taksi Place Mohammed V:n aukiolta Casa Voyageurs -rautatieasemalle maksoi 15 dirhamia eli huimat 1,3 euroa.

Juna takaisin lentoasemalle lähti ajallaan ja oli lentoasemalla kello 10.30. Luulin olleeni aivan liian aikaisin liikenteessä, sillä lentoni Mauritanian Zouérat’han lähtisi vasta kello 14.30. Aikaa lentoasemalle kannattaa nähtävästi kuitenkin varata paljon, sillä lentoaseman ovella on ensimmäinen turvatarkastus läpivalaisuineen. Paikalliseen tapaan kaikki yrittävät yhtä aikaa rynniä läpi ja aikaa kuluu tuhottomasti. Paljon aikaa kuluu myös rahanvaihtotiskin jonossa, jossa pitää esitellä passia ja allekirjoittaa papereita. Marokon valuuttaa eli dirhameita kun ei saisi viedä ulos maasta. Ainakaan teoriassa. Lähtöselvitys aukesi jo hyvissä ajoin, mutta lentoaseman henkilökunta pyrki parhaansa mukaan hämmentämään matkustajia. Milloin olin myöhässä, milloin kerrottiin lähtöselvityksen aukeavan kahden tunnin päästä, milloin minun pitikin mennä tiskille, jossa lähtöselvitettiin Lontoon-konetta. Samaan aikaan Mauritaniaan menijöitä kuitenkin jo lähtöselvitettiin.

Lentoaseman lähtevien matkustajien puolella polteltiin tupakkaa avoimesti, vaikka se olikin kyltein kielletty. Noh, lennolle pääsin ja se taisi lähteä aikataulussa. Mauritania Airlinesin lento! Puljullahan ei oikein ole edes kotisivuja ja Euroopan unionin mustalta listaltakin firma on ollut poissa vasta parisen vuotta. Lento oli kuitenkin kaikin puolin miellyttävä. Verovapaita ostoksia olisi saanut tehdä ja joulukinkulta maistuvaa ruokaakin tarjoiltiin, vaikka kyseessä olikin kanaa ja riisiä. Kuulutukset tapahtuivat pelkästään ranskaksi ja hassaniyaksi, joka on arabian kielen murre ja Mauritanian virallinen kieli. Englanniksi taisi tulla yksi kuulutus. Lentoemännillä oli huntu päässä.

IMG_9216 ouz1

Lennon aikana ylitettiin satoja kilometrejä Saharaa. On sielläkin joskus jokia virtaillut uomista päätellen.

20140428_002

Mauritania Airlinesin lento L6 103 Casablancasta Zouérat’n kautta Nouakchottiin.

Ilmaan noustuamme, samalle aiemmin kokonaan tyhjälle riville istahti nuori mauritanialaisnainen. Parikymppinen ja hyvin lihava. Mauritanialaisittain hyväosaiset naiset ovat lähes poikkeuksetta tukevassa kunnossa, sillä lihava nainen on paikallisten miesten mieleen ja ylipaino on merkki vauraudesta ja kunnianarvoisuudesta. Kauneusihanne on siis vähän erilainen kuin länsimaissa. Tyttöjä aletaan pakkosyöttää noin kahdeksanvuotiaina eli naimaiän lähestyessä. Ruokahalua kasvatetaan eläinten kasvatukseen tarkoittua hormonia sisältävillä lääkkeillä, joita ei ole tarkoitettu ihmisten käyttöön. Sydänviat ynnä muut liikalihavuudesta seuraavat vaivat tietysti sitten riivaavat maurinaisia. Ja maassa nähdään samaan aikaan nälkääkin. Mutta silti niin mielenkiintoista! Lähde: [1]

Takaisin asiaan. Kravun kääntöpiirin tuntumassa, kuitenkin eteläpuolella, sijaitsee Zouérat’n kaupunki. Tässä Tiris-Zemourin eli koko Pohjois-Mauritanian käsittävän hallinnollisen alueen pääkaupungissa asuu reilut 30 000 asukasta. Zouérat on syntynyt Mauritanian korkeimman vuoren, 915-metrisen rautapitoisen Kediet Ijillin juurelle. Ensimmäisen kerran rautamalmia löydettiin juuri Kediet Ijillin liepeiltä vuonna 1952. Miltei kokonaan eurooppalaisten omistama Société des mines de fer de Mauritanie eli Miferma aloitti malmin louhinnan Mauritanian itsenäistymisvuonna 1960. Mauritanian valtio kansallisti Miferman vuonna 1974, jonka jälkeen yrityksen toiminnot siirrettiin pari vuotta aikaisemmin perustetulle Société Nationale Industrielle et Minière de Mauritanie -nimiselle (SNIM) kaivosyhtiölle. SNIM louhii rautamalmia nykyisin Kediet Ijillin lisäksi muualla Zouérat’n lähialueilla, jonka jälkeen malmi kuljetetaan junilla Atlantin rannikolle Nouadhiboun kaupunkiin. Siitä lisää myöhemmin. Zouérat’n voinee sanoa elävän ja hengittävän lähes täysin SNIM:n tahdissa. Toki myös armeija ja paikallishallinto työllistävät. Lähteet: [2] & [3]

Kediet Ijill

Mauritanian korkein vuori Kediet Ijill. Kompassi sekoaa vuorella rautapitoisuudesta johtuen.

Mauritania Airlinesin lento laskeutui puolentoista tunnin jälkeen Zouérat’han ja kiitoradan varressa oli odottamassa kaksi paloautoa vilkut päällä. Kova luotto on Mauritania Airlinesiin silti edelleen! Olin etukäteen yrittänyt googlailla tätä Zouérat’n Tazadit-nimistä lentoasemaa. Google Mapsin ilmakuvissa lentoasemalla ei näytä olevan minkäänlaista terminaalia, eikä mitään muutakaan rakennusta. SNIM-kaivosyhtiön kotisivuilta kuitenkin selvisi, että Zouérat’n lentoasema on saamassa terminaalirakennuksen. Terminaalirakennus oli kuin olikin rakenteilla, mutta tuskin vielä vähään aikaan käytössä. Sen sijaan terminaalirakennuksena toimi nyt pieni, noin 20 neliömetrin kokoinen, kahdella ikkunalla varustettu koppi. Matkatavarat tuotiin kopin eteen hiekalle, josta ne kerättiin ja mentiin koppiin, jossa oli pöytä, tuoli ja pöydän ääressä setä, joka löi leiman passiin viisumin viereen, eikä kysellyt mitään. Muut Zouérat’ssa kyydistä poisjääneet olivat enimmäkseen espanjalaisia ja pohjoisafrikkalaisia SNIM-kaivosyhtiön työntekijöitä. Mauritania Airlinesin lento jatkoi Zouérat’sta edelleen maan pääkaupunkiin Nouakchottiin. Passintarkastuksen jälkeen menin turvatarkastusalueelle, jossa laukkuni haluttiin tutkia (kuten kaikkien muidenkin). En tiedä etsivätkö alkoholia vai mitä. Alkoholin käyttäminen ja maahantuonti on nimittäin kielletty Mauritanian islamilaisessa tasavallassa. Ja siitä saa rangaistuksen. Mitään laitonta ei rinkastani löytynyt ja sain mennä ulos ”terminaalista”.

20140428_009

Zouérat’n lentoaseman kiitotie. Muuten en uskaltanut lentoasemalla kuvata.

Lämpöä ulkona oli reilusti yli 40 astetta, mutta se nyt oli etukäteen tiedossakin. Takseja ei ollut odottamassa saapuvia matkustajia, oli vain SNIM:n linja-auto saapuville kaivostyöläisille. Matkaa keskustaan ei tainnut olla kuin kilometri tai pari, mutta siinä kuumuudessa käveleminen rinkka selässä ei innostanut. Varsinkaan ilman vettä. Menin sitten juttelemaan olemattomalla ranskallani lentoaseman parkkipaikalla autoonsa nojaileviin sûretén (jotain valtion leivissä olevia turvamiehiä, sotilaspoliiseja tjsp.) miehiin. Kerroin olevani turisti ja haluavani päästä kaupungin keskustaan johonkin hotelliin. Kuulemma takseja ei ole ja että voisin yrittää päästä kaivosfirman bussiin. En ehtinyt vielä lähteä bussille, kun miehet päättivät heittää minut jollekin hotellille. Lyhyen matkan aikana ehdittiin pitää lyhyt hassaniyan oppitunti, eikä kyydistä otettu rahaa lainkaan, vaikka sitä yritinkin tarjota. Ensimmäisellä hotellilla (Hotel Mama) ei tärpännyt, sillä se oli kokonaan kaivosyhtiölle varattu. Radiopuhelimella otettiin hotellin turvamiehen kanssa yhteyttä omistajaan, joka myös ilmestyi paikalle toteamaan tilanteen. Ehdottivat, että ottaisin taksin kaivosyhtiö SNIM:n hotelliin. Sitten paikalle saapui dieselmersullaan turvamiehen kaveri Saleh. Hän tiesi noin kolme kertaa edullisemman majoitusvaihtoehdon, L’appartements Mama -nimisen hotellin, josta minullekin löytyi huone hintaan 10 000 ouguijaa (lausutaan ugiijja) eli 25 euroa. Zouérat’ssa hinta on edullinen, mutta koko Mauritanian mittakaavassa reippaasti yläkanttiin. Ennen kuin ehdin rinkkaa heittää selästäni, Saleh ja hotellinomistaja kantoivat minulle jostain seitsemän kylmää puolen litran vesipulloa. Saleh kertoi olevansa syntyperäinen zouératlainen ja ehdotti kiertoajelua hänen Mersullaan tunnin päästä. No minähän suostuin, koska Saleh vaikutti hyvältä tyypiltä. Kommunikointi sujui yllättävän helposti englannin, ranskan, hassaniyan ja espanjan sekoituksella. Oikeasti osaan noista kielistä vain englantia.

IMG_9226 ouz2

Katunäkymä hotellin portilta. Kadunvarteen pysäköidyillä Mercedes-Benzin kuorma-autoilla (nk. “patanokkamersu”) rahdattiin tavaraa Suomessa viimeksi 1960-luvulla. Nyt ne ovat kaikki Mauritanian teillä.

zouerat katunakyma

Zouérat’n rakennuskanta on matalaa ja kadut pääkatua lukuun ottamatta hiekkaa.

Ennen Salehin saapumista täytyi kello siirtää Mauritanian aikaan. Maassa ei siirrytä Marokon tavoin kesäaikaan, joten yhtäkkiä minulla oli tunti enemmän aikaa. Mauritaniassa kello on siis kolme tuntia vähemmän kuin kesäajassa olevassa Suomessa.

Lauma jalkapalloa potkivia pikkupoikia ehti ihmetellä aikansa minua hotellin edustalla. Juttelin heille sitten suomeksi, koska ranskaakaan en taitanut tässä vaiheessa vielä yhtään. Heidän jälkeen paikalle käveli läheisestä kaupasta Telmidi-niminen herra, joka talutti minut kauppaansa ja löi Coca-Cola-tölkin kouraan ilmaiseksi. Saleh saapui puolentoista tunnin kuluttua. Aluksi ajoimme Zouérat’n pääkatua kaivosyhtiö SNIM:n alueelle eli alueelle, jossa kaivosyhtiöllä on hotelli, elokuvateatteri ja paljon kerrostaloja kaivosten ulkomaalaisille työntekijöille. Tämän jälkeen Mercedeksen nokka suunnattiin kohti Kediet Ijill -vuorta, jonka juurella käytiin kääntymässä ja katsomassa terminaalia, jossa rautamalmia lastataan juniin. Vuoren juurelta oli myös hyvät näkymät Zouérat’han. Takaisin keskustaan ajoimme eläinmarkkina-alueen kautta. Myynnissä oli ainakin vuohia ja kameleita. Tämän jälkeen ajelimme edestakaisin kaupungin markkina-alueella. Sitten koitti illallisen aika ja ravintola, jonne menimme, oli jonkun sukulaisen pitämä. Televisiosta tuli espanjalaista jalkapalloa ja Real Madrid on kuulemma paras joukkue. En saanut itse maksaa ateriaani, tosin eipä minulla paikallista valuuttaa olisi ollutkaan. Sitä lähdettiin seuraavaksi vaihtamaan jonnekin keskustan mattokauppaan, jonne Salehin kaverit olivat kokoontuneet makoilemaan ja juomaan teetä. Minullekin tietysti tarjottiin ja mauritanialaiseen tapaan kaikki piti kätellä läpi. Sain 110 eurolla 44 000 ouguijaa eli yksi euro on 400 ouguijaa. Edessä oli vielä paikallisen sim-kortin hankinta, sillä suomalainen liittymä ei todellakaan toimi maassa. Operaattorivaihtoehtoja ovat Mattel, Mauritel ja Chinguitel, joista Mattel on kuulemma paras! Mattelin korttia lähdimme metsästämään, mutta ensimmäisessä kaupassa pyydettiin turhan kovaa hintaa. Salehin mukaan ylihintaa pyytävät ovat alibaboja, ja että pääkaupunki Nouakchott on täynnä alibaboja. Termi oli laajemmassakin käytössä Mauritaniassa. Järkihintainen sim-kortti löytyi sitten tienvarren tupakkakioskista ja raha vaihtoi omistajaa drive-in-tyyliin auton ikkunasta.

IMG_9267 ouz5

Zouérat’n pääkatua.

kamelimarkkinat

Miehet hieromassa kauppaa kameleista Zouérat’n laitamilla. En saanut vastausta hintatasosta, joten jäi ostamatta. Blogin otsakekuva on samasta kamelilaumasta.

Saleh toimi kiertoajelumme aikana samalla jonkinlaisena taksikuskina. Aina joku tuttu löytyi tien varresta (jopa pimeällä) ja näitä ihmisiä sitten heiteltiin koteihinsa ympäri kaupunkia. Mitään maksuja ei Saleh näyttänyt ottavan. Ilta oli jo pitkällä ja pimeyskin laskeutunut aikoja sitten, joten tuli aika viedä minut hotellilleni. Saleh pyysi 6000 ouguijaa kiertoajelustaan eli 15 euroa, annoin 7000 ouguijaa, koska olin hyvällä tuulella. Olin päättänyt jatkaa matkaani jo seuraavana päivänä junalla, joten sovimme Salehin kanssa, että hän tulee noutamaan minut kello 11. Juna lähtisi noin kello 11.30.

zouerat katunakyma2

Putiikkia joka lähtöön kaupungin markkina-alueella (ransk. marché).

IMG_9273

Zouérat’n pääkatua auringon laskiessa.

Heräsin jo kello kuusi aamulla ja lähdin eilisen tuttavuuden, Telmidin, kaupalle ostamaan aamupalaa. Kauppa olikin jo auki ja Telmidin perhe oli viereisessä huoneessa aamupalalla tai vasta heräilemässä, joten minutkin sitten haastettiin syömään. Patonkia ja minttuteetä. Lisäksi maitojauhemaitoa. Tai jotain vastaavaa. Ei kuulemma ainakaan kamelinmaitoa. Aamupalan jälkeen olisin päässyt Telmidin kanssa rautamalmikaivokselle kuorma-auton kyytiin, sillä selvisi että hän oli SNIM:llä kuorma-autokuskina. Valitettavasti olin sopinut jo Salehin kanssa, että hän tulee noutamaan minut ennen puoltapäivää. Kaivoksen sijaan lähdin kaupungille etsimään rättiä päähäni. Täällä kaikilla miehillä on kankaanpala kietaistuna pään, suun ja nenän ympärille. Naiset käyttävät huntuaan suojana. Siitäkin huolimatta tuntui, että hiekkaa on dyynin verran nenässä ja korvissa koko ajan. Neljän metrin pätkä mustaa kiinalaista kangasta tarttuikin matkaan jostain puljusta.

Saleh saapui kello 11 jälkeen ja soitteli pari puhelua. Juna lähtisikin parisen tuntia myöhässä ja kaupungin pohjoispuolelta, eikä siis Kediet Ijill -vuoren juurelta, kuten ilmeisesti tavallisesti. Meillä olikin sitten vielä aikaa vierailla Zouérat’n laitamilla Salehin talonrakennustyömaalla keittelemässä minttuteetä. Salehin poika ja koiranpentu olivat työmaalla vahdissa yöllisten rosvojen varalta. Suuri talo heille on valmistumassa, mutta sinne muuttavat sitten serkutkin perheineen.

Saleh pyysi mainostamaan kotikaupunkiaan Euroopassa. Haluaisi turisteja sinne ja ilmoittautui oppaaksi. Puhelinnumeron saa minulta! Jos siis Mauritania kiinnostaa ja haluaa saapua maahan mahdollisimman vaikealla tavalla, kannattaa tulla Zouérat’n kautta. Kaikkiahan maa kuitenkin kiinnostaa, toteaahan jo Madventures-kaksikkokin Mad World -teoksessaan, ettei Mauritania ole kenenkään matkalistalla ensimmäisenä. Minulla se oli.

IMG_9302 ouz7

Saleh.

Mauritanian viisumi

Mauritanian viisumin hankkiminen etukäteen Suomesta on periaatteessa helppoa, ainakin jos asuu lähellä Helsinkiä ja suurlähetystö suvaitsee vastata sähköpostikyselyihin. Nimittäin Ranskan suurlähetystö Helsingissä edustaa Mauritaniaa Suomessa ja myöntää 60 euroa maksavia viisumeita. Suurlähetystöstä pitää varata aika (onnistuu sähköpostitse englanniksi) ja sinne pitää mennä henkilökohtaisesti vastaamaan sata kertaa samaan kysymykseen (miksi olen menossa Mauritaniaan?). Lähetystö haluaa hotellivarauksen koko oleskelun ajaksi (Hotels.comin tai vastaavan varaus riittää, jonka voi sitten perua), menopaluulentolipun (itsellä oli paluulippu Senegalista, mikä ei ollut mikään ongelma), todistuksen matkavakuutuksesta (saa vakuutusyhtiöstä) sekä tietysti voimassaolevan passin. Viisumihakemuksena käytetään mielenkiintoisesti Schengen-viisumilomaketta, jonka saa tulostettua lähetystön kotisivuilta. Konsuli sitten myöntää saman tien viisumin niille päiville kuin on toivonutkin. Monikertaviisumi napsahti omalle kohdalleni pyytämättä.

Mauritanian viisumin on saanut loppuvuodesta 2013 lähtien myös maarajoilta sekä ainakin pääkaupungin Nouakchottin lentoasemalta saapuessa maahan. Maa on kuitenkin tunnettu siitä, että se muuttaa viisumikäytäntöään tiuhaan. Välillä viisumeita saa rajoilta, välillä ei. Jos on tulossa maitse Marokon läpi tai viettää pidempään Marokossa, helppo paikka hankkia viisumi on Mauritanian suurlähetystö Rabatissa. Toukokuussa 2014 viisumi EU-kansalaiselle maksoi vähemmän kuin Ranskan Helsingin-suurlähetystössä.

Koska Helsingissä käyminen maksaa liikaa ainakin Oulusta, yksi mahdollisuus on myös hankkia viisumi jostain Mauritanian Euroopassa sijaitsevasta suurlähetystöstä. Niissä viisumi maksoi helmikuussa 2014 reilut 90 euroa. Lähin lähetystö on Berliinissä. Lähestyin heitä sähköpostilla, kahteenkin eri osoitteeseen. Yritin kysyä, onnistuisiko postitse anominen. Vastausta en ole saanut. En tiedä olisiko vastaus tullut, jos olisin kysynyt ranskaksi. Roomankin lähetystöä lähestyin tuloksetta. Eli en tiedä, onnistuuko anominen postitse.

Päivä Casablancassa

26.-27.4.2014

Niin! Alun perin aikomuksenani oli lentää Marokon Casablancaan yhdellä vaihdolla Barcelonassa. Vueling-halpalentoyhtiön muutettua aikataulujaan huonompaan suuntaan, päätin lopulta vaatia rahat takaisin ja ostin lennon Kööpenhaminan ja Lontoon kautta. Lentoyhtiölle ei käynyt se, että Iberian lennonnumerolla ollut lentolippuni olisi vaihdettu toiseen Iberian lennonnumerolla olleeseen lentolippuun. Rahat palautuivat tilille reilun kuukauden kuluttua, vaikka kyseessä onkin espanjalainen yhtiö.

Kööpenhaminasta ei ole mitään kerrottavaa, mutta Lontoossa pääsin vaihtamaan lentoasemaa. SAS:n operoima menolento laskeutui Heathrow’lle, josta täytyi siirtyä Gatwickin lentoasemalle. Gatwickin lentoasema on lähinnä suuri kauppakeskus, josta silloin tällöin sattuu lähtemään lentokoneita.

Gatwickissä nousin illalla Air Arabian koneeseen, joka osoittautuikin jo ennen nousukiitoa varsin eksoottiseksi tapaukseksi. Air Arabian kotipaikka on Arabiemiraattien Sharjahissa, joka on naapuriaan Dubaita astetta vanhoillisempi emiraatti alkoholikieltoineen. Air Arabian turvaohjevideossa (vai mitä ne ovat…) todettiin, että tupakoinnin lisäksi myös alkoholinkäyttö on kielletty koneessa. Alkoholia saa kuitenkin Air Arabian kyydissä kuljettaa ilmeisesti, kun useampikin arabi nosteli verovapaita viinoja hyllylle. Loppuhuipennuksena turvavideon jälkeen tuli koneen pienistä tv-ruuduista arabiaksi luettu ja englanniksi tekstitetty matkarukous allahuakbareineen. Taustalla näkyi kuohuva koski. Veikkaisin muslimien pyhää kirjaa Koraania rukouksen alkuperäksi. Eikä tässä vaiheessa oltu vielä edes ilmassa. Lentokoneessa oli väljää ja minullakin oli kolme paikkaa käytössä. Lisäksi saatoin kääntää penkkini makuuasentoon ja nukkua univelkoja pois.

Vaikka lento oli puoli tuntia etuajassa Casablancan Mohammed V:n kansainvälisellä lentoasemalla, sai passintarkastusjonossa seisoskella sitäkin pidempään. Omalla kohdallani passintarkastus kesti vajaan minuutin, sillä olen aikaisemminkin maassa käynyt ja tietoni olivat jo koneella. Lentoasemalla oli muuten ebolan vuoksi erillinen ”terveystarkastustiski” ennen passintarkastusta. Varmaan ebola-alueilta päin tulevat lentomatkustajat kulkevat tiskin kautta. Casablancan kenttä on kuitenkin tärkeä solmukohta Afrikasta muualle pyrkivien matkustajien reitillä.

Vaihdoin 70 euroa Marokon dirhameiksi ja menin ostamaan junalippua Casablancan keskustaan. Lentoasema nimittäin sijaitsee puolen tunnin junamatkan päässä kaupungin keskustasta. Toki matkan taksillakin voi ajaa, jos on ylimääräistä rahaa. Junamatka maksoi 40 dirhamia eli 3,5 euroa. Lentokenttäjunia kulkee tunnin välein ja päivän ensimmäinen lähtee kuudelta aamulla. Siihen itsekin lippuni ostin. Casablancan Casa Voyageurs -rautatieasemalta otin taksin Hotel du Louvre -hotellilleni, aivan ydinkeskustaan. Taksikuski tunnisti suomalaiseksi, vaikka en suutani ollut vielä aukaissutkaan.

IMG_9031

Aurinko nousemassa kaupungin kattojen ylle.

Hotel du Louvre on halpa, viehättävä, art deco -tyylisuuntaa edustava ja ilmeisesti 1930-luvulla rakennettu kahden tähden hotelli. Siistit huoneet ja alakerran aulassa toimi wifikin. Aula oli myös suosittu rukoilupaikka.

20140427_008

Hotel du Louvren aulatilassa on hieno kaakelointi.

IMG_9041 cmn5

Place des Nations Unies. Taustalla näkyy portti Casablancan medinaan.


Parin tunnin unien ja kebabannoksen jälkeen oli hyvä lähteä kävelemään kaupungin leveille palmubulevardeille. Atlantin valtameren rannassa sijaitseva Casablanca on väkiluvultaan (noin neljä miljoonaa) Marokon suurin kaupunki ja talouselämän keskus. Kaupunki on myös merkittävä Marokon sisäisen lento- ja junaliikenteen solmukohta. Ne ovatkin useasti tärkeimmät syyt vierailla kaupungissa. Kuningaskunnan pääkaupunki Casablanca ei kuitenkaan ole, vaan sellaisena toimii hieman pohjoisempana sijaitseva Rabat. Kovin välimerelliseltä Casablanca vaikutti, vaikka löytyi sieltäkin slummintapaista aivan ydinkeskustasta. Toisaalta vastapäätä slummia löytyi uusia, kalliin ja futuristisen näköisiä rakennuksia, jotka toivat mieleen lähinnä Oslon. Kaupungissa, kuten myös koko Marokossa, asuu hyvin rikasta, mutta myös äärimmäisen köyhää porukkaa.

Aikani käveltyäni, päädyin kaupungin merkittävimmälle nähtävyydelle, nimittäin Hassan II:n moskeijalle. Se on Marokon suurin, kuulemma myös Afrikan suurin ja maailman kolmanneksi suurin. Internetistä löytyy kyllä eriäviä mielipiteitä, mutta ainakin Marokon suurin se on ja siinä on maailman korkein minareetti. 210 metristä puhui opas. Osittain meren päälle vuonna 1993 valmistunut moskeija nimittäin on toinen niistä kahdesta Marokon moskeijasta, joihin vääräuskoisetkin pääsevät. Olihan sinne sitten mentävä englanniksi opastetulle kierrokselle, joka maksoi kansainvälisellä ISIC-opiskelijakortilla 60 dirhamia eli 5,3 euroa. Ei-opiskelijat ei-marokkolaiset maksavat sisäänpääsystä sitten puolet enemmän.

IMG_9075 cmn3

Hassan II:n moskeija minareetteineen.

IMG_9095 cmn2

Kyllähän täällä kelpaa kumartaa Mekkaan päin.


Moskeijan jälkeen haahuilin ympäri kaupungin paikoin hieman rappiolla olevaa vanhaa osaa eli medinaa. Valkoinen on kaupunginosan hallitseva väri, sillä rakennukset on kalkittu valkoisiksi. Kaupungin espanjankielinen nimi “Casablanca” tarkoittaakin “valkoista taloa”. Kaupunginosan on kuvailtu kalpenevan tunnetumpien marokkolaismedinoiden rinnalla. Eikä Casablancan medina toki Unescon maailmanperintöluetteloon kuulukaan, kuten vaikka Essaouiran tai Fèsin kaupunkien medinat. Siitä huolimatta vietin monta tuntia medinassa, osin sen vuoksi toki, että sieltä oli vaikea löytää ulos. Ainakin siellä tuoksui medinalta, kun asukkaat valmistivat liha- ja kalaruokiaan kapeiden katujen varsilla. Samoin äänimaailma oli tuttu, kun kauppiaat, asiakkaat ja muu väki huutavat toistensa päälle. Itse ostin medinasta vain muutaman appelsiinin, vaikka perinteistä marokkolaista saunatakinnäköistä riepuakin niskaan jo soviteltiin.

IMG_9056 cmn4

Puistoalue medinan muurin ja merenrannan välissä.


Valkoiseksi kalkittuja siirtomaa-aikaisia rakennuksia medinassa.

Valkoiseksi kalkittuja siirtomaa-aikaisia rakennuksia medinassa.


IMG_9159 cmn6

Osa medinan kaduista on riittävän leveitä autoillekin.


IMG_9155 cmn9

Lisää medinaa.


IMG_9040 cmn7

Casablancassa on uusi, joulukuussa 2012 avattu, raitiovaunujärjestelmä. On kaupunkiin metroakin suunniteltu ja ehkä neljän miljoonan asukkaan metropoli sellaisen voisi tarvitakin. Kuvassa raitiovaunu Place des Nations Unies -aukiolla.


IMG_9196 cmn8

Palais de Justice -talo Place Mohammed V -aukion laidalla. Ilta-aikaan aukiolla oli valtavasti ihmisiä.