Lofootit päästä päähän ja palanen Pohjois-Ruotsia

20.-22.6.2014

Lofootit on se Pohjois-Norjan rannikolla sijaitseva saariryhmä, joka erkanee jonona Narvikin kaupungin liepeillä kohti lounasta, kauemmas Atlantille. Lofootit poikkeavat kartasta katsottaessa muista Norjan saarista siten, että ne eivät sijaitse aivan mantereen tuntumassa. Saariryhmä sijoittuu Narvikin ja Bodøn kaupunkien väliselle alueelle eli napapiirin pohjoispuolella ollaan. Asukkaita Lofooteilla on reilut 20 000. Väestö elää matkailusta ja kalastuksesta. Sitten siellä on vielä upean jylhät maisemat, joiden vuoksi saarille oli lähdettävä.

Alun perin kahden hengen retkikuntamme tarkoituksena oli ajella vain “jonnekin Pohjois-Ruotsiin”, koska Norja on kaukana ja lisäksi ryöstöhintainen. Kuitenkin viimeistään Oulun moottoritiellä matkalla kohti Ruotsin rajaa päätimme ajella saman tien Lofooteille, “koska olemme muutenkin sinne suuntaan menossa.” Matkaan tulikin lähdettyä aika takki auki, sillä tärkeimmät varusteet eli esimerkiksi ketsuppi, makkarat ja puukko unohtuivat. Muuten kylmälaukku täytettiin Suomessa. Telttaakaan emme viitsineet pystyttää kokeeksi, vaikka se kuulemma saattaisi olla rikki. Matkakohteeseen ei myöskään tutustuttu etukäteen millään tavoin. Tiedossa oli vain, että siellä saattaisi olla kallista, kylmää, tuulista ja sateista. Lisäksi ymmärsimme etsiä sen tiedon, ettei matkalla Lofooteille (eikä Lofooteillakaan) olisi tiemaksuja.

20140620_004

Jällivaaran kävelykeskusta on juhannusaattona hiljainen.

Rajan ylitimme Torniossa varhain juhannusaattoaamuna ja noin parin tunnin kuluttua koitti ensimmäinen ja pakollinen pysähdys napapiirillä Överkalixissa. Överkalixin jälkeen tiellä maleksivat matkan ensimmäiset porot. Nelisen tuntia Oulusta lähdön jälkeen saavuimme Jällivaaran kaivoskaupunkiin. Rautamalmin vuoksi tämä kaupunki on olemassa. Ne unohtuneet tarvikkeet eli puukko ja makkarat hankittiin Jällivaarasta. Onneksi kaupan hyllyssä oli vielä kaksi pakettia Atrian Hiillosta, koska ruotsalaisten omat makkarat näyttivät lähinnä nakeilta, emmekä siten katsoneet niitä soveltuviksi juhannuksen grillailuhetkiin. Kauppareissun jälkeen jalkauduimme Jällivaaran keskustan kaduille ja upea rautatieasemahan sieltä löytyi. Kaupunki oli hiljainen, mutta sentään yksi kebab-pizzeria kävelykadun varrella oli avoinna, joten makkaroihin ei tarvinnut vielä Ruotsissa kajota.

Kiirunan_kirkko

Kiirunan satavuotias puukirkko. Näyttää ihan yhtenä kokonaisuutena siirrettävältä.

Tunnin pysähdyksen jälkeen matka jatkui noin sata kilometriä pohjoiseen, Kiirunan kaupunkiin. Jällivaaran ja Mauritanian Zouérat’n tavoin se on rautamalmin takia olemassa. Kaivosyhtiö LKAB on louhinut keskustaajaman tuntumasta vuosikymmenten ajat malmia ja kaupunki on kasvanut siihen ääreen. Nyttemmin kaupungin keskustaa kuitenkin joudutaan siirtämään, sillä malmikaivos on ulottunut sen alle ja tästä on aiheutunut romahdusvaara. Siirtäminen on katsottu taloudellisestikin järkeväksi, koska malmilla on niin merkittävä asema alueen ja koko Ruotsinkin taloudessa. Lisäksi malmia riittää louhittavaksi vielä vuosikymmeniä. Parin kolmen vuosikymmenen kuluessa iso osa asukkaista, julkisista rakennuksista ja liiketoiminnoista siirtyy noin kilometrin päähän nykysijainnista. Kiirunan kirkko ilmeisesti siirretään kokonaisena uuteen keskustaan. Asukkaat ovat ymmärtäväisiä siirron suhteen, sillä kaivosyhtiön lähdön myötä kuolisi taatusti koko kaupunki. Tai no, onhan Kiirunassa myös jotain avaruustutkimusvirityksiä ja Richard Branson on ajetellut lähettää turisteja avaruuteen juuri täältä.

Pysähdys Kiirunassa sisälsi viiden minuutin kävelyn keskustan kävelykadulla, jonka jälkeen etsimme kaupungin siirtoa vartovan kirkon. Sisällä kirkossa leijaili vahva tervantuoksu. Pikavisiitin jälkeen vuorossa oli vielä kaivosalueen kuvaamista kaupungin laitamilla. Ihan mielenkiintoinen kaupunki, vaikka näitä kaivoskaupunkeja onkin viime aikoina sattunut eteen useampikin.

Kiirunasta lähtien maisema alkoi muuttua kuvaukselliseksi ja kuvauspysähdyksiä alkoi tulla sitä tahtia, että Lofooteilla ei oltaisi koskaan. Tarkoituksenamme oli tankata auto täyteen vielä Ruotsin puolella, mutta yllättäen Ruotsin ja Norjan rajalla Riksgränsenissä ei ollutkaan bensa-asemaa. Sen sijaan siellä oli järvessä jäitä ja taivaalta sateli räntää. Lämpötila laski kolmeen asteeseen. Vaivaiskoivut eivät olleet vielä jaksaneet kasvattaa lehtiä, eivätkä kaikki laskettelijatkaan ymmärtäneet lopettaa kauttaan. Onhan se varmaan eksoottista lasketella mutkamäessä juhannuksena. Ilmeisesti viimeinen ruotsalainen bensa-asema on 40 kilometrin päässä rajalta Abiskossa.

Riksgränsen

Riksgränsenin liepeillä eli Ruotsin ja Norjan välisen rajan läheisyydessä sateli räntää. Juhannuskeli parhaimmillaan.

Me emme takaisin Abiskoon lähteneet tankkaamaan, vaan lähdimme sankassa räntäsateessa laskettelemaan Norjan mäkiä kohti Narvikia. Ysivitonen oli yllättävän edullista Narvikin Shellillä, sillä tankki tuli täyteen 110 eurolla. Kun Narvik tuli nähdyksi, lähdimme ajelemaan E10-tietä pitkin kohti Lofootteja. Tie seurailee Ofotfjorden-vuonon rantoja ja Narvik näkyy vuonon vastarannalla ties kuinka kauan kaupungista lähdön jälkeen.

IMG_1430 tjeldsund

Kilometrin pituinen Tjeldsundin silta ylittää samannimisen salmen. Silta yhdistää Hinnøyan saaren mantereeseen.

Saavuimme perille Lofooteille joskus kuuden maissa iltapäivällä. Kuvauspysähdyksiä oli tähän mennessä kertynyt jo aika lailla ja alkoi olla nälkäkin. Ajelimme Lofoottien pääkaupungin Svolværin ohi Gimsøyn saarelle Gimsøystraumenin salmen rantaan, salmen ylittävän pitkän sillan alle grillailemaan. Juhannusaattoilta ei kulunut kokonaan sillan alla, vaan ruokailun jälkeen siirsimme leirin Gimsøyltä Vestvågøyn saarelle sivutien varteen Smorten-nimiseen kyläpahaseen. Kylässä on kaksi taloa. Ei juurikaan tehnyt mieli yrittää pystyttää telttaa, kun tuuli heilutti jo paikallaan olevaa autoakin, eikä talvitakki ollut yhtään liikaa ulkona. Päädyimme nukkumaan autossa. Tuskin olisimme telttaa muutenkaan pystyttäneet, sillä farmarihondassa on ruhtinaalliset makuutilat.

Lof_ranta

Valkohiekkainen ranta Flakstadøyn saarella hieman ennen Rambergin taajamaa ei ollut houkutellut navakan tuulen, tihkusateen ja alle kymmenen lämpöasteen vuoksi juurikaan auringonpalvojia.

Smortenista on vajaa sata kilometriä E10-tien päähän Å-nimiseen kylään Moskenesøyn saarelle. Kylää pidemmälle ei Lofooteilla autolla pääse, joten sinne lähdimme herättyämme. Vestvågøyn saarella Borgin kylässä eteen tuli Lofotr-niminen viikinkimuseo. Se on ilmeisesti jonkinlainen rekonstruktio jonkun viikinkipäällikön talosta. Emme vierailleet, koska norjalaiset pääsymaksuhinnat eivät kiinnostaneet, eivätkä täten myöskään viikingit.

lof6

Moskenesøyn maisemaa.

IMG_1509_å

Norjalainen Å.

Perillä E10-tien päässä Åssa (pidempi kirjoitusasu on Å i Lofoten) ihastelimme ja haistelimme tovin puisissa kuivaustelineissä kuivumassa olevia turskia. Näitä kapakalankuivauspaikkoja on paljon matkalla Ån kylään. Kapakala on ilmeisesti samankaltainen ylpeydenaihe Lofooteille, kuin vaikkapa parmankinkku Italialle. Onhan näitä päättömiä turskia jo tuhannen vuoden ajan saarilla kuivailtu ilman mitään säilöntäaineita. Pelkkä meri-ilma riittää ja aikaa ulkona kuivumiseen menee kahdesta kolmeen kuukautta. Päät kuivataan erikseen. Åssa on oikein kapakalamuseokin, joka näytti keräävän kaikki saksalaiset ja hollantilaiset karavaanarit vierailulle. Me emme vierailleet sielläkään, koska turskakaan ei ihan niin paljoa kiinnostanut. Å on varsin viehättävä kylä, jonka talous taitaa nykyisin pyöriä enemmän matkailun kuin kalastuksen ympärillä. Tutustuin kalastajakylään itsekseni, koska retkikunnan toinen jäsen ilmoitti pesevänsä hampaansa täällä.

IMG_1522 lof3

Turskaa kuivumassa.

IMG_1530 lof5

Näkymä Åsta. Punaiset tönöt saattaisivat olla jotain kalastajien mökkejä.

IMG_1521 lof4

Lisää Åta.

Åsta lähdimme ajelemaan takaisinpäin E10-tietä, jonka tietöissä saa viettää välillä pitkiäkin aikoja paikoillaan. Ensimmäinen etappi oli saariryhmän suurin kaupunki Svolvær. Kaupungin keskusta on otettavissa haltuun helposti kävellen ja sieltä löytyy myös paljon ruokailumahdollisuuksia. Valaanpihviä olisi saanut 350 kruunulla. Paikallisesta kebab-pizzeriasta olisi saanut noin 15 euroa maksavan kebabannoksen, mutta ravintolassa ei käynyt ulkomaalainen debit-credit-kortti, emmekä halunneet nostaa Norjan rahaa riesaksi. Jopa kaupungin “keskusaukiolla” ollut thairuokaa myyvä kärry oli reilusti ylihinnoiteltu. Varmaan keskieurooppalaiset karavaanarit ja bussimatkaajat maksavat näitä hintoja, mutta eivät kaikki norjalaisetkaan. Eräskin norjalainen perhe lähti ruokalistan tutkimisen jälkeen samalla ovenavauksella meidän kanssa eräästä pikaravintolasta. Lähdimme sitten ajelemaan Svolværistä kohti mannerta.

IMG_1568 lof8

Lofoottien pääkaupungin Svolværin venesatamaa.

IMG_1563 lof9

Katunäkymä Svolværistä. Vettä sataa.

Vähän matkan päässä Svolværistä, kilometrin päässä E10-tiestä, löytyi Fiskebølin lauttasatama, jonka kioskista sai kuudella eurolla maittavan ruoka-annoksen, makkaraa ja muusia. Annos olikin bensan lisäksi ainoa ostos Norjasta! Fiskebølistä pääsee lautalla Melbuun Vesterålenin saariryhmään. Emme lähteneet sinne, vaan lähdimme ajelemaan vähitellen takaisin kohti Suomea, vaikka oli tarkoitus viettää toinenkin yö Lofooteilla.

IMG_1450 lof1

Lofootit soveltuisivat automainokseen kuin automainokseen.

Raftsundetin salmea Austvågøyan saarelta Hinnøyalle ylittäessämme, sillan alla seilasi Hurtigrutenin M/S Finnmarken -matkustaja-alus (maailman kaunein merimatka jne.). Lähdimme ajelemaan Hinnøyn rantaa pitkin kohti Digermulenin kylää. Finnmarken kävi kääntymässä läheisen Trollfjorden-vuonon suulla ja jatkoi sitten matkaansa. Varmaan kohti etelää. Ainakin se oli pohjoisesta tulossa.

Niin, Lofoottien läpi kulkeva E10-tie (ja siten koko saariryhmä) on juhannuksena täynnä saksalaisia ja hollantilaisia keski-ikäisiä ja eläkeiässä olevia pariskuntia asuntoautoineen tai -vaunuineen. Tilanne on varmaan samankaltainen muulloinkin kesäaikana. Lisäksi seassa ajelee muun muassa norjalaisia, ruotsalaisia, ranskalaisia ja belgialaisia karavaanareita. Ja sitten sekaan heitetään myös Keski-Euroopasta tulevat linja-autot seniorimatkustajineen. Hyvin saariryhmälle mahtuu silti, eikä ole tarvetta pahemmin ohitellakaan, kun maisemat ovat niin huikeat.

IMG_1546 lof7

Lahdenpohjukka Flakstadøyan saarella Rambergin ja Vareidin kylien välillä.

Ylitimme Ruotsin rajan joskus yhdeksän tienoissa illalla ja lopulta jäimme yöksi Rakasjåkka-nimiseen (saameksi Rákkasjohka) paikkaan Torniojärven rantaan. Rakasjåkka on joki, joka laskee Silverfallet-nimisenä vesiputouksena Ruotsin toiseksi syvimpään ja seitsemänneksi suurimpaan järveen Torniojärveen (ruotsiksi Torneträsk). Emme käyneet uimassa, vaikka järvestä olivatkin jäät jo sulaneet.

IMG_1646 rakasjåkka

Rakasjåkka-joki laskee usean metrin matkan Silverfallet-putouksena kanjoniin ja edelleen Torniojärveen.

IMG_1650 rakasjåkka2

Rakasjåkka laskee putouksen ja lyhyen kanjonin kautta Torniojärveen.

Seuraavana päivänä suunnistimme Jällivaaraan syömään Husman Kök & Café -nimiseen ravintolaan lihapullia ja muusia, koska niin kuuluu Ruotsissa tehdä. Annokset olivat maukkaita ja ne vetivät kotimatkan aikana mahan täysin sekaisin kummallakin retkueen jäsenellä. Kotiin kuitenkin päästiin.

IMG_1652 rakasjåkka3

Kirkasvetistä Torniojärveä lännestä itään nähtynä Abiskon kansallispuiston nurkilla. Tässä kohtaa Rakasjåkka-joki laskee Silverfallet-vesiputouksen kautta järveen. Kello on hieman yli puolenyön kuvanottohetkellä.