Georgian Kaukasukselle parin päivän varoitusajalla

24.-25.10.2016

Georgia ja Kaukasusvuoristo ylipäätäänkin on kiinnostanut aina, mutta vakavissaan en ole sinne suunnalle milloinkaan matkaa suunnitellut. Nyt satuin kuitenkin olemaan Puolassa ja selailin sikäläistä halpalentotarjontaa. Puolet puolalaisistahan asuu Britanniassa ja loput muualla lännessä, joten lentoja ympäri Eurooppaa totisesti riittää ja halvalla. Wizzair on vähän aikaa sitten avannut lentoyhteyden Georgian Kutaisiin useasta eurooppalaiskaupungista, mukaan lukien Puolan Katowicesta. Katowicen-yhteys on kausiluonteinen, mikä saattoi olla syynä sille, että menopaluulento Kutaisiin irtosi alle sadalla eurolla. Menolentomme oli kauden toiseksi viimeinen ja paluu vastaavasti viimeinen.

Muutaman päivän varoitusajallakin voi Georgiaan suunnistaa, sillä suomalainen ei tarvitse maahan viisumia. Eikä passin voimassaoloajallekaan ole enää rajoituksia, kunhan nyt on voimassa sen ajan kun ajattelee maassa viipyä.

Halusin vuoristoon, Svanetian alueelle lähelle Venäjän rajaa. Georgian Bus -niminen yritys liikennöi suoraan Kutaisin lentoasemalta Svanetian “pääkaupunkiin” Mestiaan hintaan 40 laria (noin 15,7 euroa). Lipun voi varata kätevästi netistä ja sähköposteihinkin yritys vastaa kokemukseni mukaan saman tien. Toki Mestiaan pääsee halvemmallakin (25 laria eli noin 9,8 euroa), mutta se vaatii Kutaisiin menoa ja se on puolen tunnin taksimatkan päässä. Ja maksaa se matka Kutaisiinkin.

Majoituksia saa helposti ja lokakuu on jo off-sesonkia. Se tarkoittaa hyvää tarjontaa ja hyvin halvalla. Varasin guesthousen kolmeksi yöksi 75 larilla eli 29 eurolla.

mestia5

Georgiassa on paljon Ladoja.

mestia4

Svanetian alueelle luonteenomaista ovat korkeat keskiajalla rakennetut puolustustornit. Tässä yksi guesthousemme naapurista Mestiasta.

Katowicen lentoasemalla kaikki sujui hyvin, sillä lentoja oli lähdössä vain yksi eli lentomme Kutaisiin. Turvatarkastus on tutun tyly, kuten se on aina puolalaisilla lentoasemilla. Kullakin turvatarkastajalla tuntuu olevan aina omia sääntöjään. Wizzairin lento lähti maanantaina kello 23.55 ja laskeutui Kutaisin lentoasemalle (georgiaksihan lentoasema on lyhyesti ja ytimekkäästi Kutaisis David Aghmasheneblis Saxelobis Saertashoriso Aeroporti) vajaat kolme tuntia myöhemmin. Georgia oli kaksi tuntia Puolaa edellä ajassa (tunnin Suomea edellä), joten olimme viiden aikoihin paikallista aikaa passintarkastusjonossa. Jonot olivat täynnä puolalaisia, tšekkejä, bulgarialaisia ja romanialaisia. Samaan aikaan kun laskeutui myös lento Bulgarian Sofiasta. Passintarkastus eteni sujuvasti, kunnes itse pääsin tiskille Suomen passini kanssa. Tarkastaja ei tiennyt mitä tehdä, vaan joutui kysymään naapurikopista neuvoja. Lyhyen neuvonpidon päätteeksi sain leiman passiin nopeasti, eikä minua pyydetty ostamaan esimerkiksi viisumia.

Koska olin varannut etukäteen liput Mestiaan menevään pikkubussiin, menimme ilmoittautumaan Georgian Bussin tiskille. Siellä vaihdoin elektronisen lipun varsinaisiin bussilippuihin ja samalla saimme ilmaiseksi Geocellin paikalliset sim-kortit. Pikkubussin lähtöajaksi oli ilmoitettu kello 6.00, mutta lähdimme matkaan puolisen tuntia myöhässä. Lopulta pikkubussiin ei tullutkaan muita matkustajia, joten saimme yksityiskyydin pikkubussilla reilun neljän tunnin matkan päähän Mestiaan.

Tie kulkee Samtredian ja Zugdidin kautta, minkä jälkeen pian alkaa nousu Kaukasusvuoristoon. Tie on suhteellisen hyvässä kunnossa olevaa asfalttitietä, mutta välillä joudutaan väistelemään tielle pudonneita kivenlohkareita. Tai lehmiä. Tai sikoja. Kuljettaja paineli mutkaisella vuoristotiellä reipasta tahtia ja reippaasti soi myös musiikki autossa. Niin reippaasti, että korviin sattui. Kehotin laittamaan volyymia pienemmälle. Olin kuvitellut georgialaisten vihaavan Venäjää, mutta yllätyksekseni suurin osa musiikista oli venäläistä! Perille Svanetian keskuskylään Mestiaan saavuimme kello 11 aikoihin aamupäivällä.

mestia2

Guesthouse Ketevan Niguriani seuraavana aamuna. Majatalolla on oma puolustustorninsa.

mestia1

Majatalon yhteinen oleskelutila on tuulahdus jostain 1800-luvulta.

mestia6

Majatalon pihamaa.

Kylässä on matkailuneuvonta, jossa päätimme pistäytyä kysymässä guesthousemme sijaintia, sillä Booking.comin ilmoittamat sijainnit ovat kokemukseni mukaan sinne päin, eikä niihin kannata luottaa. Tälläkin kertaa majoitus oli eri paikassa, missä Booking.com oli sen sanonut olevan.

Guesthouse Ketevan Niguriani sijaitsee vajaan kymmenen minuutin kävelymatkan päässä Mestian keskusaukiolta. Rakennus on historiallinen ja siinä on alueen taloille tyypillinen korkea keskiaikainen puolustustorni. Talon alakerrassa asuu ystävällinen perhe isoäiteineen ja yläkerrassa on kolme vierashuonetta, kylpyhuone ja iso oleskelutila. Kerrottakoon, että huoneisiin ei ole avaimia lainkaan: “No keys, no problem!”. Lokakuun lopulla Mestiassa on kylmä ja luntakin saattaa olla. Ollaanhan 1500 metrin korkeudessa merenpinnasta. Tästä johtuen myös guesthouse on viileä, mutta siihen ratkaisuna on neuvostoaikainen lämmityspatteri, jonka saimme huoneeseemme hohkaamaan. Joka tapauksessa pitkät kalsarit on hyvä ottaa mukaan, jos Mestiaan matkustaa lokakuussa.

mestia10

Mestian pääkatu.

mestia8

Mestian moderni poliisiasema ei sovi katukuvaan millään tavalla.

mestia9

Pääkatua poliisiaseman kohdalta kohti itää.

Parin tunnin päiväunien jälkeen lähdimme tutustumaan Mestian kylänraittiin. Kylässä on kaksi pankkiautomaattia, joista toisesta (poliisiaseman lähellä sijaitsevalta) ei saanut rahaa ulkomaisilla korteilla. Liberty Bankin automaatti pääkadun itäpäässä antoi rahaa. Myös rahanvaihto hoituu samaisessa Liberty Bankissa, mutta se ei ollut enää illansuussa avoinna. Paremmalla kurssilla eurot vaihtuvat kuitenkin Mestian keskusaukion kupeessa olevassa Crystal-mikroluottopuljussa. Muuten Georgia tuntuu olevan dollarimaa, sillä niitä olisi voinut vaihtaa vielä myöhään illallakin auki olevassa rahanvaihtopisteessä kylän matkailuneuvonnan takana. Euroja ei siellä huolittu, vaikka tämä valtio kovasti eurooppalaisena haluaakin esiintyä.

Ruoka on ensimmäisiä asioita mitä Georgiasta mieleeni tulee. Mestian pääkadun varren Café Ushba tarjoili englanninkielisen ruokalistan ja herkullista ruokaa. Kaksi ihmistä söi viidellä eurolla, mutta yleensä ravintolalasku Mestiassa oli noin seitsemän euroa kahdelle hengelle. Nälkä kasvaa syödessä ja mieli tekee maistella ties mitä herkkuja! Georgialaiset jotenkin saavat ruoasta kuin ruoasta herkullista.

mestia3

Georgiassa oli parlamenttivaalit lokakuun alussa, mutta vaalimainokset ovat edelleen kaikkialla läsnä.

mestia7

Paikallinen leikkipuisto.

Mestian kaupat ovat pikkuisia ja niissä on suunnilleen yhtä suuri ja kattava valikoima kuin Länsi-Afrikassakin. Tosin täällä saa paikallisiakin tuotteita. Kassan takana istuva mummu laski ostokset helmitaululla. Sen käyttö taitaa Suomessa olla jo kadonnutta kansanperinnettä.

Krupa na Vrbasun kosket on köyhän miehen Plitvice

12.10.2016

“Miksi te haluatte Krupaan? Siellä ei ole yhtään mitään!”, totesi Banja Lukan hotellin vastaanottovirkailijatar. Koska hotellin wifi oli rikki, etsi hän meille kylään lähtevän linja-auton aikataulun. Aikataulun mukaan meillä olisi hyvin aikaa ennen bussin lähtöä, joten kävelimme Banja Lukan matkailuneuvontaan kysymään, olisiko Krupa na Vrbasu oikeasti näkemisenarvoinen paikka. Joka tapauksessakin kaiken varmistaminen useasta eri lähteestä on hyvä ajatus Bosnia-Hertsegovinassa, sillä aivan kaikki on päinvastoin kuin sen kuuluisi olla. (Absurdiudessaan maa on Euroopan parhaimmistoa: esimerkiksi edellisiltana olimme yrittäneet ostaa kaupasta olutpulloa, mutta sen saadakseen olisi täytynyt tuoda tyhjä tilalle. Emme saaneet vastausta, että mistä sen ensimmäisen sitten saa. Maassa lienee paljon “epäonnistunutta” nuorisoa, jotka joutuvat aina tyytymään vain yhteen pulloon tai jämähtävät vuosiksi tölkkeihin.)

krupa1

Krupa na Vrbasun kosket.

krupa6

Ei tämä aivan Niagaraa koossa voita, mutta täällä on taatusti vähemmän turisteja.

krupa3

Koskea.

Matkailuneuvonnassa saimme varmistuksen sille, että Krupa na Vrbasu todellakin olisi näkemisenarvoinen. Sen sijaan linja-autoaikataulu oli aivan toinen kuin mitä hotellimme oli meille kertonut. Päätimme luottaa matkailuneuvontaan, mikä kannatti. Noin 40 minuutin matka Krupa na Vrbasuun kulki jylhää kanjonia pitkin. Tällaisia maisemia ei ole Norjassakaan. Kanjonin pohjalla virtaa Vrbasjoki, joka hieman edempänä Jajcessa muodostaa hienon vesiputouksen.

Krupa na Vrbasu on pieni Banja Lukaan kuuluva kylä, jossa ei ole vesiputouksia, vaan hieno koskialue. Päätieltä on noin parinkymmenen minuutin kävelymatka koskille. Reitti on hyvin opastettu, minkä lisäksi perillä pitäisi olla ravintola. Näin lokakuussa sellaista ei ollut, eikä paikalla muutenkaan ollut muita kuin kaksi jauhokauppiasta ja koira. Koskissa on myllyjä, joissa jauhetaan vesivoimalla edelleen.

krupa2

Koskialueen jälkeen, kohti ylävirtaa, alkaa satumetsä.

krupa4

Salamanteri ilmeisesti.

Itse koskialue on pienehkö ja äkkiä katsottu, mutta jokea voi seurailla pitkään ylävirtaan. Polulla on paikoin penkkejä ja välillä joen yli pääsee siltaa pitkin. Vain kävellen. Paikallista villieläimistöä edusti joen ääressä kömpinyt mustakeltainen kolmikymmensenttinen salamanteri!

krupa5

Krupa na Vrbasun keskusta.

Krupa na Vrbasusta pois päästäkseen on seisottava bussipysäkillä ja odotettava. Linja-auto tulee sitten kun tulee, eikä mitään aikatauluja pysäkillä ollut. Muut odottajat pysäkillä ovat tietenkin lupaava merkki.

Ja Plitvice on siis naapurimaassa Kroatiassa sijaitseva kansallispuisto ja Unesco-kohde.

Banja Luka haltuun kahdessa päivässä

11.-13.10.2016

Banja Luka on Bosnia-Hertsegovinan serbialueen, Serbitasavallan, pääkaupunki. Täällä on serbien parlamentti ja muu hallintokoneisto. Asukkaita on noin 200 000 ja meininki on sen mukainen. Ja koska ollaan sentään pääkaupungissa, on kyrillisten kirjainten käyttö entistä yleisempää: iso osa kadunnimistä ja muista kylteistä on vain kyrillisillä kirjaimilla. Sen huomasimme jo bussin ikkunasta matkalla Doboj’sta Banja Lukaan. Bussimatka maksoi muuten 15,50 markkaa eli noin kahdeksan euroa.

Banja Lukan linja-autoasema, autobuska stanica, sijaitsee kaupungin pohjoispuolella. Vieressä kohoaa myös kaupungin hiljainen rautatieasema. Bussiasemalta pääsee kaupunkibussilla keskustaan hintaan 1,40 markkaa (noin 0,70 euroa). Lipun saa kätevästi kuskilta. Ainakin linjat 1,6 ja 8 ajavat keskustaan ja niitä lähtee jatkuvalla syötöllä. Me ajoimme toki aluksi taksilla hotellimme, Motel Kameliin.

banjaluka2

Banja Lukan linnoituksen, Kastelin, muurien sisäpuolella.

banjaluka1

Sama linnoitus ulkopuolelta nähtynä.

Hotellimme sijaitsi vajaan parin kilometrin päässä keskustasta, minne pääsee helposti kävellen. Kummoisia maisemia Banja Luka ei tosin hieman keskustan ulkopuolella tarjoa. Suuri maanjäristys kun tuhosi kaupunkia huolella 1960-luvulla, eikä mitään vanhaa oikein enää ole. Paitsi linnoitus! Keskustaan päästyämme kävimmekin ensimmäisenä juuri siellä. Vrbas-joen rannalla sijaitseva Kastel on nopeasti katseltu, eikä muurien sisään ole mitään pääsymaksuja. Itse asiassa muurien sisällä on kalliimman puoleinen ravintola, johon lomalla olevat sloveenit näyttivät suunnistavan. Me kelpuutimme myöhäiseksi lounaaksi perusbalkanilaisen ruokalajin, ćevapčićin, annoksen jossa pitaleivän väliin on tungettu useampi jauhelihapötkylä. Herkullista ja halpaa (3 markkaa eli 1,5 euroa).

banjaluka8

Banja Lukan pääkatu Ferhadijan moskeijan edessä, kivenheiton päässä pääaukiosta. Kaunishan tämäkin kaupunki on.

banjaluka4

Banja Lukan eläintarhassa on hiljaista.

Mitäs muuta Banja Lukalla on annettavanaan? Ainakin kauppahalli täynnä piraattitavaraa, kuten myös vaikkapa hedelmiä, vihanneksia, kastelukannuja, ruuveja, muttereita ja Putin-krääsää! Serbit ovat tunnetusti kallellaan Venäjään päin ja Venäjää pidetään jonkinlaisena suojelijana alueella. Ovathan kummatkin kansat toki slaaveja ja ortodokseja. Kuukausi sitten ostin Ukrainan Lvivistä Vladimir Putinin kuvalla varustetun vessapaperirullan. Nyt olisin voinut ostaa Venäjän vaakunalla koristellut uimahousut, vaan jäivätpä valitettavasti kauppaan.

banjaluka5

Banja Lukan ydin: taaempana Trg Kravine ja Boska-kauppakeskus.

banjaluka6

Veselina Masleše on kävelykatu.

Piraattitavaran lisäksi Banja Lukan ytimestä, Trg Kravine -aukiolta löytyy oikeakin kauppakeskus, Boska nimeltään. Boskan edessä pysähtyvät Banja Lukan kaupunkibussit. Aukiolta lähtee myös Veselina Masleše -kävelykatu, joka johtaa linnoituksen ohella ehkä kaupungin tunnetuimmalle maamerkille, Kristus Vapahtajan katedraalille. Se on hyvin kaunis ortodoksikirkko, missä oli alkamassa jumalanpalvelus siellä piipahtaessamme.

banjaluka3

Kristus Vapahtajan ortodoksikatedraali.

banjaluka7

Vuonna 2016 uudelleen avattu Ferhadijan moskeija.

Banja Lukassa ei ole kirkoista pulaa, mutta on keskellä kaupunkia myös moskeija: alun perin 1500-luvulla rakennettu Ferhadijan moskeija. Serbit tuhosivat moskeijan 1990-luvun alun Bosnian sodassa, eivätkä kaupunkilaiset sitä mitenkään ilolla toivottaneet uudelleen tervetulleeksikaan. Ainakaan 2000-luvun alun kahakoista päätellen. Keväällä 2016 moskeija kuitenkin avattiin uudelleen.

Doboj ja sen linna

10.-11.10.2016

Missä on Doboj? Bosnia-Hertsegovinan pohjoisosassa! Onko siellä jotain nähtävää? Eipä juuri! Kävimme joka tapauksessa, koska sinne pääsi kätevästi Sarajevosta junalla!

doboj1

Näkymä Doboj’n linnoitukselta: kaupunki on laitamiltaan kasvanut rinteille. Etualalla moskeija.

doboj6

Doboj näyttää ihan Seinäjoelta. Tässä pääkatu.

Tämän vajaan 80 000 asukkaan kaupungin keskusta on nopeasti koluttu: leveän pääkadun varrella on kaikki mitä ihminen tarvitsee, mutta mitenkään erityisen säväyttävä keskustakaan ei ole. Doboj sijaitsee Bosnia-Hertsegovinan serbialueella, Serbitasavallassa. Tämä taas näkyy katukuvassa siinä, että siellä kirjoitetaan osaksi kyrillisillä kirjaimilla. Aivan kuten naapurissa Serbiassa. Samaten Bosnia-Hertsegovinan valtioliput on korvattu kaikkialla Serbitasavallan omilla lipuilla, eivätkä moskeijat huuda rukouskutsujaan. Kuten vaikkapa Sarajevossa. On siis saavuttu ortodoksivyöhykkeelle.

doboj3

Doboj’n pääkadun varresta erottuu yksi talo muita reilusti korkeampana. Julkisivuremontin tarpeessa, kuten joka toinen bosnialaisrakennus.

doboj4

Katunäkymää keskustan kupeesta.

Jos keskusta ei juurikaan sykähdytä satunnaista suomalaista kulkijaa, on kaupungissa onneksi myös alun perin 1200-luvulla rakennettu linnoitus, josta avautuvat hienot näkymät koko kaupunkiin. Bosnia-Hertsegovinan pääkaupungin Sarajevon tavoin myös Doboj on rakennettu jonkinlaiseen laaksoon ja sen reunamille. Doboj’n linnaan ei ilmeisesti ole pääsymaksua, sillä sellaisesta ei missään mainittu. Toisaalta kukaan ei myöskään ilmeisesti hoksannut vierailuamme, sillä vahtikopistakin kuului vain kuorsausta. Jo yhdeksän jälkeen aamulla linnoituksen portti oli avoinna, mutta sulkemisajasta ei ole tietoa.

doboj5

Doboj’n linna on rakennettu korkealle kukkulalle ja se näkyy kauas.

doboj2

Vielä yksi kuva Doboj’sta, jälleen linnoitukselta.

Majoitusvinkkinä mainittakoon Kolubarska-kadun päässä sijaitseva Motel Bato Petrol, huoltoaseman yhteydessä toimiva edullinen, mutta hiljainen ja siisti motelli. Toki alakerrasta tunkeva sakea tupakansavu haittaa, mutta yhden yön siinäkin joten kuten yöpyy. Löytyy Booking.comista. Englantia ei osata sanaakaan, mutta kukapa sitä haluaisikaan puhua, jos voi puhua serbiaa!

Tennesin kalliopiirrokset ja palanen Kvaløyan saarta haltuun

3.8.2016

Pohjois-Norja on saavutettavista Oulusta ja muualta Pohjois-Suomesta kovin helposti. Autolla ajaa helposti yhden päivän aikana jonnekin kauniin vuonon rantaan ja ehtii saada vielä grillinkin kuumaksi ennen pimeän tuloa. Kesällä ei toki tule edes pimeää. Me tosin ajoimme Norjaan yhden pysähdyksen taktiikalla: yksi yö teltassa Kilpisjärvellä, Saanan valloitus, tankki täyteen bensaa ja rajan yli!

Mitä kauemmas Kilpisjärveltä ja Norjan rajalta pääsee, sitä jylhemmiksi käyvät maisemat. Vuoret nousevat seinäminä eteen ja tunturipurot syöksyvät vesiputouksina alas niitä pitkin. Samalla polttoaineenkulutus nousee, kun tiet nousevat, laskevat ja kiertävät koko ajan.

Norja1

Vesiputous matkalla Kilpisjärveltä Norjan  Skibotniin. Norjan puolella kuitenkin reilusti.

Norja2

Paatsivuonon kirkko Tennesin kylässä. Kirkolta lähtee kilometrin mittainen “kulttuuripolku” Tennesin kalliopiirroksille.

Laskeuduimme Jäämeren rantaan Skibotniin, mistä jatkoimme kylään nimeltä Tennes. Se on pikkuinen kylä Paatsivuonon (norj. Balsfjord) kunnassa. Tennes sijaitsee kauniilla paikalla Paatsivuonon rannassa ja siellä sijaitsee seudun suurin rykelmä muinaisia kalliopiirroksia. Jätimme auton Paatsivuonon kirkon parkkipaikalle ja lähdimme noin kilometrin pituiselle polulle, minkä varrella sijaitsee kolme kuvakenttää: Kirkely, Bukkhammaren ja Gråberget. Nämä ovat yleisölle avoimia ja sijaitsevat hyvin merkityn reitin varrella. Tennesissä sijaitsee vielä neljäskin kalliopiirroskenttä, joka ei tosin ole yleisölle avoinna. Mitään pääsymaksuja kalliopiirroksille ei luonnollisestikaan ole, eikä toisaalta mitään yleisöryntäystäkään. Vieraskirjan mukaan kävijöitä käy harvakseltaan, ei välttämättä viikoittainkaan.

Norja3

Ihminen Gråbergetin kuvakentässä.

Norja4

Poro?

Ikää Tennesin kalliopiirroksilla on 6000–7000 vuotta, ja ne on kaiverrettu kallioon aikana, jona merenranta on ollut noin 17–18 metriä korkeammalla. Piirrokset ovat vanhin ihmisen jälkeensä jättämä jälki Paatsivuonon kunnan alueella.

Tennesin kalliopiirroksista voi erottaa ainakin ihmisten, porojen ja pyöriäisten kuvia. Mielikuvituksen ansiosta paljon muitakin. Aiemmin on arveltu kuvien liittyvän alueen metsästysrituaaleihin, mutta nykyisin ilmoille on heitetty muitakin teorioita: kuvat on saatettu kaivertaa myös, kun eri ihmisryhmät tai suvut ovat kohdanneet. Todellinen syy tuskin selviää koskaan.

Norja6

Kirahvi?

Norja5

Muumeja?

Kilometrin pituinen polku kulkee vehmaan pusikon läpi, eläinaitauksessa! Polulle kannattaa valita vedenkestävät kengät tai vaihtoehtoisesti sandaalit, sillä norjalaiset eivät ole saaneet aikaiseksi pitkospuitakaan koko reitille.

Tennesissä on myös kaunis pikkuinen satama, jonka aallonmurtajalta saa hyvää käsitystä Pohjois-Norjan maisemista: vuonoja ja vuoria!

Norja7

Tennesin satamassa oli kaksi venettä.

Norja8

Paatsivuonoa Tennesin satamasta nähtynä.

Parin tunnin Tennesissä oleskelun jälkeen otimme suunnaksi pohjoisen ja Kvaløyan saaren. Norjan viidenneksi suurimmalla saarella ei sinänsä ole kai mitään muuta nähtävää kuin kauniita maisemia ja kalastajakyliä. Saarelle pääsee ihan ilmaiseksikin Tromssan kautta, mutta me olimme ihan väärällä puolella Paatsivuonoa, joten ajoimme aluksi Malangshalvøya-niemimaan kärkeen Balsnesiin, mistä lähtee vuonna 2011 liikenteelle avattu merenalainen Rya-tunneli. Tunnelilla on mittaa noin 2,6 kilometriä ja se alittaa Straumsfjorden-vuonon. Tunneli maksaa sata Norjan kruunua (noin 12 euroa).

Norja9

Ersfjorden-vuono Ersfjordbotnista nähtynä.

Norja12

Näkymä Tromvikin satamasta.

Norja10

Tromvik on pienehkö kalastajakylä.

Tunnelin jälkeen olimme Kvaløyan saarella. Tromssan kaupunki näkyi pitkän aikaa oikealla puolella. Sinne mentäisiin kuitenkin vasta seuraavana päivänä. Päätimme ajaa Tromvikin kylään. Tie Ersfjordbotnista Tromvikiin on hyvin afrikkalaisessa kunnossa. En tiedä, mihin Norja laittaa öljymiljardejaan, muttei ainakaan tiestöönsä! Tromvikissa on suurehko kalastussatama, pieni ranta ja taloja.Tromvikista ei löytynyt mukavaa yöpymispaikkaa, joten jatkoimme Rekvikin kylään, mikä on entistä syrjäisempi kyläpahanen. Kylään johtaa soratie, joka nousee melkein 300 metrin korkeuteen, kunnes laskee mutkitellen alas merenrantaan. Rekvikissa on reilut parisenkymmentä taloa ja yksi tie. Ja nähtävästi myös poroja. Palailimme Rekvikista Tromvikiin ja lähdimme samaa tietä pitkin takaisin.

Norja11

Tromvikin satama.

Norja14

Tie Tromvikista Rekvikiin nousee korkealle.

Norja13

Tästä alkaa lasku kohti Rekvikiä.

Norja15

Rekvikin kylä on Tromvikiäkin pienempi unelias kyläpahanen.

Norja16

Peilityyni ja kirkasvetinen Grøtfjorden-vuono Karigambuktassa hieman Grøtfjordin kylän ulkopuolella.

Muutaman kilometrin päässä, Karigambuktassa, päätimme ruokailla. Kertakäyttögrilli rantakiville ja perunat kypsymään! Ilma oli lämmin, vuonon pinta tyyni ja aurinkokin yritti paistaa. Jossain vaiheessa jopa hylje kävi näyttäytymässä useaan kertaan lähietäisyydellä. Kai olisi himoinnut kypsymässä olleita Lidlin lihapullia.

Bydgoszczin Kuolemanlaakso on satojen hautapaikka

16.3.2016

Keskipuolalaisen Bydgoszczin kaupungin laitamilla, tarkemmin Fordonissa, sijaitsee palanen synkkää lähihistoriaa. Puolaksi paikka on nimeltään Dolina Śmierci. Suomeksi se kääntyy Kuolemanlaaksoksi. Kalifornian Kuolemanlaaksosta poiketen täällä ei olla kärvennytty kuumissa oloissa kuoliaaksi, vaan paikalla on joukkohauta.

fordon8

Tästä alkaa Kuolemanlaakso.

fordon9

Tässä paikassa natsit murhasivat 1 200–1 400 puolalaista ja juutalaista.

fordon13

Matkalla Kuolemanlaakson muistomerkille kuljetaan ristintietä eli kaikkiaan 14 ristin ohi.

Toisen maailmansodan alussa, loka-marraskuussa 1939 natsit tappoivat paikalla arviolta 1 200–1 400 puolalaista ja juutalaista. Joukkomurha oli osa Operaatio Tannenbergia, jossa tarkoituksena oli päästä eroon puolalaisesta sivistyneistöstä. Joukossa oli runsaasti paikallisia ja lähialueen opettajia, tutkijoita, valtion virkamiehiä, lääkäreitä, lakimiehiä ja pappeja. Ainoastaan 136 murhatun nimi on tiedossa ja heidän nimet ammatteineen on kiinnitetty metallilaatoin joukkomurhan muistomerkkiin. Paikalla on tehty tutkimuksia ja selvitetty, että kaikista reilusta tuhannesta uhrista noin 900 on haudattu alueelle. Loppujen hautapaikka ei ole tiedossa.

fordon10

Puolan vaakunalintu.

fordon12

Oikeastaan Kuolemanlaakson muistomerkkejä on kaksi. Vasemmanpuolimmainen on yksi ristintien risteistä. Oikeanpuolimmaiseen on kiinnitetty laattoja murhattujen nimineen ja ammatteineen.

fordon11

Näkymä Fordoniin Kuolemanlaakson muistomerkiltä.

Kuolemanlaakso on rauhallinen paikka kävelylle ja alueen portilla on kyltti alueen historiasta puolan lisäksi myös saksaksi ja englanniksi. Portilta muistomerkille johtaa ”ristintie”, mikä käsittää 14 ristiä. Ne muistuttavat Jeesuksen kulkemasta ristintiestä viimeisenä elinpäivänään.

Golub-Dobrzyń ja sen keskiaikainen linna

14.3.2016

Golub-Dobrzyń on noin 13 000 asukkaan pikkukaupunki Kujavia-Pommerissa keskisessä Puolassa. Kaupunki on helposti saavutettavissa esimerkiksi noin 40 kilometrin päässä sijaitsevasta Toruńin kaupungista.

Golub-Dobrzyń on muodostunut kahdesta osasta, Golubista ja Dobrzyńistä, jotka ovat olleet 1950-luvulta lähtien yhtä kaupunkia. Ennen yhdistymistä kapean Drwęcajoen erottamat kylät olivat erillisiä yksiköitä, joista erityisesti Golubin historia ulottuu pitkälle: ensimmäinen maininta kylästä on vuodelta 1254. Samoihin aikoihin paikkakunnalla hääräsi ristiretkeläisten puolustamiseen alkujaan keskittynyt Saksalainen ritarikunta, jota ei ainakaan nykyisessä Puolassa erityisen lämmöllä muistella. Ritarikunta rakensi 1200- ja 1300-lukujen taitteessa kukkulalle Golub-Dobrzyńin kupeeseen goottilaisen linnan. Siitä tuli Saksalaisen ritarikunnan paikallinen hallintokeskus ja ritarikunnan komentajan residenssi.

golub-dobrzyn1

Golub-Dobrzyńin linna seisoo kukkulan laella.

golub-dobrzyn9

Linnasta löytyy haarniskakokoelma.

golub-dobrzyn12

Golub-Dobrzyńin linnan julkisivua.

Puolan kuningaskunta yritti saada linnan alaisuuteensa jo 1300-luvulla, mutta vasta vuonna 1422 heidän onnistui murskata ritarikunta ja samalla tuhota koko linna! Linna rakennettiin uudelleen 1600-luvulla renessanssi-tyylisuunnan mukaiseksi ja vuodesta 1611 vuoteen 1625 linnan emäntänä oli Puolan ja Ruotsin prinsessa, Anna Vaasa. Naisen veli Sigismund III Vaasa oli noihin aikoihin Puolan kuninkaana ja tämä jopa pistäytyi Golubissa vuonna 1623. Anna Vaasan aikaa nimitetään linnan “kultaiseksi ajaksi”. Vuosien 1655–1660 välisenä aikana Ruotsi mellasti ja särki urakalla paikkoja Puolassa ja samassa tohinassa myös linna vaurioitui uudelleen.

golub-dobrzyn10

Linnan sisäpihaa.

golub-dobrzyn11

Anna Vaasa asusteli linnassa 1600-luvulla.

Pitkän hiljaiselon jälkeen vuosina 1941–1944 Hitler-Jugend löysi paikan ja käytti Golub-Dobrzyńin linnan pihamaata harjoitusalueenaan. Toisen maailmansodan jälkeen linna korjattiin täydellisesti ja nykyisin se on museona. Pääsymaksu linnaan on aikuiselta kymmenen złotya (noin 2,4 euroa), opiskelijalta kahdeksan złotya (noin 1,9 euroa) ja lapselta vitonen (noin 1,2 euroa). Pääsymaksuun kuuluu opastus, jonka saa kokemukseni mukaan puolan lisäksi myös englanniksi. Opastuksen aikana näkee linnan tilat päällisin puolin, joissa esillä on esimerkiksi erilaisia kidutusvälineitä, haarniskoja ja vanhoja valokuvia.

Linnan pihamaa täyttyy kerran vuodessa keskiaikaisista turnajaisista, jotka saavat alan harrastajat ympäri Eurooppaa matkustamaan Golub-Dobrzyńiin. Yleisöksi turnajaiset vetävät sadoittain kansaa.

golub-dobrzyn2

Näkymä linnan pihamaalta kohti Golubia. Kuvan oikeassa laidassa virtailee kapea Drwęcajoki, joka erottaa Golubin Dobrzyńistä.

golub-dobrzyn3

Näkymä Dobrzyńiin linnan pihamaalta. Vasemmalla virtaa Drwęcajoki.

Kun olimme tutustuneet linnaan, lähdimme Golubiin ja Dobrzyńiin. Historiansa saatossa lähekkäin toisiaan sijaitsevat paikkakunnat ovat olleet pitkiä aikoja rajakaupunkeja: milloin Golub on esimerkiksi kuulunut Preussiin, milloin Dobrzyń Venäjän keisarikunnan alaiseen Kongressi-Puolaan ja niin edelleen. Välimatka kaupunkien välillä on ollut joka tapauksessa olematon ja ainakin salakuljetus on aikoinaan kukoistanut kaupungit erottavan joen molemmin puolin. Vuodesta 1920 lähtien molemmat kaupungit ovat olleet saman hallinnon alaisena.

golub-dobrzyn5

Goottilainen Pyhän Katariina Aleksandrialaisen kirkko keskellä Golubin vanhaakaupunkia on 1300-luvulta.

golub-dobrzyn7

Näkymä Golubin keskusaukiolta kohti kaupungin keskiaikaista linnaa.

golub-dobrzyn6

Golubin keskusaukio, rynek. Taustalla keskellä evankelinen kirkko, joka toimii nykyisin päiväkotina, sekä vieressä Dom “Pod Kapturem” -nimeä kantava vanha pubi.

golub-dobrzyn4

Vanha pubi, Dom “Pod Kapturem”, seisoo Golubin keskusaukion laidalla ja on rakennettu 1700-luvun puolivälissä.

Pitkästä historiastaan johtuen myös itse kaupungit ovat mielenkiintoisia paikkoja. Golubin koluaa puolessa tunnissa: nähtävyyksiin lukeutuvat pätkä kaupungin keskiaikaista muuria, 1300-luvulla rakennettu goottilainen Pyhän Katariina Aleksandrialaisen kirkko sekä Dom “Pod Kapturem”, kauniin keskusaukion, rynekin, laidalla seisova 1700-luvulla rakennettu pubi. Se on ainoa laatuaan kaupungissa. Golubin puolelta on lyhyt kävelymatka Drwęcajoen vastarannalle Dobrzyńiin, mikä on silmiinpistävästi modernimpi osa kaupungista. Dobrzyńissa sijaitsee myöskin Golub-Dobrzyńin linja-autoasema.

golub-dobrzyn8

Näkymä Dobrzyńistä kohti kaupungin linnaa. Tässä osassa kaupunkia näyttää jo huomattavasti uudenaikaisemmalta.

Lähteet: [1], [2] & [3]

Kierros vanhassa Fordonissa

2.3.2016

Fordon mielestäni epätyypillinen nimi puolalaiselle paikkakunnalle. Nimestähän puuttuvat miljoonat peräkkäiset konsonantit! Onneksi paikkakunta sentään on osa Bydgoszczin kaupunkia, joten konsonantti-ilottelulta ei voi välttyä aivan kokonaan. Fordon oli 1970-luvulle saakka oma itsenäinen vajaan 9 000 asukkaan kaupunkinsa kymmenen kilometrin päässä suuremmasta Bydgoszczista. Nykyisin tilanne on siis toinen ja asukkaitakin on suurehkon suomalaiskaupungin verran eli noin 72 000.

fordon1

Suljettu lehtikioski Fordonissa.

fordon2

Näissä ne säilyttää autojaan ynnä muuta rojua.

Itse tunnen Fordonin lähinnä siitä, että siellä sijaitsee teknillinen yliopisto, jolla on maailman pisin nimi: Uniwersytet Technologiczno-Przyrodniczy im. Jana i Jędrzeja Śniadeckich w Bydgoszczy eli lyhyesti vaan UTP. Kahdesti yliopiston kampuksella viime vuonna piipahtaneena, olin saanut tarpeekseni Fordonista. Nyt vuoden vaihduttua olin jälleen Bydgoszczissa ja päätin vierailla viimein myös Fordonin vanhassa osassa, Stary Fordonissa.

Fordoniin on päässyt Bydgoszczin keskustasta noin puolen vuoden ajan myös raitiovaunuilla. Lähdin matkaan ja hyppäsin pois noin kahden kilometrin päässä vanhastakaupungista. Suoraan vanhaankaupunkiin kulkee myös linja-autoja. Perillä Fordon näytti olevan täynnä neuvostohenkisiä kerrostaloja. Ei tämä siis ehkä maailman viehättävin matkakohde ole, mutta jos puolalainen lähiö sattuu kiinnostamaan, on tämä hyvä paikka.

fordon5

Vanhan Fordonin keskusaukiolla, rynekillä, näyttää tältä.

fordon3

Vanhan Fordonin keskusaukiolla seisova Pyhän Nikolauksen kirkko.

fordon4

Pyhän Nikolauksen kirkko sisältä.

Vanha Fordon eli Stary Fordon on pieni paikka. Sen koluaa jopa vajaassa tunnissa. Paikkakunnan keskusaukio, rynek, on pieni ja keskellä sitä seisoo Hitlerin vainoissa kuolleiden muistolle pystytetty patsas. Aukiota hallitsee kuitenkin korkealla tornilla varustettu keltainen Pyhän Nikolauksen kirkko. Monesti puolalaiset kirkot ovat auki vierailijoille, mutta tällä kertaa pääsy oli ainoastaan eteiseen. Siitäkin jo toki sai käsityksen sisätiloista. Vanhassa Fordonissa on toinenkin suuri kirkko: kivenheiton päässä edellisestä seisoo punatiilinen kirkko, joka on omistettu pyhimykselle nimeltä Jan Apostoł i Ewangelista. Joku Johannes Evankelistahan tuokin taitaa olla, mutta tarkempaa suomennosta minulla ei ole tarjota. Myös tämä kirkko oli suljettu.

fordon6

Veikseljoki virtaa Fordonin ohi.

fordon7

Vanhan Fordonin katuja. Jopa keskustassa voi löytää päällystämättömiä kujia.

Fordonin sijainti on loistava, sillä se sijaitsee paikassa, missä Puolan pisin joki, yli tuhat kilometriä pitkä Veiksel kurvaa kohti koillista ja Gdańskia. Myös Puolan suurkaupunkien Krakovan ja Varsovan halki virtaava joki on tällä kohtaa varsin leveä ja ilmeisesti hiekkapohjainen. Nimittäin jokirantaa kävellessä, havaitsin joella pieniä lauttoja, joilla oltiin nostamassa hiekkaa joen pohjasta. Varmaankin rakennusmateriaaliksi. Jokirannassa, paikkakunnan parhaalla paikalla, sijaitsee Fordonin vankila jyhkeine muureineen! Fordonissa on lisäksi 1800-luvulla rakennettu synagoga, josta minulla ei ole kuvia.

Kotimatkalle Royal Air Marocin siivin

23.-24.8.2015

Ouagadougoun kansainvälinen lentoasema sijaitsee paraatipaikalla keskellä kaupunkia. Sieltä on oikeasti vain kivenheitto keskustaan. Burkina Fasolla on tosin suunnitelmissa rakentaa uusi kenttä kauemmas, mutta se ei ole valmis vielä vuosikausiin. Jos koskaan.

Olin lentoasemalla, koska minulla oli paikka marokkolaisen Royal Air Marocin lennolle Ouagadougousta Casablancaan ja sieltä edelleen Turkin Istanbuliin. Ja Istanbulista edelleen Ukraine International Airlinesilla Helsinkiin. Toki Ouagadougousta pääsee yhdellä vaihdollakin Suomeen, mutta se olisi liian helppoa ja liian kallista. Päätin säästää rahaa ja tulla kolmella vaihdolla.

Casablancan-lentoni lähtöaika oli kahden aikoihin yöllä, eikä sisään terminaaliin niin vain kävelläkään. Kehitysmaissa terminaaliin päästäkseen joutuu yleensä näyttämään lentolippua, mutta nyt sen näyttäminenkään ei auttanut. Tuli odottaa ulkona puupenkillä tunti tai pari, sillä lähtöön oli vielä niin pitkä aika. Olin varannut kentälle reilusti aikaa, sillä tiedän Länsi-Afrikan lentoasemat kaoottisiksi paikoiksi, joissa erilaiseen säätämiseen saa aikaa kulumaan kuin huomaamatta.

Kun lopulta pääsin sisään terminaaliin, menin suoraan lähtöselvitysjonoon. Ainoastaan Casablancan-kone oli lähdössä, mutta pienessä terminaalissa riitti silti ruuhkaa. Aluksi täytin maastapoistumiskortin, minkä jälkeen näytin passiani tarkastajille. Tarkastajat syynäsivät kaikki passit suurennuslaseilla. Omani osoittautui tällä kertaa aidoksi, joten seuraavaksi pääsin lähtöselvitystiskille. Tiskin takana osattiin englantiakin ja oma-aloitteisesti minua alettiin selvittää perille Helsinkiin saakka, vaikka jatkolentoni Istanbulista oli eri varauksella. En kai näyttänyt turkkilaiselta, joten minun ei ajateltu jäävän sinne. En uskonut lähtöselvityksen onnistuvan perille asti, vaikka sitä kolme ihmistä sääti tiskin toisella puolella pitkään. Lopulta olisin saanut laukkuni Kiovaan saakka, mutta perille Helsinkiin en. Kiitin avuliaisuudesta ja pyysin laittamaan laukun vain Istanbuliin saakka. Siellä minulla olisi aikaa säätää se eteenpäin.

oua53

Ouagadougoun kansainvälisen lentoaseman odotustiloja lähtevien puolella kaikkien turvatarkastusten jälkeen.

Seuraavaksi sormenjälkeni kerättiin talteen Burkina Fason arkistoihin ja sain maastapoistumisleiman. Seurasi normaali turvatarkastus, minkä jälkeen lähdin kohti porttiani. Porttialueelle oli toinen turvatarkastus: kaikkien käsimatkatavarat avattiin ja pengottiin läpikotaisin. Ainoa huomauttamisen aihe löytyi muffinsseista, joita olin ostanut matkalle mukaan. Hieman epäröiden ne kehotettiin syömään pois ennen lentoa. En syönyt. Porttialueella ei ole vessoja, joten niihin päästäkseen tulee käsimatkatavarat jättää turvatarkastajien taakse penkille. Takaisin tullessa ei enää tarvitse joutua kopeloiduksi. Porttialueella ei ole myöskään kauppoja, mutta ylihintainen kahvila sieltä löytyy. Ostin puolentoista litran vesipullon viimeisillä frangeillani.

oua54

Royal Air Marocin lentokoneemme Ouagadougoun lentoasemalla.

Royal Air Marocin lento Casablancaan lähti ajallaan ja lensi Malin ja Mauritanian ilmatilojen kautta halki öisen Saharan autiomaan. Ennen laskeutumista ystävällinen lentohenkilökunta tarjoili aamupalaksi makean croissantintapaisen. Aamu alkoi kajastaa, kun lentokoneen pyörät ottivat Mohammed V:n kansainvälisen lentoaseman kiitotiehen.

Casablancan lentoasema on hyvä vaihtokenttä. Lentoasemalla oli edelleen sama ebola-tiski, kuin edellisvuonnakin. Ilmeisesti Länsi-Afrikasta tulevat matkustajat kulkevat sen kautta. Ouagadougoun-lennosta ei oltu kiinnostuneita, eikä minun hiljattaista Guinean-vierailuanikaan kukaan voinut tietää. Passia pläräämällä se olisi tullut ilmi. Casablancan kenttä oli kokenut kasvojenkohotuksen sitten viime näkemän. Esimerkiksi ravintolaosasto oli uudistettu täysin, eikä sisällä pöydissä tupakointiakaan enää näkynyt. Jo huhtikuussa 2014 se oli suurin kieltokyltein kielletty, mutta niitä ei noudatettu.

cmn10

Royal Air Marocin kone Casablancan lentoasemalla odottamassa minua ja muita Istanbulin-matkalaisia.

cmn11

Casablancan lentoasemalla oli pitkä rivistö Marokon kansallisen lentoyhtiön Royal Air Marocin koneita.

Casablancasta jatkoin samaisen Royal Air Marocin siivin Istanbuliin. Lennolla oli ruhtinaallisesti tilaa ja sain kokonaan oman penkkirivin, jossa saattoi nukkua koko matkan. Pohjois-Afrikassa kun oltiin, ei näkyvyydessä ollut valitettavaa: pilvettömältä taivaalta näki pitkälle! Aluksi koko Casablanca avautui ikkunastani. Myöhemmin koneen viistäessä Marokon pohjoisrannikkoa pitkin kohti itää, näin pitkälle Manner-Espanjaan. Samoin bongasin marokkolaisen Nadorin kaupungin ja Espanjalle kuuluvan Melillan erillisalueen. Naapurimaa Algerian puolelta havaitsin pohjoisen suurkaupungit, kuten Oranin ja pääkaupungin Algerin. Algeria kiinnostaisi suunnattomasti, mutta viisumin saaminen on vaikeaa.

Royal Air Maroc ei ole lähtenyt karsimaan palveluista, vaan lennon hintaan kuului matkalaukun lisäksi erinomainen marokkolaishenkinen lounas ja myöhemmin vielä välipalakin kahden kolmioleivän muodossa. Myös viltit olivat tarjolla jopa näin päivälennolla. Kaiken kaikkiaan parhaita lentoja vähään aikaan. Tällaiset lennot, joissa panostetaan laatuun ja palveluun, jäävät matkustajien mieleen.

cmn13

Marokon suurin kaupunki Casablanca lentokoneen ikkunasta vähän nousun jälkeen. Kuvasta voi erottaa jopa merenrannassa seisovan kaupungin korkeimman rakennuksen, Hassan II:n moskeijan.

cmn12

Algerian rannikolla tarjoiltiin herkullinen lounas. Taisi olla kanaa.

Istanbulin Atatürkin lentoasema on ankeimpia ja ruuhkaisimpia kenttiä, joilla olen ollut. Aluksi valtaosa koneesta tulleista, minä mukaan lukien, käveli harhaan. Suunnistimme kylttien mukaan passintarkastukseen, josta joku kuitenkin turkiksi patisti toisaalle. Olimme tulleet väärään paikkaan. Lähdimme haahuilemaan eteenpäin, kunnes löysimme toisen passintarkastuspisteen ja samalla maailman pisimmät passintarkastusjonot. Turkin kansalaisille on oma jononsa, muukalaisille omansa. Vajaan tunnin jonoteltuani, sain leiman passiin ja pääsin hakemaan rinkkani hihnalta. Vein sen matkatavarasäilytykseen ja lähdin kohti metroa. Minulla oli kymmenisen tuntia aikaa notkua Istanbulissa. Jos olisin lentänyt Turkish Airlinesilla, minulla olisi ehkä ollut oikeus ilmaiseen hotelliyöhön. Turkish Airlines oli kuitenkin ollut aivan liian kallis, kun olin varaillut lentoja. Kyseinen pulju on edelleen testaamatta.

Turkissa on pakko syödä kebabia. Muuta syytä minulla ei nytkään ollut matkustaa Sultanahmetin alueelle Istanbulin turistikortteliin. Tahdoin vain kebabia. Aluksi kuitenkin kävin Sinisessä moskeijassa. Se kun sattui olemaan siinä vieressä, kun astelin ulos raitiovaunusta. En tosin sisään astellessani tiennyt, mikä pytinki kyseessä mahtoi olla. Sinisen moskeijan edessä sijaitsee Sultanahmetin aukio, minkä keskellä seisoo korkea Theodosiuksen obeliski. Aukiolla tehtiin pommi-isku tammikuussa 2016. Hagia Sofian bongasin sitten myöhemmin ja sen tunnistinkin ulkonäöstä. Näin oli Turkin suurin kaupunki nähty!

ist4

Sininen moskeija.

ist1

Miten osuvaa: rammat tästä ovesta! Tämä siis Sinisen moskeijan sisäänkäynnissä.

ist2

Iskender kebab Sultanahmetin turistialueella nautittuna. Turistihinnat, mutta maku oli erinomainen.

Kebabia syödessäni Sultanahmet pimeni. Tuli sähkökatko. Kehitysmaamatkailijana minulla oli tietenkin otsalamppu repussani, joten ruokailun jälkeen Sultanahmetin tutkiminen jatkui ongelmitta. Kanssaturistini eivät olleet näköjään yhtä hyvin valmistautuneet matkalleen! Sininen moskeija ja valtaosa seudusta oli vielä pimeänä, kun lähdin etsimään metroasemaa. Itse asiassa olin kuvitellut Istanbulin olevan varsin länsimainen kaupunki, mutta silti kohti Aksarayn metroasemaa kävellessäni 95 prosenttia kaikista vastaantulijoista oli miehiä. Joutuvatko naiset tosiaan täälläkin olemaan pimeän tullen sisätiloissa! Näin toki vain hyvin pienen palasen Istanbulista ja ehkä se avautuu paremmin, jos joskus päätän palata kaupunkiin.

ist3

Sultanahmetin katuja ennen sähkökatkoa.

Atatürkin lentoasemalle ei niin vain mennäkään, vaan heti ovella on ensimmäinen turvatarkastus. Sen läpäistyäni, etsin mahdollisimman rauhallisen nurkan, levitin Royal Air Marocin viltin lattialle ja vaivuin horrokseen. Malarian ehkäisylääkkeiden vaikutuksen alaisena sitä nukkuu missä tahansa! Tosin kaamea häslinki terminaalissa tuntui käyvän läpi yön. Ei mitenkään miellyttävä paikka viettää yötä.

kbp1

Kiovassa vaihdoin konetta.

ist5

Ukraine International Airlines tarjoili lennollaan mukillisen vettä. Nautin!

Aamulla nousin Ukraine International Airlinesin lennolle Kiovaan, vaihdoin Kiovassa ja jatkoin samalla yhtiöllä perille Helsinkiin saakka. Kaiken kaikkiaan matka Ouagadougousta Helsinkiin taisi kestää vajaa 40 tuntia.

Viimeinen päivä Ouagadougoussa

22.8.2015

Länsi-Afrikan kiertomatkani oli tulossa päätökseensä. Vielä oli kuitenkin kokonainen päivä aikaa Burkina Fason pääkaupungin Ouagadougoun tutkimiselle. Söin ylihintaisen aamupalan Le Pavillon Vert -hotellini ravintolassa. Kuiva patonki, hunajaa, voita ja murukahvia. Ystäväni Seni saapui kymmenen aikoihin hotellilleni ja siirryimme läheiseen kansankuppilaan jatkamaan aamupalaa. Munakas, patonki ja teetä puoleen hintaan verrattuna hotelliini. Ikinä ei kannattaisi syödä mitään hotellilla.

Aamupalan jälkeen ajelimme Moro-Naban palatsille Ouagadougoun keskustaan. Palatsissa asustaa Burkina Fason valtaheimon, mossien, kuningas Naba Baongo II. Hän on Burkina Fason perinteisistä johtajista kaikkein vaikutusvaltaisin. Joka perjantai kello seitsemältä aamulla hänen palatsilla tapahtuu noin 15 minuuttia kestävä Moro-Naba-seremonia, jossa mossipäälliköt saapuvat tapaamaan kuningasta. Myös turistit ovat tervetulleita seuraamaan seremoniaa, mutta valokuvien ottaminen on ehdottomasti kielletty. Aikaisesta ajankohdasta johtuen päätin jättää koko seremonian edellisaamuna väliin. Lähde: [1]

Seni kuitenkin tahtoi, että tapaisin kuninkaan ja oli yrittänyt järjestää tapaamista. Se kuitenkin osoittautui mahdottomaksi, kun ajoimme palatsin pihamaalle puoliltapäivin. Oikeasti skootteri piti taluttaa pihamaalle, sillä ajaminen oli kielletty. Kuninkaan kerrottiin olevan hääseremoniassa jossain päin Ouagadougoua. Olin ehkä hieman helpottunut tämän kuullessani. Miten minun olisi pitänyt puhutella kuningasta, olisiko pitänyt kumartua, pitäisikö olla toisenlainen vaatetus. Tapaamisen sijaan meidät ohjattiin katsomaan pyhiä krokotiilejä, jotka olivat pienessä aitauksessaan Moro-Naban palatsin pihamaalla. Niiden kuvaaminen oli niin ikään kielletty.

oua49

FESPACO-elokuvafestivaalin päämaja Ouagadougoun keskustassa.

oua48

24:nnen FESPACO:n juliste.

Ouagadougou on Afrikan mittakaavassa tunnettu kulttuurikaupunki. Eläväisen musiikkiskenen lisäksi paikkakunta tunnetaan FESPACO-nimisestä (La Festival Panafricain du Cinéma et de la Télévision de Ouagadougou) elokuvafestivaalista. Näille Afrikan suurimmille filmifestivaaleille hyväksytään ainoastaan afrikkalaisten elokuvantekijöiden elokuvia. Niiden täytyy olla vieläpä tuotettu pääosin maanosassa. Afrikan Oscar-gaalaksikin kutsuttua festivaalia on järjestetty vuodesta 1969 lähtien. Nykyisin FESPACO valtaa Ouagadougoun kahden vuoden välein ja edellisen kerran näin tapahtui 28.2.–7.3.2015. Tuolloin mukana oli 134 elokuvaa. Parhaan elokuvan palkinnon sai ranskalais-marokkolaisen Hicham Ayouchin elokuva Fièvres. Seuraava, järjestyksessään 25. FESPACO järjestetään alkuvuodesta 2017. Lähteet: [2] & [3]

Ajelimme FESPACO:n päämajalle. Sain luvan ottaa kuvia rakennuksen aulassa. Esillä oli muun muassa julisteita aikaisemmista FESPACO-voittajista.

oua52

FESPACO:n parhaan elokuvan palkinnon voittajat kotimaineen. Viimeisin voittaja puuttuu julisteesta.

FESPACO:n päämajalta ajoimme halki Ouagadougoun keskustan Maison du Peuplelle. Se on ilmeisesti Ouagadougoun Hartwall-areena. Siellä järjestetään konsertteja ynnä muuta kulttuurisesti merkittävää. Rakennus on vuosikymmenten takaa, eikä erityisen hyvässä kunnossa enää. Sisällä kierrellessämme huomasin, että seuraavan tapahtuman valmistelut olivat täydessä vauhdissa. Esimerkiksi äänentoistoa viriteltiin.

oua50

Maison du Peuple.

oua51

Maison du Peuplen katsomoa ja esiintymislava.

Vielä kerran kävimme Ouagadougoun torilla, grand marchélla. Halusin ostaa Burkina Faso -t-paidan. Sellaisen ostaminen osoittautui vähitellen mahdottomaksi, vaikka epätoivoiset kauppiaat panivat parastaan. Jalkapallopaitoja olisi saanut, mutta sellaista en halunnut. Halusin oikean t-paidan. Lopulta luovutin, sillä kävi ilmi, että kaikki t-paidat olivat yhtä ja samaa kokoa. Kauppiaatkin olivat pettyneitä. Olisi kuulemma silti pitänyt ostaa jotain, sillä se “on täällä päin tapana” ja että “muuten tulee kaikille huonoa onnea” ja ties mitä! En silti ostanut mitään.

Myöhemmin ostin kadun varrelta maapähkinöitä tuliaisiksi Suomeen. Oikein muutakaan täältä ei voi ostaa, ellei sitten halua ostaa perinteisiä vaatteita, kankaita tai norsuveistoksia. Pian tämän pähkinäpysähdyksen jälkeen Seni huomasi Iphonensa olevan kateissa. Ajelimme takaisin samoja jälkiä. Kyselimme kadunvarsien liikkeistä tuloksetta. Eräs vaateliike oli ymmärtänyt ehkä hieman väärin asiakkaiden kalastelun. Kahden, mielestään varmasti hyvin muodikkaasti pukeutuneen nuoren miehen liikkeeseen oli oikeasti vaikea päästä sisään kaikkien kadulla olleiden mallinukkejen ohi. Tyhjä se liike olikin. Palasimme lopulta pähkinämyyjien luokse, joita itse epäilen varkaudesta. He vakuuttelivat syyttömyyttään, mutta samaan aikaan eivät enää katsoneet silmiin. Kun aito Iphone katoaa Afrikassa, ei sitä taida olla mahdollista saada takaisin.

Kävimme kännykkäliikkeissä tiedustelemassa, voisiko puhelimen jotenkin sulkea lopullisesti tai mahdollisesti jäljittää. Poliisin juttusille meneminen ei tullut Senille edes mieleen, sillä poliisi ei ole ystävä, eikä tee mitään. Lopulta kuitenkin ajoimme Senin kotikaupunginosaan ja poliisiasemalle. Poliisiasemallekaan ei niin vain mennä, vaan poliisilta saa heti nuhteita, jos vahingossa ajaa portista sisään. Niin sanoo järki. Burkinalainen poliisi sanoo, että skootteri on talutettava. Mitenköhän aseman pihalla olleet autot oli sinne tuotu. Työntämälläkö. Poliisi käski tulla uudelleen puhelimen tarkempien tietojen kanssa. Seni päätti luottaa Allahiin.

Loppupäivä kului Tampouyn kaupunginosassa. Kävimme syömässä ja istuimme Senin veljen Ibrahimin kaupalla. Olisin voinut istuskella siinä monta päivää sitä kaikkea vilskettä ja vilinää katsellen, uusiin ihmisiin tutustuen ja muslimien rukoushetkiä tuijotellen. Olin huomannut, että joka ilta jo hyvissä ajoin ennen iltarukousta kaupalle saapui pikkuinen vanhus. Mies oli 75-vuotias luku- ja kirjoitustaidoton entinen maanviljelijä. Yhteistä kieltä meillä ei ollut, mutta ei sitä aina tarvitakaan. Seni tulkkasi tarpeen vaatiessa.

Muslimien rukoushetken jälkeen Seni kuljetti minut takaisin hotellilleni, söimme pannukakut hotellin ravintolassa ja lähdimme kohti Ouagadougoun kansainvälistä lentoasemaa. Ensimmäistä kertaa matkustin lentokentälle skootterin kyydissä rinkka selässä!