Pallontallaajat.net
Valikko
Selaa tagia

Amman

Päivä Ammanin vilskeessä

3.-4.1.2019

Kylmä on Ammanissakin aamuisin näin talviaikaan. Tai ainakin viileä. Viileää oli myös Sun Rise Hotelin yhteistilassa, jossa aamupala tarjoiltiin. Ikkunat olivat auki vilkasliikenteiselle kadulle, mutta vahvemmin sisällä tunsi olevansa luonnossa: yhteistiloissa on kymmenittäin pikkulintuja pikkuisissa häkeissään. Kaikki sirkuttivat yhteen ääneen, mikä jo hieman otti korviinkin! Lintuharrastus taisi olla hotellia ylläpitävän Jaberin perheen rakas harrastus, mutta linnut eivät välttämättä nauttineet olostaan päällekkäin kaapin syvennyksessä ja jatkuvassa tupakansavussa.

Söimme huoneen hintaan kuuluneen aamupalan ja lähdimme ulos. Kevyttoppatakki oli oikein pätevä vaatetus tälle päivälle, minkä lisäksi päässä olisi saanut olla pipo ja käsissä hanskat. Tuuli oli sen verran tuima ja viileä. Kesällä Ammanissa varmasti paistuu elävältä, mutta nyt lämpöä toivoi olevan edes hieman. Aurinko kyllä paistoi. Lähdimme suunnistamaan kohti Ammanin keskustaa ja sen muutamia turistinähtävyyksiä. Ei niitä täällä liiaksi asti sentään ole, vaikka puhutaankin eräästä maailman vanhimmasta jatkuvasti asutetusta kaupungista. Pääosin kaupunki tosin on kasvanut nykyisiin mittoihinsa vasta 1900-luvun jälkimmäisellä puoliskolla, sillä vielä 1900-luvun alussa väkeä oli mitättömät parisen tuhatta. Nyt populaatio on kasvanut neljään miljoonaan. Siinäkin vielä yksi syy, miksei Ammaniin kannata tulla omalla autolla!

Naapurimaahan Saudi-Arabiaan suuntaaviin linja-autoihin lippuja myyvän toimiston julkisivua Abdalin bussiasemalla.

Amman on rakennettu kukkuloille.

Aluksi ohitimme lukuisat Abdalin bussiaseman lipunmyyntiputiikit. Täältä voisi hypätä Saudi-Arabiaan matkaavaan linja-autoon, joita odotteli kadun varressa pitkä rivi. Ja matkalaisiakin tuntui riittävän. Samoin Syyriaan olisi päässyt, sillä rajat ovat auki ja sisällissota sen verran hyvällä mallilla, että maahan voi taas matkustaa. Turistitkin jo palailevat, mutta itse taidan vielä hieman odottaa.

Amman on rakennettu kukkuloille, kuten niin moni kaupunki maailmassa. Tässä kaupungissa pääsee halutessaan ramppaamaan ylös ja alas. Mekin nyt nousimme ylös sadan metrin verran. Portailla vastaan tulleet ihmiset olivat aidosti yllättyneitä nähtyään turisteja heidän kotinurkillaan. Heidän hymynsä levisi entisestäänkin, kun tervehdin heitä arabiaksi. Vaikka Jordaniassa käykin turisteja, eivät he monestikaan eksy pääkaupunkiin saakka. Oleilevat Akaban rannoilla ja käyvät korkeintaan Petrassa päiväseltään. Sen vuoksi Ammanissa matkailija saa monesti erittäin lämpimän vastaanoton. Jopa autokorjaamojen ovilta huudellaan “welcome”, tervetuloa! Vastaavaa ystävällisyyttä ilman mitään taka-ajatuksia olen kohdannut vain Mauritaniassa vuonna 2014.

Umaijadien palatsi Ammanin sitadellin huipulla.

Herkuleen temppelin rauniot sitadellin laella.

Saavuimme pian Ammanin sitadellin juurelle, jonne sisäänpääsyä piti hieman pohtia. Lopulta aikamme linnoituksen muureja kierrettyämme osuimme portille johtavalle tielle. Sitadellin alueelle pääsi Jordan Passillamme ilmaiseksi. Muut maksavat sisäänpääsystä kaksi dinaaria (n. 2,5 euroa). Oppaat tarjoavat täällä muuta maata hanakammin palveluksiaan, mutta luopuivat kuitenkin lopulta yrityksistään. Lähdimme kiertämään tätä Ammanin korkeimmalle kohdalle, Jebel al Qala’alle, muodostunutta linnoitusta, jota kiertää 1,7 kilometrin pituinen kivimuuri. Alun perin kukkula on ollut asuttu jo pronssikaudella, minkä jälkeen kaiken maailman kansat assyrialaisista, babylonialaisista, kreikkalaisista ja roomalaisista lähtien ovat touhuilleet alueella. Kreikkalaiset ja roomalaiset muuten käyttivät Ammanista nimitystä Philadelphia!

Ensimmäisenä kävelimme umaijadien rakentamalle palatsille, joka on yksi sitadellin kohokohdista. Mielestäni suurempi kohokohta on kuitenkin roomalaiskaudelta peräisin olevan Herkuleen temppelin rauniot, jossa edelleen seisoo muutama pylväs kohti Jordanian taivasta. Herkuleen temppelin luota avautuu myös mainio näkymä alas Ammanin ydinkeskustaan, jota hallitsee samalta aikakaudelta peräisin oleva roomalainen amfiteatteri. Sitadellin alueella toimii lisäksi Jordanian arkeologinen museo, jonne ei tarvitse ostaa erillistä lippua. Museo on pieni, mutta esittelee kattavasti maan arkeologista perintöä paikallisista sarkofageista, Zeuksen päistä ja Azraqista löydetyistä puhvelin hampaista lähtien.

Näkymä Ammanin roomalaiselle teatterille ja ydinkeskustaan sitadellilta.

Vaaleanruskea on Ammanin väri.

Seuraavana lähdimme laskeutumaan alas sitadellilta. Taksit tarjosivat hyvin aktiivisesti kyytejään, mutta päätimme matkustaa jalan. Roomalaiselle teatterille ei tosin niin vain laskeuduttukaan, sillä sen saavuttaakseen tuli kiertää puolet tuosta linnoituskukkulasta. Näin jälkeenpäin selvitin, että lyhyempikin reitti kyllä löytyy! Matkalla osuimme vahvasti miehitetylle portille, jonka takana avautui metsäinen kukkula. Kukkulalla sijaitsee Raghadanin palatsi, jota Jordanian kuningas käyttää edustustehtävissään, kuten valtiovieraiden vastaanottamisessa. Meillä ei tietenkään ollut sinne mitään asiaa. Enkä usko, että portille parahiksi hajonneen taksinkaan kuskia kovin ilolla tervehdittiin. Sotilaat olivat paikalla asiaa selvittämässä.

Roomalainen teatteri niin ikään kuuluu Jordanian turistinähtävyyksiin, joihin Jordan Passilla pääsee ilmaiseksi. Muuten sisäänpääsystä joutuu pulittamaan tännekin sen pari dinaaria. Samalla lipulla pääsee sitten myös samassa yhteydessä oleviin kansanperinnettä esitteleviin museoihin. Ketään ei tosin kiinnostanut nähdä fyysistä Jordan Passia, vaan suullinen ilmoitus riitti. Tervetuloa, sisään vaan! Eli, jos matkustaa ilman Jordan Passia, kannattaa vain vastata myöntävästi, kun lipunmyyjä kysäisee, että “Jordan Pass?

Roomalainen teatteri.

Paikalliset pojat tahtoivat tulla kuvatuiksi roomalaisella teatterilla.

Roomalainen teatteri näytti ylhäältä sitadellilta varsin pieneltä, mutta nyt esiintymislavalta ylöspäin katsellessa paikka näyttikin suurelta. Portaat ylös olivat erittäin jyrkät. Jo roomalaisten on täytynyt vahingossa tipahdella alas katsomosta sinne noustessaan! Teatterin ylimmällä rivillä tapasin eteläafrikkalaisen, Johannesburgista kotoisin olleen nuoren miehen, joka oli yksinään reissussa koluamassa Jordaniaa. Hän oli kuullut Suomesta, osasi sen sijoittaa kartalle ja vieläpä kertoi haaveilevansa vierailusta maassamme. Mielenkiintoisempi kohtaaminen oli paikallisten hyperaktiivisten poikien kanssa, jotka kamerani nähtyään tahtoivat tulla kuvatuksi. He eivät osanneet sanaakaan englantia, mutta saimme sovittua, että lähettäisin kuvat Facebookin kautta heille Suomeen palattuani. Nytpä minullakin on Facebook-kavereita, joiden nimistä minulla ei ole mitään käsitystä. Ne nimittäin on kirjoitettu arabiaksi.

Roomalaisen teatterin jälkeen jatkoimme Hashemikadun vilskeeseen. Nyt alkoi olla jo basaarimeininkiä havaittavissa. Autot tööttäilivät ruuhkaisella kadulla, jalkakäytävä oli tupaten täynnä ja kauppiaat houkuttelivat putiikkeihinsa. Ammanin kauppiaat ovat lauhkeita ja mukavia, täällä ei revitä hihasta pakko-ostoksille. Valikoimia saa halutessaan katsella täysin rauhassa. Liekö syynä se, että asiakaskunta on pääosin paikallisia, eikä turisteja pahemmin näe. Ensimmäisenä suunnistimme hedelmä- ja vihannessouqiin, meluiselle ja ahtaalle tori-alueelle, josta saa kaikki tällä seudulla kasvavat syötävät kasvit. Tuoreet, kuivatut, jauhetut, paahdetut, suolatut. Ostimme paikallisia granaattiomenoita ja banaaneja, vaikka eksoottisia mausteita ja pähkinöitäkin olisi varmasti saanut hyvään hintaan. Koko souqissa emme nähneet muita turisteja. Siis ainakaan länsimaalaisia turisteja! Hedelmien ja vihannesten jälkeen seuraa sekatavarasouq, jossa myydään sitten kaikki syötäväksi kelpaamaton tavara. Kankaista rakennusmateriaaleihin, jalkapalloihin ja elektroniikkaan.

Vihannes- ja hedelmäsouqin tarjontaa. Turisteilta otetaan täällä rahat pois.

Jälkiruokatarjontaa samaisessa souqissa.

Näin olimme päätyneet Al Husseinin moskeijan eteen. Ylitimme kadun, sillä tahdoimme vierailla vastapäätä moskeijaa sijaitsevassa, paljon hehkutetussa Al Afghani -nimisessä matkamuistopuodissa. Lonely Planet kertoo sen olevan perustettu jo 1870-luvulla. Itsessään putiikki oli hieman pettymys, eikä sieltä löytänyt mitään mielenkiintoista ostettavaa. Putiikki on selvästi suunnattu muslimiasiakkaille. Toisin oli sitten kulman takana, josta ostimme 0,45 dinaarilla (n. 0,56 euroa) kaksi falafelrullaa. Menimme syömään niitä roomalaisen teatterin liepeille, sillä muuten kaduilla oli liikaa väkeä. Roomalaisen teatterin luo ovat kerääntyneet myös Ammanin rahakauppiaat (eivät rahanvaihtajat!): täältä keräilijä saa kaikkia eksoottisia seteleitä ja kolikoita. Libyan dinaareista, Pohjois-Korean woneista ja Etelä-Sudanin punnista lähtien. Itse ostin pilkkahintaan Saudi-Arabian rahasarjan, kuten myös Irakin kolikot Saddam Husseinin kaudelta. Käytetyt CIA:n tekemät pelikortit vuodelta 2003 lähtivät niin ikään matkaani. Niissä kuvattuna oli Saddam Husseinin lisäksi koko herran lähipiiri. On mahtanut olla mukava tapa opiskella tämän rosvosakin naamoja korttipelin tiimellyksessä! Jordaniassa Saddamia tosin pidetään suurena arabijohtajana, sillä herran naamaa näkee niin autojen takapeileissä kuin myös kauppojen seinillä julisteiden muodossa.

Ammanissa, kuten muissakin kehitysmaiden pääkaupungeissa, on omat alueensa tietyille tuotteille. Tietyllä alueella täälläkin myydään vain hedelmiä ja vihanneksia, toisaalla taas vaikkapa vain naisten vaatteita. Itseäni kiinnosti “kultasouq”, alue, jolla myydään vain kullasta valmistettuja tuotteita. Eli lähinnä helyjä. Tammikuun alussa 2019 tuo alue vain oli pelkkä suuri työmaa, koska alueen kadut oli revitty auki, mutta kultasepänliikkeisiin kyllä halutessaan pääsi puikkelehtimaan. Kannattaa tosin varmaan matkustaa Dubaihin, jos kultaa tahtoo nähdä.

Kuningas Faisalin katu on yksi Ammanin pääkaduista.

Joulukuusen voi koristaa paprikoilla. Näin Duke’s Diwanin parvekkeella.

Duke’s Diwan on Ammanin kulttuuriväen kokoontumispaikkoja.

Mielenkiintoisempi vierailukohde, Duke’s Diwan, on eräs Ammanin vanhimmista rakennuksista. Se on vuonna 1924 valmistunut entinen pääpostitoimisto. Talo toimi postina 1940-luvun lopulle saakka, minkä jälkeen se oli 50 vuoden ajan hotellina. Vuonna 2001 herra nimeltä Mamdouh Bisharat sitten kiinnostui talosta, koska oli huolestunut, ettei Ammanilla kohta enää ole mitään luonnetta tai autenttisuutta. Keskusta-alue kun on täynnä betonihirvityksiä. Bisharat otti rakennuksen vastuulleen ja nyt siitä on muotoutunut tärkeä kokoontumispaikka Ammanin kulttuuriväelle. Paikassa järjestetään kulttuuritapahtumia laidasta laitaan, eikä paikkaan ole mitään sisäänpääsymaksua. Minttuteetä tarjoillaan kylläkin korkeaan dinaarin (n. 1,2 euroa) hintaan per lasi. Mutta toisaalta jollainhan paikkaa on ylläpidettävä, vaikka ei se siltä välttämättä näyttänytkään. Lievästi ränsistynyt rakennus on jännittävä vierailukohde ehdottomasti.

Illan suussa, auringon alkaessa painua mailleen, suunnistimme vielä Rainbow-kadulle (kyllä, kadunnimikyltissä lukee “Al-Rainbow”!). Se on pitkä, mutta hyvin rauhallinen katu, jota reunustaa lukuisia kahviloita ja ravintoloita. Ne voisivat aivan hyvin sijaita missä tahansa Etelä-Euroopassa, mikä kertoo ehkä tarpeeksi paikkojen hintatasosta. Kadulle ovatkin kerääntyneet paremman väen näyttäytymispaikat, kuten myös merkkiliikkeet ja muut paikat, joita ei tavallinen ammanilainen tarvitse. Täällä on jopa alkoholiliike, mitä ei varsinkaan tavallinen ammanilainen tarvitse. En nimittäin nähnyt missään muualla Jordaniassa (lentoasemaa lukuun ottamatta) alkoholia myynnissä!

Seitsemän aikoihin illastimme edellisiltana tutuksi tulleessa Jusefin kadunvarsiravintolassa. Ruoka kahdelle hengelle hummuksineen, leipineen ja juomineen kustansi kuusi dinaaria (n. 7,4 euroa). Egyptiläinen koptikristitty Jusef kertoili elämästään Jordaniassa. Hän on naimisissa jordanialaisen naisen kanssa ja lapsia on kaksi kappaletta. Kotopuolessa Kairossa tulee käytyä enää hyvin harvoin, eikä siihen ole oikein mitään syytäkään. Jordaniassa elämä on kuulemma parempaa. Kävi myös ilmi, että Jusef on aikoinaan ollut Ruotsin Jordanian-suurlähetystössä kokkina. Lihapullat olivat käyneet tutuiksi!

Al-Rainbow-katu on niin ikään kaupungin tärkeimpiä katuja, jonne asiaa taitaa olla vain varakkaalla kansanosalla.

Viimeisenä päivänä yritimme Jordanian kansallismuseoon (oikealla), mutta se oli suljettu.

Perjantai 4. tammikuuta oli torstain tavoin aurinkoinen, mutta nyt ulkona jopa tarkeni. Kuten yleensäkin reissuilla, lähtöpäiväksi sää aina lämpenee t-paitalukemiin. Onneksi meillä oli vielä tuntikaupalla aikaa pyöriä Ammania tutkien. Huono puoli tässä päivässä vain oli se, että perjantait ovat muslimien pyhäpäiviä. Muun muassa Jordanian kansallismuseo oli tänä päivänä suljettuna. Myös avoinna olevien ruokapaikkojen löytäminen keskustasta oli todella vaikeaa. Ehkä keskipäivän rukoushetken jälkeen tilanne on parempi. En tiedä. Eräs paikka aivan museon nurkalla sattui kuitenkin olemaan avoinna ja sieltä jopa huudeltiin tervetulotoivotuksia. Henkilökunta oli totutun uteliasta: he kysyivät työpaikkaani, lentolipun hintaa ja jopa parturini sijaintia. En ollut sentään käynyt Jordaniassa parturissa. Henkilökunnan uteliain, Mohammed, oli kotoisin Jaffasta (osa Tel Avivia) Israelista ja kertoi tulleensa tänne Ammaniin saadakseen olla vapaa.

Otimme iltapäivällä kolmen aikoihin taksin Tabarbourin bussiasemalle Ammanin keskustan pohjoispuolelle. Sieltä Sariyah Express -niminen linja-autofirma liikennöi jatkuvalla syötöllä (puolen tunnin välein) Ammanin kansainväliselle lentoasemalle. Lipun hinta oli 3,3 dinaaria (n. 4,1 euroa) ja matka kesti noin 40 minuuttia. Tällä kertaa liikenne ei ollut puuroutunutta. Ryanairin lentomme Varsova-Modlinin kentälle lähti aivan aikataulussa ja perillä Puolassa vastassa oli sankka räntäsade!

Idän aavikkolinnat ja saapuminen Ammaniin

2.1.2019

Azraq Lodge on täydellinen majapaikka, ehkä korkeaa hintaa lukuun ottamatta. Edes aivan naapurissa sijaitseva Muwaffaq Saltin lentotukikohta ei häiritse juurikaan, vaikka lentojen lähdöt kyllä kuulee ja näkeekin halutessaan hyvin helposti. Jordanian kuninkaallisten ilmavoimien käyttämä tukikohta on erittäin aktiivisessa käytössä ja sieltä nousee tiuhaan hävittäjiä ja suurempiakin koneita itäisen Jordanian taivaalle. Tukikohtaa ovat käyttäneet myös ainakin Alankomaiden ja Belgian hävittäjät, jotka lähtivät täältä Isis-terroristijärjestön perään. Syyria ja Irak kun ovat ihan kulman takana. Monipuolisen aamupalan jälkeen minäkin kävelin Azraq Lodgen takapihalle ja pääsin näkemään, miten kolme hävittäjää nousi taivaalle valtavan jylyn saattelemana.

Muwaffaq Saltin lentotukikohta näkyy ja kuuluu Azraq Lodgen pihamaalta.

Azraqin pohjoisen keskustan halki kulkeva pääkatu linnan muurilta nähtynä.

Kymmenen aikoihin olimme jälleen vuokra-autossamme. Tarkoituksena oli ajaa Azraqin linnalle (Qasr Azraq), joka sijaitsee Azraqin pohjoisessa osassa. Azraqin kaupunki on kahdessa osassa, parin kilometrin päässä toisistaan. Hotellimme Azraq Lodge, kosteikko ja lentotukikohta sijaitsevat eteläisessä osassa kaupunkia. Itse linnaa ei ole mitenkään viitoitettu, mutta sen kyllä hoksaa ilmankin. Se sijaitsee tien vasemmalla puolella Azraqin pohjoisen osan keskustassa. Olimme päivän ensimmäiset asiakkaat, mikä sai paikan oppaan tulemaan innokkaana tarjoamaan palveluksiaan. Mies ei pahoittanut mieltään, kun kerroimme koluavamme linnan keskenämme. Linnaan on kahden dinaarin (n. 2,5 euroa) sisäänpääsymaksu ja samalla tiketillä pääsee myös Amran ja Kharanan linnoihin. Meillä oli Jordan Pass, jolla pääsimme sisään ilmaiseksi.

Azraqin linnan sisäpiha.

Azraqin linna on kyhätty mustasta basaltista.

Azraqin linnan historia juontuu roomalaisten aikoihin, jonnekin 300-luvulle, mutta nykymuotoinen linna on 1200-luvulta. Linna on rakennettu paikallisesta mustasta basalttikivestä, mitä täällä päin tuntuu riittävän. Ainakin edellispäivänä Al-Jafrista Azraqiin ajellessamme olimme huomanneet maan olevan mustan basalttikiven peitossa. Osin raunioina oleva linna tunnetaan ehkä parhaiten siitä, että talvella 1917–1918, siis Osmanien valtakuntaa käydyn arabikapinan aikana, brittiläinen sotilas T. E. Lawrence (eli “Arabian Lawrence”) piti linnaa tukikohtanaan. Olin toki kuullut herrasta aiemminkin, mutta vasta jälkikäteen, vuoden 1962 “Arabian Lawrence” -elokuvan katsomisen jälkeen, vierailu alkoi tuntua entistä mielenkiintoisemmalta. Elokuvassa ei tosin taidettu Azraqia mainita. Kiertelimme linnaa parinkymmenen minuutin ajan. Lähtiessämme linnaan saapui kymmenen hengen ranskalaisryhmä. Vaikka Azraq onkin rauhallinen ja syrjäinen, ovat turistiryhmät löytäneet tämänkin kolkan Jordaniasta. Turistiryhmät ilmeisesti kiertävät näitä “aavikkolinnoituksia”, joita täällä Ammanin itäpuolen aavikolla riittää!

Pikkuruinen Amran linna sijaitsee keskellä autiomaata.

Samainen linna lähempää.

Amran linnan freskoissa karhut soittavat kitaraa.

Azraqin linnalta jatkoimmekin matkaa seuraavaan aavikkolinnaan, mikä olisi tyystin erilainen, kuin juuri näkemämme. Amran linna (Qasr Amra) on 30 kilometrin ja parinkymmenen minuutin päässä Azraqista. Kyseinen linna ei itse asiassa ole edes linna, vaan 700-luvulla rakennettu rentoutumis- ja metsästysmaja. Täkäläinen kalifi Walid I (ja mahdollisesti myös myöhemmät kalifit) saapuivat Amraan viettämään “pleasure timea” kylpien ja metsästäen, kuten oppaamme Mubarak meille kertoi. Amran linna tunnetaan erityisesti sen sisätiloja peittävistä freskoista, joissa on kuvattuna alastomia naisia, eläimiä ja hedelmiä. Tällaista ei uskoisi näkevänsä islamilaisessa maassa, sillä islamissa ihmisten ja eläinten kuvaamista pidetään pahana. Osa freskoista on toki tuhottu graffiteilla, mutta kunnostustöitä tehtiin koko ajan.

Tämä pikkuinen linna on Unescon maailmanperintöluettelossa ja turistibusseja tuntui tulevan jatkuvana virtana. Annoimme oppaallemme Mubarakille parin dinaarin tipin, vaikkemme kierrosta halunneetkaan. Se vain tapahtui taas. Itse linnaan on vapaa sisäänpääsy Jordan Passilla, eikä sitä edes tarvinnut esittää paikalle saapuessa. Hymyileväinen Mubarak kertoi uskovansa meitä.

Amran freskoista erottuu eläinten lisäksi selkeitä ihmishahmoja.

Lisää taidokkaita freskoja.

Amran linna on mukavan pieni vierailukohde ja pieni oli myös seuraava aavikkolinnoituksemme: 700-luvulla valmistunut Kharanan linna (Qasr Kharana). Se puolestaan sijaitsee 15 kilometrin päässä Amrasta, samaisen Ammaniin johtavan valtatien varressa. Opasteet idästä eli Azraqin suunnasta ovat hieman onnettomia, mutta linnan kyllä hoksaa muutenkin. Se on miltei tiessä kiinni. Myös Kharanan linnaan pääsee Jordan Passilla ilmaiseksi. Pistäydyimme pikaisesti ja jatkoimme matkaa.

Kharanan linna.

Jordanian pääkaupunki Amman odotti, mutta ennen sitä aioimme palauttaa vuokra-Chevroletimme. Ammanissa ajamista en missään vaiheessa edes miettinyt, sillä liikenteen kerrottiin olevan kaoottista. Kaoottiseen suuntaan se kehittyi jo Ammanin kehätiellä, jota pitkin matkasimme kohti Monte Carlo -autovuokraamoa. Täälläkin liikenteen rytmiin kyllä pääsee äkkiä ja oppii ohittelemaan autoja ilman vilkkua. Suomessa takana tulevasta autosta ei pysty päättelemään, ajaako edellä menevää autoa mies vai nainen. Jordanian liikenne onkin hauskaa seurattavaa juuri tämän vuoksi: täällä naisten ajaminen on hieman holtitonta, mutta toisaalta vauhtia on reilusti alle rajoituksen. Kun tällaisen auton sitten ohittaa, näkee ratissa aina niqabiin pukeutuneen naisen. Jordaniassa naiset pääsevät sentään rattiin, mutta tämä pienen raon silmien kohdalle jättävä kasvohuntu ei vain voi olla turvallinen ajovarustus! Ainakin se tekee ajamisesta haasteen.

Juuri ennen auton palautusta tankkasimme auton täyteen Manaseer-huoltoasemalla, sillä ne tuntuvat hyväksyvän korttimaksun. Auton palautus oli sujuvaa, eikä kulkupelistämme löytynyt mitään huomautettavaa. Vahingon varalle tehty sadan dinaarin katevaraus lähti kortiltani välittömästi. Monte Carlon pojat tilasivat meille taksin ja se tuli jo 45 minuutin kuluttua. Aikaa meillä tosin oli. Kello ei ollut vielä yhtäkään iltapäivällä. Taksimatka Ammanin lentoaseman nurkilta, Monte Carlon konttorilta, Ammanin keskustaan maksoi 30 dinaaria (n. 37,5 euroa). Matkaan kului reilut 40 minuuttia ja matkalla bongasin tien varresta esimerkiksi Ikean!

Perillä Jordanian pääkaupungissa. Kuvassa vilkas Kuningas Husseinin katu.

Sun Rise Hotel sijaitsee parkkipaikan takana. Tältä alueelta lähtee tiuhaan busseja Saudi-Arabiaan ja Syyriaan.

Olimme varanneet hotellihuoneen Sun Rise Hotelista, Abdalin linja-autoaseman luota. Valitettavasti tuolta bussiasemalta lähtee busseja vain Saudi-Arabiaan ja Syyriaan, eikä esimerkiksi Jerashiin. Sun Rise on pienehkö hotelli, jota pyörittää Betlehemistä Länsirannalta kotoisin oleva palestiinalainen Hamdanin perhe. Perheen pää, Jaber Hamdan tarjoaa kuljetuspalveluita Jordanian lisäksi Libanonissa ja Syyriassa. Poika Mohammed kertoi, että täällä “itärannalla” eli Jordaniassa palestiinalaiset voivat elää vapaammin, vaikka kotikin kyllä tuntui olevan mielessä. Länsirannalla palestiinalaisten elämä ei kuulemma ole hääviä.

Ortodoksikirkko Abdalin bussiaseman liepeillä Ammanin keskustassa.

Katukuvaa Kuningas Abdullah I:n moskeijan edestä.

Majoittumisen jälkeen lähdimme lyhyelle kierrokselle hotellin nurkille. Löysimme Jordanian opetusministeriön, samoin kuin maan parlamentin. Kuningas Abdullah I:n moskeijan nurkilta käännyimme takaisin kohti hotellia. Moskeijallakin näkyi olevan oma matkamuistomyymälänsä, mutta sisään moskeijaan emme edes yrittäneet. Ortodoksikirkko moskeijaa vastapäätä sen sijaan kiinnosti, mutta sen portit olivat lukossa. Myöhemmin illalla kuulin, että täällä kirkot soittavat kellojaan! Tietenkin kristinuskolla on täällä muinaiset juuret, johon törmäsin pimeän jo laskeuduttua. Olin nimittäin etsimässä ruokaa ja päädyin astumaan sisään pieneen katuravintolaan. Ravintoloitsija Jusef toivotti lämpimästi tervetulleeksi ja toivotti hyvät uudet vuodet. Minä tietenkin kysyin, että milloinkas se teidän islamilainen uusivuosi koittaa. Jusef kertoi olevansa koptikristitty Egyptistä. Tämän hän vahvisti näyttämällä ranteessaan olevaa pientä ristitatuointia! Ostin dinaarilla paikan kaikki falafelit ja tämän lisäksi parilla dinaarilla kolme shawarmaa. Amman on halpa kaupunki, olkootkin pääkaupunki. Kerrankin näin päin!

Matka Jordaniaan ja sananen autonvuokrauksesta

27.-28.12.2018

Marokko, Israel ja Jordania olivat loppusuoralla valitessamme matkakohdetta uudeksivuodeksi. Kohteen piti olla lämmin ja edullinen. Israel tippui listalta lopulta hintatasonsa puolesta ja Marokossakin olin jo käynyt. Siispä päädyimme Jordaniaan, sinne kun pääsee nykyään Ryanairin halpalennättämänä eri puolilta Eurooppaa. Ei nyt Suomesta tokikaan, mutta esimerkiksi Varsova-Modlinin kentältä Puolasta. Menopaluu maksoi 125 euroa, johon päälle toki tulivat Wizzairin lennot Turusta Gdańskiin ja junalippu Modliniin. Nekään eivät ole hinnalla pilattuja.

Yövyimme yhden yön Modlinin pikkukaupungissa, lähellä tuota Varsova-Modlinin lentoasemaa. Se on moderni laitos, ei lainkaan mikään ankea halpalentoterminaali. Kenttää käyttää vain Ryanair, joka aloitti lennot Jordanian Ammaniin itse asiassa vasta marraskuussa 2018. Kohde taitaa tällä hetkellä olla Ryanairin verkoston eksoottisimmasta päästä, ainakin Suomesta katsottuna.

Jordanian lippu Karakin linnan pihalla.

Jordanian kuninkaita rivissä. Oikealla nykyinen kuningas Abdullah II.

Lentoaika Varsovasta Ammaniin oli nelisen tuntia, ja laskeuduimme etuajassa illansuussa. Kuningatar Alian kansainvälinen lentoasemalla vastassa olivat joulukuuset, mikä on muslimimaahan saavuttaessa toki hieman outoa. Toisaalta Jordaniassa on pikkuruinen kristitty vähemmistö, eikä maa muutenkaan ole kovin tiukkapipoisessa maineessa. Siitä kertoo myös se, että maa toivottaa matkailijat avosylin vastaan (koska öljyvarojakaan ei ole). Sitä helpottamaan on luotu Jordan Pass, passi, jonka etukäteen netistä ostamalla välttyy maksamasta viisumia (joka on pakollinen Suomen kansalaiselle) ja pääsee lukuisiin matkailunähtävyyksiin ilmaiseksi. Eli, jos saapuu Jordaniaan Ammanin kautta ja aikoo vierailla Petrassa, säästää Jordan Passin hankkimalla kymmeniä euroja. Halvin Jordan Pass, “Jordan Wanderer” kustansi meille 70 Jordanian dinaaria (noin 87 euroa). Yksi dinaari on siis noin 1,2 euroa, kerrankin näinkin päin!

Kuljimme passintarkastusjonon läpi tunnissa, minkä jälkeen saatoimme siirtyä odottelemaan vuokra-autoamme. Kyllä, Jordaniassa todellakin kannattaa vuokrata auto, sillä julkisella liikenteellä ei pääse kaikkiin jänniin paikkoihin, kuten vaikkapa vain Kuolleellemerelle. Lisäksi liikenteen kerrottiin olevan rauhallista ja teiden hyvässä kunnossa. En ollut aiemmin vuokrannut missään autoa ja autoilukokemustakin oli vain sivistyneen liikenteen maista eli Suomesta, Ruotsista ja Norjasta. Jordaniasta olisi nyt hyvä aloittaa.

Olimme päätyneet jordanialaiseen Monte Carlo -autovuokraamoon, jonka hinnat olivat maltilliset ja lisäksi yritystä suitsutettiin erilaisilla keskustelupalstoilla. Sähköpostikirjeenvaihto olikin ollut selkeää ja nopeaa. Valitettavasti vain ketään ei ollut lopulta vastassa lentoaseman Starbucksin edessä, jossa meidän oli tarkoitus tavata. Soitin firmaan, josta kerrottiin edustajan saapuvan paikalle viidessätoista minuutissa. Lopulta edustaja tuli paikalle 1,5 tuntia myöhässä, mikä on tosin täysin tavallista näissä arabipiireissä. Kelloja ei tunneta. Mies oli ystävällinen, mutta kehtasi väittää ettemme olleet sovitussa paikassa kello 20.45. Olin kyllä juurikin tuohon aikaan soittanut edustajalle ja kertonut meidän odottavan paikalla.

Monte Carlon konttori sijaitsee lentoasema-alueen ulkopuolella, jonne edustaja ajoi meidät. Olimme varanneet pikkuisen Nissan Micran, mutta saimme isomman ja paremman menopelin: Chevrolet Cruzen, jonka moottorikin olisi vähän isompi (1,6 l) kuin tuon pikku-Nissanin (1,2 l). Tilaa emme tosin tarvinneet, koska meillä oli vain pelkät käsimatkatavarat, mutta tietenkin iso auto on aina iso auto. Viiden päivän vuokra olisi ollut ainoastaan 125 dinaaria (n. 155 euroa), mutta päätin pelata varman päälle ja poistaa omavastuuni. Lisäksi otimme autoon myös wifi-laitteen, ettei ihan sokkona tarvitsisi paikkoja etsiskellä. Koko paketin hinnaksi tuli nyt 215 dinaaria (n. 266 euroa). Monte Carlo teki toki myös sadan dinaarin (n. 124 euroa) katevarauksen luottokortilleni, jos vaikka kadottaisimme koko auton. Joka tapauksessa Monte Carlo oli ainakin näin etukäteen varattuna reilusti edullisempi kuin kaikki kansainväliset autonvuokrausketjut.

Vuokrakiesimme Chevrolet Cruze matkalla Madabasta Kuolleellemerelle.

Queen Ayola Hotel Madabassa seuraavana aamuna.

Illan pimeydessä lähdimme sitten suunnistamaan kohti 20 minuutin päässä sijaitsevaa Madaban kaupunkia. Liikenne tosiaankin oli hyvin maltillista, mutta syynä siihen voi olla se, että tiessä on tasaisin välein hidastetöyssyjä, joista ei välttämättä kerrota etukäteen liikennemerkillä. Pahimmillaan vauhtia voi olla 80 tai jopa 100 km/h ja sitten tiessä on ihan yllättäen hidaste. Saavutimme Madaban, löysimme hotellin ja pysäköimme Chevroletimme kadunvarteen. Autoon ei täällä päin kannattane jättää mitään, sillä Jordaniassa vuokra-autoissa on erilainen rekisterikilpi. Turistit siis huomataan. Toisaalta turistit huomaa siitäkin, että käytämme vilkkua sekä tarpeen tullen myös ajovaloja!

Hotellimme, Queen Ayola, on nähnyt parhaat päivänsä, mutta sijainti on ihan lyömätön. Ollaan aivan vanhankaupungin ytimessä. Maksoimme yöstä ja aamupalasta 15 dinaaria (n. 18,6 euroa). Huone oli pelkistetty, mutta onneksi lämmityslaite toimi koko yön. Yöt eivät ole ainakaan täällä Madabassa mitään lämpimiä näin talvella. Vettäkin sateli.