Pallontallaajat.net
Valikko
Selaa tagia

Antikythera

Paluu Kytheralle ja kohti Platiá Ámmoksen rantakylää

2.7.2020

Aamuyöt täällä Antikytheralla tuntuivat olevan vilpoisia, ainakin kun nukkui kaikki ikkunat auki! Viiden aikoihin ne oli jälleen pakko sulkea. Auringonnoususta ei mennyt pitkään, kun lämpö alkoi jälleen helliä ja helleaalto otti niskalenkin öisestä viileydestä. Viimeiselle aamulle ja aamupäivälle Antikytheralla ei ollut enää mitään ohjelmaa. Laiva takaisin Kytheralle lähtisi kello 13.05. Söimme jääkaapin tyhjäksi, täyttelimme varustamon vaatiman terveyskyselyn ja sitten vain odottelimme. Oikeasti Airbnb-huvilalta olisi kuulunut lähteä kello 11, mutta omistaja oli edellisiltana lähtenyt Kreetalle ja seuraavat vieraat tulisivat vasta vajaan viikon kuluttua. Kuulemma kolme miestä Peloponnesoksen Gýtheiosta. Saimme vapaasti viipyä vaikka lautan saapumiseen saakka, sillä lauttarantaan ajoi viitisen minuuttia.

Lopulta olimme satamalaiturilla vajaata puolta tuntia ennen tutun Porfyrousa-lautan saapumista. Täällä ei ole mitään terminaalia, eikä varsinkaan mitään lähtöselvityksiä. Sen kuin vedimme taas maskin kasvoille ja ajoimme laivaan, kun se täsmälleen aikataulussa peruutti laituriin. Ensin tosin oli jälleen odotettava kaaoksen laantumista, jonka Antikytheran olemattoman pieni väestökin saa aikaan, kun laiva saapuu. Se tuo kauppaan tavaraa, kuten tuoretta leipää ja vie lähtiessään saarelaisten roskat. Paluumatka autolle maksoi menomatkan tavoin 33,5 euroa ja matkustajalle 7,3 euroa. Tällä kertaa autokannelle ajoi toinenkin auto, erään mantereella toimivan sähköfirman pakettiauto. Me menimme ensitöiksemme Porfyrousan kahvilaan, joka oli jälleen avoinna hetkisen lähdön hetkellä. Emme olleet käyttäneet rahaa kolmeen päivään, sillä olimme kokanneet kaikki ruoat huvilalla, eikä kauppakaan ollut avoinna silloin kuin olisimme menneet ostoksille. En osaa sanoa, miten antikytheralaiset olisivat näinä aikoina suhtautuneetkaan, jos olisimme menneet esimerkiksi paikalliseen ravintolaan syömään.

Potamóksen halki kulkeva “valtatie”. Vasemmalla kylän postitoimisto.

Potamóksen jykevä kirkko seisoo keskellä kylää.

Laivamatkan päätteeksi ajoimme ulos laivasta tutussa Diakóftin satamassa. Lautta jatkaisi matkaa Peloponnesokselle, jonne oli silmämääräisesti matkalla runsaasti autoja. Jonossa oli itävaltalaisia ja saksalaisia turistejakin, mutta pääasiassa varmasti ihan kotimaanmatkailijoita. Rekkojakin oli muutamia. Meillä oli seuraava ja matkan viimeinen majapaikka varattuna Kytheran saaren pohjoisimmasta kylästä, Platiá Ámmoksesta. Sitä ennen ajattelimme pysähtyä saaren suurimmassa kylässä, Potamóksessa. Kytheran saaren ja samalla kunnan pääkaupunki Chóra etelärannikolla ei siis ole suurin asutuskeskus!

Potamós (suom. “joki”) on vajaan 500 asukkaan eläväinen taajama, jonka erittäin kapeiden katujen läpi kulkee Kytheran pohjois-eteläsuuntainen “valtatie”. Jätimme auton ilmaiselle parkkipaikalle ja lähdimme tutustumaan kylään kävellen. Keskusaukiolla, kirkon ja plataanien varjossa on useita ravintoloita ja kahviloita, joissa oli tällä kertaa jopa asiakkaita. Mekin alun perin aioimme syödä Potamóksessa, mutta lautalla nautitut eväät lykkäsivät nälkämme lopulta perille Platiá Ámmokseen. Potamóksessa on ruokapaikkojen ohella ainakin yksi matkamuistomyymälä (suljettu), postitoimisto, kaksi huoltoasemaa ja saaren parhaiten varusteltu supermarket. Tänne meidän olisi pitänyt hoksata tulla ostoksille ennen Antikytheralle matkustamista! Potamós on paikallisesti tunnettu myös 60 metriä pitkästä brittien vuonna 1826 rakentamasta sillasta. Leveyttä sillalla on siitä kertovan opastekyltin perusteella 6,8 metriä ja korkeutta seitsemän metriä. Silta taitaa johtaa sen kuuluisan “joen” yli, jonka mukaan Potamós on nimetty. Nyt joessa ei ollut tippaakaan vettä, mutta olihan toki keskikesä.

Potamóksen keskustaa.

Platiá Ámmoksen kylä ja ranta. Taustalla Manner-Kreikka.

Potamóksen jälkeen jatkoimme matkaa kohti pohjoista. Hyvällä tuurilla saimme ajaa halki Potamóksen keskustan ilman peruutteluita, sillä se “valtatie” on niin valtava, ettei kylän kohdalla salli kaksisuuntaista liikennettä. Potamóksen ja Platiá Ámmoksen välillä on vielä pienehkö Karavás-niminen kylä. Pohjoisessa ajellessa tein huomion, että täällä saari on huomattavasti etelää vehreämpi suurien metsäalueidensa ansiosta. Muutaman kilometrin päätteeksi Platiá Ámmos ilmestyi näkyviin ja näkyviin ilmestyi myös Manner-Kreikka eli Peloponnesoksen niemimaa. Laskettelimme serpentiinitietä alas kyläpahaseen, jossa ei enää ollutkaan muuta kuin pari hotellia, ranta ja kaksi ravintolaa. Ruokakauppa täältä puuttui kokonaan, mutta eipä se taitaisi muutaman kymmenen asukkaan kylässä kannattaakaan. Eikä kesällä 2020 varsinkaan, kun ei ole edes turisteja.

Majapaikkamme Hotel Akrotiri sijaitsee rinteellä hieman “keskustan” ulkopuolella. Olimme varanneet majoituksen kahdeksi yöksi hintaan 79 euroa. Olimme tämän suuren huoneistohotellin ainoat vieraat, vaikka normaalisti tähän aikaan hotellin luulisi olevan täynnä. Huoneessamme oli jääkaappi, kaasuliesi, oma suihku ja vessa sekä ilmastointi. Ja tietenkin terassi merinäköalalla.

Hotel Akrotiri.

Platiá Ámmoksen ranta toisesta suunnasta. Etualalla oikealla kylän ravintoloista toinen: Kantina.

Platiá Ámmoksen hiekkarannalla on vanha kalastusvene.

Hotel Akrotirissä ei ole ravintolaa, mutta paikkakunnan ravintoloista toinen on ihan sadan metrin päässä oleva The Little Boat. Paikka vaikutti hiljaiselta, mutta ravintolassa istuskellut omistajanainen kyllä kertoi paikan olevan avoinna, ja että ruokaakin saisi. Asiakkaista kovasti hämmentynyt nainen osasi vain kreikkaa, mutta saimme tilauksen tehtyä. Mitään ruokalistoja ei ollut. Jonkin ajan kuluttua omistajamies sitten ilmestyi paikalle suihkunraikkaana ja englantia osaavana. Hän toivotti kovasti tervetulleeksi ja kertoi aikojen olevan äärimmäisen vaikeat. Yksi Platiá Ámmoksen ravintoloista oli jo joutunut lopettamaan koronapandemian vuoksi, sillä asiakkaita ei vain ollut. The Little Boatin mies haukkui Kreikan hallituksen ja teki hyvin selväksi, että koko koronahössötys on pelkkää politiikkaa. Kreikassa oli samana päivänä todettu seitsemän uutta koronatapausta ja Suomessa kokonaiset viisi. Kala- ja mustekala-ateriamme olivat maittavia ja tippasimme enemmän kuin kuuluisi. Toivottavasti ravintola selviää.

Ravintolasta oli toiset sata metriä Platiá Ámmoksen rantakadulle ja pitkälle hiekkarannalle. Ranta oli miltei tyhjä, joten ei täältäkään koronavirusta varmaan saisi. Ranta syvenee loivasti ja tilaa on pulikoida vaikka Peloponnesokselle asti. Illalla katselimme hotellihuoneemme terassilta Peloponnesoksen valoja sekä merellä seilaavia tankkereita ja suuria rahtialuksia. The Little Boat sen sijaan oli surullisen tyhjä. Toivottavasti emme kuitenkaan olleet päivän ainoat asiakkaat.

Antikytheran historiakierros ja saaren korkein huippu

1.7.2020

Antikytheran saaren koluaa halutessaan hyvinkin nopeasti, muttei kuitenkaan siinä ajassa (5 minuuttia), kun lautta viivähtää satamassa. Päiväkin olisi riittävä, mutta meillä oli nyt vielä toinenkin kokonainen päivä saarelle uhrattavaksi. Paluulautta Kytheralle lähtisi vasta seuraavana päivänä. Nautimme aamupalaa kattoterassilla suunnitellen päivän aktiviteetteja. Ainakin uimaan pitäisi päästä ja siinä sivussa katsastaa muutama raunio, joita on kaikilla Kreikan saarilla. Airbnb-huvilamme omistaja Argyro huikkasi meille lähtevänsä illalla lautalla Kreetalle muutamaksi päiväksi. Hän näytti minne jättäisimme avaimen seuraavana päivänä ja muistutti vielä sulkemaan talon ikkunaluukut.

Kamarélan rannan tuntumassa, Argyron Airbnb-majoituksen naapurissa on upouusi kirkko.

Aqua Jewel lipuu kohti Potamósta. Etualalla Xeropotámoksenlahti.

Aamupalan jälkeen lämpötila oli sopivasti kohonnut yli kolmeenkymmeneen. Edellispäivänä saapunut helleaalto helli meitä edelleen! Ajelimme parin kilometrin matkan saaren pohjoisrannikolle, Xeropotámoksenlahdelle. Tämä pikkuruinen lahti sijaitsee pääkaupungin Potamóksen pohjoispuolella, miltei näköetäisyydellä. Xeropotámoksenlahti itsessään on mitä parhain uimapaikka, sillä se syvenee varsin nopeasti, eikä pohja ole täynnä suuria kivenlohkareita, kuten kotirannallamme Kamarélassa. Ennen uimista lähdimme kapuamaan ylös, sillä täällä on useiden hehtaarien alueelle levittäytyneen kastron eli linnoitetun kaupungin rauniot. Kaupunki rakennettiin hellenistisellä kaudella, tarkemmin 300-luvulla eKr. ja se kantoi nimeä Aígila. Muurein ympäröidyn Aígilan väkiluku saattoi olla jopa tuhat! Roomalaiset tuhosivat kaupungin vuonna 69 eKr. Nyt jäljellä on vain raunioita, osa paremmassa ja osa huonommassa kunnossa. Akropoliista en esimerkiksi yhtäkkiseltään olisi tunnistanut mitään erikoista, mutta arkeologit olivat sellaisenkin täältä paikallistaneet. Kastro sijaitsee siis ympäristöään korkeammalla ja sieltä avautuu hyvä näkymä eri suuntiin. Ja sattuipa paikalta näkemään Seajets-varustamon Aqua Jewel -autolautankin Potamósta kohti lipuessaan. Laiva töräytti komeasti sumutorveaan merkiksi antikytheralaisille, että tulossa ollaan.

Aígilan kaupungin raunioita.

Kastro on levittäytynyt laajalle, muun muassa ylös taaempana näkyvälle kukkulalle.

Näkymä kastrolta kohti itää. Näiltä main löytyi vuonna 1900 kuuluisa laivanhylky ja sieltä vielä kuuluisampi Antikytheran mekanismi.

Xeropotámoksenlahden pohjukassa on myös kreikkalaisen mytologian jumalille Apollonille ja Artemiille omistetun temppelin raunio. Tämä on niin heikossa kunnossa, että on mielestäni vaatinut jo huippuarkeologin toteamaan, mitä kaikki paikan kivet edustavat. Ei Antikythera raunioidensa ansiosta ikinä Unescon maailmanperintöluetteloon tule pääsemään, mutta paikka on maisemiensa vuoksi upea ja paikalla mielenkiintoista kävellä ja miettiä, että tällä 50–60 asukkaan saarella on joskus asunut sadoittain väkeä.

Historiakierroksen jälkeen pulahdin uimaan. Samaan aikaan rannalle pölähti myös kahden auton verran väkeä. Samat ihmiset olivat olleet edellisiltana myös Kamarélan rannalla, sillä sinne kulkevaa liikennettä oli ollut hyvä tarkkailla huvilamme kattoterassilta. Kreetalta olivat rekisterikilven perusteella. Nyt tällä rannalla olivat siis yhtäkkiä suurin osa Antikytheran vuosittaisesta turistimäärästä, joka on noin 20. Pikaisen pulahduksen jälkeen päätimme ajella saaren korkeimman vuoren huipulle! 378-metrinen Plagára näkyi hyvin huvilallemme ja oli näkynyt niin myös edellispäivänä Galanianássa käydessämme. Kartasta totesin vuoren huipulle johtavan tien. Olihan siellä toki antenneja ja mastojakin, että tietä tarvittiinkin.

Antikytheran pohjoinen puolisko Plagáran laelta nähtynä.

Galanianán kylä on Antikytheran kolmanneksi suurin. Toisin sanoen saaren pienin. Kuva otettu Plagáran huipulle johtavalta serpentiinitieltä.

Tie ylös Plagáran huipulle kääntyy Antikytheran ornitologisen aseman kohdalta, hieman ennen Galanianán kylää. Tie on aluksi ihan hyvä, joskin kapea. En tiedä, saisiko ylös edes ajaa, sillä en ymmärtänyt kreikankielisiä kylttejä. Mutta toisaalta tällä saarella ei näy ristinsielua normaalisti yhtään missään. Eli jatkoimme matkaa. Citroen Cactuksemme vain oli niin superlaiska, ettei se olisi jaksanut ylös asti ja toisaalta myös tie muuttui huonoksi. En olisi halunnut soitella toisella saarella toimivaan autovuokraamoomme rengasrikosta vuorenrinteeltä Antikytheralta. Kävelimme viimeisen kilometrin serpentiiniä ylös huipulle. Huipulla oli huomattavasti viileämpää kuin alhaalla: täällä kävi mukava tuulenvire. Paikalla ei tietenkään ollut ihmisiä, mutta villivuohia senkin edestä. Ne olivat toisaalta kiinnostuneita meikäläisistä, mutta tekivät kyllä tilaa ja tarkkailivat kauempaa ihmisvieraita. Huipulta avautui upea näkymä koko pohjoiselle Antikytheralle. Täältä näimme noin puolet saaresta. Ja olisimme nähneet varmasti kaikenkin, jos olisimme hieman vielä patikoineet etelään.

Loppupäivä kului huvilallamme ja kotirannallamme Kamarélassa. Illansuussa Argyro hyvästeli meidät ja uhkasi tulla Suomeen ja Norjaan syksyllä, jos koronavirus ei ole enää riesanamme!

Apolitáran majakka ja uinuva Potamós

30.6.2020

Ensimmäinen yö Antikytheran saarella, meren äärellä, sujui rauhallisesti. Ainoastaan aamuyöstä puhaltanut viileä tuuli herätti hetkeksi, sillä nukuimme ikkunat auki. Aamuyhdeksältä viileydestä ei ollut enää tietoakaan, itse asiassa ilma tuntui kuumemmalta kuin kahtena edellisenä aamuna. Kreikan saaristoon oli saapunut helleaalto, siis kreikkalainen helleaalto. Muutenhan Kreikassa on suomalaisille aina helle, mutta nyt lämmöt nousivat jopa täkäläisittäin korkealle: yli 30:een asteeseen. Kattoterassilla oli aamun lämmössä hyvä nauttia aamupala ja katsella villivuohien vaeltelua huvilamme edessä. Olimme yhtä suuri nähtävyys vuohille kuin ne meille. Osa jopa lähestyi, kun niille hieman huuteli kutsuhuutoja.

Antikytheralla asustaa moninkerroin enemmän villivuohia kuin ihmisiä.

Pyhän Mýronin kirkko Galanianán kylässä on Antikytheran merkittävin uskonnollinen nähtävyys.

Näkymä Galanianásta kohti pohjoista. Keskellä kuvassa pikkuinen Porín kallioluoto ja takana Kytheran etelärannikkoa.

Antikytheralla on sen pienestä koosta johtuen pieni määrä nähtävyyksiä, mutta kolmen päivän aikana ehtisi koluta ne kaikki. Ainoastaan saaren eteläkärjessä seisova Apolitáran majakka on vaikeammin saavutettavissa, joten otimme sen päivän tavoitteeksi. Oikeastihan Kreikan helteissä kaikenlainen patikointi pitäisi jättää aamuun tai iltaan, kun on hieman viileämpää. Me kuitenkin lähdimme aamupäivällä matkaan.

Antikytheran päätiet on päällystetty, mutta eivät ne enää parhaassa kunnossa ole. Toisaalta emme nähneet aamun aikana yhtään toista autoa liikkeellä! Tiet yhdistävät saaren kolme kylää toisiinsa: Potamóksesta Charchalianáan ja Potamóksesta Galanianáan. Me ajelimme muutamassa minuutissa Charchalianássa sijaitsevalta majapaikaltamme Antikytheran pienimpään kylään: 15 asukkaan Galanianáan. Jo tällä matkalla näimme, miten monimuotoinen Antikythera on: täällä on rotkoja, vuoria, hylättyjä kivirakennuksia, mehiläistarha ja vaikkapa seismologinen asema. Pysäytimme auton ensimmäiseksi äärimmäisen hiljaisen Galanianán “keskusaukiolle”, sillä tässä kylässä on saaren merkittävin uskonnollinen kohde: Pyhän Mýronin kirkko ja luostari.  Jokaisella Kreikan saarella on oma suojeluspyhimyksensä ja Pyhä Mýron on Antikytheran sellainen. Häntä juhlitaan vuosittain 17. elokuuta ja juhlaan kuuluu villivuohien metsästystä ja syömistä. Muun muassa. Kirkko ei tietenkään ollut auki, mutta pihapiiriin ja pienelle hautausmaalle oli vapaa pääsy. Kirkko on rakennettu Antikytheran keskiosien halki kulkevan rotkon reunalle, vastapäätä saaren korkeinta vuorta, Plagáraa. Täällä vuorten välissä, keskellä Antikytheraa, ei tietäisi olevansa pienellä saarella keskellä ei-mitään.

Galanianássa ja sieltä etelään on kymmenittäin, ellei jopa sadoittain, vanhoja talojen raunioita.

Tämä tie johtaa Galanianásta saaren eteläkärkeen. Taka-alalla Kreetan rannikkoa.

Raunio matkalla etelään.

Ajoimme muutaman sata metriä ja eteen tuli portti, jossa luki kreikaksi, että muistathan sulkea perässäsi. Varmaankin niiden villivuohien takia, joita hyppelehti heti portin takana. Jätimme auton portin taakse, mutta oikeasti portin olisi voinut avata ja jatkaa matkaa autolla. Mutta Googlen mukaan Apolitáran majakalle olisi vain parin kilometrin kävely. Ja nyt ei ainakaan tarvitsisi pelätä, että vuokra-automme renkaat tyhjenisivät tällä soratieksi muuttuneella osuudella. Tien molemmin puolin oli satojen metrien matkalla kivisten asumusten raunioita, jotka villivuohet olivat nyttemmin kelpuuttaneet kodeikseen. Lähempänä Galanianáa kysymyksessä olivat bysanttilaisen asutuksen rauniot, mutta kauempana etelässä olivat ehkä tuoreempaa tekoa. Antikytheralla kun on asustanut 1900-luvun puoliväliin saakka jopa tuhat asukasta. Ja nyt vain 50–60.

Patikoidessamme kaikessa rauhassa helteessä kohti etelää, odotimme majakan ilmestyvän näköpiiriin milloin tahansa. Kuitenkin näköpiirissä pysyivät sitkeästi vain oikealla puolella noussut Dómata-vuori ja vasemmalla puolestaan Välimeri. Antikytheran länsirannikko on loivempaa tekoa, mutta ei täälläkään hiekkarantoja ole. Ne ovat Kreetalla, joka näkyi nyt varsin hyvin edessämme. Parin kilometrin jälkeen tie loppui ja alkoi polku halki matalan pensaikon. Edelleenkään majakkaa ei vain näkynyt. Alas majakalle johtaa mutkainen polku, jota on paikoin vaikea seurata, sillä täällä ei ole suuria massoja tallaamassa. Polku ei ole siis kovin selkeä, mutta selkeyttä on pyritty parantamaan maalaamalla valkoisia täpliä kiviin sinne tänne. Lukuisia kertoja kävelimme harhaan, kun täpliä ei vain näkynyt. Lopulta, ehkä 500 metriä ennen määränpäätä, majakka ilmestyi vihdoin näköpiiriin. Laskeutuminen alas rinnettä huonoa polkua pitkin yli 30 asteen helteessä kesti hyvän tovin, mutta saavutimme majakan kuitenkin!

Apolitáran majakka saaren eteläisimmästä kohdasta nähtynä. Majakalle johtava polku laskeutuu takana kohoavan vuoren rinnettä alas. Ei korkeimmalta kohdalta, vaan hieman oikealta.

Potamóksen satamassa on muutamia paikallisten kalastuspaatteja.

Vuonna 1926 rakennettu Apolitáran majakka siis seisoo Antikytheran eteläisimmässä kolkassa, mutta ei taida olla enää toiminnassa. Majakan ympäristö on täynnä erilaista rojua metallisesta sängynrungosta lasinpaloihin. Rikki oli majakan valolaitekin ja sekin taitaa olla lasia… Majakan ovi on lukossa munalukolla, mutta pienelle sisäpihalle pääsee, kunhan keplottelee munalukon (auki olevan) irti portista. Apolitáran majakka tarjoaa nykyään varjoa alueen vuohipopulaatiolle, mutta ne tekivät nyt oma-aloitteisesti tilaa, kun teimme hetkeksi leirin paikan ainoaan varjopaikkaan. Päivän kuumin aika saapui ja varjo alkoi häipyä, joten mekin päätimme lähteä kapuamaan takaisin kohti sitä soratietä, jonka päässä automme olisi.

Kaiken kaikkiaan majakkavierailuun meni kolmisen tuntia. Auton lämpömittari ilmoitti lämpötilaksi vaatimattomat +41°C. Siltä se kyllä tuntuikin. Ajelimme takaisin huvilallemme Charchalianáan, kävimme suihkussa ja päätimme lähteä tutustumaan saaren pääkylään Potamókseen. Siellä asustaa reilut 30 asukasta ja siellä on kauppa. Ja pari ravintolaa. Ajattelimme kaupan olevan avoinna ja ehkä edes jommankumman ravintoloista. Ajoimme auton kylän pienelle laiturille, sille samalle, jolle saarelle tulevat autolautat peruuttavat. Ei se siinä kenenkään tiellä olisi, sillä ei tänne alvariinsa lauttoja tule.

Potamóksen kylä. Melkein kokonaan kuvassa.

Antikytheralla on tietenkin myös oma poliisiasemansa.

Tässä toimii saaren ainoa kauppa, joka oli nyt suljettu.

Potamós on äkkiä katseltu. Varmasti viisikin minuuttia on riittävästi, jos on oikein kiire. Kylän halki virtaa käsittämättömän pieni puro, jossa solisee olematon noro. Tämä noro on luultavasti antanut nimensä kylälle, jonka nimi suomeksi tarkoittaa jokea. Puron toisella puolella on kirkko, kauppa-ravintola ja asuintaloja. Ja poliisiasema! Toisella puolella on loput taloista, ravintola ja puhelinkioski. Iltaisin kylällä saattaa olla elämää, mutta nyt näimme kokonaiset kolme ihmistä jalkeilla ja kadulla. Sekin on jo tietenkin suuri osuus Potamóksen väestöstä. Kumpikaan ravintoloista ei ollut avoinna, eikä ollut kyllä kauppakaan. Kaupan edustalla roikkui pyykkinarulla muovipusseja kuivamassa. Varmasti illalla tapahtuvaa asiakasryntäystä odotellessa. Kauppa toimii myös asiamiespostina, joten teoriassa täältäkin on mahdollista lähettää postikortti. Vartin kiertelyn jälkeen totesimme pääkaupungin nähdyksi ja palasimme takaisin majapaikkaamme Charchalianán kylän laitamille.

Potamóksen pääkadun varrella on muun muassa puhelinkioski. Takana saaren toinen ravintola.

Illan suussa kävin vielä kävellen tutustumassa kotikyläämme, jonka palveluihin kuuluvat bussipysäkki (saarella ei ole julkista liikennettä), kirkko ja helikopterikenttä. Hätätilanteessa saarelta on siis pääsy pois helikopterilla.

Matka Antikytheran saarelle

29.6.2020

Rakkauden jumalatar Afroditen kotisaaren, Kytheran, ja kaikkien tunteman Kreetan välissä aalloista kohoaa pikkuinen ja karu Antikytheran saari. Saari on saanut nimensä siitä, että se sijaitsee vastapäätä (anti-) paljon suurempaa isosiskoa Kytheraa. Antikytheran pienuudesta huolimatta saari on kohtuullisen tunnettu maailmalla ja vähintäänkin Kytheraa tunnetumpi: Antikytheran pohjoispuolisista vesistä löytyi sattumalta vuonna 1900 laivanhylky, noin vuonna 65 eKr. uponnut. Hylystä puolestaan löytyi erilaisten antiikin kreikkalaisten patsaiden ohella mekaaninen laskukone, Antikytheran kone. Mielestäni antiikinaikaiset laskukoneet ja laskukoneet ylipäätäänkin voisi kaikki upottaa mereen, joten se saaren tunnettuudesta.

Joka tapauksessa olimme nyt maanantaiaamuna ajaneet Kytheran satamaan, joka sijaitsee Diakóftin kylässä saaren itärannikolla tarkoituksenamme matkustaa tuonne laskukoneestaan tunnetulle pikkusaarelle. Satamassa ei ollut ketään vielä hieman ennen kymmentä, ei edes satamapoliisia tai lipunmyyjää. Toki lippu meillä jo olikin, sillä sellaisen voi lunastaa helposti netistä Kithira Travelin nettisivuilta. Paperisen lipun haimme edellispäivänä heidän toimistostaan Chórasta ja siellä kerrottiin, että noin puolta tuntia ennen laivan lähtöä olisi hyvä olla satamassa. Oikeasti riittää, kunhan on minuuttia ennen lähtöaikaa paikalla. Mitään lähtöselvityksiä ei todellakaan ole. Menopaluu kahdelle hengelle ja autolle maksoi 97,64 euroa, josta auto aiheutti suurimmat kulut. Aikuisen lippu maksoi ainoastaan 7,30 euroa suuntaansa!

Peloponnesokselta saapuva Porfyrousa-lautta peruuttaa Diakóftin satamaan. Vasemmanpuoleinen mies oli meidän lisäksemme ainoa Antikytheralle matkalla ollut henkilö. Hän matkusti rakennustarvikkeiden kanssa ilman autoa.

Kesällä 2020 Kreikan lauttaliikenteessä vaadittiin kasvomaskin käyttöä.

Porí sijaitsee Kytheran ja Antikytheran välissä.

Antikytheralla asuu ainoastaan noin 50–60 asukasta, mutta tästä huolimatta saarelle liikennöi ainakin kaksi autolauttaa pohjoisen suunnasta ja yksi Kreetan Kíssamoksesta. Me hyppäsimme suunnilleen ajallaan Triton Ferriesin operoimaan Porfyrousa-lauttaan, joka oli tulossa Peloponnesoksen Neápolista ja jatkaisi Kytheran jälkeen Antikytheralle. Lauttaan ajo oli kaoottinen tapahtuma, sillä mantereelta tulevien matkalaisten vielä ajaessa ulos, alkoi jo vastavirtaankin pyrkiä autoja. Meidän kuitenkin kehotettiin vielä odottaa ja lopulta vastavirtaan uineet autotkin tulivat ulos autokannelta. Ne olivat ainoastaan vieneet rahtia Antikytheralle vietäväksi. Meidän vuokra-automme olikin lopulta ainoa Antikytheralle suuntaava auto. Matkustajia laivassa oli kolme, eli meidän lisäksemme antikytheralainen herra. Kreikan laivaliikenteessä on koronaviruksen vuoksi maskipakko, mitä noudattivat kahvilan työntekijät ja autokannen purkamista ja lastausta vahtinut työntekijä. Muilla työntekijöillä maskia ei ollut, eikä ollut kyllä sillä antikytheralaisella miehelläkään, joka kulutti aikansa tupakkaa poltellen. Minä käytin maskia, vaikkei se helteessä mitään herkkua olekaan. Maskipakon ohella varustamo halusi laivaan ajaessamme valmiiksi täyttämämme terveyskyselyn, jossa kysyttiin koronavirusoireiden ja yhteystietojen lisäksi muun muassa isän nimi.

Laivamatka Välimerellä on miellyttävämpi tapa viettää kesälomaa kuin matka Helsingistä Tallinnaan, sillä täällä ainakin sen voi istua kannella maisemia katsellen, eikä tule kylmä! Hieman ennen Antikytheran saavuttamista alus lipui Porí-nimisen kalliosaaren ohi ja pian sen jälkeen saavuimme Antikytheran pohjoisrannikolle. Kahden ja puolen tunnin matkanteon päätteeksi Porfyrousa lipui Antikytheran pikkuisen “pääkaupungin”, Potamóksen edustalle, töräytti sumutorvea, kääntyi ja peruutti laituriin. Potamóksen pikkuruinen laituri oli täynnä, paikalla oli varmasti puolet saaren asukkaista! Kuten Kytheran päässä, myös täällä ihmisten oli pakko ajaa sisään laivaan ennen kuin itse ajoin ulos!

Antikytheran pohjoisrannikko on ilmestynyt näköpiiriin.

Antikytheran suurin keskus on Potamóksen kylä, joka näkyy kokonaisuudessaan kuvassa.

Antikytheran sanotaan olevan kuin Kreikka 1960-luvulla, jolloin maan saaria alettiin muokata massaturismin tarpeisiin. Antikythera jäi sivuun tästä kehityksestä, eikä tänne edelleenkään suuntaudu juurikaan turismia massaturismista puhumattakaan. Kuitenkin majoituskapasiteetti on yllättävän hyvä noin 60 asukkaan saarelle: täällä on paikallisyhteisön ylläpitämä vaatimaton majatalo ja kaksi Airbnb-majoitusta. Olin toukokuun lopulla varannut Villa Kamarela -nimisen Airbnb-majoituksen Charchalianán kylästä, viiden minuutin ajomatkan päästä Potamóksesta. Villa Kamarelan omistaa ja siellä asustaa Argyro-niminen vanhempi rouva. Hän tuli noutamaan meidät Potamóksen satamasta, toivotti lämpimästi tervetulleeksi ja kaiken lisäksi kätteli. Hän olikin ensimmäinen ihminen kuukausiin, joka kätteli. Mutta toisaalta, eipä Kreikan saarilla koronavirusta ollut kesäkuussa, eikä ole edelleenkään!

Airbnb-majoituksemme Antikytheran saarella.

Villa Kamarelan alakerrassa on ruokailutilat, vessa ja keittiö.

Alakerrassa on myös olohuone.

Argyro ajoi edellä ja me seurasimme häntä perille Charchalianáan, kylään, jossa on noin 10–15 asukasta! Itse Villa Kamarela seisoo Antikytheran länsirannikolla, jyrkänteen laidalla. Kunpa ei tulisi kovaa maanjäristystä, sillä tämä talo olisi ensimmäisenä alhaalla Välimeressä! Paikka on paratiisi, sillä lähin naapuri on kirkko ja lähin ihmisasutus on muutaman sadan metrin päässä. Täällä olisi äärimmäisen rauhallista, vaikka tällä saarella taitaa olla kyllä rauhallista aivan kaikkiallakin.

Argyro esitteli kaksikerroksisen talon läpikotaisin: olohuone, hyvinvarusteltu keittiö, kylpyhuone ja pesukone ovat alakerrassa. Nukkumatilat ja toinen vessa löytyvät yläkerrasta. Yläkerrasta pääsee myös kattoterassille, josta avautuvaa merinäköalaa ei ole missään! Siellä kelpaisi myöhemmin siemailla Kytheralta tuomaamme paikallista viiniä ja katsella auringonlaskua. Ja villivuohia, joita tuntui parveilevan kaikkialla. Argyro kehottikin pitämään puutarhan portit kiinni, sillä vuohet tulisivat muuten syömään hänen istutuksensa! Argyro kertoi viettävänsä kesät Antikytheralla ja talvet Ateenassa. Naisen isä oli ollut antikytheralainen ja äiti ilmeisesti Kreetalta. Airbnb-vieraiden ilmestyessä paikalle, Argyro siirtyy asustamaan talon takapihalla olevaan varastorakennukseen. Joku voisi pitää tätä epämiellyttävänä, sillä maksetaanhan tässä kuitenkin koko huvilasta. Järjestely on kuitenkin kaikkea muuta kuin epämiellyttävää, sillä nainen on mitä ystävällisin emäntä, jonka onnistui esimerkiksi tuputtaa meille oliiviöljyä (sillä kukaanhan ei voi elää ilman) ja sitruunoita. Lisäksi nainen oli paikalla lähinnä vain öisin ja muuten vietti aikaansa ystäviensä luona eri puolilla Antikytheraa.

Kamarélan ranta.

Antikytheran vedet ovat kirkkaat.

Ensimmäisenä valmistimme ruokaa, sillä saaren kaksi ravintolaa ja yksi pieni kauppa ovat avoinna vain joskus illalla. Jos silloinkaan. Antikytheralle onkin ehdottomasti tultava omissa eväissä. Tässä vaiheessa emme vielä tienneet, ettemme tulisi käyttämään rahaa kolmeen päivään… Syömisen jälkeen lähdimme lähirannallemme, joka oli ihan edessämme, ehkä 50–100 metrin päässä. Mutta koska Antikytheran länsirannikko on jyrkkä, on Kamarélan rannalle laskeuduttava serpentiinitietä ja lopulta serpentiinipolkua. Kamaréla on helposti Antikytheran kaunein paikka: lahdenpoukama, joka on täynnä erikokoista kivenlohkaretta, jotka ovat muinoin syöksyneet alas poukamaan ehkä maanjäristyksen seurauksena. Selvää taitaa olla, että hiekkakivinen jyrkänne sortuu tulevaisuudessa uudelleenkin ja täyttää poukaman. Mitään hiekkarantaa täällä ei ole, eikä uimaankaan pääse kovin helposti vedenalaisten kivien takia, mutta pääsee kuitenkin. Ranta oli tyhjä muista uimareista ja auringonpalvojista, mikä toisaalta taitaa olla itsestäänselvää näin pikkuruisella saarella. Jos muita ihmisiä ei ollut, oli ranta täynnä mereltä ajautunutta törkyä: kiinalaisin tekstein varustettuja pulloja, uretaanimöykkyjä, siimaa ja korkkaamaton egyptiläinen cocistölkki. Avasimme, tölkki sihahti ja juoma tuoksui aivan pätevältä, vaikka olikin matkannut merellä ties kuinka kauan ja päätynyt Antikytheran rantakivikkoon ties koska. Parasta ennen ei selvinnyt, koska Egyptissä nähtävästi käytetään vain omia arabinumeroita.

Charchalianán kylänraitti Villa Kamarelan pihamaalta nähtynä.

Tsikalariássa valmistettua viiniä.

Nousimme parin tunnin jälkeen takaisin ylös huvilallemme. Tänään ei lähdettäisi enää mihinkään, vaan ilta kului kattoterassilla merelle katsellessa. Ja toisaalta näkyihän terassilta myös saaren korkein vuori, Plagára, 378 metriä merenpinnasta. Juomana oli siis Kytheran saaren pienessä Tsikalarián kylässä valmistettu viini, joka oli pullotettu kätevästi 1,5 litran muovipulloon! Hiljaista täällä oli illallakin. Vain villivuohien kaulassa kilkatellut kello “rikkoi” rauhaa silloin tällöin.