Gaouaan halki eteläisen Burkina Fason pikkukylien

17.8.2015

Alun perin olin suunnitellut matkustavani Burkina Fason pohjoisosaan Gorom-Goromiin ja Doriin, mutta se olisi tarkoittanut pitkiä edestakaisia bussimatkoja. Lisäksi Sahelin alueella sijaitsevan Gorom-Goromin turvallisuustilanteen kerrottiin olevan arveluttava. Ovathan Pohjois-Malin levottomuudet melko lähellä. Päätin Sindoussa haudata Sahel-haaveeni ja matkustaa kohti Ghanan rajaa aina Gaouan (lausutaan ‘Gawa’) kaupunkiin saakka. Se on eteläisen Burkina Fason suurimpia kaupunkeja keskellä lobiheimon asuinsijoja.

Ensin oli kuitenkin päästävä pois Sindousta. Kaupungista pääsee pikkubussilla 50 kilometrin päähän Banforaan kolmesti aamussa. Ensimmäinen auto lähti, kun olin kello seitsemältä aamupalapöydässä. Maksoin laskun ja olin ennen kahdeksaa tien varressa odottamassa. Pääsin toiseen pikkubussiin, joka ajoi tuttua reittiä Dounan ja Wolonkoton kautta Banforaan.

sindou26

Tie Sindousta Banforaan on huippukunnossa.

Perille saavuttuaan ei yleensä tarvitse itse huolehtia jatkosuunnitelmista, muut kyllä huolehtivat niistä. Nyt mies nimeltä Oumar kertoi järjestävänsä minut Gaouan-pikkubussiin. Hinnaksi sovimme 6 000 frangia (noin 9,1 euroa). Odotellessani kävin ostamassa täytetyn patongin ja yritin maksaa sitä 500 frangin (noin 0,75 euroa) lantilla. Katselin kolikkoa hetkisen itsekin, mutta annoin sen mamalle, joka ei sitä kelpuuttanut. Väärennetty mikä väärennetty. Ajattelin yrittää panna vahingon kiertämään sitten Gaouassa. Autolle palattuani Oumar ajoi minut kaupungin puskataksiasemalle ja pyysi ottamaan mukaansa Eurooppaan. Hän ei halunnut enää elää Burkina Fasossa. Euroopassa hän aikoi maanviljelijäksi ja kysyi, mitä me oikein siellä kasvatamme.

Siirryin kadun toiselle puolelle, josta seuraava kyyti lähti noin puolen kilometrin päähän. Siellä odotti kymmenisen Gaouaan lähtijää. Burkinafasolaisten ystävällisyys on omaa luokkaansa, nytkin minulle kannettiin penkki ja kun se joutui hetken kuluttua aurinkoon, tultiin sitä kantamaan kanssani varjoon puun alle. Penkillä istuskellessani sitä taas huomasi, miten täkäläisilläkin lapsilla on lapsuus loppunut lyhyeen. Alle kouluikäiset lapsukaiset kiersivät myymässä karkkia, tupakkaa ja nenäliinapaketteja. Heitä valitettavasti tarvitaan perheiden elannon hankkimiseen. Kun olin ostanut erään pikkupojan lähes koko “myyntipöydän” tyhjäksi eli kaikki kolme nenäliinapakettia, tuli pian seuraava poika kaupustelemaan samoja nenäliinapaketteja. Josko vaikka tarvitsisin lisää! Olivat muuten Made in Norsunluurannikko.

sindou25

Ghanalainen Africa Cola voittaa Coca-Colat ja vastaavat.

Vajaan tunnin kuluttua ryhmämme siirtyi jälleen uuteen paikkaan vähän Banforan ulkopuolelle, Gaouaan menevän tien alkuun. Vaihdoimme taas autoa ja nyt kulkupeli muistutti taas sitä, miltä sen Afrikassa kuuluukin näyttää, eli romulta! Malin Bamakosta lähtien olin nyt kulkenut suhteellisen länsimaisesti isoilla linja-autoilla ja Sindoussakin melko uudella ja hyväkuntoisella pikkubussilla. Tällä kertaa vanhasta Toyota Hiacesta muokattu pikkubussi oli elämänsä elänyt. Siispä matkaan! Pääsin kahden miehen väliin selkä menosuuntaan päin. Edessäni istui vaaleanpunaiseen kaapuun pukeutunut, ilmeisesti vähän hurskaampi, muslimimies. Jaloissamme oli vararenkaita ynnä muuta rojua.

Heti Banforasta lähdön jälkeen kävi selväksi, että Gaouaan johtava hiekkatie olisi umpisurkeassa kunnossa. Pääosin varmasti sadekauden vuoksi. Välillä ajelimme kävelyvauhtia, välillä tien ulkopuolella puskassa ja välillä oli otettava vähän vauhtia, että suurista vesilätäköistä päästiin. Yleensä ihmiset varmasti kulkevat Gaouaan Bobo-Dioulasson kautta, mutta se olisi liian helppoa. Lisäksi matkaseura oli mukavaa, joiden kanssa ei tosin juttuun liiemmin päässyt ranskantaidottomuuteni vuoksi, mutta kyllä elekielelläkin jotenkin pärjää. Esimerkiksi vierustoverini olisi tahtonut puoliväkisin ostaa viisi vuotta vanhan Nokiani.

Ensimmäinen suurempi paikkakunta matkalla Gaouaan on Sidéradougou, jossa osa matkustajista jäi pois. Ja uusia tuli tilalle. Tähän mennessä olimme tulleet Banforasta noin 60 kilometriä reilussa kahdessa tunnissa. Dandougoussa jäivät seuraavat matkalaiset ja nyt autossa alkoi olla jo hyvin tilaa. Ei tarvinnut enää istua epämukavasti. Kouéren kylässä oli pidempi pysähdys. Kouére, kuten jokainen kylä tai pikkukaupunki tällä matkalla ovat sitä alkeellisinta Afrikkaa pienine savimajoineen ja muine hökkeleineen. Paikalliset “huoltoasemat” ovat parinkymmenen pullon rivistö maassa. Jostain oli saatu ranskalaisen Totalin kylttejä kuitenkin! Toisaalta autoja täälläpäin ei liiemmin ole, eli “huoltoasemat” riittävät mopedeja varten. Niitä on enemmän. Kouéressa edessäni istuneet miehet pyysivät minut kanssaan lounaalle viereiselle “grillille”. Se oli muutaman karahkan varaan kyhätty katos, jonka alla grillattiin lihaa. Vaikka liha tuoksuikin hyvältä, en halunnut sekoittaa mahaani vielä tässä vaiheessa matkaa. Enkä toisaalta tiennyt olisinko saanut täkäläisiä lihanosia alaskaan. Kerroin, etten ole nälkäinen ja söin Banforasta ostamiani mangolastuja.

kouere1

Kouére on tyypillinen kylä Banforan ja Gaouan välillä. Tämä kuva on otettu kohti Gaouaa.

kouere2

Kouéren kylää toiseen suuntaan. Etualalla vasemmalla on paikallinen grilli. Taustalla näkyy myös vaaleanpunaiseen kaapuun pukeutunut muslimimies, joka tuli kanssamme Banforasta tänne.

Reilun puolen tunnin pysähdyksen jälkeen matka jatkui ja kuljettajakin alkoi olla kiinnostunut minusta. Hän osasi muutamia lauseita englanniksi ja äänsi ne kuin lähes aito amerikkalainen! Olihan hänellä myös farkut jalassa, mikä nyt ei kovin tavallista taida olla ainakaan suurempien kaupunkien ulkopuolella. Päässään hänellä oli jostain täkäläisestä eläimestä tehty karvahattu. Ja suun edessä hengityssuojain, sillä auton sisään tulvi punaista hiekkapölyä. Tie oli kuivahtanut matkan edetessä. Seuraava pikkukaupunki oli nimeltään Ouo! Ja sen jälkeen pysähdyimme jättämään pari matkustajaa pieneen Lokosson kylään.

Minulle oli Banforassa kerrottu ja alleviivattu tämän puskataksin olevan suora aina Gaouaan saakka. Noin 40 kilometrin päässä Gaouasta, Loropénin pikkukaupungissa, sain kuulla, että pitäisi vaihtaa kulkuneuvoa. Tämän pikkubussin pääteasema oli Loropéni! Samasta autosta tuli vain kaksi muuta vaihtomatkustajaa seuraavaan kulkuneuvoon, ikivanhaan Mercedes-Benzin pakettiautoon, joka oli muutettu jälleen puskataksiksi. Kömmin perälle, pyyhin penkiltä punaista hiekkapölyä pois ja istahdin. Lähdimme melkein samantien matkaan kohti Gaouaa. Tie ei parantunut yhtään. Ohitimme useita pieniä lobiheimon asuttamia pikkukyliä, joista suunnilleen jokaisesta tuli joku tai joitakin kyytiin kohti Gaouaa. Lopulta noin 20 kilometriä ennen Gaouaa, autoon ei mahtunut enää yhtään lisää matkustajia, mutta heitä vain tuli ja sitä muut matkustajat protestoivat. Kaiken tämän kruunasi juuri parahiksi laskeutunut pimeys ja alkava ukonilma rankkasateineen. Perillä Gaouassa olimme noin seitsemän aikaan illalla. Matkaa Banforasta Gaouaan on melko tarkalleen 200 kilometriä, mutta aikaa siihen näin sadekaudella sai kulumaan seitsemisen tuntia.

lokosso

Lokosson kylä hieman ennen Loropéniä on jo niin pieni, ettei sitä löydy tavallisilta kartoiltakaan.

Gaouassa satoi rankasti, eikä juuri kukaan tahtonut poistua pikkubussista. Minä olisin tahtonut, mutta auton takaosasta oli vain mahdotonta poistua. Ikkunakin oli jumissa, eikä sitä saanut edes kiinni. Kastuin ihan autossa istumallakin. Viimein jotkut ymmärsivät poistua sateeseen ja minä hyökkäsin heidän peräänsä, otin laukkuni ja lähdin kyselemään taksia. Ryhmä miehiä oli sadetta pitämässä erään katoksen alla, mutta eräs ilmoittautui kuljettamaan minut Hotel Halaan.

Libanonilaisomistuksessa oleva Hotel Hala on Gaouan paras hotelli. Astelin tupaan kirjaimellisesti keittiön kautta. Mistäpä tuota voisi tietää, missä on pääovi! Keittiössä häärinyt libanonilainen mies toivotti hymyillen tervetulleeksi ja ohjasi vastaanottotiskille. Tiskillä vastassa oli tympein vastaanotto ikinä: olin tullut häiritsemään vanhan herran jalkapallopelin seuraamista. Suupielet olivat kuin korostuneesti alaspäin ja otsa rypyssä. Hieman ennen minua hotelliin oli tullut vanhempi ranskalaispariskunta, joka yritti samaan aikaan tilata tiskillä ruokaa. Hymyilimme epäuskoisina toisillemme! Varasin hotellin halvimman huoneen kahdeksi yöksi (12 500 frangia eli noin 19 euroa yöltä). Tilasin myös spagetti bolognesen.

gaoua1

Hotel Halan vastaanotosta löytyy metsästysmuistoja ja norsun syöksyhampaita.

Vaihdoimme kuulumisia ranskalaisen pariskunnan kanssa. He olivat lentäneet Burkina Fason pääkaupunkiin Ouagadougouun ja halunneet vierailla myös Gaouassa. Juurikin täkäläisen lobiheimon kulttuuri tuntui kiinnostavan. Ja se kiinnosti minuakin. Pariskunta oli käynyt myös Suomessa, Kuusamossa. Poika kuulemma tykkäsi kalastaa. Itse en kertonut, etten ole koskaan käynyt heidän maassaan!

Spagettia odotellessani lähdin käymään huoneessani. Huone oli suurehko ja vieläpä omalla suihkulla ja vessalla varustettu. Parisängyn yllä oli ehjä hyttysverkko. Lisäksi huoneessa oli yhden hengen vuodekin. Hotel Halassa on toimiva wifi ja se toimi myös huoneessani. Katossa pyöri tuuletin.

Pitkä matka 50 kilometrin päähän

15.8.2015

Banforasta noin 50 kilometrin päässä länteen, Norsunluurannikon ja Malin rajojen läheisyydessä, sijaitsee pieni Sindoun kaupunki. Paikkakunnalle on parin viime vuoden ajan ollut helppo ajaa itsekseen skootterilla, sillä aiemmin huonossa kunnossa ollut tie on viimein saanut päällysteen. Toistaiseksi tie on huippukunnossa. Banforan hotellini isäntä halusi minun vuokraavan skootterin, jolla voisin käydä Sindoussa päiväseltään ja tulla takaisin Banforaan yöksi. Tahdoin kuitenkin viipyä kaupungissa pidempään, kaksi yötä.

sindou1

Tie Sindouhun on hyvässä kunnossa.

Aamupalan jälkeen lähdin Banforan puskataksiasemalle kyselemään Sindoun-bussien lähtöpaikkaa ja mahdollista aikataulua. Puskataksiasema ei ollut oikea paikka, mutta sain sieltä miehen oppaakseni. Hän vei minut parinsadan metrin päähän, Banforan rautatieasemalle johtavan tien alkuun. Siitä pääsee pikkubusseilla Sindoun lisäksi ainakin Burkina Fason toiseksi suurimpaan kaupunkiin Bobo-Dioulassoon. Sain kuulla, että yksi pikkubussi olisi pian lähdössä Sindouhun. Ostin 2 000 frangia (noin kolme euroa) maksaneen lipun, minkä jälkeen vuokrasin mopotaksin itselleni. Nyt mentäisiin kiireesti takaisin hotelliin kaupungin toiselle laidalle noutamaan rinkkani. Näin tapahtui. Maksoin mopopojalle tonnin (noin 1,5 euroa) kyydityksestä. Perillä pikkubussien lähtöpaikalla sain seuraavaksi kuulla, että lähtöaika olisikin kello 14 ja että “Sindoun-bussi” lähtisikin Bobo-Dioulassoon. Niinpä niin. Seurasi reilun neljän tunnin odotus.

Kävin nostamassa läheisestä pankkiautomaatista tukun frangeja, sillä Sindoussa ei ole automaatteja. Ja kortillakaan ei voi maksaa. Noin tunnin kuluttua Sindouhun menevä auto saapui ja lähdimme tankkaamaan sitä. Paikalla oli lisäkseni jo pari muutakin matkustajaa. Kävimme myös jättämässä Sindousta tuodut tyhjät kaasupullot täytettäväksi. Tilalle otettiin uudet. Sitten jatkui odottelu. Kävin ostamassa täytetyn patongin 400 frangilla (noin 0,6 euroa) ja läjän kuivattuja mangolastuja. Juuri Banforan ja Bobo-Dioulasson seutu on tunnettu niistä.

Kellon alkaessa lähestyä yhtä iltapäivällä, matkustajia oli jo kymmenisen. Eräs mama ei suostunut nousemaan kyytiin, sillä hän koki, että häneltä pyydettiin ylihintaa. Mama riiteli auton rahastajan kanssa pari minuuttia, mutta joutui luovuttamaan ja maksamaan pyydetyn hinnan. Oli hänellä toki tavallista enemmän matkatavaroitakin. Oikea hinta on 1 500 frangia (noin 2,3 euroa) eli minuakin oli huijattu. Episodin jälkeen hieraisin silmiäni, sillä minibussiin saapui nuori mies kynsienpidennykset oikeassa kädessään!

Samat kaupustelijat kiersivät kadulla useaan kertaan neljän tunnin odotteluni aikana. Joku kaupitteli toukkia, joku patonkia ja joku suomalaisen mielestä hyvin mautonta bling-bling-rihkamaa. Sellaista mitä amerikkalaiset räppärit suosivat ja niin tuntui suosivan kynsienpidennyspoikakin. Viimeisen tunnin ennen lähtöä istuskelin sisällä autossa kuunnellen ranskankielistä afrikkalaispropagandaa. Nimet Muammar Gaddafi, Nicholas Sarkozy ja Thomas Sankara toistuivat useasti. Sen verran ymmärsin, että Ranskan entinen presidentti Sarkozy lytättiin kasetilla maanrakoon, ehkä Libyan diktaattori Gaddafikin. Miljardia frangeja oli kadonnut tai käytetty väärin. Afrikkalaiset olivat oikeassa ja heitä oli kohdeltu väärin.

sindou2

Näkymä kivenheiton päästä Sindoun majapaikastani.

Matkaankin päästiin viimein puoli kolmen aikoihin iltapäivällä. Viimeiset matkustajat kerättiin kyytiin Sindouhun menevän tien varrelta. Osa matkalaisista jäi matkan varrelle Wolonkotoon ja Dounaan. Perillä Sindoussa olimme neljän aikoihin iltapäivällä. Olin kuluttanut 50 kilometrin matkaan koko päivän.

Sindoussa majoitusta tarjoaa parisataa metriä ennen “pääkadulle” kääntymistä sijaitseva Campement Soutrala, paikallisen matkailuosuuskunnan majatalo, jonka kaikki tuotto jää paikkakunnalle muun muassa koulujen tukemiseen. Majatalossa on puolentusinaa pyörömajaa turisteja varten. Oman majani sisustus oli hyvin pelkistetty: pöytä, tuuletin ja sänky. Hyttysverkkokin oli ehjä. Vessa on erillisessä rakennuksessa, eikä se ole kyykkyversio lainkaan. Suihku sen sijaan on ulkosuihku eli suihkutellessaan voi katsella, kuinka paikalliset keräävät polttopuita metsästä. On siinä sentään muuri edessä, mutta pää ulottuu sen yläpuolelle! Huoneen hinta on vain 5 000 frangia (noin 7,6 euroa) yöltä, mikä on naurettavan edullinen hinta Burkina Fasossa.

sindou4

Campement Soutrala.

sindou3

Campement Soutralan mökkejä. Ensimmäinen rivissä oli omani.

Illalla söin herkullisen spagettiannoksen majapaikassa hintaan 750 frangia (noin 1,15 euroa). En ollut ainoa asukas tälläkään kertaa, Burkina Fasossa kun oltiin. Majapaikassa oli myös kaksi valkoista ranskalaisnaista.

Kaupungin ja sen tärkeimmän nähtävyyden, Sindoun kalliomuodostumien (Pics de Sindou), tutkimisen jätin seuraavaan päivään, koska aurinko alkoi painua näkymättömiin.

Karfiguélan putousten kautta Fabedougoun muodostumille

14.8.2015

Yöllä oli sadellut ja aurinkokin oli toistaiseksi harmaiden pilvien takana. Kuuma ja kostea ilma oli silti vastassa, kun kömmin ulos Hotel Calypson dormista. Oikeastaan kuumuus ja kosteus olivat sisällä huoneessakin. Olin saanut viettää koko yön yksinäni, vaikka minulle oli kerrottu toisenkin henkilön tulevan sinne yöksi. Seuraavaksi yöksi seitsemän hengen makuusali oli tulossa täyteen ranskalaisia teinejä, joten jouduin muuttamaan parin huoneen päähän omaan huoneeseeni. Siellä oli parisänky ja sen yllä ehjä hyttysverkko sekä oma suihku ja lavuaari. Vessa oli edelleen jaettu muiden kanssa ja matka sinne piteni joillain metreillä. Vaikka Hotel Calypso muuten onkin melko eurooppalaisystävällinen, ovat vessat silti kyykkyversioita.

banfora15

Banforan esikaupunkialuetta matkalla kohti Karfiguélan vesiputouksia.

banfora27

Vuokrapyöräni kahden päivän ajan.

Olin muuton jälkeen jälleen tien päällä eilen vuokraamallani polkupyörällä. Sain vastaanoton herralta ohjeita, miten suunnistaa Banforasta Karfiguélan vesiputouksille (Cascades de Karfiguéla) noin 12 kilometrin päähän. Olin toki katsonut reitin suunnilleen Google Mapsistakin, mutta se oli kovin pelkistetty. Muutaman sadan metrin pyöräilyn jälkeen käännyin kohti pohjoista, ylitin rautatien ja aloin lähestyä tavallisen köyhän kansan asuinsijoja. Tie muuttui kuoppaiseksi hiekkatieksi. Molemmin puolin oli nyt pikkuisia ja vähän isompiakin savimajoja, joita oli tuunattu aaltopellillä. Sellaista tavallista Afrikkaa. Ihmisiä oli jonkin verran jalkeilla, eikä Banforan keskustan kaltaista valkoihoiselle huutelua esiintynyt juuri ollenkaan. Oli kai liian aikainen aamu. Pysähdyin vielä ennen Banforasta poistumistani kaupassa ostamassa vettä, patongin ja jonkinlaisia leivonnaisia. Patonki ainakin oli tuore, kakunpaloista en ollut niinkään varma.

Aurinko pilkahteli kaupasta poistuttuani, mutta pysyi vielä pääosin piilossa. Vielä seuraavan kilometrin matkalla näkyi ihmisiä, samoin asutusta. Tie muuttui huonommaksi, toki siihen meneillään ollut sadekausikin vaikuttaa. Asutuksen jälkeen avautuvat laajat viljelyseudut, joilla oltiin täydessä työn touhussa. Missä härät vetivät auraa, missä oltiin ihmisvoimin kuokkimassa. Traktoreita Burkina Fason pelloilla ei näe. Ei ainakaan täällä Banforan kupeessa. Riisiä taitavat kasvattaa. Siltä se näytti ja hyvin vetisiltä pellotkin näyttivät. Sellaisissa vesilätäköissä ne riisiä ainakin televisiossa kasvattavat!

banfora16

Härät vetämässä auraa Banforan takana.

banfora17

Ensimmäinen kylä Banforan jälkeen matkalla kohti Karfiguélan vesiputouksia.

Jossain neljän tai viiden kilometrin päässä Banforasta lähdön jälkeen eteen tulee pienehkö kylä, missä on ensimmäistä kertaa mahdollisuus ajaa vikasuuntaan. Arvoin vasemmanpuoleisen tien (tai ehkä ennemminkin polun) ja osuin oikeaan. Mitään vesiputouksille tai minnekään muualle opastavia kylttejä ei ole missään. Kylässä on jykeviä apinanleipäpuita, useita savimajoja ja pikkuinen kauppa. Sen edessä oli nyt kyläkokous. Miehet vastasivat iloisesti tervehdykseeni.

Kylä on laakean kukkulan laella ja maisema kylän jälkeen on upea. Riisipeltoja, palmumetsikköjä ja kauempana jonkinlaista kukkuloista maastoa. Saattoi se olla jotain pilviseinämääkin vain, silmälasit kun olivat taas hotellilla! Ihmisiä oli vähän ja ne harvat olivat kuokkimassa peltojaan tai pyykkipuuhissa jonkin puron tai lammen rannalla. Yksi vanhempi herra oli avaamassa viljelyksille meneviä kanavia ja meni pahalle päälle, kun tervehdin häntä “liian myöhään”. Yleensä en tapaa huudella selille, mutta nyt olisi kannattanut, sillä pahalla tuulella ollut herra läksytti minua tervehdykseni jälkeen.

banfora18

Maisema kylän jälkeen kohti pohjoista.

banfora19

Toinen maisema samasta paikasta.

Pyöräilin pienen kastelukanavan vartta kohti Karfiguélan putouksia, jonne olisi kyllä päässyt myös suorempaa reittiä. Näinpähän nyt lisää kyläelämää Karfiguélan kylän muodossa ja jopa jonkinlaisen majatalon. Kyllä täällä turismiakin on, jos kerran hotelli on pykätty. Valitettavasti kunnossapito oli laiminlyöty (kuten Länsi-Afrikassa yleensäkin), enkä toisaalta tiedä, oliko paikka enää edes toiminnassa. Majatalon nurkilta luokseni ampaisi neljän pikkupojan lauma. Yhdestä suusta ja tiukkaan sävyyn he vaativat lahjaa (“cadeaux, cadeaux“)! Ilman jäivät, sillä olen sitä mieltä, että kehitysmaiden lasten lahjominen rahalla tai vaikka niillä kynillä vain passivoi ihmisiä ja pahentaa tilannetta. Täälläkin valkoiset olivat opettaneet lapsille, että olemme käveleviä lompakoita ja joiden laukusta aina vähintään karkkipussi irtoaa. Esimerkiksi Guinea-Bissaussa ja Guineassa tämä ilmiö on melkein olematon, sillä niissä maissa meikäläisiä ei kulje lahjomassa.

banfora20

Tämä on kai sitten riisipeltoa.

Parinkymmenen minuutin kuluttua saavuin putouksille vievän mangopuiden reunustaman tien risteykseen. Karfiguélan vesiputouksille on tuhannen frangin (noin 1,5 euroa) pääsymaksu ja se maksetaan kopilla (péage) vähän ennen putousten parkkipaikkaa. Nyt koppi oli suljettu, mutta sen ohitettuani minua vastaan tuli mies skootterilla. Hän pysäytti ja vaati tuota tonnia. Olin hieman skeptinen, mutta annoin tonnin ja hän päästi jatkamaan. Burkinafasolaiset olivat olleet ainakin tähän asti rehellistä ja hyvää sakkia. Vesiputousten parkkipaikka on vartioitu ja sinne pysäköiminenkin luonnollisesti maksaa, ollaanhan sentään Pohjoismaiden ulkopuolella! Polkupyörän pysäköinti kustansi 200 frangia (noin 0,3 euroa). Pysäköintialueen reunalla on ravintola, josta saa juomia, mutta ruoat kuulemma tulisi tilata etukäteen. Mielelläni olisin jotain haukannut.

Vesiputouksille on noin puolen kilometrin kävelymatka ja pääsylipun hintaan sisältyy johdatus perille saakka. Sain oppaakseni Beninistä kotoisin olleen miehen, joka kovasti olisi tahtonut puhua kanssani joko ranskaa tai espanjaa, mutta jonkinlainen englantikin onnistui. Putouksille ei olisi ollenkaan mahdotonta päätyä ihan ilman opastustakin, sillä reitti on hyvin merkitty. Mutta onhan tämäkin tapa työllistää.

banfora21

Mangopuiden reunustama polku vesiputouksille.

banfora23

Näkymä suurimman ja viimeisen vesiputouksen huipulta.

banfora22

Suurinta putousta on vaikea saada kuviin, sillä se laskee kallionkoloihin.

Komoéjoessa sijaitsevat Karfiguélan putoukset eivät koossa pärjää Niagaralle tai Victorian putouksille, mutta Burkina Fason mittakaavassa nämä ovat taatusti suurimmasta päästä. Itse asiassa tosin yllätyin miten vähän vettä putouksissa näin keskellä sadekauttakin oli! Maisemat viimeisen ja suurimman putouksen päältä ovat upeat: vehreää metsää ja vähän kauempana riisipeltoja. Ja kun ollaan sentään Länsi-Afrikan mittakaavassa merkittävässä matkailumaassa ja sen yhdessä tärkeimmistä nähtävyyksistä, oli paikalla lisäkseni kolme muutakin turistia. Espanjasta. He olivat oppaani “asiakkaita” ja tämä tahtoi mennä juttelemaan heille. Aikani katselin putousta ja päätin sitten livahtaa omille teilleni, kun oppaani näytti haluavan harjoittaa espanjantaitoaan pidempäänkin.

Karfiguélan putouksia on useampia, mutta viimeisintä ja suurinta lukuun ottamatta muut ovat maltillisen kokoisia. Jopa siis sadekaudella. Vesi oli ruskeaa, joten en halunnut pulahtaa uimaan, vaikka se olisi mahdollista. Uidaanhan sitä Victorian putouksissakin. Tunnin verran omilla teilläni oltua, palailin takaisin suurimman putouksen laelle. Jälleen paikalle könysi kolmen hengen ryhmä turisteja. Tosin tällä kertaa he olivat ilmeisesti vauraita kotimaanmatkailijoita.

banfora25

Pienempi putous ehkä parinsadan metrin päässä suurimmasta kohti yläjuoksua.

banfora24

Suurin putous laskee vetensä kallionkoloihin, eikä sitä oikein saa kuvattua alhaaltapäinkään.

Tästä viimeisimmästä ja suurimmasta vesiputouksesta ei oikein saa kunnon kuvaa, sillä se laskee alas kallionkielekkeiden ja lohkareiden välissä. Alapuolelta putousta ei lisäksi ole tarkoitustakaan käydä katsomassa, mutta itse raivasin polkuni mahdollisimman lähelle. Turhaan.

Nyt kun vesiputoukset oli nähty, aioin jatkaa vielä lähellä olevalle toiselle luonnonnähtävyydelle, Fabedougoun kalliomuodostumille (dômes de Fabédougou). Paikka sijaitsee vajaan viiden kilometrin päässä putouksilta, mutta suunnasta minulla ei ollut hajua. Putousten lipunmyyntikopilla seisoskeli bussilastillinen nuorukaisia, joilta päätin kysäistä suuntaa. Kävi ilmi, että nuoret olivat opiskelijoita Ouagadougoun yliopistosta ja nyt muutaman päivän matkalla Banforan seudulla, Bobo-Dioulassossa ja Orodarassa. Sain reittiohjeet ja samassa vaihdoin yhteystietoja erään opiskelijan kanssa.

banfora26

Tästä alkaa Fabedougou. Taustalla näkyvät kylän kalliomuodostumat. Oikealla puolella kasvatetaan maissia.

Karfiguélan vesiputouksilta kohti Fabedougoua suunnistaessa ei tarvitse kääntyä kuin kerran: ensimmäisestä isommasta risteyksestä vasemmalle. Samassa risteyksessä on myös hyvin vaatimaton kyltti kertomassa vesiputouksista. Sitä ei huomaa, ellei sattumalta satu vilkaisemaan pusikkoon. Tie kohti Fabedougoua kulkee sokeriruokopellon halki. Ympärilleen ei nähnyt, sillä ruoko oli yli parimetristä. Ruokometsän jälkeen kalliomuodostumat jo näkyvät edessä päin jykevänä ruskeana seinämänä.

Päivä oli tuttuun tapaan kuuma. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Fabedougoun muodostumille päästäkseen on poljettava pitkähkö ylämäki, minkä juurella on lipunmyyntikoppi. Pääsymaksu on taas tuhat frangia (noin 1,5 euroa), mutta tällä kertaa kopilla makoilleet miehet eivät oikein ymmärtäneet minua. Kerroin haluavani vierailla muodostumilla, mikä sai miehet hämmentymään. He viittoivat minua jatkamaan. Maksaminenkin jäi sitten, vaikka kopilla selvästi kerrottiin pääsymaksun hinta.

banfora28

Burkina Fason vihamielistä faunaa: tuhatjalkainen! Vieressä mittakaavana puolentoista litran vesipullo.

banfora30

1,8 miljardin vuoden vanhoja kalliomuodostumia ylhäältä korkeampien muodostumien huipulta nähtynä.

banfora29

Tässähän näitä sitten on lisää.

Jos jo Karfiguélan putouksilla ja edellisenä päivänä Tengrelan järvellä oli ollut turisteja, oli Fabedougoussakin. Tosin jälleen vauraita burkinafasolaisia hienolla citymaasturillaan. Paikan edessä on kaksi katosta, joissa ei valitettavasti voi paistaa makkaraa, mutta voi muuten hengähtää varjossa auringolta ja nauttia eväitä. Olin ostanut kaupasta makkarasäilykkeen, jonka nautin yhdessä patongin kanssa. Musta, ruma ja vastenmielinen tuhatjalkainen, makkarankokoinen itsekin, pyrki samoille apajille (tai jonnekin), mutta joutui nuolemaan näppejään! Jokaista tuhatta!

Dômes de Fabedougou on 1,8 miljardia vuotta vanha geologinen muodostuma, joka on syntynyt eroosion ja veden kuluttaessa kalkkikiveä vuosituhansien saatossa. Jäljelle tästä yhteisvaikutuksesta on jäänyt kymmeniä pitkulaisia ja korkeita kalliosmuodostumia. Ranskaksi niitä kutsutaan nimellä dôme ja englanniksi ne niin ikään tunnetaan dome-nimellä. Suomeksi se kai kääntyisi kupoliksi, mutta eivät Fabedougoun domet keskimäärin mielestäni mitenkään kupolia mieleen tuoneet. Sain kuljeskella ja ihmetellä muodostumia ihan yksinäni. Kiipesin joidenkin huipulle. Korkeimpien “pylväiden” huipulle noustessani, olin jo saanut seuraa: jälleen ryhmä opiskelijoita Ouagadougoun yliopistosta. Ryhmä ei opiskellut mitään yhtä tiettyä alaa, vaan joukossa oli kaikkia aloja lääketieteestä kauppatieteisiin. Osa halusi tehdä tuttavuutta ja monelta taipui englantikin kohtalaisesti. Pääsin useisiin kuviin. Hullu eurooppalainen oli tullut paikalle Banforasta saakka polkupyörällä tässä säässä! Huipulla oli myös lipunmyyjä, joka vastaanotti minulta tuhat frangia. Taaskaan en saanut mitään fyysistä lippua vastineeksi maksustani, mutta ainakin rahastaja oli oikealla asialla huomioliiveineen.

banfora31

Nämä jo ehkä muistuttavat kupolia.

banfora33

Muodostumia maanpinnasta nähtynä.

banfora32

Opiskelijoita Ouagadougoun yliopistosta Fabedougoun muodostumien huipulla.

Takaisin Banforaan poljin osaksi samoja reittejä kuin mitä olin tullutkin. Paahtava helle oli ajanut muut suojiin, joten oli suunnilleen ainoa kulkija tiellä. Vasta ensimmäisessä kylässä näkyi enemmän ihmisiä. Se sama kyläkokous oli edelleen käynnissä, mutta nyt kukaan ei huomannut minua, sillä miehet olivat siirtyneet varjoon. Naiset sen sijaan olivat edelleen peltotöissä. Pitäähän perheelle riisit pöytään saada, vaikka mies tuijottaisikin televisiota aamuvarhaisesta lähtien muiden kylänmiesten kanssa.

Vähän ennen Banforaa olin kurkkuani myöten täynnä vuokrapyörääni. Tahdoin heittää sen johonkin riisipeltoon. Talutin viimeisen kilometrin ja perillä huokaisin. Näin huonoa satulaa en uskonut olevankaan!

banfora34

Matkalla takaisin Banforaan.

Hotel Calypsossa voi pesettää pyykkiä 3 000 frangilla (noin 4,6 euroa). Myöhemmin illalla sain pyykkini takaisin. En olisi uskonut, että käsinpesussakin voi onnistua värjäämään paitoja uudelleen, mutta ehkä burkinafasolaiset mamat käyttävät tuimempia pesuaineita!

Pyöräretki Tengrelan virtahepojärvelle

13.8.2015

Kahdeksan aikoihin aamulla olin Rakieta-nimisen bussifirman terminaalissa Bobo-Dioulasson keskustassa. Olin edellisenä päivänä ostanut lipun kello 8.30 lähtevään Banforan-bussiin. Banfora on kaupunki noin puolentoista tunnin ajomatkan päässä etelään ja autoja sinne kulkee tiuhaan. Lipun hinta on 1 500 frangia (noin 2,3 euroa), mikä ilmeisesti sisältää matkatavaramaksunkin. Ainakaan sitä ei peritty, kun bussia viimein hieman ennen yhdeksää ryhdyttiin lastaamaan. Ennen Banforan-bussia asemalta oli lähtenyt linja-auto Norsunluurannikon Bouakéhen!

Yhdeksän aikoihin seurasi nimenhuuto ja nimen kuultuaan sai astua bussiin. Jälleen kerran lippuun oli kirjoitettu nimeni. Tosin vain etunimi, sillä sukunimi oli ollut liian vaikea pala lipunmyyjälle. Linja-auto tuli aivan täyteen, mutta käytävä sentään pysyi vapaana matkustajista!

banfora2

Matkalla Banforasta Tengrelajärvelle.

Perillä Banforan bussiterminaalissakaan ei tarvinnut seisoskella sormi suussa, sillä paikallisen Hotel Calypson asiakkaidenhaalija oli haukkana paikalla. Tosin ei siihen paljon haukansilmiä tarvita, sillä olin bussin ainoa valkoinen. Hotel Calypso on Banforan ykköshotelli reppureissaajille ja muille turisteille, jotka arvostavat siisteyttä ja halpoja hintoja. Sijainti ei ole aivan ihanteellinen, sillä bussiterminaalista on matkaa noin 1,5 kilometriä. Tokihan senkin hujauksessa kävelee. Calypsossa on makuusali, jossa yö maksaa 2 500 frangia (noin 3,8 euroa). Menin sinne ensimmäiseksi yöksi. Toiseksi yöksi jouduin muuttamaan ranskalaisteinijoukkion tieltä omaan huoneeseen, joka sekin oli länsiafrikkalaiseksi erittäin kohtuuhintainen: 7 500 frangia (noin 11,4 euroa). Aamupalaa Calypson huonehintoihin ei kuulu, mutta sen saa 1 500 frangilla (noin 2,3 euroa). Kannattaa toki miettiä onko 2,3 euroa passeli hinta patongista, voinokareesta ja Nescafén pikakahvista. No, eihän se oikein ole.

banfora1

Uutta hyvää tietä Banforan eteläpuolella.

Hotel Calypso vuokraa asiakkailleen skoottereita ja polkupyöriä, joilla on kätevä tutkia lähiseutuja. Banfora ympäristöineen on Burkina Fason merkittävin turistialue: lähiseuduilta löytyvät Karfiguélan vesiputoukset, Fabédougoun ja Sindoun kivimuodostumat sekä Tengrelan virtahepojärvi! Tinkimisen jälkeen vuokrasin polkupyörän kahdeksi vuorokaudeksi 6 000 frangilla (noin 9,1 euroa). Kyseessä olikin sitten maailman huonoin pyörä, jolla polkeminen oli ajoittain hyvin tuskallista. Eteenpäin kuitenkin pääsi!

Lähdin iltapäivällä polkemaan Banforasta kohti seitsemän kilometrin päässä sijaitsevaa Tengrelajärveä (Lac de Tengrela). Banfora vaikutti varsin pieneltä paikalta, vaikka asukkaita pitäisi olla noin satatuhatta. Ihmiset huutelivat “le blanc” -huutojaan ohi pyöräillessäni. Sellaista se on täälläkin, vaikka paikalliset ovat varmasti jo jollain tavalla tottuneet valkoisiin. Banforaa halkoessani kadulla vastaan pyöräili toinen valkoinen! Länsi-Afrikassa toisen valkoisen matkailijan näkeminen on niin harvinaista, että se johtaa yleensä iloisiin tervehdyksiin. Niin nytkin!

banfora7

Tengrelan kylä.

banfora3

Tie Tengrelajärvelle kulkee samannimisen kylän halki.

banfora5

Eläimiä hieman ennen Tengrelajärveä.

banfora4

Lisää.

Tie Banforasta etelään, kohti Norsunluurannikon rajaa, on päällystetty parin kolmen vuoden sisällä ja on siis erinomaisessa kunnossa. Liikenne on vähäistä ja ne vähät vastaantulleet autot olivat pääosin Norsunluurannikon rekisterissä. Pääosin tiellä liikuttiin pyörällä tai jalan. Kyliä ennen Tengrelajärveä on vain yksi. Tai oikeastaan kaksi, sillä ennen järveä täytyy kääntyä Tengrelan kylään vievälle kärrypolulle. Kylä näkyy isolle tielle ja sen poikki kulkee kuoppainen hiekkatie. Ihmiset vilkuttelivat iloisesti pyöräiltyäni halki kylän. Tervehdin parhaani mukaan jokaista vastaantulijaa.

Itse Tengrelajärvelle on 2 000 frangin (noin kolme euroa) pääsymaksu, mikä maksetaan ennen järveä olevalla kopilla. Mitään fyysistä lippua ei kuitenkaan saa eli rahat tuskin ainakaan oikeaan osoitteeseen päätyvät. Kopilta on muutaman sadan metrin matka järven rantaan. Rannalla astuin puiseen tasapohjaiseen veneeseen. Pääsymaksuun kun sisältyy veneajelu järvellä. Ja itse ei tietenkään tarvitse soudella, vaan voi asettautua siirtomaaherran asemaan ja antaa muiden hoitaa soutuhommat.

Syy, miksi olin Tengrelajärvelle pyöräillyt, ovat tietenkin virtahevot, joita järvi on täynnä. On täällä toki krokotiilejäkin, mutta niitähän nyt ovat kaikki nähneet. Sadekausi, joka elokuussa oli vielä hyvin päällä, tekee virtaheposafareista epävarmoja: mahdollisuus nähdä elikkoja on huono. Pitäisi tulla kuulemma talvella.

banfora14

Näkymä Tengrelajärvelle. Etualalla tasapohjaisia puuveneitä, joilla oppaat kierrättävät matkailijoita järvellä virtahepojen näkemisen toivossa.

banfora6

Veneessä. Järven rantamat ovat rehevän kasvillisuuden kansoittamia.

banfora10

Lähestymme järven vastarantaa ja virtahepoapajia.

Opas souti hiljakseen järven poikki vastarannalle. Tengrelajärvi on kooltaan pieni, sillä pituutta on kaksi kilometriä ja leveyttäkin enimmillään puolitoista kilometriä. Järvessä kasvaa isoja lumpeita ja muita eksoottisia kasveja, rannoilla on upeita palmumetsiä. Vastarannalla mies oli poikansa kanssa pesemässä moottoripyörää. Hän kertoi oppaalleni, mistä virtahepoja kannattaisi etsiä. Opas souti lähipoukamaan ja ennen pitkää näin virtahevon selän. Pian toinen virtahepo nosti hieman päätään vedestä. Oppaani mukaan minulla oli tuuria, kun pääsin näkemään eläimiä. Ja vielä kaksin kappalein. Kuulemma urospuolisia. Hetkisen kuluttua toinen uroksista nosti vielä päätään kauempana kadotakseen sitten takaisin syvyyksiin.

banfora13

Virtahepo uimassa.

banfora12

Virtahepo nostaa päätään.

banfora11

Lisää kaunista Tengrelajärven rantamaisemaa.

Puolisen tuntia poukamassa virtahepoja ihmeteltyämme, oppaani alkoi hakata melalla veneen kylkeen kuin tiedottaakseen virtahevoille lähdöstämme. Eläin taitaa olla vaarallisimpia nisäkkäitä, mitä tällä planeetalla elelee. Siitä oli huolissaan myös kolmen hengen brittiseurue, joka saapui Tengrelajärvelle päästyäni takaisin rantaan. Heidän oppaansa lohdutti kertomalla, että järven virtahevot ovat pyhiä, eivätkä hyökkäile ihmisten kimppuun. Myös paikalliset ihmiset jättävät eläimet rauhaan. Tällainen tieto tuskin antoi briteille mielenrauhaa, sillä virtahevot eivät taida aivan ymmärtää olevansa jotenkin erityisasemassa, saatika pyhiä!

Söin järven rannassa makkarasäilykkeen patongin kanssa ja katselin, miten britit pärjäävät järvellä. Hengissä taisivat selvitä. Paluumatka järveltä takaisin Banforaan sujui osaksi vesisateessa, vaan entäpä sitten! Lämmintä kesäsadettahan se aina on. Perillä Banforassa huutelut jatkuivat. Malin ja Senegalin tavoin, myös täällä aikuiset huutelevat. Eikä siihen oikein totu. Pitäisi varmaan asua vuosikausia Länsi-Afrikassa, että asiaan turtuisi.

banfora8

Banforan halki kulkeva valtaväylä.

banfora9

Keskustan vilinää sateen jälkeen hieman ennen pimeää.

Illalla hieman ennen pimeän laskeutumista lähdin vielä uudelleen Banforan keskustaan. Ajelin pääkatuja edestakaisin. Mitään kovin mielenkiintoistahan kaupungilla itsellään ei ole antaa. Tori, bussiasema, huoltoasema, patsas, kauppoja. Menin jälleen libanonilaiseen kauppaan, missä palvelu oli poikkeuksellisen loistavaa: sain oman kantajan ostoskorilleni. Nuori nainen kulki perässäni ja kantoi ostokset kassalle asti. Pakkauspalvelun puuttumisesta annan miinusta.

Seuraavana aamuna päätin lähteä Karfiguélan vesiputouksille, jotka nekin ovat Banforan liepeillä.