Tervehdys Pallontallaajien käyttäjät,

Kiitos kun olet ollut mukana Pallontallaajien yhteisössä. Sivuston vähäisen kävijämäärän vuoksi olemme valitettavasti joutuneet tekemään päätöksen palvelun sulkemisesta tämän kevään aikana. Keskutelumahdollisuus foorumilla päättyy maanantaina 1.2. Sivusto tullaan sulkemaan toukokuun loppuun mennessä, johon asti vanhat viestit ovat vielä luettavissa, joten nyt kannattaa käydä nappaamassa vanhat matkamuistot talteen.

Ystävällisin terveisin,
Pallontallaajien tiimi

Etiopia arkistot - Afrikkaan, Afrikkaan!
Pallontallaajat.net
Valikko
Selaa tagia

Etiopia

Dhagah Kouren kalliomaalauksilta Etiopiaa hipoen Boramaan

31.1.2021

Heräsin ensimmäiseen aamuuni Afrikassa sitten maaliskuun 2018, jolloin heräsin Kamerunin Yaoundéssa toisella puolella tätä laajaa maanosaa. Reilun vuorokauden matkustus oli kai uuvuttanut niin, etten ollut herännyt aamuyöstä edes rukouskutsuihin. Somalimaa kun on sataprosenttisesti islamilainen valtio. Siirryin huoneestani ulos Sugaal Hotellin ravintolaan aamupalaa varten. Vaan olipa absurdia istahtaa t-paidalla lämpimään ulkoilmaan tietäen, että Suomessa kärvisteltiin kovissa tammikuun pakkasissa. Sugaalilla on erilaisia aamupalavaihtoehtoja: munuaiset ja maksan jätin välistä ensimmäisenä, samoin omeletin ja päädyin ottamaan papuja. “Beans” ääntyy somalimaalaisten suussa hieman erilailla kuin Englannissa ja kuulostaa sanalta “penis”. Näin se oli kokemukseni mukaan paikasta riippumatta, ei siis vain tässä omassa Hargeisan hotellissani. Somalimaalaisten aamupalapapusoppa oli erittäin virkistävää vaihtelua Länsi-Afrikan patongeille ja croissanteille. Hieman kotoiselta hernekeitolta maistuneessa papusopassa oli papujen lisäksi ainakin vihreää paprikaa, valkosipulia ja sipulia. Koko komeus lapioitiin alas vaalean leivän palasilla. Haarukkaa en saanut, en pyytänyt, ehkä kyllä edes kaivannut. Edellisiltana oppaani Guled oli kertonut tulevansa noutamaan minua kello 8.30, mutta saapui lopulta puolisen tuntia myöhässä. Maassa maan tavalla.

Hargeisan liikennettä aamutuimaan. Somalimaassa autot ovat muuten lähes poikkeuksetta Japanista tuotuja käytettyjä Toyotia, joten ratti on väärällä puolella ja siksipä myös minä istuin väärällä puolella autoa.

Somalimaan poliisivoimien Special Protection Unitin turvamieheni Ayaanle. Mahtava tyyppi.

Guled ajoi paikalle noin kello 9.00 ja lähdimme matkaan saman tien. Mutta ensin oli vain noukittava Somalimaan hallituksen vaatima asemies mukaan matkaan. Mies olisi Somalimaan poliisivoimien Special Protection Unitista (SPU), jonka joukot on erityisesti koulutettu suojelemaan ulkomaalaisia. Vaikkapa sitten turisteja, kuten minua! Somalimaa ottaa ulkomaalaisten turvallisuuden äärimmäisen vakavasti, sillä se ei halua mitään hämminkiä tai ongelmia sille tärkeille vieraille. Tämä siitäkin huolimatta, että Somalimaa on Afrikan turvallisimpia maita, eikä sitä sovi sekoittaa epävakaaseen naapuriin Somaliaan millään tavalla. Guledin mukaan maassa ei ole ikinä ollut minkäänlaista matkailijaan kohdistunutta vaaratilannetta. Somalimaa pelaa kuitenkin varman päälle ja tietenkin tässäkin taustalla piillee haave kansainvälisestä tunnustuksesta. SPU:ta ei vaadita Hargeisassa, mutta kaikkialla pääkaupungin ulkopuolella sellainen tulisi olla mukana. Ellet sitten ole maassa omatoimisesti ja onnistu neuvottelemaan maan matkailuministeriössä kirjallista vapautusta tästä vaatimuksesta. Sellainen onnistuu toisinaan ja yhtä toisinaan taas ei. Tosin myös omatoimimatkailijoiden on mahdollista saada SPU-mies mukaan julkisen liikenteen bussiin. Itseäni ei kiinnostanut yrittää tällaista, vaan olin Somalimaassa ihan paikallisen matkatoimiston järjestämällä yksityiskiertomatkalla, jossa turvamies tuli talon järjestämänä. Mielestäni tämä turvamies on merkittävä osa Somalimaa-kokemusta, eikä sitä missään nimessä tule kokea miksikään riippakiveksi. Päinvastoin!

Niinpä pääkadulta mukaan hyppäsi maastoasuun pukeutunut, ehkä nelikymppinen Ayaanle. Mahtava tyyppi kaiken kaikkiaan. Englantiakin hän osasi ihan riittävästi. Mukanaan mies kantoi AK-47 Kalašnikov -rynnäkkökivääriä ja oli nyt sitten valmiina turvaamaan selustani tällä päiväretkellä kohti länttä ja Boraman kaupunkia. Ayaanlekin tosin vahvisti oppaani sanat, että ei tässä mitään ongelmia tulisi olemaan. Yleensä turvamies istuu etupenkillä, mutta Ayaanlelle sopi takapenkkipaikkakin oikein hyvin. Minä taas näkisin edestä paremmin. Covid-19 vaikutti sen verran matkantekoomme, että periaatteessa meidän tuli käyttää maskia autossa istuessamme ja aluksi se melko hyvin kasvoilla pysyikin. Loppumatkasta se oli lähinnä leuan alla ja joka tapauksessa vähintään myöhemmin ravintolassa istuessamme olisimme koronan toisiimme kyllä tartuttaneet. Seuraavana päivänä Ayaanle lipesi tästä vaatimuksesta melkein kokonaan, enkä minäkään maskin hyötyä oikein ymmärtänyt. Hallitus nyt vain oli näin määrännyt.

Ajamme ulos Hargeisasta. Huomaa maan yleisin automerkki ja -malli.

Huoltoasemalla. Pumpussa on aseman puhelinnumero ja nimi mobiilimaksua varten. Tammikuun lopulla 2021 diesellitra maksoi 5000 šillinkiä. Eli noin 0,5 euroa/litra.

Vesirekat kuljettavat vettä ympäri maata. Myös rekkojen ratti on väärällä puolella.

Nappasimme kahvit vielä ennen Hargeisasta poistumistamme ja sitten vain kaasu pohjaan ja suunta kohti Boramaa. Sinne olisi 115 kilometrin ajo. Kuten kaikissa kehitysmaissa, myös Somalimaassa pääteillä on runsaasti tiesulkuja. Somalimaassa tiesulku on yleensä muutaman poliisin miehittämä koppi ennen ja/tai jälkeen asutuskeskuksen. Useimmiten poliisit seisoskelevat tienvarressa jo valmiiksi, koska ainakin Hargeisa–Borama-tiellä on paljon liikennettä. Minut nähtyään he halusivat nähdä turvamieheni naaman takapenkiltä ja näin puomin virkaa toimittava köysi tai naru laskettiin maahan ja matka saattoi jatkua. Yleensä pysähdys kesti pari sekuntia, eikä matkalla Boramaan kukaan tahtonut nähdä passiani. Kuulemma ilman minua poliisit kinuisivat rahaa, mutta valkoisen miehen nähden eivät kehtaa.

Renkaiden ilmanpaineet kuntoon. Kuvassa etualalla vasemmalla oppaani Guled ja takana musta neliveto-Toyotamme.

Kyllä! Somalimaan yleisin auto on Japanista laivattu Toyota Vitz harmaanvärisenä. Meillähän kyseinen auto tunnetaan Toyota Yaris -nimellä.

Tämän päivän ensimmäinen pysäytys olisi Dhagah Kouren kalliomaalausalue 45 kilometrin päässä Hargeisasta luoteeseen. Sinne on ajettava ensin päällystettyä Boraman-valtatietä ja neljää kilometriä ennen Arabsiyon pikkukaupunkia käännyttävä kohti pohjoista. Mitään opasteita ei todellakaan ole, joten Dhagah Kourelle johtavan hiekkaisen ja kuoppaisen kärrypolun sijainti tulee totisesti tuntea. Röykyttelimme tätä mutkaista ja moneen suuntaan haarautuvaa “tietä” reilun kymmenen kilometrin matkan. Olimme Gabileyn alueella, joka tunnetaan Somalimaan “ruoka-aittana”. Täällä kasvaa esimerkiksi appelsiini, mango, papaija ja vaikkapa maissi. Papaijapuupeltoja olikin matkalla kalliomaalauksille tiuhaan. Melko paljon tämän kärrypolun varrella oli myös paimentolaisten asumuksia. Ne on kyhätty risuista ja oksista. Päälle on sidottu erilaisia kankaanpalasia. Asumusten pihapiiri on myös aidattu risuaidalla, varmaankin hyeenojen varalta, joita seudulla on paljonkin. Hyeenoja en nähnyt, mutta harmaita ja pitkähäntäisiä oravia siellä täällä sujahteli. Samoin kameleita. Olimme liki koko matkan ajaneet aloeveerakasvien keskellä. Kasveja on kaikkialla Somalimaassa, mutta niitä ei maassa ainakaan vielä hyödynnetä teollisesti. Paikalliset ihmiset toki ymmärtävät aloeveeran merkityksen ja hyödyntävät sitä omiin tarpeisiinsa.

Papaijapuita matkalla Dhagah Kourelle.

Tie Dhagah Kourelle kulkee aloeveerakasvien ympäröimänä.

Lähikuva aloeveerasta.

Saavumme Dhagah Kouren graniittilohkareröykkiöille.

Noin 1,5 tunnin matkanteon jälkeen Guled onnistui ilman minkäänlaisia vaikeuksia löytämään oikeat tieurat ja saavuimme Dhagah Kourelle (myös esimerkiksi nimillä Dhagax Koure, Dhagah Kureh jne.). Kuulemma edelliskerran oppaani oli käynyt paikalla 1. tammikuuta. Nyt vuoden toinen kerta tuli tammikuun viimeisenä päivänä. Dhagah Koure on upea, valtavista punertavista graniittilohkareista koostuva suuri kiviröykkiöalue. Oikeastaan vuori. Paikalla oli vartija, joka lähti näyttämään maalauksia meille. Kaikkiaan niitä on sadoittain ja ne ovat jopa 5000 vuotta vanhoja. Maalauksissa toistuvat samat kuviot, kuten ihminen, härkä, kirahvi, koira ja niin edelleen. Dhagah Koure oli Somalimaan tunnetuin kalliomaalausalue vuoteen 2002 saakka, jolloin Laas Geelin paljon vaikuttavampi alue “löydettiin”. Vierailisin siellä seuraavana päivänä. Dhagah Kouren merkitys kutistui kaiken lisäksi vuonna 2011, kun useita kalliomaalauksia havaittiin tärvellyn. Syynä oli ilmeisesti se, että paikan hoitamisesta oli kiistaa kahden eri osapuolen kesken. Minulle täällä oli kuitenkin aivan riittämiin maalauksia, minkä lisäksi maisemat näiden graniittilohkareiden päältä ovat upeita.

Löysimme paikalta myös kilpikonnan, jotka olin tähän saakka yhdistänyt meriin ja vähintäänkin vesistöihin. Maakilpikonniakin kuitenkin nähtävästi on ja tämä nuori yksilö saattoi olla suomenkieliseltä nimeltään kannuskilpikonna. Guled pohti eläimen ottamista lemmikikseen, mutta lopulta totesi eläimen varmaankin kuolevan matkalla Boramaan ja sieltä myöhemmin takaisin Hargeisaan. Kannuskilpikonna jäi jatkamaan elämäänsä Dhagah Kouren varjoisissa luolissa. Lähtiessämme minua kehotettiin tippaamaan paikan vartijaa, joten annoin 40 000 šillinkiä (n. 4 euroa). Kuulemma sen verran on riittävästi.

Mahdollisesti kannuskilpikonna.

5000 vuotta vanha kalliomaalaus Dhagah Kourella. Kuvassa ihminen ja kirahvi.

Olivatkohan nämä norsuja vai lehmiä?

Näkymä Dhagah Kourelta.

Palasimme takaisin Boramaan johtavalle valtaväylälle hieman eri reittiä. Ajoimme halki Arabsiyon kaupungin ja lukuisten pikkukylien. Alueelle nimensä antanut Gabiley on jo hieman suurempi keskus, jossa on jopa rispaantunein Somalimaan lipuin ja palmupuin koristeltu leveä bulevardi. Palmut tosin olivat kuolleet. Gabileyn jälkeen saavuimme Kalabaydhin kylään, josta lähti tie 19 kilometrin päähän Wajaaleen. Se lienee Somalimaan merkittävin rajanylityspaikka Etiopian kanssa. Tuleehan sitä kautta muun muassa khat maahan!

Jonkin matkaa Kalabaydhistä eteenpäin jätimme Maroodi Jeexin hallinnollisen alueen taaksemme ja siirryimme Awdalin alueelle. Somalimaa on jaettu kuuteen hallinnolliseen alueeseen. Täällä Awdalissa Boramaan johtava valtatie kulkee paikoin erittäin lähellä Etiopian rajaa. Huvittavasti muutaman kilometrin päässä rajasta sattuu sijaitsemaan kylä nimeltä Tulli. Pian Tullin jälkeen Etiopia on koko ajan näköpiirissä vasemmalla puolella. Jopa Etiopian puolen kylät, kuten Tferi Ber ja Aw Bare, näkyvät selvästi ja lopulta tie nuolee rajaa niin läheltä, että rajalle on vain kymmeniä metrejä. Tässä paikassa asustaa vuohifarmari, joka asuu vakituisesti tässä molemmin puolin rajaa ja maksaa veroistaan 50 prosenttia Somalimaahan ja loput Etiopiaan. Merkkinä rajasta on vain yksittäinen puu. Mitään raja-aitoja ei Somalimaan ja Etiopian välillä ole, mutta siellä täällä on vartiotorneja. Puhelimeni ei mennyt Etiopian verkkoon missään vaiheessa ja Somalimaassa Telian liittymä ei toimi lainkaan.

Tullista on enää 24 kilometrin matka Boramaan.

Oikeanpuolimmaisin puu merkkaa rajaa Somalimaan ja Etiopian välillä. Puun tuolla puolen kaikki kuuluu Etiopiaan. Tässä kohtaa, molemmin puolin rajaa, asustaa vakituisesti paikallinen vuohifarmari.

Boraman liikennettä.

Itse Boramakin on vain muutaman kilometrin päässä Etiopian rajalta ja näkyi pian tuosta valtionrajaa hipovasta kohdasta alhaalla laaksossa korkeiden vuorten ympäröimänä. Borama on Somalimaan suurimpia kaupunkeja yli 200 000 asukkaan väestöllään ja tunnettu erityisesti brittien siirtomaakaudella rakennetusta opinahjosta, joka nykyisin toimii Amoud-yliopistona. Ennen sinne ajoa, ajoimme sisään itse kaupunkiin. Borama muistuttaa kaikessa kaaoksessaan kovasti Hargeisaa. Täälläkin saa ajaa miten tahtoo ja täällä liikenteen seassa on mukavana lisänä holtittomasti kaahailevia tuktuk-takseja, jotka pääkaupungista puuttuvat. Niinpä sitten kaksi tuktukia kiihdytti talla pohjassa ohitsemme, toinen oikealta ja toinen vasemmalta. Heillä oli selvästi kisa menossa ja puolenpäivän tienoissa siihen on Boraman kaduilla sopivan rauhallista. Guled ajoi auton Boraman ytimeen, jossa tosin kadut ovat hiekkaisia ja kuoppaisia. Vuohia vaeltelee järsimässä muoviroskaa, jolla Somalimaankin kadut ja luonto on kyllästetty. Guled kertoi myöhemmin näiden kaupunkivuohien itseasiassa olevan somalimaalaisten vanhempien naisten lemmikkejä, ei suinkaan ravinnoksi kasvatettavia elikkoja. Guledinkin isoäidillä oli vuohia lemmikkeinä ja kieltämättä minäkin vuohen lemmikiksi ottaisin kissaa tai koiraa mieluummin. Ruoaksi kasvatettavat vuohet elelevät erikseen maaseudun “farmeilla” ja saavat syödäkseen muuta kuin muovia. Kuulemma vuohten saama ravinto maistuu myös niiden lihassa.

Goljanno Restuarant & Cafeteria oli valintamme Boramassa.

Boraman keskustassakin on hiekkaisia katuja. Vasemmalla kuvassa paikallinen mies khat-ostoksilla.

Me emme nyt söisi vuohta, vaan tahdoin lautaselleni kamelia. Astuimme sisään vilkkaaseen Goljanno-ravintolaan. Ayaanle käveli suoraan yläkertaan ja tietenkin ase kulki mukana kaikkialle. Tilasin mangomehun sekä kamelia ja makaronia, mikä huvitutti suuresti Ayaanlea, sillä yleensä turistit ovat arkoja ja tilaavat kasviksia tai vähintäänkin kalaa. Ruokaa odotellessani eräs mies tuli kyselemään, että mistä kaukaa sitä tullaan. Helsingin mies tiesi, muttei Oulua. Pian myös nuori somalinainen sujuvalla brittiaksentilla tiedusteli, mahdoinko olla joku kuuluisa tubettaja. Naisen nuori veli oli kuulemma näin todennut, muttei ollut uskaltanut kysyä. Perhe oli täällä lomailemassa Britanniasta. Ennen ruoan saapumista, pöytään kannettiin kolme kulhollista kuumaa kamelinrasvaa. Sen nyt jätin kuitenkin välistä, kuten tapana on ollut jättää myös joulukinkusta uunissa irtoava rasva juomatta. Itse kameli oli ihan jees, mutta ehkä hieman liian kuivaa ja mautonta. Annos oli niin valtava, että siitä olisi riittänyt neljälle. Niinpä Ayaanle otti loput ruoastani mukaan ja antoi myöhemmin eräässä kadunkulmassa jollekin sukulaiselleen. Taisi olla veljen vaimo. Vaihtokaupassa saimme somalialaisia banaaneja, jotka maistuvat ja näyttävät kuin mikä tahansa kaupan banaani Suomessa. Länsi-Afrikan banaanit taas ovat pieniä ja paljon makeampia.

Lounaani Boramassa: spagettia, kamelinlihaa, kamelinläskiä ja kamelinrasvaliemi.

Boraman torilla on rauhallista puolenpäivän kuumuudessa.

Aikamme ajelimme ympäri Boraman kuoppaisia katuja, kunnes basaarissa tie yllättäen päättyi. Oli peruutettava takaisin. Lopulta oikea tie löytyi ja olimme matkalla ulos kaupungista tuktukeja väistellen. Täällä kaupungin laitamilla on hauskasti nimettyjä pieniä kauppoja, kuten Dubai Shoping Centre tai Erdogan Shopping Center. Turkki on ainakin naapurimaa Somalian paras kaveri, mutta yrittää Turkin presidentti Erdogan työntää lonkeroitaan myös Somalimaan puolelle. Ainakin turkkilaisia tuotteita on kaupoissa runsain mitoin.

Boraman merkittävin nähtävyys on Somalimaan paras yliopisto, vuonna 1998 perustettu Amoud (somaliksi Jaamacadda Camuud). Se toimii maaseudun rauhassa muutaman kilometrin päässä kaupungin ulkopuolella. Alun perin kampus oli brittien siirtomaakaudellaan rakennuttama ja toimi silloin “high schoolina”. Koulua ovat käyneet kuulemma kaikki Somalimaan presidentit ja muut merkkihenkilöt. Olimme paikalla iltapäivällä, jolloin opetus oli jo tältä päivältä ohitse. Kaikkialla oli hyvin rauhallista, eikä edes liikenteen melu kuulunut. Paikalla oli vain kolme nuorta kamelia, noin 1,5–2-vuotiaita, joita Ayaanle veti hännästä. Minä vain otin muutaman valokuvan. Ayaanle kertoi, että yliopistollakin on aseistettu vartijansa ja että tällä on amerikkalainen ase.

Amoud-yliopiston rakennuskanta on pääosin siirtomaakaudelta.

Lapin yliopiston mailla saattaa kuljeksia poroja, täällä kameleita. Takana majatalo, jossa yliopiston vierailevat professorit ja muu opetushenkilökunta majoittuu.

Tässä on oikein kahdella tuktukilla lähdetty khat-ostoksille. Tämän boramalaisen khat-kojun seinässä kuvattuna khat-vihtoja.

Sitten tulikin aika lähteä takaisin Boramaan ja edelleen kohti Hargeisaa. Ayaanle oli kovasti äänessä takapenkillä ja hän sai pian jopa oikeita töitä, kun edellämme ajanut Toyota Vitz toistuvasti pysähteli keskelle vilkasliikenteistä katua yrittäen kysellä vastaantulevilta autoilta jotain. Ayaanle otti Kalašnikovinsa ja meni nuhtelemaan kuljettajaa. Vaikka ollaankin Somalimaassa, ei nyt sentään koko liikennettä sovi tukkia! Ayaanle on Special Protection Unit -yksikössä työskentelystään huolimatta pohjimmiltaan poliisi ja hänellä on oikeus sakottaa, mutta nyt kuljettaja selvisi pelkillä nuhteilla. Guled hyppäsi myös tohkeissaan ulos autosta ja meni seuraamaan nuhtelua. Minä jäin autoon istumaan, sillä Toyotan kuljettaja voisi hämmentyä täysin, jos nyt vielä valkoinen mieskin tulisi asiaa puimaan!

Takaisin Hargeisaan ajoimme pysähtymättä, sillä reitti oli sama. Hargeisassa Guled vielä ajoi rikkaiden asuinalueen kautta, jossa talot ovat hienoja ja niiden ympärillä on korkea aita. Korkea aita on myös tasavallan presidentin palatsin ympärillä, joka vasta valtaisa onkin. Matkalla ohitimme myös Hargeisa Group Hospitalin, jonne myöhemmin menisin testauttamaan itseni koronaviruksen varalta. Perillä hotellilla Guled kysyi tahdoinko lähteä myöhemmin vielä syömään. Maha oli edelleen täynnä Boraman kamelia, mutta kyllä illalla vielä nälkä tulisi. Hän tulisi noutamaan minut kello 19.30. Ayaanlen näkisin jälleen seuraavana aamuna, kun lähtisimme kohti Laas Geeliä ja Berberaa.

Vesirekkoja Hargeisan laitamilla.

Hargeisan pääkadun varressa olevan monumentin merkityksestä kysellessäni sain vastauksen, että se on “just a monument”. Juuri tällaiset monumentit ovatkin parhaita!

Guled tuli illalla suunnilleen sovittuna aikana ja kävelimme lyhyen matkan läheiseen ravintolaan, Ali Jirde Hotelliin. Ravintolaan mennessä vartija paljastaa metallinpaljastimella hallussasi olevat rynnäkkökiväärit ja pommit. Paikka onkin selkeästi hieman tärkeämpien ihmisten suosiossa. Omaan Sugaal Hotelliini voi kuka tahansa marssia sisään, mutta siellä ei majoitu tai illallista tärkeää väkeä. Laadukkaasta ympäristöstä huolimatta hinnat eivät ole korkeat, vaan pääruoat maksavat viidestä kymmeneen dollaria. Tarjoilu vain on hieman hidasta. Tilasin pizzan, sillä Afrikassa pizzat ovat aina pieniä ja minulla oli vain pieni nälkä. Ali Jirde Hotel järjestää joka keskiviikkoilta somalimaalaista kulttuuria, tanssia ja laulua, esittelevän shown, johon tulisimme sitten viimeisenä iltanani.

Telesom – Luotettava valinta. Turha yrittää soitella tuohon numeroon, sillä Telesom ei Suomessa toimi.

Ruokailun jälkeen kävimme hankkimassa minulle paikallisen Telesom-operaattorin liittymän. Otin pelkän nettipaketin, joka ei lopulta toiminut kuin pari päivää ja senkin aikaa hieman heikosti. Somalimaa jostain syystä mainostaa Afrikan nopeimpia nettiyhteyksiä, mutta se on pötypuhetta. Telesom on paikallinen operaattori, mutta koska Somalimaata ei ole kansainvälisesti tunnustettu, ovat puhelinnumerot periaatteessa somalialaisia. Somalian suuntanumero +252 oli laitettava eteen, jos minulle Suomesta tahtoi soittaa.

Palasimme hotellille ja sovimme, että Guled noutaisi minut aamulla kello 8.00.

Koronavirusta pakoon Somalimaahan

29.-30.1.2021

Matkailu on edelleen täysin sallittua ja uusia maita avautuu koko ajan. On avautunut kesästä 2020 lähtien. Euroopassa ja länsimaissa ylipäätäänkin suunta on toki toinen, ainakin maahantulosta on tehty paikoin vaikeaa ja jopa mahdotonta. Mutta Eurooppaan ei ole pakko matkustaa, vaan voi lähteä kauemmas. Uskallan väittää, että suurin osa maailman ihmisistä (pl. länsimaalaiset) on jo päässyt koronaviruksen yli ja elää normaalia elämää. Sellaista, mitä elettiin vielä alkuvuonna 2020. Olen myös huomannut, että jopa suomalaiset ovat loppuvuoden 2020 ja alkuvuoden 2021 alkaneet suunnata kohti etelää. Kuka Ruandaan, kuka Etelä-Afrikkaan, Espanjaan, Tansaniaan, Thaimaahan ja niin edelleen. On ehkä kyllästytty rajoitustoimiin tai hoksattu, että ne saattavat olla jopa itse virusta haitallisempia. Sitä se on ainakin matkailulle ja lentoyhtiöille. Joka tapauksessa matkailun moralisointi on tarpeetonta, sillä, kuten todettua, ulkomaille saa painua rikkomatta ainuttakaan lakia. Täysin luvallista ja hyväksyttävää on myös matkata Ylläkselle satojen metrien hiihtohissijonoihin. Paheksumista ei ole myöskään siinä, että joku tahtoo pysytellä vain kotona. Harmittavaa on vain se, että nykyisin on matkustettava salaa.

Etiopian lentoasemat ja kansallinen lentoyhtiö Ethiopian Airlines suhtautuvat koronavirukseen hieman eri tavalla kuin Suomen hallitus.

Minä halusin reissuun, kun kerran muutkin lähtevät. Johonkin missä koronavirus ei hallitse kaikkea elämää. Piti vain valita kohde, jossa tautitapaukset ovat maltillisia tai olemattomia. Vaihtoehtoja oli yllinkyllin, vain Eurooppa siis täytyi karsia joukosta pois. Sen verran tempoilevaa on ollut etenkin EU-maiden koronapolitiikka.

Aivan aluksi tähysin Uzbekistaniin, sillä maa avautui suomalaisille jo kesällä 2020. Vuokraisin auton ja kävisin ainakin Samarkandissa ja Buharassa. Loppuvuonna 2020 maahantulosäännöt vaikuttivat kuitenkin lähteestä riippuen ristiriitaisilta: jos lentäisin Istanbulin kautta, joutuisin 14 vuorokauden karanteeniin negatiivisesta koronatestistä huolimatta. Toisaalta paikallinen matkatoimisto vakuutteli Tripadvisorissa, että karanteenia ei pantaisi toimeen, vaikka se lain mukaan kuuluisikin langettaa. Pitäkööt tunkkinsa. Afganistankin on avoinna, eikä sinne tarvitse edes negatiivista koronatestiä. Turistiviisumin saaminen Tukholmassa sijaitsevasta suurlähetystöstä vain sattui olemaan erittäin epävarmaa ja erittäin kallista. Myös Afganistan sai pitää tunkkinsa, vaikka siellä koronavirus onkin kuulemma jo täysin unohdettu. Seuraavana listalla oli Pakistan, jossa hahmottelin lentäväni Lahoreen ja pois etelän Karachista. Pakistan on panostanut huomattavasti ulkomaalaisten turistien haalimiseen ja maahantulosta on tehty helppoa. Turvallistakin pitäisi oleman. En vain oikein lopulta innostunut ajatuksesta pakistanilaisista junista ja paikalliset matkatoimistot tuntuivat myyvän lähinnä valmispaketteja paikallisille ihmisille jonnekin vuorille ja laaksoihin. Pakistankin sai pitää tunkkinsa. Kylmäkin siellä olisi.

Matka ulkomaille alkaa nykyisin usein koronatestauksen kautta. Tässä Oulun Terveystalon flunssaklinikan ovi.

Sitten kallistuin Afrikkaan, sillä siellä olisi ainakin lämmintä. Egyptiin pääsisi edullisesti ja pelkällä negatiivisella koronatestillä. Samoin Sudaniin, jonne olisin varmasti kääntänyt kelkkani, jos aikaa olisi ollut kaksi viikkoa. Lopulta päädyin kansainvälisesti tunnustamattomaan Somalimaahan ja sen kyljessä olevaan pikkuruiseen (ja tunnustettuun) Djiboutiin. Kummankin koronavirustilanne on erinomainen; virusta hädintuskin esiintyy (Somalimaan koronatilanteesta lisää myöhemmin). Somalimaa oli avautunut jo kesäkuussa 2020 ja Djibouti heinäkuun puolella. Myös turistit olisivat tervetulleita ja paikalliset matkatoimistot toivottivatkin lämpimästi tervetulleeksi. Itse asiassa olin erittäin yllättynyt, kun sikäläiset matkatoimistot ylipäänsä vastasivat ja vieläpä nopeasti! Yleensähän on niin, että Afrikkaan ei sähköpostilla saa minkäänlaista kontaktia.

Somalimaassa toimii kaksi matkatoimistoa, jotka järjestävät eripituisia kiertomatkoja maassa. Vanhempi näistä on vuonna 2008 perustettu Visit Horn of Africa, joka käyttää myös nimeä Somaliland Tours ja Somaliland Travel Guide. Hämmentävästi kaikilla näillä on omat erilliset kotisivunsa. Joka tapauksessa Visit Horn of Africaa pyörittää Ruotsissa perheineen ainakin osan vuodesta asuva somalimies. Sähköpostikirjeenvaihto oli nopeaa ja vastauksen sai jokaiseen kysymykseen, joten päädyin ostamaan heiltä viiden päivän ja neljän yön yksityisen kiertomatkan Somalimaassa. Hinta oli 850 Yhdysvaltain dollaria (n. 705 euroa) sisältäen majoituksen, oppaan, kuljetukset, pääsymaksut, luvat, Somalimaan hallituksen vaatiman turvamiehen sekä aamupalat. Muut ruoat minun tulisi pulittaa itse. Kymmenen prosentin takuusumma kehotettiin maksamaan liettualaiselle tilille dollareina. Reilun viikon odottelun jälkeen raha todella lopulta saapui vastaanottajalle.

Visit Horn of Africa järjestää Somalimaa-kierrosten ohella matkoja myös naapurimaa Somalian puolelle Mogadishuun sekä Djiboutiin. Päätin kuitenkin tukea djiboutilaista matkanjärjestäjää. Yhdysvaltalaisen Ken Gradallin pyörittämä Rushing Water Adventures järjestää erilaisten vesiaktiviteettien ohella myös maalla tapahtuvia kierroksia. Varasin kahden päivän ja yhden yön retken Abbe- ja Assaljärville hintaan 700 dollaria (n. 580 euroa). Hinta laskisi roimasti, jos joku muu olisi sattunut tilaamaan saman retken samalle ajankohdalle. Djibouti on superkallis maa johtuen maassa olevista valtavista ulkomaisista sotilastukikohdista, joten myös matkailu maassa on superkallista. Rushing Water Adventuresin tarjoama retki oli lisäksi jo alennusmyynnissä koronan vuoksi. Djiboutissakin koronavirus on kuulemma jo täysin unohdettu. Nyt huolenaiheina ovat kylmyys ja malaria.

Matkasuunnitelma oli valmis: ensin matkustaisin kolmeksi yöksi Djiboutiin, josta siirtyisin neljäksi yöksi Somalimaahan. Lentäen. Lentoliput ostin Ethiopian Airlinesiltä Tukholman/Frankfurtin ja Addis Abeban kautta. Olen pitänyt Ethiopian Airlinesiä luotettavana lentoyhtiönä, joka ei ole keskeyttänyt lentoja edes virusmutaatiokohteisiin, kuten Lontooseen ja Johannesburgiin. Luotto oli siis kova, mutta viikkoa ennen lähtöä varaus alkoi muuttua. Tuli selväksi, että Djibouti jäisi pois suunnitelmasta, kun uuden aikataulun mukaan minun olisi pitänyt olla samaan aikaan sekä Djiboutin että Addis Abeban lentoasemilla. Seuraavana päivänä peruttiin Tukholma-Addis Abeba -lento ja syyksi ilmoitettiin “unplanned circumstances“. Peruin koko roskan ja pyysin rahanpalautusta, joka luvattiin 4–6 kuukauden kuluessa. Luottokorttiyhtiöllä uhkaaminen sai Ethiopian Airlinesin lopulta palauttamaan summan kolmessa päivässä! Ostin Ethiopian Airlinesiltä uuden lentolipun, mutta nyt pelkästään Somalimaan Hargeisaan. Djibouti saisi jäädä odottamaan tulevaisuutta ja olisipa ainakin yksi koronatesti vähemmän, sillä Djibouti pikatestaa kaikki saapuvat matkustajat rajalla. Somalimaa ei näin tee. Sinne riittää pelkkä etukäteen tehty negatiivinen koronatesti.

Koronatestit lienevät kultakaivos niitä tekeville yrityksille, mutta onneksi Finnair on neuvotellut Terveystalon kanssa diilin hieman halvemmasta testistä matkailijoita varten. Koronatesti maksoi 211,50 euroa, josta sain vielä noin vitosen alennusta, kun laitoin vaatimattoman määräni Finnairin plussapisteitä palamaan. Oulussa testitulos luvattiin 24 tunnin kuluessa ja se tulikin jo noin 15 tunnissa. Paperinen englanninkielinen todistus oli kourassa 24 tunnin kuluttua itse testistä. Se maksoi 10 euroa. Todistuksen nähdessäni totesin, että sellainen olisi erittäin helppo väärentää. Aitojen ohella väärennetytkin koronatestit ovat hyvä bisnes näinä aikoina. Muuten, Terveystalo tai Finnair eivät vaadi heidän palvelunsa käyttämiseen, että sinulla on lento Finnairilla. Minäkin olin lähdössä maasta Lufthansalla. Toki Oulusta Helsinkiin lensin Finnairilla.

Ethiopian Airlinesin lento Frankfurtista Addis Abebaan ei ollut edes puolillaan, mutta kaikilla oli hyvin tilaa levittäytyä.

Illallinen tarjoiltiin Kroatian rannikon yllä. Kanaa, perunaa, porkkanaa, salaatti, salaatinkastike, sämpylä ja kirsikkatortunpalanen vaniljakastikkeella.

Addis Abeban lentoasema auringonnousun aikaan.

Viimein perjantaina 29. tammikuuta lähdin matkaan negatiivinen aito koronatestitodistus takataskussani. Lufthansalla Frankfurtiin ja sieltä edelleen Ethiopian Airlinesin vajaan seitsemän tunnin yölennolla ET 707 Addis Abebaan. Laajarunkokone ei ollut puolillaankaan, mutta silmiin pisti selkeiden turistien suurehko määrä. Ehkä puolet matkustajista oli turisteja. Liikematkustajat kun eivät taida matkustaa vaelluskengät jalassa ja rinkka selässä. Minun lisäkseni lennolla oli paljon yksin matkassa olevia vastuuttomia nuoria miehiä, samoin kuin vastuuttomia keski-ikäisiä pariskuntia rantalomalle matkalla. Useampi oli jatkamassa Addis Abebasta esimerkiksi Sansibarille, joka on kevään 2021 harvoja helposti saavutettavia rantalomakohteita. Mitään testejä ei tarvita. Vaelluskenkämatkailijat olivat varmaan sitten matkalla Etiopian vuorille, sillä Etiopiakin ottaa turistit nykyisin avosylin vastaan.

Laskeuduimme Addis Abebaan hieman ennen auringonnousua. Viimeistään täällä silmät avautuivat: kaikki eivät todellakaan istu kotona maski kasvoilla. Matkustajia on aivan kuin normaalissa tilanteessa, kaikki kaupat ovat auki (kiinalaista nuudeliravintolaa lukuun ottamatta), lentoja on kaikkialle Afrikkaan ja niitä valkoisia selkeitä turisteja on todella paljon. Brittejä, saksalaisia, italialaisia, amerikkalaisia. Käsidesillä ei täällä lotrata, eikä Ethiopian Airlinesikaan esimerkiksi Finnairin ja Lufthansan tavoin lykkää desinfiointisettiä kouraan koneeseen astuttaessa. Maskin käyttö on vaihtelevaa, eikä poliisi tule Frankfurtin lentoaseman tapaan rynnäkkökiväärin kanssa uhkailemaan, jos et käytäkään.

Somalimaa on kuivaa puoliaavikkoa.

Maisemaa Hargeisan laitamilta hieman ennen laskeutumista.

Lauantaiaamuna 30. tammikuuta kello 9.20 nousin Ethiopian Airlinesin lennolle ET 372 kohti Somalimaan pääkaupunkia Hargeisaa. Lento oli viimeistä paikkaa myöten täysi. Muita valkoisia matkustajia taisi olla kaksi, muuten kyydissä oli lähinnä diasporassa eleleviä somaleita matkalla koronaa pakoon entisille kotiseuduilleen. Kuka oli Tanskasta, kuka Ruotsista tai Britanniasta. Osa oli tulossa ihan Kanadasta ja Yhdysvalloista asti. Somalit ovat levittäytyneet laajalle. Lennolla tarjoiltiin kanasämpylä ja juomaa. Ihan viiniä ja oluttakin olisi saanut, vaikka kyydissä olikin pääosin islaminuskoista sakkia. Osa kehtasi viininkin valita, ehkä siksi että Somalimaa on täysin kuiva maa. Alkoholi on kielletty, eikä sitä ole mahdollista löytää edes tiskin alta. Somalimaa oli koneen ikkunasta nähtynä juuri sellainen kuin olin Afrikan sarven kuvitellutkin: karua puoliaavikkoa, jota rikkoivat vaatimattomat kylät ja siellä täällä olleet paimentolaisten hökkelit. Hiekka pöllysi, kun laskeuduimme 1,5 tunnin lennon jälkeen maan entisen presidentin Ibrahim Egalin mukaan nimetylle kansainväliselle lentoasemalle Hargeisan laitamille. Ei kiitotie tokikaan hiekkaa ole, mutta tuuli kuljettaa sitä lentokenttäalueellekin.

Hargeisan lentoaseman terminaalirakennus on pikkuinen, eikä kovin modernikaan enää, sillä se on avattu jo Britannian siirtomaakaudella vuonna 1958. Avaajana toimi Hänen Kuninkaallinen Korkeutensa prinssi Henry, Gloucesterin herttua. Tapahtumasta muistuttaa laatta passintarkastusjonon yläpuolella. Koronatestitodistukset kerättiin suuremmin syynäämättä pois ennen terminaaliin astumista, eikä niitä saanut enää takaisin. Ennen tätä testitodistus haluttiin nähdä sekä Helsingissä että Frankfurtissa, mutta Addis Abebassa ketään ei enää kiinnostanut. Somalimaa vaatii, että testi on tehty viimeistään 96 tuntia ennen maahan saapumista.

Perillä Hargeisassa.

Hargeisan lentoasemalla ei sentään ole bussikuljetusta.

Somalimaan viisumi

Somalimaahan on helppo matkustaa ainakin näin lentäen, sillä viisumin saa saavuttaessa lentoasemalla. Viisumeja myöntäviä luukkuja on vain yksi, mutta jono etenee suhteellisen nopeasti. Valmiiksi täytetty viisumihakemus, yksi passikuva ja kopio passista on hyvä olla valmiina mukana. Matkatoimisto lähettää viisumilomakkeen sähköpostiin, vaikka nähtävästi lomakkeita on myös tiskillä. Passintarkastaja ottaa varmuuden vuoksi uuden valokuvan ja kysyy matkanjärjestäjäni nimeä. Siinä kaikki ja 30 päivän oleskeluun oikeuttava viisumileima lätkäistään passiin. Viisumin maksu suoritetaan seuraavalla tiskillä dollareina. Suomalaisen viisumi kustantaa 60 dollaria (n. 49,8 euroa), nepalilaisen viereisellä tiskillä ainoastaan kuusi dollaria. Seuraavaksi tarkastetaan vielä viisumimaksun kuitti ja matkaaja voi jatkaa matkalaukkuaulaan, jossa lentokentän työntekijät nostelevat laukkuja lattialle noudettavaksi. Mitään hihnoja ei Hargeisassa ole. Itse olin matkassa pelkillä käsimatkatavaroilla.

Näin olin saapunut pitkän matkan päätteeksi kansainvälisesti tunnustamattoman Somalimaan tasavallan pääkaupunkiin. Visit Horn of African oppaani herra Guled odotteli minua terminaalin ulkopuolella ja toivotti tervetulleeksi maahansa. Tästä alkaisi viiden päivän kiertomatka eri puolille Somalimaata. Maassa, jossa koronavirus ei enää hallitse.

Ethiopian Airlines ja Addis Abeban kiinalainen lentoasema

8.-9.3.2018

Olin viimeistä aamua Yaoundéssa ja Afrikassa ylipäätäänkin. En lopullisesti, mutta tällä erää kyllä. Heräilin rauhassa ja niin heräili lähitienookin. Aamupalaksi söin säilykkeen, jollainen minulla vielä oli hätävarana. Siitäkään tuskin saisin ripulia matkaseurakseni. Tietenkin Tropical Hotelin ravintolakin tarjoilee pikkurahalla erilaisia aamupalayhdistelmiä, mutta siihen ei ollut nyt tarvetta.

Rosvousyrityksen toissailtana torjunut ja eilen minulle kaupunkia esitellyt Pascal saapui sovitusti kello kymmeneltä hotellille. Oli kieltämättä outoa, että hän oli tismalleen aikataulussa. Afrikkalaisilla kun ajankäsitys on yleensä täysin erilainen. Otimme taksin kadulta määränpäänämme Yaoundé-Nsimalenin lentoasema. Edellispäivänä Pascal oli kertonut matkan sinne kustantavan “vain jotain satasia”, mitä en lähtenyt epäilemään, hänhän tässä paikallinen on. Lonely Planet kyllä kertoi hinnaksi 4 000 frangia (noin kuusi euroa), sillä keskustasta lentoasemalle matkaa kertyy noin 25 kilometriä. Nyt kuski heitti tuon 4 000 frangin hinnan ilmoille, mitä Pascal piti ryöstönä. Hän ehdotti autosta poistumista, mutta minä suostuttelin jäämään kertomalla hinnan olevan ihan normaali. Samaa mieltä oli kuljettajamme.

Nsimalenin lentoaseman sijainti kaukana Yaoundén keskustasta ja kaupungin järjettömät ruuhkat olivat saaneet minut lähtemään matkaan jo kymmeneltä, vaikka lentoni lähtöaika olisi vasta kello 14.20. Kuljettaja tiesi kaupungin kuin omat taskunsa ja monen mutkan kautta pääsimme kiertämään aina kaikki pahimmat tukokset. Kieltämättä hieman huolestuin paikoin ja olin jo valmis kertomaan maksavani kuskille sovittua enemmän, jos tämä pääsisi tunnissa perille. Siihen ei ollut tarvetta, vaan liikenne helpottui vähitellen keskustan jäädessä taakse ja lopulta pääsimme 55 minuutissa lentoasemalle. Maksoin perillä 5 000 frangin (noin 7,6 euroa) setelillä, mistä kuskilla ei ollut antaa vaihtorahaa. Hän miltei liikuttui, kun sai pitää loput juomarahana.

Yaoundé-Nsimalenin lentoaseman kansainvälisellä puolella on tungosta, kun Kenya Airwaysin ja Ethiopian Airlinesin lennot ovat valmiina lähtöön.

Yaoundé-Nsimalenin kansainvälinen lentoasema on Kamerunin toiseksi merkittävin ja toiseksi vilkkain lentoasema. Siitäkin huolimatta, että se palvelee pääkaupunkia. Valtion taloudellinen keskus Douala pitää hallussaan vilkkainta kenttää. Hiljaista kentällä kieltämättä olikin, kun marssin sisään terminaaliin Pascalin hyvästeltyäni. Periaatteessa sisään pääsee vain passia tai lentolippua näyttämällä, mutta näköjään valkoinen ihokin ajoi saman asian.

Aivan ensimmäisenä minut ohjattiin phytosanitaire-tarkastukseen. Sen suoritti englantiakin osannut rouva, jonka konttori oli nurin käännetty pieni puulaatikko terminaalin lattialla. Phytosanitaire kääntyy “kasvinterveydeksi” ja nyt minulle esitettiin kysymys: oliko laukussani puisia maskeja, afrikkalaisia naamioita siis. Niitähän länsimaalaiset turistit Afrikasta hankkivat. Tarkastaja oli selvästi pettynyt, kun vastasin kysymykseen kieltävästi, eikä rinkan penkominenkaan tuottanut tulosta. Seuraava kysymys kuuluikin: “miksei sinulla ole maskeja, eikö ole rahaa vai?” Kerroin hankkineeni Kamerunista vain muistoja ja käyttäneeni rahat elämiseen. Tätä tarkastajattaren oli hieman vaikea käsittää ja hän kehottikin ensi kerralla ostamaan maskin. Se olisi hyvä muisto.

Lentoaseman lähtöselvitys on hyvin järjestetty, eikä nyt lähdössä ollut kuin kaksi konetta: oma Ethiopian Airlinesin lentoni Addis Abebaan ja Kenya Airwaysin lento Nairobiin. Addis Abeban -lennon lähtöselvitys avautuu Yaoundéssa kolme tuntia ennen lähtöä eli juuri parahiksi phytosanitairen läpäistyäni. Olin ensimmäinen lähtöselvitettävä ja sain koneeseen täysin eri paikan kuin mitä olin etukäteen valinnut Ethiopian Airlinesin sivuilta. Yaoundésta lähteville lennoille ei voi lähtöselvittäytyä omin päin netissä, vaan on ehdottomasti tulostettava paperinen tuloste varauksesta ja mentävä tiskille asioimaan. Sain lipun Lontooseen saakka, samoin laukkuni selvitettiin sinne saakka.

“Ckeck-in” ei onnistunut netissä Yaoundésta lähtevälle lennolle.

Yaoundén lentoasemalle on lukuisia tiskejä, joissa täytyy asioida. Lisää löytyy lähtöselvityksen jälkeen terminaalin yläkerrasta, jossa ensimmäisenä sain maastapoistumislomakkeen täytettäväksi. Se kannattaa täyttää hetimiten, vaikkei sitä aivan samantien tarvitakaan. Seuraava tiski tarkasti rokotuskortin, minkä jälkeen pääsin tullin tiskille. He halusivat tietää, oliko minulla euroja käteisenä ja kuinka paljon. Olihan minulla satasen verran, mutta kielsin asian. Keski-Afrikan frangeista ei oltu kiinnostuneita. Matka jatkui turvatarkastukseen, josta yritin viedä läpi puolentoista litran vesipullon. Monilla Afrikan sisäisillä lennoilla se onnistuu hyvin, mutta ei nähtävästi Kamerunin ja Etiopian välillä.

Viimeinen muodollisuus oli passintarkastus, joka löi leiman ja keräsi maastapoistumislomakkeen. Ei mitään ongelmia. Sitten olin vapaa tutkimaan Yaoundén pientä lentoasemaa, jossa oli edelleen hyvin hiljaista. Tax free -myymälä oli suljettu. Oli kai ollut jo pitkään. Kahvila-ravintola sen sijaan oli avoinna. Vessoja on runsaasti, mutta vessapaperi tältä lentoasemalta kyllä puuttui. Upeaa sen sijaan oli se, että Yaoundé-Nsimalenissa on wifi, joka toimii kuin Helsinki-Vantaalla. Ellei paremminkin!

Yaoundé-Nsimalenin duty free shop.

Lento ET 925 valmiina lähtöön.

Lentoasemalla on pari-kolme odotustilaa lähteviä matkustajia varten, mutta lentojen vähäisestä määrästä johtuen vain yksi on käytössä kerrallaan. Ensin lähti Kenya Airwaysin lento, joten Etiopiaan-menijöiden tuli odotella vuoroaan. Kun se koitti, tarkastettiin aluksi passi ja lentolippu. Sitten pengottiin käsimatkatavarat ja lopuksi vielä etsittiin metallinpaljastimella puukot ja pommit pois matkustavaisten hallusta. Minun tuli poistaa kamerasta akku ja pitää se erillään koko lennon ajan. Pian sitten jo katselin odotustilassa, kun Kenya Airwaysin lento nousi taivaalle ja kohti Itä-Afrikan Nairobia. Lentoyhtiön slogan on näemmä “The Pride of Africa”. Ethiopian Airlinesin tunnuslause kuuluu “The New Spirit of Africa”!

Lentojen odotustilalla on kokoa.

Ethiopian Airlinesin kone saapuu Librevillestä.

Ethiopian Airlinesin Boeing 787 Dreamliner -laajarunkokone Gabonin Librevillestä Yaoundén kautta Addis Abebaan saapui aivan ajallaan noukkimaan minut ja muut matkalaiset kyytiinsä. Koneen boardaus tapahtui kuin Euroopassa, ilman mitään järkyttävää rynnimistä ja kaaosta. Yaoundén kentällä homma on hyvin hanskassa, mikä on kovin monella afrikkalaislentoasemalla kaukainen haave vain. Koneessa sitten selvisi, että olin itseasiassa saanut economy-luokan parhaan paikan itselleni. Pääsin istumaan ensimmäiselle riville, jossa jalkoja saattoi pitää vaikka suorana. Toki ensin jouduin ajamaan pois paikallani istuneen, jo Librevillestä mukaan nousseen miehen. Hän oli kasvoista päätellen kotoisin Afrikan sarvesta, ehkäpä juuri Etiopiasta. Lennon aikana päättelin, että Yaoundén lentoaseman lähtöselvitys oli antanut istumapaikat saapumisjärjestyksessä. Minä ja kaksi muuta Yaoundésta tullutta eurooppalaista olimme tulleet ensimmäisinä lähtöselvitykseen ja nyt istuimme parhailla paikoilla economy-luokan etuosassa.

Lento ET 925 lähti aivan aikataulussa ja lentoajaksi lupailtiin neljää tuntia. Lentoreitti kulkisi halki keskisen Afrikan taivaan, Keski-Afrikan tasavallan ja Etelä-Sudanin ilmatilojen kautta. Erittäin positiivista lennolla oli se, että koko miehistö kapteenia ja perämiestä myöten oli etiopialaisia. Minua ilahdutti suuresti myös amharan kielen käyttö koneessa: kaikki kuulutettiin aluksi aina Etiopian valtakielellä ja vasta sitten englanniksi. Ranskankielisessä Afrikassa kun oltiin, jotain kuuluteltiin silloin tällöin myös ranskaksi. Lentoemot tuskin ranskaa osasivat, mutta erittäin ystävällisiä he kyllä olivat.

Lennolla tarjottu lounas.

Etiopialaisen juoksijalegenda Haile Gebrselassien menestyksen salaisuus.

Lennon alkupuolella tarjoiltiin ruoka, josta oli kaksi vaihtoehtoa: liha ja kana. Itse valitsin herkullista kanaa, joka tarjoiltiin riisin kanssa. Tarjottimella oli myös salaatti, sämpylä ja jälkiruoaksi karpalomyslipatukka ja suolakeksejä. Jos Ethiopian Airlines muuten vaikuttaa panostavan etiopialaisuuteen, olivat tarjottimella olleet ranskalainen voi, brittiläinen suolakeksi ja saksalainen myslipatukka mahdollisimman kaukana siitä. Ehkäpä Ethiopian Airlines kuvittelee eurooppalaiset tuotteet jotenkin paremmiksi, vaikka Etiopiasta taatusti löytyisi korvaavat vastaavat tuotteet. Ruokajuomat kuuluivat hintaan ja ne sentään olivat etiopialaisia olutta myöten.

Etelä-Sudanin ilmatilassa lentäessämme ilta alkoi vähitellen hämärtyä ja perillä Addis Abebassa oli jo säkkipimeää. Laskeuduimme aikataulussa kello 20.35 paikallista aikaa. Jatkolentoni Lontooseen lähtisi vasta kello 1.20 seuraavan päivän puolella.

Tervetuloa Etiopiaan!

Addis Abeban lentoaseman kansainvälistä puolta.

Addis Abeba-Bolen lentoasemalla oli täysin erilainen tunnelma kuin kuolleella Yaoundé-Nsimalenilla. Nyt väkeä oli tuvan täydeltä, sillä lentoja oli lähdössä ympäri Afrikkaa ja maailmaa. Istumapaikkoja oli jäljellä ainoastaan lattialla. Kuulin runsaasti amerikanenglantia ja bongasin ryhmän Fjällräven-reppuisia norskeja. He olivat odottamassa Ethiopian Airlinesin lentoa Tukholman kautta Osloon. Juutalaismatkustajat tunnisti kipasta, he olivat kai lähdössä kotiinsa Tel Aviviin. Tai sitten Amerikkaan. Valkoisen ihonvärin suuresta määrästä huomasi, että Etiopia on matkailumaa. Tänne kai tullaan, kun Thaimaa ja Kenian safaritkin on jo nähty.

Hyvää kiinalaista uuttavuotta 2018 kaikille kiinalaisille. Erikoistarjouksena tupakka ja viinakset!

Kaikkein kierointa tässä kaikessa oli kuitenkin se, että Addis Abeban lentoasemalla ei aina tiennyt olevansa Afrikassa: kiinalaisuus oli räikeästi esillä kaikkialla! Lähtevien lentojen näytössä määränpää kerrottiin ensin kiinaksi ja kiinalaiset kohteet oli lisäksi väritetty vihreällä värillä, että matkustajat Mr. Zedong ja Mr. Jinping varmasti huomaavat oman lentonsa. Nyt lyhyen ajan sisällä oli lähdössä lento Hongkongiin, Guangzhouhun, Shanghaihin, Chengduun ja Pekingiin! Muuten kiinalaiset, ja vain kiinalaiset, matkustajat huomioitiin kentällä omalla kiinalaista temppeliä muistuttavalla palvelupisteellään, jossa palvelua sai omalla kielellä. Toki tax free -kaupat toivottivat hyvää kiinalaista uuttavuotta (joka oli jo 16. helmikuuta) ovillaan ja nuoleskeltiinpa kiinalaisia myös omalla nuudeliravintolalla ja kuumavesiautomaatilla. Jos Etiopia rehvastelee maailmalla sillä, ettei se koskaan ole ollut kenenkään siirtomaa, niin tämän ylpeydenaiheen voi viimeistään nyt vetää alas vessanpöntöstä. Etiopia on myynyt itsensä Kiinalle, ainakin Addis Abeban kansainvälisen lentoaseman perusteella.

Illan lähtevät lennot Addis Abebasta. Lennot Kiinaan eroteltu joukosta vihreällä värillä.

Kiinalaisten ikioma nuudeliravintola.

Olin jättänyt kaikki matkamuistot ja tuliaiset ostamatta, koska Gabonissa ja Kamerunissa ei ollut oikein mitään järkevää ostettavaa. Paitsi pähkinöitä. Siispä tuliaisostokset on kätevä suorittaa välilaskulentoasemalla, maassa, jossa en ole koskaan edes käynyt. Tuliaistarjonta Addis Abeban lentoasemalla onkin loistava, jos vain kiinalaisten sekaan mahtuu tarjontaa tarkastelemaan! Ja eihän siitä aina oikein mitään tullut, vaan eräskin kiinalaisnainen kiljahti kauhistuneena, kun tulin samalle hyllylle tuotteita tarkastelemaan. Taisi hän pahoitella lopulta, kun mulkaisin paheksuvasti. Matkamuistoksi saa tosiaan kaikkea suurista etiopialaisristeistä perinteisiin etiopialaisvaatteisiin. Etiopia tunnetaan maailmalla kahvistaan ja ehkä myös teestään, joita ostin kotiinviemisiksi. Kentällä voi onneksi maksaa myös ulkomaalaisella luottokortilla, jos mukana ei satu olemaan Yhdysvaltain dollareita tai maan omaa rahaa, birrejä. Kiinalaiset tuntuivat ostavan mukaansa kalliita luksustuotteita, kuten kelloja. Toki myös tupakkaa lähti matkaan enemmän kuin riittävästi, mutta sehän ei ole yllätys: kaikki kiinalaiset kun polttelevat.

Lentoasema on kiinalaisten lisäksi huomioinut myös muslimit, joilla on oma rukoilutila jalkojenpesumahdollisuutta myöten. Juutalaisillakin on oma pieni synagogansa hiljentymistä varten. Sekä islamilla että juutalaisuudella on pitkät perinteet Etiopiassa. Kiinalaisuudella perinteet ovat toistaiseksi vielä kovin ohkaiset. Addis Abeba-Bolen lentoasema mainosti suureellisesti myös ilmaista ja nopeaa wifiä. En aluksi päässyt liittymään siihen, mutta kunhan maltoin odotella muutaman minuutin, heikko yhteys muodostui aina pariksi minuutiksi. Ei sillä nettiä selattu, mutta ei sille nyt ollut kyllä edes tarvetta. Etiopian hallitus haluaa pitää kansansa kurissa, minkä vuoksi se sulkee sosiaalisen median aina silloin tällöin. Tällä kertaa Facebook toimi, mutta pääsy Whatsappiin oli estetty.

Ethiopian Airlines kuuluu Star Allianceen.

Vasemmalla synagoga, edessä lentoaseman kauppakatu.

Lentoasemalla on periaatteessa ihan hyvä ruokatarjonta, mutta hintataso on kuin lentoasemilla yleensäkin. Pizzanpalasta ravintolassa pyydettiin kahdeksan dollaria. En ostanut, vaan marssin pieneen kauppaan, jossa myytiin itsetehtyjä sandwichejä ja donitseja. Leipä maksoi kolme dollaria ja donitsi dollarin. Ja koko komeuden sai maksettua Visa-kortilla! Kiinalaisen nuudeliravintolan hintatasoa en tarkistanut, mutta ehkä siellä olisi pitänyt osata mandariinikiinaa ja maksaa Kiinan rahalla.

Lopulta sain siirtyä turvatarkastukseen ja kohti lähtöporttia. Turvatarkastuksessa oli runsaasti kotomaassaan vierailemassa olleita somaleita matkalla nyt takaisin Britanniaan. Samalla lennolla oltaisiin! Turvatarkastuksen päätteeksi jäin istuskelemaan penkille, mistä passini käytiin keräämässä ilman mitään perusteluita talteen. Kun sitä ei alkanut kuulua takaisin, kävin noukkimassa sen takaisin läheiseltä pöydältä. Ennen kuin joku muu haluaa Suomen passin itselleen! Passi oli kuulemma kerätty talteen huumetestin varalta. Nyt hätääntynyt viranomainen sitten otti minut suoraan tarkastukseen, kun kerran olin niin kovin oma-aloitteinen. Kengistä ja repusta ei löytynyt viitteitä huumejäämistä, mutta on näillä täällä ainakin samanlainen laite kuin Australian rajalla -ohjelmassa! Myös kamera piti todistaa kameraksi käynnistämällä se. Menin takaisin penkille istumaan ja näin, että huumetestiin pääsivät suunnilleen kaikki yksinmatkustavat.

Ethiopian Airlinesin lento ET 700 valmiina lähtemään kohti Lontoota.

Lennon Lontooseen piti lähteä kello 1.20 paikallista aikaa, mutta pian tuli kuulutus, että lento viivästyy tunnilla. Se piti paikkansa. Viivästys oli lopulta vain tunnin. Ethiopian Airlinesin lento ET 700 lähti noin kello 2.20 yöllä ja se operoitiin Airbusin laajarunkokoneella. Kone ei tullut edes puolilleen, vaan kaikilla matkustajilla oli vähintään oma penkkirivi kokonaan itsellään! Nyt lentoajaksi Lontooseen kerrottiin noin yhdeksän tuntia, mutta se ei haittaisi, sillä aika kyllä kuluisi lentoyhtiön oman viihdejärjestelmän parissa. Tarjolla oli pitkä lista länsimaalaisia elokuvia, mutta ajattelin katsoa maaseudulla tapahtuvan nuoren tytön traagista pakkoavioliittoa (ilmeisesti) käsittelevän etiopialaisen elokuvan myöhäistä illallista odotellessa. Taso oli niin käsittämättömän harrastelijamainen, että jätin elokuvan kesken. Amharaksi puhutussa elokuvassa piti olla englanninkielinen tekstitys ja näin olikin, mutta vain siellä täällä. Muutamien minuuttien välein. Onneksi etiopialainen musiikkitarjonta sentään oli laadukas. Minusta tuli etiopialaisen musiikin suuri ystävä.

Lennolla tarjottu aamupala sisälsi ranskalaisia, munakokkelia, makkaran, muffinssin, sämpylän ja hedelmäsalaatin!

Italian Alppeja.

Sudanin ilmatilassa tapahtuneen ruokailun päätteeksi saattoi oikaista pitkälleen omalle penkkiriville ja vetää peiton korviinsa. Heräsin pian, kun ystävällinen lentoemo tuli suoristamaan peittoni. Ethiopian Airlinesillä peittelykin kuuluu hintaan. Aamupala tarjoiltiin jossain lumihuippuisten Alppien yllä. Taivas oli pilvetön ja näkyvyyttä alas Italian ja Sveitsin alppikyliin saakka! Lopulta laskeuduimme Heathrow’n kentälle yhdeksän tuntia Addis Abebasta lähdön päätteeksi. Afrikan parhaaksi lentoyhtiöksi valittu Ethiopian Airlines nousi helposti myös omalla listallani parhaaksi. Eikä vain Afrikan yhtiöiden keskuudessa. Ethiopian Airlinesillä on muuten suurena suunnitelmanaan olla tulevaisuudessa maailman suurin lentoyhtiö!