Pallontallaajat.net
Valikko
Selaa tagia

Fogo

Praia vielä kerran

20.7.2015

Vierailu Fogolla jäi varsin lyhyeksi, kun oli jo palattava takaisin Santiagon saarelle Praiaan. Maanantaiaamuna kahdeksan aikoihin São Filipe oli herännyt koomastaan ja pikkukaupungin kadut kuhisivat väkeä. Minun oli ajettava taksilla satamaan, josta tuttu Liberdadi-katamaraani kuljetti minut, eilen tutuksi tulleen ranskalaisperheen, noin sata kapverdeläistä sekä parisenkymmentä nuorta amerikkalaista mormonilähetyssaarnaajaa takaisin Kap Verden pääkaupunkiin. Minun oli palattava pääkaupunkiin odottamaan lentoani Guinea-Bissauhun, mormoneilla puolestaan oli käännyttämishommia eri puolilla Santiagoa. Katamaraanimatka kesti neljä tuntia ja olimme perillä Praian satamassa yhdeltä iltapäivällä.

rai29

Perillä Praian satamassa!

Nappasin satamasta taksin, fogolaisella kuskilla! Yhteistä kieltä meillä ei ollut, mutta 500 escudolla (noin 4,50 euroa) hän ajoi minut Guinea-Bissaun konsulaatin (jossa passini odotti viisumileimalla varustettuna) kautta Achada Santo Antóniossa sijaitsevalle, jo tutuksi tulleelle Brothers & Barros -hostellille.

rai27

Katunäkymää Achada Santo Antóniosta. Kuvassa myös Praian paikallisliikenteen bussi.

rai28

Kap Verden yksikamarinen parlamentti.

Olin Praiassa nyt jo neljättä päivää ja koska kaupungissa ei oikein ole nähtävää, varsinkaan näin monelle päivälle, kiertelin joitain aikoja hostellini kulmilla Achada Santo Antóniossa. Se on yksi pääkaupungin kaupunginosista, jossa sijaitsevat tärkeimmät suurlähetystöt, kuten Portugali ja Kiina sekä maan parlamentti, Assembleia Nacional. Kaikessa laatikkomaisuudessaan se muistuttaa hieman Suomen eduskuntaa.

Vahvasta ulkomaalaisedustuksesta johtuen kaupunginosan kaduilla näkee melko paljon länsimaalaisia kasvoja sekä enimmäkseen heille suunnattuja palveluita, kuten hienompia ravintoloita. Mikään hienostokaupunginosa Achada Santo António ei kuitenkaan ole, sillä sieltä löytyy edelleen myös huonossa kunnossa olevia taloja, siis tavallisen kansan asumuksia. Kaduilla on kaupustelijoita. Osa myy hedelmiä, osa rihkamaelektroniikkaa, osa on keksinyt kaupitella käytettyjä vaatteita. Jos Achada Santo António ei ole hienoston asuinalue, ei se myöskään slummi ole. Ne ovat kauempana.

rai25

Santo Antónion pikkuinen kappeli.

rai26

Näkymä Achada Santo Antóniosta kohti Praia Shopping -ostoskeskusta ja Palmarejon hienostokaupunginosaa.

Pimeän laskeuduttua Achada Santo António ja mahdollisesti koko Praia pimeni. Sähkökatkos. Kun kaikki pimenee, kaduilla alkaa elämöinti. Ihmiset huutelevat toisilleen, taskulamppuja kaivetaan esiin, lapset ovat innoissaan. Kun sähköt lopulta puolen tunnin jälkeen palaavat, elämä jatkuu kuin mitään ei olisi tapahtunut. Hostellin omistajan mukaan sähkökatkokset olivat hyvin tavallisia vielä joitain vuosia sitten. Nyttemmin niistä on tullut harvinaisia, eikä näin pitkää katkosta oltu koettu vuosiin. Kap Verden sähköyhtiö, Electra, ei silti edelleenkään ole paikallisten suosiossa ja nyt varmasti vielä vähemmän. Sähkön hinnat ovat pilvissä, eikä firmaa oikein kiinnosta panna kuntoon paikoin rempallaan olevia asioita. Ja miksi sen tarvitsisikaan, monopoliasemassa kun on!

Tulivuoriseikkailu Fogolla

19.7.2015

Kap Verden ainoa aktiivinen tulivuori, 2 829-metrinen Pico do Fogo, sijaitsee nimensä mukaisesti Fogolla. Tavattoman karunnäköisessä ympäristössä, jyrkkärinteisen kalderan ympäröimänä sijaitseva tulivuori yllätti fogolaiset purkauksellaan marraskuun lopulla 2014. Purkaus tapahtui oikeastaan Pico do Fogon rinteeseen muodostuneesta Pico Pequenosta, “pikkutulivuoresta”, eikä sieltä korkeimmalta kohdalta lähes kolmestatonnista. Edellinen suuri purkaus tapahtui sieltä vuonna 1951 ja edellinen purkaus Fogolla ylipäänsä koettiin vuonna 1995. Sillä kertaa pikkutulivuoresta.

fogo20

Lähes kolmeentonniin yltävä Pico do Fogo. Pico Pequeno, “pikkutulivuori”, jää Pico do Fogon juurella näkyvien nyppylöiden taakse.

Marraskuun 24. päivä alkanut purkaus aiheutti aluksi vulkaanisen räjähdyksen, nostatti valtavan savupilven, joka näkyi Santiagon saarelle saakka, keskeytti Fogon lentoliikenteen ja lopulta aiheutti Chã das Caldeirasin kylässä asuvien 700 ihmisen evakuoinnin. Joskin osa asukkaista pakeni jo ennen viranomaisten määräystä. Tulivuoresta valunut laava eteni alussa noin metrin vauhtia tuhoten Chã das Caldeirasiin johtavan tien ja lopulta myös itse evakuoidun kylän, joka koostui Portela- ja Bangaeira-nimisistä erillään toisistaan olevista osista.

Tulivuorenpurkaus päättyi vasta helmikuussa 2015, mitä tosin Suomen ulkoministeriön matkustustiedote ei vielä tiedä! Toisin kuin matkustustiedote kertoo, lentoliikenne on jo aikoja sitten palautunut normaaliksi. Lähteet: [1], [2], [3] & [4]

fogo25

Jähmettynyttä laavaa ja kivituhkaa tulivuoren rinteellä.

fogo26

Alle vuoden vanha laavakivi.

Tulivuori on ehdottomasti Fogon tärkein turistinähtävyys, eikä kukaan vieraile saarella vierailematta tulivuorella. Sunnuntaiaamuna seitsemän aikaan oppaani Paulinho tuli noutamaan minut hotelliltani. Kyytiin päästyäni hän ajoi São Filipen toiselle laidalle toiseen hotelliin noutamaan kuusihenkisen ranskalaisperheen. He olivat tulleet Fogolle edellispäivänä samalla laivalla kanssani ja koska São Filipe on niin pieni paikka, Paulinho oli löytänyt myös heidät ja ylipuhunut tulivuoriretkelle. Omatoimisesti vuorelle meneminen ei olisi onnistunut, sillä sunnuntaisin Chã das Caldeirasiin ei kuulemma ole julkista liikennettä. Tosin omatoiminen harhailu aktiivisella tulivuorella ei välttämättä olisi muutenkaan järkevä ajatus. Teoriassa se on kuitenkin mahdollista.

Paulinho ei ole mikään virallinen opas, vaan ilmeisesti taksikuski. Epävirallisuutensa vuoksi hän on halpa, sillä itse maksoin tulivuoriretkestä 3 000 escudoa (noin 27,3 euroa). Oppaamme Paulinho opasti ranskalaisille enimmäkseen portugaliksi (perheen isä osasi sitä) ja ranskaksi. Itse sain englanninkielistä tietoa. Perheen vanhemmat osasivat kyllä englantiakin, joten kommunikointi onnistui myös siihen suuntaan. Perheen isä olisi laittanut lähes päänsä pantiksi siitä, että Suomessakin on tulivuoria. Hän ilmeisesti sekoitti Suomen Norjaan. Siellä on toki vuoria, mutta ilman vulkaanista toimintaa. (Fogolla on myös virallinen opas, Fabio, jonka näin myöhemmin samana päivänä São Filipen kaduilla.)

Kun ranskalaisperhe oli noukittu kyytiin, lähdimme ajamaan ulos São Filipestä. Tie nousi hiljakseen ylöspäin. Ohitimme pieniä kyliä ja mango- ja papaijaviljelyksiä. Banaanejakin saarella kasvaa.

fogo18

Achada Furno on viimeinen kylä ennen Chã das Caldeirasia.

fogo19

Serpentiinitietä ylös kalderan sisään.

Achada Furnon kylässä pysähdyimme ja kävimme kyläkaupassa ostamassa vettä. Resuiset pikkupojat tulivat myymään matkamuistoja, laavakivestä muotoiltuja pikkuisia fogolaistaloja. Perheen isä osti lapsilleen mökit ja kaikki olivat tyytyväisiä. Achada Furno on viimeinen kylä ennen Chã das Caldeirasia ja tulivuorta. Sieltä lähtee hyväkuntoinen serpentiinitie ylös kalderalle.

Kaldera-alue on kansallispuistoa ja se ilmaistaan myös kyltillä. Ja kyltin kohdalle sattui seuraava matkamuistopysähdys. Ranskalaisisä osti lisää muistoja lapsilleen. Itse keskityin kuvaamaan edessäni ollutta valtavaa Pico do Fogoa. Matkamuistokauppiaiden huomio keskittyi ranskalaisiin, eikä minun suuntaan edes yritetty tarjota mitään.

fogo30

Tästä eteenpäin ei pääse autolla, sillä tie on jähmettyneen laavavirran katkaisema. Pico do Fogon rinne kuvassa oikealla. Pico Pequeno, “pikkutulivuori”, on keskellä oleva rinteenjatke (ei siis etualalla oleva nyppylä).

fogo31

Marraskuussa 2014 alkanut purkaus valutti laavansa katkaisten ja tuhoten Chã das Caldeirasiin menevän tien. Mittakaavana kaksi ranskalaislasta.

Kansallispuiston rajalta on vain muutamia kilometrejä tulivuoren juurelle, mutta autolla ei juurelle asti pääse. Täytyy kävellä. Jätimme auton marraskuussa 2014 tuhoutuneen linkkimaston korvaajan juurelle. Nykyinen masto on väliaikainen.

Suuri, lähes kolmetonninen, huippu oli heinäkuussa turvallisuussyistä suljettu, minkä vuoksi lähdimme kiipeämään Pico Pequenon huipulle. Ehkä se ajankohtaisuutensa vuoksi oli mielenkiintoisempikin. Ennen purkausta sinne oli päässyt helposti ja nopeasti polkuja pitkin, mutta nyt kiipeäminen on vaikeampaa. Mitään reittejä ei ole ja kaikki on tuoreen kiven ja tuhkan peitossa. Lisäksi matkalla pikkutulivuoren huipulle on vielä kuumia kohtia, joissa voisi valmistaa ruokaa tai mahdollisesti polttaa jalkansa. Paulinho osasi varoittaa niistä.

fogo22

Näkymä Pico Pequenon huipulta. Tummempana keskellä näkyy viimeisin laavavirta. Tosin kaikki ympäröivät alueetkin ovat tuoreen purkausmateriaalin peitossa. Takana kalderan rinnettä.

fogo28

Pico Pequenon suurempi purkausaukko.

fogo24

Rikki näkyy ja haisee Pico Pequenon huipulla.

fogo27

Ruska-aika!

fogo23

Suurempi ja pienempi purkausaukko toisesta suunnasta.

Pico Pequenon laki on keltaisen ja oranssin rikkikiven peitossa. Jos olisi sokea, rikin myös haistaisi. Sen verran voimakas haju huipulla on. Laella on itse asiassa kaksi kraatteria, pienempi ja suurempi. Kummastakin purkautui edellisessä purkauksessa, mutta suurempi on ilmeisesti ollut se suurin tuhoaja. Edelleen kumpikin kraatteri tuprutti pistävänhajuista savuaan. Pico Pequenon laelta näkyy selvästi myös tuhoutunut Chã das Caldeiras. Se on ilmeisesti edelleen asumaton. Sen sijaan vuoren juurella oli pari mökkiä, jotka olivat jälleen asuinkäytössä.

fogo29

Paluumatkalla huipulta.

fogo21

Fogolaisia viinirypäleitä.

Paluumatka alas vuorelta oli paras tehdä juosten, mikä on vain mukavaa tuoreessa kivituhkakerroksessa! Tulivuoren juurella ahnehdin viinirypäleitä suoraan puskista ja niin tekivät ranskalaisetkin! Takaisin Fogon pääkaupungissa São Filipessä olimme puolenpäivän jälkeen.

Matka Fogolle ja São Filipen hiljainen kaupunki

18.-19.7.2015

Lähtöni Fogon saarelle lykkääntyi lopulta  reilulla yhdeksällä tunnilla ja samalla käytännössä menetin yhden päivän perillä. Syytä voi vain arvailla, sillä säästä se ei johtunut. Kahdeksan jälkeen aamulla alkoi rynniminen kohti laivaa, vuonna 2014 käyttöön otettua Liberdadi-katamaraania. Kap Verden kehittyneisyys näkyy satama-alueella siinä, että siellä ei parveile kaiken maailman joutomiehiä istuskelemassa ja “auttelemassa”. Pienoinen kaaos terminaalin ja aluksen välillä kuitenkin vallitsee: ihmiset säntäilevät paikasta toiseen ja ylitäyteen lastattuja lava-autoja yritetään ajattaa laivan kyytiin. Aina se ei onnistu kerralla! Isot matkalaukut ja muut suuret kantamukset tulee jättää laiturialueelle suureen häkkiin, joka sitten nostetaan katamaraanin kyytiin. Rinkkaani ei puututtu ja sain vietyä sen matkustamoon.

rai24

Aurinko on noussut Praian sataman ylle ja Liberdadi on valmiina ottamaan matkustajat ja rahdin kyytiin.

Liberdadin 158-paikkainen matkustamo on siisti ja uudenaikainen. Kaikilla on oma istumapaikka, joka ilmoitetaan lipussa. Itselle ei osunut ikkunapaikkaa. Aluksen viimein lipuessa ulos Praian satamasta, joskus yhdeksän aikoihin, kävi hyvin selväksi, että mitään miellyttävää merimatkaa tästä ei tulisi. Aurinko toki paistoi pilvettömältä taivaalta, tuuli ei ollut kummoista, merellä ei ollut vaahtopäitä, mutta silti katamaraani keinui kuin viimeistä päivää. Tämä alustyyppi ei vain maallikon arvion mukaan ole sopiva Kap Verden vesille, vaikka nopea onkin! Keinuminen on ilmeisesti arkipäivää näillä lautoilla, minkä vuoksi joillain istumapaikoilla oli jo valmiiksi oksennuspussi. Lähdön jälkeen laivahenkilökunta jakoi varmuuden vuoksi vielä toiset. Ehkä puolen tunnin kuluttua lähdöstä ensimmäiset matkustajat antoivat ylen. Valehtelematta joka toinen, ellei useampikin, matkustaja oksensi matkan aikana.

Varustamo, Cabo Verde Fast Ferry, näytti matkan aikana kaksi elokuvaa, joista kummatkin alkuperäiskielellä eli englanniksi. Mahtaako elokuvien dubbaamattomuus täälläkin olla siirtomaaisäntä Portugalin perintöä. Onneksi Kap Verde ei ollut Espanjan siirtomaa, sillä en olisi halunnut katsella espanjaa puhuvaa Indiana Jonesia! Elokuvia katsoessa pystyi sulkeutumaan ympäröivästä todellisuudesta. Nimittäin niin edessä kuin takana, kuin myös oikealla ja vasemmalla kanssamatkustajat oksensivat tunnista toiseen. Osa juoksenteli penkin ja vessan väliä. Vessoja oli mielenkiintoisesti ainoastaan yksi! Siis yksi ainoa vessa koko 158-päiselle matkustajajoukolle!

fogo1

Ohitamme Fogoa. Korkea kartiomainen vuori keskellä on Fogon ja Kap Verden korkein kohta, Pico do Fogo.

Aluksen ohittaessa Fogoa, uskaltauduin katamaraanin kannelle ottamaan kuvia saaresta ja sen tulivuoresta. Lähellä rannikkoa meri oli rauhallisempi ja kannellakin joten kuten pysyi putoamatta suoraa päätä Atlanttiin. Kannelle oli paennut muitakin haukkaamaan raitista ilmaa. Paluu sisälle oli vaikeampi tehtävä, sillä eräs henkilökunnasta oli ilmeisesti lukinnut oven, eikä olisi enää tahtonut päästää sisään. Tämä laivaneiti kävi ikkunassa kurkkaamassa, näki meidän kannella olevien tahtovan takaisin sisään ja lähti pois mitään tekemättä. Toinen henkilökunnan jäsen avasi oven. Cabo Verde Fast Ferry totisesti on outo yhtiö!

brava

Furnan kylässä sijaitsee Bravan satama.

Suureksi pettymyksekseni Liberdadi seilasi aluksi Fogon ohi Bravalle. Bravaa kutsutaan Kap Verden “kukkaissaareksi”. Näin heinäkuussa ainakin se oli samaa kuivettunutta maisemaa kuin muutkin näkemäni Kap Verden saaret Sal (ilmasta), Boa Vista, Maio (ilmasta), Santiago ja Fogo. Noin puolen tunnin jälkeen matka jatkui Bravalta Fogolle. Vielä Bravan satamassa ollessamme, hain laivan kioskista nuudelikeiton. Sitä lusikoidessani ja aluksen keinuessa entiseen malliinsa, oli minullakin oksennus lähellä.

Noin neljän aikoihin iltapäivällä alus saapui Fogon satamaan. Selvisin oksentamatta koko matkan Praiasta Fogolle saakka, mutta en silti suosittele katamaraanimatkailua Kap Verden saaristossa kenellekään! Menkää lentokoneella, vaikka se puolet kalliimpaa onkin. Se on luotettavampaa, mahanesteet pysyvät sisällä ja aikaakin säästyy! Bravalle katamaraani valitettavasti tosin on ainoa mahdollisuus, koska sikäläinen lentoasema on suljettu.

fogo15

Fogon pääkaupunki São Filipe. Taustalla häämöttää Bravan saaren silhuetti.

Fogo on noin 37 000 asukkaan saari Santiagon ja Bravan välissä. Portugalin kielen sana “fogo” kääntyy “tuleksi”, mikä kertoo olennaisimman tästä saaresta. Saarta hallitsee 2 829 metriin merenpinnasta kohoava Pico do Fogo, tuliperäisen Kap Verden saariston ainoa aktiivinen tulivuori ja valtion korkein kohta. Edellinen purkaus saarella tapahtui vuoden 2014 marras-joulukuussa! Pico do Fogon ansiosta saari on ulkonäöltään erilainen kuin muut Kap Verden saaret. Ensinnäkin saari näkyy tulivuorensa ansiosta varsin kauas, ainakin Bravalle ja selkeällä säällä myös Santiagolle. Toiseksi saari on varsin hiljattain tapahtuneen vulkaanisen toiminnan tuloksena musta ja luotaantyöntävän näköinen. Miten kukaan tahtoo asua näin karussa paikassa! Oikeasti Fogo on muiden tuliperäisten paikkojen tavoin hyvin hedelmällinen: saarella kasvatetaan hedelmiä, kahvia ja jopa viiniä. Fogo on Kap Verden Lanzarote!

fogo10

Aukio São Filipessä. Keskellä taustalla hotellini Pousada Belavista.

fogo8

Casa Comercial Rodrigo.

fogo7

São Filipessäkin talot on maalattu iloisin värein.

fogo2

Iso osa kaupungin keskustasta odottaa kunnostajia.

fogo4

São Filipen kirkko on sentään hyvässä maalissa.

Tulivuoren tutkimiseen aioin varata seuraavan päivän, joten ajoin nyt satamasta taksilla saaren pääkaupunkiin São Filipeen. Majoituin pienen etsimisen jälkeen lopulta kahdeksi yöksi Pousada Belavista -nimiseen hotelliin. Yö kahden hengen huoneessa maksoi tinkimisen jälkeen 3 000 escudoa (27,3 euroa). Normaali hinta on 3 200 escudoa yöltä. Hintaan kuuluu runsas aamupala ja kahvikin on paikallista. Wifiä ei hotellissa ole.

Majoittumisen jälkeen lähdin tutkimaan noin 8 000 asukkaan São Filipeä. Kaupunki sijaitsee Fogon länsirannikolla, mutta ei suinkaan ihan merenrannassa, vaan ikään kuin parvekkeella! Korkealta on huima näkymä kauas merelle ja aina Bravalle saakka. Kaupungista pitää laskeutua kymmeniä metrejä alaspäin päästäkseen rantaan. São Filipen edustan ranta on pitkä, leveä ja laavahiekkainen. Siellä oli runsaasti väkeä, muun muassa palloa potkimassa. Luultavasti koko São Filipe oli siellä lauantai-iltaansa viettämässä, sillä muuten kaupunki oli aivan kuollut paikka. Juuri ketään ei näkynyt missään, paitsi kaksi kalifornialaista mormonilähetyssaarnaajaa. He ovat tuttu näky Santiagon saarellakin. Joitain avoimia kauppoja löysin, samoin pari avoinna ollutta ravintolaa. São Filipessä on useampikin hotelli, mutta pääsääntöisesti niiden ovella oli myydään-lappu. Hotellibisnes ei ilmeisesti ole kannattavaa Fogolla.

fogo3

Katu São Filipen keskustassa. Taustalla kirkko, oikealla suljettu entinen hotelli-ravintola.

fogo5

Katunäkymää kaupungista.

fogo6

Sitä samaa.

fogo9

São Filipen ravintolat ja kaupat olivat lauantai-iltana pääasiassa kiinni.

Illan jo hämärtyessä ja minun palatessani hotellille, São Filipeen minun tuoneen taksikuskin ystävä Paulinho ryhtyi kauppaamaan seuraavaksi päiväksi retkeä tulivuorelle. Sovimme retkestä, jolle osallistuisi myös eräs ranskalainen perhe.

Aamuvarhaisella 19.7. lähdimme tulivuorelle. Siitä lisää omassa kertomuksessaan täällä.

Retken jälkeen minulla oli koko iltapäivä ja ilta vain São Filipelle. Alun perin olin haaveillut käyväni myös Mosteirosin pikkukaupungissa Fogon koilliskolkassa. Laiva-aikataulun muututtua huonompaan, minulla ei ollut aikaa matkustaa sinne lainkaan.

fogo11

São Filipe on suurten korkeuserojen kaupunki.

fogo12

Upouusia Kap Verde -aiheisia seinämaalauksia.

fogo13

São Filipen ranta ylhäältä kaupungista nähtynä. Fogon satama näkyy hieman taka-alalla.

Sunnuntaina São Filipe oli entistä kuolleempi. Museoidenkin ovet olivat säpissä. Pienet ruokakaupat olivat avoinna aamupäivällä. Iltapäivällä ja illalla löysin vain yhden pienen avoinna olleen kaupan. Muuten iltapäivä sujahti São Filipen kaduilla, välillä rannalla ja uudelleen kaduilla. Uimaan en aallokosta johtuen uskaltautunut, sillä näin vain itseni huuhtoutuneena kuukausia myöhemmin jollekin brasilialaiselle rannalle. Illalla ranta oli jälleen täyttynyt jalkapalloilijoista ja muusta nuorisosta. Harva oli uimassa.

fogo14

Lisää São Filipen katuja.

fogo17

Lisää samaa.

fogo16

Hieman uudempia rakennuksia hieman ylempää kaupungista. Vasemmalla pizzeria, keskellä Shellin huoltoasema.

Illalla avasin hotellihuoneessani television, ja kuinka ollakaan, sieltähän oli alkamassa juuri parahiksi Angola Music Awards uusintana! Vaikken mitään ymmärtänytkään, jumahdin katsomaan koko portugalinkielisen lähetyksen, jossa totisesti kaikki angolalaiset muusikot tuntuivat saavan jonkun palkinnon jossain huvittavassa kategoriassa. Siitä huolimatta jopa Lemba Catchiokwe osasi arvostaa voittamaansa “parhaan itäangolalaisen musiikin” palkintoaan. Afro-Jazz/World Music -kategorian palkinto meni omiin korviini länkkärimusiikilta kuulostavalle kappaleelle, mutta niinhän se on aivan luonnollista.