Omatoimisesti Boa Vistalle

7.-8.7.2015

Kap Verden saarivaltio joitain satoja kilometrejä Senegalin edustalla Atlantin valtameressä on kiehtonut pitkään. Syytän siitä vuosia sitten ahkerasti selailtuja Finnmatkojen lomaesitteitä. Maahanhan on jo pitkään päässyt Suomestakin suorilla Finnmatkojen lomalennoilla, mutta vain talviaikaan. Juuri talvi onkin se aika, jolloin Kap Verdellä on sesonki. Tai oikeammin sesonki on vain Boa Vistan ja Salin saarilla, jotka haalivat kaikki eurooppalaisten charter-lennot ja sitä myöten turistit. Vain noin viisi prosenttia Kap Verdelle matkustavista valitsee jonkun muun kymmenestä pääsaaresta. Mielenkiintoisesti maan merkittävin kansainvälinen lentoasemakin sijaitsee juuri Salilla, eikä suinkaan maan pääkaupungissa Praiassa Santiagon saarella!

Kap Verdelle pääsee eri puolilta Eurooppaa reittilennoilla, mutta niiden hinnat ovat omalle kukkarolleni aivan liian korkeita. Näin kesäaikaan paras reitti Kap Verdelle, eli joko Boa Vistalle tai Salille, kulkeekin jonkun eurooppalaisen suurkaupungin kautta lomalennolla. Itse varasin Boa Vistan -lentoni Saksan TUI:n sivuilta. Lähtökenttiä on useita ympäri Saksaa. Helpoimmat suomalaisesta näkökulmasta ovat varmasti Frankfurt, Berliini ja München. Oma lentoni lähti Frankfurtin lentoasemalta aamuyöstä 8.7. Koska kyseessä oli TUI-yhtiön lomalento, ei lennolla saanut veloituksetta yhtään mitään. Vaikka lennon sainkin varattua suomalaisella luottokortillani suoraan TUI:n nettisivuilta, ei aterian ostaminen enää onnistunutkaan. Onneksi sen saa ostettua samaan hintaan myös suoraan lentoemoilta. Omin eväinkin pitkään lentoon voi varautua. Tosin aamuyöstä turvatarkastuksen jälkeiset kaupat ja ravintolatkaan eivät olleet vielä avoinna, joten edes vesipulloa en lennolle saanut mukaan!

bvc3

Haribon siivin Afrikkaan!

Lentoaika Saksasta Boa Vistalle on hieman pidempi kuin Suomesta Kanarialle, mutta siinähän se menee nukkuessa ja lentoreittiä näytöltä tarkkaillessa. Tuttuja marokkolaisia ja mauritanialaisia paikkoja viistäen kone kääntyi vähän ennen Senegalin rannikkoa kohti Kap Verden saariryhmää. Hieman ennen laskeutumista ilmasta näkee, että sekä Sal että Boa Vista ovat silkkaa kuivaa ja ruskeaa hiekkaerämaata, siis juuri täydellistä kaikille Saharaan tykästyneille reissareille

Jo Frankfurtin kentällä värikäs Haribo-lentokoneemme oli saanut suunnilleen jokaisen matkalaisen ottamaan kuvan. Nyt sama toistui Kap Verden päässä koneesta päästyämme, vaikka lentokoneiden kuvaaminen Boa Vistan lentoasemalla onkin vihaisesta sormienheristelystä päätellen kiellettyä.

Boa Vistan lentoasema on mielenkiintoinen tapaus, sillä vaikka kyseessä on uusi ja upea asema, ei siellä kattoja ole liiaksi asti. Kyseessä on ulkoilmaterminaali, mikä on ihan luonnollista maassa, jossa paistaa lähes vuoden jokaisena päivänä ja jossa sadekausi on vain nimellinen kausi vuodessa. Terminaalirakennuksen kuvaamiseenkin suhtauduttiin vihamielisesti.

Suomalainen tarvitsee viisumin Kap Verdelle, mutta mitään etukäteissuunnittelua ei vaadita, sillä viisumin saa kätevästi saavuttaessa maahan ilman mitään lomakkeiden täyttämistä. Viisumin hinta on maltilliset 25 euroa, ja se on ainoastaan normaalikokoinen leima passissa. Leiman lisäksi viisumivirkailija toivottaa hyvää lomaa Kap Verdellä, mikä on aivan ennenkuulumatonta kehitysmaiden rajoilla! Toisaalta nyt olinkin saapumassa tämän maan toiseksi merkittävimpään turistirysään!

bvc1

Kotikatuni Sal Reissä. Oikealla La Boaventura -hostellini.

bvc2

Näkymä hostellini toisesta kerroksesta sisäpihalle ja merelle. Taustalla Sal Rein kaupungin edustalla oleva pikkuinen samanniminen saari.

Sain rinkkani hihnalta lähes välittömästi, minkä jälkeen otin taksin Sal Rein kaupunkiin hintaan seitsemän euroa. Sal Rei on noin 8 000 asukkaan saaren pääkaupunki ja samalla myös ylivoimaisesti suurin asutuskeskittymä. Yli puolet saaren väestöstä asuu siellä. Olin varannut majoituksen kolmeksi yöksi saaren ainoasta hostellista, La Boaventurasta. All inclusive -lomakylien täyttämässä maassa hostellit ovat harvinaisuus. Yö neljän hengen dormissa maksoi kymmenen euroa yöltä. La Boaventura on ranskalaisen miehen pyörittämä hotelli-hostelli, jossa on ravintola ja baari sekä toimiva wifi. Sijainti merenrannalla kävelyetäisyydellä kaikista palveluista on lyömätön.

bvc8

Rua dos Emigrantes -katu johtaa Sal Rein keskusaukiolta, Largo de Santa Isabelilta, muun muassa postitoimistolle. Kuva otettu kaupungin kirkon edustalta.

Unettoman yön Frankfurtin lentoasemalla viettäneenä lähdin silti varsin pian tutkimaan Sal Rein keskustaa. Kapverdeläinen ruoka kaupungin keskusaukion laidalla sijaitsevassa Naida-ravintolassa ei ainakaan vakuuttanut. Ei maultaan, eikä hinnaltaan. Miekkakalaa ja ranskalaisia. Turistihinnat. Palvelu sen sijaan oli ystävällistä ja odotellessani ruokaa eteen kannettiin erilaisia Kap Verdeä käsitteleviä lehtiä. Myös netti ravintolasta löytyy: nimittäin Kap Verden kaikkien pitäjien keskusaukiolla on ilmainen wifi, joka nyt täällä vain sattui yltämään Naidan oviaukollekin!

bvc6

Siirtomaa-aikainen rakennus Sal Rein keskustassa.

bvc4

Sal Rein kirkko.

Siirtomaa-aikaisten talojen ja mukulakivikatujen hallitsevan Sal Rein on mahdollista koluta yhdessä päivässä ja aikaa jää runsaasti vielä uimarannallekin. Keskellä kaupunkia on kirkko, vähän syrjemmällä kalasatama ja kaduilla senegalilaisia matkamuistomyyjiä ynnä muita huijareita. Alkuperäiset kapverdeläiset ovat rauhallisia ja ystävällisiä luonteeltaan, eivätkä hyöki turistin kimppuun, kuten Senegalista tulleet siirtolaiset. Kai se eurooppalaisiin sekoittuminen on vähän temperamenttia rauhoittanut! Pistäydyin huvikseni erääseen senegalilaispuljuun kyselemään lippiksen hintaa, sillä Afrikan aurinko pehmentää pään helposti ilman suojausta. En tiedä, mitä tämänkin kauppiaan päässä liikkui, kun halvannäköistä Made in China -merkinnöin varustettua lakkia kaupitteli laadukkaana kapverdeläisenä käsityönä, joka oli maksanut kauppiaalle kokonaiset 30 euroa! Oikea hinta lienee 30 senttiä. Lippiksen hinnasta päästiin sopuun, mutta vaihtorahaa ei ah-niin-tuttuun-senegalilaiseen-tapaan haluttu antaakaan takaisin. Olisikin pitänyt ostaa matkamuistoja reppu täyteen! En ostanut. En yhtään ihmettele, miksi pakettimatkalaiset viihtyvät niissä all inclusive -hotelleissaan ja vierailevat pikkuisessa Sal Reissä ainoastaan opastetulla retkellä. Varmasti ainakin monien pohjoismaalaisten kohdalla paikallaan.

bvc7

Sal Rein katuja.

bvc5

Sal Rein rantamia. Kesällä merikin on tyyni.

Iltapäivällä vuokrasin itselleni mönkijän seuraavaksi päiväksi, minkä jälkeen pulahdin Atlanttiin. Sal Rein hiekkarannat ovat pitkiä, vesi matalaa, aallot olemattomia näin kesällä ja tilaakin on hehtaarikaupalla, mutta yksi negatiivinen asia näillä paratiisirannoilla on: nimittäin aggressiiviset kulkukoirat, jotka hyökkivät kimppuun, häiritsevät auringonottamista, käyvät yllättäen näykkäisemässä jalasta tai muuten vain seuraavat nälissään. Kättäpidempää mukaan rannoille!

Cap Skirringistä vahingossa Guinea-Bissauhun ja takaisin

18.5.2014

Länsi-Afrikassa ei nukuta myöhään, ainakin niin olen havainnut. Enkä minäkään halunnut heittää valoisaa aikaa hukkaan, joten olin jalkeilla jo ennen seitsemää. Aurinko oli kauniisti nousemassa hotellini takana avautuvan mangroverämeen takaa. Otin kameran mukaan ja lähdin ottamaan kuvia auringonnoususta ja toisaalta myös sioista, jotka tonkivat roskia hotellin aidan vieressä. Elikot pelästyivät minua ja pötkivät kauemmas rämeelle. Hotellini, Kaloa les Palétuviersin, aamiaistarjoilu alkaa kello seitsemältä aamulla, jolloin olin jo pöydässä istumassa. Pian sain eteeni patongin, croissantin ja kannullisen kahvia sekä maitoa.

IMG_0192 cap skirring7

Hotellin aamupala.

IMG_0194 cap skirring8

Tämä poika oli jo aamuseitsemältä potkimassa palloa hotellini edessä ja halusi tulla kuvatuksi.

cap skirring9

Hotellilleni johtava polku.

Aamupalan jälkeen suunnistin Atlantin rantaan, joka sijaitsee reilun kilometrin päässä hotelliltani. Ranta, jota siis yhdeksi Länsi-Afrikan parhaimmista kuvaillaan, oli kuin olikin melkein tyhjä. Päätin kävellä rantaa pitkin kohti etelää ainakin Kabroussen kylän tuntumaan, ehkä jopa Guinea-Bissaun rajalle. Rajalle olisi kuudesta seitsemään kilometrin matka. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja rannalla saattoi tallustella ilman kenkiä. Tosin alkumatkasta kävelin meressä, koska sain seuraa kolmen huonokuntoisen näköisen kulkukoiran koplasta. Vaikka koirat eivät mitenkään uhkaavilta vaikuttaneetkaan, ajattelin, että voivathan mokomat nälissään purra minua ja sitten minulla olisi vesikauhu ja kaikkea. Tein eläimille selväksi, ettei heidän seuransa ollut tervetullutta roiskimalla välillä vettä niiden suuntaan. Koirat löysivät pian mielenkiintoisempaa tekemistä: rannalla seisoskelleiden korppikotkien härnäämisen. Maineensa mukaisesti korppikotkat olivat rannalla syömässä raatoja, merestä ajautuneita kuolleita kaloja.

IMG_0204 cap skirring22

Näkymä aamuvarhaisella kohti Cap Skirringin kalasatamaa ja sen monia veneitä.

IMG_0209 cap skirring13

Koirat lähtivät seuraamaan.

IMG_0223 cap skirring14

Paratiisimainen ranta.

Cap Skirringin rantaviivalla on useita eritasoisia majapaikkoja. On bungaloweja ja hieman parempiakin hotelleja. Osa rakennuksista on tosin jäänyt kesken ja osa on suljettu. Luonto on valloittamassa alueita takaisin. Ravintoloita sen sijaan ei ole kovin monia. Näin off-sesonkina jokainen asiakas on tärkeä. Sen tiesi myös Le Nature -ravintolan Abraham. Oikeasti hän on Ibrahim eli Ibu, mutta eurooppalaisten korvaan Abraham ilmeisesti kuulostaa paremmalta. Abraham juoksi ravintolastaan luokseni ja toivotti tervetulleeksi. Hänen ravintolastaan saisi kaikkea pizzasta lähtien. Hinnatkaan eivät olleet hassummat ja Abraham osasi myös englantia, sillä oli kotoisin Gambiasta. Englanti oli hänen vahvempi kielensä, mutta näin Senegalissa ravintoloitsijan on kuulemma osattava hyvin myös ranskaa, koska se on täällä käyvien turistien kieli. Vielä näin yhdeksän aikoihin aamulla en tietenkään ollut aikeissa lounastaa, vaan kerroin käveleväni rannalla ja tulevani ehkä paluumatkalla syömään.

Le Naturen jälkeen rannalla oli enää vain harvoja kulkijoita, muutamia kalastajia ja taiteilija-matkamuistomyyjä. Lisäksi Kabroussen kylän kohdalla vanhempi eurooppalaispariskunta oli jonkinlaisella kalastusretkellä. Enemmän oli lehmiä, joita vaelsi ja makoili laumoittain rantaviivan tuntumassa. Lukuisten lehmän jätösten lisäksi rannalla makasi sinne huuhtoutunut portugalinsotalaiva, ihmisellekin vaarallinen ikävä polttiaiseläin.

IMG_0214 cap skirring30

Rantaa kohti etelää kuvattuna.

cap skirring15

Rantahiekalle ajautunut portugalinsotalaiva.

IMG_0250 cap skirring17

Palmujen reunustamalla rannalla on useita hotelleja.

Kabrousse on muuten Etelä-Amerikkaa lähinnä oleva paikka Afrikan mantereella! Päätin jatkaa Kabroussesta kävellen Guinea-Bissaun rajalle saakka. Maisema muuttui huomattavasti Kabroussen jälkeen, sillä rantaa reunustavat palmut loppuivat ja tilalle tulivat hiekkadyynit. Ajattelin, että kaipa Senegal ja Guinea-Bissau ovat jotenkin rajansa merkinneet maastoon, mutta näin ei ollut ja yhtäkkiä olin Cap Roxossa (Guinea-Bissaun kielellä eli portugaliksi Cabo Roxo). Tarkistin rajankulun vielä myöhemmin kartoista, mutta kaikkien karttojen mukaan olin ylittänyt rajan. Ehkä muutamilla metreillä, ehkä sadoilla. Olin siis Guinea-Bissaun tasavallan läntisimmässä pisteessä ilman passia ja viisumia, siis laittomasti! Kukaan ei nähnyt tai ketään ei kiinnostanut, joten minusta ei ole tulossa Foxin Vankilassa ulkomailla -sarjaan jaksoa. Toisaalta rajaa ylitetään hiekassa olleista kengänjäljistä päätellen tiuhaan, joten rikkomukseni lienee vähäinen. Virallinen rajanylityspaikka Senegalista Guinea-Bissauhun olisi Mpackissa Ziguinchorin kaupungista etelään. Otin pari kuvaa ja lähdin takaisin Senegaliin ja Cap Skirringiin. Guinea-Bissaussa täytyy vierailla joskus tulevaisuudessa uudelleen, viisumin kanssa.

IMG_0254 cap skirring18

Tässä vaiheessa olen vielä Senegalin puolella, mutta mahdollisesti aivan rajalla… Kuva otettu Senegalin suuntaan eli kohti pohjoista.

IMG_0261 cap skirring20

Samasta paikasta kohti etelää. Taaempana näkyvä merialue on jo Guinea-Bissauta. Samoin osa kuvassa näkyvästä maa-alasta.

IMG_0263 cap skirring19

Näkymä Guinea-Bissaun läntisimmästä kolkasta, Cabo Roxosta, kohti kaakkoa. Kaikki kuvassa näkyvä on Guinea-Bissauta.

Kävin pariin otteeseen uimassa, minkä jälkeen ilmestyin Abrahamin Le Nature -ravintolaan. Mies oli iloinen, kun olin “pitänyt lupaukseni” tulla ravintolaan myöhemmin. Oikeasti en kyllä ollut luvannut yhtään mitään. Tilasin kalaa diolojen tapaan. Diolat ovat siis Casamancen alueen valtaväestöä.

Ruoan valmistuminen kesti ja kesti. Abraham viritti radionsa soittamaan letkeää reggaeta. Sitä tai räppiä nuoret miehet Senegalissa kuuntelevat. Abraham selosti innokkaasti reggaeartistien nimiä, mutta enhän minä tiedä kuin Bob Marleyn. Kun musiikkipuoli oli kunnossa, hän aloitti minttuteen keittelyn. Marokon ja Mauritanian tavoin myös Senegalissa on voimakas teekulttuuri. Kaikissa kolmessa maassa tee maistuu erilaiselta. Marokkolainen tee on mielestäni parasta, eikä valmistumiseen tuhrata liikaa aikaa. Mauritaniassa teetä valmistetaan liian monta kertaa päivässä ja suurella hartaudella. Siksi se onkin aina tasalaatuista. Senegalissa tee (ataaya) on kaikkein vahvinta, mutta laatu heittelee, kun valmistusoperaatio suoritetaan kahta kättä heittäen vähän sinne päin. Niin tälläkin kertaa, mutta eipä tuo minua haittaa!

Le Naturen edustan aurinkotuolille rojahti keski-ikäinen ranskalaisnainen ottamaan aurinkoa, lukemaan kirjaa ja polttamaan ketjussa. Senegalin rantakylissä esiintyy, joskaan ei ilmeisesti samassa mittakaavassa kuin Gambiassa, naisten seksiturismia: keski-ikäiset eurooppalaisnaiset matkustavat tänne lomaromanssin perässä. Pari-kolmekymppisten paikallisten nuorukaisten huomio varmaan tuntuu mukavalta. Abraham oli selvästi tämän  aurinkotuoliin istahtaneen naisen “poikaystävä”, sen verran innokkaasti hän naista palveli. Ja shortsit vain hädin tuskin pysyivät ylhäällä. Siitä huolimatta nainen kovin kylmäkiskoisesti torjui kaiken. Ensin hän tilasi sandwichin, mutta lopulta se oli aivan vääränlainen, eikä näin ollen kelvannut! Abrahamin kaverille se kelpasi. Teelasillistakaan nainen ei huolinut. Molemmat osapuolet tällaisesta suhteesta tietenkin hyötyvät: Abraham saa luultavasti rahaa tai lahjoja, nainen kaipaamansa lomaromanssin. Siitäkin huolimatta tilanteessa on mielestäni vahva hyväksikäytön maku. Samanlaista toimintaa harrastavat toki myös miehet, jotka matkustavat yksin Thaimaahan. Senegalissa miesten seksiturismi jää naisten jalkoihin, mutta näin Cap Skirringissäkin ainakin yhden parin, jossa keski-ikäisen valkoisen miehen käsipuolessa oli nuori senegalilaistyttö.

IMG_0266 cap skirring21

Le Naturen terassilta.

Ruoka oli viimein valmista kahden tunnin odottelun jälkeen. Lautasella makasi kokonainen kala. Lisäksi oli riisiä ja kulhollinen kastiketta. Senegalilainen ruoka petti jälleen ja osa oli pakko jättää syömättä. Ei siis missään nimessä kahden tunnin odotuksen arvoista. Maksoin ja lähdin. Abraham oli ruokaa odottaessani antanut minulle lahjan, nahkaisen rannekorun, jossa oli pieni simpukka. Ranneketta olisi pidettävä aina, sillä se suojaa suunnilleen kaikelta pahalta ja vieläpä taisi suojella perhettäkin. Hän korosti, ettei haluaisi siitä mitään maksua. Lähdettyäni hän kuitenkin juoksi vielä perääni ja muistutti korusta. Nyt minun pitäisi antaa jotain hänelle, euro tai kaksi. Naurahdin ja olin jo antamassa korua takaisin. Kerroin maksaneeni jo juomarahaa ja ettei minulla olisi nyt mitään vastalahjoja.

Ranneke ranteessani jatkoin matkaani. Jos rannalla olisi ollut muita, he olisivat pitäneet minua hulluna, niin paljon minua hymyilytti ja nauratti. Olisi tehnyt myös mieli huutaa. Saint-Louisissa alkanut kulttuurishokki sen kuin jatkui vain!

IMG_0283 cap skirring23

Cap Skirringin kalasatama on yhtä värikäs kuin aiemmin näkemänikin satamat.

IMG_0284 cap skirring24

Kalastusvenettä työnnetään takaisin rantaan.

Kävin taas uimassa, minkä jälkeen kävelin takaisin Cap Skirringiin. Kylän edustalla on pieni kalasatama, port de pêche. Varma rahastuspyydys, jos erehtyisin menemään lähemmäs kuvaamaan. Otin siis kuvat kauempaa, ikään kuin salaa, minkä jälkeen laitoin kameran reppuun ja kävelin satamaan. Jo kaukaa yksi kalastaja havaitsi minut ja tuli juttusille. Nyt olisi huikea mahdollisuus päästä tutustumaan kalasatamaan. Olisi kuulemma vieläpä täysin ainutlaatuinen! Kerroin nähneeni jo kaksi mauritanialaista ja yhden senegalilaisen kalasataman, joten nyt en ollut kiinnostunut kierroksesta. Enemmänkin minua kiinnosti suuren lehmälauman vaellus rannalla. Lehmät olivat matkalla läheiseen palmumetsikköön. Oliko auringonottaminen tältä päivältä jo ohi?

cap skirring25

Lehmälauma poistumassa rannalta metsään. Outoa, että eläimet ylipäänsä hakeutuvat suolaisen veden ääreen. Toki tuulenvire varmasti helpottaa oloa päivän kuumuudessa.

Jatkoin matkaani kohti pohjoista. Rantatörmällä oli kartano, jonka porteilta senegalilaisnainen huuteli kutsuhuutojaan. Ilmeisesti minulle. En vastannut huutoon, mutta luultavasti tyttö olisi ollut nyt niitä kuuluisia senegalilaisia “tyttöystäviä”. Saint-Louisista sellaisen olisi saanut, samoin Dakarista. Myös Cap Skirringissä sain muutaman tarjouksen. En tarttunut tarjouksiin, vaan vetosin rahattomuuteen.

Cap Skirringin kalasataman pohjoispuolella on astetta hienompia kartanoita. Rikkaiden senegalilaisten kesämökkejä? Kuljin huvila-alueen poikki ja löysin sieltä hiekkatien, jonka arvelin johtavan takaisin Cap Skirringin keskustaan. Palmujen ja korkean pusikon reunustamalla tiellä oli mukava kävellä, eikä kukaan ollut ainakaan kaupustelemassa mitään. Oikeastaan tiellä ei kulkenut kuin yksi perhe kävellen ja muutama auto. Yhtä ajoi valkoinen noin 60-vuotias rouva, joka poimi nuoren senegalilaispojan matkan varrelta kyytiin. Tie kulki Cap Skirringin lentoaseman kiitotien ohi ja lopulta tieltä oli hyvät näkymät kalasatamaan.

IMG_0292 cap skirring26

Kaunista senegalilaista pöpelikköä.

IMG_0190 cap skirring6

Hotel Kaloa les Palétuviersin uima-allas. Takana näkyvässä rivitalossa sijaitsevat hotellihuoneet, myös minun.

Hotellillani hyppäsin uima-altaaseen. Altaalla oli samaan aikaan 50-60-vuotias ranskalaismies seitsemän pienen mustan lapsen kanssa. Mies oli selvästi hankkinut paikallisen naisen ja saanut kaupan päälle suurperheen. Lasten ihonväristä päättelin, ettei yksikään voinut olla miehen oma. Hotellin takapihalla aukeava mangrovesuo oli yksi tärkeä syy, miksi päätin majoittua Hotel Kaloa les Palétuviersiin. Uinnin jälkeen lähdin kävelylle mutaiselle suolle. En nähnyt iilimatoja, eikä muta upottanut. Jossain vaiheessa mieleeni juolahti, että mahtaako tällainen mangrove olla skistosomiaasia eli bilhartsiaa aiheuttavien halkiomatojen elinaluetta. Vaikka minulla olikin sandaalit jalassa, lähdin pois.

Lounaspettymyksen vuoksi päätin jälleen illallistaa eilisessä kahta ruokalajia tarjoavassa pikaruokapaikassa. Sain ennen ravintolaan pääsyäni seuraa eilisestä opasehdokkaasta. Hän oli jälleen humalassa, tällä kertaa ehkä enemmänkin. En ymmärtänyt, mitä hän tahtoi tai kauppasi, koska ranskan, espanjan ja englannin sekamelskasta ei saanut selkoa. Älähdin miehelle suomeksi ja astuin ravintolaan. Edellisenä päivänä söin hampurilaisen, joten nyt tilasin sandwichin, mikä oli jälleen hyvin onnistunut valinta. Hintaa tuli tuhat frangia (noin 1,5 euroa).

cap skirring28

Hotellini takana avautuva mangroveräme. Kauempana virtailee joki.

IMG_0300 cap skirring29

Mangrovekasvillisuutta.

IMG_0196 cap skirring10

Cap Skirringin pääkatu.

Cap Skirring elää matkailusta, minkä vuoksi kylänraitilla on myös “siirtomaatavarakauppa”. Kaikkea eurooppalaista tuontitavaraa! Ostin ylihintaisen Oreo-keksipaketin. Kaupasta ulos astuttuani tajusin, että olin saanut 200 frangia (noin 0,30 senttiä, mikä on iso raha Senegalissa) liian vähän takaisin setelistäni. Taas senegalilainen pääsi huijaamaan! En mennyt valittamaan, kun myyjätär puikki takahuoneeseen ostotapahtuman jälkeen.

Oli jo pimeää. Palasin hotellilleni ja menin nukkumaan.

IMG_0198 cap skirring12

Hekin halusivat tulla kuvatuiksi.

IMG_0199 cap skirring11

Kylän liikenneympyrä ja puskataksiasema.

Terjitin palmuparatiisi

4.-6.5.2014

E-n-Tkemkemtin keitaalta palattuani, vietin yön Chinguettissä. Aamulla tasan kello viisi puskataksi tuli noutamaan minut suoraan majatalolta, kuten olimme edellisiltana sopineet. Toisin kuin menomatkalla Atarista Chinguettiin, jolloin puskataksissa oli vain kaksi matkustajaa, niin nyt auto oli täynnä. Takana taisi istua kolme henkilöä ja apukuskin paikalla kaksi. Ensimmäiset kilometrit taitoimme matkaa säkkipimeydessä. Valon alkaessa hieman lisääntyä, koitti päivän ensimmäisen rukoushetken aika. Kuljettaja ajoi auton sivuun ja sammutti sen, jonka jälkeen miespuoliset matkustajat menivät muutaman metrin päähän tiestä suorittamaan muslimivelvoitteensa. Samoin toimivat muutkin tiellä liikkuneet autokunnat. Itse seisoskelin auton luona ja varmistin, että matkatavarani olivat vielä kyydissä avonaisessa takakontissa. Kuljettajanamme oli sama mies kuin menomatkallakin. Hän yritti menomatkan tavoin viritellä keskustelua ilmiselvästä lempiaiheestaan eli minusta, sillä nasrani-sanat alkoivat toistua puheessa. Muut matkustajat olivat joko väsyneitä tai heitä ei muuten vain kiinnostanut puhua minusta. Amogjarin rotkoon tullessamme matkalaiset kyllä jaksoivat rukoilla äänekkäästi.

Muutaman poliisin ja santarmin tarkastuspisteen jälkeen saavuimme Atariin noin tunnin kuluttua lähdöstä. Atarissa aurinko paistoi jo pilvettömältä taivaalta ja kaupunki oli selvästi herännyt uuteen päivään. Puskataksin kuljettaja ajoi minut maksutta jo tutuksi tulleeseen Bab Sahara -majataloon. Söin siellä aamupalan ja lounaan. Pian lounaan jälkeen sain kyydin Atarin liikenneympyrään, josta puskataksi Terjitin keidaskylään lähti.

Tie Atarista Terjitin risteykseen saakka on uutta hyvää asfalttia. Maan nykyinen, kesäkuussa 2014 jatkokauden saanut, presidentti Mohamed Ould Abdel Aziz on ilmeisesti panostanut paljon juuri tiehankkeisiin. Uudistettu tie ei kuitenkaan ollut estänyt säiliörekan kaatumista serpentiinitien mutkassa. Siinä se kökötti sen näköisenä, että saattaisi hetkenä minä hyvänsä lähteä alas rinnettä. Rekan hytti oli jo ilmassa, enkä usko kuljettajan selvinneen ulosajosta pelkillä naarmuilla. Tapaus oli ilmeisen tuore, kun sitä niin kovasti ihmeteltiin.

Jälleen matkan varrella oli muutama tarkastuspiste. Terjitin keitaalle päästäkseen, tulee ajaa kymmenisen kilometriä Atar-Nouakchott-valtatieltä kääntyvää mutkaista, paikoin huonokuntoistakin, soratietä. Sitä oltiin kuitenkin parantamassa. Kaiken kaikkiaan Atarista on Terjitiin matkaa noin 40 kilometriä ja matka kestää noin tunnin.

IMG_9718 terjit8

Terjitissä on jylhät maisemat ja kivoja laatikkotaloja.

Jäin yöksi kylän keskustaan Auberge des Caravanes du Désert -nimiseen majataloon. Jätin omaisuuteni huoneeseeni ja lähdin etsimään kauppaa. Majatalon pitäjän noin 7-vuotias poika lähti viemään minua kaupalle. Kauppa sijaitsi aivan nurkan takana, mutta ennen kuin pääsimme sinne asti, noin kymmenen muuta lasta oli liittynyt joukkoomme. Kun olin “oppaaltani” kysynyt nimeä hassaniyaksi (nte esmak?), kaikki lapset halusivat, että kysyisin heidänkin nimiään. No olihan joukossa muutama Mohamed, Fatima ja Fatimatou. Lisäksi paljon nimiä, joita en osaa kirjoittaa. Ostosreissusta tuli hieman pidempi, sillä kaupan edessä kauppias ystävineen oli keittelemässä teetä ja istumassa iltaa. Kun olin saanut ostokseni tehtyä, jäin miesten kanssa teelle. Koska en osannut ranskaa, yksi miehistä kysyi puhuisinko sen sijaan saksaa. No tottahan minä sitä puhun ein bisschen. Tunnustus johti siihen, että otimme puhelun kysyjän serkulle. Serkku asuu Saksan Duisburgissa ja opiskelee siellä yliopistossa. Enpä Suomesta lähtiessä uskonut päätyväni puhumaan saksaa puhelimessa mauritanialaisessa kylässä!

IMG_9722 terjit9

Terjitin kauppa on keskipäivän kuumuudessa suljettuna.

Oli jo säkkipimeää, kun palasin Auberge des Caravanes du Désertiin. Ensimmäistä kertaa ikinä kaduin majoitusvalintaani ja päätin, että täällä en toista yötä ole. Vessat (kyykkyversio luonnollisesti) ja suihku (pelkkä letku) olivat jaetut. Vettä tuli, mutta valoja ei ollut, eikä ovia saanut lukkoon, eikä oikein kiinnikään. Myöskään oman huoneeni ovea ei saanut lukkoon, eikä edes kiinni muuten kuin ulkoapäin. Se ei toisaalta haitannut, sillä tukahduttavassa kuumuudessa nukkumisesta ei tullut paljon mitään. Vuohilauma ikkunani alla äänteli pitkin yötä pyrkien häiritsemään untani. Myös paikalliset naiset lauloivat majataloni lähistöllä yksitoikkoista, mutta samalla iloista lauluaan rummuilla samalla säestäen. Siitä olin tietysti haltioissani. Seremonia kesti tuntitolkulla ja päättyi vasta puolenyön tienoissa. Majataloa suositellaan uusimmassa Lonely Planetin West Africa -opaskirjassa, mutta en ymmärrä miksi. Aika on selvästi ajanut hoitamattoman majatalon ohi. Yö murjussa maksoi 1500 ouguijaa eli 3,75 euroa, mikä on mielestäni reippaasti yläkanttiin tasoon nähden.

IMG_9635 terjit

Huoneeni Auberge des Caravanes du Désert -majatalossa. Hyttysverkossa on reikiä, eikä ovea saa kiinni.

Aamulla seitsemän maissa pakkasin kamani, maksoin majoituksen ja lähdin kävelemään rinkka selässä kohti varsinaista keidasta, sillä tiesin siellä olevan Auberge de L’Oasis -majatalon. Tosin olin kuullut, että siellä olisi liian paljon hyttysiä. Noin kilometrin päässä kylästä kohti keidasta, hieman ennen L’Oasista, tiellä oli kyltti Auberge en Tourvine -nimiseen majataloon. Siitä ei puhuta Lonely Planetissakaan vielä mitään, sillä kyseessä on vastaperustettu majatalo. Kyltti osoitti palmulehtoon, jossa ei mennyt mitään polkujakaan. Lehdon läpi käveltyäni, osuin majatalon portille. Tokihan Tourvinestä yösija minulle löytyi ja olin jälleen ainoa asiakas. Tourvineä pitää vanhempi herra, ja siellä on muutama teltta, joissa on patjoja yöpyjiä varten. Vessat ja suihku ovat jälleen jaetut. Caravanes du Désert ja Tourvine eroavat kuin yö ja päivä toisistaan. Tourvinessä kaikki on uutta, siistiä ja paikoista pidetään huolta. Silti hinta yöltä on sama eli 3,75 euroa.

IMG_9728 terjit10

Näkymä Auberge en Tourvine -majatalon luona sijaitsevalta korkealta kukkulalta kohti Terjitin keidasaluetta. Kylän keskusta sijaitsee vastakkaisessa suunnassa.

Jätin tavarani yhteen teltoista ja lähdin keitaalle. Se alkaa oikeastaan jo Auberge en Tourvinen tienoilta tiheänä palmumetsikkönä ja puiden juurilla virtailevina puroina. Metsikkö tihentyy entisestään “varsinaiselle keidasalueelle” mentäessä. Alueelle on tonnin eli 2,5 euron pääsymaksu, sillä keidas on yksityisaluetta. Palmulehto virtailevine vesineen ja lähteineen sijaitsee varsin kapeassa rotkossa. Molemmin puolin kohoavat vuorenseinämät, jotka ainakin toisella puolella kaartuvat alaosastaan lisäksi hieman luolamaiseksi ja ovat täynnä tippukiviä. Tippukivistä tippuu juomakelpoista vettä, ja oman vesipullonsa saa täytettyä muutamassa minuutissa vain asettamalla pullonsa seinämän eteen hiekkaan pystyyn. Keitaan vedet pulppuavat kylmistä ja kuumista lähteistä ja alueella on jopa yksi pulahdukseen soveltuva luonnon muovaama allas, johon valuu ylempää rinteiltä vesiä. Jotenkin tähän hiekkapohjaiseen altaaseen oli päätynyt pieniä kalojakin.

IMG_9679 terjit3

Keitaalta. On palmuja, on hiekkaa ja on vettä.

IMG_9683 terjit6

Keidasalueella on jonkinlainen kioski (suljettu vierailuni aikana), vessat sekä telttoja mahdollisille majoittujille. Oikealla puolella oleva vuorenseinämä kaartuu siten, että alaosaan muodostuu pieniä luolia.

IMG_9691 terjit7

Vettä valuu korkeammalta hiekkapohjaiseen luonnonaltaaseen ja edelleen alaspäin kohti kylää.

terjit2

Ja kuva myös toisesta suunnasta eli tässä on uima-altaani Terjitissä! Kyllä tuossa ihan hyvin mahtuu polskimaan, vaikka matalalta kuvassa näyttääkin.

Koko komeus oli yksin minun käytössäni, sillä ainakaan aamupäivällä siellä ei näkynyt ristinsielua. Kiipesin pois rotkosta katselemaan, miltä rotkon toisella puolella näyttää. No, siellähän oli toinen samanlainen palmua kasvava metsikkö vesialueineen. Tämä palmulehto oli ruskeista läjistä päätellen kamelien paratiisi, mutta nyt keskipäivän kuumuudessa eläimet olivat jossain muualla. Sen sijaan liskoja kulki kiveltä toiselle. Istahdin rotkon reunalle ja avasin Suomesta rahtaamani säilykelihapullatölkin. Kyllä vaan voittivat mauritanialaisen ruoan!

IMG_9695 terjit4

Näissä maisemissa kelpaa syödä säilykelihapullia. Palmuvyö jatkuu yhtenäisenä tästä keitaan kautta aina kylän keskustaan saakka.

IMG_9700 terjit5

Sadan metrin päässä edellisen kuvan ottopaikasta maisema on jo huomattavasti karumpaa.

Keitaalta palasin takaisin Auberge en Tourvineen viettämään siestaa, sillä lämpötilat olivat jälleen nousseet päälle neljänkymmenen. Terjitin sijainti rotkossa estää tuulenkin, joten lämmintä riittää. Iltapäivällä käväisin kameran kanssa kylän keskustassa ja illalliseksi söin majatalollani maittavan aterian. Iso kattilallinen pastaa, päälle sammiollinen juureksista valmistettua kastiketta ja tietenkin vähän hiekansiruja muistuttamaan missä ollaan. Ei kaivannut lihaa, tai ainakin vahvasti epäilen, ettei ruoka sisältänyt lihaa. Hintaa aterialle tuli 1500 ouguijaa eli 3,75 euroa.

Olin jo muutaman tunnin ajan katsellut taivaalle ja seurannut, miten pilvien määrä lisääntyy huolestuttavasti. Eihän Saharassa voi olla pilvistä! Sitten auringon alkaessa laskea taivas veti kokonaan pilveen ja alkoi tuulla. Kohta tulivat ensimmäiset vesipisaratkin alas taivaalta. Isäntäväki tietysti oli aivan onnessaan, koska tuuli ja sade kuulemma raikastavat ilmaa. Pisaroita tuli vain parin minuutin ajan. Yön nukuin ulos kannetulla patjalla. Yöllä kolmen maissa sade saapui uudelleen, hieman “rankempana”. En jaksanut siirtyä sisään telttaan, vaan nukuin ulkona aamuun asti. Ei sateesta kastumaan ehtinyt. Tietenkin Saharassa sataa juuri silloin, kun minä olen siellä!

Tiivistäen Terjitin voisi todeta olevan paratiisi helvetillisillä lämpötiloilla varustettuna.

IMG_9724 terjit11

Laaksossa sijaitseva Terjit koko komeudessaan. Etualalla majapaikkani eli Auberge en Tourvinen telttoja.

Kamelilla E-n-Tkemkemtin keitaalle

3.5.2014

Jo saapuessani Chinguettiin ja Auberge La Rose des Sables -majataloon, alkoi majatalon pitäjä kaupata kameliretkeä aavikolle. Sellainen oli suunnitelmissa jo ennen Suomesta lähtöä, joten suostuin. Kymppitonnilla eli 25 eurolla sain kamelin, oppaan ja ruoan yhdeksi päiväksi. Minua ei kiinnostanut aavikolla yöpyminen, joten halusin vain päiväretken. Olinhan yöpynyt kadunvarressa Choumissa ja kattoterassilla Atarissa ennen Chinguettiin saapumistani. Yönyliretken lisäksi viikon tai kahden retki kamelin selässä olisi ollut mahdollinen. Ja varmaan vaikka Timbuktuun saakka…

IMG_9549 kameliretki3

Temagueztin kylä. Etualalla kuivunut joenuoma, taustalla kohoavat Ouaranen hiekka-aavikon dyynit.

Lauantaiaamuna kahdeksalta kameli ilmestyi majatalon portille. Opas, jonka nimeä en enää muista, pesi kasvonsa, hörppäsi pari teelasillista majatalon isännän kanssa ja sitten lähdimme kävelemään ulos Chinguettista. Minä, opas ja kameli. Kaupungin ulkopuolella hyppäsin satulaan kamelin selkään ja opas jatkoi matkaansa kamelin edessä kävellen. Opas ohjasi eläintä keppiä ja köyttä apunaan käyttäen. Keppiä ei tarvinnut käyttää, vaan kameli oli selvästi menopäällä. Vähän väliä kamelin kaula kaartui alaspäin ja otus nappasi suuhunsa kasveja, joita kasvoi hiekassa yllättävän paljon.

IMG_9568 kameliretki

Kamelin pysäköinti: satula pois selästä ja etujalat köydellä yhteen.

Lähdimme Chinguettista kohti koillista. Ensimmäisenä oikealla puolella on El Baq’an keidas, jota miltei vastapäätä sijaitsee Aghlâouan keidas. Välissä sijaitsee kuivunut joenuoma, vadi, jossa elokuussa voi olla paljonkin vettä. Vadia seuraillen seuraavana oikealla on Temagueztin pikkukylä, jossa on alle kymmenen rakennusta. Puolentoista tunnin matkanteon jälkeen aavikko alkoi vihertää enemmän ja enemmän. Saavuimme E-n-Tkemkemtin keitaalle, jonka laidalla on taatelitarhoja. Opas sitoi kamelin etujalat yhteen, ettei kulkuneuvoni karkaisi omille teilleen päivän aikana.

kameliretki7

Taatelitarhojen reunustama E-n-Tkemkemtin keidaskylä.

Vietimme päivän oppaan, tämän velipojan ja kahden muun miehen työmaalla, eli yhdellä taatelitarhoista. Taatelitarha oli rajattu heinästä ja risuista tehdyllä aidalla. Tarhassa oli kymmenittäin taatelipalmuja ja syvällä tarhan alla runsaasti pohjavettä, jota pumpattiin muutaman palmupuun juureen, josta se lähti kiertämään kaikkien puiden juureen vettä varten hiekkaan kaivettuja uomia pitkin. Eli aina, kun yksi palmu oli saanut tarpeekseen vettä, avattiin seuraava hiekkapato ja vesi pääsi seuraavan puun juureen. Virtaa pumppuihin saatiin aurinkopaneeleista. Tarhan omisti sama herra kuin kamelinkin. En saanut selville, asuiko tämä E-n-Tkemkemtissä, Chinguettissä vai missä.

IMG_9571 kameliretki5

Taatelipalmuja ja kastelukanavia niiden juurella. Sadonkorjuun aika koittaa heinäkuussa.

Kun palmut oli kasteltu, vetäydyimme ruokailemaan ja makoilemaan moneksi tunniksi heinäkatokseen. Käväisin päivän kuumimpaan aikaan pikaisesti myös kylässä, josta oli kuulunut tasainen rummutus ja jotain perinteistä laulua koko päivän. Liekkö sitten jotain häämeininkejä ollut meneillään. Kylän väki ei kuumimpaan aikaan tokikaan ollut ulkona, joten sain yksikseni tutkia kylää. Oppaani ei osannut pahemmin ranskaa englannista puhumattakaan, enkä siten saanut selvyyttä kylän nimestä. Myöhemmin selvitin kylän olevan nimeltään E-n-Tkemkemt.

kameliretki4

E-n-Tkemkemtin kylä.

Kameli löytyi viiden maissa iltapäivällä noin 50 metrin päästä jättöpaikasta. Eipä elikko mitään vastalauseita esittänyt, vaikka olikin seissyt suorassa auringonpaisteessa 40-50 asteen lämmössä koko päivän. Paluumatka tehtiin hieman eri reittiä ja koko matkan ajan opas höpötteli kamelille. En tiedä, oliko juttelu edellytys sille, että kameli suostui kulkemaan.

kameliretki2

Joku muukin on pysäköinyt kamelinsa dyynille. Taustalla Abeirin keidas korkeine minareetteineen.

Chinguettiin saavuin kamelin selässä. Lapset tietysti hoksasivat, että olen rikas valkoinen siirtomaaherra ja huutelivat “monsieur, cadeaux!” eli “anna rahaa, herra!“. No en sitten alkanut heittelemään vähäisiä rahojani kamelin selästä hiekkaan!

Kamelin selässä matkustaminen on yllättävän miellyttävää. En tiedä, miten se eroaa hevosen selässä matkaamisesta, kun en ole koskaan kokeillut. Ensi kerralla ostan oman kamelin ja ratsastan koko mantereen poikki.

IMG_9574 kameliretki6

Heinämaja E-n-Tkemkemtissä.