Pyöräillen Lashtkhveriin ja takaisin

26.10.2016

Tietenkin Mestiassakin riittää katseltavaa, mutta sieltä on mukava tehdä myös lyhyitä retkiä lähiseudulle. Siihen tarvitaan omat jalat, polkupyörä, taksi tai vaikkapa mönkijä. Hotel Svaneti Mestian pääkadun varrella vuokraa mönkijöitä huimaan hintaan: hinta yhdelle tunnille on 50 laria (noin 19,6 euroa). Ja se on alennettu hinta kuulemma. Maastopyöriä vuokrataan niin ikään pääkadun varrella olevassa talossa. Talon portissa on näyttävä plakaatti kertomassa asiasta, joten paikka on helppo löytää. Tuntihinta on kymmenen laria (noin 3,9 euroa).

Maastopyörällähän sitten pääsee kaikkialle, jos vain jaksaa polkea ja muistaa, että ollaan Kaukasusvuoristossa. Lähdimme polkemaan kohti länttä ja päätien varressa olevia seuraavia kyliä.

mestia32

Maisemaa Lenjeristä.

mestia31

Lashtkhverissäkin törmää useisiin keskiaikaisiin puolustustorneihin.

mestia35

Lashtkhverin pääkatu.

mestia34

Sortunut puolustustorni Lashtkhverissä.

Ensimmäinen kyläyhteisö länteen päin on nimeltään Lenjeri ja siihen kuuluu useita pienempiä kyliä, kuten Lashtkhveri. Sinne päätimme poiketa, koska tiellä oli kahteen kirkkoon osoittava kyltti. Poljimme kylätietä pitkin eteenpäin ja maisema muuttui huomattavasti, mitä syvemmälle kylään pääsimme. Tie oli kurainen ja kuoppainen. Koirat haukkuivat talojen pihoissa ja ne koirat, jotka pääsivät tielle, olivat vain uteliaita. Lehmiäkin tietenkin oli, kuten Svanetiassa kaikkialla.

Mestian ydinkeskusta ei voisi poiketa juuri enempää Lashtkhverista, sillä täällä elellään kuin sata vuotta sitten Suomessa. Ehkä joudutaan menemään ajassa pidemmällekin. Lopulta emme löytäneet mitään kirkkoja, sillä opasteita ei ollut kuin se yksi ainoa päätien varressa. Olimme kai kääntyneet väärälle tielle jossain vaiheessa. Sen sijaan tie loppui kauniin kanjonin ääreen ja kanjonin pohjalla virtaa Mestian suunnasta tuleva Mulkhrajoki.

mestia30

Mulkhrajoki Lashtkhverin takana. Kuva otettu kohti länttä.

mestia29

Georgialaisetkin käyttävät vanhoja kuorma-autoja.

mestia33

Vierailu Lashtkhverissa on vierailu sadan vuoden taakse.

Muualle emme sitten ehtineetkään, sillä pyörän lukkoa ei enää saanutkaan auki ja satuimme olemaan paikassa, jossa ei vahingossakaan olisi ketään auttamassa. Onneksi repussa sattui olemaan kynsisakset, joiden metalliosilla saimme vaijerilukon murrettua. Seuraavaksi olisimme varmasti ryhtyneet murtamaan lukkoa kivillä hakkaamalla! Murtohommissa tuhraantui aikaa ja vähitellen alkoi olla hämärää. Oli kiirehdittävä takaisin Mestiaan.

mestia28

Mestian hautausmaa.

Paluumatkalla kävimme vielä paikallisella hautausmaalla, jossa kaksi lehmää oli syömässä haudoilta kukkia. Tietenkään eläimet eivät tykänneet tunkeilijoista, vaan lähtivät pakoon lähestyttäessä.

Karfiguélan putousten kautta Fabedougoun muodostumille

14.8.2015

Yöllä oli sadellut ja aurinkokin oli toistaiseksi harmaiden pilvien takana. Kuuma ja kostea ilma oli silti vastassa, kun kömmin ulos Hotel Calypson dormista. Oikeastaan kuumuus ja kosteus olivat sisällä huoneessakin. Olin saanut viettää koko yön yksinäni, vaikka minulle oli kerrottu toisenkin henkilön tulevan sinne yöksi. Seuraavaksi yöksi seitsemän hengen makuusali oli tulossa täyteen ranskalaisia teinejä, joten jouduin muuttamaan parin huoneen päähän omaan huoneeseeni. Siellä oli parisänky ja sen yllä ehjä hyttysverkko sekä oma suihku ja lavuaari. Vessa oli edelleen jaettu muiden kanssa ja matka sinne piteni joillain metreillä. Vaikka Hotel Calypso muuten onkin melko eurooppalaisystävällinen, ovat vessat silti kyykkyversioita.

banfora15

Banforan esikaupunkialuetta matkalla kohti Karfiguélan vesiputouksia.

banfora27

Vuokrapyöräni kahden päivän ajan.

Olin muuton jälkeen jälleen tien päällä eilen vuokraamallani polkupyörällä. Sain vastaanoton herralta ohjeita, miten suunnistaa Banforasta Karfiguélan vesiputouksille (Cascades de Karfiguéla) noin 12 kilometrin päähän. Olin toki katsonut reitin suunnilleen Google Mapsistakin, mutta se oli kovin pelkistetty. Muutaman sadan metrin pyöräilyn jälkeen käännyin kohti pohjoista, ylitin rautatien ja aloin lähestyä tavallisen köyhän kansan asuinsijoja. Tie muuttui kuoppaiseksi hiekkatieksi. Molemmin puolin oli nyt pikkuisia ja vähän isompiakin savimajoja, joita oli tuunattu aaltopellillä. Sellaista tavallista Afrikkaa. Ihmisiä oli jonkin verran jalkeilla, eikä Banforan keskustan kaltaista valkoihoiselle huutelua esiintynyt juuri ollenkaan. Oli kai liian aikainen aamu. Pysähdyin vielä ennen Banforasta poistumistani kaupassa ostamassa vettä, patongin ja jonkinlaisia leivonnaisia. Patonki ainakin oli tuore, kakunpaloista en ollut niinkään varma.

Aurinko pilkahteli kaupasta poistuttuani, mutta pysyi vielä pääosin piilossa. Vielä seuraavan kilometrin matkalla näkyi ihmisiä, samoin asutusta. Tie muuttui huonommaksi, toki siihen meneillään ollut sadekausikin vaikuttaa. Asutuksen jälkeen avautuvat laajat viljelyseudut, joilla oltiin täydessä työn touhussa. Missä härät vetivät auraa, missä oltiin ihmisvoimin kuokkimassa. Traktoreita Burkina Fason pelloilla ei näe. Ei ainakaan täällä Banforan kupeessa. Riisiä taitavat kasvattaa. Siltä se näytti ja hyvin vetisiltä pellotkin näyttivät. Sellaisissa vesilätäköissä ne riisiä ainakin televisiossa kasvattavat!

banfora16

Härät vetämässä auraa Banforan takana.

banfora17

Ensimmäinen kylä Banforan jälkeen matkalla kohti Karfiguélan vesiputouksia.

Jossain neljän tai viiden kilometrin päässä Banforasta lähdön jälkeen eteen tulee pienehkö kylä, missä on ensimmäistä kertaa mahdollisuus ajaa vikasuuntaan. Arvoin vasemmanpuoleisen tien (tai ehkä ennemminkin polun) ja osuin oikeaan. Mitään vesiputouksille tai minnekään muualle opastavia kylttejä ei ole missään. Kylässä on jykeviä apinanleipäpuita, useita savimajoja ja pikkuinen kauppa. Sen edessä oli nyt kyläkokous. Miehet vastasivat iloisesti tervehdykseeni.

Kylä on laakean kukkulan laella ja maisema kylän jälkeen on upea. Riisipeltoja, palmumetsikköjä ja kauempana jonkinlaista kukkuloista maastoa. Saattoi se olla jotain pilviseinämääkin vain, silmälasit kun olivat taas hotellilla! Ihmisiä oli vähän ja ne harvat olivat kuokkimassa peltojaan tai pyykkipuuhissa jonkin puron tai lammen rannalla. Yksi vanhempi herra oli avaamassa viljelyksille meneviä kanavia ja meni pahalle päälle, kun tervehdin häntä “liian myöhään”. Yleensä en tapaa huudella selille, mutta nyt olisi kannattanut, sillä pahalla tuulella ollut herra läksytti minua tervehdykseni jälkeen.

banfora18

Maisema kylän jälkeen kohti pohjoista.

banfora19

Toinen maisema samasta paikasta.

Pyöräilin pienen kastelukanavan vartta kohti Karfiguélan putouksia, jonne olisi kyllä päässyt myös suorempaa reittiä. Näinpähän nyt lisää kyläelämää Karfiguélan kylän muodossa ja jopa jonkinlaisen majatalon. Kyllä täällä turismiakin on, jos kerran hotelli on pykätty. Valitettavasti kunnossapito oli laiminlyöty (kuten Länsi-Afrikassa yleensäkin), enkä toisaalta tiedä, oliko paikka enää edes toiminnassa. Majatalon nurkilta luokseni ampaisi neljän pikkupojan lauma. Yhdestä suusta ja tiukkaan sävyyn he vaativat lahjaa (“cadeaux, cadeaux“)! Ilman jäivät, sillä olen sitä mieltä, että kehitysmaiden lasten lahjominen rahalla tai vaikka niillä kynillä vain passivoi ihmisiä ja pahentaa tilannetta. Täälläkin valkoiset olivat opettaneet lapsille, että olemme käveleviä lompakoita ja joiden laukusta aina vähintään karkkipussi irtoaa. Esimerkiksi Guinea-Bissaussa ja Guineassa tämä ilmiö on melkein olematon, sillä niissä maissa meikäläisiä ei kulje lahjomassa.

banfora20

Tämä on kai sitten riisipeltoa.

Parinkymmenen minuutin kuluttua saavuin putouksille vievän mangopuiden reunustaman tien risteykseen. Karfiguélan vesiputouksille on tuhannen frangin (noin 1,5 euroa) pääsymaksu ja se maksetaan kopilla (péage) vähän ennen putousten parkkipaikkaa. Nyt koppi oli suljettu, mutta sen ohitettuani minua vastaan tuli mies skootterilla. Hän pysäytti ja vaati tuota tonnia. Olin hieman skeptinen, mutta annoin tonnin ja hän päästi jatkamaan. Burkinafasolaiset olivat olleet ainakin tähän asti rehellistä ja hyvää sakkia. Vesiputousten parkkipaikka on vartioitu ja sinne pysäköiminenkin luonnollisesti maksaa, ollaanhan sentään Pohjoismaiden ulkopuolella! Polkupyörän pysäköinti kustansi 200 frangia (noin 0,3 euroa). Pysäköintialueen reunalla on ravintola, josta saa juomia, mutta ruoat kuulemma tulisi tilata etukäteen. Mielelläni olisin jotain haukannut.

Vesiputouksille on noin puolen kilometrin kävelymatka ja pääsylipun hintaan sisältyy johdatus perille saakka. Sain oppaakseni Beninistä kotoisin olleen miehen, joka kovasti olisi tahtonut puhua kanssani joko ranskaa tai espanjaa, mutta jonkinlainen englantikin onnistui. Putouksille ei olisi ollenkaan mahdotonta päätyä ihan ilman opastustakin, sillä reitti on hyvin merkitty. Mutta onhan tämäkin tapa työllistää.

banfora21

Mangopuiden reunustama polku vesiputouksille.

banfora23

Näkymä suurimman ja viimeisen vesiputouksen huipulta.

banfora22

Suurinta putousta on vaikea saada kuviin, sillä se laskee kallionkoloihin.

Komoéjoessa sijaitsevat Karfiguélan putoukset eivät koossa pärjää Niagaralle tai Victorian putouksille, mutta Burkina Fason mittakaavassa nämä ovat taatusti suurimmasta päästä. Itse asiassa tosin yllätyin miten vähän vettä putouksissa näin keskellä sadekauttakin oli! Maisemat viimeisen ja suurimman putouksen päältä ovat upeat: vehreää metsää ja vähän kauempana riisipeltoja. Ja kun ollaan sentään Länsi-Afrikan mittakaavassa merkittävässä matkailumaassa ja sen yhdessä tärkeimmistä nähtävyyksistä, oli paikalla lisäkseni kolme muutakin turistia. Espanjasta. He olivat oppaani “asiakkaita” ja tämä tahtoi mennä juttelemaan heille. Aikani katselin putousta ja päätin sitten livahtaa omille teilleni, kun oppaani näytti haluavan harjoittaa espanjantaitoaan pidempäänkin.

Karfiguélan putouksia on useampia, mutta viimeisintä ja suurinta lukuun ottamatta muut ovat maltillisen kokoisia. Jopa siis sadekaudella. Vesi oli ruskeaa, joten en halunnut pulahtaa uimaan, vaikka se olisi mahdollista. Uidaanhan sitä Victorian putouksissakin. Tunnin verran omilla teilläni oltua, palailin takaisin suurimman putouksen laelle. Jälleen paikalle könysi kolmen hengen ryhmä turisteja. Tosin tällä kertaa he olivat ilmeisesti vauraita kotimaanmatkailijoita.

banfora25

Pienempi putous ehkä parinsadan metrin päässä suurimmasta kohti yläjuoksua.

banfora24

Suurin putous laskee vetensä kallionkoloihin, eikä sitä oikein saa kuvattua alhaaltapäinkään.

Tästä viimeisimmästä ja suurimmasta vesiputouksesta ei oikein saa kunnon kuvaa, sillä se laskee alas kallionkielekkeiden ja lohkareiden välissä. Alapuolelta putousta ei lisäksi ole tarkoitustakaan käydä katsomassa, mutta itse raivasin polkuni mahdollisimman lähelle. Turhaan.

Nyt kun vesiputoukset oli nähty, aioin jatkaa vielä lähellä olevalle toiselle luonnonnähtävyydelle, Fabedougoun kalliomuodostumille (dômes de Fabédougou). Paikka sijaitsee vajaan viiden kilometrin päässä putouksilta, mutta suunnasta minulla ei ollut hajua. Putousten lipunmyyntikopilla seisoskeli bussilastillinen nuorukaisia, joilta päätin kysäistä suuntaa. Kävi ilmi, että nuoret olivat opiskelijoita Ouagadougoun yliopistosta ja nyt muutaman päivän matkalla Banforan seudulla, Bobo-Dioulassossa ja Orodarassa. Sain reittiohjeet ja samassa vaihdoin yhteystietoja erään opiskelijan kanssa.

banfora26

Tästä alkaa Fabedougou. Taustalla näkyvät kylän kalliomuodostumat. Oikealla puolella kasvatetaan maissia.

Karfiguélan vesiputouksilta kohti Fabedougoua suunnistaessa ei tarvitse kääntyä kuin kerran: ensimmäisestä isommasta risteyksestä vasemmalle. Samassa risteyksessä on myös hyvin vaatimaton kyltti kertomassa vesiputouksista. Sitä ei huomaa, ellei sattumalta satu vilkaisemaan pusikkoon. Tie kohti Fabedougoua kulkee sokeriruokopellon halki. Ympärilleen ei nähnyt, sillä ruoko oli yli parimetristä. Ruokometsän jälkeen kalliomuodostumat jo näkyvät edessä päin jykevänä ruskeana seinämänä.

Päivä oli tuttuun tapaan kuuma. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Fabedougoun muodostumille päästäkseen on poljettava pitkähkö ylämäki, minkä juurella on lipunmyyntikoppi. Pääsymaksu on taas tuhat frangia (noin 1,5 euroa), mutta tällä kertaa kopilla makoilleet miehet eivät oikein ymmärtäneet minua. Kerroin haluavani vierailla muodostumilla, mikä sai miehet hämmentymään. He viittoivat minua jatkamaan. Maksaminenkin jäi sitten, vaikka kopilla selvästi kerrottiin pääsymaksun hinta.

banfora28

Burkina Fason vihamielistä faunaa: tuhatjalkainen! Vieressä mittakaavana puolentoista litran vesipullo.

banfora30

1,8 miljardin vuoden vanhoja kalliomuodostumia ylhäältä korkeampien muodostumien huipulta nähtynä.

banfora29

Tässähän näitä sitten on lisää.

Jos jo Karfiguélan putouksilla ja edellisenä päivänä Tengrelan järvellä oli ollut turisteja, oli Fabedougoussakin. Tosin jälleen vauraita burkinafasolaisia hienolla citymaasturillaan. Paikan edessä on kaksi katosta, joissa ei valitettavasti voi paistaa makkaraa, mutta voi muuten hengähtää varjossa auringolta ja nauttia eväitä. Olin ostanut kaupasta makkarasäilykkeen, jonka nautin yhdessä patongin kanssa. Musta, ruma ja vastenmielinen tuhatjalkainen, makkarankokoinen itsekin, pyrki samoille apajille (tai jonnekin), mutta joutui nuolemaan näppejään! Jokaista tuhatta!

Dômes de Fabedougou on 1,8 miljardia vuotta vanha geologinen muodostuma, joka on syntynyt eroosion ja veden kuluttaessa kalkkikiveä vuosituhansien saatossa. Jäljelle tästä yhteisvaikutuksesta on jäänyt kymmeniä pitkulaisia ja korkeita kalliosmuodostumia. Ranskaksi niitä kutsutaan nimellä dôme ja englanniksi ne niin ikään tunnetaan dome-nimellä. Suomeksi se kai kääntyisi kupoliksi, mutta eivät Fabedougoun domet keskimäärin mielestäni mitenkään kupolia mieleen tuoneet. Sain kuljeskella ja ihmetellä muodostumia ihan yksinäni. Kiipesin joidenkin huipulle. Korkeimpien “pylväiden” huipulle noustessani, olin jo saanut seuraa: jälleen ryhmä opiskelijoita Ouagadougoun yliopistosta. Ryhmä ei opiskellut mitään yhtä tiettyä alaa, vaan joukossa oli kaikkia aloja lääketieteestä kauppatieteisiin. Osa halusi tehdä tuttavuutta ja monelta taipui englantikin kohtalaisesti. Pääsin useisiin kuviin. Hullu eurooppalainen oli tullut paikalle Banforasta saakka polkupyörällä tässä säässä! Huipulla oli myös lipunmyyjä, joka vastaanotti minulta tuhat frangia. Taaskaan en saanut mitään fyysistä lippua vastineeksi maksustani, mutta ainakin rahastaja oli oikealla asialla huomioliiveineen.

banfora31

Nämä jo ehkä muistuttavat kupolia.

banfora33

Muodostumia maanpinnasta nähtynä.

banfora32

Opiskelijoita Ouagadougoun yliopistosta Fabedougoun muodostumien huipulla.

Takaisin Banforaan poljin osaksi samoja reittejä kuin mitä olin tullutkin. Paahtava helle oli ajanut muut suojiin, joten oli suunnilleen ainoa kulkija tiellä. Vasta ensimmäisessä kylässä näkyi enemmän ihmisiä. Se sama kyläkokous oli edelleen käynnissä, mutta nyt kukaan ei huomannut minua, sillä miehet olivat siirtyneet varjoon. Naiset sen sijaan olivat edelleen peltotöissä. Pitäähän perheelle riisit pöytään saada, vaikka mies tuijottaisikin televisiota aamuvarhaisesta lähtien muiden kylänmiesten kanssa.

Vähän ennen Banforaa olin kurkkuani myöten täynnä vuokrapyörääni. Tahdoin heittää sen johonkin riisipeltoon. Talutin viimeisen kilometrin ja perillä huokaisin. Näin huonoa satulaa en uskonut olevankaan!

banfora34

Matkalla takaisin Banforaan.

Hotel Calypsossa voi pesettää pyykkiä 3 000 frangilla (noin 4,6 euroa). Myöhemmin illalla sain pyykkini takaisin. En olisi uskonut, että käsinpesussakin voi onnistua värjäämään paitoja uudelleen, mutta ehkä burkinafasolaiset mamat käyttävät tuimempia pesuaineita!

Pyöräretki Tengrelan virtahepojärvelle

13.8.2015

Kahdeksan aikoihin aamulla olin Rakieta-nimisen bussifirman terminaalissa Bobo-Dioulasson keskustassa. Olin edellisenä päivänä ostanut lipun kello 8.30 lähtevään Banforan-bussiin. Banfora on kaupunki noin puolentoista tunnin ajomatkan päässä etelään ja autoja sinne kulkee tiuhaan. Lipun hinta on 1 500 frangia (noin 2,3 euroa), mikä ilmeisesti sisältää matkatavaramaksunkin. Ainakaan sitä ei peritty, kun bussia viimein hieman ennen yhdeksää ryhdyttiin lastaamaan. Ennen Banforan-bussia asemalta oli lähtenyt linja-auto Norsunluurannikon Bouakéhen!

Yhdeksän aikoihin seurasi nimenhuuto ja nimen kuultuaan sai astua bussiin. Jälleen kerran lippuun oli kirjoitettu nimeni. Tosin vain etunimi, sillä sukunimi oli ollut liian vaikea pala lipunmyyjälle. Linja-auto tuli aivan täyteen, mutta käytävä sentään pysyi vapaana matkustajista!

banfora2

Matkalla Banforasta Tengrelajärvelle.

Perillä Banforan bussiterminaalissakaan ei tarvinnut seisoskella sormi suussa, sillä paikallisen Hotel Calypson asiakkaidenhaalija oli haukkana paikalla. Tosin ei siihen paljon haukansilmiä tarvita, sillä olin bussin ainoa valkoinen. Hotel Calypso on Banforan ykköshotelli reppureissaajille ja muille turisteille, jotka arvostavat siisteyttä ja halpoja hintoja. Sijainti ei ole aivan ihanteellinen, sillä bussiterminaalista on matkaa noin 1,5 kilometriä. Tokihan senkin hujauksessa kävelee. Calypsossa on makuusali, jossa yö maksaa 2 500 frangia (noin 3,8 euroa). Menin sinne ensimmäiseksi yöksi. Toiseksi yöksi jouduin muuttamaan ranskalaisteinijoukkion tieltä omaan huoneeseen, joka sekin oli länsiafrikkalaiseksi erittäin kohtuuhintainen: 7 500 frangia (noin 11,4 euroa). Aamupalaa Calypson huonehintoihin ei kuulu, mutta sen saa 1 500 frangilla (noin 2,3 euroa). Kannattaa toki miettiä onko 2,3 euroa passeli hinta patongista, voinokareesta ja Nescafén pikakahvista. No, eihän se oikein ole.

banfora1

Uutta hyvää tietä Banforan eteläpuolella.

Hotel Calypso vuokraa asiakkailleen skoottereita ja polkupyöriä, joilla on kätevä tutkia lähiseutuja. Banfora ympäristöineen on Burkina Fason merkittävin turistialue: lähiseuduilta löytyvät Karfiguélan vesiputoukset, Fabédougoun ja Sindoun kivimuodostumat sekä Tengrelan virtahepojärvi! Tinkimisen jälkeen vuokrasin polkupyörän kahdeksi vuorokaudeksi 6 000 frangilla (noin 9,1 euroa). Kyseessä olikin sitten maailman huonoin pyörä, jolla polkeminen oli ajoittain hyvin tuskallista. Eteenpäin kuitenkin pääsi!

Lähdin iltapäivällä polkemaan Banforasta kohti seitsemän kilometrin päässä sijaitsevaa Tengrelajärveä (Lac de Tengrela). Banfora vaikutti varsin pieneltä paikalta, vaikka asukkaita pitäisi olla noin satatuhatta. Ihmiset huutelivat “le blanc” -huutojaan ohi pyöräillessäni. Sellaista se on täälläkin, vaikka paikalliset ovat varmasti jo jollain tavalla tottuneet valkoisiin. Banforaa halkoessani kadulla vastaan pyöräili toinen valkoinen! Länsi-Afrikassa toisen valkoisen matkailijan näkeminen on niin harvinaista, että se johtaa yleensä iloisiin tervehdyksiin. Niin nytkin!

banfora7

Tengrelan kylä.

banfora3

Tie Tengrelajärvelle kulkee samannimisen kylän halki.

banfora5

Eläimiä hieman ennen Tengrelajärveä.

banfora4

Lisää.

Tie Banforasta etelään, kohti Norsunluurannikon rajaa, on päällystetty parin kolmen vuoden sisällä ja on siis erinomaisessa kunnossa. Liikenne on vähäistä ja ne vähät vastaantulleet autot olivat pääosin Norsunluurannikon rekisterissä. Pääosin tiellä liikuttiin pyörällä tai jalan. Kyliä ennen Tengrelajärveä on vain yksi. Tai oikeastaan kaksi, sillä ennen järveä täytyy kääntyä Tengrelan kylään vievälle kärrypolulle. Kylä näkyy isolle tielle ja sen poikki kulkee kuoppainen hiekkatie. Ihmiset vilkuttelivat iloisesti pyöräiltyäni halki kylän. Tervehdin parhaani mukaan jokaista vastaantulijaa.

Itse Tengrelajärvelle on 2 000 frangin (noin kolme euroa) pääsymaksu, mikä maksetaan ennen järveä olevalla kopilla. Mitään fyysistä lippua ei kuitenkaan saa eli rahat tuskin ainakaan oikeaan osoitteeseen päätyvät. Kopilta on muutaman sadan metrin matka järven rantaan. Rannalla astuin puiseen tasapohjaiseen veneeseen. Pääsymaksuun kun sisältyy veneajelu järvellä. Ja itse ei tietenkään tarvitse soudella, vaan voi asettautua siirtomaaherran asemaan ja antaa muiden hoitaa soutuhommat.

Syy, miksi olin Tengrelajärvelle pyöräillyt, ovat tietenkin virtahevot, joita järvi on täynnä. On täällä toki krokotiilejäkin, mutta niitähän nyt ovat kaikki nähneet. Sadekausi, joka elokuussa oli vielä hyvin päällä, tekee virtaheposafareista epävarmoja: mahdollisuus nähdä elikkoja on huono. Pitäisi tulla kuulemma talvella.

banfora14

Näkymä Tengrelajärvelle. Etualalla tasapohjaisia puuveneitä, joilla oppaat kierrättävät matkailijoita järvellä virtahepojen näkemisen toivossa.

banfora6

Veneessä. Järven rantamat ovat rehevän kasvillisuuden kansoittamia.

banfora10

Lähestymme järven vastarantaa ja virtahepoapajia.

Opas souti hiljakseen järven poikki vastarannalle. Tengrelajärvi on kooltaan pieni, sillä pituutta on kaksi kilometriä ja leveyttäkin enimmillään puolitoista kilometriä. Järvessä kasvaa isoja lumpeita ja muita eksoottisia kasveja, rannoilla on upeita palmumetsiä. Vastarannalla mies oli poikansa kanssa pesemässä moottoripyörää. Hän kertoi oppaalleni, mistä virtahepoja kannattaisi etsiä. Opas souti lähipoukamaan ja ennen pitkää näin virtahevon selän. Pian toinen virtahepo nosti hieman päätään vedestä. Oppaani mukaan minulla oli tuuria, kun pääsin näkemään eläimiä. Ja vielä kaksin kappalein. Kuulemma urospuolisia. Hetkisen kuluttua toinen uroksista nosti vielä päätään kauempana kadotakseen sitten takaisin syvyyksiin.

banfora13

Virtahepo uimassa.

banfora12

Virtahepo nostaa päätään.

banfora11

Lisää kaunista Tengrelajärven rantamaisemaa.

Puolisen tuntia poukamassa virtahepoja ihmeteltyämme, oppaani alkoi hakata melalla veneen kylkeen kuin tiedottaakseen virtahevoille lähdöstämme. Eläin taitaa olla vaarallisimpia nisäkkäitä, mitä tällä planeetalla elelee. Siitä oli huolissaan myös kolmen hengen brittiseurue, joka saapui Tengrelajärvelle päästyäni takaisin rantaan. Heidän oppaansa lohdutti kertomalla, että järven virtahevot ovat pyhiä, eivätkä hyökkäile ihmisten kimppuun. Myös paikalliset ihmiset jättävät eläimet rauhaan. Tällainen tieto tuskin antoi briteille mielenrauhaa, sillä virtahevot eivät taida aivan ymmärtää olevansa jotenkin erityisasemassa, saatika pyhiä!

Söin järven rannassa makkarasäilykkeen patongin kanssa ja katselin, miten britit pärjäävät järvellä. Hengissä taisivat selvitä. Paluumatka järveltä takaisin Banforaan sujui osaksi vesisateessa, vaan entäpä sitten! Lämmintä kesäsadettahan se aina on. Perillä Banforassa huutelut jatkuivat. Malin ja Senegalin tavoin, myös täällä aikuiset huutelevat. Eikä siihen oikein totu. Pitäisi varmaan asua vuosikausia Länsi-Afrikassa, että asiaan turtuisi.

banfora8

Banforan halki kulkeva valtaväylä.

banfora9

Keskustan vilinää sateen jälkeen hieman ennen pimeää.

Illalla hieman ennen pimeän laskeutumista lähdin vielä uudelleen Banforan keskustaan. Ajelin pääkatuja edestakaisin. Mitään kovin mielenkiintoistahan kaupungilla itsellään ei ole antaa. Tori, bussiasema, huoltoasema, patsas, kauppoja. Menin jälleen libanonilaiseen kauppaan, missä palvelu oli poikkeuksellisen loistavaa: sain oman kantajan ostoskorilleni. Nuori nainen kulki perässäni ja kantoi ostokset kassalle asti. Pakkauspalvelun puuttumisesta annan miinusta.

Seuraavana aamuna päätin lähteä Karfiguélan vesiputouksille, jotka nekin ovat Banforan liepeillä.

Paratiisirannalle Bubaquen poikki pyöräillen

26.7.2015

Toinen aamu Bubaquen saarella oli kopio edellisestä. Vettä satoi ja sitä oli taas tullut pitkin yötä. Oli sunnuntai ja laiva takaisin Bissauhun lähtisi tänään. Olin edellisenä iltana päättänyt lykätä lähtöä Bijagóssaaristosta muutamilla päivillä, ehkä jopa viikolla, sillä hotellini isäntä Julio oli saanut järjestettyä minut ja saksalaisen huonekaverini Sissyn YK:n kehitysohjelman eli UNDP:n miesten mukaan tiedonkeruumatkoille muutamille saarille. Siitä lisää enemmän seuraavissa kertomuksissa.

Paluumatka Bissauhun oli yhtäkkiä vaihtunut ylimääräiseksi päiväksi Bubaquella, joten päätin vuokrata polkupyörän ja pyöräillä koko saaren halki etelärannikon Praia Bruce -nimeä kantavalle rannalle. Julio soitti aamupalan aikana pyynnöstäni eräälle Jorgelle, joka vuokraa maastopyöräänsä matkailijoille. Kokopäivävuokran hinta on 5 000 frangia (noin 7,6 euroa), eikä siinä ollut tinkimävaraa. Yritin! Kuulemma jo tonni menisi noutokuluihin, jos Jorge joutuisi hakemaan minut matkan varrelta hajonneen pyörän takia. Sain siis Jorgen puhelinnumeron, jos jotain sattuisi. Saaren eteläisimmässä osassa puhelimessa ei tosin ollut kenttää kuin satunnaisesti.

bijagos25

Bubaquen kaupungin pääkatuja. Tämä johtaa hotellilleni.

Sissy oli edellisiltana ilmoittanut lähtevänsä Praia Brucelle kävellen, yöpyvänsä jossain puskassa ja tulevansa varhain aamulla takaisin Bubaquen kaupunkiin, että voisimme lähteä UNDP:n matkaan. Minua ei puskayö sademetsässä sadekaudella kiehtonut, joten olin päättänyt palata yöksi kaupunkiin ja yöpyä tutussa Casa Juliossa.

Siispä matkaan. Minä pyörällä, Sissy kävellen. Praia Bruce on vajaan 20 kilometrin pituisen tien toisessa päässä Bubaquen saaren etelärannikolla. Alkumatkasta ihmisiä näkyi tiuhaan tien varrella. Moikkasin jokaista ja he vastasivat takaisin. Ennen puoltapäivää tervehditään sanomalla bom dia. Iltapäivällä tervehdys kuuluu boa tardi. Matkan varrella on muutamia pieniä kyliä, joista jokaisesta lapset lisäksi huusivat branco, branco (valkoinen, valkoinen) ohi ajaessani.

bijagos27

Tie Praia Bruceen on trooppisen kasvillisuuden ympäröimä.

bijagos26

Ametan kylän poikia: vasemmalla Pepe, oikealla Ronaldo.

Ametan kylässä pikkupoika juoksi minut kiinni ja halusi ihastella polkupyörääni. Kielimuuri välillämme oli korkea, sillä parin kreolilauseen jälkeen minun oli siirryttävä suomeen. Poika puheli omalla bijagon kielellään. Kädessään hän piteli kulunutta Real Madridin logoin koristeltua jalkapalloa. Pallostaan hyvin ylpeä poika kertoi olevansa Ronaldo ja kuinka ollakaan, pian kylästä paikalle juoksi toinenkin portugalilainen jalkapallosuuruus, Pepe!

Hyvästelin Real Madridin miehet ja jatkoin matkaa. Ametan jälkeen ennen rantaa on enää yksi parin-kolmen talon ryväs, jota ei ehkä kyläksi enää voi sanoa. Sen nimestä minulla ei ole käsitystä.

bijagos28

Tie rantaan.

Tie halki Bubaquen on paikoin aika onnettomassa kunnossa eli päällyste on reikäinen tai sitä ei ole ollenkaan. Samoin tien leveys vaihtelee paljon puolentoista metrin urasta ihan standardilevyiseenkin. Tropiikissa kasvillisuus valloittaa näköjään tietkin varsin tehokkaasti. Autoja tai muitakaan moottoriajoneuvoja ei tällä tiellä tullut vastaan lainkaan, eikä niitä paljon ole vastaan tulemaankaan, jos autokanta käsittää viitisen autoa!

Noin puolentoista tunnin kuluttua kaupungista lähdön jälkeen saavuin Praia Brucelle. Se on noin seitsemän kilometriä pitkä valkohiekkainen paratiisiranta. Rantaa reunustaa sankka trooppinen kasvillisuus palmuineen kaikkineen. Tietenkin juuri sopivasti rannalle ehdittyäni alkoi sadella, muttei mitenkään häiritsevästi. Lähdin ajamaan rantaa pitkin kohti itää. Muutaman sadan metrin päässä rannalla oli ryhmä taloja. Ilmeisesti kalastajien tukikohtia tai ihan asumuksia. Missään ei kylläkään näkynyt ristinsielua. Praia Bruce oli aivan tyhjä muista ihmisistä, vain yksinäinen lehmä tallusteli epäluuloisesti vilkuillen ohitseni.

bijagos29

Tähän päättyy Bubaquen kaupungista tuleva tie. Kuva otettu kohti länttä.

bijagos30

Rannalla on tungosta.

bijagos35

Praia Bruce itään päin.

Välillä saaren sisuksista tulleet purot laskivat mereen katkaisten rannan, välillä sai kierrellä rantaan kaatuneita palmunrunkoja. Muutaman kilometrin päässä edessä oli kymmenen lehmän lauma ja ne vasta epäluuloisia olivatkin! Jähmettyivät suorastaan ohi polkiessani. Noin kuuden kilometrin jälkeen hiekkaranta vaihtui mangroverämeeksi ja edessä avautui näkymä naapurissa olevalle Canhabaquen saarelle.

bijagos31

Näille tienoille päättyy ranta ja mangrove alkaa.

Mangroven pakottamana jouduin palaamaan takaisin. Tässä vaiheessa satoi rankasti ja horisontissa salamoi. Sade oli lämmintä, joten jatkoin polkemista takaisin. Jossain vaiheessa pidin lounastauon palmun juurella. Olin läpimärkä. En osaa lukea trooppisia sateita, enkä osannut arvioida milloin sade mahdollisesti lakkaisi, joten en jäänyt odottelemaan. Jatkoin rantaa toiseen suuntaan. Edelleenkin olin ainoa elävä olento rannalla, ellei rapuja ja lehmiä lasketa.

Toisessakin päässä Praia Bruce muuttuu mangroveksi. Oli laskuveden aika, joten aikani kävelin mangroven reunoja pitkin. Kaatosateessa. Kävin uimassa ja lähdin polkemaan takaisin kohti Bubaquen kaupunkia. Rannalla vierähti huomaamatta kolmisen tuntia, josta valtaosa vesisateessa.

bijagos32

Tähän päättyy Praia Bruce lännen suunnassa. Mangrove tulee täälläkin vastaan.

bijagos34

Rannan kasvillisuutta Praia Brucen länsipäässä.

Rannalla ollessani olin ihmetellyt, minne reissukaverini oli oikein joutunut. Hänen olisi pitänyt jo saapua rannalle vaikka kävellen matkassa olikin. Praia Brucella eivät puhelimet toimi, joten en voinut kysyä. Puolen kilometrin päässä näin hänet sitten istumassa savimajan seinustalla kahden miehen kanssa. Sissy ilmoitti joutuneensa ryöstö- ja raiskausyrityksen kohteeksi. Vähän Ametan kylän jälkeen puskasta oli tullut punasilmäinen juovuksissa ollut keski-ikäinen alkuasukas pahoissa aikeissa. Yritykseksi oli jäänyt heti alkuunsa, vaikka mies oli esitellyt jonkinlaista puukontapaistakin. Mies oli luovuttanut, mutta hatun tämä oli siepannut itselleen ja kadonnut takaisin pusikkoon.

Sissy oli ymmärrettävästi luopunut ajatuksesta yöpyä Praia Brucella ja soittanut Bubaquen hotellimme isännän Julion noutamaan hänet moottoripyörällä. Odottelin naisen kanssa Julion saapumista.

Tämän pikkuisen kylän (tai taloryppään) miehet olivat tyypillisiä guineabissaulaisia, siis tavattoman ystävällisiä, ja tarjosivat mitä parhaan turvapaikan siinä tilanteessa! Yhteistä kieltä meillä ei taaskaan oikein ollut. Toinen miehistä kyllä jostain syystä osasi jonkin verran Senegalin valtakieltä wolofia, joten jonkinlainen kommunikointi onnistui. Miehet kantoivat meille erilaisia trooppisia hedelmiä (joita en ollut aiemmin nähnytkään) suoraan puista. Odotellessamme maistelimme myös Guinea-Bissaun ylpeyttä, cajeuta. Se on munuaispuun eli cashewpuun hedelmästä valmistettua makeaa viinaa. Kyllähän sitä nyt tietenkin joi, muttei se mitään herkkua ollut. Samaisessa munuaispuussa kasvavat cashewpähkinät vasta ylpeydenaiheita tässä maassa ovatkin, sillä Guinea-Bissau on rakentanut taloutensa niiden päälle: 90 prosenttia vientituloista tulee näistä herkullisista pähkinöistä! Maa on maailman suurimpia cashewpähkinän viejämaita. (Lähteet: [1] & [2])

Julio saapui vajaan tunnin odoteltuamme. Sissy hyppäsi moottoripyörän selkään ja minä polkupyörän satulaan. Halusin päästä ennen pimeää takaisin kaupunkiin. Lopulta olin siellä hyvissä ajoin ennen pimeää. Ehdin vielä uimaankin!

bijagos33

Vuokrapyöräni Praia Brucella.

Myöhemmin Sissy kertoi isännällemme ryöstöyrityksestä, joka onneksi oli päättynyt hyvin. Julio oli suuresti hämmästynyt, vihainen ja lupasi kertoa asiasta poliisille. Ja niin myöhemmin tapahtui. Tuntomerkit olivat tiedossa ja koska kyläläiset pitävät tavallisesti samoja vaatteita viikonkin, olisi tekijän löytäminen tältä pieneltä saarelta hyvin helppoa. Saariympäristön luulisi vähentävän rötöstelyintoa, sillä pakeneminen muualle on vaikeaa. Se kuulemma vähentääkin, eikä Juliolla ollut muita vastaavia turisteihin kohdistuvia yrityksiä tiedossa. Muutenkin saariston rikollisuus on olematonta, enkä itse tuntenut oloani missään uhatuksi. Julio ja muut bubaquelaiset tahtovat saarelleen turisteja, minkä vuoksi rötöstelyyn halutaan puuttua tehokkaasti. Siitä, saatiinko tekijää koskaan vastuuseen, ei minulla ole tietoa.

Polkupyörällä Bakausta Banjuliin ja takaisin

21.5.2014

Heräsin hyvin nukutun yön jälkeen hieman ennen seitsemää. Kattotuuletin oli tosin täytynyt ottaa pois päältä jossain vaiheessa yötä, sillä se viilensi ilmaa jo liikaa! Menin huoneeni ulkopuolelle, muovituolille syömään aamupalaksi eilen ostamiani egyptiläisiä croissantteja. Jos olisin vielä ollut Senegalissa, hotellin työntekijät olisivat esittäneet kysymyksen bien dormi, nukuitko hyvin? Fajara Guesthousessa kukaan ei kysellyt mitään siitä yksinkertaisesta syystä, ettei siellä juuri koskaan näkynyt henkilökuntaa. Guesthousessa tuntuu majoittuvan pidempiaikaisia vieraita ja osassa huoneista oli astioiden kilinästä päätellen keittomahdollisuuskin. Yhdestä huoneesta lähti kello seitsemän jälkeen koulutielle arviolta ekaluokkalainen poika englantilaistyyppisessä koulupuvussaan. Toivotimme hyvät huomenet, vaikka hän pitkään tuijottikin ohi kulkiessaan.

IMG_0566 gambia40

Fajara Guesthousen pieni vehreä sisäpiha.

IMG_0460 gambia20

“I pledge to combat and defeat HIV/AIDS” -kyltti Atlantic Roadin varressa Fajarassa. Kuva otettu aamuseitsemän jälkeen kohti Bakauta.

Yöllä oli satanut ja ilma oli raikas. Tai trooppisen raikas. Sadekausi on etuajassa tänä vuonna, minua oli eilen valistettu. Arvioin käveleväni Fajarasta Bakauhun reilussa puolessa tunnissa. Matkaan meni lähemmäs 45 minuuttia. Liikenne kyläkeskustat toisiinsa yhdistävällä Atlantic Roadilla oli rauhallista, sillä diplomaatit olivat vielä nukkumassa ja siten citymaasturikaahailu ei ollut vielä alkanut. Ihmisiäkin oli vähän liikkeellä. Kaksilapsinen brittiperhe oli uimaleluineen matkalla jo tähän aikaan rannalle. Moikkasimme.

IMG_0464 Gambia22

Jimmy Old Cape Roadilla Bakaun ulkopuolella. Hän polki hieman pienemmällä polkupyörällä.

Olin Bakaun postitoimiston nurkalla, Kairo-pyörävuokraamon edessä tasan kello kahdeksan eli  juuri niin kuin olimme edellisenä iltana vuokraamon Jimmyn kanssa sopineet. Afrikkalainen aikakäsitys ei ollut vieläkään tarttunut minuun, mutta ilmeisesti Jimmykin on eurooppalaisilta turisteilta oppinut, että olemme usein paikalla silloin kun on sovittukin, sillä myös hän saapui paikalle tasan kello kahdeksan ja kiitteli ajoitustani. Jimmy nouti läheisestä ravintolasta aamupalaa, jota riitti minullekin. En oikein tiedä, mitä se oli, mutta aivan hyvää joka tapauksessa. Sitten lähdimme polkemaan Bakausta kohti Gambian pääkaupunkia Banjulia. Sinne olisi noin 15 kilometrin matka, josta suuri osa moottoritien vartta pitkin. Olin pukeutunut vihreään paitaan, että autoilijat huomaisivat minut helpommin. Myös Jimmy oli rastafarina pukeutunut keltaiseen paitaan ja vihreisiin shortseihin. Jimmy polki aluksi edellä ja pian pääsin rytmiin, eikä gambialainen liikenne lopulta kovin pahalta vaikuttanut. Kaikki väistelevät kyllä toisiaan. Bakaun kyläkeskustan jälkeen maisema muuttuu avonaisemmaksi. Täällä on apinanleipäpuita, mangrovesoita ja niillä pelikaaneja.

IMG_0467 gambia23

Apinanleipäpuita ei voi koskaan kuvata liikaa.

Gambia21

Mangrovekasvillisuutta Bakaun ulkopuolella. Joessa uimassa pelikaaneja.

Banjuliin päästäksemme meidän tuli kääntyä Bakausta tulevalta rauhalliselta Old Cape Roadilta nelikaistaiselle Banjul-Serekunda Highwaylle. Poljimme moottoritien vasemmassa reunassa. Suurimman osan pystyin ajamaan reunaviivan turvallisemmalla puolella. Jimmy paikallisena ajeli välillä reilusti autojen kaistoilla. Vastaantulevat väistelivät kyllä, eikä kukaan räpsytellyt valoja, soittanut torvea tai heristänyt nyrkkiä. Ajokulttuuri on mukavan joustava.

Suunnilleen matkan puolivälissä ylitimme siltaa pitkin Gambiajokeen kuuluvan haaran. Haara laski tässä kohtaa Atlanttiin. Tämä haara näytti jo täysveriseltä joelta, mutta varsinainen Gambiajoen päähaara laskee Atlanttiin muutaman kilometrin päässä Banjulissa ja on kilometrien levyinen. Pidimme sillalla kuvaustauon. Joensuu on ilmeisesti suojainen ankkuripaikka, sillä sillan kupeessa oli parisenkymmentä venettä ankkurissa. Osa oli kuulemma eurooppalaisten purjeveneitä.

IMG_0475 gambia24

Ennen Banjulia pysähdyimme kristityllä hautausmaalla.

Gambia41

Hyvää syntymäpäivää, herra presidentti.

Gambiassa ei voi olla välttymättä Yahya Jammehilta. Gambian valtion virallisten sivujen mukaan šeikki, professori, Mekassa pyhiinvaelluksella käynyt kunnon muslimi eli alhaji ja tohtori, Hänen ylhäisyytensä, Yahya Abdul-Azziz Jemus Junkung Jammeh Nasiru Deen Babili Mansa on maan asevoimien ylipäällikkö, Gambian Pyhän Perustuslain Ylin Vartija ja kaiken lisäksi myös maan puolustusministeri. Jo useat arvonimet paljastavat presidentin rakentavan hyvää vauhtia henkilökulttia itselleen. Kiinnitin Banjuliin johtavan moottoritien varressa oleviin presidentin kuviin huomiota. Lisää kuvia löytyy Banjulin keskustasta. Milloin presidentti toivottaa hyvää itsenäisyyspäivää kuvan kanssa, milloin Mr. Presidentiä itseään onnitellaan syntymäpäivän johdosta. Jo vuonna 1994 vallankaappauksella valtaan 29-vuotiaana noussutta presidenttiä on moitittu ihmisoikeuksien polkemisesta. Kuolemantuomioita toimeenpannaan ja jopa jonkinlaista noitavainoa on viritelty. Mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon, että Jammeh on julistanut pystyvänsä parantamaan astmaa ja aidsia omilla salaisilla yrttiseoksillaan. Lähteet: [1], [2] & [3]

Gambia25

Banjulin keskusta alkaa tästä. Vuoden 1994 vallankaappauksen muistoksi rakennettu Arch 22.

Gambia26

Näkymä yli Banjulin Arch 22:n ylimmästä kerroksesta.

Gambia27

Näkymä toiseen suuntaan. Pieni Banjul loppuu melkein heti keskustan ulkopuolelle.

Jonkin aikaa ennen Banjuliin saapumista, Arch 22 -niminen monumentti, riemukaari, kohoaa korkeuksiin horisontissa. Se on presidentti Jammehin 22. heinäkuuta 1994 tehdyn vallankaappauksen muistomerkki. Monumentin sisään voi kiivetä sadan dalasin (noin 1,9 euroa) pääsymaksua vastaan. Arch 22:n sisällä on pieni näyttelytila. Lisäksi korkeuksista avautuvat upeat maisemat Banjuliin. Kiipesimme Jimmyn kanssa riemukaaren sisään ihastelemaan maisemia. Banjul tosiaan on pieni pääkaupungiksi. Kaupungissa asuu ainoastaan alle 40 000 asukasta. Arch 22:n takana on suuri katettu katsomo, jossa kansalaiset voivat kuunnella presidentin puheita. Diktaattorin elkeet tällä Jammehilla!

IMG_0504 gambia28

Gambian vanhin kirkko Banjulin keskustassa.

IMG_0507 gambia29

Independence Drive -katu Banjulin keskustassa.

Arch 22 on ehdottomasti käymisen arvoinen, mahdollisesti Banjulin tärkein nähtävyys. Ellei tärkein ole sitten Russell Streetillä lähellä rantaa sijaitseva Albert Market -torialue. Lähdimme pyöräilemään Arch 22:lta kohti 1800-luvulla perustettua Albert Marketia. Matkan varrella oli presidentinlinna, jonka pihalla niin ikään on katsomoita. Presidentti varmaankin puhuu kansalle myös täällä. Albert Market itsessään on pienehkö ja paljon siistimpi kuin vaikkapa Marché Capitale Mauritanian Nouakchottissa. Onko tätä siistitty turistien vuoksi vai ovatko gambialaiset tosiaan vain siistiä porukkaa. Albert Marketilla näin Marokon Casablancasta alkaneen ja läpi Mauritanian islamilaisen tasavallan kulkeneen matkani ensimmäisen mustaan burkhaan pukeutuneen naisen. Mieleeni tuli välittömästi Senegalin Saint-Louisissa käymäni keskustelu ranskalaisen rouvan kanssa Gambiasta. Hän oli ennen matkaa kysellyt Ranskan ulkoministeriöstä Senegalin ja Gambian turvallisuustilanteista. Rouva oli päättänyt jättää koko Gambian väliin, koska virallisen Ranskan mukaan ääri-islamilaisuus on kasvussa Gambiassa ja sen mukana terroristijärjestö al-Qaida on juurtumassa maahan. Jotenkin en vain jaksanut silloin uskoa tällaiseen. Burkhanainen kuitenkin horjutti epäilyksiäni. Pian näin toisen naisen, jolla vain silmät olivat näkyvissä niqabin ansiosta. Kaikki muut naiset sitten olivatkin pukeutuneet, kuten maallistuneessa maassa yleensäkin. Nuoret länsimaalaisittain, hieman vanhemmat afrikkalaisittain värikkäisiin kankaisiin.

Gambia30

Albert Marketilta.

IMG_0518 gambia31

Tungosta Albert Marketilla. Tässä osassa torialuetta myydään jalkineita.

Albert Marketin jälkeen mutkittelimme sivukujilla pyöriämme välillä kantaen. Ajelimme hiekkarantaa pitkin Banjulin lauttasatamaan. Sieltä jatkaisin matkaani seuraavana päivänä. Seurasimme Johé-nimisen lautan täyttymistä. Johé on tällä hetkellä ainoa käytössä oleva lautta Banjulista yli Gambiajoen vastarannan Barraan. Muut, epäkunnossa olevat, lautat ovat Banjulin lauttaterminaalin laiturissa ja niissä on edelleen kapteeni. Jimmy tiesi kertoa, että kapteenit vuorottelevat Johén ruorissa: kun yksi on käynyt vastarannalla Barrassa, hyppää toisen lautan päällikkö ruoriin. Mielenkiintoista.

IMG_0523 gambia32

Banjulin vanhankaupungin kaduilta.

IMG_0525 gambia33

Kalastajien veneitä rannalla Albert Marketin takana.

Gambia34

Gambiajoen yli liikennöivä Johé-lautta.

Kun lautta oli täynnä, jatkoimme satamassa pyöräilyä. Gambiajoen yli ei ole rakennettu siltaa, mikä ei varmaan joen leveyden vuoksi olisi järkevääkään. Tämän vuoksi kummallekin puolelle jokea kerääntyy kymmenittäin rekkoja, jotka odottavat vuoroaan lautalle. Satamasta lähdimme pyöräilemään takaisin kohti Bakauta.

Hengähdimme hetkisen Jimmyn rasta-ystävien luona Bakaun laitamilla. Mukavan leppoisaa sakkia. Rento hengailumme keskeytyi yllättäen, kun kaksi naispoliisia pölähti tontille. Jotain huudeltiin puolin ja toisin, minkä jälkeen tunnelma taas vapautui ja jutustelumme jatkui. En kysynyt, mistä oli kyse, mutta ainakin kannabiksen pössyttely on yleistä maassa ja varsinkin täällä rannikon turistivyöhykkeellä. Ja sellainen on laissa kielletty. Yksi miehistä olisi ollut myymässä minulle rannekorua, mutta en ollut tällä kertaa kiinnostunut. Hän ymmärsi yskän, eikä yrittänyt pakkomyydä. Sen sijaan kaksi nuorta tyttöä olisi väkisin myynyt banaaneja meille!

Jonkin ajan kuluttua lähdimme polkemaan kohti Gambian ehkä tunnetuinta nähtävyyttä, Kachikallyn krokotiiliallasta. Jo edellisiltana olin yrittänyt löytää sitä, mutta koska mitään opastekylttejä ei ole, niin en ollut paikkaa sokkeloisilta sivukujilta löytänyt. Jimmy tiesi paikan ja osasi suunnistaa labyrintissa. Labyrintin varrella, erään talon metalliporttiin oli maalattu tre kronor. Naureskelin sille ja Jimmy valisti sen olevan Ruotsin kunniakonsulaatti. Täällä kuulemma asuu paljon ruotsalaisia. Bakaussa on myös Norjan konsulaatti, mutta Suomella ei ole minkäänlaista edustusta koko maassa.

Itse krokotiilipaikka löytyi lopulta. Samaan aikaan kanssamme altaalle saapui parin aikuisen kanssa pienten tyttöjen ryhmä, jokaisella ryhmän noin 20 lapsesta oli huntu päässään. En tiedä, mikä ryhmä oli kyseessä, mutta veikkaisin tyttökoululuokkaa. Kachikallyn krokotiiliallas on pyhä paikka gambialaisille, mutta paikka oli houkutellut sinne kävijöitä myös Senegalin Dakarista, kuten Jimmyn kanssa yhden Peugeotin rekisterikilvestä havaitsimme. Altaan kerrotaan olevan perustettu jo 500 vuotta sitten, uskoo ken tahtoo. Krokotiilit edustavat hedelmällisyyttä maassa ja naiset tapaavat tulla altaalle rukoilemaan vaikeuksien kohdatessa. Krokotiili on kuvattu myös Gambian yhden dalasin (noin 0,02 euroa) kolikossa.

Kachikallyn altaalle on 50 dalasin (alle euro) pääsymaksu. Jimmy gambialaisena pääsi sisään ilmaiseksi. Ennen krokotiilejä, tutustuimme museoon, jossa esiteltiin Gambian eri heimojen kulttuuria. Esillä oli esimerkiksi valokuvia, soittimia ja perinteisiä asusteitakin. Mihinkään ei saanut koskea, mutta Jimmy vähät välitti moisista kielloista ja rummutteli mielin määrin rumpuja ja näppäili kielisoittimia. Hän itse on mandinka, kuten valtaosa gambialaisista. Erityistarkasteluun päätyi siis mandinkojen kulttuuri.

IMG_0537 gambia35

Niumi Kankurang on mandinkojen naamio, jota käytetään esimerkiksi nimenantojuhlissa ja häissä. Tavallisesti naamioon pukeutunut esiintyy illalla vanhojen naisten säestäessä sitä laulaen, tanssien ja taputtaen.

Sitten krokotiilejä katsomaan! Kachikallyn krokotiiliallas on suhteellisen pieni monttu, kun ottaa huomioon sen, että siellä asuu noin sata niilinkrokotiilia. Kuulemma monttu on hyvin syvä. Osa altaan asukeista on “vauvakrokotiileja”, kuten yksi altaan työntekijä asian selvällä suomella minulle ilmaisi. Osa on täysikasvuisia. Kaikki krokotiilit eivät ole altaassaan, vaan jotkut ovat nousseet kuivalle maalle ja niitä voi löytyä mistä tahansa tältä alueelta. Sadekaudella krokotiileja löytää myös kuulemma alueen poikki kulkevasta, kannella peitetystä vesikanavasta. Erästä altaasta kiivennyttä krokotiiliyksilöä pääsin jopa taputtelemaan, kuten kunnon turistit tekevät! Altaan reunalla on matkamuistomyymälä, jossa minua kehotettiin kirjoittamaan nimeni vieraskirjaan. Vieraskirjassa on oma sarake nimelle, kotimaalle, terveisille ja sitten viimeisessä sarakkeessa lukee amount! Ihmettelin sitä ääneen, mutta kuulemma krokotiilit tarvitsevat paljon kalaa ruoakseen, minkä vuoksi tarvitaan lahjoituksia. Kysyin, että mihin pääsymaksurahat sitten menevät. Sain epämääräisen vastauksen. En kirjoittanut nimeäni, enkä lahjoittanut mitään. Kaikki nimensä kirjoittaneet näyttivät lahjoittaneen satoja dalaseja, enkä itse saa moisia summia kulumaan edes päivässä tässä maassa. Kissa lampsi pitkin altaan reunoja, parin metrin päässä lähimmistä krokotiileistä. Vitsailinkin Jimmylle, että tuossahan on nyt jollekin krokotiilille hyvä lounas. Kuulemma nämä matelijat eivät syö lihaa ollenkaan, vaan ainoastaan kalaa. Nirsoja eläimiä!

Gambia36

Tämä niilinkrokotiiliyksilö oli kiivennyt pois altaasta.

Gambia37

Päivää paistattelemassa altaan reunalla.

IMG_0560 gambia38

Tässä altaassa asuu noin sata krokotiilia.

Kachikallystä selvittyämme lounastimme Bakaun pääkadun varren kansankuppilassa. Sitä pyörittää ravintolan nimen, Three Sisters, mukaisesti kolme siskosta. Kahden henkilön lounaat maksoivat yhteensä 65 dalasia eli noin 1,2 euroa. Annokseen sisältyi kasa riisiä, kalanpala ja hyvin tulista kastiketta. Erinomaista! Jimmyn ruokailu ja siskosten kokkailut keskeytyivät, kun kadulla käveli kuuluisa jamaikalainen reggaeartisti. Rastapää sai kirjoittaa nimikirjoituksia urakalla. Itse en muista edes jampan nimeä. Sain sellaisen käsityksen, että Jamaikan ja Gambian välillä on vilkasta liikennettä reggaen ympärillä. Jamaikalaisia artisteja kuulemma esiintyy maassa usein. Gambiassa vietetään vuosittain 11. toukokuuta jopa Bob Marley Dayta, joka on tämän jamaikalaisen reggaemuusikon kuolinpäivä. Jimmyn puheiden perusteella päivä on iso juttu tässä maassa. Varmaan ainakin nuorison keskuudessa. Kuulin myös, että Marleyn sukulaisia on vieraillut takavuosina Gambiassa tämän päivän vuoksi.

Sovimme ruoan jälkeen, että tulisin illansuussa takaisin Bakauhun ja sitten hakisimme rannan kalasatamasta kalan ja paistaisimme sen. Maksoin Jimmylle päivän “opastuksista” 300 dalasia (noin 5,7 euroa). Se oli selvästi liikaa, koska hän hyppäsi kaulaani ja melkein liikuttui. Mieluummin maksoin hänelle kuin ostin krokotiileille kalaa.

Gambia39

Kairaba Avenueta matkalla Fajarasta Serekundaan.

Taivas oli edelleen pilvessä, mutta hiostavan lämmin oli silti. Päätin mennä rannalle, kunhan ensin kävin pyöräilemässä Kairaba Avenuella. Tie johtaa Fajarasta Serekundaan. Ensimmäinen yritys rannalle menossa epäonnistui, kun tie olikin umpikuja. Asian vahvisti myöskin siellä mangoaan järsinyt Muhammed-niminen pikkupoika. Hän pyysi vettä ja sai, seuraavaksi hän halusi nähdä reppuni sisällön, en näyttänyt. Vuokrapyöräni herätti myös ihastusta, sekin olisi hänelle kelvannut. Lopuksi hän vielä heitti: give me some money! En antanut. Lopulta löysin itseni eilen löytämältäni tyhjältä rannalta, jossa tänään oli urheilijanuorukainen, joka hölkkäili rannan toisessa päässä ympyrää. Itse kävin uimassa.

Viiden aikoihin poljin takaisin Bakaun postitoimiston nurkalle. Kävin ostamassa pari postikorttia, jotka lähetin Suomeen. Tulipahan tästäkin maasta ostettua jotain muutakin kuin vain ruokaa! Illallisen aioimme hankkia Bakaun kalasatamasta. Annoin Jimmylle 75 dalasia (noin 1,4 euroa), jolla hän ostaisi meille hyvän kalan. Ensimmäinen myyjä pyysi kalasta 300 dalasia (noin 5,7 euroa). Sen jälkeen pysyttelin hieman kauempana ja päädyin juttelemaan vanhemman kalamyyjän kanssa. Kuultuaan saapuneeni tänne Senegalista, kyseli hän, kumpi on parempi, Senegal vai Gambia. Vastasin empimättä “Gambia”. Ihmiset täällä ovat täysin erilaisia Senegaliin verrattuna. Mies oli hyvin tyytyväinen vastaukseeni ja toivotti tervetulleeksi maahansa. Samaan aikaan Jimmy oli ostanut kalan 50 dalasilla. Kalasatamassa oli samaan aikaan vanhemmista saksalaisista muodostunut turistiryhmä oppaansa kanssa.

IMG_0569 gambia17

Bakaun kalasatama.

Kala pilkottiin kolmeen osaan, laitettiin erillisiin foliovuokiin ja seuraksi aseteltiin ainakin bataattia, porkkanaa, tomaattia ja kurkkua sekä vahvaa mausteseosta. Lisäksi Jimmy kasvatti postitoimiston nurkalla persiljaa, jota myös lisättiin vuokiin. Annosten valmistuminen pienellä teenkeittoon tarkoitetulla “tulisijalla” vei pitkään. Odotellessamme ruoan valmistumista Bakaun postitoimiston pihamaalla, Jimmyn kaksi kaveria tuli paikalle. Toinen kävi ostamassa maapähkinöitä, itse sain oman pussillisen! Kuuntelimme reggaeta, opettelimme mandinkan kieltä, vertailimme Gambiaa ja Senegalia sekä hätistelimme nälkäistä kissaa tiehensä. Kyseessä oli lihava kissa, sillä joku läheisestä hotellista ruokki sitä. Tuli pimeää ja vieressä kulkevan Bakaun pääkadun katuvalotkaan eivät palaneet. Söimme maittavat kala-ateriat käsin, minkä jälkeen yksi kavereista päätti kiivetä korkean metalliaidan yli hakemaan meille jälkiruoaksi mangot, joita kopsahteli puusta aina silloin tällöin maahan. Osa putoili kuulemma hedelmälepakkojen vuoksi, joita suhahteli puiden ympärillä. Mangot maistuvat siis myös lepakoille. Kissakin pääsi viimein osingoille, kun tyhjät vuoat heitettiin pihan perälle. Aikansa se siellä kalusi kalanruotoja.

Gambia18

Kokkailua Bakaun postitoimiston nurkalla.

Iltaa olisi voinut jatkaa vielä Lama Lama -nimisessä yökerhossa, jonne ainakin Jimmy kertoi suunnistavansa. Itse pyöräilin takaisin Fajaraan, sillä aioin varhain aamulla lähteä takaisin Senegaliin. Nyt Atlantic Roadin katuvalaistus oli päällä, mutta hotellille johtava hiekkatie ei todellakaan ollut valaistu. Taisin törmätä tiellä maanneeseen koiraan vihaisesta haukunnasta päätellen, eikä itse guesthousenkaan löytäminen säkkipimeydessä ollut mikään yksinkertainen asia. Lopulta olin oikean rakennuksen kohdalla, kun pimeydestä kysyttiin, mitä etsin. Se oli Fajara Guesthousen “vastaanottovirkailija”, joka myös kysyi, enkö tunnista häntä. No en tunnista, kun on niin pimeää, etten edes näe sinua. Valkoinen iho varmaan loistaa pimeydessä paremmin!