Gaouaan halki eteläisen Burkina Fason pikkukylien

17.8.2015

Alun perin olin suunnitellut matkustavani Burkina Fason pohjoisosaan Gorom-Goromiin ja Doriin, mutta se olisi tarkoittanut pitkiä edestakaisia bussimatkoja. Lisäksi Sahelin alueella sijaitsevan Gorom-Goromin turvallisuustilanteen kerrottiin olevan arveluttava. Ovathan Pohjois-Malin levottomuudet melko lähellä. Päätin Sindoussa haudata Sahel-haaveeni ja matkustaa kohti Ghanan rajaa aina Gaouan (lausutaan ‘Gawa’) kaupunkiin saakka. Se on eteläisen Burkina Fason suurimpia kaupunkeja keskellä lobiheimon asuinsijoja.

Ensin oli kuitenkin päästävä pois Sindousta. Kaupungista pääsee pikkubussilla 50 kilometrin päähän Banforaan kolmesti aamussa. Ensimmäinen auto lähti, kun olin kello seitsemältä aamupalapöydässä. Maksoin laskun ja olin ennen kahdeksaa tien varressa odottamassa. Pääsin toiseen pikkubussiin, joka ajoi tuttua reittiä Dounan ja Wolonkoton kautta Banforaan.

sindou26

Tie Sindousta Banforaan on huippukunnossa.

Perille saavuttuaan ei yleensä tarvitse itse huolehtia jatkosuunnitelmista, muut kyllä huolehtivat niistä. Nyt mies nimeltä Oumar kertoi järjestävänsä minut Gaouan-pikkubussiin. Hinnaksi sovimme 6 000 frangia (noin 9,1 euroa). Odotellessani kävin ostamassa täytetyn patongin ja yritin maksaa sitä 500 frangin (noin 0,75 euroa) lantilla. Katselin kolikkoa hetkisen itsekin, mutta annoin sen mamalle, joka ei sitä kelpuuttanut. Väärennetty mikä väärennetty. Ajattelin yrittää panna vahingon kiertämään sitten Gaouassa. Autolle palattuani Oumar ajoi minut kaupungin puskataksiasemalle ja pyysi ottamaan mukaansa Eurooppaan. Hän ei halunnut enää elää Burkina Fasossa. Euroopassa hän aikoi maanviljelijäksi ja kysyi, mitä me oikein siellä kasvatamme.

Siirryin kadun toiselle puolelle, josta seuraava kyyti lähti noin puolen kilometrin päähän. Siellä odotti kymmenisen Gaouaan lähtijää. Burkinafasolaisten ystävällisyys on omaa luokkaansa, nytkin minulle kannettiin penkki ja kun se joutui hetken kuluttua aurinkoon, tultiin sitä kantamaan kanssani varjoon puun alle. Penkillä istuskellessani sitä taas huomasi, miten täkäläisilläkin lapsilla on lapsuus loppunut lyhyeen. Alle kouluikäiset lapsukaiset kiersivät myymässä karkkia, tupakkaa ja nenäliinapaketteja. Heitä valitettavasti tarvitaan perheiden elannon hankkimiseen. Kun olin ostanut erään pikkupojan lähes koko “myyntipöydän” tyhjäksi eli kaikki kolme nenäliinapakettia, tuli pian seuraava poika kaupustelemaan samoja nenäliinapaketteja. Josko vaikka tarvitsisin lisää! Olivat muuten Made in Norsunluurannikko.

sindou25

Ghanalainen Africa Cola voittaa Coca-Colat ja vastaavat.

Vajaan tunnin kuluttua ryhmämme siirtyi jälleen uuteen paikkaan vähän Banforan ulkopuolelle, Gaouaan menevän tien alkuun. Vaihdoimme taas autoa ja nyt kulkupeli muistutti taas sitä, miltä sen Afrikassa kuuluukin näyttää, eli romulta! Malin Bamakosta lähtien olin nyt kulkenut suhteellisen länsimaisesti isoilla linja-autoilla ja Sindoussakin melko uudella ja hyväkuntoisella pikkubussilla. Tällä kertaa vanhasta Toyota Hiacesta muokattu pikkubussi oli elämänsä elänyt. Siispä matkaan! Pääsin kahden miehen väliin selkä menosuuntaan päin. Edessäni istui vaaleanpunaiseen kaapuun pukeutunut, ilmeisesti vähän hurskaampi, muslimimies. Jaloissamme oli vararenkaita ynnä muuta rojua.

Heti Banforasta lähdön jälkeen kävi selväksi, että Gaouaan johtava hiekkatie olisi umpisurkeassa kunnossa. Pääosin varmasti sadekauden vuoksi. Välillä ajelimme kävelyvauhtia, välillä tien ulkopuolella puskassa ja välillä oli otettava vähän vauhtia, että suurista vesilätäköistä päästiin. Yleensä ihmiset varmasti kulkevat Gaouaan Bobo-Dioulasson kautta, mutta se olisi liian helppoa. Lisäksi matkaseura oli mukavaa, joiden kanssa ei tosin juttuun liiemmin päässyt ranskantaidottomuuteni vuoksi, mutta kyllä elekielelläkin jotenkin pärjää. Esimerkiksi vierustoverini olisi tahtonut puoliväkisin ostaa viisi vuotta vanhan Nokiani.

Ensimmäinen suurempi paikkakunta matkalla Gaouaan on Sidéradougou, jossa osa matkustajista jäi pois. Ja uusia tuli tilalle. Tähän mennessä olimme tulleet Banforasta noin 60 kilometriä reilussa kahdessa tunnissa. Dandougoussa jäivät seuraavat matkalaiset ja nyt autossa alkoi olla jo hyvin tilaa. Ei tarvinnut enää istua epämukavasti. Kouéren kylässä oli pidempi pysähdys. Kouére, kuten jokainen kylä tai pikkukaupunki tällä matkalla ovat sitä alkeellisinta Afrikkaa pienine savimajoineen ja muine hökkeleineen. Paikalliset “huoltoasemat” ovat parinkymmenen pullon rivistö maassa. Jostain oli saatu ranskalaisen Totalin kylttejä kuitenkin! Toisaalta autoja täälläpäin ei liiemmin ole, eli “huoltoasemat” riittävät mopedeja varten. Niitä on enemmän. Kouéressa edessäni istuneet miehet pyysivät minut kanssaan lounaalle viereiselle “grillille”. Se oli muutaman karahkan varaan kyhätty katos, jonka alla grillattiin lihaa. Vaikka liha tuoksuikin hyvältä, en halunnut sekoittaa mahaani vielä tässä vaiheessa matkaa. Enkä toisaalta tiennyt olisinko saanut täkäläisiä lihanosia alaskaan. Kerroin, etten ole nälkäinen ja söin Banforasta ostamiani mangolastuja.

kouere1

Kouére on tyypillinen kylä Banforan ja Gaouan välillä. Tämä kuva on otettu kohti Gaouaa.

kouere2

Kouéren kylää toiseen suuntaan. Etualalla vasemmalla on paikallinen grilli. Taustalla näkyy myös vaaleanpunaiseen kaapuun pukeutunut muslimimies, joka tuli kanssamme Banforasta tänne.

Reilun puolen tunnin pysähdyksen jälkeen matka jatkui ja kuljettajakin alkoi olla kiinnostunut minusta. Hän osasi muutamia lauseita englanniksi ja äänsi ne kuin lähes aito amerikkalainen! Olihan hänellä myös farkut jalassa, mikä nyt ei kovin tavallista taida olla ainakaan suurempien kaupunkien ulkopuolella. Päässään hänellä oli jostain täkäläisestä eläimestä tehty karvahattu. Ja suun edessä hengityssuojain, sillä auton sisään tulvi punaista hiekkapölyä. Tie oli kuivahtanut matkan edetessä. Seuraava pikkukaupunki oli nimeltään Ouo! Ja sen jälkeen pysähdyimme jättämään pari matkustajaa pieneen Lokosson kylään.

Minulle oli Banforassa kerrottu ja alleviivattu tämän puskataksin olevan suora aina Gaouaan saakka. Noin 40 kilometrin päässä Gaouasta, Loropénin pikkukaupungissa, sain kuulla, että pitäisi vaihtaa kulkuneuvoa. Tämän pikkubussin pääteasema oli Loropéni! Samasta autosta tuli vain kaksi muuta vaihtomatkustajaa seuraavaan kulkuneuvoon, ikivanhaan Mercedes-Benzin pakettiautoon, joka oli muutettu jälleen puskataksiksi. Kömmin perälle, pyyhin penkiltä punaista hiekkapölyä pois ja istahdin. Lähdimme melkein samantien matkaan kohti Gaouaa. Tie ei parantunut yhtään. Ohitimme useita pieniä lobiheimon asuttamia pikkukyliä, joista suunnilleen jokaisesta tuli joku tai joitakin kyytiin kohti Gaouaa. Lopulta noin 20 kilometriä ennen Gaouaa, autoon ei mahtunut enää yhtään lisää matkustajia, mutta heitä vain tuli ja sitä muut matkustajat protestoivat. Kaiken tämän kruunasi juuri parahiksi laskeutunut pimeys ja alkava ukonilma rankkasateineen. Perillä Gaouassa olimme noin seitsemän aikaan illalla. Matkaa Banforasta Gaouaan on melko tarkalleen 200 kilometriä, mutta aikaa siihen näin sadekaudella sai kulumaan seitsemisen tuntia.

lokosso

Lokosson kylä hieman ennen Loropéniä on jo niin pieni, ettei sitä löydy tavallisilta kartoiltakaan.

Gaouassa satoi rankasti, eikä juuri kukaan tahtonut poistua pikkubussista. Minä olisin tahtonut, mutta auton takaosasta oli vain mahdotonta poistua. Ikkunakin oli jumissa, eikä sitä saanut edes kiinni. Kastuin ihan autossa istumallakin. Viimein jotkut ymmärsivät poistua sateeseen ja minä hyökkäsin heidän peräänsä, otin laukkuni ja lähdin kyselemään taksia. Ryhmä miehiä oli sadetta pitämässä erään katoksen alla, mutta eräs ilmoittautui kuljettamaan minut Hotel Halaan.

Libanonilaisomistuksessa oleva Hotel Hala on Gaouan paras hotelli. Astelin tupaan kirjaimellisesti keittiön kautta. Mistäpä tuota voisi tietää, missä on pääovi! Keittiössä häärinyt libanonilainen mies toivotti hymyillen tervetulleeksi ja ohjasi vastaanottotiskille. Tiskillä vastassa oli tympein vastaanotto ikinä: olin tullut häiritsemään vanhan herran jalkapallopelin seuraamista. Suupielet olivat kuin korostuneesti alaspäin ja otsa rypyssä. Hieman ennen minua hotelliin oli tullut vanhempi ranskalaispariskunta, joka yritti samaan aikaan tilata tiskillä ruokaa. Hymyilimme epäuskoisina toisillemme! Varasin hotellin halvimman huoneen kahdeksi yöksi (12 500 frangia eli noin 19 euroa yöltä). Tilasin myös spagetti bolognesen.

gaoua1

Hotel Halan vastaanotosta löytyy metsästysmuistoja ja norsun syöksyhampaita.

Vaihdoimme kuulumisia ranskalaisen pariskunnan kanssa. He olivat lentäneet Burkina Fason pääkaupunkiin Ouagadougouun ja halunneet vierailla myös Gaouassa. Juurikin täkäläisen lobiheimon kulttuuri tuntui kiinnostavan. Ja se kiinnosti minuakin. Pariskunta oli käynyt myös Suomessa, Kuusamossa. Poika kuulemma tykkäsi kalastaa. Itse en kertonut, etten ole koskaan käynyt heidän maassaan!

Spagettia odotellessani lähdin käymään huoneessani. Huone oli suurehko ja vieläpä omalla suihkulla ja vessalla varustettu. Parisängyn yllä oli ehjä hyttysverkko. Lisäksi huoneessa oli yhden hengen vuodekin. Hotel Halassa on toimiva wifi ja se toimi myös huoneessani. Katossa pyöri tuuletin.

Kivipilareiden Sindou

16.8.2015

Sindou on noin 5 000 asukkaan pikkukaupunki tai -kylä, joka tunnetaan Pics de Sindou -nimeä kantavasta kalliomuodostumasta. Sen vuoksi turistit vaivautuvat tänne senufoheimon maille Burkina Fason perukoille ja sen vuoksi minäkin paikalle päädyin. Ensin kuitenkin päätin tutustua itse kaupunkiin, sillä taivas oli vielä pilvessä. Iltapäivällä voisi saada parempia kuvia, koska sadekaudella pilvet kokemukseni mukaan väistyvät Burkina Fasossa viimeistään silloin.

sindou8

Aamuinen Sindoun pääkatu.

sindou7

Sindoun keskustan katunäkymä. Energia katuvaloihin saadaan näköjään aurinkopaneeleilla. Taustalla kohoaa pitäjän tärkein ja ainoa nähtävyys: Pics de Sindou.

Ennen aamupalaa käväisin pääkadun varressa kaupassa ostamassa juomia. Ilmeisesti ostin tavallista enemmän, sillä minua käteltiin, vuolaasti kiiteltiin ja miltei kumarrettiin. Joka tapauksessa poikkeuksellisen ystävällinen kauppareissu. Aamupalan jälkeen olin takaisin Sindoun halki johtavalla tiellä. Se on hiljattain päällystetty, leveä ja sen varteen on keskittynyt paikkakunnan liike-elämä. Pikkuisia kauppoja on useampia, samoin kadunvarressa oli aamutuimaan muutamia aamupalamyyjiä. Ostin huvikseni pari uppopaistettua piirasta hintaan 50 frangia (noin 0,08 euroa) kappaleelta. Ne maistuivat erittäin hyviltä. Täytteen koostumus ei selvinnyt, mutta ei sillä ole väliäkään.

Kävelin tietä pitkin niin pitkälle kuin päällyste kylän laitamilla päättyi. Jatkoin punertavaa hiekkatietä parisen kilometriä kohti pikkuista Létoun kylää kohti. Se sijaitsee vajaan kymmenen kilometrin päässä. Seuraavaan isompaan kylään, Loumanaan, on jo 18 kilometrin matka ja jo miltei Malin rajalla sijaitsevaan Baguéraan noin 35 kilometriä. Tiellä kohti näitä kyliä liikkui muutamia lava-autoja lavat täynnä matkalaisia. Itse löysin tien varrelta pienen hautausmaan, jonne on haudattu kyläpäälliköitä. Balamine Ouattara oli Sindoun päällikkö vuodesta 1980 aina kuolemaansa 2006 saakka. Häntä edelsi ilmeisesti vuonna 1980 kuollut El Hadji Dramane Ouattara, Mekassa käynyt kunnon muslimi. Mies oli saanut oikein kunnon kaakeloidun katoksen haudalleen!

sindou6

Tie kohti Létoun kylää.

sindou9

Kyläpäällikkö Balamine Ouattaran hauta. Haudasta päätellen setä oli myös muslimi.

Tein hautausmaan nurkalta pienen poikkeaman puskaan. Löysin sieltä polun, jota seurasin hetkisen, mutta koska en löytänyt kuin termiittikekoja, palasin takaisin isolle tielle ja edelleen takaisin Sindouhun. Vaikka Sindou muun Burkina Fason tavoin on enimmäkseen islaminuskoinen, oli paikkakunnalla myös pikkuinen kirkko, josta näin sunnuntaiaamuna kantautui iloinen musisointi ja laulanta! Miksei meidän kirkoissa ole yhtä mahtavaa meininkiä ja musiikkia!

sindou10

Maisemaa Sindoun takaa.

sindou11

Sindoun asukkaiden taloja.

Kiertelin Sindoun kujilla ja löysin kylän korkeimmalta kohdalta linkkimaston, minkä juurelta laskeuduin takaisin kylän “sykkeeseen”. Kunnantalo, koulu ja sitten pieni moskeija… Päätin räpsäistä valokuvan moskeijan edessä. Halusin vähän taltioida vähän katukuvaa, en niinkään moskeijaa, johan niitä oli muistikorteilla ihan riittävästi. Tämä moskeija oli lisäksi varsin mitäänsanomaton ja ränsistynyt. Vastaavia on jokaisessa Burkina Fason kylässä. Moskeijoiden valokuvaamiseen suhtaudutaan kaksijakoisesti, mutta monesti Länsi-Afrikassa ja etenkin Burkina Fasossa reaktio on vihamielinen. Rukoushetkiä ei tietenkään parane kuvata, mutta nyt sellaista ei ollut meneillään, enkä nähnyt kuin yhden miehen kävelevän kujalla.

Otin kuvan. Kun olin saanut kamerani takaisin reppuun, näin että jostain kaukaa puun juurelta lähetettiin islamistitaistelija matkaan! Valkoiseen kaapuun pukeutunut tukevahko mies löntysteli hiljakseen luokseni ja minä samalla yritin olla huomaamatta häntä. Tiesin hyvin, millä asialla hän oli. Tein lähtöä, mutta hän sai minut kiinni ja alkoi kysellä, miksi olin ottanut kuvan hänen moskeijastaan. Kerroin olevani turisti ja että minulla on paljonkin kuvia muistakin kauniista moskeijoista kamerassani. En kuulemma kunnioittanut paikallisia, sillä en ollut kysynyt kuvauslupaa, ja että hän menisi kertomaan poliisille, jos ottaisin vielä kuvia Sindoussa. Tämä moskeija oli vieläpä spécifique!

sindou5

Tätä kuvaa ei olisi saanut ottaa. Kuvassa myös Sindoun “spécifique” moskeija.

Kun sitten puolen tunnin kuluttua kävelin santarmiaseman ohitse kohti majataloani, Campement Soutralaa, yksi santarmi huikkasi minut luokseen ja kuinka ollakaan, myös sama muslimimies löytyi rakennuksesta korostuneen omahyväinen ilme kasvoillaan. Hän oli saanut valkoisen miehen satimeen! Istahdin ulkopuolelle odottamaan. Santarmi oli hyvin ystävällinen ja niin olin minäkin. Nyt ei oltu enää Guineassa, joten en minä vankilaan joutuisi. Sen verran aivoni toimivat, että poistin kamerasta muistikortin ja piilotin sen reppuuni, ettei sitä sieltä milloinkaan löydettäisi.

Minut ohjattiin ystävällisesti kadun toiselle puolelle poliisiasemalle, jossa poliisit olivat kuistilla “kokoustamassa”. Taisin keskeyttää korttipelin. Santarmin mukaan he kyllä tietäisivät, mistä oli kyse, mutta kun menin paikalle ja heitin tervehdykseni, he ihmettelivät miksi olin tullut. Onneksi pyhä mies saapui pian perässäni hädissään selittämään tilanteen. Poliisit naurahtivat, mutta islamistiystäväni toisteli heille sanaa prison. Vankilaan minut olisi pitänyt heittää! Poliiseja ei asia juuri kiinnostanut, mutta pyysivät kamerani nähtäväksi muslimin osoiteltua reppuani. Poliisien reaktio oli “Ooh, Canon, good camera!” Sain kameran saman tien takaisin ja pyynnön olla ottamatta kuvia Sindoussa ilman lupaa. Yritin kysellä, mistä niitä kuvauslupia sitten saa, pitäisikö tässä mennä kyläpäällikön puheille vai minne. Tähän poliisit eivät oikein osanneet vastata. Virallisesti Burkina Fasossa ei ole enää vuosiin tarvittu kuvauslupia. Asia oli käsitelty ja minäkin olin saanut Sindoun kylän kuvattua. Toivottavasti japanilaiset turistit eivät milloinkaan löydä Sindouta!

sindou21

Pics de Sindou kylästä nähtynä.

Palasin majatalooni lounaaksi. Kokki oli valmistanut riisiä maapähkinäkastikkeella. Hinta oli 600 frangia (noin 0,9 euroa) ja maku loistava. Samaan pöytään lounastamaan tuli myös majatalon “johtaja”. Olin nähnyt niin paljon riisipeltoja maassa, että kysyin, mahtoiko syömämme riisi olla paikallista. Kuulemma burkinafasolainen riisi on “very bad“, eikä sitä voi tarjota turisteille. Riisi oli Italiasta!

sindou13

Tästä sisään Sindoun kivipilareille! Taulussa kerrotaan hinnasto: Burkina Fason kansalaiset maksavat muita puolet vähemmän.

sindou23

Sadekaudella kivipilarit vihertävät, kun kasvillisuus niiden rinteillä on herännyt taas henkiin.

sindou24

Pics de Sindoun keskiosassa on jonkinlainen “ylätasanko”, joka on ympäröiviä alueita korkeammalla.

sindou19

Siinä eräs Pics de Sindoun hiekkakivipilareista.

Parin tunnin kuluttua lähestyin kävellen Sindoun kalliomuodostumia (Pics de Sindou). Ne näkyvät kylän keskustaan, ja sinne pääsee helposti kävellen. Sindoun muodostumat ovat toissapäiväisten Fabedougoun muodostumien tavoin geologinen ihmemaa. Hiekkakiveä olevat sadat kapeat kivipilarit ulottuvat parhaimmillaan kymmenien metrien korkeuteen ja yhdessä muodostavat mielenkiintoisen alueen, jossa voisi viettää tunteja. Paitsi, että tännekin pääsee ainoastaan opastetulla kierroksella. Pääsylippu on tuhat frangia (noin 1,5 euroa), minkä lisäksi on maksettava toinen tonni, jos tahtoo ottaa valokuvia. Opas kuuluu lipun hintaan ja sain oppaakseni senufomiehen nimeltä Tiémoko “Moko” Ouattara. Mies on Sindoun muodostumia ja majataloani, Campement Soutralaa, hallinnoivan Association Solidarité Djiguiyan johtaja, “kuningas”.

sindou14

Sindoun kylä sijaitsi alun perin tässä. Etualalla raunio muistuttamassa tästä ajasta.

sindou15

Alueelta löytää mitä mielenkiintoisimpia muodostumia.

sindou16

Tässä lisää.

Lähdimme kapuamaan kohti näiden pilareiden keskellä olevaa tasankoa. Moko kertoi Sindoun kylän sijainneen alun perin täällä keskellä näitä hienoja kivipilareita. Jäljellä oli vielä raunioita. Hän johdatti minut monen mutkan kautta näköalapaikalle, josta avautuu näkymä kilometrin päähän. Riisipeltoja, riisipeltoja, metsää. Juuri täydellistä afrikkalaismaisemaa! Näköalapaikalta laskeuduttuamme kävimme katsomassa jostain kivipilarien raosta näkymää nykyiseen Sindoun kylään. Moko on kotoisin kylästä ja asuu siellä luonnollisesti edelleen. Hän oli ylpeä työpaikastaan ja tästä sopii ollakin ylpeä. Jokainen roska, jonka turistit olivat jättäneet maastoon, tuli poimituksi kierrokseni aikana. Turisteja paikalla tosiaan käy, nytkin paikalla oli muutamia burkinafasolaisia turisteja sekä nuorisoryhmä, jossa oli muutama valkonaamatyttö.

sindou17

Näkymä erään korkean pilarin huipulta kohti pohjoista.

sindou18

Näkymä samalta korkealta kohdalta kohti Pics de Sindoun itäosaa ja tulosuuntaamme.

sindou20

Nykyinen Sindoun kylä kahden pilarin välistä nähtynä.

sindou22

Vielä lisää pilareita.

Loppupäivän kulutin Sindoun kylässä, mutta pysyin kaukana tuosta pahamaineisesta moskeijasta! Illallisella oli ruokalaji nimeltä patate ragout, taivaallinen perunaruoka. Tiedä sitten mitä muuta se sisälsi. En jäänyt analysoimaan, vaan pistelin poskeeni. Hintaa herkulla oli vain tonni (noin 1,5 euroa). Sindoussa ei kannata edes harkita syövänsä muualla, sillä Campement Soutralan ruoka on loistavaa ja edullista.

Pitkä matka 50 kilometrin päähän

15.8.2015

Banforasta noin 50 kilometrin päässä länteen, Norsunluurannikon ja Malin rajojen läheisyydessä, sijaitsee pieni Sindoun kaupunki. Paikkakunnalle on parin viime vuoden ajan ollut helppo ajaa itsekseen skootterilla, sillä aiemmin huonossa kunnossa ollut tie on viimein saanut päällysteen. Toistaiseksi tie on huippukunnossa. Banforan hotellini isäntä halusi minun vuokraavan skootterin, jolla voisin käydä Sindoussa päiväseltään ja tulla takaisin Banforaan yöksi. Tahdoin kuitenkin viipyä kaupungissa pidempään, kaksi yötä.

sindou1

Tie Sindouhun on hyvässä kunnossa.

Aamupalan jälkeen lähdin Banforan puskataksiasemalle kyselemään Sindoun-bussien lähtöpaikkaa ja mahdollista aikataulua. Puskataksiasema ei ollut oikea paikka, mutta sain sieltä miehen oppaakseni. Hän vei minut parinsadan metrin päähän, Banforan rautatieasemalle johtavan tien alkuun. Siitä pääsee pikkubusseilla Sindoun lisäksi ainakin Burkina Fason toiseksi suurimpaan kaupunkiin Bobo-Dioulassoon. Sain kuulla, että yksi pikkubussi olisi pian lähdössä Sindouhun. Ostin 2 000 frangia (noin kolme euroa) maksaneen lipun, minkä jälkeen vuokrasin mopotaksin itselleni. Nyt mentäisiin kiireesti takaisin hotelliin kaupungin toiselle laidalle noutamaan rinkkani. Näin tapahtui. Maksoin mopopojalle tonnin (noin 1,5 euroa) kyydityksestä. Perillä pikkubussien lähtöpaikalla sain seuraavaksi kuulla, että lähtöaika olisikin kello 14 ja että “Sindoun-bussi” lähtisikin Bobo-Dioulassoon. Niinpä niin. Seurasi reilun neljän tunnin odotus.

Kävin nostamassa läheisestä pankkiautomaatista tukun frangeja, sillä Sindoussa ei ole automaatteja. Ja kortillakaan ei voi maksaa. Noin tunnin kuluttua Sindouhun menevä auto saapui ja lähdimme tankkaamaan sitä. Paikalla oli lisäkseni jo pari muutakin matkustajaa. Kävimme myös jättämässä Sindousta tuodut tyhjät kaasupullot täytettäväksi. Tilalle otettiin uudet. Sitten jatkui odottelu. Kävin ostamassa täytetyn patongin 400 frangilla (noin 0,6 euroa) ja läjän kuivattuja mangolastuja. Juuri Banforan ja Bobo-Dioulasson seutu on tunnettu niistä.

Kellon alkaessa lähestyä yhtä iltapäivällä, matkustajia oli jo kymmenisen. Eräs mama ei suostunut nousemaan kyytiin, sillä hän koki, että häneltä pyydettiin ylihintaa. Mama riiteli auton rahastajan kanssa pari minuuttia, mutta joutui luovuttamaan ja maksamaan pyydetyn hinnan. Oli hänellä toki tavallista enemmän matkatavaroitakin. Oikea hinta on 1 500 frangia (noin 2,3 euroa) eli minuakin oli huijattu. Episodin jälkeen hieraisin silmiäni, sillä minibussiin saapui nuori mies kynsienpidennykset oikeassa kädessään!

Samat kaupustelijat kiersivät kadulla useaan kertaan neljän tunnin odotteluni aikana. Joku kaupitteli toukkia, joku patonkia ja joku suomalaisen mielestä hyvin mautonta bling-bling-rihkamaa. Sellaista mitä amerikkalaiset räppärit suosivat ja niin tuntui suosivan kynsienpidennyspoikakin. Viimeisen tunnin ennen lähtöä istuskelin sisällä autossa kuunnellen ranskankielistä afrikkalaispropagandaa. Nimet Muammar Gaddafi, Nicholas Sarkozy ja Thomas Sankara toistuivat useasti. Sen verran ymmärsin, että Ranskan entinen presidentti Sarkozy lytättiin kasetilla maanrakoon, ehkä Libyan diktaattori Gaddafikin. Miljardia frangeja oli kadonnut tai käytetty väärin. Afrikkalaiset olivat oikeassa ja heitä oli kohdeltu väärin.

sindou2

Näkymä kivenheiton päästä Sindoun majapaikastani.

Matkaankin päästiin viimein puoli kolmen aikoihin iltapäivällä. Viimeiset matkustajat kerättiin kyytiin Sindouhun menevän tien varrelta. Osa matkalaisista jäi matkan varrelle Wolonkotoon ja Dounaan. Perillä Sindoussa olimme neljän aikoihin iltapäivällä. Olin kuluttanut 50 kilometrin matkaan koko päivän.

Sindoussa majoitusta tarjoaa parisataa metriä ennen “pääkadulle” kääntymistä sijaitseva Campement Soutrala, paikallisen matkailuosuuskunnan majatalo, jonka kaikki tuotto jää paikkakunnalle muun muassa koulujen tukemiseen. Majatalossa on puolentusinaa pyörömajaa turisteja varten. Oman majani sisustus oli hyvin pelkistetty: pöytä, tuuletin ja sänky. Hyttysverkkokin oli ehjä. Vessa on erillisessä rakennuksessa, eikä se ole kyykkyversio lainkaan. Suihku sen sijaan on ulkosuihku eli suihkutellessaan voi katsella, kuinka paikalliset keräävät polttopuita metsästä. On siinä sentään muuri edessä, mutta pää ulottuu sen yläpuolelle! Huoneen hinta on vain 5 000 frangia (noin 7,6 euroa) yöltä, mikä on naurettavan edullinen hinta Burkina Fasossa.

sindou4

Campement Soutrala.

sindou3

Campement Soutralan mökkejä. Ensimmäinen rivissä oli omani.

Illalla söin herkullisen spagettiannoksen majapaikassa hintaan 750 frangia (noin 1,15 euroa). En ollut ainoa asukas tälläkään kertaa, Burkina Fasossa kun oltiin. Majapaikassa oli myös kaksi valkoista ranskalaisnaista.

Kaupungin ja sen tärkeimmän nähtävyyden, Sindoun kalliomuodostumien (Pics de Sindou), tutkimisen jätin seuraavaan päivään, koska aurinko alkoi painua näkymättömiin.