Pallontallaajat.net
Valikko
Selaa tagia

turvallisuus

Takaisin rannikolle halki eteläisen Senegalin

17.5.2014

Heräsin hieman ennen viittä aamulla ja lähdin kävellen kohti Tambacoundan puskataksiasemaa. Hotellin omistaja oli edellisenä iltana kertonut, että kaupungista olisi suora puskataksiyhteys Casamancen alueen pääkaupunkiin Ziguinchoriin ja että puskataksiasemalle voisi kuulemma helposti kävelläkin: “ylität vain junaradan ja käännyt pankin nurkalta vasemmalle…”. Lähdin hieman viiden jälkeen, säkkipimeydessä, kävelemään rinkka selässä kohti asemaa, jonne selviydyin 20 minuutissa kysymättä apua tai käyttämättä mopotakseja. Mitkään katuvalot eivät olleet päällä tai niitä ei vain ollut. Kaupunki ei ollut vielä herännyt.

Sain eiliseen tapaan saman paikan sept-placesta eli takaa keskeltä. Liekö sitten sattumaa vai ihan normaali senegalilainen käytäntö, että toubab matkustaa takana keskellä. Sain vierustoveriksi eurooppalaisen rouvan. Tervehdimme. Matkan aikana hän paljastui espanjalaiseksi. Rouva ei osannut englantia ja ranskakin oli hieman hakusessa, mutta sen verran hän sai sanotuksi, ettei ollut turisti vaan töissä jossain Espanjan valtion hankkeessa. Muuten matkustajia oli Dakar-Tambacounda-välin tavoin kahdeksan, sillä nytkin mukana oli vauva.

IMG_0167 casamance4

Koldan kaupungin katunäkymää eteläisessä Senegalissa. Etualalla kaupunkitaksi.

Alkumatkasta ylitimme Gambiajoen, joka on jo täällä yläjuoksulla varsin leveä. Tie kulki eilistä matkaa paljon rehevämmissä maisemissa, paikoin suorastaan puskassa. Jos olisimme olleet itäisessä Afrikassa, tien yli olisi voinut varmaan juosta vaikka norsu tai seepra. Senegalissa niitä ei pahemmin ole enää, paitsi joitain yksilöitä Niokolo-Koban kansallispuistossa maan kaakkoisosassa. Sen verran stereotyyppistä afrikkalaismaisemaa pyöreine heinämajoineen matkan varrella kuitenkin oli, että monta kertaa lähes toivoin, että rengas puhkeaisi ja pääsisin ottamaan valokuvia. Tie kulki alkumatkasta myös alle 50 kilometrin päästä Guinean rajasta, mikä vähän pisti puistattamaan, vaikka maiden välinen raja olikin suljettu. Kyseessä oli kuitenkin kaikista maailman guineoista se Ebola-viruksen riivaama Guinea. Toki itse tautialueelle olisi ollut varmaan vähintään kahden päivän matka ja lisäksi epidemiakin oli vielä tässä vaiheessa toukokuuta menossa hyvää vauhtia ohi. Laitoin kuitenkin Suomeen terveisiä tekstiviestin muodossa, että nyt se teidän pelkäämänne Guinea on aika lähellä. Vélingaran kaupungin kohdalla alkoi sataa ja se kesti varsin pitkään. Matkustajat alkoivat huolestua katolle sidotuista tavaroistaan, mutta kuljettaja ei nähnyt tarpeelliseksi peitellä tavaroita. Pian sade loppuikin. Koldassa yksi matkustaja jäi pois, mutta täydennystä tuli melko pian: ilmeisesti gambialainen mies, koska hän ei osannut yhtään ranskaa.

IMG_0171 casamance2

Puskataksini matkalla Tambacoundasta Ziguinchoriin. Kuva otettu Koldassa, jossa pysähdyimme toviksi.

casamance3

Koldan postitoimisto.

Eteläisen Senegalin käsittävä Casamance on varsin erillään muusta Senegalista, sillä alueen ja pääkaupunki Dakarin väliin jää jopa itsenäinen valtio, englanninkielinen Gambia. Eteläpuolella alue rajautuu Guinea-Bissaun tasavaltaan. Näin ollen ainoa maayhteys on tulosuunnastamme, Tambacoundan suunnasta. Maantieteensä lisäksi alue eroaa myös kulttuuriltaan muusta Senegalista, sillä alueen väestöstä valtaosa kuulu diola-kansaan, jotka ovat pieni vähemmistö muuten wolof-valtaisessa Senegalissa. Muun muassa näistä seikoista johtuen Casamancessa on ollut 1980-luvulta lähtien separatistista liikehdintää, jolla on tähdätty autonomiaan tai jopa täyteen itsenäisyyteen. Alueelle matkustamista ei aina suositella, sillä aseistetut Casamancen demokraattisten voimien liikkeen (MFDC) separatistit taistelevat toisinaan Senegalin armeijan joukkojen kanssa. Separatistien ja muiden bandiittien tiedetään tehneen (väkivaltaisiakin) iskuja alueella liikkuviin busseihin ja autoihin. Iskujen seurauksena matkustajat pääsevät usein omaisuudestaan. Tällä hetkellä on kuitenkin menossa rauhallisempi jakso ja MFDC:n johtaja julisti jopa yksipuolisen tulitauon 1. toukokuuta 2014 neuvoteltuaan konfliktista salaisesti Senegalin johdon kanssa Vatikaanissa. Lähteet: [1] & [2]

Koldan jälkeen tiellä, vuoron perään molemmilla kaistoilla, alkoi olla puunrungoista, autonrenkaista ja muusta romusta tehtyjä esteitä, kuin tiesulkuja. Ne toimivat tietenkin myös hidasteina, sillä niitä on väisteltävä mutkitellen. Mieleeni tuli kuitenkin, että mahtavatko puunrungot olla tiellä konfliktin takia. Noin 50 kilometriä ennen Bignonan kaupunkia oli Senegalin armeijan tarkastuspiste, jossa kaikkien matkustajien täytyi jalkautua ja kävellä 50 metrin matka. Myös passia täytyi näyttää epäluuloisen oloisille sotilaille. Varmaan kuumottavaa seisoskella valtatiellä, kun koskaan ei tiedä, onko aseistettuja kapinallisia tulossa jostain puskasta tai autosta.

casamance1

Casamancen maaseutua Koldan kaupungin jälkeen. Kuva otettu liikkuvan puskataksin ikkunasta.

Muutamia kilometrejä ennen saapumistamme Casamancen alueen pääkaupunkiin Ziguinchoriin, tie kulki kauniin mangrovealueen läpi. Tie kulki melkein veden tasolla, eikä vielä ollut edes sadekausi! Alun perin tarkoituksenani oli jäädä Ziguinchoriin yöksi, mutta koska valoisaa riitti vielä pitkään, päätinkin ottaa seuraavan puskataksi Cap Skirringin rantakylään, joka ei nimestään huolimatta ole mikään hiihtokohde. Tiesin, että lähistöllä olisi myös muita vähemmän turistisoituneita kyliä, mutta halusin nähdä Länsi-Afrikan yhdeksi parhaimmista kuvaillun rannan. Lisäksi näin kesäaikaan turisteja ei olisi, joten saisin koko paikan todennäköisesti itselleni. Puskataksimatka Ziguinchorista Cap Skirringiin halki upeiden mangrovepöpelikköjen kesti vain noin tunnin ja nyt sain istua tilavasti auton keskiosassa ikkunan vieressä! Koko matkan yksi matkustajista piti yllä äänekästä, jopa kiukkuista, keskustelua. Aiheita tuntui olevan kaksi: presidentti Macky Sall ja viisumiuudistus. Puhetta en tietenkään ymmärtänyt, sillä se käytiin jollain afrikkalaisella kielellä, mutta numerot ymmärsin. Ne ovat mielenkiintoisesti (kaikissa?) Senegalissa puhuttavissa kielissä ranskaksi. Autossa tiedettiin Senegalin viisumin maksavan 50 euroa.

cap skirring1

Ensimmäistä kertaa Cap Skirringin rannalla.

Perillä Cap Skirringissä päätin mennä kyselemään vapaata huonetta Hotel Kaloa les Palétuviersista, sillä se vaikutti parhaalta vaihtoehdolta uima-altaineen, ilmastointeineen ja hintaan kuuluvine aamupaloineen. Lonely Planet kertoi hotellin sijaitsevan kylän keskustassa mangroverämeen ääressä! Kuitenkin hinta olisi suunnilleen sama kuin muissa budjettimajapaikoissa, jotka suureksi osaksi sijaitsivat merenrannalla. Hotellin vastaanottovirkailija toivotti tervetulleeksi ja oli innoissaan, kun sai harjoittaa englannintaitoaan kanssani. Tilaa oli, joten maksoin kahdesta yöstä Kaloa les Palétuviersissa yhteensä 30 000 frangia eli 45 euroa.

Eiliset ajatukset maaperästä osoittautuivat todeksi, sillä olin kauttaaltani punertavan hiekkapölyn peitossa eikä kaikki lähtenyt suihkussakaan. Matkalla Tambacoundasta Ziguinchoriin olimme ajaneet kymmeniä kilometrejä pölisevillä tietyömailla. Kävin suihkun lisäksi myös uima-altaassa kun sellainenkin ylellisyys oli kerran eteen sattunut.

cap skirring2

Huoneeni Hotel Kaloa les Palétuviersissa. Pöytä on selvästi siivottu kuvan ottamista varten.

cap skirring3

Ja sama huone toisesta suunnasta: oikeasti olinkin vain Kreetalla.

Lähdin etsimään ruokapaikkaa, jollaisen löytymisen luulisi olevan Cap Skirringin tapaisessa turistikylässä helppoa. Hotellilla palloillut, englantia taitanut rastapää kysyi, josko haluaisin syödä mereneläviä. En tällä kertaa! Siitä huolimatta hän vei minut rantaan Full Time -nimiseen ravintolaan, jossa sai ainoastaan mereneläviä. Ruokalistan hinnat olivat pilvissä, Suomen hinnoissa, elleivät jopa aavistuksen Norjan hinnoissakin. Näin kuulemma on tehtävä, kun on off-sesonki. En sanonut, että yleensä off-sesonkina hintoja lasketaan, että edes joku tulisi. Senegalilaisen järjenjuoksun käsittämättömyyksiä! Lähdin pois ja hotellin huuhaapoika seurasi. Kuulemma Cap Skirringissä on lentokenttä, jonne Euroopasta saapuvat charter-matkaajat saapuvat suoraan kulkematta Dakarin kautta. Kylässä vierailee talviaikana pääasiassa ranskalaisia ja belgialaisia. Näin kesällä kylässä on vain kourallinen valkoihoisia turisteja. Olin nähnyt kylään saavuttuani kolmen hengen ranskalaisseurueen. Seuraavaan ravintolaan marssin oma-aloitteisesti, mutta huuhaapoika tuli hätiin ja kertoi minulle, ettei paikasta saisi kuin hampurilaisia. Päätin vielä katsastaa kolmannen ravintolan ruokalistan, kunnes sain hätistettyä rastapään matkoihinsa. Sen jälkeen menin pikaruokaravintolaan ja tilasin ison hampurilaisen tuhannella frangilla (noin. 1,5 euroa). Yleensä “pikaruoka” on jopa parempaa kuin ravintolaruoka, niin tässäkin tapauksessa. Juomat täytyi hakea itse vastapäisestä kaupasta. Majoitus ei ole mitenkään halpaa tässä maassa, mutta onneksi sentään syöminen on!

cap skirring4

Cap Skirringin katunäkymää iltahämyssä. Lisää kuvia seuraavassa kertomuksessa.

Ravintolasta lähdettyäni, istahdin hetkiseksi retkiä tarjoavan miehen puheille. Hän oli jo kohtuullisessa humalassa, mutta esitteli silti retkiään innokkaasti. Tai ehkä juuri siksi. Opastusta olisi saanut ranskaksi ja espanjaksi. Mieluusti olisin halunnut englantia taitavan oppaan, joten kieltäydyin tarjouksista. Palasin hotellille ja menin nukkumaan. Nyt minulla oli ensimmäistä kertaa sitten Mauritanian Zouérat’n jälkeen toimiva ilmastointi!

Terroristeja, tiesulkuja ja hiekkaa?

Mauritanian kohdalla on syytä käsitellä maan turvallisuustilannetta, koska aihe nousee esiin lähes aina maasta puhuttaessa. Internetin keskustelupalstoilla kysellään, onko maa nyt ihan oikeasti turvallinen, onko kukaan ollut siellä viime aikoina, voiko maan kaakkoisosaan Malin rajan läheisyyteen matkustaa…

Esimerkiksi Ranskan ja Britannian ulkoministeriöt eivät suosittele Mauritaniaan matkustamista terrorismin uhan vuoksi. Kuitenkin samaan aikaan erilaiset keskustelupalstat, lukuisat matkablogit ja Lonely Planet (vuoden 2013 West Africa -matkaopas) toteavat Mauritanian olevan hyvinkin turvallinen maa. Lonely Planet sanoo maan olevan “yleisesti ottaen yksi Afrikan turvallisimmista maista”. Vuodesta 1999 Atarin kaupungissa Bab Sahara -majataloa pitänyt saksalais-hollantilainen pariskunta oli täysin eri mieltä Ranskan virallisista suosituksista.

turvallisuus2

Chinguettin kaduilla sai kulkea rauhassa.

Terrorismin pelko on näivettänyt maan tärkeimmän “turistialueen” Adrarin matkailun ja tehnyt monesta työttömän. Bab Saharan pariskunnan mukaan ranskalaiset olivat aiemmin suurin matkailijaryhmä Adrarissa, mutta kehotus pysyä poissa on purrut ja ranskalaisten sijaan alueella vierailee nyt enimmäkseen muista läntisen Euroopan maista kotoisin olevia. Jopa ruotsalaisia. Kaiken kaikkiaan puhutaan kuitenkin hyvin pienistä matkailijamääristä, sillä Mauritania on yksi maailman vähiten vierailtuja valtioita.

Nykyisin turistit ovat vähitellen palaamassa, mikä tietysti sopii paikallisille. Päivittäin saa kätellä kymmeniä paikallisia, tulla toivotetuksi tervetulleeksi ja saada tietenkin kutsuja teelle. Kutsuista on ikävä kieltäytyä, mutta ilman sitä Mauritaniassa joutuisi viettämään loppuelämän. Ihmiset ovat uteliaita siitä, mitä mieltä vieras on heidän maastaan ja mistä päin maailmaa vieras on kotoisin. Finlande ei ole tietenkään tuttu paikka. Sen sijaan Englanti ja Hollanti tunnetaan, samoin aika usein Irlantikin.

presidentti

Mauritanian presidentti Mohamed Ould Abdel Aziz hallituksineen on taistellut onnistuneesti terrorismia vastaan. Abdel Aziz on muuten vallankaappauksella elokuussa 2008 valtaan noussut kenraali, minkä vuoksi Mauritania aikoinaan erotettiin väliaikaisesti Afrikan unionista. Nykyisin Abdel Aziz on unionin puheenjohtaja!

Mauritanian terrorismivaroittelut johtuvat pitkälti naapurimaa Malin sekasortoisesta tilanteesta. Tai tarkemmin ottaen Pohjois-Malin tilanteesta, jossa ääri-islamistit aiheuttavat parhaillaan sekasortoa minkä ehtivät. Eteläinen Mali on nykyisin suhteellisen turvallinen ja turistit ovat sinne palailemassa sisällissodan jälkeen. Mauritanialla on pitkä yhteinen raja Malin kanssa ja maiden väliseltä rajalta lienee oikeastikin järkevää pysytellä poissa, sillä rajaseudulla saattaa liikkua terroristeja ja muuta roskasakkia. Toisaalta todennäköisyys sille, että yhdessä maailman harvaanasutuimmista valtioista eli Mauritaniassa törmäisi terroristeihin, on pieni. Mauritania on kuitenkin myös erittäin köyhä valtio, jossa hallitukset ovat perinteisesti olleet heikohkoja, presidentit vaihtuneet vallankaappauksilla ja elinolot ovat monin paikoin surkeat, joten maan voisi kuvitella olevan hyvä kasvualusta ääriaineksille.

Pientä kärhämää bandiittien ja hallituksen välillä onkin silloin tällöin. Viimeksi joulukuussa 2011 syrjäiselle raja-asemalle Malin vastaiselle rajalle hyökättiin ja yhtä santarmia pidettiin siepattuna lähes kolme kuukautta. Edellinen ja ainoa (vuoden 2003 jälkeen) ulkomaalaisiin kohdistunut kidnappaus tapahtui vuonna 2009, kun kolme espanjalaista avustustyöntekijää kidnapattiin Nouadhiboun ja Nouakchottin väliseltä valtatieltä, jossa he matkustivat 13 auton saattueessa. Heidät vapautettiin muutaman kuukauden jälkeen. Ranskan suurlähetystöä vastaan on tehty vuonna 2009 pommi-isku, jossa kuoli ainoastaan pommittaja itse. Mauritanian hallitus on viime vuosina ahkeroinut terrorismitoiminnan kitkemiseksi maasta ja saanut siihen taloudellista tukea länsimailta.

turvallisuus3

Tie Nouadhiboun kaupungin liepeillä.

Fiche

Valtio haluaa pysyä selvillä ulkomaalaisten liikkumisesta maassa. Turvallisuuden vuoksi. Tämä tapahtuu teiden varsilla olevilla tarkastuspisteillä, joilla autot pysäytetään ja ulkomaalaisen tiedot kirjataan ylös passista. Tähän on parempi ratkaisu, nimittäin tarkastuspisteellä viranomaiselle ojennettava itse rustattu paperi – fiche. Itse noudatin kanadalaisen matkabloggarin Brendan van Sonin ohjeita eli kirjoitin ranskaksi ficheeni seuraavat tiedot:

  • koko nimi
  • syntymäaika
  • syntymäpaikka
  • kansallisuus
  • ammatti
  • passin numero
  • passin voimassaoloaika
  • päivä, jolloin saavun Mauritaniaan
  • päivä, jolloin poistun Mauritaniasta (suunnilleen)
  • suurpiirteinen luettelo paikoista, joissa aion vierailla Mauritaniassa
  • Mauritanian viisumin numero
  • Kohde Mauritanian jälkeen

Fiche ei ole pakollinen, mutta helpottaa suuresti matkustamista ja lisäksi viranomaiset lähes aina pyytävät automaattisesti ficheä. Tarkastuspisteitä on tiheästi. Välillä välimatkaa on ihan vain kilometri tai pari, välillä matka taittuu tunninkin verran ilman pysähdystä. Fichejä kannattaa olla kymmenittäin mukana, jos aikoo pitempäänkin matkustaa maassa. Esimerkiksi Atarin ja Nouakchottin välillä annoin vähintään kymmenen ficheä santarmille tai poliisille, kumman tahon tarkastuspiste sattuikin olemaan kyseessä. Toisinaan ficheä ei tarvitse antaa, jos viranomaista ei kiinnosta tutkia minkä näköisiä matkustajia autossa istuu. Viranomaiset ovat hyvin asiallisia. Esimerkiksi Terjitin keidaskylässä odottelin heidän heinämajansa edustalla puskataksia. Teetä tarjottiin ja tuolinkin he jostain kantoivat minulle. Ainakin teoriassa viranomaiset lähtevät etsimään ulkomaalaista, jos tämä katoaa kahden tarkastuspisteen välissä.

Lopuksi

Matkustustiedotteet ovat äärimmäisen hyödyllisiä, mutta yleistävät liian helposti koko maan olevan läpeensä vaarallinen. Kaikissa maissa on mahdollisuus kuolla pommi-iskussa, tulla ryöstetyksi ase ohimolla tai vaikkapa joutua kidnapatuksi. Voin hyvin yhtyä Bab Saharan pariskunnan mietteisiin Ranskan ulkoministeriön suosituksista ja todeta, että Mauritania on turvallinen maa matkustaa (jopa yksin). Tietenkään se, ettei minulle tapahtunut mitään, ei tarkoita, etteikö muille voisi käydä jotain ikävää. Mutta ei Mauritania sentään mikään Syyria tai Libya ole!

IMG_9246 turvallisuus

Kun valtion pinta-ala on yhtä suuri kuin Suomen, Ruotsin ja Norjan yhteenlaskettu ala, niin vaikea sitä on valvoa. Kuva on Pohjois-Mauritanian Zouérat’n kaupungin läheltä.