Pallontallaajat.net
Valikko
Selaa tagia

vanhakaupunki

Päivä Bobo-Dioulassossa

12.8.2015

Bobo-Dioulasso (tai vain Bobo) on puolen miljoonan asukkaan väestöllään Burkina Fason toiseksi suurin kaupunki. Vain pääkaupunki Ouagadougou kiilaa edelle. Kaupungin nimi, “Bobo-Dioulasso” tarkoittaa “Bobo-Dioulojen kotia”, mikä alun perin siirtomaakaudella viittasi alueen kahden suurimman heimon kieliin. Nykyisin tämä vanha kaupankäyntikeskus on myös vireä kulttuurikaupunki konsertteineen, kulttuurifestivaaleineen ja elokuvateattereineen, minkä lisäksi se houkuttelee todennäköisesti kaikki Burkina Fasoon eksyvät turistit pistäytymään kaupungissa. Nähtävää on länsiafrikkalaiseksi kaupungiksi varsin paljon ja tunnelma tässä vehreässä kaupungissa on mukavan leppoisa.

bobo5

Aamulla Bobo-Dioulasso vielä kylpi auringossa.

bobo4

Katunäkymä matkalla Bobo-Dioulasson kaupunginmuseoon.

Aloitin päivän kävelemällä keskustan kaakkoislaidalla, Place de la Nation -aukiolla, sijaitsevaan kaupunginmuseoon, Musée Communal Sogossira Sanoniin. Sain ovelta oman oppaan, joka aluksi kirjoitti minulle tuhat frangia (noin 1,5 euroa) maksaneen pääsylipun. Pääsylipun ostaminen Burkina Fasossa on usein monimutkainen ja aikaavievä tapahtuma, jossa myyjä täyttelee lippuja ja lappuja, allekirjoittaa ja leimaa niitä ja usein vielä kirjoittaa lippuun asiakkaan nimenkin.

Oppaani alkoi opastaa minua yllättävän sujuvalla englannilla kerrottuani, etten osaa ranskaa. Opastus kuuluu pääsylipun hintaan. Aluksi oppaani esitteli kerran kahdessa vuodessa järjestettävään kulttuurifestivaaliin tehtyjä taideteoksia. Tokihan ne opastuksen kanssa paremmin avautuivatkin. Teokset ottivat kantaa esimerkiksi burkinafasolaiseen ja afrikkalaiseen yhteiskuntaan ylipäänsäkin: eräskin veistos oli burkinafasolaisten naisten ympärileikkausta vastaan. Taideteokset vaihtuvat kahden vuoden välein.

bobo8

Musée Communal Sogossira Sanon eli Bobo-Dioulasson pikkuinen kaupunginmuseo.

bobo6

Tyypillinen bobo-heimon talo kaupunginmuseon pihassa aidossa koossaan. Oikealla kahdesta puusta tehdyt rappuset talon kattoterassille.

bobo7

Bobo-talon varustelua: näissä ihmiset säilyttävät ruokiaan.

Kaupunginmuseo esittelee lisäksi alueen heimojen kulttuuria monin eri tavoin. Se on museon tärkein ja paras anti. Maskeja, patsaita, vanhoja valokuvia ja seremoniaesineitä on täälläkin esillä joka lähtöön. Opas kertoi Bobo-Dioulasson kaupungin lähiseutuineen olevan bobo-heimon asuinaluetta, minkä lisäksi seudulla on paljon muitakin heimoja. Koko Burkina Fasossa asuu noin 60 eri heimoa, joilla kullakin on tietenkin oma kulttuurinsa. Bobo-Dioulasson museo painotti luonnollisesti bobojen kulttuuria, josta hyvänä ja havainnollistavana esimerkkinä on museon pihamaalla seisova perinteinen bobo-perheen talo. Sellaisissa tavallinen kansa asuu edelleen kaupunkien ulkopuolella. Toisin kuin sisällä museossa, ulkona sain ottaa valokuviakin.

bobo9

Avenue de la Revolution matkalla kohti kaupungin suurmoskeijaa.

Museossa ollessani sadekausi taas muistutti itsestään. Hetkisen istuskelin ja odottelin sateen laantumista. Lähdin kävellen kohti pohjoista. Halusin nähdä kaupungin ehkä tunnetuimman nähtävyyden, suurmoskeijan. Ennen moskeijalle pääsyäni, kaksi kadunmiestä tuli toivottamaan tervetulleeksi kaupunkiin ja Burkina Fasoon. Burkinafasolaiset olivat jo tässä vaiheessa osoittautuneet ystävällisiksi ihmisiksi, joilla ei välttämättä ole mitään taka-ajatuksia tullessaan juttusille.

bobo10

1800-luvulta peräisin oleva Bobo-Dioulasson suurmoskeija eli Dioulassoban moskeija edustaa Sahelin alueen rakennusperinnettä.

bobo14

Moskeija toisesta suunnasta.

bobo11

Moskeijan sisätiloja.

Bobo-Dioulasson suurmoskeija, Grande Mosquée, edustaa tyypillistä Sahelin alueen arkkitehtuuria, jossa rakennusmateriaalina on käytetty ainoastaan mutaa ja puuta. Myös Dioulassoban moskeijana tunnetulla pytingillä on ikää reippaasti: pääsylipun mukaan moskeija on rakennettu vuonna 1880, mutta internetistä löytyy eriäviäkin mielipiteitä. Moskeija on edelleen käytössä, mutta sinne pääsevät vierailulle myös kaltaiseni vääräuskoiset. Pääsymaksu on tonni (noin 1,5 euroa) ja siihen hintaan saa opastetun kierroksen moskeijassa.

Aluksi oppaakseni tarjoutui ranskaa taitanut rastapoika tyhjä katse silmissään. Jotenkin olin vain kurkkuani myöten täynnä näitä rastoja ja päätin vaatia englanninkielisen oppaan, vaikkei sellaista kannata tässä kaupungissa ja maassa todellakaan olettaa. Jostain sellainen tällä kertaa pystyttiin noutamaan. Miehen nimi oli Zakaria ja hän osoittautui erinomaiseksi oppaaksi. Hän lähti kierrättämään minua hämyisen moskeijan sisällä. Valaistusta ei ole, vaan kun tahdotaan valoa, otetaan kattoluukkujen päällä olevat saviruukut pois. Lattia oli epätasainen ja viersi suuntaan jos toiseenkin. Selvästi vanha rakennus! Miellyttävän viileässä moskeijassa ei tällä kertaa ollut luonnollisestikaan rukoushetkeä, mutta silti siellä täällä oli jokunen mies rukoilemassa. Tai vain nukkumassa. Pimeydessä ei oikein saanut selvää. Moskeijassa saa ottaa kuvia sisälläkin ja jopa salaman käyttö on sallittua. Zakaria kertoi, että nykyisin muessin kutsuu uskovaisia rukoushetkiin seinässä olevaa mikrofonia käyttäen, eikä enää kiipeile minareettiin. Me kiipesimme kierroksen lopuksi moskeijan katolle katsomaan moskeijan minareetteja uudesta kuvakulmasta. Kun sitten palasimme takaisin sisään, moskeijaan tuli nelihenkinen ranskalaisperhe. Burkina Faso todellakin on turistirysä! Myöhemmin samana päivänä näin kaksi muutakin valkoihoista!

bobo12

Moskeijan katolla olevat saviruukut otetaan kattoluukkujen päältä pois rukoushetkien ajaksi. Näin moskeija saa valaistuksen.

bobo13

Moskeijan katolta.

Moskeijassa käydessä on otettava kengät pois ja jätettävä ne oven suulle. Vierailuni päättyessä ovella parveilleet miehet ruinasivat tippiä. Olihan kenkäni yritetty varastaa moneen kertaan ja muita valheita! Annoin sadan frangin lantin (noin 0,15 euroa). Pojat tyytyivät tällä kertaa siihen. Moskeijavierailun jälkeen lähdimme Zakarian kanssa tutustumaan Bobo-Dioulasson vanhaankaupunkiin, Kibidween, mistä lisää omassa kertomuksessaan täällä.

Vanhankaupungin jälkeen minulla oli aikaa tutustua kaupungin “uuteen” osaan. Aurinkokin oli alkanut paistaa uudestaan. Kävelin katuja edestakaisin. Kaikkea mahdollista oli jälleen kaupan katujen varsilla. Kerran pysähdyin hämmästelemään kadulle levitettyjä eläinten osasia. En saanut selkoa mihin tarkoituksiin ne olivat, mutta todennäköisesti kyseessä olivat jonkinlaiset fetissiesineet. Sellaisia olin nähnyt jo edellisenä päivänä Bamakosta tulleilla bussimatkustajilla. Paperilla burkinafasolaiset ovat pääosin joko muslimeita tai kristittyjä, mutta käytännössä ikiaikaiset animistiset perinteet ovat syvällä ihmisissä. Fetissikojulla miehet esittelivät innoissaan myös laatikoissa olleita puista kerättyjä kameleontteja. Merkillisen näköisiä ja oloisia olentojahan ne todella ovat!

bobo20

Kaupungin uudempaa osaa. Autoja ei kaupungin kaduilla pahemmin näe, sillä kaikki liikkuvat joko mopoilla tai kävellen.

bobo15

Katunäkymä. Lavamopoilla on kätevä kuljettaa tavaraa paikasta toiseen.

Kaduilla myytiin nyt ensimmäistä kertaa myös toukkia ihmisravinnoksi. Taatusti niitä kaupitellaan myös muissa käymissäni Afrikan maissa, mutta en edes Guineassa ollut onnistunut löytämään mitään näin eksoottista sapuskaa. Jätin ötökät väliin ja menin oikeaan ruokakauppaan. Libanonilaisten pitävät supermarketteja kaikkialla Länsi-Afrikassa. Niin täälläkin. Mukaani tarttui erilaisia eurooppalaisia säilykkeitä. Millaista herkkua ovatkaan hollantilaiset purkkimakkarat patongin välissä! Ja ettei herkuttelu menisi täysin eurooppalaishenkiseksi, ostin kadulta myös täytettyjä piiraita. Herkullisia olivat nekin!

bobo17

Grand marché edustaa suurmoskeijan tavoin Sahelin alueelle tyypillistä rakennusperinnettä.

bobo18

Näkymä syvempää torialueelta.

Ennen pimeää lähdin vielä uudelleen kaupungille. Vierailin kaupungin katolilaisessa katedraalissa, minkä jälkeen marssin kuoppaista tietä pitkin kaupungin torille, grand marchélle. Tori on täynnä kaaosta ja tungosta, mutta valkoisella ihollakin pärjää mainiosti, sillä myyjät eivät ole erityisen aggressiivisia. Ostin ison pussillisen kuivattuja herkullisia mangolastuja. Ne ovat parhaita asioita, mitä Burkina Fasolla on annettavanaan! Kun sitten yritin huomaamattani ottaa kuvan, eivät siitä kaikki pitäneet. Olisi pitänyt maksaa “kuvausmaksu”. Kerroin olevani turisti ja muina miehinä poistuin paikalta. Burkinafasolaisten suhtautuminen valokuvaukseen on monesti hyvin kielteinen. Valitettavasti. Mitään virallisia kuvauslupia ei turistikaan tosin ole enää vuosiin tarvinnut.

bobo16

Bobo-Dioulasson rautatieasema.

bobo19

Tie kaupungin markkinapaikalle, grand marchélle.

Vielä ennen hotellille menoa kävin ostamassa bussilipun Banforaan seuraavaksi aamuksi. Yksi kokonainen päivä on riittävästi Bobo-Dioulassossa.

Bissau Velho ja vähän muutakin

23.7.2015

Bissaun vanhakaupunki, Bissau Velho, on ehdottomasti yksi kaupungin mielenkiintoisimmista paikoista. Portugalilaisten siirtomaakaudellaan rakentama kortteli on täynnä värikkäitä rakennuksia, joista jokainen enemmän tai vähemmän rappiolla. Kokoa Bissau Velholla on kovin vähän. Kaikki noin kymmenen katua, kukin enintään 200 metriä pitkää, on nopeasti kävelty päästä päähän. Hiljaisilta kaduilta voi löytää erilaisia yrityksiä, ravintoloita ja näköjään myös hotellin.

oxb24

Katunäkymä Bissau Velhosta.

oxb23

Tässä vähän leveämpi katu, mutta samasta korttelista kuitenkin.

oxb26

Rua Guerra Mendes. Edelleen vanhassakaupungissa.

Bissau Velhoon kuuluu myös sen koillispuolella oleva Fortaleza de São José da Amura -nimeä kantava linnoitus, jonka historia ulottuu vuoteen 1696. Linnoitus uudelleenrakennettiin vuonna 1753, minkä jälkeen sitä on korjailtu useaan otteeseen. Viimeksi 1970-luvulla. Ellei Guinea-Bissau olisi vähiten vierailtujen maiden listalla, eli joku kävisi maassa, olisi tämä Bissaun Suomenlinnakin varmasti jo aikoja sitten avattu matkailulle. Nyt se on edelleen sotilastukikohtana ja suljettu vierailijoilta. (Lähde: [1])

Toinen päiväni Bissaussa oli pyhitetty samalle toiminnalle kuin edellinen eli päämäärättömälle kuljeskelulle. Aamulla kävelin Bissau Velhoon, ostin sen liepeiltä munkkeja aamupalaksi ja söin ne Fortaleza de São José da Amuran nurkalla. Linnoituksen sotilailla oli jalkapallopeli meneillään muurien ulkopuolella. Kymmeniä sotilaita seurasi linnoituksen muurin päällä istuskellen ja kannustaen. Kuvata en uskaltanut, sillä sotilaskohteiden ja varsinkin sotilaiden kuvaaminen on lähes aina kiellettyä. Salaa räpsäisin kuitenkin pari kuvaa, kun kukaan ei mielestäni huomannut. Guinea-Bissau ei onneksi ole esimerkiksi naapurimaa Guinean tavoin vainoharhaisimmasta päästä valokuvauksen suhteen, enkä kertaakaan kuullut valituksia siihen liittyen!

oxb21

Fortaleza de São José da Amuran historia ulottuu 1600-luvulle.

oxb22

Bissaun Pidjiguiti-satama. Sieltä lähtevät pienemmät veneet.

Aamupalan ja lyhyen Bissau Velhon kierroksen jälkeen kävin tarkistamassa Bijagóssaariston Bubaquen saarelle lähtevän laivan aikataulun. Laiva kulkee Bubaquelle kerran viikossa perjantaisin, mutta tarkempi aikataulu riippuu vuorovedestä.

Satamasta palaillessani puiden alla aikaa tappaneet rekkakuskit huutelivat luokseen. Halusivat toivottaa tervetulleeksi Guinea-Bissauhun. Tämähän alkoi muistuttaa jo Mauritaniaa ystävällisyydessään! Rekkakuskeista rohkein osasi joitain sanoja englantia ja lähti kanssani ostamaan guineabissaulaista sim-korttia puhelimeeni. Kuskin nimi lausuttiin Viki, mutta kirjoitusasu jäi tuntemattomaksi. Viki ei välttämättä osannut edes kirjoittaa, sillä hän ei tahtonut kirjoittaa nimeään paperille. Luku- ja kirjoitustaito ei välttämättä ole tarpeellinen taito länsiafrikkalaisille taksikuskeillekaan.

Matkalla sim-korttia ostamaan, Viki opetti minulle Guinea-Bissaun kreolia eli portugalia, johon on sekoittunut afrikkalaisia kieliä. Se on maan lingua franca, jota puhutaan kaikkialla, vaikkei se monenkaan äidinkieli ole. Vielä harvemmin portugali, maan virallinen kieli, on kenenkään äidinkieli. Kreoli poikkeaa kovastikin standardiportugalista: esimerkiksi kun “mitä kuuluu?” on portugaliksi “como está?”, on se kreoliksi “kuma ku bu sta?”. Kreolilla vastaus kuuluu “sta bom, obrigado!”, “kiitos, hyvää!”.

Niin, se sim-kortti! Guinea-Bissaussa taitaa olla kaksi operaattoria: eteläafrikkalainen MTN ja ranskalainen Orange. Kumpikin näkyy kaikkialla katukuvassa ja puheaikaa voi näin ollen ostaa suunnilleen jokaisesta kadunkulmasta. Hetkisen kuluttua puhelimessani oli Orangen sim-kortti, sillä sellainen oli Vikilläkin. Liittymän hankkimiseen Guinea-Bissaussa vaaditaan henkilöllisyystodistus tai kopio siitä. Ja paikallinen osoite! Nähtävästi hotellikin kelpaa. Orangen toimisto sijaitsee Praça dos Heróis Nacionais -aukion laidalla ja hintaa sim-kortille tulee tonni (noin 1,5 euroa). Palkitsin uuden ystäväni Vikin pienellä juomarahalla avustaan sim-kortin hankinnassa.

Tämän jälkeen lähdin kävellen etsimään maan oikeusministeriötä. Opaskirja kertoi sen olevan näkemisenarvoinen. En ole ihan varma näinkö rakennusta vai en, mutta paikallista elämää näin sitäkin enemmän. Ja sain syötyäkin.

Kello kahdelta hain valmiin Guinean viisumini. Konsuli oli paremmalla tuulella kuin hakemusta jättäessäni ja huikkasi lähtiessäni vieläpä perään bon voyage! Myös varsin tylyllä tuulella edellisenä päivänä ollut suurlähetystön vahtimestari oli juttutuulella, eikä tahtonut päästää minua lähtemään. Hän oli Guinea-Bissaun kansalainen, kohtuullisen hyvin englantia taitava ja alipalkattu, mutta hyvin ylpeä kotimaastaan. Ulkomailla mies ei ollut koskaan käynyt. Miehen mukaan Guinea-Bissaussa ei ole ongelman ongelmaa ja nyt maasta oli löydetty jopa öljyä. Maan maaperä kätkee sisuksiinsa myös timantteja! Maa nousisi suureen kukoistukseen, kunhan vähän aikaa kuluisi! Timanteistaan guineabissaulaiset ovat yleisestikin hyvin ylpeitä. Yksi ongelma maassa kuitenkin on: nimittäin tämän vahtimestarin olematon palkka. Sen maksaa tosin Guinean valtio, mutta ei kovin säännöllisesti. Nytkin rästissä oli muutamia kuukausia. Palkkaa paikatakseen mies kerää lahjuksia suurlähetystössä vierailevilta. Että saisi ostettua edes sandwichin lounaaksi! Minulta mies ei pyytänyt rahaa, eikä edes vihjannut siihen suuntaan, mutta lähtiessäni annoin 250 frangin (noin 0,4 euroa) kolikon ja sain osakseni vuolaat kiitokset ja siunaukset!

oxb20

Supermercado BonJourissa hintataso on afrikkalaisittain varsin korkea. Esimerkiksi kaksi vesipulloa maksaa tonnin. Onneksi oli 10 000 €:n seteli matkassa!

oxb25

Vielä yksi näkymä Bissau Velhosta.

Iltapäivällä kävelin vielä uudelleen Bissau Velhoon ja takaisin. Sen jälkeen Bissau alkoi olla nähty. Illalliseksi nautin sandwichin majapaikkani naapurissa olevassa BonJour-supermarketissa. Sen omistaa vanhempi valkoinen herra, joka häärii kassan takana. Muuta henkilökuntaa on ainakin neljä ja kaikilla kädet ei-niin-täynnä töitä. Kun otin vesipullon jääkaapista, oli yksi mies valmiina lisäämään sinne välittömästi uuden tilalle. Näin siis kaupassa, joka on kooltaan ehkä kolmasosa keskiverto-Siwasta. Palkkakustannukset lienevät maltilliset. BonJour poikkeaa monista muista kehitysmaiden kaupoista sillä, että sieltä ostoksista saa kuitin!

Omatoimisesti Boa Vistalle

7.-8.7.2015

Kap Verden saarivaltio joitain satoja kilometrejä Senegalin edustalla Atlantin valtameressä on kiehtonut pitkään. Syytän siitä vuosia sitten ahkerasti selailtuja Finnmatkojen lomaesitteitä. Maahanhan on jo pitkään päässyt Suomestakin suorilla Finnmatkojen lomalennoilla, mutta vain talviaikaan. Juuri talvi onkin se aika, jolloin Kap Verdellä on sesonki. Tai oikeammin sesonki on vain Boa Vistan ja Salin saarilla, jotka haalivat kaikki eurooppalaisten charter-lennot ja sitä myöten turistit. Vain noin viisi prosenttia Kap Verdelle matkustavista valitsee jonkun muun kymmenestä pääsaaresta. Mielenkiintoisesti maan merkittävin kansainvälinen lentoasemakin sijaitsee juuri Salilla, eikä suinkaan maan pääkaupungissa Praiassa Santiagon saarella!

Kap Verdelle pääsee eri puolilta Eurooppaa reittilennoilla, mutta niiden hinnat ovat omalle kukkarolleni aivan liian korkeita. Näin kesäaikaan paras reitti Kap Verdelle, eli joko Boa Vistalle tai Salille, kulkeekin jonkun eurooppalaisen suurkaupungin kautta lomalennolla. Itse varasin Boa Vistan -lentoni Saksan TUI:n sivuilta. Lähtökenttiä on useita ympäri Saksaa. Helpoimmat suomalaisesta näkökulmasta ovat varmasti Frankfurt, Berliini ja München. Oma lentoni lähti Frankfurtin lentoasemalta aamuyöstä 8.7. Koska kyseessä oli TUI-yhtiön lomalento, ei lennolla saanut veloituksetta yhtään mitään. Vaikka lennon sainkin varattua suomalaisella luottokortillani suoraan TUI:n nettisivuilta, ei aterian ostaminen enää onnistunutkaan. Onneksi sen saa ostettua samaan hintaan myös suoraan lentoemoilta. Omin eväinkin pitkään lentoon voi varautua. Tosin aamuyöstä turvatarkastuksen jälkeiset kaupat ja ravintolatkaan eivät olleet vielä avoinna, joten edes vesipulloa en lennolle saanut mukaan!

bvc3

Haribon siivin Afrikkaan!

Lentoaika Saksasta Boa Vistalle on hieman pidempi kuin Suomesta Kanarialle, mutta siinähän se menee nukkuessa ja lentoreittiä näytöltä tarkkaillessa. Tuttuja marokkolaisia ja mauritanialaisia paikkoja viistäen kone kääntyi vähän ennen Senegalin rannikkoa kohti Kap Verden saariryhmää. Hieman ennen laskeutumista ilmasta näkee, että sekä Sal että Boa Vista ovat silkkaa kuivaa ja ruskeaa hiekkaerämaata, siis juuri täydellistä kaikille Saharaan tykästyneille reissareille

Jo Frankfurtin kentällä värikäs Haribo-lentokoneemme oli saanut suunnilleen jokaisen matkalaisen ottamaan kuvan. Nyt sama toistui Kap Verden päässä koneesta päästyämme, vaikka lentokoneiden kuvaaminen Boa Vistan lentoasemalla onkin vihaisesta sormienheristelystä päätellen kiellettyä.

Boa Vistan lentoasema on mielenkiintoinen tapaus, sillä vaikka kyseessä on uusi ja upea asema, ei siellä kattoja ole liiaksi asti. Kyseessä on ulkoilmaterminaali, mikä on ihan luonnollista maassa, jossa paistaa lähes vuoden jokaisena päivänä ja jossa sadekausi on vain nimellinen kausi vuodessa. Terminaalirakennuksen kuvaamiseenkin suhtauduttiin vihamielisesti.

Suomalainen tarvitsee viisumin Kap Verdelle, mutta mitään etukäteissuunnittelua ei vaadita, sillä viisumin saa kätevästi saavuttaessa maahan ilman mitään lomakkeiden täyttämistä. Viisumin hinta on maltilliset 25 euroa, ja se on ainoastaan normaalikokoinen leima passissa. Leiman lisäksi viisumivirkailija toivottaa hyvää lomaa Kap Verdellä, mikä on aivan ennenkuulumatonta kehitysmaiden rajoilla! Toisaalta nyt olinkin saapumassa tämän maan toiseksi merkittävimpään turistirysään!

bvc1

Kotikatuni Sal Reissä. Oikealla La Boaventura -hostellini.

bvc2

Näkymä hostellini toisesta kerroksesta sisäpihalle ja merelle. Taustalla Sal Rein kaupungin edustalla oleva pikkuinen samanniminen saari.

Sain rinkkani hihnalta lähes välittömästi, minkä jälkeen otin taksin Sal Rein kaupunkiin hintaan seitsemän euroa. Sal Rei on noin 8 000 asukkaan saaren pääkaupunki ja samalla myös ylivoimaisesti suurin asutuskeskittymä. Yli puolet saaren väestöstä asuu siellä. Olin varannut majoituksen kolmeksi yöksi saaren ainoasta hostellista, La Boaventurasta. All inclusive -lomakylien täyttämässä maassa hostellit ovat harvinaisuus. Yö neljän hengen dormissa maksoi kymmenen euroa yöltä. La Boaventura on ranskalaisen miehen pyörittämä hotelli-hostelli, jossa on ravintola ja baari sekä toimiva wifi. Sijainti merenrannalla kävelyetäisyydellä kaikista palveluista on lyömätön.

bvc8

Rua dos Emigrantes -katu johtaa Sal Rein keskusaukiolta, Largo de Santa Isabelilta, muun muassa postitoimistolle. Kuva otettu kaupungin kirkon edustalta.

Unettoman yön Frankfurtin lentoasemalla viettäneenä lähdin silti varsin pian tutkimaan Sal Rein keskustaa. Kapverdeläinen ruoka kaupungin keskusaukion laidalla sijaitsevassa Naida-ravintolassa ei ainakaan vakuuttanut. Ei maultaan, eikä hinnaltaan. Miekkakalaa ja ranskalaisia. Turistihinnat. Palvelu sen sijaan oli ystävällistä ja odotellessani ruokaa eteen kannettiin erilaisia Kap Verdeä käsitteleviä lehtiä. Myös netti ravintolasta löytyy: nimittäin Kap Verden kaikkien pitäjien keskusaukiolla on ilmainen wifi, joka nyt täällä vain sattui yltämään Naidan oviaukollekin!

bvc6

Siirtomaa-aikainen rakennus Sal Rein keskustassa.

bvc4

Sal Rein kirkko.

Siirtomaa-aikaisten talojen ja mukulakivikatujen hallitsevan Sal Rein on mahdollista koluta yhdessä päivässä ja aikaa jää runsaasti vielä uimarannallekin. Keskellä kaupunkia on kirkko, vähän syrjemmällä kalasatama ja kaduilla senegalilaisia matkamuistomyyjiä ynnä muita huijareita. Alkuperäiset kapverdeläiset ovat rauhallisia ja ystävällisiä luonteeltaan, eivätkä hyöki turistin kimppuun, kuten Senegalista tulleet siirtolaiset. Kai se eurooppalaisiin sekoittuminen on vähän temperamenttia rauhoittanut! Pistäydyin huvikseni erääseen senegalilaispuljuun kyselemään lippiksen hintaa, sillä Afrikan aurinko pehmentää pään helposti ilman suojausta. En tiedä, mitä tämänkin kauppiaan päässä liikkui, kun halvannäköistä Made in China -merkinnöin varustettua lakkia kaupitteli laadukkaana kapverdeläisenä käsityönä, joka oli maksanut kauppiaalle kokonaiset 30 euroa! Oikea hinta lienee 30 senttiä. Lippiksen hinnasta päästiin sopuun, mutta vaihtorahaa ei ah-niin-tuttuun-senegalilaiseen-tapaan haluttu antaakaan takaisin. Olisikin pitänyt ostaa matkamuistoja reppu täyteen! En ostanut. En yhtään ihmettele, miksi pakettimatkalaiset viihtyvät niissä all inclusive -hotelleissaan ja vierailevat pikkuisessa Sal Reissä ainoastaan opastetulla retkellä. Varmasti ainakin monien pohjoismaalaisten kohdalla paikallaan.

bvc7

Sal Rein katuja.

bvc5

Sal Rein rantamia. Kesällä merikin on tyyni.

Iltapäivällä vuokrasin itselleni mönkijän seuraavaksi päiväksi, minkä jälkeen pulahdin Atlanttiin. Sal Rein hiekkarannat ovat pitkiä, vesi matalaa, aallot olemattomia näin kesällä ja tilaakin on hehtaarikaupalla, mutta yksi negatiivinen asia näillä paratiisirannoilla on: nimittäin aggressiiviset kulkukoirat, jotka hyökkivät kimppuun, häiritsevät auringonottamista, käyvät yllättäen näykkäisemässä jalasta tai muuten vain seuraavat nälissään. Kättäpidempää mukaan rannoille!

Cominon kautta Gozolle

21.5.2015

Kolmen päivän ja kahden yön Maltan-matkalla ei ole aikaa hukattavaksi, joten aamutuimaan etsiydyimme bussipysäkille St. Julian’sissa ja hyppäsimme Maltan saaren luoteiskolkkaan, Ċirkewwaan, vievään bussiin. Linja-auto vei perille noin 50 minuutissa Maltan luoteisia rantoja seuraillen. Matkalla pääsi näkemään hieman muun muassa St. Paul’s Bayn ja Mellieħan pikkukaupunkeja.

Linja-auton päätepysäkki on Ċirkewwan lauttaterminaali, josta voi hypätä saarivaltion toiselle pääsaarelle Gozolle vievään autolauttaan tai sitten ottaa pieni vene Cominon saarelle! Me marssimme Cominon-veneiden lippuluukulle, joka ei sijaitse sisällä terminaalissa, vaan vähän syrjemmällä, mutta löytyy helposti. Cominolle suuntaavia veneitä on muutamia päivässä. Kymmenellä eurolla saa menopaluun Ċirkewwa-Comino-Ċirkewwa, mutta halutessaan saman lipun voi käyttää myös matkaan Ċirkewwa-Comino-Gozo. Me päätimme tehdä niin, koska Gozon saari on joka tapauksessa pakollinen käyntikohde Maltan tasavallassa vieraileville.

mlt12

Sininen laguuni Cominon saarelta nähtynä. Vasemmalla Cominotton saari ja taustalla Gozo.

Maltan ja Gozon saarten välissä sijaitseva Comino on tämän valtion kolmesta pääsaaresta pienin, mutta siellä sijaitsee luultavasti yksi Välimeren tunnetuimmista rannoista: Sininen laguuni! Cominon ja pienemmän Cominotton saaren välissä sijaitseva kirkasvetinen, suhteellisen matala ja hiekkapohjainen ja -rantainen laguuni on luultavasti kaikille se syy vierailla Cominolla, joka muuten on luonnonsuojelualuetta ja jossa asustaa alle kymmenen ihmistä.

Sinisen laguunin rantaan hurautti meidänkin veneemme hetkessä. Ranta-alueella on muutamia ruokaa ja juomaa myyviä kojuja sekä hieman kauempana suihku-vessa-rakennus. Ilmainen! Vaikka aurinko tässä vaiheessa päivää jo paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja oli muutenkin miellyttävän lämmintä, ei uimassa ollut kuin kourallinen ihmisiä. Italialainen nuoriso oli toki kahlaamassa selfiekeppiensä kanssa, mutta heidän uintinsa jäi siihen. Itse kävin uiden laguunin toisella puolella Cominotton saarella. Eihän se uimavesi Suomessa koskaan näin lämmintä ole, joten pakko ottaa kaikki ilo irti!

mlt10

Sininen laguuni ja Cominotton saari. Taustalla jälleen Gozo.

mlt11

Lisko.

Kahden tunnin laguunivisiitin aikana ehtii harhailla myös hieman muuallakin kuin vain meressä. Tai ei ehdi, jos sattuu tykkäämään auringonotosta. Itse kävelin jonkin matkaa laguunin ohi ja tulin takaisin. On muuten paljon pikkuisia liskoja joka puolella, mahdollisesti Podarcis filfolensis -lajin edustajia, jos Google nyt osaa asiansa… Voi eläimellä suomenkielinenkin nimi olla.

Cominolta matka jatkui kahden tunnin jälkeen kohti Gozon saarta ja sen Mġarrissa sijaitsevaa satamaa. Huumorimiehenä kapteeni painoi kaasun pohjaan kesken matkan ja otti suunnaksi Gozon rannikon. Mietin jo, että mahtaako herra nyt tehdä andreaslubitzit, mutta hieman ennen törmäämistä rantatörmään, veti kapteeni jarrusta (tai mitä veneissä ikinä tehdäänkään, että vauhti pysähtyy). Sellainen jonkinlainen luola siinä sitten oli edessä, jossa piti sillä paatilla käydä kurkkimassa. Ei sentään käynyt sama kuin eräällä Francesco Schettinolla yhden isomman risteilyaluksen kanssa tässä taannoin.

mlt13

Mġarrin katukuvaa Gozolla.

Perillä Mġarrin satamassa otimme linja-auton keskellä Gozoa sijaitsevaan Victoriaan (myös nimellä Rabat), joka on myös saaren pääkaupunki. Noin 7000 asukkaan kaupungin tärkein nähtävyys on korkeimmalla kohdalla sijaitseva linnoitus, Cittadella, jonka historia alkoi jo 1500-luvulla. Se oli käytössä aina 1800-luvun loppupuolelle saakka. Tällä hetkellä linnoitus on yksi suuri rakennustyömaa, mutta pääsee siellä silti kiertelemään ja katsastamaan upeat maisemat niin Victorian kuin koko Gozonkin yli. Ilmaiseksi.

mlt14

Triq Taħt Putirjal -katu Gozon pääkaupungissa Victoriassa. Ihan siinä linja-autoaseman nurkilla.

mlt17

Il-Katidral ta’ Għawdex -katedraali linnoituksen muurien sisällä.

mlt18

Näkymä Cittadellalta yli Victorian kattojen.

Iänikuisilla asuinsijoilla (asutusta pronssikaudelta lähtien) kun ollaan, on pitäjässä myös vanhakaupunki ja hieno onkin. Täältä voisi ostaa kesämökin. Meri vain saisi olla vähän lähempänä. Victorian vanhakaupunki on koko muun Maltan tavoin rakennettu ruskeankellertävästä kalkkikivestä. Vanhankaupungin kapeille kaduille ei aina mahdu autokaan, joten siellä on mukava harhailla päämäärättömästi. Jonkin ajan kuluttua kävelimme takaisin kaupungin linja-autoasemalle odottamaan linja-autoa takaisin lauttasatamaan.

mlt15

1600-luvulla rakennettu Pyhän Yrjön basilika Victorian vanhankaupungin ytimessä.

mlt16

Katu vanhassakaupungissa.

mlt19

Pjazza San Franġisk -aukio. Taustalla Pyhän Franciscuksen kirkko 1400-luvun lopulta.

Gozon ja Maltan Ċirkewwan välillä liikennöivät Gozo Channelin autolautat ottavat kaltaisteni jalkamatkustajien lisäksi myös autoja ja muita kulkuneuvoja kyytiin. Hintaa jalkaisin matkassa olevan turistin lipulle tulee 4,65 euroa ja siihen hintaan saa palata takaisinkin Gozolle. Toisin sanoen myynnissä on vain menopaluulippuja.

Perillä Ċirkewwassa astuimme bussiin ja matkustimme kotiin St. Julian’siin.

Sunnuntai Szczecinissä

14.-15.3.2015

Lauantaiaamulla sain päähäni lähteä käymään Szczecinissä. Onhan sinne meneminen luonnollinen jatkumo kotipaikkakunnalleni Bydgoszczille. Vain puolalainen saa päähänsä laittaa neljä peräkkäistä konsonanttia paikkakunnan nimeen! Joka tapauksessa: Bydgoszczista on pitkä matka (260 kilometriä) Saksan rajalla sijaitsevaan Szczeciniin. Päätin suorittaa menomatkan linja-autolla, koska kerran tai kahdesti päivässä kulkeva vuoro sentään on suora. Neljä ja puoli tuntia kestänyt matka maksoi opiskelijalta 42,50 złotya eli noin 10,4 euroa.

Matkalla varasin itselleni 32 euron hotellihuoneen Szczecinin keskustan kupeesta, ulica Gabriela Narutowiczan varrella sijaitsevasta Hotel Kapitanista. Olen varmaan ainoa ihminen, joka ei majoitusta varatessa jaksa lukea arvosteluita, mutta tämä yhden tähden hotelli osoittautui oikein miellyttäväksi ja siistiksi paikaksi. Itse voisin antaa sille pari lisätähteäkin. Kapitan-hotelli kuitenkin vaikuttaa olevan ylpeä ainokaisesta tähdestään, koska se esiintyy hotellin ovessa ja laskussakin! Majoittumisen jälkeen hain kebabin ja menin nukkumaan.

Kapitan-hotellissa ehkäpä parasta on huikea aamupala, jota vanhempi rouva täydentää kaiken aikaa. Noh, en ottanut kuvia, kuten en myöskään huoneesta. Googlatkaa. Täydellä mahalla lähdin ulos hotellista ja kohti Szczecinin nähtävyyksiä!

szz4

Vihaiset linnut. Taiteilija tuntematon.

IMG_3878 szz1

Löysin myös basehyppypaikan.

Jo 1200-luvulla perustettu Szczecin eli saksaksi Stettin on vanha saksalainen kaupunki, josta saksalaisväestö karkotettiin toisen maailmansodan voittajien päätöksellä vuonna 1945 ja kaupunki annettiin Puolalle. Samalla vaihtui nimi ja kaupunki asutettiin puolalaisilla. Mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon, että kaupunki on toiminut vuosina 1630–1720 Ruotsin Pommerin pääkaupunkina. Ruotsi kun suurvaltapäissään touhusi myös täällä Itämeren etelärannalla.

Nykyisin Oderjoen (tai puolaksi Odra) varrella sijaitseva Szczecin tunnetaan pääasiassa merkittävästä satamastaan ja telakastaan. Löysin kaupungista lisäksi merenkulkuoppilaitoksen. Muuten kaupunki ei sitten olekaan erityisen tunnettu eikä turistikohde. Paitsi ehkä saksalaisille, joiden on helppo tulla rajan yli haikailemaan menettämäänsä kaupunkiin. Pari saksalaista linja-autoa näinkin hotellien edessä parkissa.

IMG_3824 szz12

Pomorski Uniwersytet Medyczny w Szczecinie.

Szczecinissä on toki vanhakaupunki, Stare miasto, mutta koska se tuhoutui suurelta osin toisessa maailmansodassa, ei se ole erityisen sykähdyttävä elämys. Alueella on nimittäin liian paljon uusia rakennuksia. Mieluummin tulisikin puhua uusvanhastakaupungista! Hotelliltani kohti vanhaakaupunkia kävellessäni, ensimmäisenä kohtasin Pomorski Uniwersytet Medyczny w Szczecinien eli paikallisen lääketieteellisen yliopiston. Luulin pytinkiä aluksi korkeine torneineen katedraaliksi. Vastapäätä lääkistä on 1800-luvulla rakennettu punatiilinen uusgoottilaisuutta edustava Szczecinin kaupungintalo.

IMG_3910 szz11

Ulica Kuśnierska on Szczecinin vanhankaupungin harvoja “kapeita” mukulakivikatuja. Keskellä taaempana näkyy Pommerin herttuoiden palatsin valkoinen kellotorni.

szz6

Näkymä Oderjoelle ja satamaan Szczecinin kansallismuseon edustalta.

Kun sitten päädyin seuraavaksi Oderjoen rantaan, oli siellä runsaasti miehiä ongella. Rannan kävelytieltä saa jonkinlaista käsitystä kaupungin merenkulullisesta merkityksestä. Rannassa on joitain nostureita, laivoja ja makasiineja. Kuitenkin itse satama taitaa olla turistin ulottumattomissa. Rannalla on Kościół św. Jana Ewangelisty -katedraali, mutta se ei ole mitään verrattuna valtaisaan jo 1100-luvulla perustettuun Bazylika archikatedralna św. Jakuba w Szczecinie -basilikaan. Se, ja erityisesti sen korkea torni, näkyy kauas. Torni on vasta hiljattain rakennettu takaisin huippuunsa toisen maailmansodan tuhojen jäljiltä. Torniin pitäisi päästä myös vierailemaan, mutta kuten aina, olin väärään aikaan liikenteessä. Jumalanpalveluksen aikana sinne ei tietenkään ole menemistä, mutta kun sunnuntain jumalanpalvelus oli ohi, olin kärkkymässä katedraalin nurkilla. Tietenkin heti perään pidettiin toinen palvelus, joten tornivierailu jäi tekemättä. Kahdeksalla złotylla torniin pitäisi päästä.

szz9

Vanhaakaupunkia hallitseva Bazylika archikatedralna św. Jakuba w Szczecinie näyttää pieneltä kuvassa.

IMG_3937 szz5

Vanhankaupungin taloja.

Ehkä kuitenkin tuota kirkkoa mielenkiintoisempi nähtävyys on alun perin 1300–1400-luvuilla rakennettu Pommerin herttuoiden palatsi (puol. Zamek Książąt Pomorskich). Kuten nimi kertoo, palatsissa on ollut Pommerin herttuakunnan herttuoiden pääpaikka. Herttuakunta oli olemassa vuosina 1121–1637. Tämäkin palatsi tuhoutui suurelta osin toisen maailmansodan seurauksena, mutta sittemmin se on jälleenrakennettu. Ja remontti näytti jatkuvan tälläkin hetkellä. Sopivasti näin talvella linna ja sen kellotorni oli sunnuntaisin suljettu! Kiertelin sitten vain ulkoapäin linnaa.

IMG_3879 szz8

Pommerin herttuoiden palatsin sisäpihalta. Kellotorni vasemmalla.

szz2

Lisää sisäpihaa.

Palatsin liepeillä on Szczecinin pikkuinen keskusaukio, rynek. Aukion pohjoispuolella on “moderneja” rakennuksia, mutta muuten aukiota kiertää sentään keskiaikaisen mallin mukaan uudelleenrakennettuja taloja. Rynekin laidalla on myös erikoinen poikkeus tähän läpeensäpommitettuun kaupunkiin: nimittäin ehjänä säilynyt 1400-luvun goottilainen kaupungintalo. Nykyisin talo toimii Szczecinin historiaa esittelevänä museona, jossa pistäydyin. Opiskelijalippu maksaa viisi złotya, muut maksavat puolet enemmän. Museon opasteet ovat ainoastaan puolaksi ja saksaksi, mutta mielestäni paikka on silti käymisen arvoinen. Museo esittelee kaupungin historiaa perustamisesta tähän päivään saakka. Esillä on muun muassa karttoja, maalauksia, valokuvia, maljakkoja, arkeologisia löytöjä, haarniskoja, aseita, hevosenkenkiä, lasiesineitä, rahoja, koulupuku, natsiesineistöä, puolalaisen miliisin varustus ja jopa puolalainen Junak-moottoripyörä.

szz3

Szczecinin rynek. Vasemmalla sodasta selvinnyt vanha kaupungintalo, jossa nykyisin toimii historiallinen museo.

IMG_4011 szz10

Kaupungin historiaa esittelevä museo.

Historialliselta museolta suuntasin Oderjoen rantaa pitkin kohti pohjoista. Matkalla oli muun muassa Szczecinin kansallismuseo. En käynyt. Museosta pohjoiseen sijaitsee puisto nimeltä Park im. Stefana Żeromskiego. Kävelin halki, piipahdin vanhankaupungin ulkopuolisella alueella, palailin takaisin vanhaankaupunkiin ja totesin kaupungin nähdyksi. Onneksi en varannut hotellia kahdeksi yöksi. Vielä ennen paluumatkaa junalla kävin syömässä. Nähtävästi Saksan rajalle asti oli matkattava, että ravintolassa sai töykeää itäeurooppalaista asiakaspalvelua! En valita, sitähän minä Puolalta odotinkin! Vessastakin olisi pitänyt maksaa erikseen, vaikka asiakas olinkin.

szz7

Ulica Szarotki on jo vanhankaupungin ulkopuolella.

Paluumatka Szczecinistä Bydgoszcziin sujui kahdessa osassa junalla opiskelijahintaan neljä euroa. Junaa vaihdoin Piłassa ja perillä Bydgoszczissa olin viisi tuntia matkaanlähdön jälkeen.

Maakuntamatkailu jatkuu Inowrocławissa

7.3.2015

Ja jälleen seuraavana iltapäivänä löysin itseni Bydgoszczin linja-autoasemalta ostamassa lippua kaupunkiin nimeltä Inowrocław. Se sijaitsee noin 40 kilometrin päässä Bydgoszczista kaakkoon. Matka kestää noin tunnin ja maksaa kymmenen złotya eli noin 2,4 euroa.

Inowrocław on vähemmän turistisoitunut kuin edellisen päivän Chełmno. Kummassakaan kaupungissa ei tokikaan näkynyt muita turisteja, mutta Chełmno sentään on saanut oman kappaleensa Lonely Planetin Poland-oppaaseen. Inowrocław on noin 78 000 asukkaan kaupunki, jonka juuret juontavat jo 1100-luvulle. Tuolloin paikkakunta tunnettiin nimellä Nowy Wladyslaw. Kaupunkioikeudet se sai vuonna 1238. Nykyisin kaupunki tunnetaan erityisesti suolastaan, jota on kaivettu alueelta keskiajalta lähtien. Preussin valtakaudella, samoin kuin saksalaisten toisen maailmansodan aikaisen miehityksen aikana, Inowrocław oli nimeltään Hohensalza, mikä viittaa myös suolaan. Lähde: [1]

IMG_3560 inowroclaw1

Rynek.

IMG_3565 inowroclaw2

Królowej Jadwigi -kävelykatu.

IMG_3566 inowroclaw5

Taidetta Królowej Jadwigin varrella.

Linja-autoni ei ajanut lainkaan kaupungin päälinja-autoasemalle, vaan ohitti keskustan ja lopulta olimme jo reilun kahden kilometrin päässä keskustasta. Hyppäsin kyydistä ja kävelin hetkessä keskustaan. Tulipa nähtyä vähän laitakaupunkiakin, samoin hieman heikommassa kunnossa olevia rakennuksia, jotka Euroopan unioni luultavasti laittaa kuntoon kunhan ehtii. Aluksi päädyin tietenkin jälleen vanhankaupungin keskusaukiolle, rynekille. Ei se vertoja vedä Chełmnon tai vaikkapa Toruńin vastaaville, mutta kaunis joka tapauksessa. Rynekiltä luoteen suuntaan alkaa Królowej Jadwigi -niminen kävelykatu. Kun sen kävelee loppuun saakka, päätyy McDonald’sin nurkalle, jonne ei kuitenkaan ole syytä mennä. Sen sijaan kauempana oikealla kohoaa suuri katedraali. En tiedä nimeä, eikä sitä kerro Google Mapskaan, mutta kivenheiton päästä siitä sijaitsee Kościół pw Imienia Najświętszej Maryi Panny -kirkko, joka on kaupungin vanhin. Historia ulottuu 1100-luvulle, mutta ilmeisesti kirkko on sittemmin tuhoutunut ja uudelleenrakennettu. Nykyisin se on jälleen kovassa käytössä.

IMG_3576 inowroclaw3

Siinä on kaupungin vanhin kirkko Kościół pw Imienia Najświętszej Maryi Panny. Ja onpa taas ollut harmaa päivä!

IMG_3581 inowroclaw4

Vanhankaupungin katuja.

Jos Chełmnosta oli vaikeahko löytää ruokapaikkaa, löytyi sellainen tästä kaupungista kivuttomasti. Pizzerioita oli nimittäin useampiakin, samoin pari oikeaa ravintolaakin. Ruokailun jälkeen kiertelin vanhankaupungin kaduilla vielä tovin, minkä jälkeen kävelin kaupungin linja-autoasemalle. Alkoi tulla pimeäkin ja vajaa neljä tuntia riitti mainiosti tämän kaupungin koluamiseen. Lippu Bydgoszcziin maksoi tällä kertaa 9,70 złotya.

Eräs harmaa iltapäivä Chełmnossa

6.3.2015

Asun tällä hetkellä Puolan Bydgoszczissa, josta on hyvä tehdä iskuja lähiympäristöön. Perjantaini ratoksi päätinkin sitten käydä “jossain”. Alun perin tarkoituksenani oli ostaa bussilippu Inowrocławiin, mutta linja-auto sinne oli juuri ehtinyt lähteä kun pääsin Bydgoszczin linja-autoasemalle. Inowrocławin sijasta päätin ostaa lipun Chełmnoon (lausutaan heumno), joka sijaitsee 50 kilometrin päässä Bydgoszczista koilliseen. Lippu maksoi 8,80 złotya eli parisen euroa ja matka halki ankean puolalaisen maaseudun kesti reilun tunnin. Maisemat lienevät paremmat kesäaikaan, vaikka ei täällä nytkään lunta sentään ole ollut. Kuulemma ollut poikkeuksellisen lumeton talvi, mikä on mielestäni pelkästään positiivinen asia.

IMG_3456 chelmno1

Chełmnon entinen kaupungintalo keskellä keskusaukiota.

En tiennyt Chełmnosta mitään vielä bussiin noustuanikaan, mutta googlauksella selvisi, että kyseessä on 20 000 asukkaan pikkukaupunki, josta löytyy myös keskiaikainen vanhakaupunki. Ja kaiken huipuksi vanhaakaupunkia kiertää edelleen reilun kahden kilometrin pituinen muuri muistona ajalta, jolloin Chełmnolla oli vielä jonkinlaista merkitystä. Saksalainen ritarikunta touhusi Chełmnossa 1200-luvulta lähtien rakentaen muun muassa linnan paikkakunnalle. Kaupungin pitkästä historiasta löytyy myös jopa hansakauppaa. Sittemmin tuli rutto ja liuta sotia, minkä seurauksena Chełmno unohtui ja unohtunut se taitaa olla edelleen.

Jäin bussista vanhassakaupungissa ja suunnistin aluksi ytimeen eli kaupungin keskusaukiolle, joka puolaksi on nimeltään rynek. Keskellä rynekiä seisoo 1500-luvulla valmistunut entinen kaupungintalo, ratusz. Talo toimi kaupungintalona keskiajalta aina vuoteen 1975 saakka. Nykyisin tämä myöhäisgoottilaisuutta edustava rakennus toimii museona. Museo suljettiin sopivasti juuri kun pääsin ovelle. Säästyipä rahat. Rynekiä kiertää rivistö toinen toistaan kauniimpia taloja, kuten tapana on keskieurooppalaisissa vanhoissakaupungeissa!

IMG_3458 chelmno4

Rynek.

IMG_3480 chelmno6

1200-luvulta peräisin oleva Kościół Ducha Świętego w Chełmnie. Eli kirkko.

Puolassa on paljon kirkkoja, minkä voi huomata myös Chełmnossa. Ei niistä kuitenkaan sen enempää, koska ei niitä tahdo saada edes kunnolla kuvattua. Vanhoja ja kauniita ovat kuitenkin. Kirkkojen jälkeen ajauduin kaupunginmuurille, mutta myös sinne kiipeäminen oli sopivasti tältä päivältä ohi. Jos muuri olisi Etelä-Euroopassa, sinne voisi tuosta nuon vain kiivetä, eikä tarvitsisi mitään aukioloja. Seurailin muuria suunnilleen kilometrin verran. Ei muuri missään alkuperäisessä kunnossa ole, mutta mikäpä vanha muuri olisikaan.

Vanhankaupungin katuja tallatessani sain olla pitkälti yksikseni. Vain kävelykadulla Grudziądzkalla oli enemmän kulkijoita. Sinne tuntuivat keskittyneen myös kaupungin palvelut solariumista kahviloihin ja urheiluliikkeisiin. Outoa on kuitenkin, ettei vanhassakaupungissa ole juurikaan ravintoloita. Rynekin laidalla on pizzaa, pastaa ja vastaavaa tarjoava ravintola, mutta myös se oli nyt suljettu. Pienemmältä kadulta löysin sentään kebabravintolan, jossa saatoin nauttia erinomaista puolalaista kebabia.

IMG_3507 chelmno7

Palanen muuria.

IMG_3527 chelmno3

Katunäkymää vanhastakaupungista.

IMG_3506 chelmno2

Grudziądzka.

Ruokailun jälkeen suunnistin kaupungin linja-autoasemalle PKS Dworzec autobusowylle. Asema sijaitsee vajaan kilometrin päässä vanhastakaupungista. Paluumatka Bydgoszcziin maksoi jälleen ainoastaan 8,80 złotya.