Pallontallaajat.net
Valikko
Selaa tagia

viisumi

Toinen päivä Nouakchottissa

7.-8.5.2014

Seuraavana aamuna lähdin varhain liikenteeseen. Katselin kartasta, että Senegalin suurlähetystön pitäisi olla kävellen saavutettavissa. Olin ajatellut säätää Senegalin viisumin passiini jo Nouakchottissa. Lähetystö ei ollut lopulta siellä päinkään, mutta liudan muiden eksoottisten maiden edustustoja kyllä löysin. Suomella ei ole Mauritaniassa ymmärrettävästi minkäänlaista edustusta, mutta minkä vuoksi San Marinolla on konsulaatti Nouakchottissa! Samoin Nouakchottin olympiastadion (Stade Olympique) sattui reitilleni. Mielestäni on outoa, että Mauritaniassa on olympiastadion, vaikka maa ei ole koskaan isännöinyt olympialaisia. Viime ajat kahden hengen joukkueella olympialaisiin osallistunut maa ei ole koskaan voittanut olympiamitaliakaan.

IMG_9745 nkc18

Senegalin suurlähetystö ei enää sijaitse nimikkokatunsa, Rue de l’Ambassade du Sénégalin, varrella. Katulamppujen aurinkopaneeleista päätellen katujen valaisu taidetaan hoitaa aurinkoenergialla.

nkc2

Olympiastadionilla pelaa muun muassa Mauritanian jalkapallomaajoukkue.

Pian olympiastadionin jälkeen tapahtui jotain hyvin outoa. Minulla ei ollut vieläkään mitään käsitystä Senegalin lähetystön sijainnista, joten päätin kysyä tietä vastaantulijalta. Hän tiesikin suurlähetystön sijainnin. Esittäydyimme ja hän kertoi olevansa nimeltään Cheikh ja kuuluvansa fulbejen kansaan eli hän ei kuulu Mauritanian valtaväestöön, arabitaustaisiin maureihin. Cheikh on hänen virallinen passissa oleva nimensä, mutta ystävien ja suvun keskuudessa hänet tunnetaan nimellä, jota en tässä paljasta. Fjällrävenin takkiin pukeutunut Cheikh kysyi tietysti, mistä olen kotoisin. Oletin Finlanden olevan jälleen tuikituntematon. Olin väärässä:

– Finlande? Suomi Finlande?
– Oui!
– Moi, moi! Mita kuuluu?

Mauritaniassa ei taatusti ole ainuttakaan toista paikallista, joka osaisi edes hieman suomea. Cheikhin suomen taustalla on Nouakchottissa asuva ja työskentelevä ystävä, suomalaismies, jolle soitimme välittömästi. Ystävä oli valitettavasti juuri Suomessa käymässä, joten emme tavanneet. Ystävä kertoi tavanneensa viiden vuoden Mauritaniassa asumisen aikana vain pari suomalaista. Puhelun jälkeen kävimme yhdessä Senegalin suurlähetystössä (sijaitsee nykyisin Avenue Moktar Ould Daddah -kadulla Tevragh-Zeinan kaupunginosassa Nouakchottin luoteisosassa), jossa sain passiini Senegalin viisumin.

Cheikh ilmoitti jo ennen kuin pääsimme suurlähetystöönkään, että menisimme sen jälkeen Basran kaupunginosaan Nouakchottin lounaisosaan, jossa hänen serkkunsa perheineen asuisi. Sinne matkustimme taksilla. Serkun perheen kotona kului useampi tunti. Ei Cheikh tokikaan mitään sujuvaa suomea puhu, vaan ennemminkin joitain sanoja ja lyhyitä lauseita. Hänellä on kova halu oppia kieliä, minkä tämän suomalainen ystävänsäkin vahvisti. Sujuvan suomen kielen hän kuulemma oppisi kahdessa kuukaudessa, jos vain pääsisi Suomeen. Äidinkielenään Cheikh puhuu fulania eli pulaaria, lisäksi hän on opetellut Mauritanian virallisen kielen hassaniyan ja osaa aika hyvin ranskaakin. Cheikh keitteli päivän aikana minttuteetä, televisiosta tuli intialaista ohjelmaa ja jonkin ajan kuluttua perhe kokoontui yhteen ruokailemaan. Ruokana oli iso vadillinen riisiä ja kalaa. Riisi-kala on muuten maaru liddi fulanin kielellä. Muutenkin fulanin aiemmin kovin olematon sanavarastoni karttui. Kiitos on ajaraama (lausutaan adzarama), vene on laana, hevonen on putsu, yö on hiiri… Mitä kuuluu on mbaddaa, johon vastataan selli eli hyvää kuuluu. Enkä todellakaan tiedä, miten nuo oikeasti kirjoitetaan.

IMG_9754 nkc5

Näkymä basralaiselta kattoterassilta. Mahtaako Irakin Basrassa näyttää samalta.

Välillä jalkauduimme Basran kaduille. Kamera käskettiin ottaa mukaan. Piipahdimme myös Cheikhin ystävien asunnolla jonkin matkan päässä. Kaupunginosa poikkeaa aika tavalla kaupungin keskustasta ja Cheikh totesikin hymyillen Basran olevan ghetto! Täällä kaikki kadut ovat hiekkaa, kulkuvälineet ovat suureksi osaksi hevosia ja aaseja eikä jätehuolto toimi nähtävästi kovin hyvin. Lisäksi väestö koostuu enimmäkseen mustista afrikkalaisista, kuten juuri fulbeista, eikä niinkään maureista.

nkc3

Basran kaupunginosan kaduilta.

Iltapäivällä Cheikhin serkkukin saapui kotiinsa. Hän opiskelee englanninopettajaksi ja puhuukin kieltä kuin aito amerikkalainen. Hän haaveili Yhdysvalloista, vaikka yksi viisumihakemus olikin jo hylätty. Serkun liityttyä seuraamme, keskustelu ajautui taas kieliin. Keskustelimme, miten ruotsi, norja ja tanska ovat hyvin samankaltaisia keskenään, kun taas suomi on täysin erilainen. Minulle selvisi, että fulanissa on pari yhteistä sanaa suomen kanssa. Yö on hiiri ja yksittäinen fulbe on pullo. Saksan kieli taas oli kuulemma käsittämättömän vaikeaa. Sain jo toisen kerran matkan aikana retostella saksantaidoillani!

nkc4

Vielä yksi kuva Basran kaduilta. En välttämättä yksinäni olisi tänne päätynyt.

Olin jo aikaisemmin päivällä ilmoittanut haluavani vierailla Nouakchottin kalasatamassa, Port de Pêchessä. Se sijaitsee noin viiden kilometrin päässä kaupungin keskustasta ja on ehkäpä Nouakchottin mielenkiintoisin nähtävyys. Ajelimme Cheikhin kanssa satamaan taksilla. Satamassa oli täysi kuhina päällä, sillä sadat kalastusveneet olivat jo suurimmaksi osaksi saapuneet mereltä saaliiden kanssa. Nyt saaliita myytiin eteenpäin, perattiin, lastattiin lava-autojen lavoille, valmisteltiin kuivattavaksi, paistettiin. Kalastajat ja muut rannalla töissä olevat ovat sataprosenttisesti mustia afrikkalaisia eli pääasiassa fulbeja ja wolofeja. Monet rajan takaa Senegalista tulleita. Maurit eivät kalasta, eivätkä pahemmin kalaa syökään. Miten voisivatkaan Saharassa!

nkc7

Kalastajia saapumassa rantaan saaliineen.

IMG_9783 nkc6

Päivä merellä on ohi ja vene vedetään rantaan.

IMG_9802 nkc8

Sadoittain kauniisti koristeltuja kalastusveneitä Port de Pêchen rannalla.

nkc9

Matkalla eurooppalaisten lautasille?

Port de Pêchessä hyppäsimme Cheikhin kanssa taksiin, jonka kyydissä pääsimme takaisin Nouakchottin keskustaan. Nouakchottin julkinen liikenne hoidetaan kokonaan takseilla, jotka ottavat niin paljon ihmisiä kyytiin kuin vain mahtuu. Kyytiin pääsee kättä heilauttamalla ja ilmoittamalla määränpäänsä. Tai siis, jos muut matkustajat ovat menossa suunnilleen samaan suuntaan, ottaa taksi kyytiin. Välillä sattaa joutua kysymään kymmenestäkin taksista ennen kuin oikeaan suuntaan menevä löytyy. Matka maksaa yleensä joko 100 (0,25 €) tai 200 ouguijaa riippumatta siitä, onko auto täynnä vai ei. Systeemiä on aluksi vaikea käsittää, mutta kun siihen pääsee sisään, on kulkeminen paikasta toiseen helppoa.

IMG_9784 nkc10

Lähempi kuva kalastusveneiden koristuksista.

Saavuimme Atlantin rannasta Nouakchottin ydinkeskustaan, Avenue Abdel Nasserin ja Avenue Kennedyn risteykseen, joka tunnetaan nimellä Carrefour BMD. Risteyksen takana sijaitsee Marché Capitale -niminen suuri markkina-alue. Myytävää on katutason lisäksi parissa kaksikerroksisessa rakennuksessa. Myynnissä on kaikkea mahdollista. Kenkiä, vaatteita, käytettyjä Nokian matkapuhelimia, hajuvesiä, elintarvikkeita, huiveja, matkamuistoavaimenperiä, koruja…

IMG_9811 nkc11

Nouakchottin keskustan Marché Capitale. Oikealla olevassa rakennuksessa on liikkeitä kahdessa kerroksessa. Toinen vastaava “kauppakeskus” löytyy takaa ja rakennukset ovat toisiinsa yhteydessä silloilla.

IMG_9813 nkc12

Marché Capitale “kauppakeskuksen” toisesta kerroksesta nähtynä.

Kierreltyämme tovin Marché Capitalella, lähdimme Cheikhin kanssa kohti majapaikkaani Auberge Menataa. Matkan varrelle osui vielä Avenue Kennedyn varressa sijaitseva tunisialaisomisteinen Café Tunisie. Terassi oli täynnä pohjoisafrikkalaisia ja espanjalaisia liikemiehiä, joten tietenkin istahdimme itsekin sinne. Sisällä oli väkeä seuraamassa jalkapallo-ottelua. Ikkunan takana ottelua seurasi ryhmä pikkupoikia.

IMG_9820 nkc13

Avenue Kennedy -katu Marché Capitalelta nähtynä auringonlaskun aikoihin. Autojen paljoudesta johtuen liikenne kadulla soljuu hieman heikosti.

Uusi aamu lähti hyvin käyntiin rullakebabilla Auberge Menatan lähistöllä sijaitsevassa ravintolassa. Cheikhkin oli jo jalkeilla ja soitteli tulevansa majatalolleni. Kävimme yhdessä hieman eilistä Marché Capitalea pienemmällä markkina-alueella, jonka nimeä en muista, mutta se sijaitsee Suurmoskeijan liepeillä. Ehdimme vielä vierailla Ranskan suurlähetystön yhteydessä toimivassa ranskalaisessa instituutissa (Institut français), jossa on muun muassa kirjasto, ravintola-baari ja taidenäyttelyitä. Nyt näyttelytilassa oli paikallisen fulbekansaan kuuluvan taidemaalarin, Oumar Ballin, näyttely, minkä vuoksi instituuttiin menimmekin. Kauniita teoksia, kelpuuttaisin minkä tahansa maalauksen seinälleni.

IMG_9823 nkc14

Mauritanian pääkaupungin ydinkeskustaa.

Sitten tuli aika siirtyä lentoasemalle ja kohti uutta kaupunkia, Nouadhibouta.

Mauritanian Saharaan

28.4.2014

Aamupäivällä kirjauduin ulos Casablancan-hotellistani ja lähdin talsimaan rinkka selässä kohti lähintä raitiovaunupysäkkiä. Raitiovaunu oli kuitenkin hajonnut niille sijoilleen, joten oli otettava taksi. Taksi Place Mohammed V:n aukiolta Casa Voyageurs -rautatieasemalle maksoi 15 dirhamia eli huimat 1,3 euroa.

Juna takaisin lentoasemalle lähti ajallaan ja oli lentoasemalla kello 10.30. Luulin olleeni aivan liian aikaisin liikenteessä, sillä lentoni Mauritanian Zouérat’han lähtisi vasta kello 14.30. Aikaa lentoasemalle kannattaa nähtävästi kuitenkin varata paljon, sillä lentoaseman ovella on ensimmäinen turvatarkastus läpivalaisuineen. Paikalliseen tapaan kaikki yrittävät yhtä aikaa rynniä läpi ja aikaa kuluu tuhottomasti. Paljon aikaa kuluu myös rahanvaihtotiskin jonossa, jossa pitää esitellä passia ja allekirjoittaa papereita. Marokon valuuttaa eli dirhameita kun ei saisi viedä ulos maasta. Ainakaan teoriassa. Lähtöselvitys aukesi jo hyvissä ajoin, mutta lentoaseman henkilökunta pyrki parhaansa mukaan hämmentämään matkustajia. Milloin olin myöhässä, milloin kerrottiin lähtöselvityksen aukeavan kahden tunnin päästä, milloin minun pitikin mennä tiskille, jossa lähtöselvitettiin Lontoon-konetta. Samaan aikaan Mauritaniaan menijöitä kuitenkin jo lähtöselvitettiin.

Lentoaseman lähtevien matkustajien puolella polteltiin tupakkaa avoimesti, vaikka se olikin kyltein kielletty. Noh, lennolle pääsin ja se taisi lähteä aikataulussa. Mauritania Airlinesin lento! Puljullahan ei oikein ole edes kotisivuja ja Euroopan unionin mustalta listaltakin firma on ollut poissa vasta parisen vuotta. Lento oli kuitenkin kaikin puolin miellyttävä. Verovapaita ostoksia olisi saanut tehdä ja joulukinkulta maistuvaa ruokaakin tarjoiltiin, vaikka kyseessä olikin kanaa ja riisiä. Kuulutukset tapahtuivat pelkästään ranskaksi ja hassaniyaksi, joka on arabian kielen murre ja Mauritanian virallinen kieli. Englanniksi taisi tulla yksi kuulutus. Lentoemännillä oli huntu päässä.

IMG_9216 ouz1

Lennon aikana ylitettiin satoja kilometrejä Saharaa. On sielläkin joskus jokia virtaillut uomista päätellen.

20140428_002

Mauritania Airlinesin lento L6 103 Casablancasta Zouérat’n kautta Nouakchottiin.

Ilmaan noustuamme, samalle aiemmin kokonaan tyhjälle riville istahti nuori mauritanialaisnainen. Parikymppinen ja hyvin lihava. Mauritanialaisittain hyväosaiset naiset ovat lähes poikkeuksetta tukevassa kunnossa, sillä lihava nainen on paikallisten miesten mieleen ja ylipaino on merkki vauraudesta ja kunnianarvoisuudesta. Kauneusihanne on siis vähän erilainen kuin länsimaissa. Tyttöjä aletaan pakkosyöttää noin kahdeksanvuotiaina eli naimaiän lähestyessä. Ruokahalua kasvatetaan eläinten kasvatukseen tarkoittua hormonia sisältävillä lääkkeillä, joita ei ole tarkoitettu ihmisten käyttöön. Sydänviat ynnä muut liikalihavuudesta seuraavat vaivat tietysti sitten riivaavat maurinaisia. Ja maassa nähdään samaan aikaan nälkääkin. Mutta silti niin mielenkiintoista! Lähde: [1]

Takaisin asiaan. Kravun kääntöpiirin tuntumassa, kuitenkin eteläpuolella, sijaitsee Zouérat’n kaupunki. Tässä Tiris-Zemourin eli koko Pohjois-Mauritanian käsittävän hallinnollisen alueen pääkaupungissa asuu reilut 30 000 asukasta. Zouérat on syntynyt Mauritanian korkeimman vuoren, 915-metrisen rautapitoisen Kediet Ijillin juurelle. Ensimmäisen kerran rautamalmia löydettiin juuri Kediet Ijillin liepeiltä vuonna 1952. Miltei kokonaan eurooppalaisten omistama Société des mines de fer de Mauritanie eli Miferma aloitti malmin louhinnan Mauritanian itsenäistymisvuonna 1960. Mauritanian valtio kansallisti Miferman vuonna 1974, jonka jälkeen yrityksen toiminnot siirrettiin pari vuotta aikaisemmin perustetulle Société Nationale Industrielle et Minière de Mauritanie -nimiselle (SNIM) kaivosyhtiölle. SNIM louhii rautamalmia nykyisin Kediet Ijillin lisäksi muualla Zouérat’n lähialueilla, jonka jälkeen malmi kuljetetaan junilla Atlantin rannikolle Nouadhiboun kaupunkiin. Siitä lisää myöhemmin. Zouérat’n voinee sanoa elävän ja hengittävän lähes täysin SNIM:n tahdissa. Toki myös armeija ja paikallishallinto työllistävät. Lähteet: [2] & [3]

Kediet Ijill

Mauritanian korkein vuori Kediet Ijill. Kompassi sekoaa vuorella rautapitoisuudesta johtuen.

Mauritania Airlinesin lento laskeutui puolentoista tunnin jälkeen Zouérat’han ja kiitoradan varressa oli odottamassa kaksi paloautoa vilkut päällä. Kova luotto on Mauritania Airlinesiin silti edelleen! Olin etukäteen yrittänyt googlailla tätä Zouérat’n Tazadit-nimistä lentoasemaa. Google Mapsin ilmakuvissa lentoasemalla ei näytä olevan minkäänlaista terminaalia, eikä mitään muutakaan rakennusta. SNIM-kaivosyhtiön kotisivuilta kuitenkin selvisi, että Zouérat’n lentoasema on saamassa terminaalirakennuksen. Terminaalirakennus oli kuin olikin rakenteilla, mutta tuskin vielä vähään aikaan käytössä. Sen sijaan terminaalirakennuksena toimi nyt pieni, noin 20 neliömetrin kokoinen, kahdella ikkunalla varustettu koppi. Matkatavarat tuotiin kopin eteen hiekalle, josta ne kerättiin ja mentiin koppiin, jossa oli pöytä, tuoli ja pöydän ääressä setä, joka löi leiman passiin viisumin viereen, eikä kysellyt mitään. Muut Zouérat’ssa kyydistä poisjääneet olivat enimmäkseen espanjalaisia ja pohjoisafrikkalaisia SNIM-kaivosyhtiön työntekijöitä. Mauritania Airlinesin lento jatkoi Zouérat’sta edelleen maan pääkaupunkiin Nouakchottiin. Passintarkastuksen jälkeen menin turvatarkastusalueelle, jossa laukkuni haluttiin tutkia (kuten kaikkien muidenkin). En tiedä etsivätkö alkoholia vai mitä. Alkoholin käyttäminen ja maahantuonti on nimittäin kielletty Mauritanian islamilaisessa tasavallassa. Ja siitä saa rangaistuksen. Mitään laitonta ei rinkastani löytynyt ja sain mennä ulos ”terminaalista”.

20140428_009

Zouérat’n lentoaseman kiitotie. Muuten en uskaltanut lentoasemalla kuvata.

Lämpöä ulkona oli reilusti yli 40 astetta, mutta se nyt oli etukäteen tiedossakin. Takseja ei ollut odottamassa saapuvia matkustajia, oli vain SNIM:n linja-auto saapuville kaivostyöläisille. Matkaa keskustaan ei tainnut olla kuin kilometri tai pari, mutta siinä kuumuudessa käveleminen rinkka selässä ei innostanut. Varsinkaan ilman vettä. Menin sitten juttelemaan olemattomalla ranskallani lentoaseman parkkipaikalla autoonsa nojaileviin sûretén (jotain valtion leivissä olevia turvamiehiä, sotilaspoliiseja tjsp.) miehiin. Kerroin olevani turisti ja haluavani päästä kaupungin keskustaan johonkin hotelliin. Kuulemma takseja ei ole ja että voisin yrittää päästä kaivosfirman bussiin. En ehtinyt vielä lähteä bussille, kun miehet päättivät heittää minut jollekin hotellille. Lyhyen matkan aikana ehdittiin pitää lyhyt hassaniyan oppitunti, eikä kyydistä otettu rahaa lainkaan, vaikka sitä yritinkin tarjota. Ensimmäisellä hotellilla (Hotel Mama) ei tärpännyt, sillä se oli kokonaan kaivosyhtiölle varattu. Radiopuhelimella otettiin hotellin turvamiehen kanssa yhteyttä omistajaan, joka myös ilmestyi paikalle toteamaan tilanteen. Ehdottivat, että ottaisin taksin kaivosyhtiö SNIM:n hotelliin. Sitten paikalle saapui dieselmersullaan turvamiehen kaveri Saleh. Hän tiesi noin kolme kertaa edullisemman majoitusvaihtoehdon, L’appartements Mama -nimisen hotellin, josta minullekin löytyi huone hintaan 10 000 ouguijaa (lausutaan ugiijja) eli 25 euroa. Zouérat’ssa hinta on edullinen, mutta koko Mauritanian mittakaavassa reippaasti yläkanttiin. Ennen kuin ehdin rinkkaa heittää selästäni, Saleh ja hotellinomistaja kantoivat minulle jostain seitsemän kylmää puolen litran vesipulloa. Saleh kertoi olevansa syntyperäinen zouératlainen ja ehdotti kiertoajelua hänen Mersullaan tunnin päästä. No minähän suostuin, koska Saleh vaikutti hyvältä tyypiltä. Kommunikointi sujui yllättävän helposti englannin, ranskan, hassaniyan ja espanjan sekoituksella. Oikeasti osaan noista kielistä vain englantia.

IMG_9226 ouz2

Katunäkymä hotellin portilta. Kadunvarteen pysäköidyillä Mercedes-Benzin kuorma-autoilla (nk. “patanokkamersu”) rahdattiin tavaraa Suomessa viimeksi 1960-luvulla. Nyt ne ovat kaikki Mauritanian teillä.

zouerat katunakyma

Zouérat’n rakennuskanta on matalaa ja kadut pääkatua lukuun ottamatta hiekkaa.

Ennen Salehin saapumista täytyi kello siirtää Mauritanian aikaan. Maassa ei siirrytä Marokon tavoin kesäaikaan, joten yhtäkkiä minulla oli tunti enemmän aikaa. Mauritaniassa kello on siis kolme tuntia vähemmän kuin kesäajassa olevassa Suomessa.

Lauma jalkapalloa potkivia pikkupoikia ehti ihmetellä aikansa minua hotellin edustalla. Juttelin heille sitten suomeksi, koska ranskaakaan en taitanut tässä vaiheessa vielä yhtään. Heidän jälkeen paikalle käveli läheisestä kaupasta Telmidi-niminen herra, joka talutti minut kauppaansa ja löi Coca-Cola-tölkin kouraan ilmaiseksi. Saleh saapui puolentoista tunnin kuluttua. Aluksi ajoimme Zouérat’n pääkatua kaivosyhtiö SNIM:n alueelle eli alueelle, jossa kaivosyhtiöllä on hotelli, elokuvateatteri ja paljon kerrostaloja kaivosten ulkomaalaisille työntekijöille. Tämän jälkeen Mercedeksen nokka suunnattiin kohti Kediet Ijill -vuorta, jonka juurella käytiin kääntymässä ja katsomassa terminaalia, jossa rautamalmia lastataan juniin. Vuoren juurelta oli myös hyvät näkymät Zouérat’han. Takaisin keskustaan ajoimme eläinmarkkina-alueen kautta. Myynnissä oli ainakin vuohia ja kameleita. Tämän jälkeen ajelimme edestakaisin kaupungin markkina-alueella. Sitten koitti illallisen aika ja ravintola, jonne menimme, oli jonkun sukulaisen pitämä. Televisiosta tuli espanjalaista jalkapalloa ja Real Madrid on kuulemma paras joukkue. En saanut itse maksaa ateriaani, tosin eipä minulla paikallista valuuttaa olisi ollutkaan. Sitä lähdettiin seuraavaksi vaihtamaan jonnekin keskustan mattokauppaan, jonne Salehin kaverit olivat kokoontuneet makoilemaan ja juomaan teetä. Minullekin tietysti tarjottiin ja mauritanialaiseen tapaan kaikki piti kätellä läpi. Sain 110 eurolla 44 000 ouguijaa eli yksi euro on 400 ouguijaa. Edessä oli vielä paikallisen sim-kortin hankinta, sillä suomalainen liittymä ei todellakaan toimi maassa. Operaattorivaihtoehtoja ovat Mattel, Mauritel ja Chinguitel, joista Mattel on kuulemma paras! Mattelin korttia lähdimme metsästämään, mutta ensimmäisessä kaupassa pyydettiin turhan kovaa hintaa. Salehin mukaan ylihintaa pyytävät ovat alibaboja, ja että pääkaupunki Nouakchott on täynnä alibaboja. Termi oli laajemmassakin käytössä Mauritaniassa. Järkihintainen sim-kortti löytyi sitten tienvarren tupakkakioskista ja raha vaihtoi omistajaa drive-in-tyyliin auton ikkunasta.

IMG_9267 ouz5

Zouérat’n pääkatua.

kamelimarkkinat

Miehet hieromassa kauppaa kameleista Zouérat’n laitamilla. En saanut vastausta hintatasosta, joten jäi ostamatta. Blogin otsakekuva on samasta kamelilaumasta.

Saleh toimi kiertoajelumme aikana samalla jonkinlaisena taksikuskina. Aina joku tuttu löytyi tien varresta (jopa pimeällä) ja näitä ihmisiä sitten heiteltiin koteihinsa ympäri kaupunkia. Mitään maksuja ei Saleh näyttänyt ottavan. Ilta oli jo pitkällä ja pimeyskin laskeutunut aikoja sitten, joten tuli aika viedä minut hotellilleni. Saleh pyysi 6000 ouguijaa kiertoajelustaan eli 15 euroa, annoin 7000 ouguijaa, koska olin hyvällä tuulella. Olin päättänyt jatkaa matkaani jo seuraavana päivänä junalla, joten sovimme Salehin kanssa, että hän tulee noutamaan minut kello 11. Juna lähtisi noin kello 11.30.

zouerat katunakyma2

Putiikkia joka lähtöön kaupungin markkina-alueella (ransk. marché).

IMG_9273

Zouérat’n pääkatua auringon laskiessa.

Heräsin jo kello kuusi aamulla ja lähdin eilisen tuttavuuden, Telmidin, kaupalle ostamaan aamupalaa. Kauppa olikin jo auki ja Telmidin perhe oli viereisessä huoneessa aamupalalla tai vasta heräilemässä, joten minutkin sitten haastettiin syömään. Patonkia ja minttuteetä. Lisäksi maitojauhemaitoa. Tai jotain vastaavaa. Ei kuulemma ainakaan kamelinmaitoa. Aamupalan jälkeen olisin päässyt Telmidin kanssa rautamalmikaivokselle kuorma-auton kyytiin, sillä selvisi että hän oli SNIM:llä kuorma-autokuskina. Valitettavasti olin sopinut jo Salehin kanssa, että hän tulee noutamaan minut ennen puoltapäivää. Kaivoksen sijaan lähdin kaupungille etsimään rättiä päähäni. Täällä kaikilla miehillä on kankaanpala kietaistuna pään, suun ja nenän ympärille. Naiset käyttävät huntuaan suojana. Siitäkin huolimatta tuntui, että hiekkaa on dyynin verran nenässä ja korvissa koko ajan. Neljän metrin pätkä mustaa kiinalaista kangasta tarttuikin matkaan jostain puljusta.

Saleh saapui kello 11 jälkeen ja soitteli pari puhelua. Juna lähtisikin parisen tuntia myöhässä ja kaupungin pohjoispuolelta, eikä siis Kediet Ijill -vuoren juurelta, kuten ilmeisesti tavallisesti. Meillä olikin sitten vielä aikaa vierailla Zouérat’n laitamilla Salehin talonrakennustyömaalla keittelemässä minttuteetä. Salehin poika ja koiranpentu olivat työmaalla vahdissa yöllisten rosvojen varalta. Suuri talo heille on valmistumassa, mutta sinne muuttavat sitten serkutkin perheineen.

Saleh pyysi mainostamaan kotikaupunkiaan Euroopassa. Haluaisi turisteja sinne ja ilmoittautui oppaaksi. Puhelinnumeron saa minulta! Jos siis Mauritania kiinnostaa ja haluaa saapua maahan mahdollisimman vaikealla tavalla, kannattaa tulla Zouérat’n kautta. Kaikkiahan maa kuitenkin kiinnostaa, toteaahan jo Madventures-kaksikkokin Mad World -teoksessaan, ettei Mauritania ole kenenkään matkalistalla ensimmäisenä. Minulla se oli.

IMG_9302 ouz7

Saleh.

Mauritanian viisumi

Mauritanian viisumin hankkiminen etukäteen Suomesta on periaatteessa helppoa, ainakin jos asuu lähellä Helsinkiä ja suurlähetystö suvaitsee vastata sähköpostikyselyihin. Nimittäin Ranskan suurlähetystö Helsingissä edustaa Mauritaniaa Suomessa ja myöntää 60 euroa maksavia viisumeita. Suurlähetystöstä pitää varata aika (onnistuu sähköpostitse englanniksi) ja sinne pitää mennä henkilökohtaisesti vastaamaan sata kertaa samaan kysymykseen (miksi olen menossa Mauritaniaan?). Lähetystö haluaa hotellivarauksen koko oleskelun ajaksi (Hotels.comin tai vastaavan varaus riittää, jonka voi sitten perua), menopaluulentolipun (itsellä oli paluulippu Senegalista, mikä ei ollut mikään ongelma), todistuksen matkavakuutuksesta (saa vakuutusyhtiöstä) sekä tietysti voimassaolevan passin. Viisumihakemuksena käytetään mielenkiintoisesti Schengen-viisumilomaketta, jonka saa tulostettua lähetystön kotisivuilta. Konsuli sitten myöntää saman tien viisumin niille päiville kuin on toivonutkin. Monikertaviisumi napsahti omalle kohdalleni pyytämättä.

Mauritanian viisumin on saanut loppuvuodesta 2013 lähtien myös maarajoilta sekä ainakin pääkaupungin Nouakchottin lentoasemalta saapuessa maahan. Maa on kuitenkin tunnettu siitä, että se muuttaa viisumikäytäntöään tiuhaan. Välillä viisumeita saa rajoilta, välillä ei. Jos on tulossa maitse Marokon läpi tai viettää pidempään Marokossa, helppo paikka hankkia viisumi on Mauritanian suurlähetystö Rabatissa. Toukokuussa 2014 viisumi EU-kansalaiselle maksoi vähemmän kuin Ranskan Helsingin-suurlähetystössä.

Koska Helsingissä käyminen maksaa liikaa ainakin Oulusta, yksi mahdollisuus on myös hankkia viisumi jostain Mauritanian Euroopassa sijaitsevasta suurlähetystöstä. Niissä viisumi maksoi helmikuussa 2014 reilut 90 euroa. Lähin lähetystö on Berliinissä. Lähestyin heitä sähköpostilla, kahteenkin eri osoitteeseen. Yritin kysyä, onnistuisiko postitse anominen. Vastausta en ole saanut. En tiedä olisiko vastaus tullut, jos olisin kysynyt ranskaksi. Roomankin lähetystöä lähestyin tuloksetta. Eli en tiedä, onnistuuko anominen postitse.