Tervehdys Pallontallaajien käyttäjät,

Kiitos kun olet ollut mukana Pallontallaajien yhteisössä. Sivuston vähäisen kävijämäärän vuoksi olemme valitettavasti joutuneet tekemään päätöksen palvelun sulkemisesta tämän kevään aikana. Keskutelumahdollisuus foorumilla päättyy maanantaina 1.2. Sivusto tullaan sulkemaan toukokuun loppuun mennessä, johon asti vanhat viestit ovat vielä luettavissa, joten nyt kannattaa käydä nappaamassa vanhat matkamuistot talteen.

Ystävällisin terveisin,
Pallontallaajien tiimi

Somalimaa arkistot - Afrikkaan, Afrikkaan!
Pallontallaajat.net
Valikko
Selaa tagia

Somalimaa

Saapuminen Adeninlahden rannalle Berberaan

Blogi on muuttanut TÄNNE, koska Pallontallaajat lopetetaan!

1.2.2021

Matka Laas Geelin kalliomaalauksilta kohti Berberaa jatkui. Pyysin pysäyttämään auton joitain kilometrejä päätielle päästyämme. Guled oli etukäteen varoitellut seuraavan mäen huipulta avautuvan upean näkymän ja sellainen se totisesti oli. Afrikan sarven karua luontoa kauneimmillaan. Oppaani kertoi näkymän avautuvan alueelle, jonka nimi on Kooda Yare. Alueesta on suunniteltu kansallispuistoa ja sellainen sopisi tähän osaan Somalimaata erinomaisesti. Kyliä ja sitä myöten asukkaita kun on muutenkin vähäisesti. Ehkä jonain päivänä.

Kooda Yare voisi olla tulevaisuudessa kansallispuisto.

Lafaruugin kylän halki virtaa joki, jossa jopa keskellä kuivaa kautta virtasi pieni noro. Joenrantoja koristavat leveät kaktuspusikot.

Seuraava pysäytys tuli Guledin aloitteesta Lafaruugin kylässä, noin 45 kilometriä Laas Geelistä kohti Berberaa. Guled oli kuulemma aina halunnut pysähtyä tässä kohdassa ja olihan korkean vuoren reunustaman kylän halki virtaava joki kuvauksellinen. Olimme vain hetki sitten keskustelleet Somalimaan joista ja että, onko niissä käytännössä koskaan vettä. Sadekaudetkin ovat kuulemma sellaisia, että vettä ei välttämättä sada tai sadetta saadaan liian vähän. Pysyvästi virtaavia jokia ei Somalimaan puolella ole ja sellaiset löytyvät Somalian eteläosista (esimerkiksi Jubbajoki). Lafaruugin läpi nyt kuitenkin virtasi vielä näin kuivan kaudenkin aikana helmikuussa, joskin noro oli melko vaatimaton. Se oli kuitenkin riittävä pitämään joenpohjalla kasvavan ruohon hyvin vihreänä ja siten tarjoavan kylän lampaille ja vuohille ravintoa mielin määrin. Joen rannalla oli suuria kaktuspusikoita. Lafaruugin väki ei näin päivän kuumimpaan aikaan ulkona juuri liikkunut, joten otimme kuvia rauhassa ja pian jatkoimme matkaa. Berbera olisi enää 55 kilometrin päässä ja jo nyt lämpötila alkoi kivuta ylemmäksi. Berbera olisi Hargeisaa huomattavasti lämpimämpi kaupunki!

Lafaruugin halki virtaavan joen rantamia.

Lafaruugin pikkukylässä on puolenpäivän aikoihin rauhallista.

Olin eilisen päivän Boramaan suuntautuneen päiväretken ja tämän päivän ajomatkan aikana havainnut Somalimaan olevan varsin mäkistä maastoa. Rannikko Berberan lähellä on kuitenkin hyvin tasaista, mutta siitä huolimatta Adeninlahti näkyi jo pitkän matkan takaa. Guled oli iloinen, että näin Punaisenmeren ensimmäistä kertaa elämässäni juuri täällä Somalimaassa. Somalimaalaiset pitävät Adeninlahtea osana Punaistamerta, mutta minulla on eriävä mielipide asiasta: minusta Punainenmeri loppuu Djiboutin ja Jemenin väliseen Bab el Mandebin salmeen jo hyvissä ajoin ennen Somalimaan rannikkoa. Minulla on Punainenmeri siis edelleen näkemättä.

Hieman ennen Berberaa ohitimme kaupungin lentoaseman, jonka kiitotie on reilun neljän kilometrin pituisena Afrikan pisimpiä. Berberalaisilta asiaa kysyttäessä kiitotie on pisin! Joka tapauksessa se on Neuvostoliiton 1970-luvulla rakentama ja kun Somalia päätti vaihtaa Neuvostoliiton Yhdysvaltoihin, Nasa käytti kiitotietä 1980-luvulta aina vuoteen 1991 saakka avaruussukkuloidensa hätälaskupaikkana. African Express Airways on operoinut Berberan lentoasemalta viime vuosien aikana esimerkiksi Dubaita myöten, mutta nyt alkuvuonna 2021 lentoja ei ole minnekään. Kenttä toimii lisäksi sotilaslentokenttänä. Lähde: [1]

Saavumme Berberaan. Vastassa jalustalle nostettu muslimien pyhä kirja Koraani.

Berberassakin yleisin auto on Toyota Vitz.

Pian olimme Berberassa, joka erosi Hargeisasta kuin yö päivästä. Täällä kadut ovat leveät, on rauhallista ja kaikkialla on hyvin siistiä. Rauhallisuuteen toki vaikutti se, että Somalimaan merkittävimmässä satamakaupungissa sattuu olemaan ainoastaan noin 60 000 asukasta. Siisteys on kuulemma paikallisen, suositun kaupunginjohtajan ansiota, sillä tämä on sijoituttanut roskakoreja ympäri kaupunkia ja niitä jopa tyhjennetään. Lisäksi berberalaisnaiset lakaisevat kadut illan ja yön aikana putipuhtaiksi. Se on nimenomaan naisten työtä ja sitä myöhemmin illalla pääsin todistamaankin.

Ajoimme ensitöiksemme jemeniläiseen ravintolaan, sillä onhan Berbera miltei vastapäätä Jemenin tärkeintä satamakaupunkia Adenia. Kanssakäyminen ja liikenne maiden välillä on tiivistä, ja Berberassakin asuu paljon jemeniläisiä. Osa tietenkin on Jemenin epävakaita oloja paossa, kuten ilmeisesti juuri ravintolamme henkilökunta. Al Yemen Alsaeed Restuarantiin marssitaan jemeniläisten pitämän kaupan kautta. Tiskin takana häärineet jemeniläismiehet olivat hyvin ystävällisiä ja nytpä minullakin on jemeniläinen Facebook-kaveri. Kertoivat olevansa kotoisin kaupungista nimeltä Ibb eli jostain pääkaupungin Sanaan ja Adenin puolivälistä. Myös itse ravintolan henkilökunta on siis yhtä lukuun ottamatta Jemenistä. Jemeniläiset erottaa vaaleammasta ihosta sekä siitä, etteivät he puhu juurikaan somalia. Somalit sen sijaan osaavat jonkin verran arabiaa, vaikka kielet eroavatkin toisistaan suuresti.

Tilaus tultiin ottamaan jo ennen kuin ehdin edes istahtaa: tilasin kokonaisen kalan, jonka pääsin myös näkemään ennen kuin se valmistettiin. Kala oli vielä yöllä uiskennellut Adeninlahdessa, mutta eipä arvannut joutuvansa suomalaisen syömäksi. Berbera merenrantakaupunkina onkin paikka, jossa on syötävä nimenomaan kalaa. Se on taatusti tuoretta. Ehkä parinkymmenen minuutin kuluttua kala sitten saapui pöytään ja mukana saapui myös riisiä, jonkinlainen vihanneskastike ja uunituore litteä leipä, chapati. Guledkin tilasi alun perin samanlaisen kalan kuin itse ja kävi sen myös tarkastamassa. Kuitenkin kuulemma hänen saamansa kala oli eri, joten hän lähetti sen takaisin keittiöön ja tilasi kanaa tilalle. Guled lähetti myös osan pöytäämme kannetuista ruoista takaisin, sillä emme olleet sellaisia tilanneet. En tiedä oliko syynä kielimuuri somalien ja jemeniläisten välillä vaiko jemeniläiset ihan bisnesmielessä yrittivät ujuttaa ruokia pöytäämme. Ruoka oli erittäin herkullista ja kokonaisen suuren kalan syömisen jälkeen olin täynnä. Somalimaalaisten tavoin myös jemeniläiset suosivat käsinsyömistä, eikä Al Yemen Alsaeed Restuarantissa eteeni tuotu haarukkaa ja veistä. Enkä sellaisia pyytänyt, koska maassa maan tavalla! Oma kalani ja tuorepuristettu mangomehu maksoivat kymmenen dollaria (n. 8 euroa).

Al Yemen Alsaaed Restuarantissa syödään käsin. Huomaa oikeassa nurkassa rukoilemassa olevan oppaani Guledin varjo.

Jemeniläisittäin valmistettu kala Al Yemen Alsaaed Restuarantissa.

Berberan jemeniläisravintolan yhteydessä toimii jemeniläiskauppa. Jemeniläiset muistuttavat ystävällisyydessään kovasti somaleita.

Ruokailun jälkeen turvamieheni Ayaanle tahtoi näyttää minulle paikan, missä paikalliset miehet olivat pureskelemassa khattia. Jemeniläisen ravintolan kanssa samassa rakennuksessa toimii erittäin halvan oloinen hotelli ja eräässä huoneessa miehet istuivat omilla matoillaan lattialla ja pureskelivat tuota merkillistä kasvia. Kaikki olivat kovin innoissaan saadessaan ulkomaalaisen vieraan ja pian kouraani jo työnnettiin ensimmäinen khatpensaan oksa. Oksan lehdet maistuivat kitkerältä, enkä tietenkään mitään tuntenut parin lehden pureskelun jälkeen, vaikka miehet tohkeissaan kyselivät tuntemuksiani. Tähän pitäisi paneutua paremmin myöhemmin. Nyt menisimme ensin kirjautumaan hotelliini.

Visit Horn of Africa oli varannut minulle huoneen kaupungin parhaalta paikalta, Damal Hotellista. Rakennuksen edustalla päivystää yötäpäivää aseistettu vartija ja sisällä kaikki on kovin uutta ja kiiltävää. Tämä oli suorastaan luksusta! Hotellin johtaja tuli henkilökohtaisesti kättelemään ja toivottamaan tervetulleeksi. Kuulemma paikka on vain 3,5 vuotta vanha. Ainoa miinus hotellissa oli se, että sain huoneen ilman ikkunaa. Toisaalta en minä täällä olisi kuin yön, pian lähtisimme uudelleen kaupungille. Niinpä reilun puolen tunnin kuluttua Guled tuli noutamaan minua. Hän itse majoittui halvemmassa motellissa jonkin matkan päässä. Samoin Ayaanle majoittui eri majatalossa. Hänen työnsä tältä päivältä oli ohitse, enkä häntä enää tänä päivänä nähnyt.

Berberalainen huoltoasema.

Berberalaisen khatkaupan myyntiartikkeleita.

Tosiaan se khat eli somaliksi jaad! Se olisi seuraavana ohjelmassa, eikä kuulemma liki kukaan Visit Horn of African asiakkaista halua jättää khattuokiota välistä! Aivan aluksi on kuitenkin todettava, että olen erittäin huumevastainen ihminen, enkä toivo huumeiden laillistamista Suomessa. Jo esimerkiksi pelkkä poltetun kannabiksen haju on vastenmielisimpiä löyhkiä mitä tiedän. Khat on kuitenkin monessa mielessä poikkeus: se ei esimerkiksi Suomessa täytä erittäin vaarallisen huumausaineen kriteerejä, eikä sen ole todettu aiheuttavan voimakasta riippuvuutta. Joka tapauksessa khat on Suomessa kielletty, mutta Somalimaassa se on erittäin laillista! Kyseessä on luultavasti ainoa huumausaine, jonka hyväksyn ja sellaista olin kiinnostunut kokeilemaan, kunhan Afrikan sarveen tai Jemeniin joskus matkustaisin. Khatia on käytetty näillä alueilla jo vuosisatojen ajan, mutta kuka kumma keksi ensimmäisenä ryhtyä pureskelemaan pikkuisia lehtiä! Khat on naapurimaassa Etiopiassa kasvava pensasmainen kasvi, khatpensas (Catha edulis). Pensaan lehdissä on psykoaktiivisia ainesosia, kuten katiinia ja katinonia, ja päihdyttävä vaikutus saadaan siis lehtiä pureskelemalla. Vaikutusta on kuvailtu amfetamiinin kaltaiseksi.

Khat on valtava bisnes Somalimaassa ja pieniä khatkojuja on kaikkialla erittäin tiheästi. Maassa on jopa khatmyymäläketjuja, kuten Gaafane. Ajoimme eräälle Berberan keskustassa sijaitsevalle khatkojulle, jossa oli ruuhkaa. Viitisentoista miestä oli ostamassa khattia samaan aikaan. Myyjiä oli kolme, joilla kaikilla oli kädet täynnä töitä eli khatpensaan oksia. Oksat olivat vielä tänään olleet kiinni pensaissaan Etiopian puolella, mutta aamun aikana ne oli korjattu ja kuljetettu kaasu pohjassa rajan yli Somalimaahan ja lopulta Adeninlahden rannalle Berberaan. Myyjät laittoivat asiakkaan tahtoman määrän oksia kasaan ja muovipussiin. Khatia on erilaisia laatuja ja valitettavasti paras (ja kallein) laatu oli päässyt loppumaan. Otimme siis 125 000 šillingillä (n. 12,5 euroa, n. 15 dollaria) saunavihdan kokoisen khatvihdan toiseksi parasta khatia. Annoin Guledille 15 dollaria ja hän hoiti maksamisen. Tämä oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun ostan huumeita (tai ehkä sitten Jemenissä uudelleen…).

Khatia käyttävät liki kaikki somalimaalaismiehet ja myynti on täysin avointa ja laillista, mutta siltikin se on hieman salamyhkäistä hommaa. Kuvia en myyjistä saanut ottaa, mutta itse myyntiartikkelin kuvaaminen oli sallittua. Eivät Alkonkaan myyjät asiakkaista puhumattakaan tykkäisi, jos aasialainen turisti tulisi ottamaan kuvia sinusta ostamassa viinapulloa. Kun khatvihta oli vaihtanut omistajaa, piti se seuraavaksi pestä: kojun edustalla oli pesupaikka ja pian meillä oli pesty ja puhdas khatvihta! Jos asuisin Somalimaassa ja minulla olisi oma sauna, varmasti kokeilisin khatvihtaa saunavihtana. Irtoaisiko psykoaktiivinen aines ilmaan nuuhkittavaksi löylyissä, ilman vaivalloista pureskelua?

Tälle terassille miehet kerääntyvät katsomaan laadukasta intialaiselokuvaa ja pureskelemaan khatia.

Vasemmalla kakkoslaatuinen khat, oikealla ykköslaatua.

Ajoimme Berberan upeaan vanhaankaupunkiin vihta takapenkillä. Menisimme pureskelemaan khatia kalastajien kanssa, sillä onhan Berbera satamakaupunki ja satama työllistää suuren osan kaupungin miehistä. Guled kertoi, että tässä kaupungissa miehillä on oikeasti varaa khatiin, koskapa töitä kerran riittää. Muuten khat on maassa melkoinen ongelma, aivan kuten alkoholi Suomessa. Usein miehet käyttävät aivan liian suuren osan palkastaan tähän kasviin. Ja vaikka rahaa ei olisikaan, pystyy muutamalla puhelinsoitolla ja/tai suhteilla järjestämään itselleen velaksi khatvihdan päivän ratoksi. Oppaani kertoi esimerkin kahdeksanlapsisesta perheestä, jonka isä katsoi järkevämmäksi sijoitukseksi ostaa khatia, kuin ruokaa perheelleen. Istahdimme kaupungin keskusaukion laidalla olevan kahvilan terassille. Kello kahden aikoihin iltapäivällä muita khatinpureskelijoita oli vain muutamia ja kaikki katsoivat pienestä televisiosta intialaista Bollywood-elokuvaa. Väkeä valui paikalle vähitellen omat khatvihdat kainaloissaan. Työt olivat päättyneet ja nyt oli aika rentoutua poikaporukalla. Naiset eivät yleensä käytä khatia ja jos käyttävät, tekevät he sen omissa oloissaan ja keskenään.

Khatin pureskelu vaatii harjoitusta, sillä ihan mitä tahansa lehtiä oksasta ei sovi heittää suuhun ja pureskella. Vain nuoret ja pehmeät lehdet ovat hyviä ja niistä tuleva vaikutus on paras. Guled perkasi minulle alussa pari oksaa, josta saatoin vain popsia kaikki lehdet suuhuni. Suussa näitä kitkeriä lehtiä tuli pureskella ja taitavimmat keräsivät lehtimössön jompaankumpaan poskeen. Useimmat kuulemma vain nielevät mössön ja niin tein minäkin. En vain käsittänyt, miten poskeen pystyy mitään keräämään. Kitkerää makua poistaaksemme, khatia pureskellessa nautitaan erityistä makeaa teetä, virvoitusjuomia (meillä oli omenafantaa) ja etenkin vettä. Veden nauttiminen on erityisen tärkeää, koska khat kuivattaa. Jatkuva juominen taas aiheuttaa sen, että vessassa saa ravata tiuhaan. Aivan kuin baarissa oluella ollessa. Nuorista lehdistä kalutut khatoksat laitettiin roskiksen virkaa toimittaneisiin pahvilaatikoihin, joista kahteen otteeseen pari miestä kävi korjaamassa oksat talteen. He olivat “crazy guys“, heille kelpaavat kaikki lehdet. Kysymyksessä saattoi olla myös rahakysymys: varaa oli vain muiden jo kaluamiin oksiin.

Puolet minun ja Guledin khatvihdasta.

Khatinpureskeluseuraa berberalaisterassilla.

Samaan pöytään istahtanut nuorukainen oli kovasti kiinnostunut valkoihoisesti khatinpureksijasta. Mies ei osannut englantia paria sanaa enempää, mutta pian hän alkoi ojennella minulle sitä parempaa khatia, jota hänen oli onnistunut jostain ostaa. Tämän parempilaatuisen khatoksan tunnistaa tummemmanpunaisesta rungosta. Minä en kylläkään erottanut laatuja, mutta ehkä reilun tunnin pureskelun jälkeen jonkinlainen rentoutuminen ja lievä hyvän olon tunne alkoi vallita kehossani. Khat ei saanut päätäni huippaamaan, vaan seisomaan noustessa olo oli selväpäinen. Juurikin rentoutuminen on yksi khatin vaikutuksista. Paikalla istuskelleiden miesten mukaan khatilla on myös esimerkiksi piristävä vaikutus, enkä kuulemma tulisi nukkumaan seuraavana yönä. Guled käänsi erään paikalla olleen miehen puhelua minulle, sillä siinä mies toivoi tiukkaan sävyyn vaimolleen tämän jättävän hänet rauhaan. Olisihan hän pureskelemassa khatia eurooppalaisen kanssa! Kului ehkä 20 minuuttia ja vaimo saapui paikalle toteamaan tämän omin silmin.

Minä olin kahden tunnin pureskelun aikana todennut, että ihmiset ovat täällä täysin samanlaisia kuin Suomessakin. Somaleilla on khat, suomalaisilla alkoholi. Kumpikin kerää miehet terasseille istuskelemaan ja kumpikin aiheuttaa jatkuvaa tarvetta vessareissuille. Ainoa ero on se, että khatpäissään voi ajaa autoa ja mekin iltapäiväneljän aikoihin lähdimme ajelemaan kohti Berberan rantoja. Minun olisi päästävä uimaan. Guled kertoi, ettei voisi uida khatin vaikutuksen alaisena. Häneen kasvi vaikutti enemmän, mutta luultavasti hän osasi khathommat minua paljon paremmin.

Berberan Batalaale-rannalla on tilaa helmikuun alussa 2021. Rantatuoleja ei ole, eikä uimareitakaan.

Batalaale-rantaa kohti itää.

Hetkessä olimme Batalaale-rannalla, joka on varmaankin kaupunkia lähinnä oleva ja siten suosituin ranta. Oppaani mukaan ranta ei ole Somalimaan kauneimpia, mutta minulle tämä riitti oikein mainiosti. Taivaalla ei ollut pilven pilveä, tuuli oli lämmin ja lämpötila oli +28ºC. Hiekkarantaa oli silmänkantamattomiin ja hiekka oli hyvin lämmintä. Rannalla on Maan-Soor-hotelli, jolla on muutamia rantabungaloweja, jotka tosin ovat melko kaukana merestä. Heillä on myös jonkinlaista sukellustoimintaa tarjolla paikalle eksyville matkailijoille. Berberalla olisi valtavan suuri potentiaali olla merkittävä aurinkolomakohde eurooppalaisille charter-turisteille. Lentokenttä ja hyviä hotelleja löytyy, samoin pitkä hiekkaranta ja takuuvarma aurinko! Muut rannalla olijat olivat paikallisia, pääosin naisia, jotka minut nähdessään tahtoivat otattaa valokuvat itsestään. Lähetin ne myöhemmin Whatsappin välityksellä, mutten taida täällä nyt julkistaa.

Adeninlahden vesi oli hyvin lämmintä, mutta aallot tekivät uimisesta hieman hankalaa. Ranta syveni loivasti ja oli hiekkapohjainen. En silti uskaltanut mennä kovin kauas, sillä en halunnut päätyä merivirtojen mukana vastarannalle Jemeniin. Adenin valot muuten kuulemma näkyvät vastarannalta yöaikaan hieman Berberan itäpuolelta. Kuulostaa epäuskottavalta, koska etäisyyttä kaupunkien välillä on 260 kilometriä. Aikani uiskenneltuani siirryin rantahiekkaan pysäköityyn autoon ja jatkoimme khatin pureskelua, vaikka minulle alkoi riittää. En enää tuntenut minkäänlaista vaikutusta pureskelustani huolimatta, sen sijaan syljeneritys oli lisääntynyt. Pimeyden laskeuduttua kokonaan Berberan ylle, lähdimme kiertelemään kaupungin kaduille autolla. Päämäärätön autoilu ja khatin pureskelu samaan aikaan ovat somalimaalaisten suurta hupia iltaisin. Kiertelimme ympäri kaupunkia ja lopulta Guled tahtoi ostaa lisää khatia. Löysimme parempaa laatua eräästä khatmyymälästä, mutta en minä edelleenkään huomannut mitään eroa siihen aiempaan laatuun. Autoilimme vielä aikamme, kunnes Guled jätti minut hotellille ja lähti jatkamaan khatin parissa motellilleen. Minun ei tarvitsisi enää khatiin Afrikan puolella kajota.

Sen sijaan, että laittaisin tänne kuvan hotellihuoneesta, laitankin kuvan Damal Hotellin hissin painikkeista. Suomalainen hissinasentaja on tuskin ollut täällä asennushommissa.

Kävin suihkun jälkeen vielä ulkona ostamassa vesipullon, mutta sen jälkeen jäin katsomaan Arabiemiraattien televisiokanavia (somalimaalaisia ei ollut tarjolla) ja istumaan ilmastoidussa hotellihuoneessa. Berberassa ilmastoinnille on tarvetta näin talvellakin, sillä lämpötila pysytteli hellelukemissa jopa näin myöhään illallakin. Minua oli varoiteltu, etten saisi unenpäästä kiinni tänä yönä, mutta taisin nukahtaa samantien. Khat ei aiheuttanut edes vatsanpuruja, kuten olin hieman pelännyt!

Laas Geelin kalliomaalaukset ovat Somalimaan ylpeys

1.2.2021

Tammikuu oli vaihtunut helmikuuksi ja Hargeisassa herättiin edellisaamua viileämmässä kelissä. Eivät hargeisalaiset sentään autojen ikkunoita joutuneet ravaamaan, mutta minun oli laitettava pitkähihaista ylle aamupalalle! Tällä kertaa tilasin omeletin, johon oli selvästi lisätty sokeria. Se ei toki ollut enää yllätys somalien sokeriaddiktion tuntien, mutta tuntui oudolta. Pian pitkähihaisen sai sitten ottaa pois, kun aurinko lämmitti tarpeeksi varjoiseen ravintolaankin. Omelettia syödessäni sain viestin, jossa Guled kertoi myöhästyvänsä tällä kertaa puoli tuntia. Lopulta hän saapui paikalle kello 8.45 eli 45 minuuttia alkuperäisestä suunnitelmasta myöhässä. Minä nousin autoon ja Guled jäi mobiilimaksamaan hotellihuonettani, mutta vahingossa maksu lipsahti väärälle vastaanottajalle, sillä Sugaal Hotellin ja paikallisen huoltoaseman puhelinnumeroissa sattui olemaan yhden numeron ero. Näin “Total Hargeisa” oli 30 dollaria rikkaampi. Tällaisen mokan pystyy korjaamaan ja ilmeisesti Guledin onnistui saada rahansa takaisin.

Hargeisan pääkadun tunnelmia aamutuimaan.

Hargeisan ulosmenotie on pääosin hyvässä kunnossa.

Ajoimme pääkadun varteen, jossa turvamieheni, Somalimaan poliisivoimien Special Protection Unitin herra Ayaanle jo odotteli kalašnikoveineen. Ayaanle oli jälleen hyvällä tuulella ja kertoi, että tänäänhän olisi sitten khatpäivä. Hän ei työnsä puolesta voi khatia pureskella, mutta minun olisi ehdottomasti kokeiltava! Guled oli häipynyt jonnekin ja kohta sanomalehtikauppias lykkäsi avoimesta ikkunasta kouraani päivän lehden, englanninkielisen The Horizonin. Tokihan minä lehden lunastin, kun hinta oli erittäin maltilliset 2000 šillinkiä (n. 0,2 euroa). Lehti ilmestyy kerran kuukaudessa (tällä kertaa sopivasti 1. helmikuuta) ja on Women In Journalism Associationin (WIJA) julkaisema, ehkä hieman kärkkäästi kirjoitettu sanomalehti. Koska Suomen lehdistö ei aivan päivittäin käsittele Somalimaan asioita, teenkin nyt tietenkin katsauksen, mitä The Horizon kirjoittaa:

  • Pääuutinen on ehdottomasti 16. tammikuuta tapahtunut poliitikon, kansalaisyhteiskuntavaikuttajan ja etenkin maan ensimmäisen naistoimittajan Shukri Harir Ismailin kuolema. Tämä paljasjalkainen hargeisalainen oli syntynyt vuonna 1958. Hänellä oli 13 lasta ja erikseen naisten toimittama lehti mainitsee, miten monta poikaa (6) häneltä jäi jälkeen. Somalimaan presidentti Muse Bihi Abdikin on esittänyt surunvalittelunsa. Ilmeisen rohkea ja aikaansaava nainen kyseessä.
  • Paljon palstatilaa saa Yhdysvaltain tuoreen presidentin Joe Bidenin virkaanastuminen, jota käsitellään Somalimaan näkökulmasta. Lehti antaa pitkän liudan syitä, miksi Bidenin tulisi tunnustaa Somalimaa. Syitä ovat esimerkiksi se, että Somalimaa on läheisissä väleissä Taiwanin kanssa, eikä ole suostunut Kiinan pyyntöihin suhteiden katkaisemiseksi, Somalimaa on Freedom Housen mukaan Afrikan sarven ainoa demokraattinen maa ja voisi olla malliesimerkki kaikille naapurimailleen, Somalimaan kansanedustajien keskuudessa on ollut halukkuutta solmia rauha Israelin kanssa sekä se, että Somalimaan tärkein satamakaupunki Berbera olisi Djiboutia parempi paikka Yhdysvaltain sotilastukikohdalle. Djiboutissa kun on lehden mukaan aivan liikaa Kiinan vaikutusvaltaa. The Horizon myös kannustaa Yhdysvaltoja avaamaan konsulaatin Hargeisaan.
  • Tanskan Kenian-suurlähettiläs Ole Thonke ja Britannian puolustusministeri Gavin Williamson ovat pistäytyneet Hargeisassa tapaamassa presidentti Muse Bihi Abdia. Pienellä tarkastuksella selviää, että herra Thonke todellakin on tammikuun lopulla käynyt Hargeisassa, mutta herra Williamsonin visiitti tapahtui jo tammikuussa 2019, eikä hän ole enää edes puolustusministeri.
  • Lehti kritisoi avoimesti Somalian presidenttiä Mohamed Abdullahi Mohamedia, josta käytetään ainoastaan tämän lempinimeä Mr. Farmajo eli “juusto”. Herra Juuston mainitaan olevan Somalian brutaalin sotilasdiktaattorin Siad Barren “distant nephew“, eivätkä nykyiset tapahtumat (siviilien teurastukset, toimittajien pidätykset ynnä muut) Somaliassa jaksa yllättää. Omena ei putoa kauaksi puusta, The Horizon kirjoittaakin.
  • Koronaviruspandemiakin saa sisäsivuilla palstatilaa: Taiwan on lahjoittanut 6000 antigeenipikatestiä Somalimaalle ja Kanadan Quebecissä on löydetty toimiva lääke covid-19-sairauteen! Lehti myös kirjoittaa Itä-Afrikan ja Keski-Afrikan sisämaavaltioiden koronarokotteiden kulkevan muun muassa Berberan sataman kautta.
  • Lionel Messi on tienannut 555 237 619 euroa vuodesta 2017 tähän päivään saakka ja Bayern Münchenin maalivahti Manuel Neuer on vuosikymmenen paras jalkapallomaalivahti.
  • Toistaiseksi tuntematon henkilö on voittanut Yhdysvaltain Mega Millions -lotossa miljardi dollaria!

Tuore englanninkielinen somalimaalaisten naisten toimittama The Horizon kadulta ostettuna.

Ayaanle lueskeli lehteä Hargeisasta ulos ajellessamme, minä lukisin sen kunnolla perillä Berberassa. Otimme suunnaksi koillisen, jossa päivän etappimme, Laas Geel ja Berbera sijaitsevat. Pysähdyimme tankkaamaan Hargeisan laitamilla ja minä kävin huoltoaseman kaupassa ostamassa herkkuja matkaa varten. Kookospalloset tekivät kauppansa Ayaanlelle ja halusipa automme kimpussa häärinyt huoltomieskin omansa. Toki hänkin omansa sai!

Hargeisan laitamilla ohitimme Kuwaitin sponsoroiman koulun, jossa tytöt opiskelevat eri rakennuksessa tien toisella puolen ja pojat omassaan omalla puolellaan. Koulun sydän on valtava moskeija ja olipa takapihalla kuulemma myös kasvihuoneita. Koululta liikenee esimerkiksi tomaatteja jopa myyntiin asti ja ne ovat parhaita tomaatteja, mitä maasta saa. Kuwaitilaiset ovat selvästi Somalimaan närpiöläisiä. Kaikissa kouluissa ei tosin jaotella tyttöjä ja poikia omiin oloihinsa, vaan maassa on runsaasti kouluja, joissa on sekaluokkia. Tämän saa koulun johtaja itse päättää. Naiset eivät ole tässä maassa niin huonossa asemassa, kuin Suomessa voisi kuvitella. Itse asiassa eräällä tiesululla pian Hargeisan jälkeen oli naispoliisi passissa. Sitä en vain tiedä, miten poliisinaisen kaapu ja hiukset peittävässä hunnussa vielä erikseen kiinni oleva sininen poliisihuivi vaikuttavat rosvojen ja muiden ongelmien kanssa painimiseen.

Laas Geel on Somalimaan tärkein nähtävyys ja siksipä sinne on jopa opastekyltti päätieltä.

Maisemaa matkalla Laas Geelille.

Tie Berberaan on vaihtelevassa kunnossa. Pian Hargeisan jälkeen tie on muutaman kilometrin ajan huippukunnossa, mutta sitten yhtäkkiä päällyste on kuorittu kymmenien kilometrien matkalta. Jouduimme ajamaan tietyömaan vieressä kuoppaisella ja erittäin pöllyävällä hiekkatiellä. Tieurakka on Arabiemiirikuntien rahoittama ja etenee koko ajan, mutta ei Guledkaan osannut kertoa, milloin Berberaan saakka voisi ajaa erinomaisessa kunnossa olevaa valtatietä pitkin. Arabiemiirikunnat oli siis kaiken takana, mutta Somalimaan oli onnistunut neuvotella tienrakentajien olevan paikallisia somalimiehiä. Kiina oli ennen tätä yrittänyt saada urakkaa yrittäen täällä samaa, mikä on onnistunut valitettavan laajalti Afrikassa: tuoda kaikki tienrakentajat Kiinasta ja jättää paikalliset nuolemaan näppejään.

Laas Geel (myös nimellä Las Geel) sijaitsee reilun 50 kilometrin päässä Hargeisasta ja on Somalimaan ehdottomasti tärkein matkailunähtävyys. Mutta kuten Dhahag Kourekin edellispäivänä, ei Laas Geelkään ole helposti tavoitettavissa. Päätieltä on tosin tällä kertaa opastekyltti, mutta sen jälkeen tie on eilisenkaltaista röykytystä kuuden kilometrin verran. Edelliskerralla Guled oli joutunut tällä osuudella renkaanvaihtohommiin. Matkalla kalliomaalauksille, hoksasin muutaman kymmenen metrin päässä edessämme kahdella jalalla puuhun kurottelevan antiloopin. Pian näin toisenkin. Ja kolmannen. Neljäskin loikki toisella puolen tietä. Kyseessä oli gerenukki eli kirahviantilooppi, solakka pitkäkaulainen Afrikan sarven eläin. Ei tarvitse lähteä Serengetiin, kun Somalimaassakin pääsee safarille!

Hoikkarakenteinen gerenukki on havainnut automme. Toinen eläin on oikealla pensaassa takapuoli kameraa kohti.

Nämä kauniit linnut päivystivät puussa Laas Geelin opastuskeskuksen edessä. Kyseessä on mahdollisesti keltanokkatoko.

Laas Geelin kalliomaalaukset ovat hyvin säilyneitä ja kuvaavat pääosin nautoja.

Erään Laas Geelin luolan katto on täynnä paholaisen tekeleitä, kuten paikalliset pitkään uskoivat.

Perillä Laas Geelissä vastassa oli samanlainen graniittivuori, kuten myös Dhagah Kouressa. Täällä käy enemmän väkeä, joten paikalla oli vaatimaton Laas Geeliä ja maan muita kalliomaalausalueita esittelevä näyttelyhuone. Opin näyttelyssä nimen “Laas Geel” tarkoittavan “kamelien juomapaikkaa”, sillä tämän graniittivuoren juurella kaksi (kuivunutta) joenuomaa kohtaa. Nykysomalin kielellä paikannimen kuuluisi olla “Laas Gaal”, mutta maassa on päädytty pitäytymään alkuperäisessä ja sitä myöten merkityksellisemmässä nimessä. Samassa rakennuksessa näyttelyhuoneen kanssa päivystää myös paikan vartija-opas.

Ja vaikka Laas Geel on Somalimaan tärkein turistipyydys, ei se tarkoita kävijäryntäystä. Nytkin olin ainoa vieras ja päivän ensimmäinen. Vieraskirjan mukaan kävijöitä ei ole päivittäin, mutta joulukuusta lähtien paikalla oli käynyt ainakin kolme kreikkalaista, muutama saksalainen, brittejä, yhdysvaltalaisia sekä venäläisen Mzungu Expeditionsin kiertomatkalaisryhmä. Somalimaalaisia unohtamatta. En tiedä paikan pääsymaksun suuruudesta, sillä asia hoidettiin ollessani tutustumassa näyttelyyn.

Kauniita kuvioita.

Ihminen ja ehkä koira.

Nauta ja ihminen.

Laas Geel on usean luolan käsittämä kokonaisuus ja näiden luolien seinämissä on kuvattuna satoja hahmoja, pääosin nautoja, mutta myös koiria, apinoita, norsuja, antilooppeja, kirahveja sekä ihmisiä esimerkiksi kilpi tai jousi käsissään. Nautojen runsas määrä on tutkijoiden mukaan vanhin todiste naudan domestikaatiossa tällä seudulla. Nämä tuhansia vuosia vanhat kalliomaalaukset ovat pääosin käsittämättömän hyvin säilyneitä, mutta ehkäpä olosuhteet ovat ihanteelliset niiden säilymiseen. Laas Geel “löydettiin” vasta vuonna 2002 ranskalaisen arkeologiryhmän tehdessä kaivauksia seudulla, mutta paikalliset ihmiset toki olivat maalauksista tietoisia. Ranskalaisen arkeologiryhmän mukaan maalaukset on tehty 4000–1000-luvuilla eKr. Somalimaalaisten mukaan Laas Geelin maalaukset ovat 5000-vuotiaita. Upeiden maalausten ohella myös maisemat näistä luolista ympäröivään maastoon ovat upeita!

Oppaallani oli jotain ongelmia puhelimensa kanssa, joten hän vietti aikaa pääosin soitellen Telesomille. Ayaanle ja paikan vartija-opas Omar kierrättivät minua luolasta luolaan. Viimeisessä luolassa oli islamilaiseen Somalimaahan hieman kyseenalaisesti sopiva kuva: sonni oli hypännyt lehmän päälle parittelun merkeissä. Ja kyllä minä, Ayaanle ja Omar niin nauroimme, kun asian hoksasin! Omar vihjasi lopussa hienovaraisesti, että tippi voisi olla paikallaan ja ilman muuta viiden dollarin setelin miehelle sujautin. Laas Geel on todella Somalimaan matkan kohokohtia! Maan hallitus on yrittänyt saada kalliomaalauksia Unescon maailmanperintöluetteloon, mutta ongelmaksi on muodostunut kansainvälisen tunnustuksen puute. Ilmeisesti siis naapurimaa Somalian tulisi lähestyä Unescoa, jos luolat maalauksineen haluttaisiin luetteloon. Sinne ne joka tapauksessa kuuluvat.

Näkymät Laas Geelin luolista ovat upeat. Täällä on kyllä kelvannut maalailla seiniä tuhansia vuosia sitten!

Turvamieheni Ayaanle ja oppaani Guled. Laas Geelin graniittivuori taka-alalla.

Kuivunut joenuoma, wadi, Laas Geelin liepeillä.

Palailimme Laas Geelistä kohti Hargeisa–Berbera-päätietä eri reittiä. Ylitimme leveän wadin, kuivuneen joenuoman ja pian gerenukit loikkivat jälleen kummallakin puolella autoamme. Kaikkiaan näin varmaan kymmenen gerenukkia. Jonkin ajan kuluttua olimme jälleen takaisin päätiellä, joka muuttui pian jälleen hyväkuntoiseksi valtatieksi. Tieksi, jolla saattaisi päästellä ties miten kovaa. Somalimaassa vauhtia pyritään hillitsemään hidastetöyssyillä, joita on kaikkialla ja jopa tällä valtatiellä. Töyssyt ovat usein keskellä ei-mitään vailla minkäänlaisia ennakkovaroituksia. Guled tuntee Somalimaan tiet ja osaa jarruttaa ajoissa. Matka kohti Berberaa jatkui hyvää vauhtia. Saapumisesta Berberaan seuraavassa jutussa.

Dhagah Kouren kalliomaalauksilta Etiopiaa hipoen Boramaan

31.1.2021

Heräsin ensimmäiseen aamuuni Afrikassa sitten maaliskuun 2018, jolloin heräsin Kamerunin Yaoundéssa toisella puolella tätä laajaa maanosaa. Reilun vuorokauden matkustus oli kai uuvuttanut niin, etten ollut herännyt aamuyöstä edes rukouskutsuihin. Somalimaa kun on sataprosenttisesti islamilainen valtio. Siirryin huoneestani ulos Sugaal Hotellin ravintolaan aamupalaa varten. Vaan olipa absurdia istahtaa t-paidalla lämpimään ulkoilmaan tietäen, että Suomessa kärvisteltiin kovissa tammikuun pakkasissa. Sugaalilla on erilaisia aamupalavaihtoehtoja: munuaiset ja maksan jätin välistä ensimmäisenä, samoin omeletin ja päädyin ottamaan papuja. “Beans” ääntyy somalimaalaisten suussa hieman erilailla kuin Englannissa ja kuulostaa sanalta “penis”. Näin se oli kokemukseni mukaan paikasta riippumatta, ei siis vain tässä omassa Hargeisan hotellissani. Somalimaalaisten aamupalapapusoppa oli erittäin virkistävää vaihtelua Länsi-Afrikan patongeille ja croissanteille. Hieman kotoiselta hernekeitolta maistuneessa papusopassa oli papujen lisäksi ainakin vihreää paprikaa, valkosipulia ja sipulia. Koko komeus lapioitiin alas vaalean leivän palasilla. Haarukkaa en saanut, en pyytänyt, ehkä kyllä edes kaivannut. Edellisiltana oppaani Guled oli kertonut tulevansa noutamaan minua kello 8.30, mutta saapui lopulta puolisen tuntia myöhässä. Maassa maan tavalla.

Hargeisan liikennettä aamutuimaan. Somalimaassa autot ovat muuten lähes poikkeuksetta Japanista tuotuja käytettyjä Toyotia, joten ratti on väärällä puolella ja siksipä myös minä istuin väärällä puolella autoa.

Somalimaan poliisivoimien Special Protection Unitin turvamieheni Ayaanle. Mahtava tyyppi.

Guled ajoi paikalle noin kello 9.00 ja lähdimme matkaan saman tien. Mutta ensin oli vain noukittava Somalimaan hallituksen vaatima asemies mukaan matkaan. Mies olisi Somalimaan poliisivoimien Special Protection Unitista (SPU), jonka joukot on erityisesti koulutettu suojelemaan ulkomaalaisia. Vaikkapa sitten turisteja, kuten minua! Somalimaa ottaa ulkomaalaisten turvallisuuden äärimmäisen vakavasti, sillä se ei halua mitään hämminkiä tai ongelmia sille tärkeille vieraille. Tämä siitäkin huolimatta, että Somalimaa on Afrikan turvallisimpia maita, eikä sitä sovi sekoittaa epävakaaseen naapuriin Somaliaan millään tavalla. Guledin mukaan maassa ei ole ikinä ollut minkäänlaista matkailijaan kohdistunutta vaaratilannetta. Somalimaa pelaa kuitenkin varman päälle ja tietenkin tässäkin taustalla piillee haave kansainvälisestä tunnustuksesta. SPU:ta ei vaadita Hargeisassa, mutta kaikkialla pääkaupungin ulkopuolella sellainen tulisi olla mukana. Ellet sitten ole maassa omatoimisesti ja onnistu neuvottelemaan maan matkailuministeriössä kirjallista vapautusta tästä vaatimuksesta. Sellainen onnistuu toisinaan ja yhtä toisinaan taas ei. Tosin myös omatoimimatkailijoiden on mahdollista saada SPU-mies mukaan julkisen liikenteen bussiin. Itseäni ei kiinnostanut yrittää tällaista, vaan olin Somalimaassa ihan paikallisen matkatoimiston järjestämällä yksityiskiertomatkalla, jossa turvamies tuli talon järjestämänä. Mielestäni tämä turvamies on merkittävä osa Somalimaa-kokemusta, eikä sitä missään nimessä tule kokea miksikään riippakiveksi. Päinvastoin!

Niinpä pääkadulta mukaan hyppäsi maastoasuun pukeutunut, ehkä nelikymppinen Ayaanle. Mahtava tyyppi kaiken kaikkiaan. Englantiakin hän osasi ihan riittävästi. Mukanaan mies kantoi AK-47 Kalašnikov -rynnäkkökivääriä ja oli nyt sitten valmiina turvaamaan selustani tällä päiväretkellä kohti länttä ja Boraman kaupunkia. Ayaanlekin tosin vahvisti oppaani sanat, että ei tässä mitään ongelmia tulisi olemaan. Yleensä turvamies istuu etupenkillä, mutta Ayaanlelle sopi takapenkkipaikkakin oikein hyvin. Minä taas näkisin edestä paremmin. Covid-19 vaikutti sen verran matkantekoomme, että periaatteessa meidän tuli käyttää maskia autossa istuessamme ja aluksi se melko hyvin kasvoilla pysyikin. Loppumatkasta se oli lähinnä leuan alla ja joka tapauksessa vähintään myöhemmin ravintolassa istuessamme olisimme koronan toisiimme kyllä tartuttaneet. Seuraavana päivänä Ayaanle lipesi tästä vaatimuksesta melkein kokonaan, enkä minäkään maskin hyötyä oikein ymmärtänyt. Hallitus nyt vain oli näin määrännyt.

Ajamme ulos Hargeisasta. Huomaa maan yleisin automerkki ja -malli.

Huoltoasemalla. Pumpussa on aseman puhelinnumero ja nimi mobiilimaksua varten. Tammikuun lopulla 2021 diesellitra maksoi 5000 šillinkiä. Eli noin 0,5 euroa/litra.

Vesirekat kuljettavat vettä ympäri maata. Myös rekkojen ratti on väärällä puolella.

Nappasimme kahvit vielä ennen Hargeisasta poistumistamme ja sitten vain kaasu pohjaan ja suunta kohti Boramaa. Sinne olisi 115 kilometrin ajo. Kuten kaikissa kehitysmaissa, myös Somalimaassa pääteillä on runsaasti tiesulkuja. Somalimaassa tiesulku on yleensä muutaman poliisin miehittämä koppi ennen ja/tai jälkeen asutuskeskuksen. Useimmiten poliisit seisoskelevat tienvarressa jo valmiiksi, koska ainakin Hargeisa–Borama-tiellä on paljon liikennettä. Minut nähtyään he halusivat nähdä turvamieheni naaman takapenkiltä ja näin puomin virkaa toimittava köysi tai naru laskettiin maahan ja matka saattoi jatkua. Yleensä pysähdys kesti pari sekuntia, eikä matkalla Boramaan kukaan tahtonut nähdä passiani. Kuulemma ilman minua poliisit kinuisivat rahaa, mutta valkoisen miehen nähden eivät kehtaa.

Renkaiden ilmanpaineet kuntoon. Kuvassa etualalla vasemmalla oppaani Guled ja takana musta neliveto-Toyotamme.

Kyllä! Somalimaan yleisin auto on Japanista laivattu Toyota Vitz harmaanvärisenä. Meillähän kyseinen auto tunnetaan Toyota Yaris -nimellä.

Tämän päivän ensimmäinen pysäytys olisi Dhagah Kouren kalliomaalausalue 45 kilometrin päässä Hargeisasta luoteeseen. Sinne on ajettava ensin päällystettyä Boraman-valtatietä ja neljää kilometriä ennen Arabsiyon pikkukaupunkia käännyttävä kohti pohjoista. Mitään opasteita ei todellakaan ole, joten Dhagah Kourelle johtavan hiekkaisen ja kuoppaisen kärrypolun sijainti tulee totisesti tuntea. Röykyttelimme tätä mutkaista ja moneen suuntaan haarautuvaa “tietä” reilun kymmenen kilometrin matkan. Olimme Gabileyn alueella, joka tunnetaan Somalimaan “ruoka-aittana”. Täällä kasvaa esimerkiksi appelsiini, mango, papaija ja vaikkapa maissi. Papaijapuupeltoja olikin matkalla kalliomaalauksille tiuhaan. Melko paljon tämän kärrypolun varrella oli myös paimentolaisten asumuksia. Ne on kyhätty risuista ja oksista. Päälle on sidottu erilaisia kankaanpalasia. Asumusten pihapiiri on myös aidattu risuaidalla, varmaankin hyeenojen varalta, joita seudulla on paljonkin. Hyeenoja en nähnyt, mutta harmaita ja pitkähäntäisiä oravia siellä täällä sujahteli. Samoin kameleita. Olimme liki koko matkan ajaneet aloeveerakasvien keskellä. Kasveja on kaikkialla Somalimaassa, mutta niitä ei maassa ainakaan vielä hyödynnetä teollisesti. Paikalliset ihmiset toki ymmärtävät aloeveeran merkityksen ja hyödyntävät sitä omiin tarpeisiinsa.

Papaijapuita matkalla Dhagah Kourelle.

Tie Dhagah Kourelle kulkee aloeveerakasvien ympäröimänä.

Lähikuva aloeveerasta.

Saavumme Dhagah Kouren graniittilohkareröykkiöille.

Noin 1,5 tunnin matkanteon jälkeen Guled onnistui ilman minkäänlaisia vaikeuksia löytämään oikeat tieurat ja saavuimme Dhagah Kourelle (myös esimerkiksi nimillä Dhagax Koure, Dhagah Kureh jne.). Kuulemma edelliskerran oppaani oli käynyt paikalla 1. tammikuuta. Nyt vuoden toinen kerta tuli tammikuun viimeisenä päivänä. Dhagah Koure on upea, valtavista punertavista graniittilohkareista koostuva suuri kiviröykkiöalue. Oikeastaan vuori. Paikalla oli vartija, joka lähti näyttämään maalauksia meille. Kaikkiaan niitä on sadoittain ja ne ovat jopa 5000 vuotta vanhoja. Maalauksissa toistuvat samat kuviot, kuten ihminen, härkä, kirahvi, koira ja niin edelleen. Dhagah Koure oli Somalimaan tunnetuin kalliomaalausalue vuoteen 2002 saakka, jolloin Laas Geelin paljon vaikuttavampi alue “löydettiin”. Vierailisin siellä seuraavana päivänä. Dhagah Kouren merkitys kutistui kaiken lisäksi vuonna 2011, kun useita kalliomaalauksia havaittiin tärvellyn. Syynä oli ilmeisesti se, että paikan hoitamisesta oli kiistaa kahden eri osapuolen kesken. Minulle täällä oli kuitenkin aivan riittämiin maalauksia, minkä lisäksi maisemat näiden graniittilohkareiden päältä ovat upeita.

Löysimme paikalta myös kilpikonnan, jotka olin tähän saakka yhdistänyt meriin ja vähintäänkin vesistöihin. Maakilpikonniakin kuitenkin nähtävästi on ja tämä nuori yksilö saattoi olla suomenkieliseltä nimeltään kannuskilpikonna. Guled pohti eläimen ottamista lemmikikseen, mutta lopulta totesi eläimen varmaankin kuolevan matkalla Boramaan ja sieltä myöhemmin takaisin Hargeisaan. Kannuskilpikonna jäi jatkamaan elämäänsä Dhagah Kouren varjoisissa luolissa. Lähtiessämme minua kehotettiin tippaamaan paikan vartijaa, joten annoin 40 000 šillinkiä (n. 4 euroa). Kuulemma sen verran on riittävästi.

Mahdollisesti kannuskilpikonna.

5000 vuotta vanha kalliomaalaus Dhagah Kourella. Kuvassa ihminen ja kirahvi.

Olivatkohan nämä norsuja vai lehmiä?

Näkymä Dhagah Kourelta.

Palasimme takaisin Boramaan johtavalle valtaväylälle hieman eri reittiä. Ajoimme halki Arabsiyon kaupungin ja lukuisten pikkukylien. Alueelle nimensä antanut Gabiley on jo hieman suurempi keskus, jossa on jopa rispaantunein Somalimaan lipuin ja palmupuin koristeltu leveä bulevardi. Palmut tosin olivat kuolleet. Gabileyn jälkeen saavuimme Kalabaydhin kylään, josta lähti tie 19 kilometrin päähän Wajaaleen. Se lienee Somalimaan merkittävin rajanylityspaikka Etiopian kanssa. Tuleehan sitä kautta muun muassa khat maahan!

Jonkin matkaa Kalabaydhistä eteenpäin jätimme Maroodi Jeexin hallinnollisen alueen taaksemme ja siirryimme Awdalin alueelle. Somalimaa on jaettu kuuteen hallinnolliseen alueeseen. Täällä Awdalissa Boramaan johtava valtatie kulkee paikoin erittäin lähellä Etiopian rajaa. Huvittavasti muutaman kilometrin päässä rajasta sattuu sijaitsemaan kylä nimeltä Tulli. Pian Tullin jälkeen Etiopia on koko ajan näköpiirissä vasemmalla puolella. Jopa Etiopian puolen kylät, kuten Tferi Ber ja Aw Bare, näkyvät selvästi ja lopulta tie nuolee rajaa niin läheltä, että rajalle on vain kymmeniä metrejä. Tässä paikassa asustaa vuohifarmari, joka asuu vakituisesti tässä molemmin puolin rajaa ja maksaa veroistaan 50 prosenttia Somalimaahan ja loput Etiopiaan. Merkkinä rajasta on vain yksittäinen puu. Mitään raja-aitoja ei Somalimaan ja Etiopian välillä ole, mutta siellä täällä on vartiotorneja. Puhelimeni ei mennyt Etiopian verkkoon missään vaiheessa ja Somalimaassa Telian liittymä ei toimi lainkaan.

Tullista on enää 24 kilometrin matka Boramaan.

Oikeanpuolimmaisin puu merkkaa rajaa Somalimaan ja Etiopian välillä. Puun tuolla puolen kaikki kuuluu Etiopiaan. Tässä kohtaa, molemmin puolin rajaa, asustaa vakituisesti paikallinen vuohifarmari.

Boraman liikennettä.

Itse Boramakin on vain muutaman kilometrin päässä Etiopian rajalta ja näkyi pian tuosta valtionrajaa hipovasta kohdasta alhaalla laaksossa korkeiden vuorten ympäröimänä. Borama on Somalimaan suurimpia kaupunkeja yli 200 000 asukkaan väestöllään ja tunnettu erityisesti brittien siirtomaakaudella rakennetusta opinahjosta, joka nykyisin toimii Amoud-yliopistona. Ennen sinne ajoa, ajoimme sisään itse kaupunkiin. Borama muistuttaa kaikessa kaaoksessaan kovasti Hargeisaa. Täälläkin saa ajaa miten tahtoo ja täällä liikenteen seassa on mukavana lisänä holtittomasti kaahailevia tuktuk-takseja, jotka pääkaupungista puuttuvat. Niinpä sitten kaksi tuktukia kiihdytti talla pohjassa ohitsemme, toinen oikealta ja toinen vasemmalta. Heillä oli selvästi kisa menossa ja puolenpäivän tienoissa siihen on Boraman kaduilla sopivan rauhallista. Guled ajoi auton Boraman ytimeen, jossa tosin kadut ovat hiekkaisia ja kuoppaisia. Vuohia vaeltelee järsimässä muoviroskaa, jolla Somalimaankin kadut ja luonto on kyllästetty. Guled kertoi myöhemmin näiden kaupunkivuohien itseasiassa olevan somalimaalaisten vanhempien naisten lemmikkejä, ei suinkaan ravinnoksi kasvatettavia elikkoja. Guledinkin isoäidillä oli vuohia lemmikkeinä ja kieltämättä minäkin vuohen lemmikiksi ottaisin kissaa tai koiraa mieluummin. Ruoaksi kasvatettavat vuohet elelevät erikseen maaseudun “farmeilla” ja saavat syödäkseen muuta kuin muovia. Kuulemma vuohten saama ravinto maistuu myös niiden lihassa.

Goljanno Restuarant & Cafeteria oli valintamme Boramassa.

Boraman keskustassakin on hiekkaisia katuja. Vasemmalla kuvassa paikallinen mies khat-ostoksilla.

Me emme nyt söisi vuohta, vaan tahdoin lautaselleni kamelia. Astuimme sisään vilkkaaseen Goljanno-ravintolaan. Ayaanle käveli suoraan yläkertaan ja tietenkin ase kulki mukana kaikkialle. Tilasin mangomehun sekä kamelia ja makaronia, mikä huvitutti suuresti Ayaanlea, sillä yleensä turistit ovat arkoja ja tilaavat kasviksia tai vähintäänkin kalaa. Ruokaa odotellessani eräs mies tuli kyselemään, että mistä kaukaa sitä tullaan. Helsingin mies tiesi, muttei Oulua. Pian myös nuori somalinainen sujuvalla brittiaksentilla tiedusteli, mahdoinko olla joku kuuluisa tubettaja. Naisen nuori veli oli kuulemma näin todennut, muttei ollut uskaltanut kysyä. Perhe oli täällä lomailemassa Britanniasta. Ennen ruoan saapumista, pöytään kannettiin kolme kulhollista kuumaa kamelinrasvaa. Sen nyt jätin kuitenkin välistä, kuten tapana on ollut jättää myös joulukinkusta uunissa irtoava rasva juomatta. Itse kameli oli ihan jees, mutta ehkä hieman liian kuivaa ja mautonta. Annos oli niin valtava, että siitä olisi riittänyt neljälle. Niinpä Ayaanle otti loput ruoastani mukaan ja antoi myöhemmin eräässä kadunkulmassa jollekin sukulaiselleen. Taisi olla veljen vaimo. Vaihtokaupassa saimme somalialaisia banaaneja, jotka maistuvat ja näyttävät kuin mikä tahansa kaupan banaani Suomessa. Länsi-Afrikan banaanit taas ovat pieniä ja paljon makeampia.

Lounaani Boramassa: spagettia, kamelinlihaa, kamelinläskiä ja kamelinrasvaliemi.

Boraman torilla on rauhallista puolenpäivän kuumuudessa.

Aikamme ajelimme ympäri Boraman kuoppaisia katuja, kunnes basaarissa tie yllättäen päättyi. Oli peruutettava takaisin. Lopulta oikea tie löytyi ja olimme matkalla ulos kaupungista tuktukeja väistellen. Täällä kaupungin laitamilla on hauskasti nimettyjä pieniä kauppoja, kuten Dubai Shoping Centre tai Erdogan Shopping Center. Turkki on ainakin naapurimaa Somalian paras kaveri, mutta yrittää Turkin presidentti Erdogan työntää lonkeroitaan myös Somalimaan puolelle. Ainakin turkkilaisia tuotteita on kaupoissa runsain mitoin.

Boraman merkittävin nähtävyys on Somalimaan paras yliopisto, vuonna 1998 perustettu Amoud (somaliksi Jaamacadda Camuud). Se toimii maaseudun rauhassa muutaman kilometrin päässä kaupungin ulkopuolella. Alun perin kampus oli brittien siirtomaakaudellaan rakennuttama ja toimi silloin “high schoolina”. Koulua ovat käyneet kuulemma kaikki Somalimaan presidentit ja muut merkkihenkilöt. Olimme paikalla iltapäivällä, jolloin opetus oli jo tältä päivältä ohitse. Kaikkialla oli hyvin rauhallista, eikä edes liikenteen melu kuulunut. Paikalla oli vain kolme nuorta kamelia, noin 1,5–2-vuotiaita, joita Ayaanle veti hännästä. Minä vain otin muutaman valokuvan. Ayaanle kertoi, että yliopistollakin on aseistettu vartijansa ja että tällä on amerikkalainen ase.

Amoud-yliopiston rakennuskanta on pääosin siirtomaakaudelta.

Lapin yliopiston mailla saattaa kuljeksia poroja, täällä kameleita. Takana majatalo, jossa yliopiston vierailevat professorit ja muu opetushenkilökunta majoittuu.

Tässä on oikein kahdella tuktukilla lähdetty khat-ostoksille. Tämän boramalaisen khat-kojun seinässä kuvattuna khat-vihtoja.

Sitten tulikin aika lähteä takaisin Boramaan ja edelleen kohti Hargeisaa. Ayaanle oli kovasti äänessä takapenkillä ja hän sai pian jopa oikeita töitä, kun edellämme ajanut Toyota Vitz toistuvasti pysähteli keskelle vilkasliikenteistä katua yrittäen kysellä vastaantulevilta autoilta jotain. Ayaanle otti Kalašnikovinsa ja meni nuhtelemaan kuljettajaa. Vaikka ollaankin Somalimaassa, ei nyt sentään koko liikennettä sovi tukkia! Ayaanle on Special Protection Unit -yksikössä työskentelystään huolimatta pohjimmiltaan poliisi ja hänellä on oikeus sakottaa, mutta nyt kuljettaja selvisi pelkillä nuhteilla. Guled hyppäsi myös tohkeissaan ulos autosta ja meni seuraamaan nuhtelua. Minä jäin autoon istumaan, sillä Toyotan kuljettaja voisi hämmentyä täysin, jos nyt vielä valkoinen mieskin tulisi asiaa puimaan!

Takaisin Hargeisaan ajoimme pysähtymättä, sillä reitti oli sama. Hargeisassa Guled vielä ajoi rikkaiden asuinalueen kautta, jossa talot ovat hienoja ja niiden ympärillä on korkea aita. Korkea aita on myös tasavallan presidentin palatsin ympärillä, joka vasta valtaisa onkin. Matkalla ohitimme myös Hargeisa Group Hospitalin, jonne myöhemmin menisin testauttamaan itseni koronaviruksen varalta. Perillä hotellilla Guled kysyi tahdoinko lähteä myöhemmin vielä syömään. Maha oli edelleen täynnä Boraman kamelia, mutta kyllä illalla vielä nälkä tulisi. Hän tulisi noutamaan minut kello 19.30. Ayaanlen näkisin jälleen seuraavana aamuna, kun lähtisimme kohti Laas Geeliä ja Berberaa.

Vesirekkoja Hargeisan laitamilla.

Hargeisan pääkadun varressa olevan monumentin merkityksestä kysellessäni sain vastauksen, että se on “just a monument”. Juuri tällaiset monumentit ovatkin parhaita!

Guled tuli illalla suunnilleen sovittuna aikana ja kävelimme lyhyen matkan läheiseen ravintolaan, Ali Jirde Hotelliin. Ravintolaan mennessä vartija paljastaa metallinpaljastimella hallussasi olevat rynnäkkökiväärit ja pommit. Paikka onkin selkeästi hieman tärkeämpien ihmisten suosiossa. Omaan Sugaal Hotelliini voi kuka tahansa marssia sisään, mutta siellä ei majoitu tai illallista tärkeää väkeä. Laadukkaasta ympäristöstä huolimatta hinnat eivät ole korkeat, vaan pääruoat maksavat viidestä kymmeneen dollaria. Tarjoilu vain on hieman hidasta. Tilasin pizzan, sillä Afrikassa pizzat ovat aina pieniä ja minulla oli vain pieni nälkä. Ali Jirde Hotel järjestää joka keskiviikkoilta somalimaalaista kulttuuria, tanssia ja laulua, esittelevän shown, johon tulisimme sitten viimeisenä iltanani.

Telesom – Luotettava valinta. Turha yrittää soitella tuohon numeroon, sillä Telesom ei Suomessa toimi.

Ruokailun jälkeen kävimme hankkimassa minulle paikallisen Telesom-operaattorin liittymän. Otin pelkän nettipaketin, joka ei lopulta toiminut kuin pari päivää ja senkin aikaa hieman heikosti. Somalimaa jostain syystä mainostaa Afrikan nopeimpia nettiyhteyksiä, mutta se on pötypuhetta. Telesom on paikallinen operaattori, mutta koska Somalimaata ei ole kansainvälisesti tunnustettu, ovat puhelinnumerot periaatteessa somalialaisia. Somalian suuntanumero +252 oli laitettava eteen, jos minulle Suomesta tahtoi soittaa.

Palasimme hotellille ja sovimme, että Guled noutaisi minut aamulla kello 8.00.

Hargeisa on Somalimaan kaoottinen ja turvallinen sydän

30.1.2021

Somalimaassa vastassa oli kirkas auringonpaiste, eikä taivaalla ollut pilven pilveä. Lämpötila hipoi näin kello 11 aikoihin +30°C astetta. Tämä oli tismalleen sitä, mitä olin kaivannutkin. Hargeisan lentoasemalle vastaan tullut oppaani Guled vaikutti heti pätevältä henkilöltä kierrättämään minua ympäri kotimaataan, siitäkin huolimatta, että hän oli vasta 25-vuotias. Guled puhui sujuvaa englantia, mikä ei tosin tässä maassa ole suuri yllätys. Brittiläisen siirtomaakauden peruina kaikki koulutus kun on kuulemma englanniksi. Mies on saanut insinöörin koulutuksen, mutta koska töitä ei ole Somalimaassakaan helppoa saada, oli hänellä käynyt hyvä tuuri päästessään töihin Visit Horn of African palkkalistoille oppaaksi. Oletin miehen olevan sukua firman pomolle, Ruotsissa tälläkin hetkellä majailleelle herra Khalid Osmanille. Näin ei kuitenkaan yllätyksekseni ollut.

Guled oli lentokenttäparkkiin ajaessaan palkannut pikkupojan pesemään auton, jolla lähtisimme lentoasemalta. Täällä autot eivät likaannu sohjosta, vaan hienoisesta hiekkapölystä. Ei tarvitse välttämättä edes ajaa, koska pöly leijailee konepellillesi, vaikket ajaisi viikkoon! Hargeisan pikkupojatkin ovat tiukasti kiinni työelämässä heti pienestä pitäen. Jos eivät autonpesijinä, niin vähintään kengänkiillottajana. Lapsikerjäläisiin en maassa tullut törmäämään. Pesun valmistumista odotellessani kysäisin paikallisesta maskipolitiikasta, koska olihan Somalimaan ulkopuolella edelleen koronaviruspandemia käynnissä. Olin kyllä havainnut, ettei lentoaseman henkilökunnasta juuri kukaan käyttänyt maskia, eikä ulkona matkustajia vastaanottamaan tulleista somaleista kukaan ollut naamioitunut. Itsekin olin vaistomaisesti laskenut maskin leuan alle heti terminaalin ulkopuolella. Guledin mukaan Somalimaassa julkisilla paikoilla, kuten toreilla, pitäisi kyllä käyttää maskia, mutta että kukaan ei itse asiassa käyttänyt. Matkalla hotellille näin nolla maskipäistä somalimaalaista.

Hargeisa levittäytyy laajalle.

Toinen kuva alas Hargeisaan.

Ennen hotellille menoa aloitimme kuitenkin kiertomatkamme näköalapaikalta, josta avautui upea näkymä Somalimaan tasavallan pääkaupunkiin Hargeisaan. Kaupungissa on miljoonan verran asukkaita. Koko tasavallan väkiluku on noin nelisen miljoonaa. Hargeisa näytti äärimmäisen kiinnostavalta. Juuri sellaiselta kuin Afrikan sarven kaupungit olin kuvitellutkin. Rakennukset olivat matalia ja vain kaukana häämöttävä keskusta erottui joukosta hieman korkeammilla rakennuksillaan. Korkea rakennus oli itse asiassa valmistumassa kovaa vauhtia myös näköalapaikkamme viereen. Kyseessä oli Somalimaan ensimmäinen viiden tähden hotelli, jonka pitäisi valmistua vuoden 2021 loppuun mennessä. Sijainti on hyvä lentoasemaa ajatellen, samoin maisema on fantastinen. Ainoastaan etäisyys keskustasta on hieman turhan pitkä, mutta toisaalta viiden tähden hotellissa majoittuvat eivät ikimaailmassa lähtisi muutenkaan kävellen ulos kuljeksimaan.

Lentoasemalta ja näköalapaikalta on noin 20 minuutin ajomatka Hargeisan ytimeen. Ja millainen matka olikaan! Hargeisan liikenne on varmasti Afrikan karmeimpia, mutta ehkä sen vuoksi mielenkiintoisimmasta päästä. Täällä totisesti saa ajaa miten lystää. Ohittaa saa tilanteessa kuin tilanteessa, kunhan vain muistaa soittaa torvea ja välkytellä valoja. Samoin tietä voi ajaa aivan hyvin myös vastaantulevien kaistalla taikka sitten ihan tien ulkopuolella. Myös U-käännöksen voi suorittaa missä tahansa, eikä kukaan protestoi! Liikenne on kaikessa kaoottisuudessaan hyvin luovaa ja joustavaa. Mitään selvää sisäänmenoväylää ei Hargeisassa ole, vaan tie kulkee kuivuneiden joenpohjien kautta ja ties miten monen savimajan takapihan kautta vuohia ja lampaita väistellen. Hargeisa oli totisesti tehnyt vaikutuksen jo ensimetreillä.

Sugaal Hotel sijaitsee vastapäätä suurta Gargaar-sairaalaa.

Sugaal Hotellin ravintola sijaitsee miellyttävästi ulkoilmassa.

Majapaikkani Hargeisassa kantoi nimeä Sugaal Hotel ja se sijaitsee kivenheiton päässä kaupungin pääkadusta. Kaikki merkittävä on kävelyetäisyydellä. Guled hoiti sisäänkirjautumismuodollisuudet, vaikka vastaanoton nainenkin kyllä englantia hyvin puhui. Yksi yö hotellissa maksaa 15 dollaria (n. 12,4 euroa) ja sisältää aamupalan hotellin ravintolassa. Opas kertoi tulevansa takaisin kello 16.30, jolloin ilma olisi viilentynyt hieman ja lähtisimme katsomaan Hargeisan nähtävyyksiä ja meininkejä. Tämän matkan luonne olikin nyt täysin poikkeava, mihin olen tottunut. Matkatoimistoilta ja vastaavilta ostetut päiväretket ja sitä lyhyemmät muutaman tunnin kierrokset toki ovat tuttuja, mutta nyt olisin opastettuna viiden päivän ajan. Syy siihen on se, että Hargeisan ulkopuolella vaaditaan Somalimaan hallituksen järjestämä turvamies ja sellainen onnistunee helpoiten ihan paikallisen matkatoimiston kautta. Netistä kyllä löytyy blogitekstejä, joissa valkoiset länsimaalaiset ovat onnistuneet matkustamaan ilman tätä hallituksen esiliinaa useidenkin tiesulkujen läpi eri puolille Somalimaata. Mutta toisaalta löytyy myös juttuja, että matka on päättynyt ensimmäiselle tiesululle ja pahimmillaan koko bussi on käännytetty takaisin lähtöpaikkaan. Päätin pelata varman päälle ja onhan se näinä aikoina hyvä tukea myös matkailuyrittäjää. Kuulemma vuonna 2020 Visit Horn of Africalla oli ollut kokonaiset kolme turistia, mutta nyt tilanne näyttää paremmalta. Ihmiset matkustavat jälleen.

Suihkun jälkeen parkkeerasin itseni Sugaal Hotelin ravintolaan ja tilasin kalaa ja riisiä. Somalimaalaiset juovat ilahduttavan paljon tuoreista hedelmistä puristettuja mehuja, eikä mitään pahuksen kolajuomia! Hauskaa täällä on vain se, että tuoretta appelsiinimehua tilattaessa on muistettava sanoa “without sugar“, sillä somalit ovat selvästi persoja makealle. Ja kukapa Afrikassa ei olisi! Kalariisiannos, appelsiinimehu ja vesipullo maksoivat 86 000 šillinkiä eli noin 8,6 euroa. Alkuvuonna 2021 yhdellä Yhdysvaltain dollarilla sai 8500 Somalimaan šillinkiä. Toisin sanoen yksi euro on täten noin 10 000 šillinkiä. Ruokailun aikana minulla ei vielä ollut paikallista valuuttaa, mutta Somalimaassa myös dollarit kelpaavat liki kaikkialla. Eurot eivät niinkään.

Kalaa ja riisiä Sugaal Hotellin ravintolassa.

Hargeisan pääkadulla on rauhallista päiväaikaan.

Tunnin päiväunien jälkeen kello oli 14.00 ja mieli halaji jo kylille. Minulla oli jopa oikeaa asiaa kylille, sillä lentovaraukseni oli jälleen muuttunut: SAS oli perunut paluulentoni Tukholmasta Helsinkiin. Kesällä 2020 Kreikan-matkan aikana totesin SAS:n olevan surkeimmista surkein lentoyhtiö, johon ei ole luottamista. Nytkin lento oli peruttu, eikä mitään ilmoitusta ollut vaivauduttu lähettämään. Noble Travel and Tour Agency edustaa Ethiopian Airlinesiä Somalimaassa ja sen toimisto näytti Google Mapsin mukaan olevan muutaman sadan metrin päässä hotelliltani. Lähdin ulos ja otin taskuun varalta maskin. Ystävällinen lähtöselvitysvirkailija Helsinki-Vantaalla oli havainnut myös Hargeisa–Addis Abeba-lentoni olevan peruttu, joten syitä vierailulle Ethiopian Airlinesin konttorilla oli mielin määrin.

Kävelin parin hiekkakadun kautta Hargeisan pääkadulla ja otin suunnaksi lännen. Ei täällä valkoihoisia juurikaan taida liikkua, sen verran katseet kääntyivät. Varjossa päivystänyt miesjoukko kutsui pureskelemaan khatia kanssaan. Noble Travel and Tour Agencyn edessä somalimies huudahti tervehdyksen autostaan ja toivotti tervetulleeksi Somalimaahan. Hän itse oli Yhdysvaltain Ohiosta, jossa oli kuulemma asustanut 20 vuotta ja oli nyt vierailemassa kotikonnuillaan. En ihan uskonut, että mies olisi asunut Yhdysvalloissa niin pitkään, sillä aksentti oli vahvan “somalimaalainen”. Mutta ehkäpä Yhdysvaltain somaliyhteisöissä on mahdollista elellä ilman sujuvan amerikanenglannin oppimista. Joka tapauksessa parin sanan vaihdettuamme pääsin viimein Noble Travel and Tour Agencyn tiskille. En ollut nähnyt ainuttakaan maskipäätä matkalla hotellilta, mutta kysyin silti, pitäisikö täällä käyttää maskia. Mies tiskin toisella puolen viittasi kintaalla (vaikkei Hargeisan helteessä kintaita tarvitsekaan), eikä hänellä itselläänkään mitään naamioita ollut. Sain lentovaraukseni jälleen paremmalle tolalle. Hargeisa–Addis Abeba-lentoni ei ollutkaan peruttu, vaan “confirmed“. Paluumatkani kulkisi nyt takaisin Frankfurtin kautta Tukholman sijasta. Se sopisi hyvin, mutta täytyi vain toivoa, ettei Saksa todella toteuttaisi uhkaustaan sulkea kaikki kansainvälinen lentoliikenne koronaviruksen leviämisen estämiseksi.

Palailin takaisin hotellilleni, sillä pian Guled tulisi noutamaan minua kaupunkikierrosta varten. Hän tuli lopulta tunnin myöhässä, mikä taitaa olla enemmän sääntö kuin poikkeus somalien keskuudessa. Ja kaikkialla Välimereltä etelään. Guled kertoi syyksi myöhästymiselle olleen sen, että tasavallan presidentti Muse Bihi Abdi oli päättänyt lähteä liikkeelle ja silloin tiet suljetaan.

Ensimmäisenä kävelimme pääkadun varteen. Kaupunki oli selvästi herännyt näin illan suussa, sillä muutama tunti aiemmin pääkadulla oli ollut hyvinkin rauhallista. Nyt kun ihmisiä oli enemmän, oli myös enemmän tervehtijöitä. Eipä täällä pääse kymmentä metriä eteenpäin ilman, että joku huutaa “hello“, “how are you” tai “where you come from?“. Olen tottunut Afrikan reissuillani siihen, että “Finland” ei kerro yhtään mitään. Täällä Suomi tunnetaan, sillä maassamme asuu niin paljon somaleja. Olipa edellisissä Somalimaan presidentinvaaleissakin kaksi Suomen passin omistajaa ehdolla. Joka tapauksessa somalit olivat jo nyt osoittautuneet mahtaviksi ihmisiksi ja halusin nähdä heidän pääkaupunkiaan.

Satunnaisia somalimaalaismiehiä Hargeisan illassa.

Somalian ilmavoimien MiG-17-suihkuhävittäjä oli juuri edellisviikolla laskettu jalustaltaan odottamaan uuden mahtipontisen jalustan valmistumista.

Ehkä tunnetuin nähtävyys on Somalimaan irtautumispyrkimyksiä 1980-luvun lopun kähinöissä Somaliasta symboloiva MiG-17-suihkuhävittäjä. Neuvostoliittolaisvalmisteinen hävittäjä on Somalian ilmavoimien kalustoa, joita Somalian hirmuhallitsija Siad Barre käytti Hargeisan ja muiden Somalimaan kaupunkien pommittamiseen. Suurin osa Hargeisasta tuhoutui 1988 alkaneen sodan seurauksena. Kyseinen maahan pudonnut tai pudotettu hävittäjä oli vielä viikko sitten alkuperäisellä jalustallaan muistuttamassa pommituksissa kuolleista lukuisista uhreista. Somalimaa on rakentamassa tälle Somalian symboleita edelleen kantavalle lentokoneelle uutta mahtipontista jalustaa. Itse olisin mielelläni nähnyt koneen alkuperäisellä alustallaan, mutta sen sijaan näin sen nyt vain aaltopeltien ympäröimänä miltei maahan laskettuna. Huonossa kunnossahan MiG-17 näyttäisi olevan, mutta niinhän kaikki maahan pudonneet koneet ovat!

Seuraavana kävelimme Hargeisan rahanvaihtotorille, missä rahanvaihtajat istuvat kadun varressa valtavien rahanippujen kanssa. Rahat ovat kadulla yötä päivää, eikä kukaan varasta niitä. Heittävät ainoastaan peiton päälle ja lähtevät koteihinsa. Luultavasti paikalla silti joku pitää vahtia yöaikaankin, mutta silti tämä rahanvaihtotorikortti lyödään pöytään, kun puheeksi tulee maan turvallisuustilanne. Vaihdoin aluksi 20 dollaria ja sain noin 170 000 Somalimaan šillinkiä. Käytössä on 500 (n. 0,05 euroa), 1000 (n. 0,1 euroa) ja 5000 šillingin (n. 0,5 euroa) setelit. Yhden šillingin kolikkokin on ollut olemassa, mutta sen arvo olisi melkoisen olematon (n. 0,0001 euroa) nykyisin. Maan valuutta on siis melkoisen arvotonta, minkä vuoksi nykyisin ilmeisesti vain todella köyhät, vanhukset ja minä käyttävät käteistä. Suuri enemmistö maksaa kaiken mobiilisti. Mobiilimaksamisen, dollarien käytön yleisyyden ja oman valuutan olemattoman arvon vuoksi raha-asiat ovat täällä hieman sekavia ainakin näin satunnaisen turistin silmin. Huvittavaa sen sijaan on se, että jopa Hargeisan kerjäläisille voi todistettavasti maksaa mobiilisti, sillä he kantavat puhelinnumeronsa sisältävää laminoitua lappua mukanaan. Oppaani mobiilimaksoi eräälle kerjäläiselle kymppitonnin eli euron verran, mikä kai sitten on passeli summa.

Rahanvaihtoa Hargeisan tyyliin.

500 Somalimaan šillingin seteli, joka on tehty teippaamalla kaksi rikkinäistä seteliä yhteen. Huomaa eri sarjanumero vasemmalla ja oikealla. Tämä ei käyttökelpoisuuteen vaikuta millään tavalla.

Basaarissa on kapeat käytävät ja paljon myytävää.

Hargeisan kaduilla vaeltaa toki pääosin paikallisia kerjäläisiä, mutta silmiinpistävää on myös Syyrian sotaa paenneiden vaaleaihoisten syyrialaisarabien suuri määrä. Heitä ei täältä erään maailman köyhimmän maan kaduilta mustasta Afrikasta odottaisi löytävän, mutta heidän on ollut helppo matkustaa Syyrian passilla turvaan tänne Somalimaahan. Uskonto on sama ja lisäksi moni somali puhuu arabiaa. Tänne varmasti kotiutuu helpommin kuin esimerkiksi Suomeen. Huono puoli tänne muutossa on vain se, että he joutuvat täällä tyhjän päälle ilman mitään maanmiesten turvaverkostoja. Toinen tilanne on jemeniläisillä, joita on maassa paljon enemmän ja näin ollen työllistyminen laajan maanmiesten verkoston kauttakin on helppoa. Toki myös jemeniläiskulttuuri on hyvin samankaltainen kuin somalienkin. Kansoja yhdistää esimerkiksi Afrikan sarven vastine alkoholille: khat!

Khat on Somalimaassa ja kaikissa naapurimaissa yleisesti käytetty huumausaine, joskin lievä sellainen ja täysin laillinen. Se menee kaiken edelle tässä maassa ja määrittelee päivärytmin. Khatia tuodaan torvet soiden kaasu pohjassa jopa kolmesti päivässä naapurimaasta Etiopiasta, jossa oromot sitä kasvattavat. Somalimaassa khat ei kasva. Ehdoton enemmistö miespuolisista somalimaalaisista pureskelee khatia ja iso osa ihan joka päivä. Khatista lisää myöhemmin, mutta nyt pääsin jo kurkistamaan khatmyymälään. Sellaisia on Hargeisassa ja Somalimaassa ylipäätäänkin erittäin tiheästi.

Kuljimme halki kultatorin, jossa myydään kultakoruja, sekä sukelsimme basaarin uumeniin. Basaari on melkoinen labyrintti, kuten basaarit yleensäkin. Myynnissä on vaatteita, hedelmiä, vihanneksia, lihaa, kalaa, kenkiä, kattiloita, pannuja, kosmetiikkaa ja aivan kaikkea, kuten basaareissa yleensäkin. Täällä ei valkoinen mies pääse viittä metriä eteenpäin ilman, että joku kauppias olisi sinulle myymässä jotain tai muuten vain kyselemässä ystävällisesti kuulumisia. Tai ottamassa selfieitä valkoisen miehen kanssa.

Kaupungin kultatori.

Moskeija Hargeisan keskustassa.

Jatkoimme basaarista vielä kohti itää. Jossain vaiheessa vastaan tuli Hargeisan keskusmoskeija ja sen jälkeen pian punainen kauppakeskus. Kauppakeskuksen uumenissa toimii Hargeisan teatteri, mutta nyt näyttämö ja istuimet oli riivitty irti. Kuulemma teatteri vielä joskus tulee toimimaankin. Sitä odotellessamme Guled ehdotti, että matkaisimme paikallisliikenteen pikkubussilla lähiöön syömään. Ennen sitä kävimme ostamassa minulle dollarilla adapterin, sillä Somalimaan pistoke on siirtomaa-ajan peruina brittiläistyyppinen. Sitten sinne lähiöön! Julkisissa kulkuneuvoissa kuuluisi täälläkin käyttää maskia, joten kuuliaisina ihmisinä sellaiset naamallemme viritimme. Rämä pikkubussi täyttyi nopeasti, eikä kukaan muu käyttänyt maskia. Ei edes kuljettaja. Hieman tyhmä olo siinä itsellänikin oli, sillä eihän Somalimaassa ole mitään epidemiaa. Hargeisan julkisessa liikenteessä ei nähtävästi ole rahastajia, vaan raha kulkeutuu kuljettajalle muiden matkustajien käsien kautta. Ja mahdollinen vaihtoraha samaa reittiä. Suurin osa matkustajista maksoi bussilippunsa mobiilisti, kuten maassa on tapana. Lippu maksoi 3000 šillinkiä (n. 0,3 euroa) ja matka kesti noin 20 minuuttia.

Hargeisa on laajalle levinnyt ja keskusta tuntuu jatkuvan ja jatkuvan, vaikka matkamme eteni yhä kauemmas ydinkeskustasta. Olimme saapuneet Länsi-Hargeisaan, jossa meno oli tismalleen sama kuin äsken keskustassa. Astuimme sisään syyrialaiseen ravintolaan, sillä täältä kuuleman mukaan piti saada kameliburgereita. Eräässä pöydässä sattui olemaan kolme oppaani Guledin ystävää, joten istuimme samaan pöytään. Miehistä kaksi puhui englantia sujuvalla amerikanaksentilla, sillä he olivat asuneet liki koko ikänsä Kanadan Vancouverissa. Miehet eivät olleet sukulaisia, mutta kummankin miehen vanhemmat olivat eläköidyttyään halunneet muuttaa takaisin kotikonnuille Somalimaahan. Siispä jälkipolvi oli otettu mukaan ja nyt miehet asuivat kolmatta vuotta Hargeisassa. Edelleen uusi elämä esi-isien mailla oli totuttelemista, sillä kumpikaan ei ollut koskaan asunut taikka edes syntynyt Somalimaassa. Syntymässä oli käyty ilmeisesti sisällissodan aikana Saudi-Arabiassa, johon vanhemmat olivat paenneet. Guledin kolmas ystävä oli asunut koko elämänsä Hargeisassa, mutta puhui siitä huolimatta hyvin englantia.

Keskustelu polveili somalikulttuurista koronavirukseen ja ties minne. Esimerkiksi naimisiin päästäkseen on morsiamen perheelle maksettava sata kamelia, mutta tämä on vähitellen muuttumassa, sillä maan väestö on niin nuorta. Halua muutokselle on. Kameleista puhuttiin enemmänkin: kamelien kohtelu Australiassa on kuulemma somalien mukaan julmaa, sillä aussit tappavat kamelinsa ihan luodilla. Kameli kuuluisi päästä päiviltään kääntämällä pää kohti Mekkaa ja veitsellä kaula auki. Tästä keskusteltiin hieman pilke silmäkulmassa. Suomen koronatilanne kiinnosti, vaikka muuten Somalimaassa ei enää välitetä; käsidesiä ei käytetä, turvavälejä ei tunneta ja kättely on palannut (jos se koskaan täältä katosikaan!). Koronaviruspandemia tunnetaan maassa yleisesti “covid-nonsensenä” tai “covid-bullshittinä”, hölynpölynä tai hevonpaskana. Menneisyytenä. Ja tokihan me syödäksemmekin saimme, vaan emme kameliburgeria. Tilasin herkullisen kanashawarman hintaa viisi dollaria.

Hargeisan keskusmoskeijan minareetteja.

Kauppakeskus Hargeisan tapaan.

Myöhemmin illalla haimme sitten Guledin firman auton vartioidulta parkkipaikalta. Paikalla sattui olemaan ruotsinsomali, joka oli täällä koronavirusta paossa. Tukholman Kistassa kertoi muutoin majailevansa. Vaihdoimme pari sanaa på svenska. Mies tiesi, että Suomessa ruotsi on toisena virallisena kielenä. Jo ensimmäisen päivän aikana oli käynyt selväksi, että ympäri maailmaa asustavat somalit ovat nyt saapuneet suurin joukoin vanhoille kotikonnuille. He tietävät, että voivat täällä elää täysin normaalia elämää ilman mitään koronarajoitteita. Saman vahvisti myös oppaani Guled, joka samaan hengenvetoon tosin totesi somalimaalaisten haluavan enemmän turisteja diasporassa elävien maanmiesten ja -naisten sijaan.

Jos Hargeisa on koronasta vapautunut, on kaupunki ja koko valtio siinä sivussa myös erittäin turvallinen länsimaalaiselle. Suomen ulkoministeriö toki muiden länsimaiden tavoin kehottaa välttämään kaikkea matkustamista Somaliaan. Suomi ei erottele Somalimaata Somaliasta, joten maamme kehottaa pysymään poissa myös Somalimaasta tai ainakin harkitsemaan tarkoin alueelle matkustamista. Alueella kun on Suomen mukaan “länsimaalaisiin kohdistuva terrori- ja kidnappausuhka”. Somalimaan viimeisin terrori-isku tehtiin vuonna 2008, mutta Somalimaa tuskin tulee pääsemään länsimaiden mustalta listalta ennen kuin sen joku länsimaa uskaltaa tunnustaa itsenäiseksi valtioksi. Guled kertoi, ettei koko Visit Horn of African historian (joka siis perustettiin vuonna 2008) aikana ole ollut minkäänlaista turistiin kohdistunutta vaaratilannetta. Olen kolunnut afrikkalaisia suurkaupunkeja ja Hargeisa on helposti turvallisin vierailemani afrikkalaissuurkaupunki, myös yksinäni kaupungilla kierrellessä! Itse asiassa Euroopassakin on vaikea löytää vastinetta Hargeisalle turvallisuusnäkökulmasta. Mielenkiintoista on sekin, ettei täällä ole sotilaita kaduilla (kuten esimerkiksi Ranskassa). Ainoat kaduilla läsnä olevat virkavallan edustajat ovat liikennettä ohjaavia poliiseja! Pähkäilin turvallisuuden johtuvan siitä, että somalimaalaiset janoavat kansainvälistä tunnustusta itsenäisyydelleen ja parhaiten sellainen irronnee vakaan ja turvallisen yhteiskunnan luoneelle kansakunnalle. Sosiaalinen paine siis pakottaa somalimaalaiset käyttäytymään tavallistakin paremmin. Minua suorastaan kannustettiin lähtemään yksinäni Hargeisan kaduille kahden aikaan yöllä ja toteamaan tilanne omin silmin. Mitään ei tapahtuisi. Jätin yökävelyt kuitenkin välistä ja keskityin nukkumiseen! Aamulla lähtisimme kohti läntistä Boraman kaupunkia.

Mikä ihmeen Somalimaa?

Mutta missä oikeastaan olinkaan, mikä ihmeen Somalimaa? Kyseessä on brittien entinen siirtomaa, nimeltään Brittiläinen Somalimaa, joka itsenäistyi 26. kesäkuuta 1960. Vain hetkisen itsenäisyyttä maistanut Somalimaa liittyi jo 1. heinäkuuta yhteen Italian ikeestä irtautuneen Somalian kanssa ja muodosti yhden itsenäisen ja yhtenäisen Somalian tasavallan. Liitosta ei tullut onnellinen, sillä pohjoisessa eli nykyisessä Somalimaassa asuneet ihmiset kokivat joutuneensa laiminlyödyiksi. Raha tuntui jäävän etelään eli pääkaupunkiin Mogadishuun, samoin kehitys. Tilanne alkoi kärjistyä erityisesti vuoden 1969 jälkeen, kun kenraali Siad Barre otti vallan Somaliassa ja ryhtyi toteuttamaan tieteellistä sosialismia Neuvostoliiton tukemana. Somalimaata asuttava Isaaq-klaani oli tilanteeseensa tyytymätön ja perusti Somalian kansallisen liikkeen vuonna 1982. Liike alkoi käydä sissisotaa Barren hallintoa vastaan naapurimaa Etiopiasta käsin. Tämä taas johti Siad Barren kohdistamaan sortotoimia Isaaq-klaania vastaan: oli kidutusta ja joukkomurhia. Tilanne eskaloitui täydeksi sodaksi vuonna 1988. Siad Barre syöstiin vallasta tammikuussa 1991 ja pohjoisessa Isaaq-klaanin perustama sissiliike onnistui nujertamaan hallituksen joukot. Alkuvuoden aikana Somalimaa julistautui itsenäiseksi ja näin pyrittiin tekemään pesäero yhä syvemmälle sisällissotaan syöksyvään Somaliaan. Sittemmin Somalimaa onnistui saamaan aikaan rauhan, ehkä siksi, että aluetta asuttaa vain yksi pääklaani, Isaaq. Hatunnostonarvoista on etenkin se, että somalimaalaiset saivat rauhan aikaan aivan ilman kansainvälistä apua! Naapurimaassa Somaliassa pääklaaneja on useita, eikä sotaa ole saatu loppumaan huolimatta lukemattomista kansainvälisistä rauhankonferensseista. (Lähde: Lewis, Ioan: Somalia ja Somalimaa. Gaudeamus Helsinki University Press, 2008.)

Tämän hetken hallitseva puolue on Kulmiye, jonka puheenjohtaja Muse Bihi Abdi on myös maan nykyinen presidentti.

Somalimaa on nykyisin Afrikan sarven turvallisin ja vakain kolkka. Maa on toimiva monipuoluedemokratia, jossa demokraattisesti valittu presidentti ja parlamentti. Tämä on ainutlaatuista alueella. Valitettavasti yksikään maa ei vain ole tunnustanut Somalimaan tasavaltaa, sillä esimerkiksi Afrikan unioni ja Yhdistyneet kansakunnat edelleen ajavat yhtenäistä Somaliaa. Somalimaalaiset eivät tätä halua, itse asiassa Somaliasta en kuullut mitään positiivista sanottavaa. Siitäkin huolimatta, että kumpaakin maata asuttaa sama kansa, somalit. Kulttuuri ja uskonto ovat samat rajan kummallakin puolen.

Somalimaa toimii tunnustuksen puutteesta huolimatta kuin mikä tahansa itsenäinen valtio. Maalla on oma lippu, raha, armeija, passi ynnä muut itsenäisen valtion tunnusmerkit. Ainoastaan postilaitos maasta puuttuu! Itse asiassa Somalimaa tuntuu toimivan huomattavasti paremmin kuin moni muu vierailemani afrikkalaisvaltio; ehkä kansainvälisen tuen puute on saanut rattaisiin lisää kierroksia! Ongelmia on toki vaikka muille jakaa, mutta täällä on todellinen tekemisen meininki, eikä ole jääty lepäilemään laakereillaan akaasian alle ja odottamaan avustusrekkaa. Somalimaa voisi olla todellinen afrikkalainen menestystarina, jos se vain saisi ansaitsemansa tunnustuksen.

Koronavirusta pakoon Somalimaahan

29.-30.1.2021

Matkailu on edelleen täysin sallittua ja uusia maita avautuu koko ajan. On avautunut kesästä 2020 lähtien. Euroopassa ja länsimaissa ylipäätäänkin suunta on toki toinen, ainakin maahantulosta on tehty paikoin vaikeaa ja jopa mahdotonta. Mutta Eurooppaan ei ole pakko matkustaa, vaan voi lähteä kauemmas. Uskallan väittää, että suurin osa maailman ihmisistä (pl. länsimaalaiset) on jo päässyt koronaviruksen yli ja elää normaalia elämää. Sellaista, mitä elettiin vielä alkuvuonna 2020. Olen myös huomannut, että jopa suomalaiset ovat loppuvuoden 2020 ja alkuvuoden 2021 alkaneet suunnata kohti etelää. Kuka Ruandaan, kuka Etelä-Afrikkaan, Espanjaan, Tansaniaan, Thaimaahan ja niin edelleen. On ehkä kyllästytty rajoitustoimiin tai hoksattu, että ne saattavat olla jopa itse virusta haitallisempia. Sitä se on ainakin matkailulle ja lentoyhtiöille. Joka tapauksessa matkailun moralisointi on tarpeetonta, sillä, kuten todettua, ulkomaille saa painua rikkomatta ainuttakaan lakia. Täysin luvallista ja hyväksyttävää on myös matkata Ylläkselle satojen metrien hiihtohissijonoihin. Paheksumista ei ole myöskään siinä, että joku tahtoo pysytellä vain kotona. Harmittavaa on vain se, että nykyisin on matkustettava salaa.

Etiopian lentoasemat ja kansallinen lentoyhtiö Ethiopian Airlines suhtautuvat koronavirukseen hieman eri tavalla kuin Suomen hallitus.

Minä halusin reissuun, kun kerran muutkin lähtevät. Johonkin missä koronavirus ei hallitse kaikkea elämää. Piti vain valita kohde, jossa tautitapaukset ovat maltillisia tai olemattomia. Vaihtoehtoja oli yllinkyllin, vain Eurooppa siis täytyi karsia joukosta pois. Sen verran tempoilevaa on ollut etenkin EU-maiden koronapolitiikka.

Aivan aluksi tähysin Uzbekistaniin, sillä maa avautui suomalaisille jo kesällä 2020. Vuokraisin auton ja kävisin ainakin Samarkandissa ja Buharassa. Loppuvuonna 2020 maahantulosäännöt vaikuttivat kuitenkin lähteestä riippuen ristiriitaisilta: jos lentäisin Istanbulin kautta, joutuisin 14 vuorokauden karanteeniin negatiivisesta koronatestistä huolimatta. Toisaalta paikallinen matkatoimisto vakuutteli Tripadvisorissa, että karanteenia ei pantaisi toimeen, vaikka se lain mukaan kuuluisikin langettaa. Pitäkööt tunkkinsa. Afganistankin on avoinna, eikä sinne tarvitse edes negatiivista koronatestiä. Turistiviisumin saaminen Tukholmassa sijaitsevasta suurlähetystöstä vain sattui olemaan erittäin epävarmaa ja erittäin kallista. Myös Afganistan sai pitää tunkkinsa, vaikka siellä koronavirus onkin kuulemma jo täysin unohdettu. Seuraavana listalla oli Pakistan, jossa hahmottelin lentäväni Lahoreen ja pois etelän Karachista. Pakistan on panostanut huomattavasti ulkomaalaisten turistien haalimiseen ja maahantulosta on tehty helppoa. Turvallistakin pitäisi oleman. En vain oikein lopulta innostunut ajatuksesta pakistanilaisista junista ja paikalliset matkatoimistot tuntuivat myyvän lähinnä valmispaketteja paikallisille ihmisille jonnekin vuorille ja laaksoihin. Pakistankin sai pitää tunkkinsa. Kylmäkin siellä olisi.

Matka ulkomaille alkaa nykyisin usein koronatestauksen kautta. Tässä Oulun Terveystalon flunssaklinikan ovi.

Sitten kallistuin Afrikkaan, sillä siellä olisi ainakin lämmintä. Egyptiin pääsisi edullisesti ja pelkällä negatiivisella koronatestillä. Samoin Sudaniin, jonne olisin varmasti kääntänyt kelkkani, jos aikaa olisi ollut kaksi viikkoa. Lopulta päädyin kansainvälisesti tunnustamattomaan Somalimaahan ja sen kyljessä olevaan pikkuruiseen (ja tunnustettuun) Djiboutiin. Kummankin koronavirustilanne on erinomainen; virusta hädintuskin esiintyy (Somalimaan koronatilanteesta lisää myöhemmin). Somalimaa oli avautunut jo kesäkuussa 2020 ja Djibouti heinäkuun puolella. Myös turistit olisivat tervetulleita ja paikalliset matkatoimistot toivottivatkin lämpimästi tervetulleeksi. Itse asiassa olin erittäin yllättynyt, kun sikäläiset matkatoimistot ylipäänsä vastasivat ja vieläpä nopeasti! Yleensähän on niin, että Afrikkaan ei sähköpostilla saa minkäänlaista kontaktia.

Somalimaassa toimii kaksi matkatoimistoa, jotka järjestävät eripituisia kiertomatkoja maassa. Vanhempi näistä on vuonna 2008 perustettu Visit Horn of Africa, joka käyttää myös nimeä Somaliland Tours ja Somaliland Travel Guide. Hämmentävästi kaikilla näillä on omat erilliset kotisivunsa. Joka tapauksessa Visit Horn of Africaa pyörittää Ruotsissa perheineen ainakin osan vuodesta asuva somalimies. Sähköpostikirjeenvaihto oli nopeaa ja vastauksen sai jokaiseen kysymykseen, joten päädyin ostamaan heiltä viiden päivän ja neljän yön yksityisen kiertomatkan Somalimaassa. Hinta oli 850 Yhdysvaltain dollaria (n. 705 euroa) sisältäen majoituksen, oppaan, kuljetukset, pääsymaksut, luvat, Somalimaan hallituksen vaatiman turvamiehen sekä aamupalat. Muut ruoat minun tulisi pulittaa itse. Kymmenen prosentin takuusumma kehotettiin maksamaan liettualaiselle tilille dollareina. Reilun viikon odottelun jälkeen raha todella lopulta saapui vastaanottajalle.

Visit Horn of Africa järjestää Somalimaa-kierrosten ohella matkoja myös naapurimaa Somalian puolelle Mogadishuun sekä Djiboutiin. Päätin kuitenkin tukea djiboutilaista matkanjärjestäjää. Yhdysvaltalaisen Ken Gradallin pyörittämä Rushing Water Adventures järjestää erilaisten vesiaktiviteettien ohella myös maalla tapahtuvia kierroksia. Varasin kahden päivän ja yhden yön retken Abbe- ja Assaljärville hintaan 700 dollaria (n. 580 euroa). Hinta laskisi roimasti, jos joku muu olisi sattunut tilaamaan saman retken samalle ajankohdalle. Djibouti on superkallis maa johtuen maassa olevista valtavista ulkomaisista sotilastukikohdista, joten myös matkailu maassa on superkallista. Rushing Water Adventuresin tarjoama retki oli lisäksi jo alennusmyynnissä koronan vuoksi. Djiboutissakin koronavirus on kuulemma jo täysin unohdettu. Nyt huolenaiheina ovat kylmyys ja malaria.

Matkasuunnitelma oli valmis: ensin matkustaisin kolmeksi yöksi Djiboutiin, josta siirtyisin neljäksi yöksi Somalimaahan. Lentäen. Lentoliput ostin Ethiopian Airlinesiltä Tukholman/Frankfurtin ja Addis Abeban kautta. Olen pitänyt Ethiopian Airlinesiä luotettavana lentoyhtiönä, joka ei ole keskeyttänyt lentoja edes virusmutaatiokohteisiin, kuten Lontooseen ja Johannesburgiin. Luotto oli siis kova, mutta viikkoa ennen lähtöä varaus alkoi muuttua. Tuli selväksi, että Djibouti jäisi pois suunnitelmasta, kun uuden aikataulun mukaan minun olisi pitänyt olla samaan aikaan sekä Djiboutin että Addis Abeban lentoasemilla. Seuraavana päivänä peruttiin Tukholma-Addis Abeba -lento ja syyksi ilmoitettiin “unplanned circumstances“. Peruin koko roskan ja pyysin rahanpalautusta, joka luvattiin 4–6 kuukauden kuluessa. Luottokorttiyhtiöllä uhkaaminen sai Ethiopian Airlinesin lopulta palauttamaan summan kolmessa päivässä! Ostin Ethiopian Airlinesiltä uuden lentolipun, mutta nyt pelkästään Somalimaan Hargeisaan. Djibouti saisi jäädä odottamaan tulevaisuutta ja olisipa ainakin yksi koronatesti vähemmän, sillä Djibouti pikatestaa kaikki saapuvat matkustajat rajalla. Somalimaa ei näin tee. Sinne riittää pelkkä etukäteen tehty negatiivinen koronatesti.

Koronatestit lienevät kultakaivos niitä tekeville yrityksille, mutta onneksi Finnair on neuvotellut Terveystalon kanssa diilin hieman halvemmasta testistä matkailijoita varten. Koronatesti maksoi 211,50 euroa, josta sain vielä noin vitosen alennusta, kun laitoin vaatimattoman määräni Finnairin plussapisteitä palamaan. Oulussa testitulos luvattiin 24 tunnin kuluessa ja se tulikin jo noin 15 tunnissa. Paperinen englanninkielinen todistus oli kourassa 24 tunnin kuluttua itse testistä. Se maksoi 10 euroa. Todistuksen nähdessäni totesin, että sellainen olisi erittäin helppo väärentää. Aitojen ohella väärennetytkin koronatestit ovat hyvä bisnes näinä aikoina. Muuten, Terveystalo tai Finnair eivät vaadi heidän palvelunsa käyttämiseen, että sinulla on lento Finnairilla. Minäkin olin lähdössä maasta Lufthansalla. Toki Oulusta Helsinkiin lensin Finnairilla.

Ethiopian Airlinesin lento Frankfurtista Addis Abebaan ei ollut edes puolillaan, mutta kaikilla oli hyvin tilaa levittäytyä.

Illallinen tarjoiltiin Kroatian rannikon yllä. Kanaa, perunaa, porkkanaa, salaatti, salaatinkastike, sämpylä ja kirsikkatortunpalanen vaniljakastikkeella.

Addis Abeban lentoasema auringonnousun aikaan.

Viimein perjantaina 29. tammikuuta lähdin matkaan negatiivinen aito koronatestitodistus takataskussani. Lufthansalla Frankfurtiin ja sieltä edelleen Ethiopian Airlinesin vajaan seitsemän tunnin yölennolla ET 707 Addis Abebaan. Laajarunkokone ei ollut puolillaankaan, mutta silmiin pisti selkeiden turistien suurehko määrä. Ehkä puolet matkustajista oli turisteja. Liikematkustajat kun eivät taida matkustaa vaelluskengät jalassa ja rinkka selässä. Minun lisäkseni lennolla oli paljon yksin matkassa olevia vastuuttomia nuoria miehiä, samoin kuin vastuuttomia keski-ikäisiä pariskuntia rantalomalle matkalla. Useampi oli jatkamassa Addis Abebasta esimerkiksi Sansibarille, joka on kevään 2021 harvoja helposti saavutettavia rantalomakohteita. Mitään testejä ei tarvita. Vaelluskenkämatkailijat olivat varmaan sitten matkalla Etiopian vuorille, sillä Etiopiakin ottaa turistit nykyisin avosylin vastaan.

Laskeuduimme Addis Abebaan hieman ennen auringonnousua. Viimeistään täällä silmät avautuivat: kaikki eivät todellakaan istu kotona maski kasvoilla. Matkustajia on aivan kuin normaalissa tilanteessa, kaikki kaupat ovat auki (kiinalaista nuudeliravintolaa lukuun ottamatta), lentoja on kaikkialle Afrikkaan ja niitä valkoisia selkeitä turisteja on todella paljon. Brittejä, saksalaisia, italialaisia, amerikkalaisia. Käsidesillä ei täällä lotrata, eikä Ethiopian Airlinesikaan esimerkiksi Finnairin ja Lufthansan tavoin lykkää desinfiointisettiä kouraan koneeseen astuttaessa. Maskin käyttö on vaihtelevaa, eikä poliisi tule Frankfurtin lentoaseman tapaan rynnäkkökiväärin kanssa uhkailemaan, jos et käytäkään.

Somalimaa on kuivaa puoliaavikkoa.

Maisemaa Hargeisan laitamilta hieman ennen laskeutumista.

Lauantaiaamuna 30. tammikuuta kello 9.20 nousin Ethiopian Airlinesin lennolle ET 372 kohti Somalimaan pääkaupunkia Hargeisaa. Lento oli viimeistä paikkaa myöten täysi. Muita valkoisia matkustajia taisi olla kaksi, muuten kyydissä oli lähinnä diasporassa eleleviä somaleita matkalla koronaa pakoon entisille kotiseuduilleen. Kuka oli Tanskasta, kuka Ruotsista tai Britanniasta. Osa oli tulossa ihan Kanadasta ja Yhdysvalloista asti. Somalit ovat levittäytyneet laajalle. Lennolla tarjoiltiin kanasämpylä ja juomaa. Ihan viiniä ja oluttakin olisi saanut, vaikka kyydissä olikin pääosin islaminuskoista sakkia. Osa kehtasi viininkin valita, ehkä siksi että Somalimaa on täysin kuiva maa. Alkoholi on kielletty, eikä sitä ole mahdollista löytää edes tiskin alta. Somalimaa oli koneen ikkunasta nähtynä juuri sellainen kuin olin Afrikan sarven kuvitellutkin: karua puoliaavikkoa, jota rikkoivat vaatimattomat kylät ja siellä täällä olleet paimentolaisten hökkelit. Hiekka pöllysi, kun laskeuduimme 1,5 tunnin lennon jälkeen maan entisen presidentin Ibrahim Egalin mukaan nimetylle kansainväliselle lentoasemalle Hargeisan laitamille. Ei kiitotie tokikaan hiekkaa ole, mutta tuuli kuljettaa sitä lentokenttäalueellekin.

Hargeisan lentoaseman terminaalirakennus on pikkuinen, eikä kovin modernikaan enää, sillä se on avattu jo Britannian siirtomaakaudella vuonna 1958. Avaajana toimi Hänen Kuninkaallinen Korkeutensa prinssi Henry, Gloucesterin herttua. Tapahtumasta muistuttaa laatta passintarkastusjonon yläpuolella. Koronatestitodistukset kerättiin suuremmin syynäämättä pois ennen terminaaliin astumista, eikä niitä saanut enää takaisin. Ennen tätä testitodistus haluttiin nähdä sekä Helsingissä että Frankfurtissa, mutta Addis Abebassa ketään ei enää kiinnostanut. Somalimaa vaatii, että testi on tehty viimeistään 96 tuntia ennen maahan saapumista.

Perillä Hargeisassa.

Hargeisan lentoasemalla ei sentään ole bussikuljetusta.

Somalimaan viisumi

Somalimaahan on helppo matkustaa ainakin näin lentäen, sillä viisumin saa saavuttaessa lentoasemalla. Viisumeja myöntäviä luukkuja on vain yksi, mutta jono etenee suhteellisen nopeasti. Valmiiksi täytetty viisumihakemus, yksi passikuva ja kopio passista on hyvä olla valmiina mukana. Matkatoimisto lähettää viisumilomakkeen sähköpostiin, vaikka nähtävästi lomakkeita on myös tiskillä. Passintarkastaja ottaa varmuuden vuoksi uuden valokuvan ja kysyy matkanjärjestäjäni nimeä. Siinä kaikki ja 30 päivän oleskeluun oikeuttava viisumileima lätkäistään passiin. Viisumin maksu suoritetaan seuraavalla tiskillä dollareina. Suomalaisen viisumi kustantaa 60 dollaria (n. 49,8 euroa), nepalilaisen viereisellä tiskillä ainoastaan kuusi dollaria. Seuraavaksi tarkastetaan vielä viisumimaksun kuitti ja matkaaja voi jatkaa matkalaukkuaulaan, jossa lentokentän työntekijät nostelevat laukkuja lattialle noudettavaksi. Mitään hihnoja ei Hargeisassa ole. Itse olin matkassa pelkillä käsimatkatavaroilla.

Näin olin saapunut pitkän matkan päätteeksi kansainvälisesti tunnustamattoman Somalimaan tasavallan pääkaupunkiin. Visit Horn of African oppaani herra Guled odotteli minua terminaalin ulkopuolella ja toivotti tervetulleeksi maahansa. Tästä alkaisi viiden päivän kiertomatka eri puolille Somalimaata. Maassa, jossa koronavirus ei enää hallitse.